Kirjoitukset avainsanalla psykologia

Kuva: PR

Auttaako tiede yt-neuvottelujen aikana?

Meilläkin ovat alkamassa taas yhdet yt-neuvottelut, ja aika iso osuus talon porukasta joutunee lähtemään. Alkureaktioni oli: ei taas, olen väsynyt jännittämään, säilyykö oma työpaikka ja miten työkavereille käy. Tuntui, että kykyni olla murehtimatta sellaisista asioista, joihin en voi vaikuttaa, alkoi rakoilla. Aloin pohtia, olisiko tieteestä ja ihmismielen asiantuntijoista apua tässä tilanteessa.

Järkeilin, että tässä on kolme mahdollista vaihetta. Ensin sopeutuminen yt-ajan jännitykseen ja riittävän hyvinvoinnintunteen säilyttäminen siitä huolimatta. Toiseksi kriisivaihe, kun kuullaan päätökset irtisanomisista ja koetetaan sopeutua niihin. Kolmanneksi hyvinvoinnintunteen vähittäinen palauttaminen kriisin jälkeen.

Aika paljolti tuo kiteytyy siihen, että pystyisi säilyttämään hyvinvoinnintunteensa. Siis perustyytyväisyyden, onnellisuuden perustason.

Ihmisyksilön onnellisuuden perustaso vaikuttaa olevan osa perittyä persoonallisuutta ja tuppaa heilahtelujen jälkeen ainakin aika usein palautumaan saman perustason hujakoille. Tämä  on todettu niin kaksostutkimuksissa, pitkäaikaisseurannoissa kuin elämänmuutosten vaikutusten tutkimuksissa. Vuoden takainen lottovoitto ei näy onnellisuustasossa, eikä halvaantuminen laske tasoa niin selvästi kuin voisi luulla.

Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirsky kollegoineen Kalifornian yliopistosta listasi näitä alansa perushavaintoja kokooma-artikkelissaan (pdf) Review of General Psychology -lehdessä vuonna 2005.

Taipumusta onnellisuuden perustasoon moni tuntuu pitävän masentavana ajatuksena, koska he ajattelevat tuon niin päin, että ihmisen on vaikea lisätä onnellisuuttaan.

Minä kuitenkin koen taipumuksen lohdulliseksi, sillä ajattelen sen niin päin, että ihminen voi rankastakin kokemuksesta toipuessaan vähitellen palautua aiemman kaltaiselle onnellisuuden perustasolle. Käytännössä olenkin subjektiivisesti kokenut perusonnellisuuteni paluun sopeutuessani ms-tautiin.

Voiko onnellisuustason palautumista sitten jotenkin itse avittaa? Tai voiko onnellisuutta muuten koettaa hilata hieman ylemmäs? Perustaso ei onneksi ole niinkään yhden pöytäpinnan kaltainen vaan enemmänkin hyllyväli, jonka sisällä tyytyväisyydentunne enimmäkseen seilailee.

Toimittajamme Kirsi Heikkinen kartoitti tätä vuonna 2009 artikkelissaan 16 tietä onneen. Suosittelen sen lukemista, mutta tässä poimintoina muutama ehkä useimpien sovellettavissa oleva vinkki.

Tutkimusten mukaan onnellisuutta kohentavat muun muassa
– ystävien seura
– toisten ihmisten auttaminen
– huippukokemukset, joita tuottaa syvä keskittyminen mihin tahansa itselle antoisaan haasteeseen
– itseopiskelu.

Entä se kriisivaihe? Jos iskee rankasti omalle kohdalle? Siinä ei varmaan muu auta kuin antaa mielensä riittävästi prosessoida kriisiin kuuluvat surun ja vihan tunteet läpi, jotta toipuminen aikanaan pääsee alulle. Psykologian asiantuntijan käytännöllisiä neuvoja tarjoaa esimerkiksi Hyvä terveys -lehden hyvä artikkeli Potkut – kuinka selvitä.

Sittenkin, jos tuntuu, ettei mikään enää auta, huumori saattaa käsittämättömällä tavalla vielä auttaa. En tiedä, onko tätä todennettu tieteellisesti, mutta omaan elämänkokemukseeni se istuu. Pää pystyssä kohti uusia epäonnistumisia.

Kommentit (16)

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kiitos! Noin uskon minäkin, että tavalla tai toisella asiat lutviintuvat. Joskus vain tulee tarve vähän märehtiä niitä.

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851

No ompa asiat menossa päin helvettiä. Kyllähän tommonen stressaa. Sairauttakin vielä. Nykyään on potkukierrokset menossa "joka toisessa" firmassa puolen vuoden välein. Eipä siinä henkisen paineen alla ihmiset sitten yleensä parhaimpaansa kykene. Kun oma perse on uhattuna niin siinä tiimihenki myös yleensä kärsii. Helpointa on tietysti jos ei taloudelisesti ole kovin riippuvainen duunista niin silloin on helppo lähtee. Jos taas on niin siinä kärvistelee sitten koko perhe.

Nää ilmiöt kyllä heiluttelee vähän turhan monen ihmisen elämää nykyään.
Sitä väkisin down greidausta vaan on ja siihen on pakko sopeutua.

Tsemppiä nyt ja koittakaahan kaikki pärjäillä.

 

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

L
Liittynyt17.3.2005
Viestejä7006

Petri Riikonen

Kirjoitit:

“Meilläkin ovat alkamassa taas yhdet yt-neuvottelut, ja aika iso osuus talon porukasta joutunee lähtemään.”

Itse olen sitä mieltä, että Laki Yhteistoiminnasta vain lisää tuskaa. Joskus yritysten on vähennettävä väkeään ja YT –laki vain hankaloittaa ja hidastaa tuota prosessia. Irtisanomiset voisivat olla osa normaalia liiketoimintaa, mutta nykyään kun joudutaan käynnistämään virallinen YT –prosessi, joutuu koko henkilökunta paniikin valtaan ja tuntee syvää pelkoa tulevaisuudestaan.

Lisäksihän saneeraavan yrityksen tilanne vain heikkenee pitkittyneen irtisanomisprosessin aikana, joten lopulinen irtisanotujen määrä vain kasvaa. Ilmoitus alkavista YT –neuvotteluista myäs helposti johtaa siihen, että parhaat työntekijät löytävät noeasti uuden työpaikan ja jättävät YT –prosessin käynnistäneen yrtyksen, siten edelleen heikentäen yrityksen tilannetta.

Laki varmastikin tehtiin hyvä mielessä, Valitettavasti vain maailma ei ole sellainen, kuin nuo hyvää tarkoittavat idiootit Arkadianmäellä luulevat.

Tsemppiä kuitenkin ja kuten kirjoitat, on todellinen onni muualla kuin jossain helvetin työssä.

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä4455

Tietotyössä avaruus mitä on tehtävissä on ääretön. Asia joka ehkä jo parin vuoden sisällä aletaan jotenkin vähän hitaammissakin maissa kuten Suomessa sisäistämään.

 

Näin jos on tietotyöntekijä niin työttömäksi jäädessään tulisi alkaa prosessi jossa ei jää lomailemaan, vaan aloittaa uuden oppimisprosessin johon käyttää ainakin sen samat 40h/viikko kuin työhön. Samalla toki aktiivisesti hakien ja etsien uutta työtä ja miettiessään mitä taitoa kannattaisi kehittää niin että uusi työ joko löytyisi tai saisi työllistettyä itsensä esimerkiksi freelanceriksi.

 

Sellainen vuoden ehkä parinkin rahapuskuri pahan päivän varalle olisi erittäin hyvä tietenkin olla olemassa. Ei pitäisi olla ongelma säästää ihan kohtuu ok kuukausiliksasta, joka tietotyöstä keskimäärin irtoaa.

 

Sääliä en sen puolesta osaa tuntea, että Suomessa on ajettu läpi massiivinen teollisuuden rakennemuutos. Markkinatalouden mukaista, mutta ei sitä duunareille sympatiaa ole kansalta juuri herunut. Sellaiselle 50v metalliduunarille kuitenkin työpaikan menettäminen on aidosti paljon suurempi juttu ja uuden löytäminen paljon haastavampaa, kuin tietotyötä tekeville.

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä1034

Tuos on kyllä sellainen aihe et tekis mieli käydä vouhottamaan. Ehkä en kuitenkaan Just Nyt siihen rupea.

Sen vaan tyydyn sanomaan et tuommoisiin Oikeisiin Duuneihin (eli niihin mihin YT-käsite pätee) ei ole minkäänlaista hinkua. Ainoa konfiguraatio missä voisin hyväksyä tuon "potkut tulee koska tahansa kenelle tahansa ihan vaikka juvin vuoksi" - systeemin on semmoinen missä minä hoidan potkimiset. Niin joo ei tommosta sais sanoa mut tota nyt tais lipsahtaa.

Kai siihen pärjäämiseen auttais jos kykenisi sisäistämään semmoisen äärimmäisen nihilismin että kaikki on Aivan Sama. 

ksuomala
Liittynyt30.3.2014
Viestejä1034

Näin niinkuin entisenä koodinvääntäjänä olis kai Ihan Pakko ängetä takaisin alalle.

Vaan viimeiset 3 vuotta oon ollu sillä linjalla et katsotaan alkaako moinen paska nappaamaan uudemman kerran. Vielä ei ole alkanut.

homer
Liittynyt26.3.2014
Viestejä391

Menee elämä hukkaan, jos joutuu tekemään töitä, siksikin on turha ryhtyä murehtimaan lisääntynyttä vapaa-aikaa.

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä4558
homer

Menee elämä hukkaan, jos joutuu tekemään töitä, siksikin on turha ryhtyä murehtimaan lisääntynyttä vapaa-aikaa.

Useimmat murehtivat vähentynytttä rahaa. Elämä tuppaa skaalautumaan siihen tulotasoon, jolla elelee ja tulotason pudotus aiheuttaa huolia, vaikka aikaisemmin olisi vähemmällä pärjännytkin.

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851

Eletäänkö me muuten nykyään maailmassa jossa on vähemmän huolia kuin ennen?
Psyykkiset ja hermostoperäset sairaudet senkun lisääntyy.

Itseasiassa tälläkin foorumilla on ainakin pari kirjottajaa maininnut YT-hommeleista firmassa. 
Joku on sitten onnekkaampi kuin joku toinen mikäli ei napsahda omalle osalle.

Tää on tämmöstä, pelossa elämistä. Sama homma jatkuu firmasta riippuen jopa vuosikausia.
Joissain firmoissa se on jopa tekniikka hallita tulotasoa tai sen kehitystä. Toisesta ovesta jengiä ulos ja toisesta ovesta sisään. Monissa firmoissa ei edes välttämättä oikeasti punnita tuota mahdollisuutta uudelleenkouluttamiseen. Eli että saman firman jonkun osa-alueen ihmisestä pienellä treenauksella tehtäis jonkun toisen osa-alueen osaaja.  En oo käytännössä huomannu että tää olis kovinkaan usein toteutettu malli.

Tietty ennakoitavuus olis hyvä olla olemassa. Eli jos firma on kuralla niin selkeesti tuodaan niitä lukuja esille mitä se huutaa. Mitä täytyy saavuttaa että työpaikat säilyy ja jos ei saavuteta niin paljonko täytyy leikata. Yleensä noi tavoitteet ei ole selkeesti tiedossa. Usein se tulee duunarille kuin nuijalla päähän että kohta täytyy monottaa, sensijaan että olis puol vuotta aikasemmin asettettu yhteisiä tavotteita jolla koko firman taloudellinen tila on selkeesti tiedostettu.

Tohon voi olla monia syitä ja tietyissä olosuhteissa se voi lietsoa paniikkia, mutta mä olen sitä mieltä että yhteiset julkiset tavoitteet ihan numerotasolla auttaa puhaltaa yhteiseen hiileen.
Se on se positiivinen toivo joka tekee ihmeitä ja kannustaa kaikkia.

Toinen juttu on se että sen duunarireservin pitäminen on joskus ihan järkevää.
Eli kannatan nimenomaan lyhennettyä työviikkoa, pakollisia palkattomia vapaaviikkoja jne.
Jatkuvat irtisanomiset on nopee tapa tuhota firman henki. Sitten kun bisnes alkaa taas juosta ne jannut on käytössä. Irtisanomiskierre on oravanpyörä josta firman on vaikee nousta. Isoja firmojakin  katoaa ja joutuu susien suihin sillä meiningillä.

Pelko vastataan positiivinen toivo.
Siinä on kaks tunnetilaa jotka hallitsee noissa tilanteissa, riippuen firmasta. Oon vankasti sitä mieltä että vaikeet ratkasut on helpompi hyväksyä jos on luotu positiiivinen toivo, eikä ainostaan jatkuvaa pelkotilaa veitsen terällä keinumisestä. Pelossa kokonaisuus häviää ja ihminen alkaa tuijottaa vain puol metriä eteensä siihen mihin askel yltää.

Tietysti valehdella ei saa vaan kaikki on perustuttava faktaan.

Toinen  juttu on että palkkaustapaa pitää alkaa muttamaan. Ite jakaisin sen karkeesti kolmeen osaan. Peruspalkka, henkilökohtanen bosnus eli hyvän miehen lisä ja firman kokonaistulokseen sidoksissa oleva bonus.

Noi vois mennä vaikka esimerkiks 60-20-20 suhteella, jossa se peruspalkka pysyy, mutta ekana leikataan tosta firmakohtasesta tulosbonarista ja tarvittaessa henkilökohtasistakin kaikilta saman verran.Tossa saadaan jo helposti 30 prossaa palkkajoustoa. Vaikka palkka tippuiskin 30 prossaan niin verotuksessa saa hieman tasotusta. Samalla ihmiset oppis ehkä hieman pelaamaan lainanotossaan ym. varmanpäälle, eikä niin isoja lainoja mentäis ottamaan vaan oltais varovaisempia mikäli talous horjuu.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä4558
Jerry Cotton

Elätäänkö me muuten nykyään maailmassa jossa on vähemmän huolia kuin ennen?

Psyykkiset ja hermostoperäset sairaudet senkun lisääntyy.

Mitä aikaa tuolla "ennen" tarkoitat? Tavallisten ihmisten elämä länsimaissa on perustarpeiden osalta varmaan huolettominta ikinä ihmiskunnan historiassa. Todennäköisyys sairastua vakavasti (ja kuolla siihen) on pieni, yhteiskunnan rakenteisiin voi pääsääntöisesti luottaa (mielipiteestä tai teosta ei lähde henki, on terveydenhuolto ja työttömänäkin elää ilman nälkää jne) ja kanssaihmisetkin ovat melko rauhanomaisia ja samoilla pelisäännöillä pelaavia.

Mutta kaikkki on suhteellista ja nykyisin pelko siitä, että työttömyyden myötä joutuu luopumaan omakotitalosta, ulkomaanmatkoista ja kakkosautosta voi olla ihan oikea huoli ja ahdistuksen aihe. Kun ympärillä olevilla ihmisillä (ainakin isolla osalla) asiat ovat paremmin.

 

Puuvilla SamI
Liittynyt25.12.2008
Viestejä851
MooM
Jerry Cotton

Elätäänkö me muuten nykyään maailmassa jossa on vähemmän huolia kuin ennen?

Psyykkiset ja hermostoperäset sairaudet senkun lisääntyy.

Mitä aikaa tuolla "ennen" tarkoitat? Tavallisten ihmisten elämä länsimaissa on perustarpeiden osalta varmaan huolettominta ikinä ihmiskunnan historiassa. Todennäköisyys sairastua vakavasti (ja kuolla siihen) on pieni, yhteiskunnan rakenteisiin voi pääsääntöisesti luottaa (mielipiteestä tai teosta ei lähde henki, on terveydenhuolto ja työttömänäkin elää ilman nälkää jne) ja kanssaihmisetkin ovat melko rauhanomaisia ja samoilla pelisäännöillä pelaavia.

Mutta kaikkki on suhteellista ja nykyisin pelko siitä, että työttömyyden myötä joutuu luopumaan omakotitalosta, ulkomaanmatkoista ja kakkosautosta voi olla ihan oikea huoli ja ahdistuksen aihe. Kun ympärillä olevilla ihmisillä (ainakin isolla osalla) asiat ovat paremmin.

Vertaan siihen kun mä alotin nuorena jullina hommia niin jos duunimesta olis menny alta olis voinnu mennä johonkin toiseen duuniin kohtalaisen helposti. Eli niitä duunimestoja oli saatavilla paremmin. Nythän mä ite olen "downgreidannu" itteni irti noista ympyröistä jo 7 vuotta sitten, mut viimeset kymmenen vuotta oli aika kovia aikoja. Se oli pari kerta vuodessa aina potkukierros menossa ja vaikka ite ei oliskaan ollu liipasimella niin kyllä se rassas. Mut ne jotka sai kenkää niin ei ne välttämätttä päässeet enää koskaan duuniin vaan putosivat lopullisest kelkasta. Mä tarkotan vaikeemmalla sitä että nykyään nelikybänen alkaa olla "vanha" jo joihinkin hommiin ja viiskybänen on pelkkää jätettä jota ei palkkaa kukaan mikäli ei ole TODELLA speciaalimies ja omaa sopivaa erikoisosaamista.

Esimekis ulkomailla työskenteleville entisille tietotyöläisille ei muuten suomesta mitään sosiaaliturvaa heru. Ne on maailmalla ei kenenkään malla ja ulkona suomen sosiaaliturvasta. Jos ei oo duunia ja tulee suomeen niin esim. työttömyyskorvausta ei saa jos ei ole ollut sitä ennen vähintään 6kk duunissa. Noita jannuja savustettiin tuhansia perustamaan omia firmoja ja nykyään moni kiertää "heittopussina" ja syö kohtuullisesti paskaa joka päivä.

Tietty ihan eri meininki kuin suomessa ikänsä duunia tehnyt, mutta esim. meikä on tehnyt koko ikänsä duunia ulkomailla. Onneks kuitenkin tuli pelattua pelimerkit siihen malliin että ei tarvii tuota sirkusta. Kaikilla ei ole sama tilanne.

Sun mallissas taas puhuu enempi semmonen hyvintoimeentulevan ylemmän keskiluokan ääni.
Persaukisilla ei suomessa ole koskaan edes ollu kakkosautoa ja sen työpaikan menetys saattaa heijastua heti suoraan siihen aamupuuroon tai meneekö velkanen kaksio perheen perseenalta.

Huolehdi bisneksestä niin bisnes huolehtii sinusta.

homer
Liittynyt26.3.2014
Viestejä391
MooM

Mutta kaikkki on suhteellista ja nykyisin pelko siitä, että työttömyyden myötä joutuu luopumaan omakotitalosta, ulkomaanmatkoista ja kakkosautosta voi olla ihan oikea huoli ja ahdistuksen aihe. Kun ympärillä olevilla ihmisillä (ainakin isolla osalla) asiat ovat paremmin.

 

Kaikki-sanaan kuuluu vain 3 koota.

Jos ei ole avuton, itsensä pystyy työllistämään esimerkiksi perustamalla mökkitalkkarifirman.

Jakaa omakotitaloihin mainoksia, joissa kerrotaan että mikä tahansa omakotitaloihin liittyvä homma onnistuu.

Yhden tällaisen mainoksen olen nähnyt kaupan ilmoitustaululla, muutama päivä meni kun kaikki puhelinnumerolaput oli otettu, hommia varmaankin riittäisi.

Ilmalämpöpumppujen korjaukset vaikka oppii kun lukee netistä niiden tyypillisistä vioista ja kuinka ne toimii.

MooM
Liittynyt29.6.2012
Viestejä4558
Jerry Cotton

Vertaan siihen kun mä alotin nuorena jullina hommia niin jos duunimesta olis menny alta olis voinnu mennä johonkin toiseen duuniin kohtalaisen helposti. Eli niitä duunimestoja oli saatavilla paremmin. Nythän mä ite olen "downgreidannu" itteni irti noista ympyröistä jo 7 vuotta sitten, mut viimeset kymmenen vuotta oli aika kovia aikoja. Se oli pari kerta vuodessa aina potkukierros menossa ja vaikka ite ei oliskaan ollu liipasimella niin kyllä se rassas. Mut ne jotka sai kenkää niin ei ne välttämätttä päässeet enää koskaan duuniin vaan putosivat lopullisest kelkasta. Mä tarkotan vaikeemmalla sitä että nykyään nelikybänen alkaa olla "vanha" jo joihinkin hommiin ja viiskybänen on pelkkää jätettä jota ei palkkaa kukaan mikäli ei ole TODELLA speciaalimies ja omaa sopivaa erikoisosaamista.

Esimekis ulkomailla työskenteleville entisille tietotyöläisille ei muuten suomesta mitään sosiaaliturvaa heru. Ne on maailmalla ei kenenkään malla ja ulkona suomen sosiaaliturvasta. Jos ei oo duunia ja tulee suomeen niin esim. työttömyyskorvausta ei saa jos ei ole ollut sitä ennen vähintään 6kk duunissa. Noita jannuja savustettiin tuhansia perustamaan omia firmoja ja nykyään moni kiertää "heittopussina" ja syö kohtuullisesti paskaa joka päivä.

Tietty ihan eri meininki kuin suomessa ikänsä duunia tehnyt, mutta esim. meikä on tehnyt koko ikänsä duunia ulkomailla. Onneks kuitenkin tuli pelattua pelimerkit siihen malliin että ei tarvii tuota sirkusta. Kaikilla ei ole sama tilanne.

Sun mallissas taas puhuu enempi semmonen hyvintoimeentulevan ylemmän keskiluokan ääni.
Persaukisilla ei suomessa ole koskaan edes ollu kakkosautoa ja sen työpaikan menetys saattaa heijastua heti suoraan siihen aamupuuroon tai meneekö velkanen kaksio perheen perseenalta.

Tällä hetkellä Suomessa pienituloisen työssäkäyvän ja työttömän lapsiperheen taloudellinen tilanne on aika sama, työttömillä vain on enemmän vapaa-aikaa. YT ei paljon muuta tilannetta, kun tulotason pudotusta kompensoi asumistuen piiriin pääsy, pienemmät päivähoitomaksut jne. Kun keskituloinen putoaa päivärahalle, tulotaso puolittuu ihan oikeasti (joo, on enemmän edelleen kuin pienituloisilla, mutta niin on juoksevat kulutkin). Sitä tarkoitin esimerkilläni.

Olen samaa mieltä, että joksu 70/80-luvulla "töitä riitti tekevälle" ja kouluttautuminen oli varma sijoitus työn saamisen mielessä. Mutta eipä ole enää kumpikaan totta.Mutta tilanteeseen sata vuotta sitten verrattuna työ ei ole enää henkiinjäämisen välttämätön edellytys, vaikka se mahdollistaakin kaikkea kivaa.

 

 

HuuHaata
Liittynyt8.11.2012
Viestejä4455
MooM

Olen samaa mieltä, että joksu 70/80-luvulla "töitä riitti tekevälle" ja kouluttautuminen oli varma sijoitus työn saamisen mielessä. Mutta eipä ole enää kumpikaan totta.Mutta tilanteeseen sata vuotta sitten verrattuna työ ei ole enää henkiinjäämisen välttämätön edellytys, vaikka se mahdollistaakin kaikkea kivaa.

 

Taitaa tuollaisen "kultakauden" olemassaolo olla myytti. Kyllä nykyäänkin on työtä tarjolla: pikaruokaravintolan kassaksi, tai hyttisiivoojaksi päässee pienemmälläkin koulutuksella jos intoa on. Ainiin ei voi kun huono palkka. No daa 70/80-luvulla ihmisillä oli nykystandardeilla huono palkka. Silloin asuttiin ahtaammin, matkusteltiin vähemmän ulkomaille jne.

Taiteilijan, tai humanistin joka on tehnyt gradunsa "Lihavien representaatiosta tv-sarjoissa" työllistyminen on ollut aina nihkeätä. Kun ei sellaiselle oikein keksi mitään järkevää tekemistä. Näin sellaisella koulutusvalinnalla pitää joko keksiä nokkelana oma juttu, tai alkaa kansanedustajaksi.

Muinaisjättiläinen pystyisi syömään isän.

Kuten ”kaikki” tietävät, Dimetrodon ei kuulu dinosauruksiin. Kaikilla tarkoitan niitä, jotka itseni tavoin ovat lapsena innostuneet dinosauruksista ja siinä yhteydessä törmänneet muihinkin muinaiseläimiin.

Itselleni juuri Dimetrodon on jäänyt mieleen yhtenä suosikeistani, vaikka siitä kerrottiinkin lapsuuteni kirjoissa vain niukasti. Siinä viehätti ulkonäkö, joka oli vielä dinosauruksiakin oudompi: selän korkeat luupiikit kannattelivat purjetta, joka saattoi olla lämmönsäätelyelin tai rehvasteluväline.

Dimetrodonien suku oli kaukaista sukua meille nisäkkäille ja eli dinosauruksia edeltäneellä ajalla, permikaudella, jonka loppu tunnetaan elämän historian suurimpana massasukupuuttona.

Dimetrodonit olivat aikansa hallitsevia petoja. Vastikään kanadalaiset tutkijat kertoivat havainneensa, että suvun myöhäisten lajien hampaissa oli hienosahainen leikkuureuna, joka sopi lihakimpaleiden irrottamiseen. Samankaltainen oli monilla lihansyöjädinosauruksilla. Myös dimetrodonit pystyivät siis syömään suurempia saaliita kuin mitä ne saattoivat kerralla niellä.

Samassa tutkimuksessa joidenkin dimetrodonlajien hampaissa nähtiin myös purupintojen nystermiä.

Hampaiden nystermät ovat erityisen tyypillisiä meille ihmisille ja muille nisäkkäille. Nystermien muodosta voi päätellä, onko laji erikoistunut esimerkiksi lihansyöntiin, kasvinsyöntiin vai sekaravintoon. Tavallaan koko nisäkkäiden evoluution voi hahmottaa purupintojen nystermistä. Tutkijoille tämä on onnekasta, sillä kovan hammaskiilteen ansiosta hampaat ovat yleisimmin löytyviä nisäkkäiden fossiileita.

Nisäkkäiden hampaitten kehityksestä on jäänyt erityisesti mieleeni evolutiivisen kehitysbiologian spesialistin Jukka Jernvallin väitöskirja Mammalian molar cusp patterns: Developmental mechanisms of diversity (Acta Zoologica Fennica 1995). Se on ainoa väitöskirja, jonka olen koskaan innostunut lukemaan läpi.

Tuon kirjan tekstistä välittyy sellainen innostus, joka saa jotkut meistä peterpanmaisesti muistamaan lapsuudenuteliaisuutensa vielä aikuisenakin ja ryhtymään tutkijaksi, tiedetoimittajaksi tai vastaavaksi.

Lapsenlapsistani vanhin, joka vuoden alussa täytti kuusi, on ison osan elämästään ollut kiinnostunut dinosauruksista. Ainakaan minä en ole niitä hänelle tuputtanut, vaan hän on itse poiminut kiinnostuksensa jostakin.

Mikä dinosauruksissa vetoaa lapsiin? Tiedekirjoittaja Bob Strauss listaa kolme syytä: (1) dinosaurukset ovat suuria ja pelottavia ja sukupuuttoon kuolleita, (2) dinosaurusten luurangot ovat vaikuttavia ja (3) dinosaurukset pystyvät tekemään, mitä haluavat.

Tuon kolmannen syyn kiteyttää puolestaan Philosophers’ playground -blogin pitäjä tällä tavoin: ”Lapset tykkäävät mielikuvitusystävistä, jotka ovat isompia kuin isä ja voisivat syödä isän.”

Tiede-lehti pohti aihetta numerossa 3/1995 artikkelissa Dinokuume yhä korkealla. Sitä ei valitettavasti löydy netistä, mutta siinä on pari kiinnostavaa lisäpointtia. Helsingin kauppakorkeakoulun markkinoinnin lehtori Timo Rope analysoi syitä dinosauruslelujen suosioon ja huomauttaa, että ne ovat sosiaalisesti hyödyllisiä. Ne vetoavat jännityksen kaipuuseen, ja niiden avulla voi viritellä leikkejä muiden lasten kanssa. Toiseksi aikuiset usein kannustavat lasten dinosaurusharrastuksia, koska niitä pidetään järkevyyden takia hyvinä: ”Vaikka lapset eivät erottele mielikuvitusolentoja ja muinaiseläimiä, me aikuiset pidämme eroa merkittävänä ja pääsemme opettamaan historiaa. Siinä sivussa löytyy luontevaa yhteistä tekemistä esimerkiksi museokäynneille.”

Oma innostukseni dinosauruksiin ja muihin muinaiseläimiin on hiipunut silloin tällöin pulpahtelevaksi harrasteluksi, mutta yleinen uteliaisuus uuden edessä on säilynyt. Luulen, että sama outouden viehätys, joka sai minut pähkäilemään Dimetrodonia, vaikka siitä kerrottiin vähemmän kuin Tyrannosauruksesta ja Triceratopsista, sai minut valitsemaan yliopistobiologiassa pääaineekseni mikrobiologian, josta ei kouluaikanani 1970-luvulla ollut kerrottu oikeastaan mitään.

Onko tämän lukijoilla muistoja lapsuuden tiedeaiheisista innostuksista? Ovatko ne hiipuneet vai säilyneet jossain muodossa?

Kommentit (6)

Cyberman
Liittynyt9.6.2012
Viestejä3

Minulla oli pienenä iso laatikko erilaisia dinosauruksia, ja osasin nimetä niistä jokaisen. Televisiosta tulleet Matkalla dinosaurusten kanssa- ohjelmat nauhotettiin ja katsottiin aina uusiksi ja uusiksi. Jurassic Parkit kuuluivat myös lapsuuteen ja nuoruuteen erittäin vahvasti, ja pidän edelleen niistä elokuvista. Kiinnostavin juttu silloin dinoissa oli se, että ne pystyivät tekemää mitä halusivat ja hallitsivat maailmaa. Oma lempisaurus oli varmaan Diplodocus, Brachiosaurus tai Spinosaurus.

 

Kiitos tästä blogikirjoituksesta, tämä nosti paljon muistoja mieleen.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Saurukset eivät minua juuri hetkauttaneet, kun niistä, kuten brontosauruksesta, kerrottiin minulle lapsena. Intohimoinen harrastukseni kohdistui kaikenlaisiin vesiötököihin ja minulla olikin aina akvaario, jossa niitä oli. Kerrankin sattui sudenkorento kuoriutumaan toukastaan sitä katsellessa. Juotikaita oli myös jännittävä syöttää. Vieläkin saan väristyksiä akvaarioitani tai esim. vesiojien elämää muistellessa.

Myös sekä lentävät että maasta lautojen tai kivien alta löytyneet ötökät kiinnostivat kovasti. Niistä olen lukenutkin, muun muassa mainion ja ihan tieteellisen kirjan "Hyönteiset vuodenaikojen vaihtelussa". Huom: vaikka nimi onkin tylsä, sisältö on sitä kiinnostavampi!

http://valopolku.blogspot.fi/2011/06/hyonteiset-vuodenaikojen-vaihtelussa.html

Myös lintujen kesytystä harrastettiin ja joka kesä joku "Junnu" olikin nokallaan korvanlehteä hyväilemässä.

Nyt myöhemmin saurukset ovat alkaneet enemmänkin kiinnostaa sekä rakenteensa puolesta (joillakin on kuulemma ollut toiset aivot takalistossaan) että evoluution näkökulmasta. Minkälaisen verkoston muinainen saniaismetsä ja vedet asukkaineen on muodostanut? Mikä on ollut sen biodiversiteetin taso? Mikä on ollut saurusten tietoisuuden taso? Mikä on useiden saurusten suuren koon syy? Entä lentokyky; miltä on tuntunut ensimmäisestä lentäjästä? En ole kuitenkaan jaksanut perehtyä tutkimuksiin..

Kirjassaan "Kosmokomiikkaa" Italo Calvino kertoo monen muun hienon jutun ohessa liikuttavan tarinan viimeisen dinosauruksen seikkailuista uusien eläinlajien joukossa

http://www.kiiltomato.net/italo-calvino-kosmokomiikkaa-le-cosmicomiche-1965-suom-1969/

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Nuo Petrin antamat linkit olivat tosi kiinnostavia!

Sitten heräsi kysymys dinosaurusten evoluutiosta.En ole siitä mitään lukenut, mutta katsellessa kuvia en oikeastaan huomaa juuri lainkaan välimuotoja, joita kuitenkin pitäisi olla jokaisen sauruksen linjassa kymmeniä ellei satoja. Eikö niille sitten olisi ilmennytkään mitään ekologista lokeroa?

https://www.google.fi/search?q=dinosaurs+evolution+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=LAYBU9biG8rNygPek4H4AQ&ved=0CC8QsAQ&biw=1024&bih=514#imgdii=_

Evoluutiokysymys lienee kuitenkin ajateltava täysin uudella tavalla luonnonvalinnan tultua viimein sysätyksi alas valtaistuimeltaan, niin kuin Larry Moran opettaa:

http://sandwalk.blogspot.fi/

The revolution is over and strict Darwinism lost. We now know that random genetic drift is an important mechanism of evolution and there's more to evolution than natural selection. Unfortunately, this blatantly obvious fact is not understood by the vast majority of people and teachers. There are even many scientists who don't understand evolution.

/dev/null
Liittynyt30.7.2013
Viestejä82

Jotain muoviluita olen nähnyt museossa. Asiassa pitää luottaa museon vahtimestarin vakuutteluihin, että ne ovat aitoja.

Pohtija
Liittynyt16.3.2005
Viestejä883

Jep. Olisi kiva nähdä joskus niitä ihan aitoja oikeita luita... Joku T-Rexin pääkallo...

"Perhosten liihottelu voi näyttää epämääräiseltä haahuilulta, mutta se on harhaa. Ne tietävät tarkkaan, mitä tekevät."

Kuukauden leffaterapia esti puolet eroista.

Tässäpä pohdittavaa kaikille pariskunnille, jotka kinaavat, katsottaisiinko seuraavaksi toimintapläjäys vai romantiikkaa. Kun vastanaineet pariskunnat keskustelivat parisuhde-elokuvista kerran viikossa yhden kuukauden ajan, heidän todennäköisyytensä erota kolmen seuraavan vuoden aikana väheni puoleen.

Näin osoitti yhdysvaltalainen tutkimus, jonka julkaisi Journal of Consulting and Clinical Psychology ja josta kertoi Rochesterin yliopiston tiedote.

Tutkimukseen osallistui 174 pariskuntaa, joilla testattiin kolmea erilaista terapiamuotoa. Leffaterapiassa katsottiin yhteensä viisi elokuvaa, ja niistä keskusteltiin ohjatusti. Koko hommaan käytettiin noin 20 tuntia.

Pariskunnat saivat valita katsottavansa 47 leffan listasta. Jos joku haluaa ottaa mallia, leffalistankin löytää samasta tiedotteesta.

Ehkei spontaanikaan parisuhde-elokuvista keskusteleminen olisi pahaksi kenenkään suhteelle. Ainakin se tarjoaisi yhden luontevan tavan ottaa parisuhdeasiat puheeksi ja kuulla, mitä kumppani niistä ajattelee.

Omassa perheessäni meikäläinen on muuten se romanttisten komedioiden ystävä ja vaimoni enemmänkin toimintapläjäysten perään. :) Mutta ehkä meillä on toivoa, sillä olemme jo jotenkin selviytyneet 28 ensimmäisestä vuodesta.

Kommentit (23)

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432

Vilkasin tuota filmilistaa ja tuli mieleen, että onko nuo kaikki ns. chick flicksejä?

Onko olemassa romanttista elokuvaa, joka on tehty miehen lähtökohdista? Millainen on miehen mielestä romanttinen elokuva? (Petri??? Valaise!) Mitä siinä tapahtuu, mitä siinä ei tapahdu? Mikä on romantiikkaa, mikä on imelää? Mitä romantiikka on miehelle?

Tiedän että miehetkin kaipaavat romantiikkaa. Sitä en tiedä, että mitä mies miestää romantiikaksi. Miltä romantiikka tuntuu? Minusta se tuntuu hellyyttävältä, jopa niin että siinä on vivahde äidillisiä tunteita (aww, voe toesta!). Se saa tuntemaan itsensä välitetyksi.

Liittyykö romantiikkaan aina erotiikka? Onko romantiikkaa ilman seksiä? Onko siinä aina se pieni pohjavire? Onko romantiikka ilman seksuaalista kutinaa vatsanpohjassa romantiikkaa, vai onko se jotain muuta?

Voiko romantiikka olla arkista? Liittyykö romantiikkaan aina teatraalisuus? Koetaanko romantiikka teatraalisena? Miksi?

Odotan kommentteja tähän ainakin nimimerkeiltä Neutroni, Barbaari, Jees ja Heksu. Miksi? Siksi että olisi mielenkiinotista kuulla neljän niin selvästi keskenään erilaisen miehen pohtivan tätä asiaa. Harmi että ei ole yv-toimintoa enää.

Mutta mitä enemmän miehiä tähän osallistuu, niin sen parempi!!! Kertokaa, ruojat!

Hämmentää.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kiitos kysymästä, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä miesten mielestä keskimäärin on romanttista. En ole perehtynyt tutkimuksiin sitä aiheesta. Osaan sis vastata vain omalta kohdaltani.

Minuun kolahtaa kyllä ihan kaikentyyppinen Disney-animaatioiden prinsessasaduista ja Bridget Jonesin päiväkirjoista alkaen. Kelpaa seksillä tai ilman. Voi olla arkista tai teatraalista minun puolestani. En muista törmänneeni sellaiseen, joka olisi ollut mielestäni liian imelää. :D

Näin siis, jos puhutaan parisuhderomantiikasta. Sittenhän on myös esimerkiksi luontoromantiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Luontoromantiikka kyllä puhuttelee: vaikutun uhkeista luonnonnäkymistä. Mutta kansallisromantiikasta en kauheasti perusta, koska arvelen sen helposti johtavan meidän ja muiden erojen korostamiseen ja muiden mollaamiseen, pahemmasta puhumattakaan.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432
Petri Riikonen

Kiitos kysymästä, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä miesten mielestä keskimäärin on romanttista. En ole perehtynyt tutkimuksiin sitä aiheesta. Osaan sis vastata vain omalta kohdaltani.

Minuun kolahtaa kyllä ihan kaikentyyppinen Disney-animaatioiden prinsessasaduista ja Bridget Jonesin päiväkirjoista alkaen. Kelpaa seksillä tai ilman. Voi olla arkista tai teatraalista minun puolestani. En muista törmänneeni sellaiseen, joka olisi ollut mielestäni liian imelää. :D

Outoa... :D

Petri Riikonen
Näin siis, jos puhutaan parisuhderomantiikasta. Sittenhän on myös esimerkiksi luontoromantiikkaa ja kansallisromantiikkaa. Luontoromantiikka kyllä puhuttelee: vaikutun uhkeista luonnonnäkymistä. Mutta kansallisromantiikasta en kauheasti perusta, koska arvelen sen helposti johtavan meidän ja muiden erojen korostamiseen ja muiden mollaamiseen, pahemmasta puhumattakaan.

Älä sekoita patrioottisuutta ja nationalismia keskenään. Minä olen hyvin patrioottinen mutta en nationalistinen. Kaikki kansat ovat saman arvoisia. Mutta olen ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta. Kansallisromantiikka näytteli hyvin tärkeää osaa 1800-luvun loppupuolella ja oli yleiseurooppalainen ilmiö. Muutkin Eutoopan kansat hakivat omaa identiteettiään tuohon aikaan ja kansallisromantiikan hyviä ilmentäjiä olivat niin Bartok, bauhaus kuin menševikitkin. Kansallisromantiikka ei sulje pois suvaitsevaisuuta. Parhaimmillaan kansallisromantiikka, ja patriotismi, ovat kuin urheilujoukkuiden kannustamista, meidän metsot taistelevat komeammin kuin teidän :)

Mutta palatakseni aiheeseen, hyvä pointti että erottelet erilaiset romantiikan lajit. Tästä päästäänkin kestokysymykseen, onko romanttinen rakkaus edellytys parisuhteelle? Joidenkin tutkimusten mukaan järjestetyt avioliitot kestävät paremmin kuin ns. rakkausliitot vaikka ympäristön paine sulejttaisiin pois (en jaksa googlata, näin muistan lukeneeni). Joten onko romantiikka, tai rakkaus, pysyvän parisuhteen edellytys? Miksi ihminen (nainen) kaipaa romantiikkaa? Miksi se riiausrituaali pitää läpikäydä ja ennakoiko onnellinen seurustelusuhde pitkää liittoa?

Mikä miehen mielestä on onnellinen liitto? Molemmat häärää omiaan ja mies saa keskittyä harrastuksiinsa, mutta huolto pelaa silti? Mitä mies antaa suhteeseen? Mitä mies haluaa tuoda suhteeseen? Miksi nainen haluaa olla parisuhteessa, vaikka ilmankin voisi elää? Kysymyksiä piisaa, vastauksia odotellaan :)

Hämmentää.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Miesten näkemykset romantiikan suhteen kiinnostaisivat itseänikin. On täällä vähän liikaa paneuduttu pelkkiin parittelumanöövereihin.

Kumma juttu kun minulle romantiikka on ihan ok SciFissä, vaikka muuten ei. Jos minulla olisi kumppani joka pakottaisi katselemaan parisuhde-elokuvia, olisi liittomme äkkiä loppu. Mutta tosiaan tieteiselokuvissa ynnä muissa fantasioissa se ei haittaa että pääosassa on nainen ja mies jotka tykästyvät toisiinsa. Esimerkkeinä vaikkapa Farscape-sarjan tyypit. Romanttisin elokuva puolestaan johon itse olen lääpälläni on The Fountain, ja sehän on oikein semmoisen epätoivoisen rakkauden arkkityyppi, mutta myös silkkaa SciFiä omalla tavallaan.

Linkin listalta kelpuutan kuitenkin leffat Kuka pelkää Virginia Woolfia ja Paholaisen asianajajan (jälkimmäistä en edes ajatellut ensisijaisesti parisuhde-elokuvaksi).

Miemiemie
Liittynyt16.12.2010
Viestejä148

Myöhäänpä te kukutte vielä netissä. 

 

Onpahan paljonpuhuvaa, että miestenvastauksia tähän ei ole tullut, mutta naisten sen sijaan kylläkin runsaasti, vaikka Rousseau ja Vatkain eivät mitään stereotyyppisiä naishahmoja olekaan.

 

Minä miehenä nautin kyllä romantiikasta, kunhan se on hyvää. Romantiikkahan alun perin tarkoitti sitä,  että tunteiden arvo tunnustettiin. 

 

Tunnustan, niin lapsellista kuinseonkin, ettämiehelle varmaanromantiikassa on tärkeintä se,että nainen ihailee miestä.  Jollain tavalla.Ja mieluiten samaistuttavalla.

 Mistä luulette, että kaikki tarinat"orpopojasta kuninkaaksi" ovat lähtöisin? Sen tyyppinen romantiikka takuulla vetoaa mieheenkin. Siis "rakastuin mä luuseriin" tarina.

 

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Olisiko romanttisessa tarinassa keskiössä siis jonkinlainen "itsensä ylittäminen"? Sehän onnistuu sadussa myös naiselta, nimittäin Tuhkimolta. Siinä on luuserien luuseri josta lopulta tulee prinssin puoliso (siis kaiketi kuningatar aikanaan).

Saduissa vaikuttaa hyvin usein olevan askelkuviona se että ryysyistä rikkauksiin -sankari törmää tiellään vastusten lisäksi myös onnenpotkuihin. Välttämättä sankari, oli nainen tai mies, ei omaa mitään kovin kummoisiakaan omia taitoja tai avuja, mutta jostain syystä hän on sellainen onnen kultapoju tai -tytteli että kaikki lopulta luonnistuu hänelle myönteiseen suuntaan. Ehkäpä romantiikka ei olisi tarpeeksi romanttista jos siinä ponnisteltaisiin aivan älyttömästi (se olisi jo toimintakuvio se). Käsittääkseni jotkut kälä kälä pälä pälä -ihmissuhdeleffat loppujen lopuksi päättyvät siihen että mies (tai kaiketi joskus nainenkin) vain myöntää olleensa idiootti, jotenkin sankaruus ja itsensä ylittäminen onkin sitä että nöyrtyy, tiedostaa rakastavansa toista ihmistä ja asettavansa hänen onnensa etusijalle. Romantiikka siis voi opettaa eräänlaista "itsestä luopumista"?

Näillä mietteillähän romantiikassa kuulostaa jo olevan jotain tolkkuakin. On kertomus ihmisen jalostumisesta?

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Vatkaimelle ja muille romanttisen rakkauden taustoista kiinnostuneille:

Romanttisen rakastumisen ja pelkän seksuaalisen himon aivokemia on erilaista. Tiede-lehti kertoi siitä artikkelissa Tosirakkaus kaappaa aivot.

Romanttista rakastumista esiintyy tiettävästi kaikissa kulttuureissa: Romanttinen rakkaus onkin koko maailman juttu.

Ihmisen rakkauden aivokemia on samaa kuin se, mikä pitää esimerkiksi yksiavioisen myyräparin yhdessä: Rakkauden molekyylit hullaannuttavat niin myyrän kuin ihmisen.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kirjansa Why we love esipuheessa antropologi Helen Fisher erittelee (1) himon eli seksuaalisen halun, (2) ihastumisen eli rakastumisen eli romanttisen rakkauden ja (3) kiintymyksen eli pitkäaikaisen rakkauden näin:

"Romantic love, I believe, is one of three primordial brain networks that evolved to direct mating and reproduction. Lust, the craving for sexual gratification, emerged to motivate our ancestors to seek sexual union with almost any partner. Romantic love, the elation and obsession of "being in love", enabled them to focus their courtship attentions on a single individual at a time, thereby conserving precious mating time and energy. And male-female attachment, the feeling of calm, peace, and security one often has for a long-term mate, evolved to motivate our ancestors to love this partner long enough to rear their youngs together."

Barbaari
Liittynyt4.10.2007
Viestejä13621
Vatkain

Odotan kommentteja tähän ainakin nimimerkeiltä Neutroni, Barbaari, Jees ja Heksu. Miksi? Siksi että olisi mielenkiinotista kuulla neljän niin selvästi keskenään erilaisen miehen pohtivan tätä asiaa. Harmi että ei ole yv-toimintoa enää.

Mutta mitä enemmän miehiä tähän osallistuu, niin sen parempi!!! Kertokaa, ruojat!

 

Astutaan haasteeseen.

 

Jotkin romanttiset elokuvat ovat ihan ok, romanttiset komediat taas ovat akkain vouhotuksia joita kukaan miehestään tykkäävä nainen ei pakota miestä katsomaan. Riippuu ihan miehestä kuinka suhtautuu romanttisiin elokuviin koska se vaatii tietynlaista mielen asetelmaa tai avoimuutta ja tietenkin jos on tarpeeksi kypsynyt elokuvamaku.

 

Paras romanttinen elokuva mitä tiedän on Richard Linklaterin before- trilogia joka teki teininä itseeni vaikutuksen ja nykyäänkin sarjan ensimmäinen osa pääsee ehkä top 5 tai 10 omasta mielestä parhaista elokuvista. Linklater tekee filosofipohjaisia elokuvia jotka avautuvat erilaisina oivalluksina joka katsomiskerralla ja tämä älykäs asetelma saa sen että se voi olla nautittava myös miehen mielestä. En ole kyseiseltä ohjaajalta vielä huonoa elokuvaa nähnytkään. Jos katsoo niin leffasarjan pitäisi katsoa oikeassa järjestyksessä mutta ainakin eka osalle kannattaa antaa mahdollisuus. Se ei ole sellainen elokuva joita naisen pitäisi näyttää miehelle vaan päinvastoin.

Tietenkin on myös perushyviä elokuvia kuten Titanic tai Amelie tai Rakastunut Shakespeare Shakespearefaneille jotka voi olla kyllä nautittavia. Myös pakotettiin katsomaan joku elokuva mikä kertoi jostain kesän kuukaudesta jossa naisella oli syöpä. Leffan nimi ei jäänyt mieleen mutta oli sekin ihan kiva katsottava.

jepajee
Liittynyt29.12.2009
Viestejä22001

Neutroni, Barbaari ja Heksu tulevat varmasti hetken pohdinnan seurauksena samaan tulokseen kuin minä, joten kontolleni jää jälleen väliinputoajan titteli.

Mutta onhan asiaa jo lähestytty huumorin keinoin.

http://www.youtube.com/watch?v=pPSnKqsQtEU

Elokuvaksi suosittelen dokumenttia. Nimittäin sellaista kuin Miesten vuoro.

http://www.youtube.com/watch?v=p5HfmtU25ww

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Barbaari
...romanttiset komediat taas ovat akkain vouhotuksia joita kukaan miehestään tykkäävä nainen ei pakota miestä katsomaan.

Juu, yäk. Ei tule äkkiseltään mieleen kovin montaa antoisaa romanttista komendiaa. Ehkä joku Tohtorin aivovaimo tai Splash jossain määrin ehkä. Vilahti joku kolmaskin mielessä, mutta unohtui jo.

Jaa, nyt kun noiden vampyyrien pariin päästiin, niin onhan suosikkini True Bloodkin kai silloin tällöin aika romanttinen, vaikka ei mielestäni niin ällöromanttinen kuin monet muut sarjat tai elokuvat. Mutta True Bloodin romantiikka on jotenkin sanoisinko arkisempaa, kun se herkemmin ilmenee naiskenteluna eikä kädestä pitelynä ja tuijotteluna.

Reiska
Liittynyt6.5.2007
Viestejä4854

Omasta puolestani sanon, että miehen romantiikka voi olla tekoja, jotka ei päällisin puolin vaikuta romanttisilta. Saamelaisukko kerto miesten vuorossa isoisänsä pilkkovan puita, että ko hänestä aika jättää saa vaimo sitten niitä rauhassa poltella.

Per se

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä24583
Vatkain
Liittyykö romantiikkaan aina erotiikka? Onko romantiikkaa ilman seksiä? Onko siinä aina se pieni pohjavire? Onko romantiikka ilman seksuaalista kutinaa vatsanpohjassa romantiikkaa, vai onko se jotain muuta?

Vastaan tietenkin omasta puolestani, enkä yleensä miesten. Minusta romantiikka liittyy siihen tunteeseen, minä tulee kun huomaa potentiaalisen mahdollisuuden seksi- tai parisuhteeseen. Tai parisuhteessa mahdollisuuteen vietellä puoliso seksiin tai johonkin muuhun eroottiseen toimintaan. Mikään elokuva ei voi olla sellaisenaan minulle romanttinen, mutta sopivassa seurassa sopivassa tilanteessa mikä tahansa elokuva tai toiminta voi olla romanttista, jos sitä tekee jonkun kanssa, johon on tuollainen eroottinen vire olemassa.

Minusta ns. romanttiset elokuvat ovat äärettömän tylsiä ja ankeita. Tavallisissakin elokuvissa romanttiset kohtaukset ovat kusitaukojen paikkoja. Pakkoko sitä on väkisin änkeä teennäistä pussailua sellaisen toiminnan lomaan, joka ei ole tosielämässä millään tavalla romanttista. Porno menee sitten toiseen ääripäähän, jossa seksi on itsestäänselvyys eikä romantiikkaa enää tarvita.

Mietin vain, kun sanotaan, että sellaiset suhteet, joissa nainen on halukkaampi, kestävät harvoin. Ehkä se on se romantiikan tunne, jonka itsestäänselvä seksi tappaa, ja lopulta siitä tulee pornoa, eli erilaisten temppujen kokeilua, ja sitten tylsää ja haasteetonta. Naisilla on jollain tavalla erilainen ja vähemmän seksiin liittyvä romantiikantaju, joka kestää sen että mies on halukkaampi. Ehkä he sitten tylsistyvät, jos mies on liian romanttinen perinteisessä naistyypillisessä mielessä, ja preferoivat siksi miehiä, joiden kanssa joutuvat elämään sopivassa "romantiikkapuutteessa".

Voiko romantiikka olla arkista? Liittyykö romantiikkaan aina teatraalisuus? Koetaanko romantiikka teatraalisena? Miksi?

Useimmiten se on pitkässä suhteessa arkista. Pieniä tekoja, joiden toivoo miellyttävän vaimoa ja viettelevän häntä. Joskus se on vähän erityisempää, kuten hotelliyö, mökkireissu tai syöminen hienossa ravintolassa kahdestaan, mutta ei ainakaan meillä sekään ole teatraalista. Sen teatraalisen romantiikan paikka on näin arkisella ihmisellä ennemmin suhteen käynnistämisvaiheessa, kun yrittää olla mielin kielin eikä vielä tiedä mistä toinen pitää.

emp2
Liittynyt19.11.2012
Viestejä369

Romanttinen komedia elokuvan luonnehdintana saa minut kääntämään kanavaa välittömästi. Elokuviin en moista lähtisi katsomaan missään tapauksessa. Älkääpäs nyt yrittäkö nuita naisten jutuiksi tyrkyttää. On sitä sellaisiakin naisia, joille ne ei uppoa - ja miehiä, joihin ne uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Ehkä inasen saattaa olla myös omalla elämäntilanteella ja iällä vaikutusta mieltymyksiin. 

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Neutroni

Minusta romantiikka liittyy siihen tunteeseen, minä tulee kun huomaa potentiaalisen mahdollisuuden seksi- tai parisuhteeseen. Tai parisuhteessa mahdollisuuteen vietellä puoliso seksiin tai johonkin muuhun eroottiseen toimintaan.

***

Mietin vain, kun sanotaan, että sellaiset suhteet, joissa nainen on halukkaampi, kestävät harvoin. Ehkä se on se romantiikan tunne, jonka itsestäänselvä seksi tappaa, ja lopulta siitä tulee pornoa, eli erilaisten temppujen kokeilua, ja sitten tylsää ja haasteetonta. Naisilla on jollain tavalla erilainen ja vähemmän seksiin liittyvä romantiikantaju, joka kestää sen että mies on halukkaampi. Ehkä he sitten tylsistyvät, jos mies on liian romanttinen perinteisessä naistyypillisessä mielessä, ja preferoivat siksi miehiä, joiden kanssa joutuvat elämään sopivassa "romantiikkapuutteessa".

Tulikin kieltämättä mieleen että jos mies kokee panetuksen ja sen että on epämääräiset tsänssit sen toteuttamiseen romanttisena, niin miksei se sitten ole romanttista että nainen haluaa seksiä ja aktiivisesti käyttäytyy miestä kohtaan himokkaasti. Miksi se lopulta koetaankin ärsyttävänä ja vastenmielisenäkin? Minulle on mies sanonut että hän ei koskaan rakastu naiseen jonka kanssa pääsee heti sänkyyn. Muutama muu mies on rivien välistä lukien vaikuttanut olevan samaa mieltä, kun ovat hehkutelleet tai surreet sitä miten jumalattoman lääpällään olivat johonkin naiseen jota eivät koskaan saaneet (sänkyyn tai edes suhteeseen), tai naiseen jonka menettivät. Ehkäpä eksäänsä väijymään jäävät roikkujamiehetkin kuvittelevat olevansa jotenkin romanttisen rakkauden vallassa?

Saalistamistako romantiikka on miehille? Jahtaamisen hekumaan? Ja juttu lässähtää jos saalis on liian helppo, tai kunhan saalis on ollut käytettävissä tarpeeksi monta vuotta?

***

Omasta mielestäni aito romantiikka omassa parisuhteessa syntyy siitä että tehdään yhdessä asioita ja on yhteenkuuluvuuden tunne. Ns. romanttisiksi itseään mainostavat miehet kierrän mieluummin kaukaa, koska heidän romanttisuutensa tuntuu usein tekemällä tehdyltä ja keinotekoiselta. Ainakin se fuck buddy -juttu piti lopettaa jossa katseltiin harmittomia leffoja käsi kädessä. Ei parisuhdetta ja syvää tunnetta voi alkaa esittämään noin vain kuin napista painaen. Jotkut väittävät että jos harrastaa tekonaurua niin se muuttuu aidoksi nauruksi. En tiedä. Mutta ainakaan tekokiintymys ei minussa muutu oikeaksi kiintymykseksi, päinvastoin.

Neutroni
Liittynyt16.3.2005
Viestejä24583
Rousseau

Tulikin kieltämättä mieleen että jos mies kokee panetuksen ja sen että on epämääräiset tsänssit sen toteuttamiseen romanttisena, niin miksei se sitten ole romanttista että nainen haluaa seksiä ja aktiivisesti käyttäytyy miestä kohtaan himokkaasti. Miksi se lopulta koetaankin ärsyttävänä ja vastenmielisenäkin?

En tiedä, en edes omalta kohdaltani, koska minulla ei ole kokemusta siitä mitä liian helppo seksi minuun vaikuttaa. Mutta luulisin, että kyse on lopulta samasta asiasta mikä tekee kaiken muunkin helpon arvostamisen kovin vaikeaksi riippumatta siitä miten tärkeä asia se lopulta on. Pahin esimerkki on varmaan terveys, jonka ottaa itsestäänselvyytenä, vaikka lopulta kaikki miehihyvän kokeminen on siitä tavalla tai toisella riippuvaista.

Saalistamistako romantiikka on miehille? Jahtaamisen hekumaan? Ja juttu lässähtää jos saalis on liian helppo, tai kunhan saalis on ollut käytettävissä tarpeeksi monta vuotta?

Minusta saalistaminen ei ole hyvä sana tuohon, vaikka sitä käytetään. Saalistaminen on kuitenkin usein saaliin tahdosta riippumatonta suoraviivaisen väkivaltaista toimintaa, kun taas iskemiseen kuuluu nimenomaan tahdon kautta manipulointi. Ennemmin minä sanoisin, että siinä on piirteitä pelistä, huijaamisesta ja kaupankäynnistä. Mutta ei se ole puhtaasti mitään noistakaan. Mutta kai se sitten on niin, että jotkut pitävät juuri sosiaalisen pelin tuomasta jännityksestä ja arvaamattomuudesta, ja sitten kun se loppuu, alkaa tylsyys. Usein tuollaiset miehet harrastavat suhteita epätasapainoisiin "high maintenance" -naisiin, varmaan koska sellaisten kanssa saa pitkitettyä sitä jännitystä vuoden pari.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844

Ehkä "vaikeat naiset" ovat helppo unelmoinnin kohde siinä missä joku räyhäkkä kosla eli arvostettu automerkki. Kyse olisi siis statussymbolista.

Mutta ehkä menee joskus vähän puurot ja vellit sekaisin tuossa "liian halukkaan naisen" keississä. Kyllä kai mieskin voi joistakin naisista kokea että kyseessä on VÄÄRÄ nainen, nainen joka ei ole miehen tyyppiä. Silloin huomionosoitukset, kiinnostus tai liiveihin uiminen naisen taholta on aivan yhtä vastenmielistä kuin miten vastenmielisenä nainenkin kokee huomion ja mielenkiinnon sellaisen miehen taholta joka ei ole naisen tyyppiä. Suhde ihmiseen joka ei viehätä sinua voi aluksi olla ihan neutraalilla pohjalla, et erikoisemmin mieti häntä sen kummemmin, mutta jos hän alkaa jatkuvalla syötöllä änkemään väkisin elämääsi, hänestä tulee hyvin äkkiä vastenmielinen. Vaikka miehillä on joku ihme tarvis esittää mukamas hyväksyvänsä kaikki naiset silkan naiseuden vuoksi, niin eivät kai hekään kaikkien naisten kanssa pysty parittelemaan vaikka ajattelisivatkin isänmaata ja purisivat hampaansa yhteen...

Aiheestahan on elokuvakin. Olisiko se sitten antiromanttinen lajiaan.

http://www.imdb.com/title/tt0067588/?ref_=nm_flmg_act_37

 

Minijehova
Liittynyt10.10.2011
Viestejä620

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Vatkain
Liittynyt4.3.2008
Viestejä27432
Minijehova

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Olis kiva, jos laittasit suoraan viestiin leffojen nimet ja linkit sitten niille, jotka kaipaavat lisätietoja. Tiedän että täällä on tosi paljon porukkaa jotka ei koskaan klikkaa linkkejä, varsinkaan ilman saatetta.

Hämmentää.

Minijehova
Liittynyt10.10.2011
Viestejä620

Oisin laittanut mutta Zack and Miri makes porn kuulosti liian pitkältä.

Ah, this is obviously some strange usage of the word 'safe' that I wasn't previously aware of.

Rousseau
Liittynyt13.11.2009
Viestejä16844
Minijehova

No niin... On romanttisia komedioita, joissa on Hugh Grant ja jotka ovat aivan hyödyttömiä. Sitten on komedioita, joissa on romantiikkaa - ja ne toimivat siitä huolimatta. Jälkimmäiseen voi ottaa esimerkiksi muutaman vuoden takaa saman poppoon (minä lasken samaksi poppooksi) 3 eri leffaa:

http://www.imdb.com/title/tt1007028/ 

http://www.imdb.com/title/tt0405422/

http://www.imdb.com/title/tt0478311/

 

Kaikki varsin romanttisia ja hauskoja.

Eka linkki ei näy, nuo kaksi muuta eivät voisi vähempää kiinnostaa. Ainoastaan amerikkalaiset osaavat siitäkin vääntää jonkun elokuvan että joku muija pamahtaa paksuksi. Siis camoon, so what.

Tästä ei tieteen tykkääjä voi olla tykkäämättä. Arvostettu saksalainen aivotutkija, Max Planck -instituutin sosiaalisen neurotieteen osaston johtaja Tania Singer on ottanut tavoitteekseen tieteen keinoin lisätä ihmisten myötätuntoisuutta. Singerin missiota esitteli Science-lehti nelisivuisessa artikkelissa Concentrating on kindness.

Singerin mukaan on kaksi tapaa tuntea empatiaa: myötätuntoisen rakastava ja kanssakärsivä. Rakastava tapa on empaattiselle itselleen miellyttävä, ja tällä tavoin empaattinen voi auttaa muita ihmisiä tehokkaimmin. Kanssakärsivä tapa sen sijaan on empaattiselle tuskallinen ja voi johtaa auttajien loppuunpalamiseen.

Tähän asti aivotutkimuksissa on kuitenkin tutkittu lähinnä tuota kanssakärsivää tapaa, Singer huomauttaa. Hän on nyt aloittanut tutkimusprojektin, joka keskittyy rakastavaan empatiaan ja kokeilee, voiko sitä opettaa ihmisille meditaation keinoin. Science-lehden mukaan projekti jatkuu vuoteen 2015 mutta alustavia tuloksia on odotettavissa jo vuonna 2014.

Singer kollegoineen on tänä syksynä myös julkaissut myötätunnon tutkimisesta ja edistämisestä pitkän sähkökirjan Compassion, bridging practice and science, jonka voi ladata ilmaiseksi.

Tuntuuko mahdottomalta ajatukselta, että omaa reagointitapaa voisi tuolla tapaa säätää?

Kyllä siihen pitäisi varmaankin useimpien pystyä, koska jopa psykopaateista ainakin osa pystyy. Psykopaatti ei yleensä tunne myötätuntoa, mutta esimerkiksi Science-lehden Singer-jutussa kerrotaan psykopaatista, joka aivomittauksen aikana tutkijoiden pyynnöstä tuotti aivoissaan empatiareaktion. Kyky siihen oli siis olemassa, vaikka reaktio ei käynnistynytkään automaattisesti.

Vastaavasti Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin Long Play -jutussa Pimeyden ydin neurobiologi James H. Fallon, joka on diagnosoinut itsensä prososiaaliseksi psykopaatiksi, kertoo tahtoessaan pystyvänsä suhtautumaan toisiin ihmisiin myötätuntoisen kaltaisesti ja että hän yleensäkin pyrkii siihen: ”Ajattelin, että kun kerran osaan manipuloida ihmisiä, miksi en yrittäisi manipuloida itseäni.”

Meditaatio saattaa olla toimiva apukeino myötätuntomoodin hakuun. Sen kokeilemista ainakin Singer suosittelee. Jos kiinnostaa, miltä meditaatio tuntuu aloittajasta, lue toimittajamme Mikko Puttosen juttu Mieli haltuun, kiitos! Mikko kävi testaamassa itse, ja ennakkoskeptisyys vaihtui varovaiseen kiinnostukseen.

Kommentit (16)

Metusalah

Kun pohditaan aivojen toimintakenttää, liikutaan usein abstraktien käsitteiden välimaastossa. "Empatia" ja "sympatia" ovat yhtälailla abstrakteja suureita kuin "viha" ja "rakkaus" tai "ilo" ja "suru". Ominaista näille käsitteille on se, että niitä on vaikea mitata millään indikaattorilla; jos sanon: "Minä rakastan sinua", kukaan toinen ei voi kiistää tätä väitettä, vaikka en puhuisikaan totta.
Oman käsitykseni mukaan Petrin blogiaihe - myötätunto - on perimän kautta saatu ominaisuus, jota toki varhaislapsuuden ja kasvatuksen myötä voidaan jossain määrin ohjailla, mutta joka aikuisiällä toimii tahdosta riippumatta, eri yksilöillä erilaisin painotuksin.
Mikäli myötätunto (ja sääli, mikä liittyy läheisesti tähän käsitteeseen), olisi aikuisen ihmisen opittavissa oleva asia, maailmassa vallitseva raastava epäoikeudenmukaisuus olisi jo kauan sitten onnistuttu poistamaan.
(Kirjoitin tämän ennen syventymistä blogin viitetutkimuksiin. Saa nähdä muuttuuko mieleni luettuani Tania Singerin kirjoitukset aiheesta :-)

Pentti S. Varis

http://www.markkuojanen.com/psykologia/mista-psykopatiassa-on-kysymys/

Markku Ojanen korostaa psykopatian sidonnaisuutta yhteiskunnan muotoon. Joissakin kulttuurin muodoissa , esim. amisheilla, ei psykopatiaa juurikaan esiinny. Länsimainen suorituspaineinen yhteiskunta taas mahdollistaa luontevammin psykopaattisten taipumusten toteutumisen. Tämän ajatuksen kanssa on hyvässä sopusoinnussa se, että psykopaatti voi manipuloimalla tehdä itsestään ainakin hetkellisesti empatiakykyisen. Mieleen nousee kysymys, onko psykopaattisen ihmisen aivoissa jonkinlainen väliseinä, joka estää empatiajärjestelmän ilmitulon, vaikka tämä järjestelmä aivoissa onkin.

Empatiajärjestelmä (tai "väliseinä") voi saada myös liian vähän verta ja sen mukana happea, mistä seuraa solujen vaipuminen "uneen". Tällöin solut voitaisiin herättää ylipainehappihoidolla HBOT

https://www.google.fi/#q=eshel+ben+jacob+HBOT

Sampo Manninen

Myötätunto on todellakin opittavissa ja meditaatio on mitä oivallisin työkalu siihen. Tiede on meditaatiota tutkinut jo vuosikymmenten ajan, suurin osa tutkimuksista on kuitenkin keskittynyt meditaation vaikutuksiin fysiologiaan. Meditaatio muuttaa aivojen tapaa käsitellä tietoa, tai oikeammin niitä polkuja, joita ajatusprosessit etenevät. Meditaatio vaikuttaa myös aivojen välittäjäaineisiin ja aivonesteen koostumukseen, se puolestaan vaikuttaa merkittävästi aivojen toimintaan kaikenkaikkiaan. Olen itse parhaillaan tekemässä itselläni koetta, jossa tutkitaan miten ruokavalio, meditaatio ja muut seikat vaikuttavat aivojeni toimintaan. Aivojeni sähköinen toiminta mitataan kattavasti noin kahden kuukauden välein ja muutokset kertovat eri asioiden vaikutuksesta. Tätä tutkimusta voi seurata blogissani www.namastesam.com sivuilla ja sieltä voi myös ladata äänimeditaatioita, joilla pääsee kokeilemaan miten meditaatio rentouttaa ja helpottaa oloa.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Ikävä kyllä nettisivun uudistuksessa tämän tuoreimman postaukseni kommentit eivät näköjään automaattisessa migraatiossa siirtyneet vanhalta saitilta uudelle, vaan hävisivät bittiavaruuteen. Olen pahoillani kommentoineiden puolesta.

Vanhempien postausteni kommentit näyttävät sentään onneksi siirtyneen, joten kommentoijien vaivannäkö valui hukkaan vain tämän postauksen osalta.

Joka tapauksessa tervetuloa uudelle saitille! :) Ainakin toimituksen kannalta tämä oli parannus, sillä teknisessä uudistuksessa saimme ison työkalupaletin, jolla voimme muokata sivustoa ihan eri tavalla monipuolisesti kuin ennen.

Metusalah

Myötätunto on mielentila, ei mielipide tai tietoon perustuva fakta. Sen vuoksi pitäisin myötätunnon "oppimista" vähintäänkin kyseenalaisena mahdollisuutena. Pahantahtoisesta ihmisestä ei saa hyväntahtoista yksilöä kuin aivan poikkeuksellisen tapahtuman - esim. vakavan sairastumisen - kautta. Tällä kommentilla en aseta kyseenalaiseksi Seppo Mannisen käsitystä meditaation vaikutuksesta aivoihin.

Pertti

Mind and life instituutti pyrkii kehittämään tieteellistä ymmärrystä mielestä kärsimyksen vähentämiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan: http://www.mindandlife.org/

Näitä tutkimustuloksia 12 vuoden ajan seuranneena ja omakohtaisesti harjoituksia tehneenä voin vakuttaa, että myötätuntoa voi todellakin oppia.

Metusalah

Jos myötätunto olisi opittavissa/opetettavissa oleva asia, silloinhan kaikki muutkin emootiot, kuten ilo, rakkaus jne. voitaisiin saavuttaa opiskelemalla. Tästä puolestaan seuraisi se, että yhteiskunnassa olisi vain empaattisia, iloisia ja onnellisia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan näytä olevan; pikemminkin päinvastoin.
En tietenkään voi – enkä edes halua – kiistää sitä, jos joku omakohtaisesti kertoo onnistuneensa meditaation tms. avulla oppimaan myötätuntoa, mutta kuka on ”mitannut” sen, etteikö tällaiset oppilaat ole olleet jo lähtökohtaisesti empaattisia? Hyväntahtoiset päämäärät itsensä kehittämisessä ovat ominaisia vain hyväntahtoisille ihmisille.

Kari Luoto

Olet oikeassa, myötätunto on todellakin tunnetila, ja taipumus sen kokemiseen on synnynnäinen. Kristillinen "rakkaus" on hyvä esimerkki rationalisoidusta tunteen simuloimisesta.

Kun myötätuntoon kykenevä ihminen näkee kärsimystä, hänen aivonsa pyrkivät samaan tilaan, kuin kärsivän ihmisen aivot.

Myötätuntoon vaikuttavat oikean aivopuoliskon ja otsalohkon toiminta. Joillakin henkilöillä on synnynnäisesti ne yhteydet, jotka ovat välttämättömiä myötätunnon kokemiselle, joillakin ei. Pidän periaatteessa mahdollisena näiden yhteyksien toimivuuteen vaikuttamista.

Pentti S. Varis

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/10/131010105039.htm

Tässä kerrotaan, että tietty geenivariantti saa kantajansa näkemään maailman voittopuolisesti negatiivisena. Ihmistuntemus puolestaan opettaa, että on joitakin ihmisiä, jotka löytävät kaikesta positiivisia puolia ja pyrkivät selittämään kaikki parhain päin.

Voisi olettaa, että maailman negatiivisena näkevät ilmentäisivät etupäässä kanssakärsivää empatiaa ja positiivisemmat yksilöt myötätuntoisen rakastavaa empatiaa.

Mihin sitten perustuu empaattisuutensa kehittäminen meditaation avulla? Oma veikkaukseni on, että on eräänlainen "esiolema", jossa kaikki sekä fyysiset että henkiset ominaisuudet piilevät. Fysiikan mukaisesti nimitän tätä tilaa vakuumiksi, jonka olemusta olen alustavasti selittänyt mm. parissa puheenvuorossani seuraavalla sivulla:

http://www.tiede.fi/keskustelut/psykologia-aivot-ja-aistit-f12/elainten-...

Veikkaan, että kestävä yhteys vakuumiin ja siinä piilevään ominaisuuskirjoon toteutuu ensisijaisesti genomin kautta. Erityisesti aivosolujen genomikollektiivin kontakti vakuumin kanssa syventyy meditaatiossa, jolloin vakuumista virtaa ihmiseen (joka itse asiassa on alun perin vakuumin osa), uusia ulottuvuuksia, kuten kasvanutta empatiakykyä

Voidaanko näitä hajanaisia näkemyksiä mitenkään perustella? Ei välttämättä tieteellisesti, mutta tunnetaan tapahtumia, jotka itse mysteerioina viittaavat jonkinlaiseen ominaisuuksien "säiliöön".

Yksi tällainen mystinen ilmiö on "meditaatiossaan liian syvälle menneiden" tai muuten ongelmiin joutuneiden hoitonakin joidenkin psykiatrien käyttämän mandalan idea.

https://www.google.fi/search?q=mandala+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Tarkennettuna ilmiö, jossa mietiskelijä tai joogi näkee silmissään mandalan ilman, että koskaan olisi nähnyt sellaista reaalimaailmassa. Tavalliset unet voidaan usein tunnistaa mukaelmiksi kaikesta siitä, mitä todellisuudessa on koettu. Elvyttävä mandala-uni ensi kertaa nähtynä on jotain, mitä reaalimaailmassa ei koskaan ole kohdattu, ja jonka aivoperäisyyttä on mahdoton ymmärtää.

Syvä mietiskely ja jooga voivat johtaa jännittäviin elämänkohtaloihin, jotka myös voivat olla vakuumiperäisiä geenien säätelyverkostoihin tulleita muutoksia. Miltä ne voivat tuntua, olen kertonut kolmessa puheenvuorossani Marko Haminon blogin "Uskonnoista, tieteestä ja demokratiasta" kommenttiosastossa.

En ole mieltänyt itseäni kovin empaattiseksi, mutta vasta sairastettuani aivoinfarktin tajusin, että eräissä menneisyyden tilanteissa minun olisi pitänyt harjoittaa empaattisuutta, mutta en tajunnut tehdä sitä..

Pentti S. Varis

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131101172313.htm

Tässä kerrotaan uudesta yllättävästä havainnosta, jonka merkitystä tutkijat eivät vielä ymmärrä. Kun aivosolujen DNA-sisältöjä on verrattu, on havaittu, että ainakin 40 % aivosoluista omaa erittäin paljon toisistaan poikkeavan DNA-sisällön. Tutkijat nimittävätkin aivojen DNA-kokoelmaa osuvasti tilkkutäkiksi. Esiintyy geenejä, jopa kromosomeja, jotka eivät ilmeisesti ole edes vanhemmilta perittyjä, ja joiden alkuperä ja tehtävä on usein tuntematon.

Selitysyrityksiä voi kuitenkin tehdä. Ensimmäinen yritys on ymmärtää DNA-diversiteetti sen oletukseni näkökulmasta, että tietoisuuden viimekätinen elin aivoissa olisikin hermoimpulssien asemesta aivosolujen DNA-kollektiivi. Tämän oletuksen tärkeimpiä perusteluja on hermosoluttomien eliöiden kyky toimia mielekkäästi ja ilmeisesti olla hivenen verran tietoinen (etevä aivotutkija Giulio Tononi ainakin kannattaa ajatusta pienimpienkin ötököiden tietoisuudesta). Näiden eliöiden kyky mielekkääseen toimintaan perustuu enimmäkseen niiden DNA:han kohdistuneisiin moninaisiin vaikutuksiin.

Toiseksi voisi veikata perus-DNA:lla olevan kyvyn luoda tarvittaessa uusia osia mm. uusiin tilanteisiin sopeutumisen, opimisen, tietoisuuden ja erilaisten sairauksien torjunnan edistämiseksi.

Kolmas veikkaus voisi olla suolistobakteerien DNA-kollektiivin vaikutusten tai jopa DNA:n tihkuminen suolistosta aivoihin. Aivojen DNA-diversiteetista oletettavasti johtuvien sairauksien kuten skitsofrenian, Alzheimerin taudin ym. tekijöiden yhteys suolistoflooraan on varmistunut, mutta yhteyden mekanismi on vielä tuntematon. Aivoihin syntyneen tilkkutäkin ja suoliston mikrobiotan yhteys voisi olla tällainen mekanismi yhteyden toteutuessa esim. veren- tai lymfakierron välityksellä.

Joissakin tapauksissa myös psykopatian luonteinen tila voisi perustua osittain suolisto-aivot -akselin tiettyihin moodeihin. Tietty tilkkutäkkikuvio olisi edullinen psykopatian ilmenemiselle, joku toinen taas edustaisi empaattisempia aivotiloja. Suoliston kunnostaminen esim. probiootein tai ulosteensiirtohoidoin, jotka usein auttavat monssa sairauksissa, olisi tällöin mahdollisuus auttaa empaattisuuden puutteesta tai rasittavasta empaattisuudesta kärsivää.

höh

Jos myötätunto olisi opittavissa/opetettavissa oleva asia, silloinhan kaikki muutkin emootiot, kuten ilo, rakkaus jne. voitaisiin saavuttaa opiskelemalla. Tästä puolestaan seuraisi se, että yhteiskunnassa olisi vain empaattisia, iloisia ja onnellisia ihmisiä.
(...)
Hyväntahtoiset päämäärät itsensä kehittämisessä ovat ominaisia vain hyväntahtoisille ihmisille.

Siis, "voitaisiin saavuttaa", mutta miksi ihmeessä "ei-hyväntahtoiset ihmiset" haluaisivat edes opiskella tällaisia emootioita?

Leena

Tosiaan oikeaa kirjoitusta. Perityt geenit, kasvatus, kasvuympäristö, vanhempien esimerkki, lapsen luontaisen herkkyyden vaaliminen, elämänarvojen vaikutus lapsiin on myös mielestäni merkittävä tekijä minkälaiseksi ihminen kehittyy tunne elämältään. Vain aito vanhempi voi kasvattaa myötätuntoa tuntevia lapsia. Nykyään on vanhemmille tehty niin paljon työtä ettei he pysty kasvattamaan omia lapsiaan luonnollisesti, kuten esim.sata vuotta sitten. Sillon ihmiset auttoivat toisiaan, olivat lähempänä arjessa mukana vauvat ja vaarit. Mielestäni kyky tuntea toisen ilo tai suru on normaalia ihmiselle, joka ei ole saanut esim.otsalohkon vammaa, siis ruumiillista. Siellähän ne tunne-elämän keskukset on ja toinen puoli sydämessä. Toki kasvattaa täytyy luonnettaan kai koko lopun ikää. Rakkaus karkoittaa vihan, viha on pahasta.

Leena

Meditaatio tuo kuulema hetken helpotuksen, mutta kehoittaisin kohteliaimmin tutustumaan sen haittapuoliin. Mutta kukin tekee kaikkensa etsien onnea ja rauhaa elämäänsä. Olisi hyvä jos asiakkaalle kerrottaisiin hyvät ja huonot puolet "hoidoista". Siten voisivat sekä hoitaja että hoidettava säästyä jälkiseuraamuksilta. Leikattavallekkin kerrotaan plussat ja miinukset. Eikös se olisi reilu peli? Ettei yksin mene johonkin vaan kokeilemaan. Kommentoin vielä tähän sen takia, koska olen kuullut luotettavalta taholta sen toisenkin puolen meditaatiosta, joogasta yms. Useamman henkilön kokemukset. Jos teet tätä työksesi? Tai itsellesikö vain? Tietenkään en puutu niihin asioihin. Rikotusta eheäksi ja entistä kestävämmäksi! että sitä kautta ainakin tulee myötäelämisen taito, jos on tullakseen, ja välttyy katkeroitumiselta.

Shadowdancer

Mitä haittapuolia meditaatiosta voisi olla? Joogassa tietysti, jos tekee liian paljon ja väärin asentoja, voi tulla vaurioita kuten muussakin liikunnassa ja urheilussa...

KF

Tosiaankin, mitä haittavaikutuksia on meditaatiolla? En muista nähneeni ainuttakaan haittavaikutuksista kertovaa tekstiä.