5 -vuotias Kiti ja käärme. Kuva on perhealbumissani.

Meillä ihmisillä on päänupin sisällä mainio aikakone – aivot. Niiden avulla voimme siirtyä ajassa taaksepäin. Voimme myös vaivatta hypätä tulevaisuutta miettimään.

Minä, joka olen kypsässä keski-iässä ja haaveilen pirteistä vuosista 90 plus iässä, loikin välillä viisikymmentä vuotta taaksepäin ja ainakin 30 vuotta eteenpäin. Kun mietin, mitä aikuiset tyttäreni mahtavat tehdä iässäni eli noin 30 vuoden kuluttua, aikamatkani kattaa yhteensä 100 vuotta ihmiselämästä. Tällaisiin aikapyrähdyksiin eivät muuten pysty mitkään tieteiskertomusten aikakoneet.

Edellytykset aikamatkailulle liittyvät ihmisaivojen eri muistijärjestelmien väliseen vuorovaikutukseen ja otsalohkojen toimintaan. Tapahtumamuisti on levittäytynyt laajalle alueelle isoaivojen kuorikerrokseen. Myös vahvat tunnekokemukset jättävät omat muistijälkensä syvemmälle aivoihin. Kokemusta ja asiatietoa tallentaa vuorostaan säilömuisti, jonka keskeiset rakenteet sijaitsevat syvissä aivojen keskiosissa. Kehokin muistaa. Siksi esimerkiksi uimataito ei kokonaan katoa, kun sen kerran on oppinut.

Otsalohkot ohjaavat tietoista ajattelua. Välillä olemme käytännönläheisessä arkimoodissa ja teemme päivän askareita. Silloin ei ole aikaa muistella tai haaveilla. Tuttu tuoksu tai esimerkiksi musiikkikappale voi kuitenkin kutitella tapahtumamuistin hermoverkkoja siinä määrin, että mieleen palautuu yhtäkkiä jokin tilanne elämän varrelta. Sävelet vievät hetkessä takaisin syntymäpäiväjuhlille, mansikoitten äärelle.

Minä olen kaivellut valokuva-arkistojani. Löysin viime viikolla vanhan luokkakuvani ja hetkessä olin jälleen koulun pihalla ja sieluni silmillä näin kuin filminä välitunnin ja hyppynaruleikit. Ja pian olikin säilömuistissa tallessa ollut naruloru kielen päällä.  Kuvat ovat palauttaneet mieleen monia muistoja, joita kirjoitan nyt skannattavien valokuvien yhteyteen. Sen jälkeen aion siirtyä tutkailemaan isovanhempieni valokuvia. Niistä harvassa on tekstiä.  Harmillista, koska minulla ei ole kuvien kanssa mitään yhteistä historiaa. Onneksi hyvämuistinen setäni elää. Hänen kanssaan voin päästä kiinni vielä vanhempiin aikoihin kuin 50 vuoden takaisiin.

Jokaisella ihmisellä on ainutkertainen elämä ja sen mukaiset muistot. Aikamatkailu saa tästä uusia ulottuvuuksia: Jokaisella valokuvassa olevalla ihmisellä on filmille vangitusta hetkestä erilainen tarina kerrottavana.
Oheisessa kuvassa olen 5-vuotias. Vielä vuosikymmenten päästä, kun kuvaa katselen, vatsanpohjassa vähän kihelmöi jännityksestä. Edelleen melkein tunnen niskassani käärmeen kylmän, liikkuvan, hieman kostean ihon. Kehoon ja tunnemuistiin säilötyt muistijäljet ovat aktivoituneet uudestaan. Ja näin aikuisena mietin, miten luottavainen silloin käärmetarhassa olinkaan.

Otsalohkojeni ohjauksessa muistelen muita elämän varrella eteen tulleita tilanteita, joissa käärmeitä on kohdalle osunut. Aina olen kyytä karkuun lähtenyt. Entä tulevaisuudessa, olenko edelleen yhtä varovainen? Oma mummoni nimittäin opetti minulle pikkutyttönä, että metsässä pitää tömistellä, vähän laulaakin, jotta ”kyyt tietävät puikahtaa pakoon pusikkoon”.

Kommentit (22)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Muistaminen on tosiaan kiinnostava - ja ongelmallinen asia.Eräissä dementioissahan vanhuksen mieleen palaa lapsuus, isä ja äiti, ja lapsuudenkotiansa etsimään hän tahtoo vaeltaa. Mutta ei muista, kuka tuo ihminen tuossa (puoliso tai lapsi) on. Lapsuus on edustettuna usein myös lievemmissä dementioissa..

Lienevätkö jotkut turhien muistojen estomekanismit lakanneet rappeutumisen seurauksena toimimasta?

Dementoitumattomatkin aivot ovat varhaisten muistojen osalta hyvin erilaisia. Jotkut muistavat vaivoin mitään kaksivuotiaana olostaan. Itselläni on yksi selkeä muisto kapalovauvana olostani (monet eivät usko sitä) ja muisto systemaattisesta tuttien vertailusta lastenvaunuissa. Psyykkiset tuntemuksetkin tutteja arvioidessa tunnen yhä. Vieläkin tunnen tutkimieni tuttien muodot suussani, toinen oli tuntuvasti miellyttävämpi. Mieleeni tulee usein myös uusia muistoja varhaislapsuudesta (jotka ovat olleet unohduksissa) liki 70 vuoden takaa.

Saatan muistaa myös vaikkapa jonkun fyysikon ulkomuodon, tutkimuksia jne., mutta henkilön nimi ei tahdo tulla mieleen. Nimimuistini onkin ollut aina (jo nuorena) huono. Sitten luettelemalla aakkosia voi oikean aakkosen tullessa välähtää.

Nyt juuri kokeilin, muistaisinko todennäköisyyslaskennan (jota juuri nyt teen) isän nimen (jonka kirjankin olen lukenut). En muistanut. Sitten luettelin aakkoset; ei tullut mieleen. Sitten luettelin uudestaan, keskittyneemmin. Ja nyt P:n kohdalla välähti. Aktivoiko siis kirjain jonkin aivoalueen, johon paljon kaikkea ko. kirjaimella alkavaa liittyy tai josta lähtee "polkuja" samanalkuisiin?

Sama nimi olisi toista "polkua" kuljettaessa ollut välittömästi käytettävissä, nimittäin jos olisi kysytty paineen yksikköä SI-järjestelmässä.

Muistiin varastoitumisen mekanismia ei taideta vieläkään oikein tuntea. Muistimolekyyleistä taisi äskettäin olla taas puhetta. Mutta paljon selittämätöntä siinä on. Oma ongelmansa on vielä muiston muuttuminen elämyksellisyydeksi (tietoiseksi). Vai lienevätkö myös välittömät aistimukset ja muut elämyksellisen tietoisuuden muodot hetken aikaa muistojen muodossa ennen tulemista tietoisiksi?

Amerikkalainen psykologi Ernest Rossi työryhmineen on psykoanalyysin ja oman aivoinfarktinsa valossa kehitellyt ajatusta, jossa aivosolujen genomikollektiivi olisi kaiken tajuntaan liittyvän varsinainen keskus. Siinä olisi ehkä sija muistillekin ottaen huomioon suunattoman informaatiomäärän, joka DNA:han voidaan varastoida vieläpä kestävästi.

Hermosähkö toimisi tällöin genomikollektiivin haluttujen osien aktivaattorina. Genomikollektiivin osajoukot voisivat aktivoitua kuitenkin muitakin yhteyksiä kuin hermosähköimpulsseja käyttäen kuten esim. NDE:ssä tapahtunee.

Anteeksi, innostuin liikaa..

Pohdiskeleva
Liittynyt27.2.2014
Viestejä273

Miten Kiti erottelee esitetyt ajatukset toisistansa? Mikä on huuhaarikkaruohoa ja mikä tietoyrteillä maustettu ajatusliemi?

Kokeillaan. Esitän ajatuksen ja Kiti voisi kertoa kumpiko on kyseessä.

Me oletamme tietävämme että kaikki näkyvässä maailmankaikkeudessa konkreettisesti olemassa oleva oli kauan sitten paljon tiheämmin ja jos näin, se on silloin oikeaa tietoa.

Käytetään aikakonetta ja mennään ajassa taaksepäin.

Puristetaan kaikki Auringossa oleva sata kertaa tiheämmäksi. Jokaisessa kvarkissa oleva asia erikseen. Jos, ja miksipä ei, kvarkeissa on sisäisesti tiheyseroja, niin joka alue samassa suhteessa. Työnnetään kvarkit takaisin toistensa lähelle samoille paikoilleen suhteessa toisiinsa ja annetaan nyt tämän tiheämmän systeemin jatkaa toimintaansa.

Kysymys kuuluu, miksi kyseisestä systeemistä ei edelleenkin työntyisi ulos liikettä / energiaa hiukkasina / tihentyminä, mutta niin että niissä oleva asia olisi sata kertaa tiheämmin puristuneena, kuin se oli ennen kuin kyseinen kohde eli Aurinko puristettiin kauttaaltaan samassa suhteessa tiheämmäksi, jolloin kohteesta ulos työntyvät hiukkaset eivät saisi aikaan näköhavaintoa?

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

KitiMuller
Liittynyt3.3.2014
Viestejä16

Tiedekokki on tyytyväinen innnostumisesta. Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää. En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin. Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
KitiMuller

Tiedekokki on tyytyväinen innnostumisesta. Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää. En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin. Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Periaatteessa voisi ihan introspektiota harrastamalla löytää näkökulmia, joita ehkä  sitten voisi selittää tieteellisesti aivoista omatun tiedon avulla. Lienevätkö peilisolut aktivoituneet, kun lukiessani käärmeen tuntemuksista niskassa tunnen itsekin käärmeen viileän ja nahkean ihon painuvan niskaani vasten..

Tuntoaistin alalle onkin varastoitunut valtavasti aineistoa, joka voi muistettuna tulla varsin eläväksi. Esimerkiksi kun muistelen kulkemista avojaloin soratiellä "jalkani muistavat" sen niin hyvin, että jalkapohjista alkava outo väristys nousee ensin koko jalkoihin ja sitten koko ruumiiseen. Nyt huomaankin, että ajattelinpa mitä jalkojen aikoinaan koskettelemaa kohdetta tahansa, esimerkiksi erilaisia maalaatuja, jalat muistavat millaisen tuntemuksen ne ovat ko. kohteesta saaneet.

Valtava tuntemusten säiliö on myös kielellä. Tarvitsee vain katsoa tai ajatella jotakin kohdetta kun kieli jo tuntee, millaisen aistimuksen nuolaisu aiheuttaisi. Kun ajattelee, että alun perin kyseinen aistimus on tuotettu aistimaan aktivoidulla kielellä, herää kysymys, aktivoituuko kieli muistelusta vai tapahtuuko kaikki tunteminen syvemmällä aivoissa (ja salaperäisessä elämyksellisyysavaruudessa, tietoisuudessa)..

Käden muistot ovat samaa luokkaa. Mihin on tietoisesti koskettu, ei unohdu koskaan lopullisesti.

Tietoisuudesta, elämyksellisyydestä on täällä vähän väiteltykin (yli 6000 puheenvuoroa, yli neljäsataa tuhatta lukukertaa).

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/629#comment4025544

Moni asian harrastaja ja tutkijakin ajattelee suoraviivaisesti, että hermosähköimpulssit tai niiden kokoelmat (kuten Giulio Tononin IIT:ssä) ovatkin yhtäkkiä elämyksellisiä ja tietoisuus on sillä periaatteessa selitetty. Itselläni ei ole mitään syytä olla olematta fysikalisti ja uskomatta hermosähkötietoisuuteen, paitsi että elämyksellinen tietoisuus ilmenee itselleni niin eri laatuisena kuin fysiikan tutkima materia, että uskominen niiden minkääntasoiseen identiteettiin on täysin mahdotonta.

Tästä syystä olenkin esittänyt, että tutkijoiden pitäisi etsiä jopa radikaalisti uusia näkökulmia, etsiä uusien tieteenalojen tietoja ja koetella niiden soveltuvuutta. Ja kirjoittihan F.C.H.Crick joskus 70-luvulla Sci.Am.:issa, että tietoisuuden ratkaisu vaatii jotain radikaalia!

Niinpä Tononin IIT:n olemus toteutuisi aivan hyvin myös genomisessa tietoisuudessa (jota Ernest Rossi työryhmineen lähestyy/kannattaa). Tällöinkään ei tietoisten elämysten olemus vielä olisi selitetty. Ehkä se kuitenkin olisi askel selityksen löytymistä kohden.

Yksi avaimista voisi olla muistin tutkimus aivosolujen DNA:n näkökulmasta. 

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Muisti on kummallinen asia todellakin. Kuva Kitistä aiheutti voimakkaan tunteen että olen nähnyt sen aikaisemmin. Tarkemmin ajatelttuani uskoisin nähneeni sen tiedepalstalla mahdollisesti jonkun nimimerkin kirjoituksessa. Aihe saattoi käsitellä luotttamusta tai sitten asosioin sen vaan kuvaan. Tunne ei syntynyt eilen blogia lukiessani vaan tänä aamuna jälkikäteen.

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Japanilaiset on mielenkiintosta porukkaa ja niiden tutkimukset aivotoimintojen, tekoälyn ja robottien kanssa mielenkiintoisia. Elämänfilosofiansa kiehtoo myös.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

SamikoKu
psv
SamikoKu
KitiMuller

Muistissa ja aivoissa ylipäätään on vielä paljon tutkittavaa ja ymmärrettävää.

En mm. usko japanilaisten saavuttavan 2000-luvun alussa asettamaansa tavaoitetta siitä, että 2050 kaikki niistä jo tiedettäisiin.

Etenkin, kun aivot jatkavat muovautumistaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

 

Eli joko muistan jonkin yksityiskohdan pitkän ajan takaa tai sittten muistini tekee minulle tepposen ja yhdistelee asioita joita ei ole olemassa.

Tämän päivän Hesarin yleisönosastossa oli juuri juttua muistoista joita vastaavia tapahtumia ei ollut tapahtunutkaan, jopa kuumailmapallolento "muistettiin". Jos tälle ilmiölle löytyisi kattava selitys, aukeaisi ehkä uusi ovi aivojen salaisuuksiin. - Ainakaan Hesarissa kirjoittaneet psykologian tohtorit eivät viitanneet tuollaisen selityksen olemassaoloon..

Istuin tänään autossa muutaman tunnin kun ajelin PhakSongiin ja siinä ohessa taas putkahti tää avaus mieleen, erityisesti toi dementiakohta.

Mulle tuli mieleen semmonen ajatus että dementoitunu ihminen tavallaan "matkustaa" siellä oman päänsä sisällä. Se pyörii niissä muistoissa ja yhtäkkiä se ei enää osaakkaan pois. Eli se "ovi" todellisuuteen on kadonnu. Jo semmonen muistohin upoutuminen on siis priskaabelia. Kun alkaa elämään niissä niin niihin vajoo yhä helpommin. Pitäis pystyä elämään koko aika tässä ja nyt, mutta jos "tässä ja nyt" ei ole inspiroivaa niin niihin oman pään sisäisiin matkoihin palaa yhä useemmin ja vähitellen ne ovet sulkeutuu eikä löydä enää pois ja tämä hetki on kokonaan kadonnut.

Asioitten muisteleminen muille, onkohan se ensimmäinen steppi? Ainakin itse muistan että Pappa aina puhu vanhoja ja lopulta ei enää tiennyt kuka on kuka ja missä on.

 

Tämmösiä ajatuksia synty ilman tieteellistä pohjaa tietty.

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä2915

Aikamatka menneisyyteen, s.o. omiin muistoihin, on huumetta aivoille.

Vaikka minulla on kokemusta vain laillisesta huumeesta, ymmärrän, että tästähän on kysymys.

Lapseksi jälleen!

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366
psv

Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Mikä sitten voisi olla muistamisen salaisuus? Yksi mahdollinen ajatus voisi olla kaiken muistiperäisyys. Siis tietoisuus nykyhetkestä kvalioineen ym. olisi myös muistiperäistä. Nykyhetkeä koskevan tietoisuuden voisi ajatella kuuluvan "muistisäiliön" pintaosiin ja entisten tai tulevien asioiden ajattelun "säiliön" syvempin osiin.

Itseorganisaation tutkija Otto Rössler puhuukin jossain Hakenin toimittaman kirjan esseessään maailmankaikkeuden asioiden "säiliöstä"

https://www.google.fi/#q=otto+r%C3%B6ssler

Koska muistot varmaan sävyttävät ja moduloivat toisiaan, myös nykyhetken tietoisuudella on juuret sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, minkä huomaa helposti introspektiolla.

Aivosolujen erilaisuus jo yksissä aivoissa taitaa olla suunnaton, koska varsin suuri määrä  aivosolujen genomeista on tuntuvasti toisistaan poikkeavia

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tästä seuraa, että jo hermotulitusparadigmassa syntyvien vähän toisistaan eroavien hermoimpulssikollektiivien  määrä on paljon aiemmin luultua suurempi. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että muistin syvin olemus eivät olekaan hermotulituskaaviot, vaan aivosolujen genomikollektiivit.

Genominen tietoisuus (jota Ernest Rossi lähestyy/kannattaa, voisi jossain määrin tehdä ymmärrettäväksi NDE:t, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, liki rajattoman mielikuvituksen, plasebo-ilmiön, pienen lapsen unimaailman, vaikeiden matemaattisten asioiden ymmärtämis- ja keksimiskyvyn (a´la Ramanujan), savant-ilmiön jne.

Elämyksellisen tietoisuuden olemus ei tällä vielä selittyisi, mutta tämä saattaisi olla askel kohti selitykseen johtavaa ovea..

 

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

 

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

 

 

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
SamikoKu

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

 

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

Syvästä mietiskelystä tuli mieleen, että se aiheuttaa positiivisia muutoksia geenien säätelyjärjestelmässä. Geenit siis alkavat tuottaa uusia, "terveelisempiä" proteiineja.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/12/131208090343.htm

Mutta tietoisuuden "sijaintiongelma" tuntuu samalla syvenevän. Saattaako tietoisuus aivot mietiskelyprosessiin, vai onko aivojen ja mielen siirtyminen siihen yhtäaikainen? Samaa voisi tietysti kysyä muistakin mielellisistä tapahtumista. Aivojen ja mielen vuorovaikutus on erityisen ongelmallinen kaltaisilleni "dualisteille", jotka kokevat fysiikkatieteen tutkiman materian, josta aivotkin kaiketi koostuvat ja elämyksellisen tietoisuuden luonteeltaan niin erilaisiksi, että niiden välillä ei voi uskoa olevan identtisyyttä.

Ei tuo tietoisuuden olettaminen materian tilaksi tai moodiksi ole kuitenkaan kovin tyhmää; voihan tuleva tutkimus löytää materiasta tietoisuuselementtejä, jotka voivat hermostossa "integroituessaan" muodostaa koetun tietoisuuden. Mutta tällä hetkellä ajatus olisi vain perusteeton uskomus.

Eihän nimittäin korrelaatio, miten vahva hyvänsä, merkitse identtisyyttä kuin  uskomuksen tasolla. Korrelaatio voi merkitä esimerkiksi sitä, että on olemassa kuvaus materian avaruudelta elämysten avaruudelle ja kääntäen.

Tuosta muistisairaudesta vielä. Tai vaikka itselläni jo hivenen syventyneestä sanojen muistamattomuudesta. Vime yönä hävisi minulta sana "plasebo", ja kun yritin muistella sitä saatoin kuvailla ilmiön ja siitä kirjoitettuja artikkeleita, mutta etsityn sanan tilalle tuli aina ikään kuin harmaa läpikuultava lankakerä ja sellainen tuntemus, että muisteluaktia ei oikein voinut  edes  tehdä. Se ei tuntunut oikein mukavalta, ja nyt olisi selvitettävä, mikä merkitys tai neurologinen syy olisi tuollaisella himmeällä, muistelun estämään pyrkivällä "pallolla". - Kiti ehkä voisi valaista; itselläni jokseenkin harvinainen ilmiö ei ole esiintynyt vielä kuin noin vuoden..

Menneet "urotyöt" ovat aina olleet mielessäni ja olen saanut suurta nautintoa muistellessani hyvin menneitä juoksukilpailuja, jää- ja jalkapallopelejä jne. Mutta samalla myös muistan, miten surkean avuton olin pesäpallossa, koripallossa tai lentopallossa esimerkiksi.

Mistä sitten karman laiksi tulkkiutuvat ilmiöt johtuisivat? Ne saattaisivat olla osa laajempaa kokonaisuutta, johon Tiller ja Gariaev ovat päässeet kurkistamaan

http://en.wikipedia.org/wiki/William_A._Tiller

http://eng.wavegenetic.ru/index.php?option=com_content&task=view&id=2&Itemid=1

"Dualistina" olisin taipuvainen uskomaan jonkinlaisen elämysavaruuden olemassaoloon. Elämysavaruuden pisteet olisivat siis erilaisia tietoisuuden tiloja. Samassa pisteessä voisi olla vaikka kuinka monta ihmistä kerralla. (Myös eläimet voisivat kuulua tämän avaruuden osajoukkoihin). Aivojen tila valitsisi elämyysavaruudesta aina vastaavan elämyksen.

Miten sitten selittyisi elämysten ja aivotilojen vastaavuus ja kyky vaikuttaa toisiinsa?Ei niin kovin mielekäs vastausehdotus on informaatio. Täytynee vain kylmästi olettaa, että informaatiolla on sekä mielikomponentti että materiakomponentti. Miten sitten näin luonnehdittu informaatio voisi olla tietoinen tila? Ei varsinaisesti mitenkään, vaan "pisaraksi" kondensoituneen olomuotonsa värähtelymoodien kautta; tietoiset mielentilat, elämykset, olisivat siis pisaran värähtelytiloja.

Analoginen ilmiö olisi Leidenfrostin pisara tähtimäisine ja muun muotoisine värähtelyineen

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/47

Valitettavasti hieno, paljon Leidenfrostin pisaroita esitellyt linkki ei enää toimi.

Pisara-analogia toteuttaa ainakin joitakin elämyksellisyyden piirteitä: se on kvanttinen, sen moodit ovat diskreettejä, se sisältää paljon yhdistelmämoodeja, toiset moodit ovat vaikeammin saavutettavia kuin toiset. Mahdollisten moodien paljous riippuu pisaran koosta; niinpä esim. hyttysellä olisi paljon vähemmän elämysmahdollisuuksia kuin ihmisellä, simpanssilla tai valaalla.

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366
psv
SamikoKu

This finding, along with the fact that the neurons had unique CNVs, suggests that the genetic changes occur later in development and are not inherited from parents or passed to offspring.

It makes sense that neurons have more diverse genomes than skin cells do, says McConnell, who is now an assistant professor of biochemistry and molecular genetics at the University of Virginia School of Medicine in Charlottesville.

"The thing about neurons is that, unlike skin cells, they don't turn over, and they interact with each other," he says. "They form these big complex circuits, where one cell that has CNVs that make it different can potentially have network-wide influence in a brain."

Eli alkaako näyttää pikkuhiljaa siltä että olemme sitä mitä haluamme?
Kaikkeen psytyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan?

Heh, karman laki toimii genomi tasolla. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mustot ja syvät ajatukset.
Kun miettii jotain intensiivisesti ja keskittyneenä, kutsuhuuto vieressä johonkin muuhun katkaisee ajatukset, mutta mieli ei siirry välittömästi pois vaan kapinoi vastaan. Sitä kääntyy ja lyö itsensä ensin seinään ennekuin ovi löytyy takaisin todellisuuteen ajatusten syövereistä.

Muistoissa on sitä samaa, mutta sillä erolla että siellä matkustaa valmiissa. Asioissa jotka on kauan sitten koettuja. Joku mielyttävä tunne menneisyydestä ja ihminen haluaa tuntea sen uudestaan olla ja kelliä siinä. Tai jonkun epämielyttävän märehtiminen. Syvä mietiskely taas on uuden löytämistä, mielyttävää pähkäilyä ja sisäistä tutkimusmatkaa. Luultavasti myös avotoimintaa kehittävää, mutta jossain määrin ehkä todelisuudesta vieraannuttavaa myöskin.

Olen aina sanonut etttä ihminen on vain sitä mitä on juuri nyt. Sitä mihin pystyy ja kykenee tämänhetkisillä resursseillaan. Halu olla suurempi kuin nyt saa matkustamaan meneisyydessä entissä "urotöissä" ja kunniassa. Sen muuten kuulee helposti dementikkojen puheessa. Joku henkinen tarve saa matkustamaan menneisyydessä. Herää väistämättä kysymys että onko muistisairaudet tavalla tai toisella "itse aiheutettuja"? Liika pysähtyminen ja asioitten vahingollinen märehtiminen?

En tiedä oliko psv mikään salaisuus kenellekkään palstalla, mutta suoritit ainakin rohkean henkilökohtaisen esittäytymisen omalla nimellä tuolla linkilläsi.

Syvästä mietiskelystä tuli mieleen, että se aiheuttaa positiivisia muutoksia geenien säätelyjärjestelmässä. Geenit siis alkavat tuottaa uusia, "terveelisempiä" proteiineja.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/12/131208090343.htm

Mutta tietoisuuden "sijaintiongelma" tuntuu samalla syvenevän. Saattaako tietoisuus aivot mietiskelyprosessiin, vai onko aivojen ja mielen siirtyminen siihen yhtäaikainen? Samaa voisi tietysti kysyä muistakin mielellisistä tapahtumista. Aivojen ja mielen vuorovaikutus on erityisen ongelmallinen kaltaisilleni "dualisteille", jotka kokevat fysiikkatieteen tutkiman materian, josta aivotkin kaiketi koostuvat ja elämyksellisen tietoisuuden luonteeltaan niin erilaisiksi, että niiden välillä ei voi uskoa olevan identtisyyttä.

Ei tuo tietoisuuden olettaminen materian tilaksi tai moodiksi ole kuitenkaan kovin tyhmää; voihan tuleva tutkimus löytää materiasta tietoisuuselementtejä, jotka voivat hermostossa "integroituessaan" muodostaa koetun tietoisuuden. Mutta tällä hetkellä ajatus olisi vain perusteeton uskomus.

Eihän nimittäin korrelaatio, miten vahva hyvänsä, merkitse identtisyyttä kuin  uskomuksen tasolla. Korrelaatio voi merkitä esimerkiksi sitä, että on olemassa kuvaus materian avaruudelta elämysten avaruudelle ja kääntäen.

Tuosta muistisairaudesta vielä. Tai vaikka itselläni jo hivenen syventyneestä sanojen muistamattomuudesta. Vime yönä hävisi minulta sana "plasebo", ja kun yritin muistella sitä saatoin kuvailla ilmiön ja siitä kirjoitettuja artikkeleita, mutta etsityn sanan tilalle tuli aina ikään kuin harmaa läpikuultava lankakerä ja sellainen tuntemus, että muisteluaktia ei oikein voinut  edes  tehdä. Se ei tuntunut oikein mukavalta, ja nyt olisi selvitettävä, mikä merkitys tai neurologinen syy olisi tuollaisella himmeällä, muistelun estämään pyrkivällä "pallolla". - Kiti ehkä voisi valaista; itselläni jokseenkin harvinainen ilmiö ei ole esiintynyt vielä kuin noin vuoden..

Menneet "urotyöt" ovat aina olleet mielessäni ja olen saanut suurta nautintoa muistellessani hyvin menneitä juoksukilpailuja, jää- ja jalkapallopelejä jne. Mutta samalla myös muistan, miten surkean avuton olin pesäpallossa, koripallossa tai lentopallossa esimerkiksi.

Mistä sitten karman laiksi tulkkiutuvat ilmiöt johtuisivat? Ne saattaisivat olla osa laajempaa kokonaisuutta, johon Tiller ja Gariaev ovat päässeet kurkistamaan

http://en.wikipedia.org/wiki/William_A._Tiller

http://eng.wavegenetic.ru/index.php?option=com_content&task=view&id=2&Itemid=1

"Dualistina" olisin taipuvainen uskomaan jonkinlaisen elämysavaruuden olemassaoloon. Elämysavaruuden pisteet olisivat siis erilaisia tietoisuuden tiloja. Samassa pisteessä voisi olla vaikka kuinka monta ihmistä kerralla. (Myös eläimet voisivat kuulua tämän avaruuden osajoukkoihin). Aivojen tila valitsisi elämyysavaruudesta aina vastaavan elämyksen.

Miten sitten selittyisi elämysten ja aivotilojen vastaavuus ja kyky vaikuttaa toisiinsa?Ei niin kovin mielekäs vastausehdotus on informaatio. Täytynee vain kylmästi olettaa, että informaatiolla on sekä mielikomponentti että materiakomponentti. Miten sitten näin luonnehdittu informaatio voisi olla tietoinen tila? Ei varsinaisesti mitenkään, vaan "pisaraksi" kondensoituneen olomuotonsa värähtelymoodien kautta; tietoiset mielentilat, elämykset, olisivat siis pisaran värähtelytiloja.

Analoginen ilmiö olisi Leidenfrostin pisara tähtimäisine ja muun muotoisine värähtelyineen

http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/47

Valitettavasti hieno, paljon Leidenfrostin pisaroita esitellyt linkki ei enää toimi.

Pisara-analogia toteuttaa ainakin joitakin elämyksellisyyden piirteitä: se on kvanttinen, sen moodit ovat diskreettejä, se sisältää paljon yhdistelmämoodeja, toiset moodit ovat vaikeammin saavutettavia kuin toiset. Mahdollisten moodien paljous riippuu pisaran koosta; niinpä esim. hyttysellä olisi paljon vähemmän elämysmahdollisuuksia kuin ihmisellä, simpanssilla tai valaalla.

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Itse yritän opiskella thaikieltä. Se on melkoisen haastavaa koska tämä toinen menetelmä ei kohdallani oikein toimi. Eli en osaa kirjoittaa tai lukea thaikirjaimilla. Kirjoittamisessa sitten joutuu käyttämään omia kirjainyhdistelmiään tai englannista johdettuja. Mikään menetelmä ei kuitenkaan okein tunnu soveliaalta koska niillä ei pysty riittävän hyvin havainnollistamaan sanaa itselleen eli muistijälki jää huonoksi. Sana häviää joskus viidessä minuutissatai jopa sekunneissa. Osa sanoista kuitenkin tuntuu jääneen kaaliin tuolla lapsenomaisella ensimäisellä menetelmällä ja ne ei katoa millään.

Toisaaltaan jokaisella sanalla täytyy olla oma tosistaan eroava muistijälki. Jos ei ensin mielen tasolla pysty muodostamaan selkeää kuvaa mikä se olisi vaikka havainnollistamalla kuvana, kirjoituksena tai äänenää, esim. ei osaa kunnella sanaa oikein niiin se häviää hetkessä.

Eli myöhemmin muistaminen alkaa perustua erilaisiin muistitekniikoihin ja se alkuperäinen lapsenkaltainen muistaminen ja oppiminnen alkaa sulkeutua ja ehkä katoaa. Kuin myös, että esimerkiksi sanoilla on muistamisen kannalta eri paikkoja aivoissa riippuen siiitä millä menetelmällä ne on opittu. Tämä siis kaikki ihan omaa mututuntumaa.

Mieli kolmiulotteisena tilana:

Se tuntuu ainakin näin maalikosta tilalta jossa pystyy kulkemaan. Tilalta jossa on noita muistijälkiä.
Sanoja hetaan eri paikoista kuin esimerkiksi jotain mielyttävää tunnetilaa.

Kiitos noista linkeistä. Herätti ajatuksia ja ehkä myös pönkitti joitan omia ajatuskyhäelmiä esim. DNA:n osalta.

Edit: Vielä tuli mieleen että nyt sitä plasebo sanaa on "virkistetty", epäilen että se ei enää helposti katoa, vai oletko havainnut että sama sana olisi kadonnut kahdesti tai useammin?

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä3813
SamikoKu

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Vastaan, vaikken psv olekaan. Minulle nimittäin tapahtuu aika usein tuota jonkun sanan tai nimen hukkaamista. Sen tavallaan kuulee päässään ja muistaa sen piirteitä, mutta ei saa kiinni. Minusta siinä nimenomaan joku estää siihen kiinni pääsemisen, sen on hahmona näkyvissä (kuuluvissa), mutta ei niin selvästi, että sen saisi käyttöön. Vähän niinkuin kutittaisi, mutta ei pystyisi raapimaan oikeasta kohdasta tai olisi paksu kangas välissä ;)

Hurjan monet tärkeätkään asiat eivät mene työmuistia pitemmälle, vaan haihtuvat saman tien. Uusien ihmisten nimet ovat hyvä esimerkki, pitää ihan tietoisesti keksiä yhtymäkohtia, jos meinaa jonku tuollaisen muistaa. Muuten niistä tulee juuri noita noloja "se oli jotain S:llä alkavaa eikä ollut nen-loppuinen nimi". Yksi uusi tuttavuus jäi kerrasta mieleen, kun muistin esittäytymistilanteessa tohtori Tolosen (sama sukunimi).

Lapsena muisti on kuin sieni, joka imee asioita. Aivot ovat muovautuvammat ja kai sitä motivaatiotakin on enemmän. Muistia on tosiaan eri tyyppistä ja esimerkiksi Alzheimer tuhoaa muistiinpainamiseeen ja uusiin muistoihin liittyviä alueita paljon aikaisemmin kuin pitkäkestoisessa muistissa jo olevia. Samoin motorinen muisti säilyy, tulee mieleen tv-dokumentti pianistista (vai oliko vain tosissaan harrastava), joka soitti vaikeita kappaleita sujuvasti, vaikka muuten oli jo aika pihalla tästä maailmasta.

 

Pohdiskeleva
Liittynyt27.2.2014
Viestejä273

Työntyi mieleen tämmöistä.

Muistaminen on todella huikeaa!

Miten se tieto / inormaatio säilyy aivoissa ja miten se tallentuu.

Aivoihin tulee informaatiota joka perustuu liikkuviin hiukkasiin?

Hiukkanen on ykkönen ja kun mitään ei tule, se on nolla?

Tuollainen info säilyy aivoissa liikkeenä?

Eli aivot säilyttävät infoa joka liikkuu koko ajan?

Mitenkähän syvällä aivoissa se info on?

Väitän että protonien ja neutronien vuorovaikutus perustuu siihen että ne kierrättävät keskenään sitä asiaa josta kaikki koostuu ja näin tuota asiaa liikkuu protoneiden ja neutroneiden välisellä alueella ja se on infoa.

Tuosta syvyydestä ylöspäin tuleminen tuo meidät atomien ytimien väliselle alueelle jossa liikkuu infoa jota atomien ytimimet kierrättävät keskenään. Se on sitä liikettä jota on työntynyt protoneista ja neutroneista ulos, niin että se on suuntautunut ulos atomin ytimestä.

tuo liike / info voi suuntautua suoraan ulos myös molekyylistä ja solusta.

Jos taas halutaan mennä syvemmälle, päädytään kvarkkien väliselle alueelle jossa on liikettä / infoa kvarkkien välisellä alueella ja vielä syvemmälle työnnyttäessä, päädytään kvarkin sisälle jossa on liikettä niiden tihentymien välisellä alueella joista kvarkit koostuvat jne.

Eli kun kaksi tihentymää kierrättää konkreettisesti olemassa olevaa asiaa samalla tavalla, säilyy liike / informaatio samanlaisena ja sen lisäksi tuo liike / info pitäisi olla mahdollista "lukea" ilman että se muuttuu?

 

Toivottavasti vain asiat / ajatukset riitelevät, ei ihmiset! :) Hyvää jatkoa kaikille! Minun kirjoitusoikeudet on taas poistettu, joten en voi ikävä kyllä jatkaa ajatusten vaihtoa. Miksi mode poistaa kirjoitusoikeudet, sitä en tiedä! Vapaa sana ei sikäli toteudu tiede.fi keskusteluissa! Joko hyväksyt nykyiset teoriat tai sitten sinut työnnetään täältä pois! Näin tää näyttäisi tällä hetkellä työntyvän tiede.fi keskusteluissa?

Lentotaidoton
Liittynyt26.3.2005
Viestejä4706

psv: Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Olen seurannut keskusteluanne. psv:n kanssa olemme tietoisuuden emergenssissä olleet ainakin osittain eri linjoilla. Luin myös nuo psv:n runot. Näyttää, että olemme eri ”linjoilla” myös tässä asiassa. Tietysti ”muistoilla” on osansa myös omassa ”runoudessani”, mutta ehkä aivan toisella tapaa, kielellisesti aivan eri tavalla kuin psv:llä.

Itse olen kurkkuani myöten täynnä ”opettavaisiin” klassiseen perinteeseen nojautuviin nykyrunoihin. Onneksi tietyistä poljennoista (ja karmeista loppusoinnuista) on päästy eroon. Perinteisistä (ja minun mielestäni lapsellisista, latkuista) kielikukkasista valitettavasti ei (ja tähän otan kantaa myös alla).

Laitoin jokin aika sitten omat ”runoni” omat-runot-osiolle. Kun psv vierastaa emergenssiä (selityksenä), niin näissä tekeleissäni olen päinvastoin koettanut sivuta myös tätä puolta. (Näihin runojeni asiayhteyksiin löytyy oma kvanttifysiikkaan perustuva tulkinta. Jonka jouduin fyysisesti tekemään, kun eräs hyvä ystäväni ei millään ”käsittänyt” missä mennään).

 

Tinatut aivot

Valju veli kuoli keskelle lauantaimakkaraläjää

kunnes senkin palokuntasoittokunta puhkui kiehteellisessä kuutamossa

Ryysynsä kaiketi puolijohteellisesti kimaltaen

 

Mekin meinasimme sitä

mutta suulasta sanomattomuuttamme kauhisteltiin aivan suotta

ja joka puolella sitä jopa opetettiin muka aritmeettisena ylä-älyisyytenä

 

joka hyperavaruudessa kyllä olisi ollut muodollisesti kilvoiteltua

suorastaan analogiselta maistuvaa muotorikasta formulaa

 

Mutta nyt sen suhteellinen aika ei korreloinut

siltä puuttui oman suhteensa kaikinpuolinen lomittuminen

ja siksi sen mielen aktiivisuus hukkui tähän tukahdettuunkin torvisoittoon

 

 

Kukulääriä

 

Jos nyt menollamme olisi vaikka toista kymmentä

ja sillä retkuttaisimme vaikka uudehkojen poeesiyhdistysten seurueeseen

mitä me sieltä mielellemme omaltaisimme

 

Jos vaikka sulavia siankyljyksiä

tai tarpeetonta, sisälmysköykäistä jokapäivällistä joviaalisuutta

olkoonkin vaikka ulkoavaruuden hyvin hämärällä hyväksynnällä varustettua

 

Ei, me emme näitä sellaisella matkustuspuhelimella soittelisi pois

Meille ei moinen tarkoituksettomuus tallentuisi ollenkaan lineaaristi

saati että surussamme piehtaroisimme paistimme punakaksi

 

 

Kuun oksidiluku

 

Oi, tietämättämme olemmekin kuin kuussa

sanoinemmekaan emme tästä organismien tuonoloisuudesta paljoankaan näemmä piittaa

tai että teknomaattisesti osoittaisimme jotain muunlaista monimielekkyyttä

 

Meillehän on jo taivasteltukin tapahtumia siitä suuresta sijaistodellisuudesta

jossa erillisarvoisuus on jo luonnostaan luonnollista

Missä ne kaikki silti ovat?

Mistä niitä ja niiden virtuaalikopioita oikein sikiää?

ää

 

Inertian sietämätön keveys

 

Onhan se niinkinpäin että

painoton voima iskee naulan tai naulaajankin ulos

puhumattakaan naulakosta

itse nilkuttaen braanissa numero 87

Meille tämä ei kylläkään olisi muodollisestikaan mikään sen sujuvampi selitys

sillä Prinsipia olisi vain täkäläisittäin silmäillen totta

 

Totta ja totta

Kyllä minä ihmettelen mistä sekin putkahtelisi

mieluummin olisin olemattakin

 

 

Emer Genssi

 

Sitä ei saa noin vain suoranaisesti ilmaannuttaa

vaikka joisimme kuinka galvanoloogisesti sievistellen oikein

Taikka vaikka olisimme jollain omituisella,

inhimillisesti aivan vieraalla tapaa juomalalakossakin

Meidän täytyisi suhtautua siihenkin suhteettomasti

tai sitten vain tekeytyä tiedostamatta regressiivisiksi

 

paneutua panematta

 

 

 

 

Sangen

 

Se on

tai ainakin sen soisi olevan

Erittäin miellyttävästi vaikka ravintolassa

Vesimolekyylien konfiguraatio paistaisi pannussa kalaa

Jännite niiden välillä vain turskahtelisi

todennäöllisesti sekin olisi kuitenkin sangen ja myös erittäin

 

 

Bose-Einstein kondensaattori

 

Niitä on

sanoi yksikin

Algoritmi ei tunne itse yhtikäns mitään

menee vaan ja viheltää jos osaa

 

Kvarkeille tämä olisi jokapäiväistä soppaa

mutta vaatimattomuus estää niitäkin mentaloitumasta

Huh hah hei

vaikkei tiennyt hänkään yhtikäns mitään ja

(poistui takavasimmalle)

 

 

Musta aukoton

 

Koodasimme läskikvantin

sekään ei tiennyt informaatiotaivaasta tuon taivaallista

meni vaan ja söhelsi

söh

 

Suhteellisesti se meni noin

teorian kutupaikoille tämä oli kuin lämpöopin entropiaa

Holo ja sen vastakohta taistelivat toisensa vieläkin sakeampaan suohon

Periaatteessa he olivat suhteellisestikin vain salasuhteessa

 

 

Pashaa

 

Sitäkö se vain on

ja vaikka oliskin, niin so what?

Eihän se siitä muutu onko synapsit silleen saletisti vai ei ole

Vilttuilun väliäkö sillä ontologisesti sinällään

Vaikka kuinka vääntäisi yhtälöä

Id est

se riittää

 

Kullankukkula

 

Sen katveessa söimme suloisia sonetteja

kuni se kuitenkin vihdoinkin meille osoittautui

Ja kun sen näyttö kuvasti villisti abstraktista pohdiskeluamme

etenkin siitäkin

 

Kentän aaltoilua emme nähneet

vain kahden parametrin tuoksuvan energian

Meille riitti miten se voisi oikeesti olla

ja miten sen polkusumma saattaisi todennäköisesti kuitenkin kadota

 

 

Resoluuta

 

Jo kyllin kaukaa pystyimme sanomaan puolifilosofisesti ja yksityiskohdissaan

että silläkin oli klassisesti vääntämisen makua ja halua

Vaikka kemiallisesti se vain vitkutteli

lönkytteli ja heitteli kvantti-informaatiota suoraan lonkalta

Pikselit vain paukkuivat ja pakkanen pani

että riti rati huh hah hei

Oli siinä luudalla hiukkasen hiukkasresoluutiotakin

Vaikka täällä kurjuuden laaksossa analyysimme tietysti tyystin lässähti

ja kompastui ensimmäiseen pimeään fotoniin

 

 

Veenuksessa vetää

 

Joko sekin on meinattu oivaltaa

että

tahdoimmepa tai vielä vähemmän että punastumatta

osallistuisimme suoranaiseen hiilidioksidin hönkäilyyn

ei totisesti hillittömyyttämme katsottaisi häveliääksi omaistoiminnaksi

 

On se niin piinallista

kuin vain rikkihapossa olla voi

 

 

Vieläkin tinatummat aivot

 

Sen lisäksi että sanoisimme kaiken olevan gyneettisesti tunneloitua

voisi meitä kuitenkin alkaa närästämään

vaikka suolasilakan sukulaisia elinaukossa ei klassisesti olisikaan

 

Sen sijaan

voisimme vannoa tuntevamme regression

ainakin jossain kohtaa kvanttipuuroamme

Sillä pohjallahan on aina tilaa funktiolle jos toiselle

juuri hituisen ennen herra Plankkista.

 

 

Ei meitä palella puolelta toiselle

 

Kun kuitenkin totesimme jo toisaalla

että ratiovaunujen rivohkoa evoluutiota

ei ole syytä lajiuttaa (sen kummemmin)

 

Vaikka kuinka tietäisimme tarkkaan raudan regression

ja sillä ilkkuisimme sen löysää ja lässähtänyttä atomisoppaa

panisi termodynamiikka kuitenkin parastaan

 

ihan meidänkin puolestamme.

 

 

Kissan revoluutio

 

Jo toissapäivänä se tapahtui

vaikka koville se otti

 

 

Ihmestys

 

Se soitteli sitä sapienskaa

ihan tuoreilla ja rypistyneillä poimuillaan

huikkaili väliin jotain ihankin melkein älyllistä

 

Pitäis pysyä lepsiarditkin edes hetken pystyssä

viatonta harjoitusammuntaahan tämä vain

Eilen vielä kontattiin ja tiin ja tiin

ja vieläkin hillitysti hävettää

 

ihan meidänkin puolestamme.

 

 

Kuni kansa tää  (kansallistuttamistiedettä, suom.huom.)

 

Vaaleanpunaisessa perspiranttimaailmassa se tapahtui

juuri sen se neitsyeellinenkin evoluutio todisti

ja vieläin joskus puuskissa puistattaa

ja sen synapsit riettaasti levällään

 

Sillä kuni kansa tää

mää ja sää

tättärää

m.o.t.

 

 

 

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
SamikoKu

Sanoista ja kolmiulotteisesta tilasta:

Sinulta oli plasebo sana kadoksissa. Oliko siiihen tullut jotai eteen joka esti siihen sanaan käsisksi pääsyn vai oliko sana kadonnnut sille kuuluvalta paikaltaan?

Tämä kiinostaa koska itse miellän että sanojen oppimisessa on ehkä kaksi vaihetta. Ensimäinen vaihe on se kun sanoja opitaan lapsena. Ne menee tiettyyn paikkaan, ihan niinkuin hakattuna selkärankaan. Ne muistetaan vaikka ei osata kirjoittaa ja niiden kutsuminen tapahtuu kuin itsestään. Sitten on sanoja joita opitaan myöhemmin , esimerkiksi plasebo. On opittu jo kirjoittamaan ja sanojen merkitys avautuu eri tavalla, ne mielletään tietoisella ja järkevällä tasolla, niillä on myös kirjoitusasu. Jotenkin minusta tuntuu että nämä sanat menee aivoissa eri paikkaan ja ne myös katoaa helpommin kuin lapsena ensimäisellä menetelmällä opitut.

Itse yritän opiskella thaikieltä. Se on melkoisen haastavaa koska tämä toinen menetelmä ei kohdallani oikein toimi. Eli en osaa kirjoittaa tai lukea thaikirjaimilla. Kirjoittamisessa sitten joutuu käyttämään omia kirjainyhdistelmiään tai englannista johdettuja. Mikään menetelmä ei kuitenkaan okein tunnu soveliaalta koska niillä ei pysty riittävän hyvin havainnollistamaan sanaa itselleen eli muistijälki jää huonoksi. Sana häviää joskus viidessä minuutissatai jopa sekunneissa. Osa sanoista kuitenkin tuntuu jääneen kaaliin tuolla lapsenomaisella ensimäisellä menetelmällä ja ne ei katoa millään.

Toisaaltaan jokaisella sanalla täytyy olla oma tosistaan eroava muistijälki. Jos ei ensin mielen tasolla pysty muodostamaan selkeää kuvaa mikä se olisi vaikka havainnollistamalla kuvana, kirjoituksena tai äänenää, esim. ei osaa kunnella sanaa oikein niiin se häviää hetkessä.

Eli myöhemmin muistaminen alkaa perustua erilaisiin muistitekniikoihin ja se alkuperäinen lapsenkaltainen muistaminen ja oppiminnen alkaa sulkeutua ja ehkä katoaa. Kuin myös, että esimerkiksi sanoilla on muistamisen kannalta eri paikkoja aivoissa riippuen siiitä millä menetelmällä ne on opittu. Tämä siis kaikki ihan omaa mututuntumaa.

Mieli kolmiulotteisena tilana:

Se tuntuu ainakin näin maalikosta tilalta jossa pystyy kulkemaan. Tilalta jossa on noita muistijälkiä.
Sanoja hetaan eri paikoista kuin esimerkiksi jotain mielyttävää tunnetilaa.

Kiitos noista linkeistä. Herätti ajatuksia ja ehkä myös pönkitti joitan omia ajatuskyhäelmiä esim. DNA:n osalta.

 

Edit: Vielä tuli mieleen että nyt sitä plasebo sanaa on "virkistetty", epäilen että se ei enää helposti katoa, vai oletko havainnut että sama sana olisi kadonnut kahdesti tai useammin?

"Plasebo" jäi todella päähäni pyörimään. Henkilönnimi sitä vastoin saattaa unohtua pian uudestaan, esimerkiksi usein käsittelemäni nimet "Eugene Wigner", "Ramanujan"  tai "Revosuo" vaativat usein muisteluponistuksia.

Muistijäljen olemus aivoissa tuntuu hyvin syvältä ongelmalta. Miten voikin muodostua niin paljon erilaisia muistälkiä jopa monimukaisine piirteineen? Esimerkiksi kaikkien vähänkin tuttujen kasvot. Olenkin joskus verrannut muistettuja kasvoja musiikkikappaleisiin ja jatkanut ajatusta evoluutioon asti, joka vertautuu säveltämiseen.

NDE, mielikuvitus, biologiset illuusiot, hallusinaatiot, unet jne käyttävät, niin ehkä arvellaan, muistijälkiä "materiaalinaan". Myös Penfieldin koe voidaan tulkita muistijälkiperustaiseksi

http://books.google.fi/books?id=4vpSIvjpCs0C&pg=PA44&lpg=PA44&dq=penfield+phenomenon&source=bl&ots=M7J5ejSVmw&sig=OBXiL8XOHJ28oss7qTbK8Ts-7t0&hl=fi&sa=X&ei=EMAdU_vLMMPq4gSo7oDIAQ&ved=0CDQQ6AEwAQ#v=onepage&q=penfield%20phenomenon&f=false

Perustuvatko muistijäljet sittenkin molekyyleihin? Voisivatko aivoista löydetyt "muistimolekyylit" ydessä aivosolujen synapsien ja moninaisten genomien kanssa muodostaa muistikuvia, jotka olisivat valmiita käytettäväksi?

http://io9.com/scientists-watch-glowing-molecules-morph-into-memories-1509819147

Muistijälkien ongelmaa tuntuu monimutkaistavan vielä se, että aistikokemuksen muodostuminen voi olla hyvin monimutkainen tapahtuma jo aivotasolla. Esimerkiksi retinan liki sata erilaista neuronia pilkkovat verkkokalvolle syntyneen kuvan noin kymmeneksi "pääkohdaksi", jotka kulkeutuvat eri teitä syvemmälle aivoihin, ja jättävät samalla osia kuvasta kokonaan pois.

http://www.eye-tuebingen.de/eulerlab/members/tom-baden/

Hyvin äkillisissä tilanteissa muistaakseni kuva saattaa "siirtyä" ehjänäkin, mutta tarkkuuden kustannuksella.

Sama ärsykkeen hajoittaminen muutamaksi tunnusmerkilliseksi osaksi ja suuren informaatiomäärän jättäminen pois koskenee muitakin aisteja kuin näköaistia.

DNA:ssa tiedetään olevan valtavasti informaatiota jo luonnonilassa. Paitsi proteiinien koodaaminen siihen kuuluu myös liki äärettömän monimutkainen säätelyjärjestelmien ohjauskyky. DNA:han varastoitavissa oleva aineisto on todella uskomattoman suuri

http://news.sciencemag.org/biology/2013/01/half-million-dvds-your-dna

Tämän kaiken (ja muutaman muunkin asian) pohtimisen jälkeen voi tulla mieleen, että "muistisäiliöiden" perimmäinen oloavaruus onkin aivosolujen DNA, aivosolujen genomikollektiivit. Nyt on kuitenkin melkein sama varastoituuko muistettava asia DNA:han vai onko se siellä jo valmiina odottamassa suotuisaa hetkeä tullakseen ilmi. Aivojen monimutkaisuus ehkä sallisi DNA:n sisältävän alusta lähtien kaiken, mitä ikinä joku voi elämässään kohdata

Elämysavaruuden idea, jota eri muodoissa jotkut tietoisuuden tutijatkin kannattavat, ei ole risitiriidassa em. sokraattisen tietoisuuden (ST) idean kanssa

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241
Lentotaidoton

psv: Muistilla on keskeinen osa kaikessa tietoisuuteen ja paljolti myös tiedostamattomaan toimintaan kuuluvassa. Esimerkiksi kirjoittaessani runokirjaa huomasin, että se rakentui aivan eksplisiittisesti muistoista

http://books.google.fi/books?id=GVqQ1o9e9GsC&pg=PA2&lpg=PA2&dq=%22pentti+s.+varis%22&source=bl&ots=ZR2E1_W2fr&sig=OkhGEamYqgw3Blz-yxPFAeW9i6M&hl=fi&sa=X&ei=TnUbU9_cJOfI4ASQm4CgDA&ved=0CC8Q6AEwATgU#v=onepage&q=%22pentti%20s.%20varis%22&f=false

Olen seurannut keskusteluanne. psv:n kanssa olemme tietoisuuden emergenssissä olleet ainakin osittain eri linjoilla. Luin myös nuo psv:n runot. Näyttää, että olemme eri ”linjoilla” myös tässä asiassa. Tietysti ”muistoilla” on osansa myös omassa ”runoudessani”, mutta ehkä aivan toisella tapaa, kielellisesti aivan eri tavalla kuin psv:llä.

Itse olen kurkkuani myöten täynnä ”opettavaisiin” klassiseen perinteeseen nojautuviin nykyrunoihin. Onneksi tietyistä poljennoista (ja karmeista loppusoinnuista) on päästy eroon. Perinteisistä (ja minun mielestäni lapsellisista, latkuista) kielikukkasista valitettavasti ei (ja tähän otan kantaa myös alla).

Laitoin jokin aika sitten omat ”runoni” omat-runot-osiolle. Kun psv vierastaa emergenssiä (selityksenä), niin näissä tekeleissäni olen päinvastoin koettanut sivuta myös tätä puolta. (Näihin runojeni asiayhteyksiin löytyy oma kvanttifysiikkaan perustuva tulkinta. Jonka jouduin fyysisesti tekemään, kun eräs hyvä ystäväni ei millään ”käsittänyt” missä mennään).

 

Tinatut aivot

Valju veli kuoli keskelle lauantaimakkaraläjää

kunnes senkin palokuntasoittokunta puhkui kiehteellisessä kuutamossa

Ryysynsä kaiketi puolijohteellisesti kimaltaen

 

Mekin meinasimme sitä

mutta suulasta sanomattomuuttamme kauhisteltiin aivan suotta

ja joka puolella sitä jopa opetettiin muka aritmeettisena ylä-älyisyytenä

 

joka hyperavaruudessa kyllä olisi ollut muodollisesti kilvoiteltua

suorastaan analogiselta maistuvaa muotorikasta formulaa

 

Mutta nyt sen suhteellinen aika ei korreloinut

siltä puuttui oman suhteensa kaikinpuolinen lomittuminen

ja siksi sen mielen aktiivisuus hukkui tähän tukahdettuunkin torvisoittoon

 

 

Noita runoja kyllä kelpaa lukea; ne ovat sanataidetta ja mahdollistavat leegion erilaisia kinnostavia visioita. Itsekin olen joskus kirjoitellut samantapaisia, mutta kokoelmaani "Runot rakkaudesta ja kuolemasta" valitsin vain egokeskeisiä, sydänverellä kirjoitettuja, mihin nimikin hieman viittaa. Kuulin kerran radiosta jonkun pohjanmaalaisen runoilijan sanoneen, että vain rakkaudesta ja kuolemasta kannattaa kirjoittaa, eikä se rakkaudestakaan ole niin väliä. Tästä muodostui minulle jonkinlainen päähänpinttymä.

 Runous voidaan kyllä ajatella ilmaisujen ja tunteiden, siis lähinnä muistojen merestä emergoituvina säännönmukaisuuksina.

Nyt alkaa ehkä tietoisuutta koskeva alustava visioni hahmottua. Siihen sisältyy tietysti myös meidän diskurssimme "psykologian suurin keksintö" - blogin kommenttiosastossa sekä muutamat sivut "Miten aivot voivat synnyttää tietoisuuden" -ketjussa

 http://www.tiede.fi/keskustelu/13269/ketju/miten_aivot_voivat_synnyttaa_tietoisuuden/sivu/629#comment4025544

Lupasin perustella näkemyksiäni, mutta keskenhän sekin vielä on. Perusteluni ovat toistaiseksi vain viitteellisiä. Mielestäni viitteet kuitenkin viittaavat ainakin vähän näkemykseni suuntaan. "Dualismia" ne eivät tietenkään todista, vaan jättävät sen uskonvaraiseksi, jollainen fysikalismikin vielä on.

Joku uusi asia tai oivallus tai syvempi perehtyminen johonkin asiaan voi tietysti kaataa kaikki kuin korttitalon. 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Tänään sain käsiini helmikuun Yliopisto-lehden (Helsingin yliopiston tiedelehden), joka tällä kertaa keskittyykin valtaosaltaan muistamiseen.

Keskiviikkona 19.3. aiheena on muisti. Muistipulmia ja aivojen  terveyttä käsittelevät Studia Mediciana -yleisöluennolla kello 17 professori Timo Erkinjuntti, professori Timo Strandberg ja tutkimusprofessori Kiti Müller. Biomedicum Helsinki, Haartmaninkatu 8

Viime päivinä olen seuraillut erityiskasvatusopin opiskelua ja todennut autismin kirjon olevan yksi keskeisimpiä ja vaikeimpia erityiskasvatusta vaativista kohteista. Varsin monet autistiset lapset eristyvät kontakteista, eivät useinkaan opi ilmaisemaan itseään jne. Sekä oppimis- että mieleenpalauttamistoiminnot ovat usein minimaalisia. Autistin olo ei myöskään ole hyvä (toisin kuin useiden down-lasten). Heillä on usein ruoansulatushäiriöitä ja suolistokouristuksia. Tila on useista erityiskasvatuksen menetelmistä huolimatta usein elinikäinen. 

Jo monta vuotta sitten jotkut alkoivat epäillä autismin ja suoliston tilan olevan yhteydessä. Suoliston bakteerien tutkimusmenetelmät ovat nyt edistyneet ja monet tutkijat arvioivat suoliston bakteeriston epätasapainoa autismin keskeiseksi syyksi. Nettihaku ei annayhtään alkuperäistä kotimaista tutkimusta, vaan ainoastaan "referaatteja" ja muutaman tapausselostuksen. Ulkomaisia tutkimuksia sen sijaan on. Tutkimuksia on tehty monilla eläimillä kuten hyönteisillä ja hiirillä. Harwardissa hiirenpoikasille aiheutettiin stressin avulla autistinen tila, joka kuitenkin parani nopeasti pienellä bakteeribiotan manipuloinnilla.Hiiret alkoivat ottaa kontaktia ja lopettivat stereotyyppisen kaivamisen. Nyt Harward on käynnistämässä oikeiden autistilasten parantamisprosessin muutamaa (tai yhtä!) suolistobakteeria säätelemällä. 

https://www.google.fi/#q=autismi+suoliston+bakteerit&start=0

https://www.google.fi/#q=autism+gut+microbiota

Kaikkien autistien hoitoon ei välttämättä tepsi aivan sama menetelmä. Pelkkä ruokavalio voi jo auttaa joitakin. Merkittäviä tuloksia on saatu E-EPA:lla ja karnosiinilla (eräs dipeptidi) hoitamalla. "Paha" bakteeri Clostridium difficle on saatu aisoihin vankomysiinillä. Mielestäni ulosteensiirto yhdistettynä muihin hoitoihin ja dieettiin olisi tehokkain. (Ulosteensiirtoja muuten tehdään esim. HUS:issa).

Seuraavassa kerrotaan, kuinka parantumattomana pidetty autistinen lapsi tervehtyi oleellisesti: 

http://www.vauva.fi/keskustelu/3840939/ketju/autismin_ja_ruokavalion_yhteys_aarimmaisen_mielenkiintoinen_ohjelma

Vierailija 25.7.2013 klo 15:528/11

     Vierailija 25.7.2013 klo 15:528/11

Autismia on pidetty tähän asti pysyvänä aivojen häiriötilana, jonka syntymekanismi on tuntematon, on epäilty mm. huonoa äitisuhdetta (vanha, hylätty käsitys), raskaudenaikaisia infektioita, geenejä. Viime aikoina on kuitenkin saatu yllättävää tietoa ruoansulatuskanavan mikrobikannan yhteydestä autismiin. Ohjelmassa esitettiin mm. vielä kiistanalainen käsitys,  jonka mukaan esim. toistuvat antibioottikuurit muuttavat suoliston bakteerikannan Clostridiumbakteerivaltaiseksi ja osa näistä bakteerikannoista tuottaa hermomyrkkyjä, jotka voisivat aiheuttaa autismioireilua. Ohjelmassa esitettiin erään äidin lääkärien kanssa tekemä kokeilu, jossa vaikeaa autismia sairastanut poika sai viikkojen ajan Clostridiumbakteerit tappavaa vankomysiiniantibioottia. Vastoin lääkärien odotuksia lapsen autistiset oireet lievenivät selvästi; hän oppi ensimmäiset sanansa, oppi tekemään tarpeensa vessassa vaipan sijaan, suostui pukemaan vaatteet päälleen, alkoi leikkiä ja tehdä palapelejä, sosiaalinen kanssakäyminen parani selvästi, mm. hymy, katsekontakti, sylissäolo, koskettamisen salliminen. Lääkekuurin lopettamisen jälkeen oireet palasivat, osa opituista taidoista kuitenkin säilyi tai tila ei ainakaan huonontunut entiselle tasolleen. Toinen tutkija osoitti, että elintarvikelisäaineenakin käytetty propionihappo aiheutti rotille ohimenevät autismioireet. Eli tähän asti on luultu autismin olevan pysyvä neurologinen tila, jolle ei ole mitään parannus- tai ehkäisykeinoja. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ruuansulatuskanavan kautta saatetaan löytää selitys ja ehkä myös ehkäisy- ja hoitokeinoja ainakin osalle autismitapauksista. Norjassa on jo yksityinen sairaala, jossa autistisia lapsia hoidetaan mm. maidottomalla ja gluteenittomalla erikoisruokavaliolla, seurataan suoliston bakteerikantoja ja muokataan niitä lääkehoidolla, ruokavaliolla ja probiooteilla. 

Tämä on tietysti vain tapausselostus, ei tieteellinen tutkimus. Siitä ja useasta muusta samanlaisesta ilmenee kuitenkin, että autistilasta ja hänen perhettään voitaisiin usein olennaisesti auttaa, jos vain tietoa olisi. Varmaan monet ahdistuneet vanhemmatkin kokeilisivat lapsensa suoliston manipulointia, jos tietäisivät siitä. Eikä se olisi edes kallista ainakaan verrattuna hoitohenkilön alinomaiseen läsnäolopakkoon.

Kun klikkasin esiin Autismiliiton sivun uskoin, että vatsaongelmista tai suolistosta edes puhuttaisiin.

http://www.autismiliitto.fi/

Ei tarvita edes empatiaa sen tajuamiseksi, että tuhannet lapset ja perheet kärsivät nyt parhaidenkin erityiskasvatuksellisten menetelmien osoittautuessa verraten heikkotehoisiksi, kun taas hyvin monia auttaisi välittömästi suoliston hoitaminen kuntoon.

 Jos esimerkiksi E-EPA ja karnosiini sekä dieetti ei auttaisikaan kaikkia, ei se myöskään tekisi pahaa, ja ulosteensiirronkin voisi tehdä haitatta. Pieni ongelma olisi sopivan luovuttajan löytyminen, koska saman perheen jäsenillä saattaa kaikilla olla epätasapainoinen mikrobiota. Joka neljännellä on sellainen äskettäisen tanskalaistutkimuksen mukaan.

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366

Vielä kiinostaisi tietää onko Kiti julkaissut tuota kuvaa aikaisemmin jossain vai tekeekö muisti minulle tepposen?

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

KitiMuller
Liittynyt3.3.2014
Viestejä16

Kyllä perhealbumin kuva Kitistä käärmeen kanssa on julkaistu ensimmäisen kerran nyt Tiede-lehdessä. Kuva on vanhasta diasta digitoitu ja ajanjaksolta, jolloin asuimme fyysikko-isäni työn vuoksi USA:ssa 1950-luvun lopulla.

SamikoKu
Liittynyt12.7.2010
Viestejä5366

SamikoKu kirjoitti:
"Nuoren aivoja ei pidä ruokkia ja kuormittaa nippelitiedolla. Toivon keskustelua ja väittelyjä, uusien näkökulmien hakemista koulujen opetussuunnitelmiin! Ajattelu on kansalaistaito, jota jokaisen pitää läpi elämän kehittää. Harrastakaamme siis ajattelua, joka päivä."

Tartuin tuohon kun kerran tyrkytettiin. Itseasiassa olen pitkälti samaa mieltä.Jos pitää korjata niin ensin täytyy tietää mikä on rikki, tutkia ja paikallistaa.Omassa nuoruudessani aniharvoin sai kelvollista vastausta kysymykseen "Mihinkä tätä tarvi?". EN tiedä onko opetus noista ajoista muuttunut, mutta itselläni motivaatioon opiskella ja oppia vaikutti se ettei kertakaikkiaan pystynyt sijoittamaan niitä opetettavia asioita kokonaisuuteen, siis siihen maailman jossa elämme.

Jos olisin "kouludiktaattori" muuttaisin asioista ala-asteelta yliopistoon saakka.Jo alusta lähten pitäisi tulla ilmi mihin asioita tarvitsee. Tehtävät ja esimerkit pitää olla tästä maailmasta niin paljon kun se ylipäätään on mahdollista. Jokaisen läksyn lopussa pitäisi olla pieni analyyttinen osuus jolla pyritään soveltamaan ja analysoimaan opittua eli kuinka asiaa pystyy soveltamaan käytännössä. Joka ikisen aineen kohdalla.Tietysti kaikkialla se ei ole mahdollista, mutta silloinkin asiaa pitäisi valottaa eri puolilta. Tämä käsitys ja käsitys vastaan. Oppilaan edistymisessä kuitenkin johdatellaan hakemaan lisää tietoa varsinaisen oppikirjan ulkopuolelta ja siitä saa lisäpisteitä. Kuten sanoit, internet on olemassa ja tiedon haku on nykyään olellinen osa oppimista. Nokeluus sillä alueella ja oma-aloitteisuus sekä kyky kriittiseen tiedon arviointii tulee kasvamaan. Vaatii muuten opettajalta paljon.
Tietysti noille asioille voidaan tehdä runko ja valmiit tehtävät, mutta on paljolti opettajasta kiinni kuinka asia loppupelissä uppoo.
Itse uskon perusasioihin. Kun peruspalikat on kunnossa niin kaiken muun voi rakentaa siihen päälle.Peruspalikoilla tarkoitan nyt asioita oppimisen kannalta. Jos ne ei toimi niin silloin niitä pitää muuttaa. Jos työrauha on ongelma se pitää korjata jne.Kuitenkin om myös toisenlaisia peruspalikoita. Yksi niistä on opilaiden fyysinen kunto ja ravintotottumukset. Suunta on näissä ollut jo vuosikausia alaspäin. Vanhemmat juoksee nykyään kovempaa kuin skidit. Armeijanssa kunto rapistuu jne.Minun koulussani "voikkaa" olisi joka päivä, mutta niin että lajivalinta on vapaavalintainen. Ei ole mitään hyötyä laittaa sitä luokan läskeintä jannua kävelemään tai seisoksimaan sinne kentän laitaan kun kukaan ei edes heitä sille palloa. Se kaveri tarvitsee muutaman muun ohella aivan oman ohjelman ja SE juuri tarvitsee sitä liikuntaa enempi kuin kukaan muu. Eli joka päivä voikkaa päivän viimenen tunti niin että se kehittää kordinaatiota, notkeutta, airobista kuntoa ja voimaa tasapuolisesti. Venyttelyt ja lämmittelyt joka tunnin alkuun jonka jälkeen 30minsaa tehokasta liikuntaa jokainen omilla kyvyillään. Uinti, bodypumppi, jooga jne... tää homma pitäis miettiä kokonaan uusiksi niin että kaikilla on mahdollisuus, halu ja pakkokin kehittyä. Ravinnetietous pitäisi laitttaa osaksi liikunnanopetusta.
En tiedä onko aamuhartaudet edelleenkin käytössä, mutta itse ottaisin ohjelmaan keskittymisharjoitukset ja meditaation. Näistä on hyviä tuloksia todistetusti.Eli minun koulussani päivä lähtisi käyntiin 15 minuutin keskittymis- ja meditointiharjotuksella.Erilaisia keskittymis- ja meditointitekniikoita käytäisiin läpi kurssimuotoisesti. Tämä vois olla vapaaehtonen tai pakollinen osuus, valittavissa tilannekohtasesti.
Minun koulussani annettaisiin jokaisen lukukauden lopussa muutamia analyyttisia tehtäviä ja projekteja joissa joutuu soveltamaan oppimiansa tai opetettuja asioita kaikista aineista kokonaisvaltaisesti. Projektit voisi olla yksilötasolla ja ryhmätehtäviä. Niissä panostettaisiin asioiden kehitttämistä ja luomista annettujen lähtötietojen pohjalta. Näin jo 1-3 luokalta lähtien.Eli minun koulupäiväni alkaisi keskittymisharjoituksilla. Tuntiopetus sidottuna tähän päivään oleelisin esimerkein ja tilanteita analysoiden sekä päivän päätteeksi ruumiin huolto.Melkoinen utopia, mutta noin minä sen tekisin.

http://yle.fi/uutiset/suklaapalan_mutustelu_voi_opettaa_lasnaoloa__tieto...

Tässä uutinen meditaatioharjoitteista. Myös liikuntaa kai on lisätty kouluissa.
Kaikkissa bolaamissani kohdissa on alkanut tulla positiivisia uutisia ja uudistuksia. Pari vuotta sitten ei ollut juuri mitään. Hieno homma että asiat etenee ja hieno homma että omat ajatukset ei ole niin "perseestä" etteikö ne kohtaisi asioista päättävien ihmisten ajatuksia.
 

Uskomalla tieteeseen voi olla vain hetkittäin oikeassa.
"Olet väärässä: Kirjoitusoikeutesi on peruttu."

Seuraa 

Tiedekokki

Kiti Müller on neurologi, joka 60 vuotta täytettyään teki uraloikan ja siirtyi Työterveyslaitoksesta Nokian lääketieteelliseksi asiantuntijaksi. Hän pitää tietoyrteillä maustetuista ajatusliemistä, mutta inhoaa huuhaarikkaruohoja.

Teemat