Kirjoitukset avainsanalla kielet

Otava. Kuva: Douchet Quentin, Wikimedia Commons
Otava. Kuva: Douchet Quentin, Wikimedia Commons

Ja Otava oli lohiverkko.

Tässä pimeydessä on mukava katsella tähtitaivasta, sikäli kuin se pilvien ja sumun takaa paljastuu. Meillä sähkövalon kasvateilla ei tosin ole edes kunnolla pimeä. Todellista pimeyttä suomalaiset kokivat siihen aikaan, kun valoa saadakseen piti sytyttää tuli. Silloin tähtitaivas näkyi hyvin, sitä katsottiin tarkasti, ja sille annettiin omintakeisia nimiä.

Lueskelin juuri Tähdistöt-kirjaa (Ursa 2012), jonka yhdeksi osuudeksi Ursan planetaario-ohjaaja Tuukka Perhoniemi keräsi Suomen kulttuurirahaston tuella vanhaa suomalaista ja saamelaista tähtitaivaan nimistöä.

Itse olen tähän asti tutustunut lähinnä eteläeurooppalaisperäisiin tähdistötaruihin, jotka näkyvät taivaankartoissa sellaisina niminä kuin esimerkiksi Herkules, Pegasus, Perseus ja Andromeda. Siksi oli virkistävää katsoa kirjokantta välillä kotimaisin silmin.

Kirjokansi oli siis vanha suomalainen nimitys yötaivaalle. Sen havaittiin pyörivän Taivaantapin eli Maailmantapin ympäri, jota nykyisin kutsutaan Pohjantähdeksi.

Sinänsä kiva tuuri meillä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla, että melko tarkasti maapallon pyörimisakselin pohjoissuunnassa sattuu olemaan paljain silmin erottuva tähti. Siitä hahmottaa helposti, missä on keskipiste taivaan liikkeelle – tai siis todellisuudessa tietysti maapallon pyörimiselle. Eteläisellä taivaanpuoliskolla ei sellaista tähteä ole.

Nykyisessä tähtikartassa tunnetuin muistuma vanhasta suomalaisesta nimistöstä on Otava. Se tarkoittaa korkeaa lohiverkkoa, joka viritettiin joen yli rannalta toiselle.

Ja onhan meillä nimenä yhä Linnunrata. Taivaan poikki kulkevan sumuisen valovyön ajateltiin opastavan muuttolintuja, ja Linnunradan päästä löytyi Lintukoto, joka oli niiden päämäärä.

Pimeimpinäkään vuosisatoina Linnunrata ei kuitenkaan aina näkynyt hyvin, koska oli silloinkin joskus kostea talvikeli ja ilmassa sumentavaa vettä muodossa tai toisessa. Tästä tuli Linnunradan toinen nimitys Talvenselkä, mikä viittasi sen hyvään näkymiseen erityisesti kirpeinä pakkasöinä.

Saamelaisten nimi Linnunradalle on Muohta balggis eli lumitie. Sitä pitkin kulkee iso hirvi Sarvva, joka kolmine metsästäjineen hallitsee saamelaista yötaivasta. Hirven turpa on Härässä ja takapuoli Kaksosissa. Otava on yhden metsästäjän jousipyssy.

Kommentit (11)

JakomäenNeruda2
Liittynyt30.11.2013
Viestejä3

Perhoniemi ei varmaankaan ole itse kerännyt nimistöä (siis folkloristiikan tarkoittamassa mielessä kentällä), vaan on koonnut yhteen kansanperinteen tutkijoiden keräämää nimistöä aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Hieno juttu, että nimitykse tulevat tutuksi aina uusille sukupolville!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

"Pohjantähti nimensä mukaisesti näyttää pohjoisen suurinpiirteisen suunnan. Kun Merakista vedetään Dubhen kautta suora viiva ja sitä seurataan noin viisi kertaa Merakin ja Dubhen välinen matka, päädytään Pohjantähteen.[4] Pohjantähden paikantaminen on auttanut ihmisiä suunnistamaan tähtikirkkaana yönä ilman Auringon ja Kuun opastusta."

Lieneekö psykologiaa vai mitä, mutta kun pienenä ollessani isä sanoi Pohjantähden näkyvän ko. suoralla, se näytti todella siltä. Nyt kuitenkin näen, että se on selvästi kyseisen suoran sivussa.

Eräs tähtitiedettä harrastava kollega tosin kertoi, että tähtikartat täytyy aika ajoin uusia ilmeisesti tähtien liikkeestä johtuen..

Kuun näkemiselle suurempana sen ollessa taivaanrannalla on muistaakseni ainakin kuutisenkymmentä selitysyritystä. Itse kallistun peilisoluilmiön keksijän Rizzolattin 80-luvun alkuvuosien tutkimusten kannalle, joiden mukaan esim. objekti nähdään eri aivosolujen avulla (siis eri aivosolut alkavat tulittaa) sen ollessa eri alueessa näkökentässä. Tämä pätee esim. kasvojen edessä lentelevälle kärpäselle ja ehkäpä myös kuulle.

Muuten, ne bittiavaruuteen kadonneiksi sanotut blogikommentit (Aivotutkijan vinkki..) ovat tarvittaessa saatavilla mm. nimeni alaisella sivulla 8.

 

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

JakomäenNeruda2, olet täsmälleen oikeassa: käyttämäni keräys-sana voi johtaa ajattelemaan aineiston kokoamista kentältä, mutta Perhoniemi käytti 1800- ja 1900-luvulla kerättyjä kirjallisia lähteitä.

psv, kiitos blogikommenttien löytymisvinkistä! Tosin en silti osannut löytää niitä. En havainnut blogiosiota ainakaan tämän sivuston tarjoamassa kommenttiesi listauksessa. Täsmentäisitkö vinkkiäsi? :)

Kuuilluusio on tosiaan kinkkinen juttu. Marko Hamilo pohdiskeli muutamaa selitysyritystä meidän lehdessämme (http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kuu_nayttaa_isolta_horisontissa ), mutta tuossa pohdinnassa mikään teoria ei noussut ylitse muiden.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Petri, itse löydän kommentit (Aivotutkijan vinkki..) seuraavasti:

Ensin googlaan "Pentti S. Varis" ja siirryn eteenpäin kunnes tulee (n. 3. sivulla) "Voit halutessasi tehdä haun uudelleen"

Klikkaan sitä, jolloin tulee monta sivua lisää lähinnä juuri blogikommentteja, mutta muutakin.

Sitten menen sivulle 8 

käyttäjä-1357
Liittynyt15.12.2013
Viestejä7

Kiitos, psv! Ohjeesi mukaan löysin kommenttiketjun. Ja sieltä huomasin, että on se täällä uudella sivustollammekin. Se vain on jostakin syystä tallentunut blogiosaston sijasta keskusteluosastoon. Se näkyy löytyvän myös sivustomme omalla haulla, kun hakee blogipostauksen otsikolla.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Alavudelle tulivat katuvalot vasta 50-luvun puolivälin paikkeilla. Siihen asti sai vaikka maata hangella ja Immanuel Kantin tavoin kirkkaina talvi-iltoina kokea tähtitaivaan mystisen lumouksen ja "awe-elämyksen". Nykyään Espoossa katseen noustessa tähtiin niitä näkyy ehkä muutamia kymmeniä, kun ennen näkyi yli tuhat. Otava ja Seulaset toki näkyvät, usein myös Kalevanmiekka.

Vielä aikaisemmin me pihapiirin lapset nimesimme yhden tähtikuvion "Kolmisilmäksi", jota palkäsimme ja juoksimme aina ulkovalon luokse huutaen "Kolmisilmä"!

Monet muuttolinnut tiettävästi käyttävät tähtitaivasta karttanaan, mutta olisi mukava tietää, havainnooko mikään muu eläin, esim. jokin kädellinen sitä. Apinahan voitaisiin ehdollistaa ottamaan palkinnon sen suunnatessa katselulaitteen johonkin tiettyyn tähtikuvioon. Millaisia tunnelmia se kokisi tähtitaivaan tiedostettuaan? Onhan simpanssi ja joskus karhukin nähty huokaillen katselemassa kaunista auringonlaskua.

Entäpä tähtitaivaan psykologinen merkitys. Psykiatri C.G.Jung pohti sitä intensiivisesti ja kirjoitti mm. kuuluisalla intialaiselle astrologille:

http://www.sunpoint.net/~raimonikula/jung/cgjung.htm

"Kun haluatte tietää mielipiteeni astrologiasta, voin kertoa Teille että olen ollut kiinnostunut tästä erityisestä ihmismielen toiminnan lajista 30 vuotta. Koska olen psykologi, minua kiinnostaa pääosin se miten horoskoopit valaisevat tiettyjä luonteen ongelmia. Vaikeissa psykologissa arvioissa teen yleensä horoskoopin saadakseni ihmiseen uudenlaisen, kokonaan toisenlaisen näkökulman. Täytyy sanoa että saan hyvin usein ajatuksia astrologisesta tiedosta, jotka muutoin olisivat jääneet ymmärtämättä. Näistä kokemuksista olen muodostanut käsityksen että astrologia on psykologille erityisen kiinnostavaa, koska se sisältää ns. projektioita, eli me löydämme psykologisia tosiasioita projisoituna taivaallisiin tähdistöihin."

Joskus lukiolaisena saimme käsiimme astrologisen horoskooppikirjan ja totesimme kaikkien luonteen vastaavan hyvin omaa horoskooppimerkkiä. Toisen horoskooppimerkin ydinpiirteet eivät tuntuneet yhtään sopivan toiselle.

Myöhemmin silmäilin kirjakaupassa toista horoskooppikirjaa, jossa kerrottiin syntymäpäivien välin ennustavan yhteensopivuuden laatua. Ja todella, selatessani omia merkittäviä ihmissuhteita niistä positiivisimmat osuivat juuri sanotun mittaisille väleille samoin kuin jotkut vaikeimmista eräille toisille väleille. Myös Jean ja Aino Sibeliuksen syntymäpäivien väli on päivän tarkkuudella optimaalinen. Monesti olen myös todennut erään välin merkitsevän kiihkon ja ristiriitaisuuden ilmenemistä.

Omien Spectrumin perusteella tekemieni tunnustelujen perusteella eräänä tiettynä jaksona vuodessa näyttäisi syntyneen muita vähemmän tieteen tekijöitä.

Miten tuollaisen ilmiön voi selittää? Ehkä Jung on ollut oikeilla jäljillä rinnastaessaan taivaankannen makrokosmoksen ja mielen mikrokosmoksen. Mutta todellisena jymypaukkuna voidaan pitää sitä, että perin pohjin ajateltuna kaikki aistimuksemme ym. mielensisällöt ovat vain juuri niitä, mielensisältöjä, ilman todistettavissa olevaa ulkoista vastinetta. Jos tähtitaivas on todella osa meitä, sillä voi olla heikko mutta lainalainen vaikutus muuhun mieleen. Ei kuitenkaan liene viisasta olla sen orja ja palvoa astrologiaa. Viisasta on varmaan mahdollisuuksien mukaan antautua tähtitaivaan herättämälle awe-ilmiölle ja siihen liittyville todistetusti hyväätekeville geneettisille vaikutuksille

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120719161901.htm

Vaakalintu
Liittynyt16.12.2013
Viestejä1

Pahus, olin itsekin hakemassa apurahaa tuohon...olen jo vuosia tutkinut itsekin asiaa...

Itäisessä Suomessa ennen kelloja seurattiin tarkasti tähtiä: Otama, korentotähet, koirankärpä-tähdistö, kojotähti ym...osa näistä on hämärän peitossa, mitä sitten ovatkaan...onkohan Perhoniemi näitäkin tutkinut? Eli aamulla päivän koittoa ennustaa  kojotähti...eli myös miten ja miksi tähtiä käytettiin...täytyypä kaivaa opus esiin kirjastosta...

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Kysyttessä melkein keneltä vaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian olemassaolon tietävältä mikä voima tähtiavaruutta hallitsee, vastaus olisi varmaan gravitaatio, painovoima. Tuskin kosmoksessa muita merkittäviä voimia onkaan.

Todellisuudessa sähkövoima voi olla jopa merkittävämpi tekijä kosmisessa organisaatiossa. Luonteeltaan toisinajattelijana nobelisti Hannes Alfven näki tästä merkkejä jo 1930-luvulla. Tuntuisikin oikeastaan oudolta, että gravitaatio yksin vastaisi satojen miljardien tähtien järjestelmän suhteellisesta pysyvyydestä. Avaruuden täyttääkin suunnaton sähköinen plasmaverkosto

Jos (ja kun) monella plasmalla on kyky absorboida valoa, voisi avaruuden plasmapitoisuudessa olla Olbersin paradoksin yksi osaratkaisu..

http://www.youtube.com/watch?v=5BLPvs3JTyA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olbersin_paradoksi

Mitä tämä tieto merkitsee niitä vajaata tuhatta mapallolle näkyvää tähteä tuijottavalle ja ihastelevalle ihmiselle? Kysymys on sekä käytännöllinen että filosofinen. Luonnontieteen tosiseikkojen tunteminen kuitenkin muuttaa hieman ilmiöistä muodostamaamme kuvaa. Esimerkiksi auringonnousu nähdään hiukan erilaisena, jos ymmärretään siinä olevan kyseessä maan pyöriminen. Mutta antaako tämä paljon lisäarvoa, on vaikea sanoa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://yle.fi/uutiset/nelja_asiaa_joita_et_tiennyt_suomalaisista_jouluperinteista/6997152

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus:

Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen.

Lutherille on varmaan tullut mieleen kertomus Abrahamista Mabren tammistossa näyn vallassa tähtitaivasta katselemassa ja lupausta kuuntelemassa. Silloin hän on voinut tiedostaa väkevästi sen, mistä on sittemmin tullut luterilaisen uskonvanhurskauden ydin: "Abraham uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1.Moos.15:4-6 . Room.4:1-25).

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3099

Rauta-ajan suomalaisille tärkein tähtikuvio oli Väinämöisen viikate.

Se niitti ne, jotka eivät olleet varautuneet talveen.

Raudasta piti tehdä maataloustyökaluja, ei sotatarvikkeita - sitä esi-isämme yrittivät jälkikasvulleen tolkuttaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Asiantuntija rakastaa ammattitermejä, joita maallikko kavahtaa. Loistoesimerkki tuli vastaan Naturen uutisessa erään liskolajin koko perimän lukemisesta. Tekstin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun koko genomin selvittämisen kohteena oli non-avian reptile, ei-lintumainen matelija.

Miksi ihmeessä matelijasta pitää sanoa, että se on ei-lintumainen, ihmettelee varmaankin moni ei-biologi. Vastaus on mielestäni hyvä demonstraatio ammattitermien ominaisuuksista yleisemminkin.

Niin lintujen kuin liskojen perimä kiinnostaa, koska tutkijat haluavat verrata ihmisiä ja muita nisäkkäitä rinnakkaisiin kehityslinjoihin: sellaisiin eläimiin, jotka juontavat samoista kantamuodoista kuin varhaisimmat nisäkkäät. Meidän, lintujen ja liskojen yhteiset kantamuodot olivat dinosauruksia vanhempia matelijoita. Joidenkin lintujen perimä on jo luettukin, mutta koska linnut kehittyivät erikoistuneista dinosauruksista ja liskot ovat omaa, dinosauruksia vanhempaa linjaansa, liskot antavat paremman kuvan siitä, millaisia näiden kehityslinjojen yhteiset geenit olivat. Siksi liskon genomi kiinnostaa evoluution tutkijoita erityisesti.

Kaikki tämä tulee evoluutiosta kiinnostuneelle biologille mieleen, kun hän kuulee termin ei-lintumainen matelija. Samalla hänelle tulee mieleen, että termi on johdonmukainen, koska vaikka tasalämpöisistä nykyeläimistä sekä nisäkkäät että linnut ovat kehittyneet matelijoista, vain linnut on nykyisin johdonmukaista luokitella matelijoiden jatkumoon. Matelijamaisesti ne munivat nykyisinkin munia, ja niiden höyhenpeite on suora johdos matelijoiden suomupeitteestä. Nisäkkäät ovat erilaistuneet pidemmälle omaan suuntaansa.

Tämä kaikki tulee siis termistä mieleen biologille – mutta hyvin todennäköisesti ei maallikolle eli minkä tahansa muun alan edustajalle. Sama juttu on kaikkien vastaavien ammattitermien kanssa.

Spesialistille kukin termi on näppärä, koska hän tuntee termin määritelmän ja lisäksi termi aktivoi hänen aivoissaan termiin kytkeytyvien muistikuvien verkon, kokonaisen siihen liittyvän maailman. Siksi termi on spesialistille sekä täsmällinen että rikas. Maallikolle se ei ole kumpaakaan. Ilman selityksiä ammattitermit ovat vain painolastia.

Tämä ammattitermien toimiminen eri tavoin spesialisteilla ja maallikoilla aiheuttaa käytännössä muun muassa sen, että maallikolle on mahdotonta kertoa mitään tiedeasiaa niin täsmällisesti kuin spesialistille. Taustatietämyksen puute tekee rajat, joille ei vain voi mitään.

Tiedelehtityössä olen joskus törmännyt spesialisteihin, jotka eivät hahmota tätä, vaan uskovat, että maallikotkin tulevat sitä autuaammiksi, mitä täsmällisempiä termejä tekstissä esiintyy. Niin se ei kuitenkaan ikävä kyllä toimi. Voi olla, että jotkin tärkeimmät termit kannattaa mainita ja määritellä, mutta yleisesti ottaen parhaiten puree kaikille yhteinen arkikieli.

Kommentit (13)

Tiina Aumala

Minä tunnen ainakin yhden paleontologin, jolta tulisi aika kärkevä kommentti, mikäli joku väittäisi nisäkkäiden kehittyneen matelijoista. Olen tainnut kerran itsekin joutua tällaisen kommentoinnin kohteeksi, joten tiedän nyt nisäkkäiden olevan synapsideja, matelijoiden sauropsideja, ja yhteinen esimuotomme oli varhainen vesikalvollinen. Tässä on taustalla myös evoluutioon perustuva kladistinen luokittelu, jossa kukin eliö kuuluu siihen ryhmään, josta on kehittynyt, aina ja ikuisesti. Matelijasta kehittynyt lintu ei siis koskaan lakkaa olemasta matelija, eikä nisäkäskään kykene millään kehityskikalla muuttumaan esimerkiksi ei-luukalaksi tai ei-selkäjänteiseksi. Selvästi erikoistermein halutaan viestiä juuri tätä sukulaisuussuhteita havainnollistavaa luokittelujärjestelmää, mutta viesti menee hukkaan, ellei kladistiikka ole ennestään tuttua.

Petri Riikonen

:D Tiina, kiitos oppitunnista! Tämä vahvistaa perusväitettäni: edes väärän alan biologi (luin pääaineena mikrobiologiaa) ei välttämättä tunne alan muiden haarojen termien kaikkia nyansseja vaikka olisikin ollut jossain määrin kiinnostunut tuosta muusta haarasta.

Tunnustan, ettei kladistinen luokittelu ollut minulle kuin hämärästi tuttu asia. Siksi en ihan loppuun asti näköjään tajunnut, miten täsmällinen luokittelutermi tuo ei-lintumainen matelija lopulta oli.

Yhtä asiaa kuitenkin nyt ihmettelen. Eikö kladistisessa luokittelussa nisäkkäiden kantamuotoja tosiaan lueta matelijoiksi? Pidetäänkö synapsidien suomenkielistä nimitystä "nisäkäsmäiset matelijat" harhaanjohtavana?

Tiina Aumala

Matelijoiden (Reptilia) tarkasta kladistisesta määritelmästä on väännetty jonkin verran kättä, mutta selvää on, että raja matelijoiden ja ei-matelijoiden välille vedetään varhaisiin vesikalvollisiin. Niiden fossiileista ei aina voi varmuudella sanoa, kuuluvatko ne matelijoihin vai nisäkkäisiin johtaneeseen kehityslinjaan. Yhden määritelmän mukaan matelijoihin lasketaan kaikki vesikalvolliset, jotka ovat läheisempää sukua hietasisiliskolle ja niilinkrokotiilille kuin ihmiselle.

Nisäkkäiden kehityslinjan varhaisia muotoja tarkoittava "nisäkäsmäinen matelija" tai "nisäkäsmatelija" periytyy kladistiikkaa edeltävältä ajalta, jolloin suunnilleen mikä tahansa suomupeitteinen muniva maaeläin kelpasi matelijaksi. Englanninkielisessä maailmassa korvaavaksi termiksi on ehdotettu nimikkeitä "proto-mammal" eli esinisäkäs tai "stem-mammal" eli kantanisäkäs. Itse en pitäisi nisäkäsmatelijaa niin kovin pahana mokana verrattuna harmillisen yleiseen sanahirviöön "nisäkäslisko", joka kladistisesti ajatellen suunnilleen yhtä pahasti pielessä kuin "nisäkäslintu". :P

Petri Riikonen

Kiitos täsmennyksistä! Nyt minusta tuntuu, että alan päästä kärryille. Eli koen alkavani hahmottaa, ettei "nisäkäsmäisiä matelijoita" ainakaan kladistisesti luokitellen ole johdonmukaista lukitella matelijoiksi.

Mutta silti kai voi periaatteessa sanoa, että nisäkkäät (tai nisäkkäisiin johtavan kehityslinjan jäsenet) kehittyivät matelijoista, eikö?

Kirjoitathan varhaisista vesikalvollisista, että "niiden fossiileista ei aina voi varmuudella sanoa, kuuluvatko ne matelijoihin vai nisäkkäisiin johtaneeseen kehityslinjaan". Jos paleontologi pääsisi aikakoneella varhaisten vesikalvollisten aikaan, niin kaipa hän käytännössä luokittelisi matelijoiksi nekin, joista nisäkkäiden linja aikanaan lähtee?

Vai onko pointti se, että tuota varhaisryhmää ei kladistisessa luokittelussa pidä nimittää matelijoiksi, vaan sille pitää (koska jälkiviisaina tiedämme, että siitä on kehittynyt jälkeläisiä, jotka muodostavat polyfyleettisen ryhmän) antaa oma nimi, vaikkei varhaisryhmä olisi anatomisesti erotettavissa matelijoista?

Anakonda

Miten mahtavat lepakot soveltua tähän keskusteluun? On arvioitu, että jopa 20% nisäkäslajeista on lepakoita.
Lepakko lentää ja se on myös nisäkäs. Onko nimike "nisäkäslintu" pielessä myös lepakoiden suhteen?

Vanquish

Lepakot ovat siipijalkaisia, ainoita lentäviä _nisäkkäitä_. Ne ovat tasalämpöisiä (joskin kykenevät hyödyntämään ympäristön lämpötilaa). Synnyttävät eläviä poikasia, jotka ovat kasvaneet kohdussa. Lepakon siivissä on edelleen hahmotettavissa eturaajojen luusto, joista siivet ovat kehittyneet. Itse en siis ole minkään alan asiantuntija, mutta lepakkoon ei millään muotoa voida liittää sanaa lintu.

P.S.V.

Uusi genetiikka (vuosina 2010-2011) on jännittävintä, mitä tieteessä kenties koskaan on tapahtunut Mutta kieli, jolla uusista tuloksista kerrotaan, ei ole omiaan tekemään maallikkoa kovin autuaaksi. Alla näyte asiantuntijalle aivan selvästä selostuksesta:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21857920
CONCLUSION:
This study has identified stably expressed ECGs on the OS epithelial regions for effective qPCR results in genes of interest. The results from this study are broadly applicable to quantitative reverse transcription PCR studies on human OS epithelium and provide evidence for the use of PPIA-RPLP0 ECGs pair in quantitative reverse transcription PCR across the OS epithelium.

Monissa artikkeleissa on paljon termejä, joista vain arvaamalla voi tietää, onko kyseessä eläin, geeni, geeniperhe, kehon paikka tai muuta sellaista. Onneksi on olemassa Science Daily ja joukko blogisti-professoreita.

Timo

Matelijat ja nisäkkäät eivät nykykäsityksen mukaan ole samaa linjaa vaan näitä yhdistävä viimeinen yhteinen lenkki on ennen näitä joten ei voitane sanoa että nisäkkäät kehittyivät matelijoista.

Hyvä sivusto maalikolle josta voipi tarkistaa missä mennään: http://www.tolweb.org/Amniota/14990

Tiina Aumala

Varhaisia vesikalvollisia ei voi määritellä matelijoiksi muuttamatta joko matelijan tai vesikalvollisen määritelmää. Matelijoille oli kehittynyt uusia tunnusmerkillisiä ominaisuuksia, joita niiden vesikalvollis-esivanhemmilla ei ollut, samoin esinisäkkäille. Niiden perusteella ne voi tunnistaa eri kehityslinjoiksi, ja luonnollisesti niiden puuttuessa fossiilista tunnistus jää epävarmaksi. Olennainen kysymys onkin siten, miksi matelijoiksi on määritelty vain ne eläimet, joilta löytyvät tietyt uudet tunnusmerkilliset piirteet.

Tietääkseni on harkittu myös vaihtoehtoa määritellä matelijoiksi kaikki vesikalvolliset. Tosin siinä tapauksessa me ihmisetkin olisimme matelijoita. Ehkäpä tarkoitus oli antaa ryhmälle hieman tarkoituksenmukaisempi määritelmä rajaamalla edes nisäkkäät pois. Luulenpa, että on myös haluttu välttää vesikalvollisten ryhmän täydellistä hävittämistä elämän sukupuusta.

Euronjuuston Jarno (maisterism...

Jos spesialistin ja maallikon välisessä ymmärtämättömyydessä noustaan hieman biologian ja paleontologian tasolta yleisemmälle tasolle... ja vieläpä downgreidataan asiantuntijatasosta, spesialisteista, yleissivistävän koulutuksen käyneisiin vs. merkonomeihin niin huomataan esim. seuraavaa:

Lehdessä mainostetaan hiusten kosteutta ylläpitävää kiinnettä, jossa tärkeänä ainesosana on ksylitoli. Silti merkonomin rustaamassa mainostekstissä lukee "alkoholiton". Tarkoittanee etanolitonta, ei alkoholitonta, sillä onhan ksylitolikin alkoholi.

Vaikuttaako saivartelulta? Ei millään pahalla, mutta vaatii aikamoista kiinnostusta myös juuri Riikosen tai Aumalan ilmeisesti omimpia tutkimusaloja kohtaan, että satunnaisessa artikkeliluennassa viitsisi häiriintyä omasta ymmärtämättömyydestä käsittettä "ei-lintumainen matelija" kohtaan. Moinen käsite on aika vaivatonta ohittaa päätellen, että kyseessä on jokin tieteenalan sisällä vallitseva luokittelukriteeri, jonka syvempi luonne ei voisi keskivertoa akateemisestikaan koulutettua kansalaista vähempää kiinnostaa.

Yllä käyty Riikosen blogin kommentointi rinnastuu hieman erikoistuneemmalla tasolla käydyksi saivarteluksi siitä, pitäisikö hiuskiinnemainoksessa käyttää termiä alkoholiton, kun kyseessä on ksylitolia sisältävä tuote.

Petri Riikonen

Tiina ja Timo, kiitos antamistanne tiedoista! Ne ovat toimineet minulle herätteinä. Tämä aihepiiri alkoi nyt kiinnostaa sen verran paljon, että otin yhteyttä alan spesialisteihin Helsingin yliopistossa ja koetan selvittää, millaista nimistöä meidän Tiede-lehdessä kannattaa käyttää nisäkkäiden edeltäjistä, jotta olemme sekä mahdollisimman ajan tasalla että mahdollisimman yleistajuisia. Kun päädymme johonkin perusteltuun tulokseen, niin kerron täällä blogissakin, mikä se on. Tässä saattaa mennä ensi viikkoonkin.

Jarno, nämä saattavat kuulostaa saivarteluilta, mutta tiedettä yleistajuistavassa lehdessä joudumme koko ajan tekemään valintoja tällaisissa asioissa. Samakin termi eri asiayhteydessä voi tulla ymmärretyksi eri tavoin. Tuossa ksylitoliesimerkissäsi veikkaisin, että valtaosa ihmisistä kosmetiikan kohdalla ajattelee "alkoholia" aineena, joka toisaalta haihtuu tehokkaasti mutta myös kuivattaa ihoa ja "alkoholittomuutta" tuollaisen aineen puuttumisena. Siis vaikka tietäisikin ksylitolin kuuluvan alkoholeihin. Siksi pidän mainostekstin terminvalintaa "alkoholiton" ihan toimivana, vaikka se kemiallisesti ottaen onkin virheellinen. Tuota mieltä olen siis kosmetiikkamainoksen kohdalla. Mutta Tiede-lehden omissa teksteissä en ehkä menisi nimittämään ksylitolipitoista tuotetta alkoholittomaksi (ellei sitten kosmetiikka-aiheen kohdalla vastaavin perustein kuin tuossa mainoksessa).

Petri Riikonen

Tässä vihdoin se lupaamani uusi nimityskäytäntö, jota alan suosittaa Tiede-lehdelle.

Tämä on ollut lehtemme kannalta hyödyllinen keskustelu, koska sen kuluessa totesin, että esimerkiksi oma nimistöajatukseni on alkanut hieman vanhentua. Vielä omana opiskeluaikanani 1980-luvulla oli tapana puhua, että nisäkkäät kehittyivät matelijoista, jotka kehittyivät sammakkoeläimistä, jotka kehittyivät kaloista. Sittemmin on kuitenkin yleistynyt kladistinen luokittelu, jossa kukin sukupuun haara nimetään tyvestään alkaen niin, että kaikki haaran myöhemmät oksat kuluvat tyvessä nimettyyn ryhmään. Tiukan kladistisessa luokittelussa esimerkiksi nimityksiä matelija, sammakkoeläin tai kala ei voi käyttää siten kuin edellä listasin, koska silloin luokittelisimme itsemmekin kaikkiin noihin ryhmiin.

Hankaluutena on, että kladistiseen luokitteluun ei ole toistaiseksi kehitetty oikein havainnollista suomenkielistä nimistöä. Tiukan kladistisesti ajatellen polveutumisnimistö menee hankalaksi: nisäkkäät kehittyivät varhaisista vesikalvollisista, jotka kehittyivät varhaisista nelijalkaisista, jotka kehittyivät varhaisista selkärankaisista ja selkäjänteisistä.

Minusta meidän kannattaisi lehdessämme käyttää nimistöä, joka on niin ajan tasalla kuin mahdollista mutta samalla myös maallikon korvaan niin kuvaava kuin mahdollista: mielellään viestiä jotakin eläinten ulkonäöstä. Esimerkiksi "vesikalvollinen" ei varmaankaan sano mitään. Siksi keskustelin viime viikolla Helsingin yliopiston muinaiseläinasiantuntijoiden kanssa: paleontologian professori Mikael Forteliuksen ja hänen oppilaittensa muinaiseläinspesialisti Mikko Haaramon ja luokitteluspesialisti Laura Säilän.

Heillä kellään ei ollut havainnollista, maallikolle sopivaa koko polveutumislinjan nimistöä tarjolla. Mutta heidän kommenteistaan ja omasta pohdinnastani olen päätynyt seuraaviin suosituksiin nisäkkäiden edeltäjien nimistä:

- Nisäkkäät kehittyivät esinisäkkäistä. (Mieluummin kuin "nisäkäsmäisistä matelijoista", ja ei koskaan "nisäkäsliskoista".) Nisäkkäitä ja esinisäkkäitä voi nimittää yhteisnimellä nisäkäslinjalaiset.
- Esinisäkkäät kehittyivät varhaisista nelijalkaisista eli sammakkoeläinten kaltaisista nelijalkaisista. Olemusta kuvailevana nimityksenä voi mielestäni edelleen käyttää myös termiä sammakkoeläimistä. (Fortelius heitti vitsinä, että "jälkikaloista".)
- Varhaiset nelijalkaiset kehittyivät kaloista. Tuo on puhtaasti olemusta kuvaileva nimitys mutta siinä mielestäni näppärä. Ja käyttäisin nimitystä kala ihan ensimmäisiin selkäjänteisiin (niihin sillifileen näköisiin otuksiin) saakka.

Pääasiallisena uutuutena tuossa olisi siis meidän kannaltamme se, että nimitystä "matelija" käytettäisiin entistä säästeliäämmin.

Ehkä paleontologian alalle aletaan kaivata vastaavaa suomenkielisen nimistön toimikuntaa kuin on ollut nykylinnuissa ja nykynisäkkäissä. Mutta koetetaan toistaiseksi pärjätä näillä.

P.S.V.

Jonkin kehittyminen jostakin on tullut entistä ongelmallisemmaksi. Geenikeskeisyyden kaudella se oli niin helppoa: geeni muuttui satunnaisesti ja onnekkaat, uusia ulottuvuuksia saaneet mutantit muodostivat vähitellen uuden eläinlajin. Nyt on kaikki olennainen muuttunut (Sean Carroll, hox-geenit ym.) ja biologit ihmeissään, vaikka tietämättömyyden syvyyttä ei välttämättä voikaan julkaista artikkelissa.Tietyt perinteiseen darwinismiin lukkiutuneet blogistit ovat lähellä hermojen menetystä, kun toiset, aika monet, biologit näkevät edessä olevan paradigman muutoksen. Se on kuitenkin varmaa, että uuden lajin synty edellyttää ensisijaisesti massiivisen regulaattorijärjestelmän muuttumista. Ja evoluutio on osoittautunut monessa kohdin merkillisen "ennakoivaksi"; satojen miljoonien vuosien kuluttua tarvittavat taidot (kuuluisana esimerkkinä kalan kädet ja jalat) ovat jo siinä vaiheessa valmiudessa. Laakkoeläimellä, joka ei kehity, on monen kehittyneen eläinlajin tarvitsemia geenejä:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1622776.html#p1622776

Ihmisellä ja ilmeisesti muillakin nisäkkäillä taas geneettisesti hyvin tärkeä DNA:n metylaatiotila pestään kertaalleen pois ja kokonaan uusi muodostetaan. Miksi? Ja eräs pieni vesieläin sekoittaa kaikki geeninsä ja lopulta pullauttaa 75% niistä pois.

Geenikeskeisyyden kaudella pidettiin varmana, että geenit eivät tarkoituksellisesti reagoi ulkoisiin vaikutuksiin (vaikka Barbara McClintock, Nobel 1983, todisti jo 40-luvulla asian olevan toisin). Geneetikko James A. Shapiro on jo muutama vuosi sitten luetellut kymmeniä geenikeskeisyyden kauden central dogman vastaisia tapauksia.

Kaiken uuden tiedon huomioon ottaen herää kysymys, onko enää täysin mielekästä puhua jonkun lajin kehittymisestä jostakin toisesta lajista; asia pitäisi ehkä nähdä luonnon syvemmän tason ilmiönä, omituisena lainalaisuutena. Vaikka samaa ilmiötä voi, kuten fysiikassa, ehkä kuvata usealla "ajatusformalismilla", yksi huomionarvoinen evoluutiovisio on kotimainen:

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/