En ole koskaan kuulunut kirkkoon. Olen ateisti enkä ole vakaumustani kyseenalaistamassa, mitä naturalistiseen maailmakatsomukseeni tulee. Sen sijaan olen tutkimusnäytön perusteella alkanut kyseenalaista suhtautumistani uskontoihin yhteiskunnallisena ja psykologisena ilmiönä.

Viime vuosikymmenen uusateistit, "neljä hevosmiestä" eivät tehneet minuun järin suurta vaikutusta, koska samat ajatukset joita he hieman väsyneesti pyörittelevät kävin itse läpi omassa päässäni joskus 5-15-vuotiaana.

Paljon mielenkiintoisempi älyllinen keskustelu käytiin samoihin aikoihin kognitiivisen uskontotieteen puolella uskontojen tieteelliseksi selittämiseksi. Siinä missä melko ideologinen uusateismi hallitsi kirjamarkkinoita 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, empiirisen uskontotieteen perustalta on kirjoitettu uskontoihin paljon ymmärtäväisemmin suhtautuvia kirjoja 2010-luvulla. Niitä on esitellyt muun muassa New Scientist uskontoaiheisessa teemanumerossaan.

Erikoista on se, että maailman ehkä vaikutusvaltaisin empiristi - siis tieteellisen menetelmän kannattaja ja siitä valistava tieteen popularisoija - Richard Dawkins nojaa monessa uskontoon liittyvässä kysymyksessä ennemminkin (ateistiseen) ideologiaan kuin (empiiriseen) tieteeseen.

Kognitiivisella uskontotieteellä on varsin vakuuttavaa näyttöä siitä, että toisin kuin Dawkins ja muut hevosmiehet ajattelevat, uskonnollinen tapa ajatella nousee ihmisen luontaisista kognitiivisista valmiuksista, ja ilman "indoktrinaatiotakin" uskonnollisen ajattelun alkeismuodot syntyisivät uudelleen sukupolvessa tai kahdessa. Sen sijaan tieteellinen menetelmä on opetettava joka sukupolvelle uudestaan. Se ei tee tieteestä vähemmän arvokasta, päinvastoin. On hyvä ymmärtää,  että rationaalinen sivilisaatio on haavoittuva, ja edellyttää sen perinnön jatkuvaa vaalimista.

Uskonnolla on myös positiivisia sosiaalisia vaikutuksia, väittävät uskontotieteilijät. Uskonnollisilla uskomuksilla taatusti on kielteisiä vaikutuksia, mutta minusta näyttää siltä, että Dawkins ja kumppanit ovat syyllistyneet kirsikanpoimintaan lukiessaan uskonnon syyksi kaiken ihmisluonnon raadollisuuden ja kieltäytyessään näkemästä, miten uskonto voi kanavoida näitä irrationaalisia piirteitä harmittomiin uomiin, ja parhaimmillaan myös ruokkia ihmisluonnon positiivisia piirteitä.

Alain de Botton ehdottaa äskettäin suomeksikin julkaistussa teoksessaan Uskontoa ateisteille, että maallistuneen yhteiskunnan tulisi ottaa uskonnoista niiden hyvät piirteet samalla kun varsinaisesta yliluonnollisesta jumaluskosta luovuttaisiin.

Uskonnoton aikamme ei voi enää hyväksyä uskontojen yliluonnollista ja dogmaattista sisältöä. Silti olisi suuri menetys, jos kaiken tuon hylätessämme luopuisimme myös kaikesta siitä viisaudesta, jota uskonnot pitävät sisällään. Vuosisatojen ajan uskonnot ovat tarjonneet lohtua, vaalineet yhteisöllisyyttä ja painineet kuolevaisuutemme kanssa. Näin tehdessään ne ovat luoneet korvaamattomia psyykkisiä ja sosiaalisia mekanismeja, joista maallistuneenkaan yhteiskunnan ei pitäisi luopua.

Tämä logiikka on siis täysin vastakkainen sille ateistin suusta usein kuultavalle hokemalle, jossa päätellään että koska kristinuskon kosmologiset, geologiset ja biologiset opinkappaleet ovat naurettavia, ei tällaisten paimentolaiskansojen tuhansia vuosia vanhoilla eettisilläkään käsityksillä voi olla mitään arvoa. Yhtä hyvin voi kuitenkin todeta että jos uskonto on säilynyt tuhansia vuosia, se kaikista puutteistaan huolimatta on ilmeisesti ainakin suhteellisen hyvin sopusoinnussa ihmisluonnon kanssa. Samaa ei voi aina sanoa niistä edistyksellisistä opinkappaleista, joita kristinuskon perintöä vastaan taistelevat arvoliberaalit haluavat uskontojen tilalle asettaa. Kristinuskon perisyntikäsitys voi olla validi ihmiskuva, vaikka se onkin sekä ikävä että kääritty pakettiin, joka sisältää joukon ilmiselvästi järjettömiä uskomuksia. 

Tässä de Botton hakee mielestäni hieman utopistisesti jonkinlaista keinotekoista valistususkontoa, eräänlaista uskonnollista esperantoa. Voisiko olla mahdollista suunnitella uskomusjärjestelmä rituaaleineen ja pyhine paikkoineen niin, että se vetoaisi ihmisen alkukantaisiin vaistoihin mutta ei sisältäisi yliluonnollista ja dogmaattista sisältöä?

Yhdistelmä tieteellistä maailmankuvaa ja protestanttista työetiikkaa on ollut myös Harvardin yliopiston historiantutkija Niall Fergusonin mielestä länsimaiden maailmanvallan perusta, yhdessä markkinatalouden instituutioiden kanssa. Nyt meneillään oleva historiallinen kokeilu, jossa työetiikka vähitellen korvautuu hedonismilla, voi ajan mittaan osoittautua virheeksi.

En oikein usko de Bottonin ajatukseen puhtaalta pöydältä suunnitellusta uskonnosta. Todennäköisesti siitä tulisi jotain aivan muuta kuin suunnittelija alun perin aikoi. En ylipäätään usko tällaiseen suunnitteluoptimismiin, enkä varsinkaan tällaisissa asioissa.

Ehkä realistisempaa on - meidän ateistien, joihin myös sekä Ferguson että de Botton lukeutuvat - luopua uskonnonvastaisuuestamme ja tukea niitä vakiintuneita, organisoituja uskontoja, jotka vastaavat ihmisten uskonnollisiin tarpeisiin, ja jotka eivät ole ristiriidassa tieteen ja demokratian kanssa.

Määritelmä auki:

- Vakiintuneita ja organisoituja, koska muoti-ilmiöihin ja yksilölliseen hengellisyyteen ei voi luottaa yhteiskunnan arvopohjana.

- Jotka vastaavat ihmisten uskonnollisiin tarpeisiin - suomalainen luterilaisuus alkaa olla jo niin väljähtynyttä, että se ei enää täytä tätä tehtävää. Jos yhteiskuntaan syntyy uskonnollinen tyhjiö, se pyrkii täyttymään, ja väljähtynyt uskonto ei enää toimi tulppana fundamentalistisille uskonnoille.

- Jotka eivät ole ristiriidassa tieteen kanssa. Kreationismi on pesiytynyt Suomessa lähinnä herätysliikkeisiin.

- Jotka eivät ole ristiriidassa demokratian kanssa. Pysyvät siis omalla paikallaan yhteiskunnassa hengellisellä alueella eivätkä määrittele yhteiskunnallisia instituutioita. Tällä mittarilla islam on hyvin vähän uskonto ja hyvin suurelta osin poliittinen ideologia.

Suomalaista luterilaisuutta voi lähinnä kritisoida siitä, että se on päässyt hengellisesti väljähtymään niin latteaksi, että se on jättänyt liikaa tilaa juuri niille hurmosliikkeille, joihin militanttien ateistien kannattaisi taistelutahtonsa kohdentaa. 

Kommentit (76)

Markus

Kirjoitus sisältää aikamoisia virhetulkintoja ja asiavirheitä.
Esim. Dawkins on useammassa yhteydessä tuonut esille että usko on hyvin mahdollisesti evoluution tulos ja tietyllä tavoin meille luontainen.

Karoliina Kaita

Väljähtyneisyydestä: hurmoshenkisyydelle on yksittäisellä ihmisellä silloin tällöin elämäntilanteesta johtuva tilaus.

Kuitenkin useimmiten, kun ihminen kaipaa uskoa, hän hakee sitä siitä kirkosta, johon on kasvanut. Tapakristillinen tausta voi tuntua ohuelta, mutta ei useinkaan ole. Syntinen kaipaa armoa, ja syntisiä ovat meistä kaikki. Se toimii.

Kari Latvus

Näiden pohdintojen seuraksi sopivat hyvin mm. Olli valtosen ja Petri Luomasen artikkelit viimeisimmässä Kirkonkellari verkkolehdessä, jossa tarkastellaan miten evoluution kysymykset vaikuttavat uskonnoissa, erityisesti kristinuskon piirissä: www.kirkonkellari,fi

Timo Vihersaari

Uskonto ymmärretään kahta kautta. Toisaalta uskonnoilla pyritään hallitsemaan ihmisiä. Toisaalta uskonnon sisältönä oleva henkilökohtainen usko on keino ymmrtää itseään ja reaktioitaan. Uskonnot haalintakeinona ovat terppeettomia koko maailman mittakaavassa, koska ne aiheuttavat sotia, kurjuutta ja kärsimystä. Mutta ihmisen usko auttaa ihmistä selviytymään. Kristinuskon ihmiskäsitys hyvästä ja pahasta kuvastaa hyvin ihmisen olemusta. Pahan projisoiminen synniksi orjuuttaa ihmisen, mutta armo auttaa vapautumaan ja yrittämään uudelleen. Jos uskonto ei ilmene ihmisessä sisäisenä uskona, se on turhaa painolastia. Meille riittää silloin yhteiskunnan asettamat normit hyvästä ja pahasta. Usko sisäisenä prosessina sensijaan auttaa ihmistä kasvamaan hyvään ja erottamaan tarkemmin oikean ja väärän. Pahojen tekojen painolasti toimii kuin purjelaivan köli ja painolasti. Ilman sitä laiva kaatuu.

Jarmo Juntumaa

40 vuotta pappina toimittuani olen kokenut vuosi vuodelta yhä kiusallisempana koko kristillisen terminologian. Papinpoikana ja lapsesta saakka saarnoja ja kristillisiä puheita kuulleena olen suorastaan tympääntynyt niihin eivätkä ne minua kiinnosta. Koska ne eivät puhuttele! Ne eivät kerro mitään minun todellisuudestani, mutta pyrkivät samalla rajoittamaan minua lähes maagisilla moraalikoodeillaan. Se on ollut ahdistavaa. Mutta samaan aikaan olen kokenut papin työn mielenkiintoisimmaksi asiaki juuri saarnojen teon - sen vuoksi, että silloin on joutunut syventymään "oikeasti" siihen, mistä on - tai vloi olla - kysymys. Pidän ongelmana sitä, että kollegani (miten lienee itseni laita?) eivät kykene tulkitsemaan sanomaa, joka oikeasti on äärimmäisen koskettavaa lähes aina. Uskon, että nykyihmiset (lähes kaikki papitkin mukaan lukien) eivät ymmärrä mistä oikeasti on kysymys, eivätkä siten kykene välittämään niitä löytöjä, joita Raamattu on täynnä. - Me elämme eri maailmoissa ja meiltä puuttuu tulkintakykyä. Menneen ajan ihmiset eivät olleet tyhmiä! Tutkitaanhan 2500 sitten elälyttä Aristotelettäkin yhä loppumattomalla mielenkinnolla. Äärimmäisen lyhyesti tulkittuna sanoisin, että Jeesus ratkaisi mobbaamisen ongelman, mutta me painimme yhä sen kanssa.

S

Minun mielestäni yhtä utopistiselta kuin räätälöity ei-yliluonnollinen uskonto kuulostaa ajatus vakiintuneesta ja organisoidusta uskonnosta joka ei ulota vaikutusvaltaansa demokratiaan ja politiikkaan tai ole ristiriidassa tieteen kanssa, ja samaan aikaan vastaa ihmisen uskonnollisiin tarpeisiin. Nähdäkseni uskonnollisiin tarpeisiin vastataan karkeasti ottaen yliluonnollisuudella: a) sinun elämälläsi on jokin itseisarvollinen hengellinen merkitys, b) jokin korkeampi voima pitää sinusta huolta, tai c) elämäsi ei pääty kuolemaan. Uskonnolliseen instituution takertuneilla ihmisillä on taipumus ajatella yhteiskunnallisista kysymyksistä tietyllä tavalla juuri yliluonnollisuuden vuoksi. Eutanasia- ja homoliittokysymykset ym. Mistä löytyisi uskonto joka ei ota tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa, ja antaa ihmiselle täydellisen arvomaailmallisen vapauden? On ikävää että sokea usko on perustelu kysymykseen joka liittyy muiden kärsimykseen tai ihmisoikeuksiin.

Toivon jatkuvasti lisääntyvän tietomäärän karistavan hiljalleen pois uskonnolliset uskomukset, ja tuovan niiden kustannuksella tilalle paremman ja oikeudenmukaisemman maailman. Olen Dawkinsin linjoilla; uskonnon nettovaikutus on aina yhteisölle haitallinen, siitäkin huolimatta että se saattaa tehdä joidenkin yksittäisten ihmisten psyykelle hyvää.

Kimmo

Mikäli uskonnosta poimitaan vain ne positiiviset ilmiöt ja hylätään yliluonnolliset käsitykset, mitä uskonnosta jää jäljelle? Siitä jää jäljelle vain se, mitä meillä olisi ilman uskontoakin, eli se, mitä esiintyy kulttuurissa ei uskonnon takia vaan siitä huolimatta.

Dawkinsin The God Delusion-kirjassa esittämä teoria kuuluu, että taipumus uskonnollisuuteen ei ole ohjelmoituna meihin sellaisenaan, niin kuin joskus kuulee väitettävän, vaan se syntyy muiden, yleisempien piirteiden (harmillisena) sivutuotteena. Näitä ihmisluonnon yleispiirteitä ovat esimerkiksi taipumus dualismiin ja teleologiseen ajatteluun.

Altruismi selitetään myös usein uskonnon ansioksi, mutta se on vieläkin selvemmin uskonnosta riippumaton ilmiö, joka voidaan ymmärtää tyhjentävästi luonnonvalinnalla. Tämä ei tarvinne lisäselvitystä, tai jos tarvitsee, niin Dawkinsin kirjassa on luku altruismistakin.

Juha Oksanen

Tuosta ajattelun alkeismuotojen heräämisestä:
Kyllähän tieteellisen ajattelunkin alkeismuodot syntyvät uudestaan?
Tosiaan saattaa kestää hieman aikaa että kypsyvät.
Vaikuttaisi ainakin historian perusteella, että tuona aikana joudumme maksamaan paljon, verelläkin, niin tärkeältä vaikuttaisi vaalia kaikkia kehittyneitä (toimivia) menetelmiä. Jos haluaa perehtyä niin uskonnollisella puolella kehittyneimpiä metodeja (mitä tiedän) edustaa esim. tantrinen (tibet, kashmir) perinne ja rohkea voisi väittää sen olevan mm. psykologian ja parisuhteen alueilla vuosituhansia tieteen nykyisen tason edellä.

Tulokset vihjaavat että käytämme tälläkin hetkellä hyvin alkeellisia tai vääristyneitä menetelmiä muuallakin kuin uskonnon alueella. Kenties taloustoiminnassa, politiikassa ja muissa äärimmäisen voimakkaissa ja tärkeissä asioissa? :)

Isoimpia hirvityksen aiheita on ettemme mittaa näitä isoja asioita, tai liiemmin huomioi, jos joku pienillä resursseilla saa edes hieman lupaavia tuloksia aikaiseksi. Tietysti pitäisi kärsivällisyys muistaa, mutta aika monta vuosikymmentä niin monet ihmiset ovat muistutelleet (esim. Eisenhowerin jäähyväispuhe) tarjotuista valtavista mahdollisuuksista ja ottamistamme turhista, sietämättömistä riskeistä.

Suosittelen:
-Muistutus myytin ja muiden termien tulkitsemisen (historiallisistakin, clip2) virheistä, Joseph Campbell youtube.com/watch?v=Tfhha3I2EQY
-Henkisyyden rooli nyky-yhteiskunnassa, Advaitananda Stoian: youtube.com/watch?v=58_jsEgw26U

jorma

"toisin kuin Dawkins ja muut hevosmiehet ajattelevat, uskonnollinen tapa ajatella nousee ihmisen luontaisista kognitiivisista valmiuksista"

Olet väärässä.

"Natural selection builds child brains with a tendency to believe whatever
their parents and tribal elders tell them. Such trusting obedience is valuable for survival..."
Dawkins, The God Delusion, s. 176.
Kannattaa lukea koko "CHAPTER 5, The roots of religion" uudelleen.

Aika väsynyttä toistaa näitä vanhoja olkiukkoja.

Ateistiheppu

> Dawkins ja kumppanit ovat syyllistyneet kirsikanpoimintaan lukiessaan...

Ei niinkään. On aika selkeää, että dogmaattisuus on ainut tapa jolla järkevät, hyväntahtoiset ihmiset voivat päätyä tekemään hirmutekoja. Jos dogmaattisuutta ei olisi, olisi ns. hyviä ihmisiä paljon vaikeampi saada tekemään vastaavaa.

Ateistiheppu

"Religion is an insult to human dignity. With or without it you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion." -Steven Weinberg

Tuo kiteyttää aika pitkälti mitä tarkoitan.

Pentti S. Varis

Olin 25-vuotiaaksi asti uskonnosta täysin välinpitämätön, en ateisti enkä agnostikko. Käytyäni sitten armeijan sain vastustamattoman halun tietää, "mitä tämän kaiken takana oli". Perehdyin mm. joogaan harjoittaen joka päivä meditaatiota ja tratakaa ja vähitellen minussa alkoi prosessi, joka muutti kaiken. Aivoissani tapahtui merkillisiä muutoksia, jotka sekä tuntuivat että vaikuttivat olemiseeni yleensä.Olisin voinut pelätäkin omituisia kokemuksiani, mutta en kuitenkaan pelännyt, koska psykiatriksi lukeva ystäväni oli aiemmin Rorschach-testannut minut.

Joogavaiheen jälkeen alkoi samanistinen faasi, minkä jälkeen tuli valtava tarve lukea kristinuskosta. Lainarahoilla ostin Raamatun ja avasin sen ensi kertaa tosissani (koulun uskontotuntien asioista muistin vain "nuoren miehen jäljet nuoren naisen tykönä".) Ihmeekseni järkeni ja tunteni upposivat Raamattuun kuin veitsi voihin; tuntui, kuin ymmärtäisin kaiken lukemani, kun ennen en ollut ymmärtänyt mitään.

Kokiessani vähitellen yhä syvenevän "kristillisen heräämisen" koin samanaikaisesti tieteellisen heräämisen ja näin muun muassa näyssä genomin toiminnan tietoisuuden ydinelimenä, minkä perusteella hylkäsin hermosähköparadigman. (Uusi tiedeuutinen kertookin jo bakteerien suorittamien kognitiivisten toimintojen tapahtuvan niiden geenipiireissä, joten kymmeniä vuoria sitten näkemäni näky on toteutumassa..)

Kristilliset piirit hyväksyvät esim. fysiikan, kosmologian ja lääketieteen ja osallistuvat niihin sankoin joukoin (joitakin nobelisteja myöten). Veikkaisinkin, että kreationismia tieteen korvaavana visiona tukee virallisesti kannatetun ja propagoidun uusdarwinismin vaistottu tieteellinen heikkotasoisuus. Prof. Arto Annilan perustavimpiin luonnonlakeihin pitäytyvä esitys on jo toista maata! Pyrkimykset syventää ja korjata evoluutioteoriaa ovat jo liki jokapäiväistä aineistoa tiedepalstoilla ja blogeissa.

Tämän huomioon ottaen kristillisiä piirejä on todella aiheetonta syyttää tiedevastaisuudesta.

Tarjoutuu lähinnä kaksi näkemystä positiivisen uskonnon luonteesta. Voidaan olettaa, että uskonnolliset tilat merkitsevät mielen erityislaatuisia, erityisin tavoin virittyviä moodeja, joiden nimilappuina toimii joukko relevantteja ideogrammeja kuten Jumala ja Kristus. Kaiken mennessä hyvin tämä ehkä riittäisikin.

Toinen vaihtoehto, johon itse olen tuntenut tarvetta sitoutua, on em. ideogrammien reaalisuus. Miksi? Ainakin siksi, koska minulla on teko, joita kovasti kadun, mutta jota en edes muistanut ennenkuin sain aivoinfarktin, eikä tekojen kohde voi niitä enää anteeksi antaa.

Itseäni kiinnostavana yksityiskohtana muistan kokemuksen, joka minulla oli opiskellessani Standardimallin formalismia, lukiessani Raamattua ja kuunnellessani Mozartia. Näissä kiaikissa kolmessa ikään kuin värähteli sama struktuuri..

Arhi Kuittinen

Kolumni osuu analyysissään aika pahasti ohi suomalaisen uskontokeskustelun.

Ja on kaiken lisäksi väärässä kirkon evoluutio-asenteen suhteen.

Suomessa keskustelun kritiikki kohdistuu valtionkirkkoon, jota valtio tukee verohelpotuksilla ja erityisellä verotusoikeudella. Lapset lisäksi pakotetaan tunnustukselliseen uskonnonopetukseen vastoin uskonnonvapauslakia.

Tunnustuksellisuus uskonnonopetuksessa liitettiin takaisin koululakiin pari vuotta sitten valtionkirkon kirkkohallituksen pyynnöstä.

Suomessa on käynnissä etupäässä kirkkokritiikki eikä uskontokritiikki valtionkirkon poliittisen aseman takia: oikeistolaiset puolueet saavat kirkolta vahvaa taustatukea konservatiivisen porvariyhteiskunnan palauttamisprojektissa.

Valta ja uskonnollinen vallan himo on Suomessa tämän uskontokritiikin kohteena.

Harvemmin olen nähnyt suomalaisen humanistin kirjoittavan ärsyyntyneenä shamanismia harrastavasta pakanasta mutta allekirjoitan täysin kritiikin, joka kohdistuu institutioon ja hysteeriseen, oudosti perusteltuun uskontokulttuurinostalgiaan, joka on 800 vuotta pakotti ihmiset kirkon jäseneksi ja joka yhä on valtion kirkko.

Pakkojäsenyys poistui 1922 ja sen takia piispat harrastavat röyhkeästi yhä jopa joukkohautojen siunaamista, koska "punaisetkin kuuluivat kirkkoon".

Suomessa uskontokeskustleun kritiikki on selkeästi valtakritiikkiä auktoriteettiasemaa junttaavaa kirkkouskonta vastaan ja valtiokritiikkiä.

Kokoomuskin osoitti pari kuukautta sitten että se tukee vankasti kirkkoa ja kirkon perinteistä sukupuolirasismia.

Siksi tarvitsemme ankaraa uskonnollsiuuden ja uskontoinstituution kritiikkiä ja se tulee vain kasvamaan.

Moni käyttää kritiikkinään vain uskontokritiikkiä koska ei osaa muuten analysoida tai kritisoida kirkon poliittista valtaa ja historiaa mutta 99% suomalaisista uskontokritiikistä on siis pohjimmiltaan poliittista kritiikkiä valtahegemoniaa vastaan.

Uskontokeskustelun kiehuvin voimamomentti ei ole kritiikkiä ihmisten yksityistä henkistä ja psykologista valintaa vastaan.

74% kirkolliskokouksen valtaa käyttävistä on viidesläisiä.

Ev.lut valtionkirkko sallii systemaattisesti fundamentalisti-viidesläisten ja konservatiivisten työntekijöittensä opettaa lapsille evoluutiokielteisiä opetuksia mm. pyhäkouluissa roomalaiskatolisella asenteella. Tuttavani lapselle oli myös ala-asteella opettaja sanonut uskonnopetuksessa että evoluutio on huijausta.

Valtionkirkko ei ole lähellekään modernia uskonnollisuutta eikä se pyri uudistumaan.

Ruotsissa piispat ovat luterilaisesti julistaneet että uskonto ei voi kumota tiedettä mutta Suomessa piispat ovat kieltäytyneet antamasta lausuntoa kirkon suhteesta tieteeseen ja evoluutioon.

Räsänen on virallisesti kirkkoministeri mikä on uskomatonta: valtio pitää kirkkoa välineenään hallita ja hillitä kansalaisia sekä antaa kirkon vaikuttaa valtion uskontopolitiikkaan - kuin eläisimme keskiajalla.

Kirkko on vaarallinen valtakeskittymä sillä sen valtaperiaatteet eivät kunnioita demokratiaa tai tiedettä.

Jos Suomi romahtaa lamakaaokseen voi tapahtua sama mitä jatkosodan aikana: kirkko liittoutui fasistien ja armeijan kanssa allekirjoittamalla sopimuksen Saksan natsi-kirkon kanssa. Tai se, mitä tapahtui sisällissodan aikana: papit siunasivat ja motivoivat kiihkopuheilla oikeiston joukkomurhaajia murhapaikoilla.

Kirkko ei ole muuttanut ydinoppiaan sitten sotien eikä katunut tekojaan.

Helsingissäkin kaupunki on nyt kustantanut verovaroilla ison osan kirkon kappelista Narinkkatorilla. Samalla kirkon tiloissa toimii myös sosiaalityöntekijöitä.

Oikeistolaisten virkamiesten johtama Helsinki on nyt laajentamassa kappelia ja taas verorahoilla.

Kirkko on selvästi tärkeä oikestolaiselle poliittiselle eetokselle pyhänä leimana.

Miikka-Markus Leskinen

Tässä tekstissä kommentoitiin luonnontieteitä. Minua yhteiskuntatieteiden lukijana kiinnostaa, missä määrin tieteet (laajasti käsittäen) todella selittävät ilmiöitä. Onko luonnontiede oikeasti arvossaan ylin?

Voi kuulostaa sentimentaaliselta, mutta jos tiede ei kykene selittämään sellaisia asioita kuten rakkaus, Jumala, hyvyys, kauneus, anteeksiantaminen, en minä ainakaan pidä sitä tärkeimpänä tietona, jota ihmiskunta on tuottanut. Tai jos tiede ei kykene antamaan kunnollisia vastauksia siitä, elänkö hyvää elämää, olenko minä hyvä aviomies, ketä minun tulee pitää esikuvanani, pitääkö minun palvella isänmaatani jne. jne. on koko tiede hyvin vajavainen ja puolinainen projekti: ei mikään auktoriteetti kenellekään kuin varsin rajallisissa asioissa.

Toisaalta lääketiede, maailmankaikkeuden historia, avaruustutkimus ja erilaiset sovelletut tieteet ovat suuri onni nykyajan ihmiselle. En halua elää maailmassa ilman niitä. Mutta tiede ei ole kyennyt selittämään yhtä ainuttakaan ilmiötä kokonaisvaltaisesti, vaan aina selityksen kohteisiin jää jonkinlaisia moraalisia tai esteettisiä tasoja, jotka se jättää kuin piruillakseen täysin auki. Ne ovat kuitenkin älyllisen elämän kannalta ne tärkeimmät tasot.

Lääketiede pelastaa henkiä, mutta ei anna vastausta siihen, mitä se pelastaa. Miksi pelastaa ketään? Mitä ihmisen hengestä pitäisi ajatella? Onko se pelastamisen arvoinen? Mikä on ihmisen henki ja mikä ei? Kun elämä jatkuu, mikä jatkuu? Kun astuu sairaalan portista ulos, mitä elämällä pitäisi tehdä seuraavaksi?

Kun olen saanut ei-akateemisen kasvatuksen, muistan pikkupoikana ajatelleeni, että luonnontieteilijät ovat laboratoriossa istuvia kummajaisia, jotka eivät ymmärrä elävästä elämästä mitään. Tottakai ajattelin, että he tuottavat oikeaa tietoa ja ovat auktoriteetti kysymyksissä, jotka koskevat faktuaalisia asiantiloja. Mutta niissä asioissa, jotka ovat "oikeasti tärkeitä" (kuten tuon tiedon sosiaalista/moraalista/uskonnollista/poliittista soveltamista koskevissa kysymyksissä), tiedemiehillä ei ole mitään sanottavaa.

Ehkä voisi sanoa niin, että keskiajalta tuttu "tieteellinen pimeys" oli kuitenkin joiltain muilta osin rikasta aikaa. Itse en missään nimessä aio luopua uskonnon siitä tasosta, joka on immanentilla tavalla totta: uskonnollista viisautta ja kokemusta, joka synnyttää merkityksen ja tuo kaoottiseen sosiaaliseen todellisuuteen järjestystä.

Uskonto on kuitenkin uskonnollista tietoa, mikä eroaa tieteellisestä metodista muun muassa siinä, että se loppujen lopuksi aika harvoin pyrkii selittämään oikeastaan mitään. Se on kaikin puolin niin valtavan erilainen tapa käyttää järkeä ja ymmärtää tunteita. Esimerkiksi kysymys Jumalan olemassaolosta voi olla luonnontieteen kannalta mielenkiintoinen, mutta vain ihmiskokemuksen tasolla se saa todellisen merkityksensä ja siitä tulee vakava. Itse tipahdan sinne teistiselle puolelle. Mutta en osaa perustella maailmankuvaani kuin uskonnollisen kielen ja toiminnan kautta.

Miikka-Markus Leskinen

Edelliseen vielä lisäyksenä, kristilliset apologeetikot julistavat uskon ja tieteen olevan täydellisessä harmoniassa ilman ristiriitoja. Ideologiset uusateistit taas toistavat, että usko ja tiede eivät sovi missään kohdassa yhteen ja että tieteentekijä ei voi päivääkään elämästään ajatella uskonnollisesti ilman, että menettää statuksensa tiedeyhteisössä. Molemmat näistä väitteistä epäilyttävät. Ei näin hygieenistä ja mustavalkoista jakoa ei ole millään muulla elämänalueella!

Martti Muukkonen

Valistusfilosofi Voltaire sanoi aikanaan, että "Jos Jumalaa ei ole, hänet tulisi mitä pikimmiten keksiä." Tällä hän tarkoitti samaa mitä suomalainen globaalietiikan tutkija Reijo E. Heinonen on korostanut: "Uskonto on kulttuurin arvomuisti." Jokainen kulttuuri tallentaa valtauskontonsa oppi- ja riittirakennelmiin arvokkaimpana pitämänsä asiat - ne, joita ei haluta alistaa jokaikiseen poliittiseen debattiin. Sellaiset kuin "Älä tapa."; "Älä varasta." jne.

Uskonto on mös olennainen järjestelmä, jolla kulttuuri luo jaettua maailmanselitystä. Se tallettaa oman syntyaikansa (ja kokemiensa kriisiaikojen) tieteelliset maailmankuvat omiin oppeihinsa ja uusintaa niitä sen jälkeen. Nykyisten Lähi-Idässä syntyneiden uskontojen maailmankuva ja eettiset käsitykset pohjaavat pitkälti muinaisten Sumerin ja Egyptin ajatteluun, josta ne siiten periytyivät Babylonian, Israelin ja Kreikan kautta meille - kuten moni muukin asia (esim. ajanlaskumme ja tapamme jakaa tunnit ja minuutit 60 pienempään yksikköön).

Tämän uskonnon kulttuurisen puolen lisäksi on toinen puoli - se tuonpuoleinen todellisuus, josta ne julistavat. Se on asia, jota ei voi selittää niille, jotka eivät ole kokeneet pyhän kohtaamista. Niille, jotka ovat sen kokeneet, sitä ei tarvitse selittää.

Armitage

Ylpeys käy lankeemuksen edellä, Marko. Kukaan ei voi olla niin varma kuin tiedeuskovainen. Ovathan hänen näkemyksensä tieteellisesti todistettuja, ja siten uskossaan sokeita. Uskonnollinen ihminen lähtee ylhäältä, jotta pääsisi alas jaloilleen, kun taas tiedemies lähtee maasta ja ponnistaa niin korkealle kuin pystyy. Kumpikaan ei välttämättä saavuta suurempaa korkeusvaihtelua touhuissaan... oletko sitä koskaan miettinyt? ;)

Kari

Itse en ole koskaan ollut ateisti. Nuorempana olin uskovainen ja nykyään lähinnä agnostikko. Agnostikko minusta on tullut tieteen 'painostuksen' alla ja joutunut tunnustamaan että uskontojen antamat helpot vastaukset perustuvat pitkälti mielikuvitukseen ja tietämättömyyteen. Kun asiasta ei ole parempaakaan tietoa, niin silloin helposti mielikuvitus ottaa ylivallan. Mutta en ikinä ole ymmärtänyt ateistien jyrkkää uskonnonvastaisuutta ja minua on aina häirinnyt se, miten ateistien käsissä tiede on muuttunut pikemminkin ideologiseksi ja poliittiseksi lyömäaseeksi (kun sen todellisuudessa pitäisi olla ihmiskulttuurin yksi hienoimpia saavutuksia). Ateistien jyrkkä uskonnonvastaisuus joka tapahtuu empiiriseen tieteeseen nojautuen on outoa, siksi ettei empiirinen tiede kykene antamaan todellisuudessa yksiselitteisiä vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Ateistien logiikka menee jotenkin näin: kun ateisti kuulee puhuttavan jumalasta, niin ateisti kuvittelee mielessään parrakkaan sedän ja todistaa sen jälkeen ettei prrakasta setää ole olemassa. Kun minä kuulen puhuttavan jumalasta, niin minä assosioin jumalan pikemminkin myyttiseksi alkusyyksi kaikkeen, en tiedä mikä jumala on, en edestiedä kykenenkö tunnistamaan jumaluuden jos sellaisesta saisi havaintoja, en siis lainkaan tiedä mistä on kysymys. On vain empiirinen tiede joka pyrkii ottamaan selvää asioista, hyväksyn sen, en ole koskaan ollut tieteen vastustaja. Tätä taustaa vastaan, en laisinkaan ymmärrä ateistien kiihkeätä uskonnonvastaisuutta. Jolle ei löydy edes empiirisiä todisteita. Olenkin aina epäillyt, että ateistien kiihkeässä uskonnonvastaisuudessa on taustalla jokin ihan muu syy. Luulen, että syynä voi olla juuri se, että ateismi yrittää ateismillaan puolustaa jotain perinteisestä moraalista ja eettisistä arvoista poikeavaa arvojärjestelmää. Ehkä taustalla on pyrkimys puolustaa anarkismia: yritys korvata yhteiskunnan 'keinotekoiset' lait luonnonlaeilla ja vahvimman oikeudella. Todellisuudessa yhteiskunnan lait ovat olemassa suojelemassa ihmisiä ja yhteiskuntaa. Esimerkiksi se että varastaminen on yhteiskunnassa kielettyä johtuu siitä, että yhteiskunnan ja miksei ihmiskunnankin taloudellisen menestymisen turvaaminen edellyttää sitä, että ihmiset uskovat työntekoon ja yrittäjyyteen (jos omaisuuden suojaa ei olisi, ei silloin kannattaisi työtäkään tehdä eikä yrittää). On mahdollista, että ateistien syyt olla kiihkeitä uskonnon vastustajia poikkeavat toisistaan.

Heikki Kolehmainen

Hyvä kirjoitus. Mutta vielä syvemmälle pääsee Haidtin, Seligmanin ja Csikszentmihalyi kanssa, koska uskonto on vain järjestäytynyt moraalioppi. Kaiken taustalla piilee ihmisyhteisöjä yhteistyöhön ajavia ja yhteisöjä yhdessä pitäviä moraalisia peruspilareita, jotka me todellakin perimme. Yksi Haidtin kolmesta TED-puheesta, vaikka kaksi muutakin liittyvät asiaan. http://www.ted.com/talks/jonathan_haidt_humanity_s_stairway_to_self_tran...

Stas

Hyviä pohdintoja!
Itse olen Gnostilaisesta Seurasta löytänyt jotain sellaista, mitä tässä haetaan, mutta gnostilaisuus on tietysti aina ollut liian pienen ryhmän uskonnollisuutta ollakseen arvopohja koko yhteiskunnalle. Gnostilaisuuteen ei kuulu dogmaattisuus ja ainoa laki on rakkauden laki. Rakkauden lain noudattaminen tai noudattamatta jättäminen vaikuttaa karmaan. Rakkaudellinen ihminen luo paratiisin ympärilleen, kun taas rakkaudettomat luovat helvetin. Jokaisessa ihmisessä on sisimmässään yhteys Jumalaan.

Kun kuolen, on loppujen lopuksi yhdentekevää toteutuuko gnostilaisuuden lupaama sielunvaellus, koska olen joka tapauksessa elänyt hyvän elämän palvellen sitä, mitä minun sisimpäni pitää oikeana. Jumala on vain päämäärä, jota kohti kuljetaan ja jos nyt sitten kuoltaessa huomaa, ettei Jumalaa ollutkaan, niin ei se mitätöi sitä kuljettua matkaa.

Ongelmat ilmoitususkonnoissa on minusta Jumalan despoottisuus ja varmuus ikuisesta elämästä. Kuinka voi rakastaa Jumalaa, joka kehottaa sinua pelkäämään häntä ja joka ei salli epäilyä? Yksi asia, mihin kohtuudella voi ihmisten odottaa uskovan on se, että meillä on yksi elämä. Sekin elämä möhlitään ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä likaisempi hän on. Pyhimykset ja marttyyrit kuolevat nuorina, kun ovat vielä puhtaita. Jos elämä olisi ikuinen, kuinka likaisia meistä sitten kehittyisi? Meistä tulisi aina uusien sukupolvien sylkykuppeja! Hirveä kohtalo!
Ikuisen elämän haluaminen ei ole muuta kuin narsismia ja ahneutta.
Sielunvaelluskin on pelottavaa, vaikka minun reinkarnaationi ei tulisi muistamaan minusta mitään.

Pekka S.

Uskonnollisuuden ja, esim., koulukiusaamisen (ilmiöinä) voi helposti tulkita saman evoluutio(psykologise)n pohjan kautta. Molempia tuntuu olevan lähes mahdotonta "kitkeä" pois; molemmat "periytyvät" sukupolvelta toiselle, vaikka kuinka ihmisiä valistetaan; "ei saa kiusata" tai "ei ole järkevää uskoa näkymättömään jumalolentoon", toistetaan vaikka kuinka monessa kodissa ja koulussa - ja silti kiusataan ja uskotaan, vuodesta, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen.

Evoluutiohistorissa molemmilla em. ilmiöillä on ollut - näin voisi olettaa - ihmislajin eloonjäämisessä (6 milj. - 250 000 eaa) merkittävää hyötyä, mutta sittemmin kulttuurin (pintasilauksen; ehkä noin 60-30 000 eaa) kehityttyä molemmista on tullut "relikti" ilman järjellisiä perusteita. Tämän vuoksi uskovilta on yhtä turha kysyä uskonsa perusteita kuin koulukiusaajalta kysyä, että miksi he kiusaavat muita. Kumpainenkaan ryhmä ei kykene pukemaan (ulkopuoliselle jokseenkin "mielettämältä" näyttävää) käytöstään tai toimintaansa minkäänlaisen järkevän selityksen muotoon.

Jos eläintarhat apinat osaisivat puhua, niin nekin varmaan kertoisivat keskuudessaan olevista "uskovaisista" ja "kiusaajista", jotka "luontonsa" ohjaamina toimivat "ilman ajatuksen häivää" niin kuin toimivat. Tai: "miksi lintu muuttaa, lisääntyy ja rakentaa pesän?" Vastaus: linnut tekevät kaikkia näitä evoluutiossa kehittyneiden, niiden aivojen rakenteisiin kiinnityneiden, ko. lajille omianisten selviytymismekanismien ohjelmoimina.

MK

Olen ilmeisesti agnostikko (=tietojeni pohjalta jumalan olemassaolon voi hyvin suurella todennäköisyydellä sulkea pois) ja kai jonkinlainen utilitaristi ( =mikään ei ole pyhää, vaan tiettyjen kriteerien täyttyessä mikä tahansa on sallittua, eli riippuu tilanteesta). Minulla itseasiassa on Hamilon kaltaisia kokemuksia uskonnon ja filosofian suhteen, kun jossain 10 ikävuoden tienoilla olin pohdikellut lukion filosofian ensimmäisen kurssin tarjonnan. Ehkä siksi filosofia ei aineena ikinä kiinnostanutkaan.

Minä näen uskontojen ongelmana sen, että ne luovat ihmisille valheellisen kuvan totuuden löytämisestä: Asia on näin, koska se nyt vaan on niin (=koska jumala sanoo tai vaikka pieni punainen kirja). Tämä aiheuttaa ongelmia, kun todellisuus on ristiriidassa tuon "totuuden" kanssa. Onneksi suurimmalla osalla "totuuteen" uskominen ei kata kovinkaan suurta osaa elämästä, mutta toiset rakentavat omakuvansa sen varaan ja silloin ollaan konfliktien tiellä.

Minun nähdäkseni uskonnollisuuteen johtavia syitä ovat, että uskonto tarjoaa ratkaisuja monimutkaisiin, mutta tärkeisiin asioihin. Ei toki yleensä suoria vastausta, mutta selkänojan, josta ponnistaa. Toinen syy on sosiaalinen, jolloin joko mennään opitun ja oman viiteryhmän virran mukana (tapauskovaiset) tai sitten heittäydytään poikkivirtaan (ateistit ja "tosiuskovaiset"). Kolmas syy on aivojen alitajuinen taipumus löytää mitä ihmeellisimpiä syy-yhteyksiä, jotka yhdistettynä valikoivaan muistiin luovat helposti kuvat "johdatuksesta", joka taas kallistaa kohti opitun/valitun uskonnollisen doktriinin vahvistumista.

Uskonnon positiivisia puolia ovat sen sosiaalisuus ja monille myös toivo siitä, että elämän vaikeudet palkitaan joskus. Noiden vuoksi en ole hirveän kiihkeä uskontojen hävittäjä. Köyhyyden, sairauksien, kouluttamattomuuden ja yleisten epäoikeudenmukaisuuksien hävittäminen vähentää myös uskontojen merkitystä ihan itsestään.

Petri S

”Itse en ole koskaan ollut ateisti. Nuorempana olin uskovainen ja nykyään lähinnä agnostikko. Agnostikko minusta on tullut tieteen ’painostuksen’ alla ja joutunut tunnustamaan että uskontojen antamat helpot vastaukset perustuvat pitkälti mielikuvitukseen ja tietämättömyyteen.”

Kari: agnostismi ei ole ateismin ja teismin ”välimuoto”, vaan kanta siihen, voiko jumalolennoista saada tietoa. Ne, jotka eivät ole teistejä, ovat ateisteja.

Marko Hamilo

Ihmisen taipumusta pyrkiä dominanssiin sosiaalisissa hierarkioissa ja tätä sosiaalista hierarkkisuutta on mahdoton kitkeä pois. Sen sijaan on mahdollista pyrkiä ohjaamaan tämä pyrkimys dominanssiin koulussakin johonkin rakentavampaan kuin tovereiden kiusaamiseen.

Samalla tavalla ajatelen uskonnollisuuden taustalla vaikuttavista universaaleista kognitiivisista ja emotionaalisista taipumuksista. Niitä ei saa pois kitkettyä, joten parempi pyrkiä kanavoimaan ne rakentavasti.

HuuHaata

Kritiikissä uskontoja vastaan ensin määritetään jotain jota ei voi määrittää, ja ammutaan tämän määritelmän mukainen kuva alas tehden se mahdollisemman naurunalaiseksi.

Omaperäisyydestä tai rohkeudesta alasampujia on ainakin turha syyttää. Nykysuomessa vaatii huomattavan paljon enemmän rohkeutta olla nuori uskonsa julkituova, kuin agnostikko tai ateisti.

Yrittäisitte edes! Maaliin osuminen olisi vielläpä helppoa. Kritisoikaa suomalaista kulttuuria. Kritisoitavaa riittäisi pitkäksi aikaa. Laumasieluille toki ei onnistu, koska lammaskaverit ei tykkää, jos yhdessä keksittyjä totuuksia kritisoitaisiin...

Toki poikkeuksia on. Vaikkapa Hamilo on TV:tä myöten puolustellut omia massan mielestä vääriä mielipiteitä. Hatunnosto rohkeudesta.

Juho Rahkonen

Hyvä kolumni Markolta. Vaikka itse olenkin kristitty, maltillinen ja liberaali tosin, allekirjoitan monet Markon näkemykset. Ehkä tärkein on se, että tiede ja uskonto ovat erillisiä elämänalueita. Ne eivät edes pyri selittämään samoja asioita eivätkä ne siis ole kilpailevia maailmanselityksiä. Tieteellistä tutkimusta rationaalisesti harjoittava ihminen voi elämän suuremmissa ja filosofisemmissa kysymyksissä hakea vastauksia uskonnosta.

xe

Kylläpä ateismilla on nykyään ilmeisen paha kaiku, koska monet (mielestäni) ilmiselvät ateistit julistautuvat mielummin agnostikoiksi. Oma kantani jumaluuksien olemassaoloon on täysin sama kuin MK:lla, mutta pidän kuitenkin itseäni ateistina.
Toissalta koko hommaa on jotekin järjetön lähteä luokittelemaan suhtautumisesta kristittyjen Jumalaan tai muihin jumaluuksiin. Ihan samalla tavalla minulla ei ole mitään perusteltua syytä uskoa joulupukin tai näkymättömän vaaleanpunaisen yksisarvisen olemassaoloon. Kukaan ei kuitenkaan kait ole ehdottamassa, että näiden seurauksena olisin ajoulupukisti ja aIPUisti?

ML

On hienoa yrittää rakentaa siltaa uskovaisten ja ateistien välille. Sääli, että tässä kirjoituksessa sitä näköjään yritetään rakentaa Dawkinsia ja muita "uusateisteja" mustamaalaamalla . Otetaanpa esimerkiksi väite: "toisin kuin Dawkins ja muut hevosmiehet ajattelevat, uskonnollinen tapa ajatella nousee ihmisen luontaisista kognitiivisista valmiuksista". Dawkins uhraa kirjassaan Jumalharha kokonaisen luvun uskonnon juurien pohtimiseen, ja tarjoaa yhden hypoteesin perustuen juuri tällaiseen "luontaiseen kognitiiviseen valmiuteen". Lyhennetty versio on luettavissa ilmaiseksi täältä: http://www.secularhumanism.org/library/fi/dawkins_24_5.htm.

On totta, että Dawkinsin ja kumppaneiden uskontovastaiset kirjat keskittyvät uskontojen negatiivisiin puoliin. Tämä on mielestäni täysin luonnollista. Näiden kirjailijoiden syyttäminen "kirsikanpoiminnasta" on silti virheellistä, koska Dawkins ja jopa kammottu Hitchens käyttävät kirjoissaan paljon palstatilaa käydessään perustellusti läpi uskontojen väitettyjä hyötyjä.

Näiden kirjailijoiden esittämät näkemykset ovat usein kärjistettyjä ja esitetty hyökkäävään sävyyn, mikä varmasti ärsyttää monia (myös osaa ateisteista). Silti heitä vastaan esitetyn kritiikin tulisi olla rehellistä, eikä perustua vääristelyyn.

xe

Uskontojen, ihmisten ja yhteiskuntien vaikutussuhteita arvioivissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa jää monasti hämäämään se, että mikä järjestäytyneen uskonnollisuuden merkitys tosiasiassa oikein on ja ovatko syiden ja seurauksien suhteet aina välttämättä oikein päin.

Todellisuudessahan mitä ilmeisemmin hyvin harva ihminen uskoo juuri niin kuin oma uskontokunta opettaa (tai on opettavinaan). Ja tuskin on koskaan uskonutkaan (ainakin omien 1900-luvun alussa syntyneiden "uskovaisten" isoäitien jutut olivat täynnä ennustamista, animismia, henkiä jne.) Uskontojen ohjausvaikutus ihmisten maailman kuvaan tuntuu siis olevan korkeitaan viitteellinen - vain yksi lähde, josta shoppailla uskomuselementtejä.

Uskontojen vaikutuksesta yhteiskuntiin (protestanttinen työetiikka jne.) tulee helposti mieleen se, että onko vaikutussuhde enemmin niin, että uskonto muokkautuu yhteiskunnallisten arvojen mukaiseksi. Eli olivatko pohjois-eurooppalaisten menestys ja protestantismin kehittyminen enemmin saman perussyyn seurauksia (yksilöllisyyden ja vapauksien arvostaminen) kuin niin, että toinen seurasi toista? Eihän nimittäin protestantismi näytä olevan mikään taikapilleri menestykseen vaan ennemmin syntypohja uskonnollisille ääriliikkeille mm. Afrikassa ja USAssa.

Lopuksi, jos näin olisi, niin voisko olla mahdollista, että ainakin meillä päin yhteiskunnat olisivat kehittyneet tasolle, jolla enemmistö ihmisistä ei kaipaisi mitään järjestäytynyttä uskontoa elämäänsä. Tällöinhän pelot "uskonnollisen tyhjiön" täyttymisestä olisivat täysin turhia.

optimistx

Tulee vaikutelma, että peräänkuulutetaan "kevytuskontoa", suunnilleen kaikille uskonnoille yhteistä ydintä. Sellaista, josta on jätetty pois kaikki kyseenalainen. . Kevytuskonto on kahvikekkerit, onko pulla hyvää -istuntoja, harrastus siinä kuin pingis tai squash.
Moraali syntyy siellä näin: "Menkööt ihmiset seurakuntasalille harrastamaan uskontoa, tai jumppasalille harrastamaan jumppaa, niin pysyvät poissa pahanteosta".

Nuorena ihan oikeasti uskoin, että taivaassa olla ikuisesti. Laskemisesta tykkäävänä ajattelin, että kyllä kannattaa vaikka kitua ensin 100 vuotta, kun palkkioksi saa äärettömän paljon kaikkea hyvää. Vautsi mikä tuotto investoinnille!

En oikein jaksa kiinnostua kevytuskonnosta. Mikä on investoinnin tuotto?

Jaakko Herranen

Olen kristitty ja kasvuprosessin jälkeen koen paljolta edustavani blogissa peräänkuulutettua tapaa uskoa. Uskon sellaiseen, josta näyttää olevan luomakunnalle hyötyä. Jos ymmärtämättömyyttäni (tai laiskuuttani) erehdyn, uskon saavani anteeksi. On vapaus yrittää parhaansa ja välillä relatakin.

Tätä tapaa uskoa voi jopa perustella: Jeesus vaikuttaa olleen erehtymätön (riittävän epäselvä ja moniselitteinen), eikä hän antanut tarkkoja ohjeita. Muu aines Raamatussa kertoo ihmisten hengellisestä kasvuprosessista, joka jatkuu yhä nykyään. Siinä mielestäni kristinuskon olennainen ydin, joka on hyödyllinen ja psyykeä tukeva.

Olen itsekin ajatellut, että "hyödyllistä" tapaa uskoa pitäisi yhteisvoimin etsiä ja edistää, mm. fundamentalismin elintilan supistamiseksi. Uskossa tarvitaan joillekin myös mystisiä "todisteita", joita mielestäni löytyy pienellä kaivelulla, ilman että sen tarvitsee johtaa alkuunkaan fundamentalismiin.
Itse olen asiasta aidosti innostunut, joten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ;)

Mie

"Ehkä realistisempaa on – meidän ateistien, joihin myös sekä Ferguson että de Botton lukeutuvat – luopua uskonnonvastaisuuestamme ja tukea niitä vakiintuneita, organisoituja uskontoja, jotka vastaavat ihmisten uskonnollisiin tarpeisiin, ja jotka eivät ole ristiriidassa tieteen ja demokratian kanssa."

Avaatko tätä hiukan: miten niitä pitäisi näkemyksesi mukaan tukea? Mitä tämä "tukeminen" tarkoittaisi käytännössä, jokapäiväisessä elämässä?

Itselläni tuli tämän myötä mieleen eräs aiemmin lukemaai (en muista missä yhteydessä, kyseessä oli kuitenkin mielipide ilman tutkimusnäyttöä) kommentti koskien uskonnonopetusta koululaitoksessa: se, että uskonnonopetus jätettäisiin perheiden/yksitysten toimijoiden varaan olisi pidemmällä tähtäimellä huonompi vaihtoehto kuin nykyinen systeemi (jota mm. Vapaa-ajattelijat kritisoivat). Tämä siksi, että mitä todennäköisemmin paitsi a) fundamentalististen tulkintojen leviäminen yleistyisi niin b) koko opetus olisi ylipäätään kaikkea muuta kuin läpinäkyvää & avointa keskustelulle ja kritiikille, toisin kuin koululaitoksen OPS ja sen sisällöt. Vrt. USA, jossa julkinen koululaitos on selvästi sekulaari, mutta kokonaisuutena USA:ssa on uskontojen/uskonnollisuuden rooli silti vaikkapa Suomea selvästi isompi - etenkin niiden ääri-ilmiöiden kohdalla, kuten esim. kreationismi.

Mitä muut ovat tästä mieltä?

xe

Mielestäni tuollainen argumentointi uskonnonopetuksen puolesta on vähintäänkin arveluttavaa, mutta ei sitä nyt ehkä voi aivan suoraltakädeltäkään täysin tyrmätä. Olisi kyllä aika vaikea uskoa, että monessakaan suomalaisessa perheessä lähtettäisiin lapset "raamattukouluun", jos uskonnonopetus kouluissa lopetettaisiin. Ehkä sen voisi vielä uskoa, että virallinen opetus antaisi "rokotuksen" myöhempää indoktrinaatiota vastaan jossain teini-iän omanitsenhakuvaiheessa.

Jos tavoitteena on oikeasti vain estää uskonnollisen fundamentalismin leviäminen, niin eikö tällöin riittäisi pelkän elämänkatsomustiedon opettaminen (ml. uskontojen historia)? Ja onko opetus pakko aloittaa jo jostain lastentarhasta alkaen - eikö riittäisi, että opetus alkaisi vasta sitten, kun lapsi pystyy erottamaan faktan fiktiosta?

Mie

"Olisi kyllä aika vaikea uskoa, että monessakaan suomalaisessa perheessä lähtettäisiin lapset ”raamattukouluun”, jos uskonnonopetus kouluissa lopetettaisiin."

Ehkäpä ei. Ja sitten vielä se, että ne jotka ovat taipuvaisia fundamentalistisemmille tulkinnoille todennäköisesti tarjoilevat jälkikasvulleen tätä puolta muutenkin.

Mutta: voisiko olla, että etenkin islamin kohdalla se, että sitä opetetaan koululaitoksen parissa (opettajien taustat & pätevyys selvitettävissä, OPS löytyy) pienentäisi tätä radikalisoitumisen riskiä? Etenkin jos ja kun vastapuolella ovat koraanikoulut, jollaisista pahimmillaan löytyviin terrorismihautomoihin ei taida mikään kristinuskon puolelta löytyvä instanssi rinnastua - eivät edes jotkin Westboron baptistikirkon kaltaiset vastenmieliset & (onneksi) harvinaiset tapaukset.

"Ehkä sen voisi vielä uskoa, että virallinen opetus antaisi ”rokotuksen” myöhempää indoktrinaatiota vastaan jossain teini-iän omanitsenhakuvaiheessa."

Ehkäpä.

"Jos tavoitteena on oikeasti vain estää uskonnollisen fundamentalismin leviäminen, niin eikö tällöin riittäisi pelkän elämänkatsomustiedon opettaminen (ml. uskontojen historia)?"

Itse ajattelen näin.

Mutta välillä on hyvä pohdiskella niitä muitakin kuin itselle mieluisia vaihtoehtoja. :-)

klasu

Hamilo: "Yhtä hyvin voi kuitenkin todeta että jos uskonto on säilynyt tuhansia vuosia, se kaikista puutteistaan huolimatta on ilmeisesti ainakin suhteellisen hyvin sopusoinnussa ihmisluonnon kanssa. Samaa ei voi aina sanoa niistä edistyksellisistä opinkappaleista, joita kristinuskon perintöä vastaan taistelevat arvoliberaalit haluavat uskontojen tilalle asettaa."

Ei uskontokaan ole mikään monoliitti. Pelkästään kristinuskokin tuntee kaikenlaista: niin "Jumala kyllä tuntee omansa" -tulkintoja kuin "Kuka heittää ensimmäisen kiven?" -moraalin. Ja sitten siihen päälle mm kreikkalaisten Pantheon ja roomalaisten valtiolliset riitit, nykyisen Israelin alueen muinaisten paimentolaiskansojen uskomukset ja islam (sunnit vai shiiat, Baghdadin kultakausi, Ottomaani-imperiumin aikainen vai nykymuotoinen?)

Mikä näistä on se sopusointu ihmisluonnon kanssa? Luterilaisen kirkon rovastien käsityksissä naisen asemasta ennen kuin kirkko "vesitti" itsensä, kenties?

Timo Jokinen

Olisi parempi, jos ateisteista käytettäisiin vaikkapa Kari Enqvistin ehdottamaa termiä "uskonnoton", koska sitähän tarkoitetaan. Kaikissa uskonnoissahan ei ole varsinaista jumalaa, jota voisi kieltää. Ilmiöiden määritteleminen kieltämisen kautta tuntuu pölvästiltä esim. nainen olisi siten "ei-mies" jne. Ateisti-termi vain kertoo länsimaisten uskontojen valta-asemasta historiassa ja edelleenkin kielenkäytössä.

Toiseksi olisi hyvä, jos olisi selvää, että myös uskonnot ovat teorioita siitä, "miten maa makaa" eli miten maailmat, luonto ja ihmiset ovat olemassa. Kaikki teoriat kannattajiensa mielestä perustuvat tosiasioihin tai hypoteeseihin tosiasioista. Myös uskontojen perusasioita pidetään uskovaisten mielestä tosina. Eihän valheelisiin juttuihin kukaan usko. Miksi uskonnon totuuksia ei haluta tutkia nykyisin käytössä olevin tieteellisin menetelmin?

Väite uskontojen sosiaalisista ja eettisistä myönteisistä vaikutuksista on jälkiviisautta. Ei voida tietää minkälainen kehitys olisi ollut ilman inkvisitioita ja noitien polttamisia, jotka perustuivat noiden aikojen parhaaseen, uskontoon perustuvaan tietämykseen. Ja todennäköisesti toimivat eettisinä ohjenuorina alamaisille ja sosiaalisesti yhteensaattavina ja kohottavina tilaisuuksina. Mutta nykyään eivät enää toimisi, koska tiede on saanut tosiasioina selville, ettei vanhoilla mummoilla ole väitettyjä noitamaisia lahjoja.

Tiedemies

Ateismilla on paha kaiku, ja käsitteen ongelma on samankaltainen kuin "oikeistolaisuuden", eli se merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Ateistiksi julistautuva tekee tietoisen valinnan siitä, että hän ei piittaa vaikka joku ärsyyntyisikin ja siten tietyssä mielessä ateistiksi julistautuminen on tahallista ja tarkoitushakuista ärsyttämistä. Siksi vältän itseni kutsumista ateistiksi ennen kuin on selvää, että tällainen itseidentifiointi ei estä asiallista keskustelua.

Olen siinä mielessä Dawkinsin linjoilla, että uskonnon ydinoppisisältö ei ole totta, ja tästä ilmeisen epätodesta ytimestä ei haluta luopua, joten on turhaa yrittää korjata uskontoja. Toisaalta uskontoja vastaan taisteleminen ei mielestäni ole mielekästä sekään mitenkään "yleisellä" tasolla, joten en ole siinä suhteessa lainkaan samoilla linjoilla. Uskonnollisuus on "normaalia", ihan niinkuin monet aivan kamalat ja typerät ihmisten tekoset kuten sodat tms. Ne ovat ihmisluontoa, muttei se tarkoita etteikö niitä voisi pyrkiä vähentämään tai ainakin kontrolloimaan niiden haittoja.

Uskontojen tarttumapintoja on useita, mutta aika monelle se on se tunne että asiat on helppo selittää. Mitä sitten että selitys on huono, jos riittävän moni uskoo siihen, ihminen uskoo siihen jo ihan siksi että ryhmässä väärässäoleminen on pääsääntöisesti turvallisempaa kuin yksin oikeassaoleminen.

Lisäksi on sitten erilaiset lohduttavat pseudoselitykset. Muistaakseni Harris totesi, että uskonnottomien on vain myönnettävä, että erityisesti kristinuskon (ja monien muidenkin) doktriini on hyvin tehokas tarttumaan siksi, että se tarjoaa lohtua kun menettää jonkun rakkaan. Koska useimmiten ihmiset menettävät jonkun rakkaan jo ennen aikuisikää, ja lohtua tullaan tarjoamaan vahvistamalla uskomusta että oikeastaan se toinen ei ole kuollut, vaan näette sitten joskus myöhemmin kun sinäkin kuolet, ihminen tarttuu tähän uskomukseen herkästi koska suru on niin epämiellyttävä tunne, ja tämä uskomus helpottaa sitä niin voimakkaasti. Uskonnottomilla ei ole tähän tarjota mitään vaihtoehtoa. Sillä, että väite ei ole totta, ei ole merkitystä, koska psykologinen mekanismi on niin vangitseva, ja realiteettia ei joudu koskaan todellisuudessa kohtaamaan.

Muita mekanismeja ovat esimerkiksi hypervahvan syyllisyydentunnon ja anteeksiannon "helpotuksen" tuoma kehä. Lapselle opetetaan että suunnilleen kaikki normaalit ajatukset ovat syntisiä, ja että ihmisen pitää kokea niistä syyllisyyttä. Uskominen ja anteeksiannon rukoileminen tästä "pahanteosta" palauttaa hyvän olon. Tällöin ihminen vieläpä herkästi kehittää uskomuksen, että ilman sitä uskonnollisuuden tuomaa vakaumusta, ne kaikki kamalat ajatukset muuttuisivat teoiksi. Tässä on taustalla perustavanlaatuisella tavalla virheellinen teoria omantunnon ja sosiaalistumisen toiminnasta. Todellisuudessahan ateismi vähentää erilaista antisosiaalista käyttäytymistä, tai siis, tarkemmin sanoen, erilainen antisosiaalinen käyttäytyminen vähenee ja ateismi lisääntyvät yleensä kun yhteiskunnassa olot vakiintuvat, eikä ateismi todellakaan saa ihmisiä käyttäytymään antisosiaalisesti.

Pidän uskonnon puolustamista siksi vähän kummallisena. En tarkoita, että uskontoa pitäisi demonisoida jatkuvasti, enkä varsinkaan sitä, että uskovien ja uskonnottomien välille pitäisi rakentaa jonkinlaista kuilua ja vastakkainasettelua keinotekoisesti. Uskonnot ovat kuitenkin väärässä, ja käytännössä jokainen niiden puolustukseksi esitetty väite on virheellinen ja perustuu vain ennakkoluuloihin. On jollakin tapaa äärimmäistä kyynisyyttä lähteä puolustamaan sellaisia uskontoja, jotka ovat vähemmän huonoja kuin toiset. Se on vähän niinkuin isä antaisi tyttärelleen ohjeeksi että mene naimisiin sen miehen kanssa joka lyö vain remmillä, älä sen kanssa joka lyö kepillä.

Karoliina Kaita

Lastentarhoissa ei opeteta uskontoa. Pyhäkoulua pidetään halukkaille kirkkoon kuuluville, jos kyseisellä päiväkodilla tällainen yhteistyömuoto seurakunnan kanssa sattuu olemaan. Joulu- tai pääsiäiskirkkoon osallistumisista kysytään vanhemmilta yleisesti päivähoitopaikkaa vastaanottaessa ja usein vielä erikseen aina kun jotain tapahtuu.

Tämä asia on muuttunut. Itse olen pikkulapsena käynyt tunnustuksellisessa päiväkerhossa ja koulussa opiskellut tunnustuksellista ev. lut. uskoa. Päivänavaukset olivat kristillisiä ja juhlat, opettajien peruskoulussa oli käytännön pakko kuulua kirkkoon. Tämän vuosituhannen koulussa mietitään tarkkaan minkälaisia juhlia pidetään ja jos uskonnollista sisältöä on (esim. lauletaan joululauluja), mitä kirkkoon kuulumattomat ja eri uskoiset tekevät sillä aikaa.

Protestantismin, erityisesti kalvinismin, vaikutuksesta kapitalismin kehitykseen on tehty jonkin verran tutkimusta. Minulla ei valitettavasti ole lähdeviitteitä, mutta mutu on se, että korrelaation uskotaan olevn suunnaltaan uskonto -> taloudellinen menestys (Hollanti, Pohjoismaat, Yhdysvallat) enemmän kuin toisin päin.

Pentti S. Varis

"Uskonasioista" keskusteltaessa olisi ehkä syytä tiedostaa, että juuri kukaan ei puhu samasta asiasta eikä ymmärrä käytettyjä käsitteitä samalla tavalla kuin toinen. Tämä johtuu uuden tutkimustuloksen mukaan siitä, että eri ihmisten aivojen fyysiset yhteysverkostot ja sen myötä myös ajattelutavat eroavat jyrkästi toisistaan.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130206131048.htm

Sama koskee epäilemättä näistä hieman "abstraktisista" asioista tiedottamista. Ilmaisu, jonka yksi tuntee liittymisarvoiseksi voi jättää toisen kylmäksi ja herättää kolmannessa aversiivisuutta.

Muistan itsekin, kun kouluiässä kävin pääsiäisen alla kirkossa (tyttöjä katselemassa), yritin muutaman sekunnin kuunnellakin huomaten puheen käsittämättömäksi. Vanhan tuttavani kerran todistaessa uskoontulostaan tunsin silmät päästä tipauttavaa häpeän tunnetta häntä kohtaan.

Oli kuitenkin yksi ihminen, jonka kanssa keskustelu herätti minussa edes hivenen ymmärrystä, Ojasen Markku (joka on kristitty), jonka kanssa kerran kiertelimme ja keskustelimme kokonaisen päivän Helsingissä. Vaikka ei hän silloin vielä professori ollutkaan.

Vuosikausia kului täydellisessä välinpitämättömyydessä. Rupesin ymmärtämään vasta kun (aiemmassa kommentissani mainitsemat) joogan ja samanismin voimat olivat kuukausikaupalla repineet ja muokanneet aivojani ja aiheuttaneet toisia peloittaneita ilmiöitä. Kuten kerroin, kaikki oli lähtenyt tarpeesta ottaa selville, "mitä tämän kaiken takana oikein on".

Muistan, kun kerrankin Porthanian ruokalassa istuessani totesin, että jos uskoontulo on tällaista, sitä ei voi kenellekään suositella. Mutta itse Rorschach-testattuna otin kaiken pelotta ja jopa kiinnostuneena vastaan.

Eli siis: aivojeni täytyi radikaalisti muttua, jotta olisin kokenut uskon ydinasiat sekä ymmärrettävinä että liittymisarvoisina. Tuntuu, kuin olisi ollut potentiaali, ymmärtämisen mahdollisuus, jonka tietty prosessi louhi esiin ja realisoi.
..........
Toinen ihmisen olemusta koskeva seikka, joka myös modifioi asennoitumista "perimmäisiin kysymyksiin" on huippufyysikko Yuri F. Orlovin vankileiriltä salakuljetetussa ja englanniksi käännetyssä artikkelissa tietoisuuden aaltologiikasta (Int.J.Theor. Phys. 1982?) esittämä toteamus, että ihmiset jakautuvat karkeasti arvioiden ajattelutyypiltään jäykkiin "karteesisiin" ja laaja-alaisiin "tensoriaalisiin". Itsen arviointi tässä valossa antaa ehkä aihetta johtopäätöksiin. Esimerkiksi Markon kolumnissa esitetyt ajatukset viittaavat jälkimmäiseen ajattelijatyyppiin.

xe

Taitaa olla ennemmin niin, että "lukutaito -> taloudellinen menestys" [1]. Toki uskonnolla oli se merkitys, että protestantismi suosi lukutaidon leviämistä.

[1] Becker, Sascha O. and Wossmann, Ludger. "Was Weber Wrong? A Human Capital Theory of Protestant Economics History." Munich Discussion Paper No. 2007-7, 22 January 2007. http://epub.ub.uni-muenchen.de/1366/1/weberLMU.pdf

Isadora

Olen pitkälti samoilla linjoilla. Jokaisella uskonnollahan on maailmanselitys, tarina, joka on mielikuvituksen tuotetta. Miksi pitäisi tukea uskomuksia, jotka eivät ole totta? Haluaisin oikeasti tietää, mitä "viisauksia" uskonto pitää sisällään. En ole kuullut vielä yhtäkään, vaikka lapsuudenperheeni oli vanhoillislestadiolainen.

Uskonto on joillekin ihmisille tärkeää, koska he eivät kestä sitä, että kaikille asioille ei vaan ole olemassa yksinkertaisia selityksiä. Heidän perusturvallisuudelleen on tärkeää uskonnon tarjoamat yksinkertaiset tarinat (esim. elämän perimmäisestä merkityksestä), jotka on paljon helpompi omaksua kuin tieteen uusimmat tulokset. On lohdullista ajatella, että on olemassa Taivaan Isä joka huolehtii lapsestaan, ja Jeesus joka pelastaa.

Kristinuskon opit saavat ihmiset tuntemaan syyllisyyttä siitä, että ovat ihmisiä (perisynti). Tähän syyllisyyteen kristinusko tarjoaa pelastussanomaa. Kierre on valmis: kaiken taustalla on pelko - joko kuoleman- tai helvetinpelko.

Fundamentalistisimmille uskovaisille uskonnon dogmit ovat tärkeämpiä kuin yksikään ihminen. Hengellinen väkivalta ja kaikenlainen alistaminen "rakkauden" nimissä on tavallista.

Ateisteiksi tunnustautuvat ihmiset, jotka vastustavat uskontokritiikkiä tai "uusateismia" eivät varsin todennäköisesti ole joutuneet itse hengellisen väkivallan uhreiksi. Heitä ei ole lapsena pakotettu uskonnollisiin tilaisuuksiin, eikä heidän elämäänsä ole rajoitettu uskonnollisilla säännöillä. Heidän läheisimmät ihmissuhteensa eivät ole katkenneet uskosta luopumisen takia.

Fundamentalistisen uskonnollisuuden hirveyden tajuaa vasta sitten, kun sen kanssa joutuu elämään.

teekkari

Oma ongelmani uskonnon käyttämisessä etiikan ja arvojen opettamiseen on siinä, että näin tehtäessä rakennetaan Raamattua lainatakseni hiekalle eikä kalliolle.

Vai eikö kenenkään muun mielestä ole ongelmallista, että niinkin perustavaa laatua oleva sääntö kuin "älä tapa" perustellaan palavassa pensaassa asustavan henkiolennon auktoriteetilla ja rinnastetaan käskyyn olla käyttämättä ko. henkiolennon nimeä? Jos etiikka ja arvot perustuvat uskonvaraiseen auktoriteettiin, miten käy jos usko loppuu tai katoaa? Vai pitäisikö tämän välttämiseksi harjoittaa vain ahkerampaa indoktrinointia, jotta uskosta ei voi luopua...

Uskonnoissa on paljon hyvää, mutta sama hyvä voidaan varsinkin julkisin varoin tuotetussa kouluopetuksessa paketoida myös parempiin kääreisiin ja perustaa vankemmalle pohjalle jos uskonnon sijaan vastaava määrä viikkotunteja käytettäisiin filosofian opettamiseen. Siinä sivussa voitaisiin sitten vielä helposti opettaa myös tieteenfilosofiaa ja -metodia, varsinkin jos (kun) ne eivät ole yhtä intuitiivisia kuin henkiolennot.

MrrKAT

"Kokeellisessa tutkimuksessa kävi ilmi, että alle kymmenenvuotiaat lapset pitivät kreationistisia selityksiä elävien olentojen alkuperästä evoluutioselityksiä uskottavampina - myös ne lapset, joiden opettajat ja vanhemmat hyväksyivät evoluution.
Kokeellisen tutkimuksen mukaan pienillä lapsilla on myös yleisesti uskomus, että muut toimijat tietävät kaiken. Sen sijaan että lapset oppisivat vähitellen uskomaan yhteen toimijaan, jolla on yliluonnollisia kykyjä, he vähitellen oppivat, että useimmat toimijat eivät ole kaikkitietäviä tai kaikkivaltiaita."
- SK 7.4.2012 Uskonto ei lähde ihmisestä..

Jossain olen nähnyt konkreettisena esimerkkinä että lapset uskovat esim. pilvistä satavan vettä "jotta ihmiset saisivat juoda" tai "jotta ihmisten kasvit saisi vettä" jne . Teleologisia, kreationistisia "lapsenomaisia" uskomuksia.

Pertti

Aikamoista filosofista höttöä.

Elämä on maanpinnalla ei missään muualla. Kuoleman jälkeen meistä kaikista tulee ravinnetta maaperään. Nyt eletään tiede, uskonnot ja uskonnottomuus rinta rinnan eikä siitä mihinkään pääse. Ääri-ilmiöt on aina pahasta. Joillekin tiede on terapiaa toisille taas usko johonkin yliluonnolliseen. Jos terapiamuoto viedään pois ei hyvää seuraa.

Pete

Mielestäni Dawkins on antanut siinäkin mielessä tunnustusta kristinuskolle, että hän tunnusti objektiivisesti ja kiihkottomasti, että kristinuskolla on ollut suuri vaikutus brittiläiseen kulttuuriin. Yksi esimerkki oli kirjallisuus. Tämä ei ole tietenkään erityisen omaperäinen johtopäätös. Edesmennyt Hitchens on taas todennut, että jos ihmisen tahtoo saada tekemään hirvittäviä asioita, tarvitaan uskontoa. Tähän voisi ehkä huomauttaa, että ei pidä unohtaa politiikkaa.

Teemu Mäntynen

"Evoluution luomien vaistojen vankina käyskentelevä rahvas tarvitsee uskontoa, joten valitaan me fiksut heille sisäsiistein uskonto. Yhteiskunnan ja rahvaan omaksi parhaaksi."

Voi jestas sentään. En aio tukea Hamilon rahvaalle valitsemaa uskontoakaan. Jos se tekee minusta uskonnonvastaisen ateisti-ideologin, niin olkoon sitten niin.

asdasd

Niin, ensin kun ajattelee loogisesti niin miettii että kristinusko ym. on epäloogisia ja lapsellisia, miksi joku uskoo näihin ja tästä pitää päästä eroon. Sitten huomaakin että ateistinen meno ei ole sen parempaa ja on itseasissa syntynyt uskontyhjiö mitä ateismi ei täytä kylmine faktoineen.

Jostain syystä suurin osa ihmisistä on uskonnollisia yksilöitä ja uskonto antaa heidän elämälleen tarkoituksen, oli se sitten: kristinusko, Islam, kommunismi, skientologia, kansallissosialismi, juutalaisuus tai joku muu, se tyhjiö tulee aina täyttymään ja varmaa on se että ateismi ei sitä tule itsessään täyttämään.

klasu

Julkinen keskustelu saman aiheen liepeiltä näyttää muuten saaneen fenomenologisen käänteen.

Teoreettisen filosofian dosentin mielestä molemmat maamme populääritiedekirjailijat ovat paskaa, koska suhteellisuusteorian mukaan "Maa kiertää Aurinkoa" ei ole fakta (todistavat Fred Hoyle ja Bertrand Russell), ja suhteellisuusteoria on muutenkin sangen hedelmätön teoria ilman käytännön sovellutuksia (todistaa Kuhn!). Lisäksi GPS ei edes toimi suhteellisuusteorialla vaan Lorenz-mallin mukaisesti.

Lopuksi vielä paljastetaan nyt vielä tämäkin, että Galileokin saattoi muistikirjojen lähdekriittisen tarkastelun perusteella olla oikeasti sitä mieltä ettei Maa kierra Aurinkoa, joten eiköhän nyt voida todellakin todeta etteivät Valtaoja ja Enqvist pysty asialliseen dialogiin!

Lukekaa Hesaria ja Tietessä tapahtuu, ja hämmästykää kuinka fysiikan oppikirjat menevät uusiksi. Päivän WTF-hetki taattu.

Tiedemies

Kyllähän uskonnoissa kiistatta kodifioituu joitain toimivia elämänohjeita, jo ihan siitä syystä, että jos uskonnon antama ohje on tavattoman haitallinen, se karsiutuu pidemmällä aikavälillä kuitenkin pois. Tämä on yleensä uskontomyönteisen maallisen konservatiivin keskeinen argumentti uskonnon puolesta, ja sitä Markokin mielestäni tavoittelee.

Uskonnon ongelma eivät minusta ole niinkään huonot elämänohjeet tai yhteiskunnalliset käsitykset tai huonot maailmanselitykset. Tai siis, ne ovat ongelmia, mutta pikemminkin ne ovat oireita. Ongelmallisempaa on se, että silloinkin kun uskonnon antama maailmanselitys tai yhteiskunnallinen ohje on selkeästi osoitettavissa epätarkoituksenmukaiseksi tai peräti virheelliseksi, uskonnon jäykkyys estää oppisisällön muuttamisen. Koska mikään oppi ei säily todellisuuden sitä vastaan heittämästä testistä loputtomiin, vaatii uskonnon säilyminen siten massiiviset määrät inhimillistä ponnistelua, joka on viimekädessä hyvin epätarkoituksenmukaista.

Tässä suhteessa uskonnot - käytännössä kaikki niistä - ja tiede ovat sovittamattomassa ristiriidassa. Tieteelliseen maailmankuvaan kuuluu se, että ovi on aina auki sille mahdollisuudelle, että olemme erehtyneet melkein mistä tahansa yksittäisestä asiasta. Jos joku esittää evidenssiä, niin evidenssi punnitaan ja otetaan huomioon. Uskonto ei (pääsääntöisesti) toimi näin, vaan pikemminkin sen keskeisenä toimintalogiikkana on että on olemassa pyhiä väittämiä joita ei voi eikä saa kyseenalaistaa, ja jotka jaetaan isältä pojalle, ja joiden oletetaan pysyvän muuttumattomina iänkaikkisesti.

Sivuhuomio filosofiasta: Filosofia on mielekästä silloin, kun sen parissa pyritään ajattelemaan uusia ajatuksia. Monet moderneista tieteistä ovat syntyneet niin, että filosofit ovat niiden keskeisiä kysymyksiä ensin pohtineet ja niistä on sitten tullut oma tieteenalansa. Menneinä aikoina esimerkiksi matemaatikot olivat usein myös filosofeja ja toisin päin. Modernissa filosofiassa on valitettavan usein kuitenkin kyse ns. omasta navasta, ja akateemisen filosofian traditiossa ylenkatsotaan luonnontieteitä (ja toisinpäin). Historiallisesti suhde on ollut hedelmällisempi. Ja iso osa näistä tyypeistä on ollut myös teologeja samalla. Mitä ei voi laskea sen paremmin uskonnon ansioksi kuin vahingoksikaan.

Ei uskonnoille, kyllä jumalalle

Koomista, että jotain Dawkinsia pidetään suurin piirtein jumalana ateistien piireissä. ;) Terve skeptisyys on hyvästä, mutta patologinen inttäminen on puolestaan sairaus.

HuuHaata

Juha Himanka:
"kansainvälisen tason kovan luokan asiantuntijat (Einstein ja Leopold Infeld, Hans Reichenbach, Max Born, Fred Hoyle ja Bertrand Russell) näkevät, että suhteellisuusteorialle on olennaista jäsentää Maan kiertävän yhtälailla Aurinkoa kuin Auringon Maata (Himanka 2010)."

Olen teoreettisena fyysikkona samaa mieltä. [ja toki sopii perustella miksi tulkinta olisi virheellinen].

Samoin olen siitä samaa mieltä, että popularisoidut tiedekirjat Valtojalta ja Enqvistiltä ovat enemmän huonoa filosofiaa, kuin hyvää tieteenpopularisointia. Jos proseffori kirjassa hyppää täysin oman alansa ulkopuolelle, ja alkaa esittää maallikkona omia heikosti mietittyjä henkilökohtaisia mielipiteitään, niin toki muuta ei voi odottaakkaan.

jarno

Nyt ollaan hakoteillä. Eihän Jumala voi antaa suoria selkeitä ulkopuolelta tulevia vastauksia ja selityksiä. Kuinka ihminen voisi ne ymmärtää, jos hän seuraisi vain ulkopuolelta tulevaa ohjailua! Älä tapa on käsky, joka auttaa meitä maallisella polullamme noudattamaan Jumalan tahtoa. Nyt astuu esiin ihmisen valinnan vapaus. Hän voi noudattaa käskyä tai olla seuraamatta. Vapaus tuottaa vastuun. On vastattava omista valinnoista. Jos siis haluamme noudattaa kehoitusta älä tapa, niin on ymmärrettävä se; Miksi tappaminen on väärin. Koska kaikissa meissä on älyä, niin on meidän oman kehityksemme ja kasvumme mukaista alkaa pohtimaan näitä asioita, ymmärtämään itse. Voimme käyttää tieteitä apuna, kun pyrimme tuntemaan totuuden, miksi tappaminen estää kasvuamme ja kehitystämme tulla Kristuksen kaltaisiksi. Rakkaus pyrkii aina nostamaan rinnalle. Jos siis Jumala on rakkaus, niin ei Hän pyri hallitsemaan meitä kuin maalliset hallitsijat, vaan jakamaan ymmäryksestään, jotta voisimme rakentua, jotta voisimme nousta pikkuhiljaa Hänen rinnalleen, onhan Hän Isämme. On siis ymmärettävä, että kaikki tieto on olemassa jo ennen kuin olemme ihmiskuntana sitä löytäneet, mutta meidän on itse löydettävä se, ponnisteltava eteenpäin, tehtävä oma osamme. Äly on altis avartumaan, mutta ei pakolla eikä ulkoisella ohjailulla.

Uskontoa käytetää monissa asioissa valitettavan väärällä tavalla. Kaikki kuitenkin perustuu uskoon. Tiede, jos mikä on uskoon perustuvaa. Jos tiedemies ei uskoisi löytävänsä selityksiä ja malleja, ei hän jatkaisi työtään. Usko on liikkeelle paneva voima. Eikä ole yliluonnollista. On vain asioita, joita emme ole vielä kyenneet ihmismielellä ymmärtämään ja käsittämään. Jumala ei ole voinut luoda itse itseään. Myöskään aineetonta ainetta ei voi olla olemassa ja toisaalta älyä ei voi luoda. Sen on pitänyt olla olemassa aina. On siis oltava jokin järjestys, jokin selkeä suunnitelma, jossa kuljemme, joka on meidän kasvumme ja kehityksemme päämäärä. Voimme tuntea sen, mutta emme vielä ymmärrä ja käsitä kaikkea. Tämän vuoksi Kristus tuli maailmaan. Tämän vuoksi me Häntä tarvitsemme, sillä meillä on todellakin mahdollisuus tulla Hänen kaltaisikseen seuraamalla Häntä. Silloin ehkä ymmäryksemmekin alkaa laajentua ja käsityskykymme kasvaa siitä mikä voima tätäkin maailmankaikkeutta pyörittää. Ainakin itse olen saanut vastauksen lukuisiin kysymyksiin ja ymmärrän, että on todella tehtävä oma osansa kaikilla elämän osa-alueilla, sillä meidät on luotu toimijoiksi, ei toiminnan kohteiksi.

agnostikkoheppu

1900-luvun suurimmat ikävyydet tehtiin haluamalla hyvää. Sosialismilla rakennettiin työläisen paratiisia, mutta rapatessa roiskui ~100 miljoonaa kuollutta nälänhätiin, puhdistuksiin ja sotiin.
Rachel Carsonin hiljaisen kevään aiheuttama ddt-kielto aiheutti myös miljoonien kuolemisen malariaan ja päiväntasaajan alueen valtioille BKT:n laskun.
Kummassakaan tapauksessa motiivina ei ollut uskonto. Tai ehkäpä sosialismi ja ympäristönsuojelu ovat uskontoja...

Pentti S. Varis

Monesti törmää väitteeseen, että jumala olisi "olento" tai "henkiolento". On ehkä vaikeaa mieltää olemassaoloa, ellei olemassaolevaa miellä olennoksi. Kuitenkn on paljon "olemassaolevia aspekteja, jotka eivät missään tapauksessa ole olentoja. Tällaisia aspekteja ovat esim. aistimukset, ajatukset, tunteet ja matemaattiset relaatiot.

Usein näkee myös väitettävän, että esim. luonnontieteet ja uskonnot olisivat ristiriidassa keskenään. Monet etevätkin tutkijat kertovat kuitenkin uskonnon ja tieteen viihtyvän hyvin saman mielen sisällä. Varsin monet 1800-luvun huippututkijoista olivat vakaumuksellisia kristittyjä. Mainittakoon heistä vaikka Joule, Faraday ja Maxwell.

Nobelpalkittu fyysikko, muslimi Abdus Salam sanoi: elämässäni on ollut kaksi johtotähteä, tiede ja uskonto.

Kuusinkertainen fysiikan Nobel-ehdokas, jonka alulle panemista tutkimuslinjoista myöhemmät kehittäjät ovat saaneet nobeleita, George Sudarshan, on kristinuskoon perehtynyt hindu. Sudarshanin parhaina hetkinä tieteelliset ja henkiset aspektit ovat sulautuneet yhdeksi

http://wildcard.ph.utexas.edu/~sudarshan/pub/2002_004.pdf

Huippufyysikko Walter Thirring, joka on toiminut mm. CERNin teoreettisen osaston johtajana, toteaa 50 vuotta miettineensä löytämättä ristiriitaa tieteen ja uskonnon välillä. Hän on kirjoittanut mm. kirjan "Jumalan jäljet luonnonlaeissa".

http://www.amazon.com/Walter-E.-Thirring/e/B001HQ4H7I

Miten sitten on selitettävissä, että suuri enemmistö tieteilijöistä ajattelee toisin. Luulisin, että heidän ajatteluaan ei ohjaa niinkään tiede, vaan aversio, eriasteinen torjunta tai vastenmielisyys uskontoa kohtaan. Aversio värittää sinänsä uskontoneutraalit asiat aversiota tukeviksi.

Saattaa myös olla, että uskolle myönteinen asenne värittää ne uskoa tukeviksi. Niinpä esimerkiksi eräitä tärkeitä virtausmekaniikan kaavoja johtaessaan Stokes totesi: Jumala antoi minulle ne kaavat.

Mistä sitten aversio uskonnollisuutta kohtaan voi syntyä? Varmaan hyvin monesta psykologisesta tekijästä. Esimerkiksi eräs ystäväni kertoi, että erään hänen kristinuskoa propagoineen omaisensa kierous teki hänelle mahdottomaksi neutraalin suhtautumisen. Eräiden toisten ystävieni uskonnottomuus tai uskonnon torjuminen juontaa ilmeisesti juurensa tiettyyn yliankaraan rovastiin.

Vastaavasti jonkinasteinen uskonnollisuus voi olla ainakin osittain seurausta hyväksyvästä ja voimaannuttavasta ilmapiiristä joidenkin uskovien yhteydessä. Esimerkiksi eräs entinen oppilaani alkoholisoitui ja käytti kroonisesti huumeita, kunnes sai kestävän avun eräässä kristillisessä yhteisössä.

Usein ilmenevä väite, että uskonnon funktio olisi tieteen tapaan ilmiöiden selittäminen tyyliin GDI on tuskin koskaan totuus. Niinpä esimerkiksi Faraday, jota monet pitävät kaikkien aikojen nerokkaimpana kokeellisena fyysikkona, toimi myös uskonyhteisönsä saarnaajana. Samoin Maxwell, joka tutki joka päivä Raamattua, johti uraauurtavat yhtälönsä (Maxwellin yhtälöt) ja kehitti myös ratkaisevasti tilastollista fysiikkaa. Heidän vakaumuksensa, että kaiken takana oli jumalallinen viisaus, ei estänyt heitä tutkimasta vaan pikemminkin kiihoitti siihen.

Itse kyllä aloitin matkani uskonnollisuuteen halusta ymmärtää, "mitä tämän kaiken takana oikein on". Mutta herätessäni uskonnollisesti koin myös tieteellisen heräämisen..

Mikä sitten on uskontojen todellinen funktio? Mieleen tulee kaksi näkökulmaa, jotka eivät välttämättä ole toisensa poissulkevia. Ensimmäinen ja tärkein ainakin islamissa, kristinuskossa, juutalaisuudessa ja hindulaisuudessa lienee vastata lohduttavasti ihmisen kuolematietoisuuteen (joka ei useinkaan ole herännyt kaikessa voimassaan). Esimerkiksi hurskas hindu pyrkii joogan keinoin vapautumaan jälleensyntymisen kehästä, johon joutumisen pelko täyttää hänet kauhulla. Kristitty taas tahtoo kuulla syntien anteeksiantamisen lupauksen kyseiseen oppiin sijoitettujen voimatekijöiden turvin.

Toinen mieleen tuleva funktio on ihmiskunnan itseorganisaatiomoodien sidosaineena toimiminen. Ihmisten suunnitelmat ihmiskunnan ottamien moodien säätelijöinä ovat vain osatekijöitä kaikkiin niihin itseorganisaation lakeihin verrattuna, joista moodit kuten sodat yms. aiheutuvat. Uskonnoilla voi olla ratkaiseva osuus itseorganisaation kaaokseen ajautumisen ehkäisemisessä. Uskonnoissa olisi näin ollen tavallisten tulkintojen lisäksi piilevä ihmisyhteisöä strukturoiva taso. Sellaisen olemassaolo heijastuisi monenlaisina uskonnon perusfunktioiden lisäksi ilmenevinä, joskus arvosteluakin herattävinä piirteinä.

Tällaisten piirteiden olemassaoloa voi yrittää selittää itseorganisaatioon aina liittyvien Nambun-Goldstonen bosonien avulla. Rajoittamalla systeemin (ihmiskunnan) vapausasteita syntyy aina NG-bosoneita, joiden kondensoituessa rajoitetut vapausasteet tulevat uudesseen esiin "jalostuneina" muotoina. Asian ymmärtämistä auttaa ehkä polkupyörävertaus. Kyky ajaa polkupyörällä vaatii kaatumisen estävien NG-bosonien syntymisen aivoissa. Niiden kondensaatit ilmenevät kaatumista approksimoivina polkupyörätemppuina.

Samanismi, jota yleisesti pidetään uskontojen alkumuotona, edustaisi edelläsanottua yhteiskunnallista koheesiota salattuine voimineen pienoiskoossa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/%C5%A0amanismi

Koska itse olen herännyt täyteen kuolematietoisuuteen, ensin mainitsemani uskonnon funktio tuntuu riittävän ihan hyvin..

Timo

Outoa, että kukaan keskustelijoista ei mieti uskontojen, eettisten ja sosiaalisten näkökohtien kehitystä evoluution tuloksena. Nykyihmisiä on ollut 100 000 vuotta, mutta nykyuskontoja vain muutama tuhat vuotta. Kyllä ihmisyhteisöillä on ollut selvät eettiset ja sosiaaliset käytännöt koko olemassaolonsa ajan. Muuten me tuskin olisimme pystyneet näin tehokkaaseen leviämiseen koko maapallolle. Itse asiassa yhdessäolon sääntöjä löytyy muistakin eläinryhmistä, jotka elävät laumoina.

Eli sitä pitäisi selvittää, miten metsästys- ym. käytännöistä ja elossa pysymisestä johtuvista välttämättömistä säännöistä joku poppamies, ylipappi tai kirkonkokous on onnistunut kehittelemään hallitsemisen välineitä oman etunsa ajamiseen. Raamatun kymmenestä käskystä yhdeksän sopii minkä tahansa yhteisön elämänohjeeksi, mutta sitten tulee se taho, joka väittää ensimmäisessä käskyssä, että käskyt ovatkin Minun laatimiani eikä niistä saa poiketa kauheiden seurauksien välttämiseksi. Ehkä tällainen pelottelu oli paikallaan lisäargumenttina maailmasta mitään tietämättömien ihmisten vakuuttamiseksi, mutta kyllä siitä olisi jo nyt aika luopua.

JN

Kuinka paljon ihmisiä ja muita eliöitä olisi kuollut, jos ddt:tä ei olisi kielletty? Järkeä saa käyttää, vaikka halveksisikin ympäristönsuojelua.

JN

Uskonto vastaa ihmisen eksistentiaaliseen ahdistukseen. Kuten X-files -sarjassa aikanaan todettiin: "Science only tells us 'how', not 'why'." Kuolemanpelko ja elämän tarkoituksen etsiminen eivät ole asioita, joita tiede voisi poistaa - tiede ei ole syntynyt vastaamaan kysymyksiin, jotka lähtevät ihmisten tuntemusten, eivät kaikille yhteisten havaintojen pohjalta.

Btw, Niall Fergusonin haikailema protestanttinen työetiikka on ollut vallalla nimenomaan Suomessa, jossa se on osaltaan johtanut ihmisten vieraantumiseen valtakirkosta. 2000-luvun ihminen ei syyllistämistä siedä, varsinkaan kun kristinuskolla ei ole yksinoikeutta moraaliin.

Kuten Kaari Utrio on huomauttanut, että valistuksen ajan papit, jotka saarnasivat saarnasivat perunanviljelystä, pelastivat sillä varmasti monen hengen, mutta hengellistä nälkää sellainen kirkko ei enää kyennyt tyydyttämään. Vastineena saivat alkunsa 1700- ja 1800-lukujen hurmokselliset herätysliikkeet. Itse asiassa omassakin ajassamme on tilausta hurmoksellisille liikkeille: niissä saadaan pää sekaisin uskonnon keinoin, kun se nykyisin tapahtuu päihtein ja lääkkein. Ennustan myös, että kun vastaisku nykyiselle kulutuksen kulttuurille lähtee liikkeelle, ehkä juuri nykyisen talouskriisin tuloksena, uskonnollisuus tulee jälleen nousemaan, mutta uusin muodoin, ehkä juuri sellaisena jumaluskona, joka tunnustaa tieteen aseman (esim. uskotaan, että maailmankaikkeus itsessään on jumala).

xe

Kukahan tämän "tiedekin on vain uskontoa - ja jopa vielä enemmän niin" -meemin on oikein keksinyt? Saisi kyllä kuolla jo pois (meemi siis).

(Luonnon)tieteellisellä tiedonhankinnalla ja uskonnollisella uskolla kun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa (unohdetaan nyt kaikki "uskoa" -verbin ambivalensseilla merkityksillä leikkiminen). Tieteelinen tieto on jotain johon meillä on (todisteiden yms. pohjalta) perusteltu syy uskoa. Lisäksi uusien todisteiden myötä vanha tieteellinen tieto päivittyy tai jopa kumoutuu. Uskonnollisessa uskossa tämä kaikki puuttuu ja arvossa pidetään ennemmin uskomusten säilyttämistä ennallaan kaikesta uudesta tiedosta huolimatta. Ainoa tie käsitysten ja oppirakennelmien muuttumiseen tuntuu olevan hidas kulttuurievoluutio, joka pakottaa uskonnot joko soputumaan ihmisten muuttuviin arvoihin - tai katoamaan historian hämäriin.

(Ja ennen kuin joku noheva nojatuolifilosofi kerkiää leukailemaan, niin toki luonnontieteellinenkin maailmankuva vaatii vähintään yhden uskomuksen - eli siis sen, ettei solipsismi ole rakentava lähestymistapa tiedonhankinnan pohjaksi).

agnostikkoheppu

No niinpä! Kuinka monta? Olisiko niitä kuollut enemmän kuin DDT:n käytön lopettamisesta johtuen? Jos arvostat enemmän päiväntasaajanalueen eläimiä kuin ihmisiä, en jatka keskustelua tämän enempää.
Btw, en halveksu luonnonsuojelua, Halusin vain osoittaa, että myös "hyvän" teon seurauksena ihmisiä kuolee.

Timo

Ei kaikilla ole existentialistista ahdistusta. Jos on hyväksynyt ajatuksen, ettei elämällä ole mitään suurempia ja salattuja tarkoituksia, ahdistuksen pohtimisen sijaan voi miettiä, miten parhaiten järjestää oman elämänsä niiden eettisten periaatteiden mukaan, joita ihmiskunta jaloimmillaan on kehittänyt. Uskoon hurahtaminen auttaa vain niitä, joille se on mahdollista. Kaikille ei ole.

Tiedemies

Se, että uskonto tarjoaa vastauksen kysymyksiin joissa ei ole mieltä - mutta joita ihmismieli silti pohtii - on uskonnon synnyn ja säilymisen kannalta tietenkin tärkeää, mutta ei se tarkoita että tällä perusteella uskonto on jotenkin hyvä tai hyödyllinen.

Kun sanon "ei ole mieltä", en viittaa nyt siihen, että niitä pohtiva ihminen olisi mieletön, hullu, tai typerä, vaan että ihmisten kognitio on epätäydellistä. Sen epätäydellisyys näkyy jo siinä, miten voimakkaasti kieli nivoutuu ajatteluun. Jo muutaman vuoden ikäinen lapsi oivaltaa helposti että aina voi kysyä "miksi?", ja että ketju ei tavallaan pääty koskaan. Tämä on pelkkä kielipeli, eikä se ole todellisuuden ominaisuus millään merkityksellisellä tavalla.

Eikä tämä myöskään ole argumentti uskontoa vastaan, ainoastaan toteamus, että uskonnon "tarpeellisuutta" ei voi oikein perustella sillä, että se vastaa sellaiseen inhimilliseen tarpeeseen joka on - paremman sanan puutteessa - turha. Se, että uskonto on "oopiumia" ihmisille, voidaan ajatella viittaavan juuri tällaiseen turhaan tarpeeseen vastaamisena. Edelleen, en käytä tätä väitteenä, että uskonto olisi tästä syystä vahingollinen, vaan ainoastaan pyrin kumoamaan perustelun jonka mukaan se olisi tästä syystä hyödyllinen kenellekään muulle kuin tahoille jotka haluavat käyttää uskontoa (tai pikemminkin tätä tarvetta) ihmisten huijaamiseen.

Se, mikä mahdollistaa huijaamisen, mahdollistaa myös hyväntahtoisemman "ohjaamisen", ja tämä on monen maallisen konservatiivin perustelu sille, että uskonnoista tulisi suosia niitä, jotka auttavat ylläpitämään lakia ja järjestystä. En niinkään paheksu kuin ihmettelen tätä perustelua, koska se on samalla voimakas perustelu (melkein) kaikkia uskontoja vastaan, so. se on vain perustelu sille, miksi sinänsä yhdentekevistä tai pahimmillaan negatiivisista ilmiöistä pitäisi valita edistettäväksi se vähiten huono. Edelleen, viittaan siihen, että yhteiskunnissa, joissa uskonto näyttelee mitätöntä roolia ja joissa uskonnottomuus on hyvin yleistä, lainkuuliaisuus ja kaikenlainen prososiaalinen käyttäytyminen on myös tavattoman yleistä.

Pete

Minä unohdin vallan mainita erään asian, kun kirjoitin 8. toukokuuta edesmenneestä Christopher Hitchensistä. Hän esitti eräässä puheessaan mielenkiintoisen näkökulman siihen, kuinka Indonesian valtio miehitti Timorin saaren itäosaa useiden vuosien ajan. Hänen mukaansa se oli muslimien kristittyihin kohdistama kansanmurha. Lisäksi Itä-Timorin miehityksen lopettaminen oli yksi tekijöistä, joka motivoi terroristijohtaja Osama bin Ladenia.

Ulos Ojasta

Ihmisen sisäinen tapa käsitellä mielessään vaikeasti tajuttavia asioita uskon kautta ei ole pohjimmaltaan uskonto. Uskonto on ennen kaikkea vallankäytön väline, joka käyttää hyväkseen ihmisen luontaista taipumusta uskomiseen. Se pyrkii ohjailemaan haluamakseen ihmisen uskonkäsitystä. Tämä on osoittautunut erittäin tehokkaaksi vallankäytöksi. On huomattava, että valtaa voi käyttää joko hyvään tai pahaan. Molempia esiintyy kaikissa uskonnoissa.

Frank

Hyvä ja tasapainoinen kommentti aiheesta. Tällaista lukee paljon mieluummin kuin militanttien ateistien tai fundamentalistien kirjoituksia. Mun mielestä kaikkien olisi hyvä suhtautua avoimesti muihin ja yrittää nähdä myös niitä hyviä puolia.

Fëanor

Hiljattain luin jostakin, että joillakin alueilla on DDT:n käyttö aloitettu uudelleen ötökkäongelmien paisuttua niin sietämättömiksi, että DDT:n sivuvaikutukset ovat pienempi paha.

Erik

Todella pitkälle piti kommentteja lukea ennenkuin löytyi ensimmäinen henkilö joka ymmärtää mistä uskonnoissa on kyse. Uskonnot ovat yksi liiketoiminnan muoto. Papit, piispat ja paavit ovat kautta ihmiskunnan koko historian hyväksikäyttäneet lajitovereitaan valjastamalla uskontojen harjoittamisen oman kirkkonsa liiketoiminnaksi. Ulkomailla tämä on helpommin havaittavissa katselemalla joka kortteliin pystytettyjen eri brändisten kirkkojen taistelua asiakkaista.

Suomessa on kirkkojen kilpailuasetelma pahasti vääristynyt. Yksi kirkko tyyppi on onnistunut soluttautumaan valtiorakenteisiin ja laajentumaan kattamaan koko maan käyttämällä valtion resursseja omaksi hyväkseen. Monopoliasema pitäisi pikaisesti purkaa jotta muilla uskonto-liiketoimintaa harjoittavilla kirkoilla olisi tasapuoliset kilpailuasetelmat kansalaisten harhaanjohtamiseen ja rahojen keräämiseen.

Kilpailutilannetta Suomessa vääristää myös valtionkirkon monopoliasema kouluopetuksessa. Tasapuolisuuden nimissä jos yhden kirkon annetaan käännyttää puolustyskyvyttömät lapset oman kirkkonsa valtapiiriin niin sama mahdollisuus on annettava muillekkin kirkoille tai sitten ei yhdellekkään.

Fëanor

"Uskontojen vaikutuksesta yhteiskuntiin (protestanttinen työetiikka jne.) tulee helposti mieleen se, että onko vaikutussuhde enemmin niin, että uskonto muokkautuu yhteiskunnallisten arvojen mukaiseksi. Eli olivatko pohjois-eurooppalaisten menestys ja protestantismin kehittyminen enemmin saman perussyyn seurauksia (yksilöllisyyden ja vapauksien arvostaminen) kuin niin, että toinen seurasi toista? Eihän nimittäin protestantismi näytä olevan mikään taikapilleri menestykseen vaan ennemmin syntypohja uskonnollisille ääriliikkeille mm. Afrikassa ja USAssa."

Protestanttinen työmoraalihan kumpuaa ajatuksesta, että syntejään ei saa anteeksi yksinkertaisesti ripittäytymällä, vaan omat teot ja ajatukset ratkaisevat; niinpä on harjoitettava myös rehellistä itsekritiikkiä. Kritiikki onkin kaiken A ja O. Protestanttisuuden nousu 1500- ja 1600-luvun Euroopassa merkitsi muutakin kuin kirkon jakautumista. Vaikka protestantit eivät välttämättä olleet yhtään sen vapaamielisempiä kuin katolilaisetkaan, oli sillä suuri periaatteellinen merkitys kriittiselle ajattelulle: yli tuhatvuotisen yhden totuuden (ja tuolloin ilmeisen korruptoituneen) instituution arvovalta, paavin erehtymättömyys ja valta ihmisten sieluihin uskallettiin viimein kyseenalaistaa. 30-vuotisen sodan päättyminen tasapeliin ikään kuin legitimoi tämän; Jumala ei kaikesta päätellen ollut oikein kummankaan puolella.

Afrikan tilanne on erilainen. Mantereella, joka pääosin koostuu käytännössä kivikautisista heimoyhteisöistä, ei ole koskaan ollut minkäänlaisia instituutioita, ei sen enempää uskonnollisia kuin maallisiakaan, joihin voisi kritiikkinsä kohdentaa, minkä lisäksi erilaiset primitiiviset taikauskot istuvat äärimmäisen sitkeässä, eivätkä luonnonkansat tapaa edes olla erityisen synnintuntoisia. Siellä pelätään enemmän pahoja henkiä kuin omien tekemisten - tai tekemättä jättämisten - seurauksia. Näin ollen koko kriittisen ajattelun käsite on vieras. Protestanttisuus sellaisenaan ei sitä edusta.

Anomuumi

"Yhtä hyvin voi kuitenkin todeta että jos uskonto on säilynyt tuhansia vuosia, se kaikista puutteistaan huolimatta on ilmeisesti ainakin suhteellisen hyvin sopusoinnussa ihmisluonnon kanssa."

Sinun täytyy ymmärtää tämän argumentin älyttömyys. Jos puhutaan uskontojen opinkappaleiden totuudenmukaisuudesta, sillä ei ole tietysti mitään väliä, kuinka vanhoja ne ovat. Jos taas puhutaan ihmisen psyykkeestä, niin silloin opinkappaleilla ei ole oikeastaan enää mitään merkitystä, vaan huomio kohdistuu siihen, miksi joihinkin oppeihin uskotaan. Kyse on psykologiasta.

Rinnastuksena: horoskoopit ovat noin 1500 vuotta vanhoja ja astrologia yleensä vielä tuhansia vuosia vanhempaa. Ovatko horoskoopit "suhteellisen hyvin sopusoinnussa ihmisluonnon kanssa" (mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakaan)?

Masa

Puit juuri omat ajatukseni sanoiksi, melkein. Melkein siksi, etä en epäile ateistien agendaa enempää kuin uskovienkaan.

Ano Muumi

Olisi hyvä jos Tiede-lehden kolumnisti olisi joku jolla olisi jotain tekemistä Tieteen kanssa.

H-K Tapionlinna

Hamilo yrittää tavoittaa taas kerran sitä puhtaasti tieteellistä lähestymistä asioihin. Se on hänen kohdallaan ymmärrettävää, koska häneltä itseltään puuttuu se ihmistä koskettava ja ihmisille havainnollistava tapa kertoa tieteen asioista. Tämä Dawkins kritiikki ei ole ensimmäinen kerta, kun huomaan, että Hamilo ymmärtää tieteen, mutta ei ymmärrä ihmistä. Dawkins on nimeomaan keskittynyt kertomaan asiaansa niillä termeillä ja agendoilla, joilla ihmiset, kaikki tavalliset ihmiset, näitä asioita miettii.
Jos Dawkins lähtisi sille tielle, mitä Hamilo perää, ei änen sanomastaan ymmärtäisi oikeasti kuin vähemmistö ihmisistä.
Hamilo elää korkeuksissaan omien tieteen faktojensa kanssa. Dawkins kulkee kansan keskellä ja kertoo asian kansan kielellä. Sehän se Hamiloa eniten jälleen närästää.

Uskova-eiuskoa

Dawkinsin ohjelmasta samaa mieltä Hamilon kanssa. Se oli aikamoinen pettymys. Aika helppoheikkimäistä argumentointia ja parissa kohdassa kadotin langan kokonaan. Ei hän ainakaan asiaansa ajanut kovin hyvin. Täällä on hyviä kommentteja, joiden poitteja en lähdeä toistamaan. Sen sijaan yksi näkökulma kokonaan puuttuu (tai sitten en jaksanut lukea kaikkia). Taiteen merkitys ihmiselle nimittäin lähestyy tuota uskonnollista tarvetta. Taiteen kokemisessahan on samaa kuin uskonnossa. Ja mielenkiintoista on se, että kirkko ja uskonta ovat juuri länsimaissa monella tavalla kannatelleen taidetta ja levittäneet sen hedelmiä sinnekin mihin sitä ei ehkä muuten olisi viety. Jos karkeasti voidaan sanoa, että arabit säilyttivät klassisen tieteen niin kirkko säilytti taiteen yli pimeä keskiajan. Ja joka ei nyt ehkä ollut ihan niin pimeä kuin usein luullaan. Kovin vähän korostettu sitä, että taiteen avulla voisi ymmärtää uskontoakin paremmin. Molemmissa ollaan tekemisissä mysteerin kanssa. Yksi taiteen mysteereistä on se, että siinä yksittäisen ihmisen kokemus jollakin oudolla tavalla muuttuu yhteiseksi kokemukseksi. Uskonto keskustelussa kovin usein korostuu yksilön usko, mutta niinkuin taide niin uskokaan ei koskaan ole täysin yksinäistä. Taide vaatii yleisönsä ja uskonto seurakuntansa - kirkkonsa. Mutta samanaikaisesti taiteen kokeminen ja uskonnon kokeminen ovat henkilökohtaisia. Ei taiteilija voi etukäteen tietää miten minä hänen teoksensa koen, enkä itsekään voi tietää koenko teoksen huomenna samalla tavalla kuin tänään. Aivotutkimus on osoittanut, että taidetta kokiessaan tai tehdessään ihmisen aivot toimivat hyvin laajalla alueella. Ne saavuttavat jokun laajemman ymmärryksen. Eikö uskonnossa ole kyse jostakin samasta laajemmasta ymmärryksestä siitä mikä on kaiken takana. Joka toki voi olla harhaakin niinkuin taide-elämys voi olla aivosähköhäiriö. Mutta "Piin elämä" kirjaa lainaten - minä pidän enemmän tarinasta tiikerillä.

Skheppitikko

"Kognitiivisella uskontotieteellä on varsin vakuuttavaa näyttöä siitä, että toisin kuin Dawkins ja muut hevosmiehet ajattelevat, uskonnollinen tapa ajatella nousee ihmisen luontaisista kognitiivisista valmiuksista, ja ilman ”indoktrinaatiotakin” uskonnollisen ajattelun alkeismuodot syntyisivät uudelleen sukupolvessa tai kahdessa."

Laittaisitko linkkiä lähteeseesi? Ei jäisi silloin ihan kaverin kummin kaiman pikkuserkun isosiskon leikkikaverin mielikuvitusystävän sanomisen siteeramisen varaan.

Petri

Mikä olisi tieteellinen tulkinta kahdelle ilmiölle joista toinen on myötäsyntyinen ja toinen täytyy opettaa uudelleen jokaiselle sukupolvelle. Kirjoittaja tässä näkee tämän ilmiön jollain muotoa tukevan rationaalista, tieteellistä ajattelutapaa, mutta itselleni herää kysymys, että eikö tämänkaltainen havainto itse asiassa tue uskonnollisuuden - tai ehkä ennemmin henkisen ulottovuuden merkitystä ihmisessä?
Itse näen niin tieteellisen näkökulman kuin ihmiselle itselleen sopivan henkisen ulottuvuuden olevan tasa-arvoisia aspekteja elämässä. Kirjoittajakin itse kuljettaa omaa henkisyyttään kirjoituksissaan ylimmässä arvossa - onhan hänen uskonsa on skepsismi josta hän hakee raamia ja kenties turvaa elämäänsä - mikä on täysin hyväksyttävää sekin.

Uskonnot sitä vastoin kaatuvat liki poikkeuksetta siihen, että niistä tulee vallankäytön ja alistamisen välineitä. Muistetaanpa kuinka vielä 1920-lla katolinen kirkkokin levitti "hyvää asiaa" ent. Jugoslavian alueella periaatteella "käänny katoliseen uskoon tai sahaamme pääsi irti" . Mukavata.

Seuraa 

Skeptikon päiväkirja

Blogin päivittäminen on päättynyt.

Marko Hamilo on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hamilo ei usko homeopatiaan eikä psykoanalyysiin, eikä aina aamun sanomalehteenkään.

Teemat

Blogiarkisto

2010
2009