Elämä kykenee ylläpitämään järjestystään vain kasvattamalla ympäristön epäjärjestystä, ja mitä älykkäämpää elämää sitä suuremman ympäristökuormituksen sen ylläpito vaatii.

Älykkyys edellyttää aivojen järjestäytynyttä monimutkaisuutta.

Älykkyys on käsite, joka tuntuu arkiajattelussa selvältä kunnes joku pyytää selittämään mitä se tarkoittaa. Niinpä onkin helppo arvata, että älykkyyden sanallisista määrittely-yrityksistä muodostuu loputon filosofinen suo (jolla tarpomisesta kiinnostunut pääsee alkuun vaikkapa älykkyyden Wikipedia-artikkelista). Tieteellinen tutkimus edellyttää kuitenkin älykkyyden määrittelemistä pelkkien sanojen sijaan mitattavien asioiden avulla.

Kokeellisen psykologian näkökulmasta älykkyys on sitä, mitä älykkyystestit mittaavat. Testit koostuvat tyypillisesti useista osatesteistä, jotka pyrkivät mittaamaan erilaisia kognitiivisen suoriutumisen puolia. Esimerkiksi laajasti käytetty Wechslerin älykkyystesti sisältää erikseen tiedonkäsittelyn nopeutta, näönvaraista päättelyä, kielellistä ymmärtämistä ja muistia mittaavat osiot.

Tilastollinen tutkimus on paljastanut, että älykkyyden erillisistä alalajeista huolimatta suuri osa yksilöiden välisistä älykkyyseroista pystytään selittämään yhden tekijän avulla. Tätä tekijää kutsutaan yleisälykkyydeksi, ja sitä kuvaa ÄO-luku. Yleisälykkyyden selitysvoima innostaa teoreetikon pohtimaan älykkyyden fysikaalista perustaa.

Oma otaksumani on pääpiirteissään tämä: mitä älykkäämpi olet, sen alhaisempi on aivojesi entropia (suhteessa ympäristöön). Korkean älykkyyden tulisi siis ilmetä aivoissa järjestäytyneempinä hermoverkkoina kuin matalan älykkyyden. Aivojen kuvantamistarkkuuden kehittyessä otaksuman kokeellinen testaaminen voisi tulla mahdolliseksi. Parhaimmillaan älykkyyden määrittäminen merkitsisi siten aivojen suoraa mittaamista nykyisten epäsuorien ja virheherkkien, suoriutumisen arviointiin perustuvien älykkyystestien sijaan. Kuulostaa utopialta, mutta sanotaan että haaveilu on terveellistä.

Monialainen tutkija Alexander Wissner-Gross menee askeleen pidemmälle esittäessään älykkyyden ja entropiatuotannon maksimoinnin välisen yhteyden (josta yleisöluento ja tutkimusartikkeli). Elämä ylläpitää järjestystään (eli alhaista entropiaansa) kasvattamalla ympäristön epäjärjestystä, joten jos Wissner-Grossin otaksuma pitää paikkansa, elämän älykkyyden kehittyessä ympäristön saastumisen pitäisi vain lisääntyä. Tuntuu hurjalta ajatukselta, että ihmiskunnan älykkyyden kehitys voisi johtaa väistämättä maapallon elämän tuhoutumiseen saasteisiin. Tämä olisi silti vältettävissä ainakin levittäytymällä muualle avaruuteen.

Spekulaatioiden käydessä villeinä on hyvä muistaa, että arvelut muuttuvat tieteeksi vasta kun niistä voidaan esittää jotain testattavissa olevia ennusteita. Älykkyyden fysikaalisen perustan tutkimus on vasta aluillaan. 

Kommentit (15)

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä9962

Minän rajojen määrittely on mielenkiintoista pohdintaa. Eräs periaate voisi olla etsiä logiikkaa, jossa yleiset hyväksynnän palauttavat ajattelun mekanismit ovat ympäristöä ja yksilölliset ristiriidan palauttavat ajattelun mekanismit ovat minää. Tämä näkyisi kielessä siten, että yksilön käyttämissä kielellisissä ilmauksissa on yleisperusta ja persoonallinen perusta. Tulkittu tarkoitus on ajattelun mekanismia. Meissä jokaisessa on julkisesti jossain ryhmässä hyvin samaksi tulkittu havainto joten kuulumme toistemme ympäristöön. Meissä on myös persoonallisia piirteitä, joilla tunnistumme yksilöiksi. Oleellista minälle hypoteesini mukaan olisi se, että koemme jotain ristiriitaa siinä millaiseksi meitä luullaan ja millaiseksi itse itsemme koemme.

Syvennettynä minän rakenne osoittautuu kerrokselliseksi. Voimme kokea jotkin esineet itellemme erityisen tärkeiksi, jopa niin tärkeiksi, etteivät toiset saa niihin kajota, minään kuuluu tietty omistushalu ja todellisuuden omistettu osa on luonnollisesti osa minää. Kun samoin ajattelevat ihmiset omistautuvat toisilleen, heidän olisi hypoteesin mukaan raotettava minäänsä jaettavaksi, ristiriitoja on soviteltava, minän rakenne ja ympäristön rakenne lomittuvat, voi muodostua minän alirakenne "me".

Niin kuin usein tutkimustyössä, arvokasta analyysia syntyy tapauksista, joissa tutkimuksen kohde on oireinen, ei toimi kiltisti normin mukaan, sairastaa. Persoonallisuushäiriöissä näkyy minän rajojen epäselvyys tai puute.

Terve minä ja älykkyys voisivat liittyä toisiinsa niin, että älykäs tietoisuus, joka tunnistaa minänsä rajat ja suhteen ympäristöönsä, saa aikaan rakentavaa kehitystä, jossa ympäristön entropia ei hallitsemattomasti lisäänny. Sen sijaan äly, joka liittyy häiriintyneeseen rikkinäisen minän persoonallisuuteen, hyvinkin todennäköisesti käyttää kykyään ja energiaansa itsekkäästi ja lyhytjänteisesti ympäristöään saastuttaen.

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä25061
Eusa

Oleellista minälle hypoteesini mukaan olisi se, että koemme jotain ristiriitaa siinä millaiseksi meitä luullaan ja millaiseksi itse itsemme koemme.

Mistä tietäsimme kumpi on "oikeampi minä" kuvaus ?

Eusa
Liittynyt16.2.2011
Viestejä9962
jussipussi
Eusa

Oleellista minälle hypoteesini mukaan olisi se, että koemme jotain ristiriitaa siinä millaiseksi meitä luullaan ja millaiseksi itse itsemme koemme.

Mistä tietäsimme kumpi on "oikeampi minä" kuvaus ?

Pointtini olikin, että minä erottuu sillä, että ristiriita on. Tietysti ristiriidan tulkitsija on äly, tajunta, persoona. Solipsistinen dilemma onkin sitten ihan oma stoorinsa.

Kun lähdetään siitä, että ympäristö on olemassa tajunnasta erillisenä ideana, minän rajausta voi soveltaa ja normit liittyvät siihen olennaisesti.

Oikean minäkuvan arviointiin voisi käyttää häiriintyneen persoonallisuuden diagnoosia. Mitä häiriintyneempi persoonallisuus sitä todennäköisemmin oikeaa minää ei olekaan. Terveimmillään luulisi sekä ympäristön että itsen tunnistavan oman ja yhteisen, tasapainon minään kuuluvan ja ympäristöön kuuluvan kesken. Minän pyrkimys voi olla hakea konfliktia ympäristön kanssa ja laajentaa näin minäänsä. On ehkä vaikeaa arvioida voiko älykäs minä hallita valtapyrkimyksensä yhteiseksi hyväksi, ympäristön parhaaksi. Kai se lienee arvotuskysymyskin ja jälleen tullaan normeihin ja ristiriidan eli konfliktin luonteeseen suhteessa normeihin. Voisiko kategorisesti arvata, että normia kehittävä vallantavoittelu on ok, tapahtuma on osa ympäristön säilyttävää evoluutiota, mutta normia loukkaava käytös voisi olla evolutistisesti hävittävä prosessi, jolla älyllisen elämän, normien määrittelijän, kannalta on saastuttava vaikutus?

Hienorakennevakio suoraan vapausasteista: 1 / (1^0+2^1+3^2+5^3+1^0/2^1*3^2/5^3) = 1 / 137,036

jussipussi
Liittynyt6.12.2009
Viestejä25061
Eusa

 

Kun lähdetään siitä, että ympäristö on olemassa tajunnasta erillisenä ideana, minän rajausta voi soveltaa ja normit liittyvät siihen olennaisesti.

 

Tässä voi myös keskustella siitä miten asia sovitaan/on sovittu olevan. Voidaan provokatiivisesti puhua minästä tarinana/stoorina ei niinkään tarkasti erillisenä entiteettinä. Jos minää lähtee itsessä metsästämään se tuntuu aina "katoavan" vaikkakin minä minusta tuntuu hyvin todelliselta ja pysyvältä

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Kehitys on uuden asian konfliksi vallitsevan asian tilan kanssa. Se on siis positiivisena eduksi evoluution kannalta voittaessaan. Negatiivisen kehityksen esiintyminen voi saada vahvistamaan positiivista suuntaa.

Älykkyys kehittyy syntymän jälkeen kehitysjaksojen mukana joko enemmän tai vähemmän yksilöittäin. Henkisen suorituskyvyn yleiseen huippuun verraten vähemmän älykäs yksilö jää jollekin alemmalle tasolle, muiden piirteiden kehittyessä jollekin muulle tasolle. Niissä on geneettinen pohja ja ympäristön vaikutus. Pesoonallisuusakin vaikuttaa miten selviytyy haasteista. Älykkyys on kykyä vastata uusiin haasteisiin pääasiassa yksilötasolla. Älykkäämpi ratkaisu huomioi suuremman määrän ongelman elementtejä.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

scifi
Liittynyt18.3.2008
Viestejä91

Muutamia tarkennuksia: 

1. Mitä ihmisälykkyys on? Ihmisen älykkyys edellyttää ihmisaivojen järjestäytynyttä monimutkaisuutta.  

2. Entropia ei ole synonyymi saasteille joten sen kasvusta maapallolla elävien ihmisten älyn kasvun johdosta ei voida päätellä maapallon saastumista.  

ps. Voisiko nykymallien mukaisesta maailmankaikkeuden lämpökuolemasta päätellä älyn ja muiden entropiaa lisäävien rakenteiden kasvun olevan mallin mukaisia pakollisia kehityskulkuja? 

scifi
Liittynyt18.3.2008
Viestejä91
scifi

ps. Voisiko nykymallien mukaisesta maailmankaikkeuden lämpökuolemasta päätellä älyn ja muiden entropiaa lisäävien rakenteiden kasvun olevan mallin mukaisia pakollisia kehityskulkuja? 

 

Entä voisiko edelleen mallintaa universumille kompleksisuusasteikon ja tilastollisesti ennustaa ihmisälyä vastaavan kompleksisuusasteen tai sitä suurempien asteiden määrät ja sijainnit universumissa?

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Tunnetaanko universumi? Pitää kysyä ennen kuin äly karkaa sinne.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

scifi
Liittynyt18.3.2008
Viestejä91
Jodi

Tunnetaanko universumi? Pitää kysyä ennen kuin äly karkaa sinne.

Tarkennuksena edelliseen viestiini jossa puhuin lähinnä tieteeseen liittyen, tieteen tuntemasta eli mallinnustensa mukaisesta universumista.

Kiinostuneena kysyisin mitä tarkoitat universumin tuntemisella ja älyn karkaamisella sinne?

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Älykkyys on ilmiöryhmä, joka voi esiintyä ulkonaisesti erilaisissa systeemeissä kuten aivosolukollektiiveissa ja molekulaarisissa vuorovaikutusverkoissa

http://journal.frontiersin.org/Journal/10.3389/fmicb.2014.00379/abstract

Esipuheen suomennosta:

 Elävät oliot pysyvät elossa johtuen monimutkaisista vuorovaikutuksista, joita niillä on dynaamisissa, ympäristön kanssa reagoivissa verkoissa, jotka ulottuvat moniin eri kokoluokkiin ja ulottuvuuksiin. Biologiset verkot ovat eräänlaisia informaatio- ja kommunikaatioteknisiä systeemejä: ne vastaanottavat informaatiota solujen ulko- ja sisäpuolelta, integroivat tämän informaation ja saavat aikaan reaktion. Biologisten verkkojen avulla molekyylit ja vieläpä solut itse kommunikoivat sekä keskenään että ympäristön kanssa.

 Olemme tottuneet liittämään älykkyyden aivotoimintaan. Satojen miljoonien vuosien evoluution aikana ovat valiutuneet verkot, joiden topologia ja dynamiikka suovat eliöille kyvyn, joka on analoginen aivojen intelligenssin kanssa vaikka esiintyykin aivojen soluverkon ulkopuolella.

 Tässä tutkimme, kuinka mikrobeissa olevat makromolekulaariset verkot suovat niille älykkäät piirteet kuten muistin, ennakointikyvyn, sopeutumiskyvyn ja reagointikyvyn, ja tutustumme nykyiseen käsitykseen siitä, kuinka verkkojärjestelmä heijastaa erilaisten ympäristöjen vaatimuksia. Väitämme, että jos jätämme huomiotta termit "ihminen" ja "aivot" älykkyyden määrittelyperustana, kaikki elämänmuodot mikrobeista alkaen omaavat muutamat tai jopa kaikki älykkyyden tyypilliset  piirteet.

 Tämän jälkeen katsastamme, mitä edistysaskelia on tehty koko genomia koskevassa tiedon tuottamisessa erityisesti mikrobitasolla,  saaden näin näkymän mikrobien älykkyyteen. Esitämme myös, miten synteettinen biologia voisi kehittää biologisia verkkoja  mahdollisesti luoden uusia älykkyyden muotoja..

Kuvia älykkäistä mikrobeista. Monien kuvien takaa löytyy tietoa mikrobien erityisominaisuuksista

https://www.google.fi/search?q=smart+microbes+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=b3fyU9f-DIHOygO1oYKABA&ved=0CBwQsAQ&biw=1280&bih=553#imgdii=_

Johtaviin mikrobien älykkyyden tutkijiin kuuluva fyysikko Eshel Ben Jacob on ottanut tehtäväkseen selvittää syöpäsolun älykkyyden erityispiirteet ja strategiat tavoittena kyky vastustaa niiden toimintaa

http://inbt.jhu.edu/2014/03/20/from-bacterial-intelligence-to-a-cyber-war-on-cancer/

James A. Shapiro on myös tutkinut bakteereja. Seuraavassa mm. bakteerien käyttäytymisestä kertovia videoita..

http://shapiro.bsd.uchicago.edu/bacteria.shtml

Eivät taida  aueta. Aukenivat vielä joku vuosi sitten. Tässä Eshel Ben Jacobin esitelmä, jossa joitakin kuvia elävien bakteerien elämästä:

http://www.youtube.com/watch?v=yJpi8SnFXHs

M K
Liittynyt25.12.2013
Viestejä26

Älykkyys on kaksiosaista: On kykyä oivaltaa ja omaksua uusia asioita, ja toisaalta kykyä soveltaa jo opittua uuteen tilanteeseen. Tästä jotuen älykkyysmittauksissa käytetyn testit eivät yleensä ole luotettavia älykkyysmittareita siten kuin niitä käytetään.

Ainakin itse kohtaamani tilaisuudet ovat olleet aina sellaisia, joissa aiemmin vastaavia tehtäviä tehnyt selviää vain soveltamalla. Ensikertalaiselta sen sijaan edellytetään myös oivaltamista, joka nostaa ratkaisemisen kynnystä huomattavasti. Pahimmillaan tehtävissä edellytetään myös esimerkiksi Fibonaccin lukusarjan tai toisen potenssin tuntemista.

Vain jos kaikki testattavat ovat saaneet riittävästi harjoitella tehtävätyyppejä tai kaikki tekevät niitä ensimmäistä kertaa, tehtävillä on minkäänlaista vertailuarvoa älykkyyden suhteen. Toivottavasti tuo täyttyy edes tieteellisen älykkyden mittauksen puolella. Esimerkiksi Puolustusvoimien ns. älykkyystestissä näin ei ole.

Jodi
Liittynyt27.2.2014
Viestejä2187

Limasieni on mestari ratkomaan kaupparatsun dilemmaa. Se ei osaa ratkoa muita ongelmia. Älykkyys on soveltamisessa.

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

käyttäjä-3779
Liittynyt12.5.2014
Viestejä1112

Äskettäin näytettin netissä, kuinka simpanssit oppivat osoittamaan TV-ruudulla näytettyjen ja sitten käännettyjen numeroiden järjestyksen paljon nopeammin ja varmemmin kuin ihmiset yleensä. 

Netissä näytettiin myös, kuinka koululaiset turhaan yrittivät pujottaa kahta rengasta irti toisistaan. Kun harmaapapukaija sai renkaat se otti ne toiseen "kouraansa", nosti ne nokalleen ja eleettömästi otti toisen irti toisesta.

Eleettömyys tuntuisi osoittavan, että jokin huikeasti älyä vaativa operaatio ei papukaijalla ole tietoista älyn keskittämistä, vaan ratkaisu muodostuu linnun aivoissa ikään kuin ongelman peilikuvana. Solut tunnistavat ongelman jonkinlaisena kuvauksena ja spontaanisti tuottavat "käänteiskuvauksen", joka onkin ratkaisu.

Ehkä jotain vastaavaa on aina tekeillä myös luovan neron (kuten Einsteinin) aivoissa, vaikka se tahtookin hukkua aivojen muuhun aktiivisuuteen.  

Paitsi mikrobeilla, myös isommilla eläimillä on varmaan yllättävän paljon älykkyyttä, myös ihmisen älyn kaltaista, jos niille järjestetään tilaisuus käyttää sitä.

Entä ihmisen älykkyys, millaisena se ilmenee? Tein juuri pienen kokeen, jossa asetin itselleni noin 50 vuotta sitten kovalla työllä ratkomiani älykkyystehtäviä, joiden ratkaisun olin täysin unohtanut.

Ensimmäinen probleemani (tosi  vaikea minulle) oli ehkä fysiikkaosiossakin äskettäin ollut tehtävä, jonka aikoinaan kuulin tässä muodossa: Tie haarautuu Kairoon ja Algeriaan ja tienhaarassa seisoo kaksi miestä, todenpuhuja ja valehtelija. Et tiedä, kumpi on kumpi. Saat tehdä yhden kysymyksen, johon mies, jolta kysyit, vastaa vain Kyllä tai Ei. Vastauksen perusteella sinun on ratkaistava, kumpi tie menee Kairoon ja kumpi Algeriaan. 

Toinen probleemani oli seuraavanlainen: Sinulla on orsivaaka ja yhdeksän palloa, joista yksi on  eripainoinen. Sinun pitää kolmella punnituksella ratkaista, mikä palloista se on, ja onko se painavampi vai kevyempi.

Jos juuri kovalla työllä löydettyäni ratkaisun rupesin kysymään, millainen ratkaisu oli, en osannut sanoa sitä muuten kuin tekemällä kaikki vaiheet uudestaan. Ja taas se tuntui vaikealta keksiä..

Kolmas tehtävä oli vanha tuttu ja mielestäni edellisiin verrattuna helppo: On kolme neliötä ja kolme ympyrää, kaikki erillisiä. Jokaisesta neliöstä on vedettävä viiva jokaiseen ympyrään. Viivojen ei tarvitse olla suoria, mutta ne eivät saa leikata toisiaan. (Jo keskikoulussa yritimme turhaan ratkaista tätä, mutta emme onnistuneet. Ratkaisut keksin vasta 30-vuotiaana..)

Ratkoessani kahta ensimmäistä probleemaa aivopaine kasvoi kovaksi niinkuin aina; tuntui kuin pää olisi tullut "piikkipäärynäksi". Sama tunne tulee vielä voimakkaampana, jos yritän kertoa keskenään kaksinumeroisia lukuja. Jos olettaa, että kyseessä on ongelman ratkaisun vaatima keskittyminen, olisi mukava tietää, mitä kaikkea aivoissa silloin tapahtuu.

Ratkaisun ydinoivallus saattaa kuitenkin kymmenien harhaiskujen jälkeen "emergoitua" spontaanisti aivan kuin harmaapapukaijalla. Ehkä periaatekin on sama.

70-luvulla ratkoin joskus oppilaitten kanssa ongelmia. Silloin minulla oli oppilas, joka ratkaisi ongelman kolmessa minuutissa, kun minulta meni kolmekymmentä, jos ratkesi ollenkaan. Hän oli myös laaja-alainen persoonallisuus. Hän on nyt fysiikan professori pääalueenaan keskimääräistä vaikeampi fysiikan ala..

 Viime aikoina esitin varmaan sadalle oppilaalle seuraavan ongelman: Auto ajaa sataa. Mikä piste siinä ei liiku?  Oppilaat pohtivat sitä innokkaasti, mutta ratkaisun keksi muistaakseni vain yksi tyttö ja kaksi poikaa, joista toinen kertoi saaneensa apua kotiväeltä. Sen sijaan matematiikan lehtori, joka tunsi kissoidin, ratkaisi ongelman muutamassa sekunnissa. Tästä näkyy, miten joku pieni tietorakenne, esim. kissoidi, joka toiselta puuttuu, voi lisätä ratkaisukykyä ilman, että älykkyydet varsinaisesti eroavat.

Joskus voi ratkaisun olettaminen vaikeaksi estää helpon ratkaisun löytymisen. Kukaan oppilaista ei nimittäin saanut ratkaistuksi mitä helpointa  ongelmaa "pienenee suurenee" 

Seuraa 

Rajankäyntiä

Teppo Mattsson on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, joka harrastaa matkailua tieteenalojen välisillä rajaseuduilla. Blogi on matkakertomus näiltä retkiltä.

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat