Kirjoitukset avainsanalla media

Tunsin piston sydämessäni, kun tänään Helsingin Sanomien Vieraskynässä syöpäalan asiantuntijat kirjoittivat uudenlaisesta terapiasta, joka voi mullistaa syövän hoidon, ja mainitsivat, ettei heidän tietääkseen yksikään suomalainen lääke- tai bioalan yritys ole mukana sen kehitystyössä. Kyse on rna-interferenssin hyödyntämisestä, aiheesta, jota olen vuosikausia pitänyt liian vaikeana ja teknisenä, jotta siitä kannattaisi kirjoittaa isosti Tiede-lehdessä.

Rna-interferenssillä voisi valikoidusti sammuttaa syöpäsolujen elintoimintoja. Kyseessä on estomekanismi, joka perustuu tietynlaisten lyhyiden rna-molekyylien kykyyn estää geenien toimintaa: rna:t voi räätälöidä niin, että ne hiljentävät juuri halutun geenin.

Rna-interferenssiä on käytetty biotieteellisessä perustutkimuksessa jo toistakymmentä vuotta. Siitä on tullut tutkijoille näppärä työkalu, jolla voi geenejä sammuttamalla selvittää, mihin kukin geeni vaikuttaa. Vähitellen menetelmää on alettu kokeilla myös tautien estämiseen. Yksi mahdollinen kohde ovat syövät.

Tiede-lehdessä menetelmä on kuitenkin ollut esillä niukasti. Kerroimme sen saamasta Nobelin palkinnosta nettiuutisessa vuonna 2006, ja mainitsimme sen ohimennen genomintutkimusjutussa vuonna 2007 ja geenihoitojutussa 2011.

Saattaa olla, että jos esimerkiksi me olisimme kirjoittaneet tästä näkyvämmin, jotkut suomalaisen bioalan rahoittajista olisivat innostuneet aiheesta enemmän kuin nyt. Ehkä suomalaiset firmat olisivat jo pitkällä kehitystyössä, ja ehkä suomalaisille olisi tarjolla enemmän uusia syövän hoitokeinoja.

Ehkei tämä ole ainoa tärkeä aihe, jota olemme vuosien mittaan laiminlyöneet. Tuleeko teille mieleen tiedeaiheita, joista ei mielestänne ole julkisuudessa puhuttu riittävästi ja joista esimerkiksi Tiede-lehden olisi kannattanut kirjoittaa näkyvämmin?

Kommentit (28)

Jukka Ukkonen

3D-tulostuksen mahdollisuudet bio-/medi-aloilla olisi ainakin nyt hyvin
ajankohtainen aihe. Esim. eri ruumiinosien varaosien tuottaminen tehden
ensin 3D-printterillä soluväliaineesta varaosalle kehikko ja kasvualusta, minkä
ympärille sitten kasvatetaan ihmisen omista kantasoluista haluttu varaosa.

Kekkuli

"Tuleeko teille mieleen tiedeaiheita, joista ei mielestänne ole julkisuudessa puhuttu riittävästi ja joista esimerkiksi Tiede-lehden olisi kannattanut kirjoittaa näkyvämmin?"

Eipä tule, mutta tulee kyllä mieleen esimerkkejä joista ei olisi tarvinnut kirjoittaa lausettakaan. Tähän kategoriaan menevät kaikki margariinin valintaoppaat ja luolamiesten seksielämäjorinat. Kiinnostavatko tälläiset oikeasti ketään?

Petri Riikonen

Ymmärrän, että sellaiset aiheet, jotka eivät kiinnosta itseä, voivat tuntua turhilta. Itse olen koettanut totutella ajattelemaan, että en vain satu kuulumaan tämän aiheen kohderyhmään, kun tapaan aiheen, joka ei minua sytytä. Omalla kohdallani sellaisia ovat esimerkiksi useimmat autoaiheet ja urheiluaiheet, ja tiedän niiden kuitenkin kiinnostavan hyvin monia.

Ruoka, seksi ja evoluutio kiinnostavat nekin monia. En osaa yhdistää mainitsemaasi margariinin valintaopasta tiettyyn juttuun, joten en osaa sanoa, mitä lukijakunta siitä keskimäärin tykkäsi. Mutta luolamiesten seksielämällä tarkoitat ehkä numeron 7/2010 artikkelia Seksin luonnonhistoria 20 minuutissa, joka kertoi juuri oman lajimme seksielämän evoluutiosta. Sen lukijat äänestivät kyseisen numeron kiinnostavimmaksi artikkeliksi.

MrrKAT

A. Optiikan ihmeitä ("puun takaa").
-99,999% heijastava pinta, 99,99% musta pinta (riviuutisina voinut vilahtaa muttei kerrota miten toimii ja unohdetaan)
-T+T 16.4.2013:"Uusi keksintö jäähdyttää auton auringonpaisteessa - nanoaurinkoverho lähettää lämmön avaruuteen"

B. Internetin ihmeitä: Verkkoteoriaa, kaaosteoriaa, (sosiologiaa). Sivun suosio noudattaa potenssilakia (lukija halunnee tietää miksi?). Datapurskeet, kaistantarve tms ilmiöt noudattaakin kaaosteoriaa (kuulemma siksi ei voi laskea keskiarvoa ja vaikea varautua).

MrrKAT

C.Tilastotieteen, otannan ihan perusteita. Tiedevajaille vaihtoehtouskomusten harjoittaja/toimittajillakin/ihmisillä ihan perusasiat näyttää olevan hukassa. (Esim. jos 10 000 pallosta 50% mustia, 50% valkoisia ja nostetaan 100 palloa, niin he luulevat että voi tulla noin vain 70 tai 100 mustaa palloa tai jos ei tule niin olisi tullut toisella otantakerralla kun tiedegallupissa tuli heitä inhottava tulos jossa kansa luottaa tieteeseen). Tähän voi liittää Kahnemannia
ja Talebia. Rationaaliteettitestiä ym käytännön elämän anekdoottien ja narratiivien harhavoimaa, joka ylittää tieteen tulokset tavisten mielissä.

D1. Lääkeaineen kehitystyö.
D2. Uuden rokotuksen kehitystyö
D3. Lääkkeen/rokotuksen kenttäkokeet.

E. (Lintu)Influenssaviruksen elämänvaiheet, Miten (lintu)influenssa tappaa.

F. Teho-osastopotilaan hoito(menetelmät).

MrrKAT

G. Aerosolit. a)mittausmenetelmistä b) vaikutus ihmiseen c)vaikutus ilmastoon jne.

H. Tuulimyllyt. Historia, uudet menetelmät, aerodynamiikan ihmeitä. Generaattorien ihmeitä.

MrrKAT

B2. "Näin internetin a) kanavapaketit ja tietoliikenne toimii. b) nettihyökkäys+torjunta toimii (eri menetelmien esittely) c) tiedonsalausprotokolla toimii".

Kari Luoto

"Tuleeko teille mieleen tiedeaiheita, joista ei mielestänne ole julkisuudessa puhuttu riittävästi ja joista esimerkiksi Tiede-lehden olisi kannattanut kirjoittaa näkyvämmin?"

Kofeiini on maailman yleisimmin käytetty riippuvuutta aiheuttava päihde, silti sen pitkäaikaiskäytön terveysvaikutuksia ei ole tutkittu tieteellisesti lähes ollenkaan. Haitoista ei ole, kuin muutama tutkimus.

Tiede on osoittanut kofeiinin kertyvän kehoon, ja tämä tarjoaa selityksen niille lukemattomille sairauksille, joita kofeiinin tiedetään aiheuttavan.

Kaiken kaikkiaan, kofeiini aiheuttanee enemmän, kuin 80% kaikista mielenterveysongelmista ja niiden aiheuttamista itsemurhista, mutta myös vähintään yhtä suuren osan sydän- ja verisuonitaudeista, syövästä, dementiasta, jne, koska kofeiinin haitat manifestoituvat stressihormonien induktion kautta, joten se toimii systeemisesti.

Terveysviranomaiset kieltäytyvät tutkimasta asiaa, ja media kieltäytyy julkaisemasta tuottamaani tietoa asiasta.

MrrKAT

I. Immuunijärjestelmän a)evoluutio tai b) kehitys ja oppiminen yksilössä vauvasta vaariksi. (supermutations tapahtuma influenssaviruksen kohdatessa ym).

J. Kiinnitysteknologiaa. Millä kaikin tavoin kaksi esinettä voi kiinnittää toisiinsa (liimaus, puristus, ruuvaus, juotos/hitsaus, imukuppi, pintaliitos.. ), uusimmat tavat ja keksinnöt.

K. Markkinapsykologia ja vaikutusvalta. Miten vaikutetaan ihmisen puolue- ja kulutusvalintoihin, varsinkin uhrin huomaamatta.

E

Niin kuin David Chalmer sanoo, niin "the hard problem of consciousness" käsittelyyn. Tietoisuuden tutkimuksen tämän hetkinen tilanne ja eri suuntaukset.

optimistx

Kannatan MrrKAT:in lähes kaikkia yo ehdotuksia.

"Augmented reality" , AR, kiinnostaa itseäni kovasti tällä hetkellä. Luulen siitä tulevan kännyköitäkin yleisempi ja tärkeämpi sovellutus noin 10 vuodessa. Jotenkin on sellainen olo, ettei silloin tavallinen ihminen oikeastaan tule toimeen töissä, kaupoissa, virastoissa, harrastuksissa ilman AR. Tosin AR on sovellettua tiedettä tai jo kauan sitten keksittyjä periaatteita eikä siksi tiedelehden keskiössä.

Keskustelupalstalla huuhaa ja kaikenlainen hörhöily ottaa paljon tilaa. Ilmeisesti semmoisen analysointi kiinnostaa ei-niin-hörhöjäkin, aivovoimisteluna ja jostain muista kumman syistä(?). Hörhöilyn syyt, seuraukset, alalajit yms voisi olla toimituksellisenkin materiaalin aiheita. Ovathan "oikeatkin tiedehenkilöt" jossain määrin harhaisia ja omien harhojensa käsittely realistisesti olisi tarpeen.

HuuHaata

Jutut suomalaisista tieteentekijöistä kiinnostaisivat kovasti. Eli, mitä vaikkapa fysiikan tutkimusryhmät Suomessa tutkii.

Toinen kiinnostava, toki monella tavalla haastava mm. pitää tuntea lukijaryhmä hyvin, olisi lyhyet opetuspläjäykset eri tieteenalojen perusasioista (ei koko lehti täyteen, vaan vaikkapa yksi / numero). Esimerkkejä: kvanttimekaniikka, algebra, kaaosteoria jne. Jos peruslukija ymmärtääkseen joutuisi miettimään ja vaikkapa netin avulla (tai keskustelupalstan) sitten hahmottamaan miten asia menee, niin ei haittaisi.

Petri Riikonen

Kiitos, hyvin näytte keksivän aiheita, joita lehdessämme on käsitelty niukasti jos lainkaan. Tässä on tullut kivasti aineistoa toimituksen suunnittelupalavereihin.

Itseäni kiinnostaisivat erityisesti MrrKATin mainitsemat tilastotieteen perusteet ja HuuHaan esittämät opetuspläjäykset eri tieteenalojen perusasioista. Minussa nimittäin asuu pieni opettaja, ja minusta populaaritiedelehden tärkeimpiin tehtäviin kuuluu lukijoiden tieteellisen yleissivistyksen tukeminen. Tällaisten perustietojuttujen mahdollisuutta on kyllä vuosien mittaan toimituksessa funtsittukin, mutta olemme aina päätyneet siihen, että lehteen ei haluta liian oppikirjamaista henkeä. Toisaalta tuskin yksittäinen artikkeli silloin tällöin koettaisiin liian oppikirjamaiseksi. Yritän kypsytellä tätä.

Lisäksi MrrKATin ehdotuksista minua kiinnostaisivat lääkeaineen kehitystyö (on kyllä ollut isokin juttu joskus, mutta vuosia sitten) ja markkinapsykologinen vaikutusvalta (on tästäkin jotain ollut, mutta aiheen vaikuttavuuden takia voisi ollla enemmänkin). E:n ehdottama tietoisuuden ongelma kiehtoo minua myös. Jokin juttu siitä oli pari-kolme vuotta sitten, mutta sen tutkimisesta voisi kertoa enemmänkin. Optimistxin mainitsemaa augmented realitya olemme käsitelleet hajanaisesti; ehkä sekin olisi enemmän huomion väärti.

En pysty omin päin lupaamaan tietyn aiheen lisäämistä lehdessämme, sillä päätökset sisällöstä tekee päätoimittaja, mutta otan näitä aiheita esille suunnittelupalavereissamme.

xe

Internetin ihmeet voisivat tosiaakin olla hyvä jutun aihe - vaikka pakettipohjaisten verkkojen "kaottinen" (eli siis itsesimilaarinen) liikenne tiedeuutisena onkin vähän niinkuin jotain 1980-lukua...

Liikenteen osalta hyvä juoni jutulle voisi olla vaikkapa se, että miten periaatteessa yksinkertainen ja hyvin tunnettu järjestelmä voi olla käytännössä mahdoton mallintaa. Mehän tiedämme aivan hyvin minkälaiset ohjausalgoritmit kontroloivat kaikkien verkkoon liitettyjen laitteiden käyttäytymistä ja samoin tunnemme miten verkon eri elementit toimivat paketteja välittäessään. Kaikesta tästä tiedosta huolimatta verkon käytöksen mallinnus on triviaaleissakin tapauksissa käytönnössä mahdotonta (tai tulokset ovat hyödyttömiä).

Tämä ehkä antaisi lukijoille arkipäiväisen esimerkin kautta paremman tarttumapinnan luonnossa esiintyviin kompleksisiin ilmiöihin?

Verkkoteoriastakin löytyy ihan hyviä käytännön esimerkkejä, joita voisi käyttää monimutkaisten ilmiöiden havainnollistamiseen. Yksi hyvä case voisi olla vaikkapa yhteenkytkettyjen robustien verkkojen yllättävä haavoittuvuus - esim. sähkönjakeluverkon ja internet-pohjaisen kontrollisysteemin romahtaminen (ts. yhdistetyn verkon "percolation threshold" (suomeksi??) on huomattavasti pienempi kuin kummankaan verkon vastaava arvo erikseen).

xe

Ai, niin - tuohon internetin liikenteen mallintamiseen voisi muuten helposti liittää suomalaisen (huippu)tutkimuksen esittelyn - löytyyhän meiltä kotimaasta (ainakin) yksi alaan merkittävästi vaikuttanut tutkija, jonka pariin uraa uurtavaan parperiin on viitattu lähes tuhat kertaa (Google Scholarin mukaan). Muutenkin täkäläinen kontribuutti lienee suhteessa varsin huomattava.

MrrKAT

C2. Tilastotieteen otannat.
Tavan jannulle jo homogeenisten pallojen otantojen jakauma on uutta ja että se (mustien pallojen osuus per koe) vaihtelee approx Gaussin jakauman mukaan. Tämän lisäksi reaalimaailmassa tulee käytännön otannan ja haastattelun ongelmat. Ei-homogeeniset Ihmiset ei vastaa tai tulee epäedustavia otantoja. "Kommunistikertoimet" vaaligallupeissa jne. Tästä voisi olla.

C3. Sattuma .
1900-luku on sattuman läpilyöntivuosisata (kvanttifysiikka, tilastotiede, lääket. tutkimukset, evoluutioteoria..). Monille koko sattuman idea ja käsite on itse asiassa intuitionvastainen, erikoisesti uskoville. (Näkyy Puolimatkankin ristiretkeilyssä evoluutiota vastaan). Se vaatii koulutusta. Kahnemann kertoi/osoitti (ainakin Nassim Taleb kertoi Mustassa Joutsenessa jne) kuitenkin että tilastotieteen expertitkin sortuu intuitioon ja houkutusnarratiiveihin luokkahuoneen ulkopuolella. Ne ostaa helpommin vakuutuksia jotka myydään "Kaliforniassa voi tulla tulva maanjäristyksena seurauksena" kuin jos myydään "Jossain päin USA:ta voi tulla tulva", vaikka jälkimmäinen on paljon todennäköisempi uhka (!).
Sattuman osuus historian tapahtumissa ? sekottaako ?Onko ihmiset ja historioitsijat saattaneet "pakottaa" taakse kausaalisyitä, joita ei oikeasti ole tai vääriä syitä koska selityspakko ?

Henkilökohtainen sattuma ?
Monet onnistuneet yksilöt ovat sattumaa, oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tuurilla (esim. osakevoitto tai julkkistähteys tuuria usein, kaikki 10 000 h harjoitelleet ei pääse supertähdiksi). Henkilökohtainen jätti tuuri tai huono tuuri. Onko monen vaikea uskoa että atomifysikaalinen sattuma tai evoluution rekombinaation sattuma (heittää tietyt geenit) aiheuttaa vaikka taudin ? Sitten kenties selitetään Tastulan eessä tv:ssä tai lehdessä miten se ja se elämänsyntini oli syy tautiini.. ? Tai syytetän valtiota, Puskaa tai ilkeää kapitalistista ruokateollisuutta..

MrrKAT

C2b. Suppeat anekdoottimaiset otannat, lähikontaktit. (Lähipiirin suostukset ja some-huhut).
Milloin tämä "tilasto" toimii ? Milloin erehtyy ?

Kahnemannin (Ajattelu, nopeasti ja hitaasti) ja omakoht. havaintojenkin mukaan ihmiset tekevät päätelmät tai saavat tiedon (tieteellisetkin) lähipiirikontakteista useammin kuin suoraan alkulähteistä.

Näiden "huhujen" luotettavuus:
Toiminee jos
-pyytää suositusta hyvästä parturista tai autonkorjaajasta samassa kaupungissa/kylässä. Virallisestikin neuvotaan kysymään tutuilta (Valitut Palat).
-monta samansuuntaista riippumatonta suoraa silminnäkijähavaintoa (tapahtumassa vallankumous tai luonnonkatastrofi -raportit)

Toiminee huonosti:
-jos tuntemattomasta uhrista leviää huhu, että E10-bensa pysäyttää autot (huhu levisi kovien pakkasten aikaan, perättömäksi osoittautui).
-emotionaalinen vahva bias (huhu maahanmuuttajista tai kohurikoksesta),
-omatekonen tieteellinen tai abstrakti väite, salaliittoteoria
-tai omatekonen tulkinta tieteellisestä yksittäislöydön pohjalle joka vaatii asiantuntemusta
-harvinainen tapahtuma (tauti tms), yksittäistapaus, ja alttius virhepäätelmiin (ajallinen yhteys ei ole aina kausaaliyhteys)

(Olettelen, näissä on jollekin tutkijalle/ kirjoittajalle tutkimisen paikka :D)

MrrKAT

..C2b:stä.. jatkoa..
Lähipiirin "otanta" toiminee hyvin jos efekti on suoraan havainnoitavissa (tukan pituus ja kauneus) tai suht. mekaaninen (kellon tai auton toiminta) , mutta huonommin jos kohde on monimuuttujainen ja monimutkainen (ihmiskehon sisäinen toiminta), jota ei suoraan näe. Autot ja kellot on enempi samasta muotista mutta ihminen on aika erilainen, yksilöeroja koska eri geenit, kokemus, fysiologinen menneisyys.
Huono olo ruuasta Y on suoraan havainnoitavissa muttei yleistettävissä suoraan, kyse voi olla henk. koht. eroista. Vielä vaarallisempi on olettaa että jos voista tai viinasta tulee hyvä olo, niin se on terveellistä ahmia loppuikä...

MrrKAT

C3. Bayesin menetelmä.
Suomalaiset on eturintamassa eksoplaneettojen löytämisessä tälläkin tavalla mutta miten tuo menetelmä toimii, ihmettelee varmaan moni.

http://fan.utu.fi/tutkimus.shtml

"Käyttämällä edelleen kahden mittauslähteen Bayesilaista inferenssiä"
..
"Tämä ensimmäinen suomaisen tutkimusryhmän tekemä planeettalöytö on julkaistu Astronomy and Astrophysics -julkaisusarjassa.
Lisätietoja antaa FM Samuli Kotiranta, sekä artikkeli M. Tuomi ja S. Kotiranta (2009). Bayesian analysis of the radial velocities of HD 11506 reveals another planetary companion. Astron. Astrophys. 496, L13
"

Esa

Väh 1. oppikirjamainen artikkeli. Eikä mitään lukiotason pls.

1 haastattelu tieteentekijästä. Voi olla yliopisto/VTT/TKK etc.
Opintojen valinta, opinnot, kuinka paljon opiskeli? hankaluuksia? vaihtoehtoja?
Miten päätyi nykyiseen tutkumukseen/työhön? Työrytmi? Kiinnostaako edelleen? Työllisyys mahdollisuus?

1 sivu kokonaan kirjasuositteluille, voi olla myös englanninkielisiä kirjoja. Esim. "maxwelling elämänkerta" jos tykkäätte siitä. Tai "Topologian johdanto" jos se on Schaums Outlinen tyylinen erittäin selkeä. ja pienemmässä osiossa vaikka scifi/journalismi aiheisia kirjoja esim "Psycopath test" tjsp.

thanks

Pentti S. Varis

Kyllä kai Tiede-lehdessä voi olla jokin lyhyt maininta kansanterveydelle niin arvokkaasta asiasta kuin kurkumiinista. Ei taida olla sairautta, johon kurkumiinilla ei olisi positiivista vaikutusta. Kun googlaa englanniksi curcumin ja sairauden nimen, saa yleensä tieteellistä tietoa kurkumiinin vaikutuksesta tässä sairaudessa. Esimerkiksi allaolevassa linkissä on ekasivun alaosassa "jussipusin" sairausluettelo, mihin kurkumiini ainakin tepsii..

http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/kurkuma-t58413...

Pentti S. Varis

Hermoimpulssiparadigmalle on tarjoutumassa vaihtoehto, genominen tietoisuus. Tämä on nyt osoitettu bakteerikollektiiveille ja voitaneen pian osoittaa limakolle. Ehkä tämä on kuitenkin vähän liian aikaista Tiede -lehteen, mutta valmiutta siihen voisi jo alkaa ylläpitää. Kasvien älykkyydestä kun on taas puhe, tuli tämäkin asia mieleen.

Kuten jo 1985 yliopistoesitelmässäni perustelin, kognitiivisen toiminnan keskus ei ole aivosolujen sähköimpulssit eikä lukuiset muutkaan aivojen fysiologiset tasot, vaan aivosolujen genomien kollektiivi ("aivojen iteroiva kide"). Nyt genomin rooli bakteerikollektiivin jäsenten kognitiivisissa toiminnoissa on osoitettu.

Niinpä kasveissa tapahtuva tietoisuudenkaltaisuus voi olla myös genomiperäistä aitoa tietoisuutta. Kasvin solujen genomeilla voi olla monenlaisia vielä löytymättömiä yhteysverkostoja. Kannattaa esimerkiksi muistaa, että biologinen signaalinvahvistuskyky voi olla jopa 10 exp 20 -kertainen. Gariaevin työtovereineen havaitsemalla genomin radiolähetinominaisuudella voi myös olla osuus solujen yhteys-signaaleissa.

http://www.sciencedaily.com/releases/20 ... 123042.htm

Bakteerit, joilla ei myöskään ole aivosoluja, pystyvät tekemään vaikeita ratkaisuja geenipiireillään.. Genomissa sijaitsee siis bakteerien kognitiivisten toimintojen keskus. Hienoviritteiset geneettiset piirit, joissa bakteerin kognitiivinen toiminta sijaitsee, toimivat siten, että bakteeri pystyy arviomaan yhteisöä kohdanneen stressin vakavuuden, naapuribakteerien tilanteen ja tilastollisen suhteen itiöiksi muuttuvien ja eloonjäävien yhdyskunnan jäsenten välillä.

Tuloksia voidaan periaatteessa soveltaa mm. ihmisjoukkoon sen joutuessa stressitilanteeseen. Tutkimus on jo paljastanut tusinoittain säätelygeenejä ja muuta geneettistä materiaalia, joiden toiminta on bakteerin kognitiivista, vuorovaikutuksellista toimintaa.

poikkitieteellisesti

Joku pyysi artikkelia internetprotokollista, softahömpästä tai jotain tietokonetarinointia. Mielestäni tällaista artikkelia ei Tiede-lehdessa kaivata - en ainakaan itse kaipaa. Tiede-lehden ei pidä sotkeutua internetprotokollien ja muiden vaillinaisesti/huonosti suunniteltujen ihmisten kehittämien järjestelmien selittämiseen. Epäonnistuneiden teknisten kuluttajavempainten ongelmia selittävät erilliset tietokonelehdet, joita on Suomi ja maailma pullollaan. Myös netistä löytyy nettiaiheisiin liittyviä, kattavia jokapojanjuttuja.

Tiede-lehden kannattaa keskittyä ainakin luonnontieteellisiin artikkeleihin. Myös psykologian ja kielitieteellisiin ilmiöihin keskittyviä artikkeleita on hyvä julkaista, koska Suomessa ei ole julkaisuja, jotka kertoisivat niistä kiinnostavimpia tarinoita kansantajuisesti laajalle lukijajoukolle. Psykologian artikkeleissanne voisitte sitten yhdistää mahdolliset analyysit internetprotokollien suunnittelijoiden ja mobiilihärveleiden markkinointihemmojen mielenliikkeistä ja kertoa, miksi suomalaisten diplomi-insinöörien joukossa on muuta väestöä enemmän mielenvikaisuutta ja pahoja luonnehäiriöitä. Ja tilastonikkarien iloksi voitte tehdä samaan artikkeliin analyysin, jossa selvitetään mahdollinen nokiaefekti esimiesasemassa työskennelleiden diplomi-inssien mielenvikaisuutta edistävistä käytännöistä.

Jos aiotte höpöttää teknologiasta, pohtikaa asioita edes tulevaisuuden kannalta, eli keksikää uskottavia tulevaisuuden keksintöjä ja sovelluksia mainostamillenne teknisille härveleille tai 'innovaatioille' ja ottakaa myös lukijanne mukaan pohtimaan science fictionia kanssanne. Muutenkin on hyvä, jos pohditte julkaisemanne luonnontieteellisen ilmiön soveltamismahdollisuuksia. Ehkäpä silloin niitä lääketeknologiaan (ja myös mobiilihömppäsovelluksiin) keskittyneitä yrityksiä alkaa syntyä Suomeen. Tiede-lehden on hyvä toimia eturivissä näkijänä, eikä takarivissä muiden sotkujen 'selvitysmiehenä'.

Jos oikeasti haluatte edistää suomalaista luonnontieteellistä tutkimusta tai teknistä innovointia, kannattaa kirjoittaa artikkeleita, joissa selvitetään, miten tutkimusta voi tehdä kotona tai vaikkapa kaupungin puistossa ja miten huonosta puhelimesta saa rakennettua hyvän ympäristöä ja omistajansa elintoimintoja tarkaavan robotin tai muun apuvälineen. (Artikkeliin voitte sitten lisätä nettilinkin yksityiskohtaiseen puhelimen purkuohjeeseen, anturiohjelmointioppaaseen ja robotin kasaamisessa tarvittavaan työkalulistaan.) Tämä edistää lukijoidenne luovuutta, omien aivojen käyttöä ja 'parantaa' mahdollisesti myös maailmaa.

Ja lisätkää artikkeleihinne viitteitä muuhun hyvään kirjallisuuteen...

Pentti S. Varis

Monet ihmettelevät yksimielisyyden puutetta kriittisistä asioista puhuttaessa. Eikä toisen kannattama toimintakaan aina vastaa toisen toiveita. Ongelman syy tulisi ymmärrettävämmäksi, jos tiedettäisiin yksimielisyyden olevan jo periaatteessa mahdotonta saavuttaa aivojen eroavuuksista johtuen:

http://www.eurekalert.org/pub_releases/2013-02/cp-brp013013.php

Mutta luultavasti tämä on jo esiintynyt pikku-uutisen muodossa; onhan kyseessä monen ihmiskuvaa mullistava asia.

Petri Riikonen

Pentti S. Varis, en muista, olemmeko missään yhteydessä mainineet juuri tuota tutkimusta aivojen kytköseroista. Mutta uutisoimme esimerkiksi viime vuoden marraskuun lehdessä aivosolujen yhteyksien yhdestä vaikutuksesta otsikolla "Matematiikka vaatii aivopuoliskojen yhteistyötä" (Tiede 11/2012 s.12).

Heksa

Voisiko joka numerossa olla yksi sivu peruskoululaisille suunnattuja mielenkiintoisia pikkuartikkeleita? Joku "täky", jolla useampi lapsikin kiinnostuisi lehteä vilkaisemaan. Kun lehti on avattu, samalla saattaisi innostua lukemaan muutaman muunkin artikkelin, tai saataisiin hyvää keskustelua vanhempien ja lasten kesken kiinnostavista aiheista.

Ties vaikka tulisi lisää potentiaalisia tulevaisuuden tieteentekijöitä.

”Varsinaisia tiedejournalismin harjoittajia ei oikeastaan ole edes olemassa”, kirjoittavat artikkelissaan tuoreimmassa Tieteessä tapahtuu -lehdessä Aku Heinonen ja Tiina Raevaara. ”Ihanteellinen tiedejournalisti toteuttaa vahtikoiran tehtävää ja laajentaa tiedettä ja sen tuloksia arvioivaa vertaispohjaa tiedeyhteisön ulkopuolelle.” Tieteen tykkääjänä olen sitä mieltä, ettei meistä toimittajista edes teoriassa voisi olla tieteen vahtikoiriksi ja että siksi tuollaisten tiedejournalistien ilmaantumista on turha odottaakaan. Miksei edes teoriassa? Siksi, että tieteen tulosten luotettavuus perustuu kunkin tieteenalan sisäiseen vertaisarviointiin. Asiantuntijat, joilla on alastaan eniten tietoa, arvioivat toistensa työtä, ja sillä tavoin päästään luotettavimpaan tietoon, mitä käytännössä on saatavissa. Välillä erehdytään ja käsityksiä korjataan, mutta on turha kuvitella, että joku alan asiantuntijoihin kuulumaton, esimerkiksi toimittaja, voisi luotettavammin arvioida tuloksia kuin tiedeyhteisö itse.

Vahtikoiralla on kyllä paikkansa kerrottaessa tutkijoiden epärehellisyyksistä, esimerkiksi tieteellisestä vilpistä. Mutta silloin, kun tällainen ylittää uutiskynnyksen, jutunteko ei edellytä mitään erityistä tiedejournalismin taitoa, vaan vastaa esimerkiksi poliitikkojen hairahduksista kertomista. Tämä on kuitenkin mielestäni ainoa tilanne, missä tiedetoimittajan ja politiikan toimittajan osaamisalueet risteävät.

Tiedetoimittajan, esimerkiksi minun, ydinosaamista on tieteen yleistajuistaminen eli popularisointi. Tällaisen tyypillisen tiedetoimittajan Heinonen ja Raevaara luokittelevat varsinaisen tiedejournalistin kesyksi serkuksi, joka syö tutkijan kädestä, ja sitä he kritisoivat: ”Tutkijan ja tiedetoimittajan välisestä yhteistyöstä johtuen popularisointi ei täytä objektiivisen journalismin kriteereitä.” Tuollainen käsitys objektiivisuuden puutteesta perustuu kuitenkin tieteen ajattelemiseen jonkinlaisena poliittisena toimintana, jossa ulkopuolinen, poliittisesti sitoutumaton raportoija pystyy antamaan objektiivisimman kuvan. Oman käsitykseni mukaan tiede kuitenkin ratkaisevasti eroaa politiikasta siinä, että objektiivisin tieto tieteestä syntyy kunkin tieteenalan sisällä. Ulkopuolisella ei ole mitään keinoa tuottaa tietoa, joka olisi vielä tuotakin objektiivisempaa. Siksi uskon, että yleistajuistamalla kunkin tieteenalan vallitsevia käsityksiä tiedetoimittaja parhaiten toteuttaa Journalistin ohjeiden kohtaa 8: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

 

Kommentit (17)

Neonomide

Hyvä kirjoitus. On tosin helppoa olettaa, että perinteiset kriteerit uutiskynnyksen täyttymiselle voivat olla liian kankeita. Nämä kriteerit ovat yleensä julkaisu itse (Science, Nature ja erikoisalalehtien kerma) ja siitä eteenpäin puksuttava välitön PR-koneisto. On myös hyvä huomioida, että "uutiset" ja "scoopit" ovat eri tasoista toimintaa tiedejournalismin näkökulmasta. Edellinen on PR-mainostoiminnan jakamista vähemmistökielille ja uusiin medioihin, jälkimmäinen taas varsinaista tiedeJOURNALISMIA.

Filosofian proffani on painottanut, että tieteellisessä työssä jokaikinen askel aivan perusasioista lähtien on altis virheille. Kun yhä useamman tutkimuskoosteen [sic] perusteella tieteelliseen tutkimukseenkaan luottaminen ei ole luotettavaa, miksi tulisi pitää tiedetoimittajia hirveän luotettavina? Hehän voivat vain toistaa tutkimusten virheitä edelleen (esim. metodologisesti aivan onneton D-vitamiinitutkimus etusivulla)

”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen... toimintaan jo olemassa olevan PR-koneiston jatkumona.”

Tuomas Aivelo

Olen samaa mieltä kirjottajien kanssa: Suomesta puuttuu tiedejournalismi lähes täysin ja kyllä, sitä tarvitaan.

Mielestäni tiedetoimittajat toimivat nyt rikkinäisen puhelimen lailla. Ottavat lehdistötiedotteen, lisäävät siihen muutaman oman virheen ja laittavat sen ulos mediaan. Jos he oikein revittelevät, he haastattelevat tutkijaa ja sitten raportoivat tuloksista totuutena. Aiheiden seuraaminen on olematonta: suurin osa tutkimuksista raportoidaan kerran - eikä niihin palata, vaikka tutkimus saisi myöhemmin kritiikkiä osakseen. (Ja tämä on nykyisin helppoa! Epäilyttävät tutkimukset revitään parissa päivässä palasiksi englanninkielisessä sosiaalisessa mediassa!)

Se mikä Raevaaran ja Heinosen analyysistä jäi puuttumaan, oli että tiede on eri asia kuin tieteen instituutiot. (Täältähän se löytyy - poliittiinen toimija!) Tietenkin yliopistot pyrkivät ajamaan omaa asiaansa ja saamaan omalle viestilleen näkyvyyttä, tutkijat ajavat omaa asiaansa. Tähän pystyy tarttumaan yksinkertaisinkin keinoin: Toimittaja voi pyytää kommentin uutiseen joltain muulta saman alan tutkijalta. Tämä asettaa aika nopeasti uutisen järkevään kontekstiin.

Mikä tahansa yhteiskunnan tuote, joka kuluttaa niin paljon rahaa kuin tiede tekee, ansaitsee tarkkaavaiset journalistit kimppuunsa. Heinonen ja Raevaara vaativat resursseja yliopistojen viestintäpuolelle, mutta on ilmiselvää että samalla tarvitaan vastavoimia tutkimuslaitoksista riippumattomaan viestintään.

Ja olen sitä mieltä että nykytiede on niin monimutkainen järjestelmä, että vilpin selvittäminen on haastavaa puuhaa. Pitää tuntea tieteen kenttä, että osaa kaivella ja löytää epärehellisyyksiä. Vaikka tiede itsessään olisi korjaava prosessi, tieteen instituutiolle saattaa olla hyötyä piilotella ongelmia.

Metusalah

Mielenkiintoinen aihevalinta Petriltä. Minun käsitykseni mukaan - mikä useinkin saattaa olla virheellinen - tiedetoimittajan tärkein kyky pitäisi olla erottaa oleellinen tieto epäoleellisesta, esimerkiksi sillä perusteella, kuinka paljon käytettävissä oleva tieto liittyy kansalaisten intresseihin ja arkielämään tai sitten ei.
Otetaan jälleen kerran yksi esimerkki. On kaksi uutta tutkimustietoa, joista vain toinen mahtuu julkaistavaksi mediaan, toinen uutinen on jätettävä odottamaan vuoroaan tuleviin aikoihin.

Tutkimusuutinen nro 1: Ankara melu saa koiranpennun sydämen lyöntitiheyden kaksinkertaistumaan.
Tutkimusuutinen nro 2: D-vitamiinilisä ei ehkä torjukaan flunssaa.

Tiedetoimittajan on kaiken kiireen keskellä valittava toinen näistä tutkimustuloksista luettavaksi kansalaisille. Kummanko hän valitsee? Tässä on minun mielestäni tiedetoimittajan kenties tärkein rooli. Asialle on toki paljonkin eduksi, jos toimittaja uutisvalinnan lisäksi hallitsee mahdollisimman paljon aiheen substanssista, mutta kokonaisnäkemys aihelueiden keskinäisestä tärkeysjärjestyksestä on tärkein pointti.

Petri Riikonen

Toki uutistyö on yksi tärkeä osa tiedetoimittamista, ja uutisten valintakriteerit ovat tärkeä osa ammattitaitoa. Sekä tärkeitä että muuten kiinnostavia uutisia tarvitaan, ja niiden valintaan on omat kriteerinsä.

Kovinta ydintä tiedetoimittamisessa on mielestäni kuitenkin pitkäjänteinen eri tieteenalojen tiedon yleistajuistaminen. Tieteiden tuottamasta tietoudesta merkittävin osuus ei yleensä esittäydy yksittäisinä tutkimusuutisina, vaan useimmiten se on ajan mittaan kertyvää yhteenvetoa. Vähitellen tuo tietämys kehittyy ja muuttuu, ja siksi siitä on kerrottava aina uudestaan (ja tietenkin myös tulee uusia lukijoita). Siksi tiedetoimittajan keskeistä ammattitaitoa on sen hahmottaminen, millaisin sanoin ja millaisella vaikeustasolla minkäkinlaisista asioista kannattaa kertoa, jotta mahdollisimman moni ihminen pääsee nauttimaan tieteen tarjoamasta ymmärryksestä. Tuota ammattitaitoa tiedetoimittaja käyttää sekä kirjoittaessaan itse että editoidessaan asiantuntijan tai kollegan kirjoittamaa tekstiä.

Tietenkin myös tähän pitkäjänteiseen seuraamiseen kuuluu valintojen teko ja sen hahmottaminen, mikä on olennaisinta tai kiinnostavinta kertoa yleiseen tietoon. Jos tällaista seurantaa pyritään tekemään mahdollisimman laajasti kautta tieteiden kentän, siinä ei enää hevin riitä kenenkään yksittäisen tiedetoimittajan ammattitaito. Kukaan ei pysty seuraamaan ja hahmottamaan kaikkea. Siksi esimerkiksi Tiede-lehden toimituksen jäsenillä on omia erityiskiinnostuksia ja seuranta-aloja, ja meidät on alun perinkin valittu hommiimme sen perusteella, että kattaisimme seurantakentän mahdollisimman laajalti. Lisäksi meillä on vakituisia avustajia, jotka täydentävät seurantakenttäämme.

SamBody

On olemassa tiedettä ja tiedettä, ja toimittajan kyky tehdä ero noiden välille nostaa kyllä uskottavuutta sivistyneen lukijakunnan keskuudessa. Esim fysiikka/sosiologia/naistutkimus/teologia eivät ole lähtökohtaisesti aivan samalla objektiivisuustasolla ja tämän tiedostaminen on ansio myös jokaiselle tieteestä kirjoittavalle toimittajalle (unohdetaan se "tiedezuurnalisti"). On naivia ajatella että tiede olisi vapaa henkilö-/ryhmäkohtaisista ambitioista sen enempää kuin mikään muukaan elämän alue.

JOhanna

Asiaa liipaavana aiheena: on ollut keskustelua siitä, miten paljon asiantuntijoiden kannattaa esiintyä julkisuudessa. Erityisesti näissä tunteita herättävissä tieteellsitää näkökulmaa vaativissa aiheissa, kuten ilmastonmuutos, ruokavaliot, rokotukset, ydinvoima, koe-eläinasiat, tasa-arvo, sosiaalityö jne. Sama varmaan koskee tiedejournalisteja, jos nämä näyttävät esiintyvän jonkun väitttelyn osapuolen kannattajina (tämä varmasti on aika luonnollista, jos vastakkain on tieteellinen maailmankuva ja "se toinen" ja toimittaja edustaa ensimmäistä).

Henkilökohtainen taakka osallistumisesta julkiseen keskusteluun voi nimittäin olla aika rankka, vaikka asiantuntija olisikin oikeassa ja voisi perustella aukottomasti kaiken sanomansa. Lynkkaus ei rajoitu sosiaaliseen mediaan, vaan voi jatkua jopa tappouhkauksina ja reaalimailman häiriköintinä. Toimittajalle tämä on tavallaan riski, jota voi olettaa (vaikka eihän se hyväksyttävää ole), mutta se sinisilmäinen päivystävä dosentti voi joutua tilanteeseen aika yllättäen.

Ratkaisuehdotuksia ei ole minullakaan tarjota, mutta näin asinatunijana itsekin pidän kehitystä huolestuttavana. Ja erona diktatuureihin yms, Suomessa lynkkausmieliala kohdistuu nimenomaan" virallisen totuuden" edustajiin. Erilaisiin hörhähtelyihin suhtaudutaan melko asiapohjalla, jos niihin ei liity räikeitä väärinkäytöksiä.

Jussi

Ymmärsitköhän Petri oikein, vai minä väärin?

Mielestäni itseään kunnioittavan journalistin tulee toimia vahtikoirana, mutta lähinnä median vahtikoirana.
Nykyään journalisti näyttää suurimmalta osin tarkoittavan ihmistä joka kopio artikkelin täysin kritiikittömästi toisesta roskajulkaisusta joka taas on kopioinnut oman artikkelinsa vastaavasta roskajulkaisusta, jne. Primäärilähdettä ei vilkaista, eikä faktoja tarkisteta.
Tiedejournalisti tarkoittaa samaa mutta aihealueet kalskahtaa tieteelliselle.

Turha väittää että tässä seurattaisiin mitään vertaisarviointia tai että päästäisiin lähellekkään tieteen luotettavuutta.

Pahoitteluni kaikille journalisteille jotka ihan oikeasti tekevät journalistin työtä.
En tarkoita teitä, vaan sitä 99% joka kulkee valheellisesti samalla toiminimellä.

Marko Hamilo

Minusta tuo politiikan toimittajille tyypillinen vahtikoirarooli perustuu ajattelutapaan, jossa nähdään kaikki vastakkainasetteluna. Kun vastakkain ovat hallitus ja oppositio, hyvä journalisti kertoo molempien argumentit - ja jättää molemmat kiinni korruptiosta yms - tasapuolisesti.

Joskus samaa kriittistä tasapuolisuusvaatimusta kuulee tiedejournalistikin yleisjournalistiesimieheltään / toimituspäälliköltään. Tämä on johtanut esimerkiksi ilmastonmuutosuutisoinnissa (Yhdysvalloissa, ei niinkään Suomessa) sellaiseen väärään balanssiin, jossa tiedeyhteisön ylivoimaisen enemmistön konsensuskäsityksen tasaveroisena vastapuolena on yksittäinen eläkkeellä oleva geologian yliassistentti. Lääketieteessä tämä tasapuolisuus on erityisen helppoa: lääkäreitä on Suomessa jotain parikymmentä tuhatta. Jostain Tohmajärven syrjäkylältä löytyy kyllä aina se eläkkeelle jäänyt terveyskeskuslääkäri, jolla on raflaavan kriittinen käsitys valtavirtatieteen näkemyksistä ja sen verran narsismia, että on kiva edes eläkepäivillä päästä julkisuuteen.

Itse olen nähnyt tiedejournalismin paitsi popularisointina Petrin tarkoittamassa mielessä, myös journalismina siinä mielessä, että sitä toista osapuolta kuullaan - ihan kuin rikostoimittaja esittää sekä syyttäjän että puolustuksen argumentit ja politiikan toimittaja sekä hallituksen että opposition näkemykset. Mutta sen sijaan että etsittäisiin keinotekoisesti se vastapuoli, pitää varoa myös tieteellisen kiistan esittämistä siellä missä sitä ei ole. Valitettavasti yleisjournalistiesimiehet ovat huolissaan vain siitä, että ei näytetä kiistaa siellä, missä se on.

Tiedejournalistin A-tyyppinen virhe on siis esittää tieteellisenä konsensuksena näkemys, josta tosiasiassa on tiedeyhteisössä meneillään debatti. Tämän virheen välttämiseen keskittyy suurin osa tavanomaisen journalistin ammatillisista selkäydinreaktioista.

Tiedejournalistin B-tyyppinen virhe on esittää tieteellinen kiista siellä, missä vallitsee tosiasiallisesti tieteellinen konsensus. Tähän virheeseen johtaa paitsi laiskuus ja sensationalismi, myös - paradoksaalisesti - laatujournalismin (väärin ymmärretty) tasapainon eetos.

En todellakaan halua oppia yhtään mitään politiikan toimittajilta. Päinvastoin olen esimerkiksi omalla blogillani pyrkinyut antamaan politiikan toimittajillekin mallia siitä, että yhteiskunnallisiinkin kysymyksiin ja väitteisiin voi soveltaa samanlaisia vaatimuksia evidenssistä kuin tiedejournalismissa pidämme itsestäänselvyytenä. Tiedejournalistilla on ihan tarpeeksi tehtävää tutkimuksesta kirjoittavien yleisjournalistien vahtikoirana.

Tuomas Aivelo

Hei, c'mon, ei popularisointi ja tiukka uutisointi ole ristiriidassa keskenään. Resurssit tietenkin toimituspuolella ovat rajalliset, joten siinä mielessä ehkä, mutteivät näin sisällöllisesti. Lisäksi, se että Suomessa tehdään ihan hyvää tieteen popularisointia ei tarkoita etteikö tiedeuutisoinnissa olisi merkittävästi parantamisen varaa. Suurin osa virheistä ja väärinkäsityksistä tiedeviestinnässä tapahtuu epäilemättä uutisoinnin puolella.

Markolla on hyviä pointteja. Joskin voisi lisätä että laiskuus voi johtaa ihan kumpaan tahansa virheeseen ja moniin muihinkin.

Cargo

Totta. Jos olisi sellainen huippututkija-toimittaja, niin mitä hän nyt sitten suurelle yleisölle kirjoittaisi? Tietysti popularisoidun version uudesta tieteellisestä löydöstä/keksinnöstä. Lähes jokaisella tieteenalalla on omat julkaisunsa, joissa toimituskuntaan kuuluvat arvostetut huippututkijat, mutta tuollaisten julkaisuiden sisältö (esim. Journal of Astrophysics & Astronomy) on täysin lukukelvotonta tavalliselle kansalaiselle - siis tarvitaan sitä popularisointia siihen pätevältä toimittajalta.

Henna

Oulussa tiedejournalisteja koulutetaan Tiedeviestinnän maisteriohjelmassa (Tiema). Toinen asia onkin sitten se, että löytyykö tänä päivänä töitä tieteen popularisoinnin osaajille vai kääntyykö media yhä enemmän siihen halpakustanteiseen suuntaan, että ulkomailla uutisoituja "tieteen popularisointeja" vain käännetään suomeksi.

aexis

Ei tiedeuutisoinnin merkitystä saa vähätellä - minulle tiedeuutiset ovat - tai ainakin ovat olleet - täkeä keino hahmottaa missä mennään ja mistä asiasta kannattaisi milloinkin ehkä hankkia lisätietoja. Valitettavasti uutisointi on osoittautunut monasti varsin luokkattomaksi lehdistötiedotteiden kopioimiseksi toisen tai kolmannen käden lähteistä.

Vähintä mitä tilanteen korjaamiseksi pitäisi tehdä, olisi se, että toimittajat vaivautuisivat tarkistamaan alkuperäisen lehdistötiedotteen ja mielellään vielä silmäilemään alkuperäisen tutkimusjulkaisunkin läpi(*). Hyvä olisi myös selvittää onko tutkimuksen tulokset keränneet kritiikkiä alan tutkijoiden keskuudessa.

Toinen korjattava juttu olisi biaksen välttäminen uutisaiheita valittaessa. Turhan usein vaikuttaa siltä, että esim. ilmastonmuutosuutisoinnissa palstatilaa saavat kaikkein raflaavimmat ennusteet ja väitteet maltillisimpien tulosten jäädessä vaille huomiota. Käytännössä aina käy myös niin, että hurjimmat tulokset kumoavat tai vahvasti kyseenalaistavat tutkimukset tai jopa artikkelien virheiden korjaukset jäävät tyystin ilman julkisuutta.

Tietysti parasta olisi, jos uutiset osattaisiin aina liittää muihin aihetta koskeviin aiemmin julkaistuihin tuloksiin ja muutenkin taustoittamaan juttuja (esim. Sciencen "New & Analysis" / "Perspectives" -tyyliin), mutta tämä lienee liikaa vaadittu suomalaisilta medioilta...

(*) Voi tietysti kritisoida, että tieteellisten tutkimusartikkeleiden ymmärtäminen ja analysointi ei kuulu tiedetoimittajan työnkuvaan - mutta jos tiedetoimittaja ei ymmärrä seuraamansa alan metodeja eikä ole harjaantunut tutkimuksen seuraamiseen niin, että pystyisi edes karkeasti arvioimaan kuinka vakavastiotettava ja/tai perusteellinen tutkimus on ollut tai edes tajuamaan sitä, että ovatko lehdistotiedotteen väitteet heikosti perusteltuja tai jopa ristiriitaisia ko. tutkimuksen kanssa, niin mitä ihmettä me sellaisella toimittajalla teemme? Lehdistötiedotteiden aivottoman kopioinnin kun voisi ihan yhtä hyvin ulkoistaa pihtiputaan kansanopiston pitkäaikaistyöttömien mediapajalle.

aexis

Tässä tuore tyyppiesimerkki, miksi tiedetoimittajien pitäisi edes pikkaisen vilkaista mitä lehdistötiedotteen takana oleva tutkimus oikeasti sanoo:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1832381.html#p1832381

Esim. CO2-raportti uutisoi tuon lehdistötiedotteen aika suorana käännöksenä - tosin tietysti ilman "tylsiä" lukuja (jokuhan voisi vaikka vahingossa alkaa ihmettelemään, että onko se 2% paljon vai vähän).

uskovainen

Minusta tiedejournalisti toimii mediassa monessa eri tasossa.

Tieteen popularisointi on tietysti keskeisessä osassa. Yksittäisen tutkijan työstä raportoidessaan haastateltava on pääosassa, eikä tiedetoimittajan tehtävä ole silloin esitellä omia ideoitaan.

Kriittistä journalismia kannattaa kyllä myös harjoittaa. Siinä roolissa tiedetoimittaja voi esittää oman kantansa esimerkiksi tieteen eri toimijoiden välisistä suhteista. Toimittaja voi esiintyä kriittisesti ilmiötä "kädestä syöminen" kohtaan. Tästä juuri kirjoitettiin viimeisimmässä Tiedetoimittaja-lehdessä. Ja nimenomaan freelancerit voivat tällaista kriittisyyttä harjoittaa, kun eivät ole sitoutuneita mihinkään tiettyyn organisaatioon.

Mutta tiedetoimittajan paikka ei ole puuttua itse tieteentekemiseen ja tutkimustulosten julkaisemiseen. Kuten Petri kirjoittaa, tutkijat jokaisen alan sisällä ovat ainoita, joilla on kyky ja siis mahdollisuus arvioida toistensa tieteellistä työtä. Siihen ei tiedetoimittajan kannata sekaantua.

Kari Luoto

Jos tiedetoimittajat ovat niin lahjattomia, etteivät kykene arvioimaan tieteen luotettavuutta, he ovat pelkkiä kanonisoidun tieteen apologisteja, jotka eivät ymmärrä käytännössä eroa tieteen, kvasitieteen ja pseudotieteen välillä, ja heidän kannattaisi harkita vakavasti jotain muuta uraa.

Jopa kouluttamaton maallikko kykenee tuottamaan luotettavampaa ja validimpaa tiedettä, kuin korruptoituneet tutkijat ja tutkimuslaitokset, teollisuudesta puhumattakaan.

Mitä jäi vuoden tiedeuutisista mieleen? Aluksi suosikkini vuoden vinkiksi. Näppärä on tietää, että halaus kestää keskimäärin kolme sekuntia, kuten uutisoimme maaliskuun numerossa. Jos pelkäät, että rutistat liian kalseasti tai liian innokkaasti, niin siitä vain laskemaan sekunteja! ;)

Isojen uutisten kärkeen menevät neutriinot, jotka ehkä ylittivät valonnopeuden tosin ilmiö on yhä varmistamatta. Tästä kirjoitimme marraskuun numerossa.

Tuleva uhka on tuhkarokko, joka alkaa yleistyä, jos liian moni vanhempi jättää lapsensa rokottamatta. Kesäkuun numerossa uutisoimme, että tuhkarokkoa saa taas Suomestakin.

Tulevia uutuuksia petasi lokakuun numeron uutinen, jonka mukaan idea lähtee lentoon, kun sitä kannattaa kymmenen prosenttia ihmisistä.

Lopuksi toinen käytännön vinkki lokakuun numerosta. Jos olet ostamassa jollekulle lahjaksi tietokonepeliä, niin toivottavasti muistat, että pelaajan aggressiivisuutta lisää kilpailu, ei pelin väkivaltaisuus.

Kommentit (36)

Hannu Tanskanen

@No,kyllä vuoden suurin tiedeuutinen oli East Anglian ilmastotutkimuksen viestien paljastama tiedehuijaus nimeltä "ilmaston lämpeneminen". Sillä oli myös seuraamuksia, Yhdysvaltain Edustajainhuone äänesti ilmastojärjestö IPCC:n tuen lopettamisen ja
Durbanissa yksikään merkittävä päästöjen tuottajavaltio ei sitoutunut Kioton sopimuksen jatkamiseen. Ilmastouskon profee-
toilta uhkaa mennä huonot housuun, Gore puuhaa ilmastouskontoa, Hansen agiteeraa kadulla Greenpeacen kanssa ja Pachauri
ehdottaa skeptikkojen eliminoimista lähettämällä nämä ulkoavaruuteen ;=).

MrrKAT

Ravintouutinen, joka on uutisoitu raflaavasti aika tappavaksi mutta pääpointti on että vitamiinit on turhia (suurelle yleisölle uutinen):
"39 000 amerikkalaisnaisen terveyttä seurattiin 1980-luvulta asti. Ja mitä yllättävää palljastuikaan:

"Ravintolisien käytöstä ei ole juurikaan hyötyä kansansairauksien ehkäisyssä, käy ilmi laajasta suomalais-amerikkalaisesta tutkimuksesta. Muun muassa monivitamiini-, foolihappo- ja rautavalmisteiden käyttö voi tutkimuksen mukaan päinvastoin jopa lisätä kuolleisuutta.
..
Tulokset olivat tutkijoille yllätys, sillä isolla osalla ravintolisistä havaittiin yhteys kuolleisuusriskin kasvuun.
Yksittäisistä yhdisteistä monivitamiinin, foolihapon, B6-vitamiinin, raudan, magnesiumin, sinkin ja kuparin käytön havaittiin lisäävän kuolleisuutta"
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=344688

Uunituore: Maito voi lisätä eturauhassyöpää
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/118795-lehti-varoitus-maidon-lipittajil...
"Myös Maailman syöpätutkimussäätiö (WCRF) suosittaa malttia maidon kulutukseen."

MrrKAT

Näinä viikkoina myös kovia uutisia ovat maankokoiset planeetat joita Kepler-avaruusteleskooppi on löytämässä.

Alan Dorkin

Minun mielestäni vuoden 2011 kovin tiedeuutinen - ja mediauutinen ylipäänsä - oli Japanin tsunami ja sen seuraamukset.

Tiedeuutiseksi Japanin katastrofi muodostuu Fukushiman ydinreaktoreiden kautta sikäli, että kysymyksessä on vähintään useita vuosikymmeniä jatkuva ympäristökatastrofi, joka ei vieläkään ole viranomaisten hallinnassa (sulaneet ytimet), sekä sen vuoksi, että asiantuntijatkaan eivät ole yksimielisiä päästöjen suuruuksista ja niistä seuraamuksista, mitä ydinvoimaloiden tuhoutuminen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä aiheuttaa ...

Tiede-lehti (nro 5/2011 ja M. Hamilo) on ainakin tehnyt kaikkensa mitätöidäkseen ydinkatastrofin jälkiseuraukset, joista tullaan kuulemaan vielä sukupolvien ajan, valitettavasti.

Siitä huolimatta: Hyvää Joulua 2011 ja Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Marko Hamilo

No, ainakin siellä Japanissa on saatu cold shutdown tämän vuoden puolella, kuten pitikin.

Terveysvaikutukset jäävät olemattomiksi, se tiedetään jo nyt. Kuolleita itse reaktorionnettomuudessa nolla, mutta tsunamissa yksi tai kaksi, en muista.

Maankäytön rajoituksien laajuus ja kesto tässä vielä on auki. Se nyt on selvää, että miljoonien asukkaiden kodit eivät ole vuosikymmeniksi muuttuneet autiomaaksi, mutta kymmeniä tuhansia ihmisiä ja kohtalaista määrää viljelijöitä toki asia koskee. Onneksi Japani on rikas demokratia, joka voi hoitaa kalliin maanpuhdistusoperaation sen sijaan että se vain jättäisi Cs-137-saastuneen alueen ränsistymään.

Alan Dorkin

Skeptikoksi julistautunut Marko H. on osoittautunut täydelliseksi "jeesjees-mieheksi", mitä tulee Tepcon tai Japanin hallituksen julkaisemaan informaatioon Fukushiman katastrofista; kun maailmalla on hämmästelty kaikkea sitä salailua ja vääristelyä, mitä Japanin viranomaisten taholta on kuluneen vuoden aikana aiheesta kuultu, Hamilo nielee ja hyväksyy kaiken viranomaisinfon mukisematta! Mitä tieteellistä skepsismiä se sellainen on?

Sosiaalinen media on onneksi seurannut taukoamatta tapahtumia, joten jotain oikeansuuntaistakin tietoa Fukushimasta on ollut saatavissa, mikäli kärsivällisyyttä asian seuraamiseen on ollut. M. Hamilo mainitsee edellisessä kommentissaan muun muassa näin: "Terveysvaikutukset jäävät olemattomiksi, se tiedetään jo nyt."

Tuo väite on häkellyttävää soopaa! En ala linkittämään tähän niitä satoja sivuja syöpätutkijoiden kommentteja, joita lähes päivittäin kansainvälisestä mediasta voi kuka tahansa käydä lukemassa, mutta laitanpa joulunpyhien aikana aihetta selanneena pari linkkiä, joita asiasta mahdollisesti kiinnostuneet voivat käydä vilkaisemassa. Jankkaaminen tappaa mielenkiinnon, mutta seuraavasta voi saada yllykettä lisätutkiskeluun:

http://www.washingtontimes.com/news/2011/nov/24/tracking-cancer-from-fuk...

Googlettamalla "Fukushima cancer risk calculator" saa myös paljon informaatiosivuja ja arvioita niistä suurista syöpäluvuista, joita japanilaisväestöön kohdistuu seuraavien vuosikymmenten aikana. Tässä on kyse siis vain Japanin väestöstä; muun maailman populaatiot ovat paljon vaikeammin ennustettavissa ja tutkittavissa Fukushiman seuraamuksista.

Pentti S. Varis

Darwinin oppi vähittäisistä geneettisistä muutoksista evoluutioilmiön jokseenkin ainoana tekijänä kumoutui lopullisesti. Samalla myös luonnonvalintaa joutuu epäilemään:

http://www.tiede.fi/uutiset/4437/raskauden_keksivat_periman_parasiitit

Lukuisten uusien tutkimusten myötä lujittui käsitys geenejä säätelevän suunnattoman säätelytekijöiden joukon ja säätelytekijöiden verkkojen olemasaolosta ja vaikutuksesta esim. sairauksiin. Merkittävä osa näistä säätelytekijöistä kuuluu non-coding DNA:han:

"Mikä on keskeinen tekijä, joka määrää eliön biologisen kompleksisuuden? Täten non-coding DNA, kerran roskana pidetty, nyt näyttää asuttavan suunnatonta säätelyverkkoa, joka vastaa monimutkaisten kehitysohjelmien suorittamisesta ja sentähden on avain biologisen kompleksisuuden kehittymiseen."

http://www.ias.ac.in/resonance/April2011/p333-340.pdf

Yhä uskottavampaa on, että lamarckismin mekanismeja on olemassa:

http://www.sciencedaily.com/releases/2011/12/111205102713.htm

Hannu Tanskanen

@Säteilyn vaaroja liioitellaan mediassa. Säteily on luonnollinen osa ympäristöämme ja joillain alueilla Suomessakin (ei nyt mainita,ettei herätä paniikkia) taso on radonista (uraani) johtuen niin korkea,että ydinlaitosnormien mukaan alueet pitäisi evakuoida.
Outoa kyllä ja vielä selittämättä on se, että tavallista korkeamman säteilyn alueilla maailmassa (mm. Intian monatsiittihiekka-alueet)
väestö on terveempää ja elinikä pidempi kuin muualla. Kun uraanikaivoksesta kaivannan aikana poistuu radon, voidaan karrikoidusti sanoa, että tietyillä Suomenkin seuduilla on turvallisempaa viedä vieraat lounaalle uraanikaivokseen kuin kotiin ;).

Alan Dorkin

Hannu Tanskanen: "Säteilyn vaaroja liioitellaan mediassa." Näinhän sitä moni luulee.

Kuulin tänään (29.12.) sattumalta radiosta Marutei Tsurusen puhelinhaastattelun Ylen kanavalta. Marutei Tsurunen, (Martti Turunen), on suomalaissyntyinen poliitikko ja maan parlamentin ylähuoneen ensimmäinen länsimaalaissyntyinen jäsen. Parlamentissa Tsurunen edustaa demokraatteja. Hänet luetaan puolueensa vaikuttajien raskaaseen sarjaan. Parlamentin ylähuoneessa Tsurunen on maanviljely-, metsätalous- ja kalastusvaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen sekä luonnonkatastrofien erikoisvaliokunnan puheenjohtaja.

Haastattelussa Tsurunen keskittyi lähinnä Fukushiman voimalakatastrofin taloudellisiin seuraamuksiin, jotka ovat järkyttävän suuret; lopullista laskua ei osata vielä edes arvioida, koska voimalan purkutyöt tulevat kestämään useita vuosikymmeniä.
Kävi ilmi m.m. se seikka, että Tepco ei ollut valmistautunut ydinreaktoreidensa kanssa millään tavoin tsunamiin, eikä edes maanjäristyksiin. Parhaillaan voimayhtiö hakee Japanin hallitukselta n. 7 mrd:n euron lisärahoitusta, jolla päästäisiin ”eteenpäin” muutamia kuukausia. Kestääkö edes hallituksen selkäranka, sitä ei kukaan vielä osaa arvioida.

Tsurunen kertoi kuitenkin muutamia yksityiskohtia myös säteilyongelmista, joista erityisesti jäi mieleen pari yksityiskohtaa. Ensinnäkin se, että Fukushiman prefektuurissa riisinviljelijät myyvät satonsa Japanin hallitukselle, joka jatkokäsittelee riisin ongelmajätteenä. ”Kukaan ei tiedä, mistä säteilyä tulee lisää, mutta näin kuitenkin tapahtuu”, kertoi kansanedustaja.

Lisäksi Marutei Tsurunen kertoi asuvansa itse 230 km Tokiosta etelään (Fukushima sijaitsee saman verran Tokiosta pohjoiseen), ja että myös hänen kotiprefektuurinsa viljelijöistä monet joutuvat myymään riisisatonsa hallituksen jätteenkäsittelyyn, koska nykyisin säteilynäytteet otetaan kaikista maataloustuotteista. Aikaisemmin ehdittiin ottaa vain satunnaisotoksia maataloustuotteista.

Yritän vielä etsiä Tsurusen haastattelun Ylen Areenasta, jotta Marko Hamilokin voisi käydä sen kuuntelemassa. Jos se löytyy, linkitän sen tänne.

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

On muistettava, että Turunen/Tsurunen on uskonlahkon jäsen, jonka saarnaajana alunperin lähti Japaniin ja edustaa siellä
parlamentissa paikallista viherpuoluetta,joka saattaa hieman värittää lausumaansa. Missään tapauksessa Tsurunen ei ole fyysikko eikä säteilyn asiantuntija.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Marutei_Tsurunen

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

Tuo on pelkkää median spekulointia, mitään todistetta siitä, että tuo olisi nimenomaan Fukushiman säteilyn aiheuttamaa,ei ole.
Jos elimistöön joutuu terveyteen akuutisti vaikuttavia määriä radionuklideja, kyllä ne löytyvät tutkimuksissa. Tavallisin ydinreaktorionnettomuuden tuote on 8 päivän puoliintumisajan omaava jodi 131-isotooppi, joka kerääntyy ennenkaikkea kilpirauhaseen, jollei elimistöön etukäteen ole tuotu stabiilia jodia "kyllästämään" se. Ydinaseen räjäytyksen laskeumassa puolestaan vaarallisimmat ovat strontium 90 ja cesium-isotoopit. jotka rikastuvat luihin kalsiumin sukulaisina. Ne tuhoavat luuytimen kykyä tuottaa verisoluja ja ilmenee siis punasolujen vähenemisenä.

Olin 1970-luvun alussa tutkimusryhmässä, Maatalouden tutkimuskeskuksen isotooppilaboratoriossa, jossa Suomen Akatemian apurahalla tutkimme juuri näitä ydinlaskeuman isotooppeja ja niiden kulkeutumista/rikastumista ravintoketjuissa. Meillä oli säteilyfilmit rintapielessä, säteilysuojatutkinto ja neljännesvuotiset verenkuvan tutkimukset Työterveyslaitoksella, vaikka käytimme vain vähemmän vaarallista, 30 d puoliintumisajan omaavaa mutta kemiallisesti identtistä Sr89:aa ( 28 a Sr90:lla). Neukkula teki silloin tuota suurta ydinkoesarjaansa Novaja Zemljalla. Tutkin myös elohopeaisotooppeja Karoliinisen sairaalan raadoista Tukholman teknillisen korkeakoulun isotooppilaboratoriossa 1980-luvun alussa ja jo 1960-luvun alussa olin nuorena kemian opiskelijana analyytikkona Suomen ensimmäisellä uraanin koerikastamolla IVO:n sähkölaboratoriossa Helsingissä.

Alan Dorkin

Hannu Tanskanen: "Missään tapauksessa Tsurunen ei ole fyysikko eikä säteilyn asiantuntija."

Totta puhut, kuomaseni, mutta et kai tosissasi luule, että Japanin parlamentin luonnonkatastrofien erikoisvaliokunnan puheenjohtajalla ei olisi käytettävissään maan parhaiden asiantuntijoiden ja fyysikoiden lausunnot asioiden tilasta?

Kummallisinta tässä Fukushima-keskustelussa on mielestäni kaiken aikaa ollut se, että tiedetoimittaja Marko Hamilo "tietää" asiat paremmin, kuin Japanin tai koko maailman parhaat asiantuntijat! Ihmiskunnan historian kenties pahin ydinvoimalakatastrofi on vielä tosiasiassa alkutekijöissään kaikien seuraamuksiensa osalta, mutta Hamilo julistaa muun muassa näin: "Terveysvaikutukset jäävät olemattomiksi, se tiedetään jo nyt ...", ja: "Onneksi Japani on rikas demokratia, joka voi hoitaa kalliin maanpuhdistusoperaation sen sijaan että se vain jättäisi Cs-137-saastuneen alueen ränsistymään."

Voisiko Marko Hamilo täsmentää sitä, mistä hän ammentaa tietonsa väitteidensä tueksi? Kansainväliset tutkijat ovat eri mieltä asioiden tilasta. Minä olen ainakin tuossa edellä linkittänyt mielestäni asiantuntevia lähteitä, joita kyllä tarvittaessa löytyy paljon enemmänkin. Sekä terveysvaikutukset Japanissa ja muualla maailmassa, kuin myös taloudelliset seuraamukset ovat suuria kysymysmerkkejä Fukushiman ydinkatasrofin suhteen vielä kauas tulevaisuuteen, ja pahinta on, että ennusmerkit ovat negatiivisia ....

Marko Hamilo

Missä kukaan saisi sellaista altistusta, joka johtaisi terveyshaittoihin? Jos nyt spekuloidaan sillä että joku viljelymaa tai kalalaji ei kelpaa ravinnoksi ihmisille niin se tarkoittaa että viljelijällä tai kalastajalla on työllistymisongelma. Se ei tarkoita että joku saa syövän.

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

Tsurunen on kuitenkin poliitikko, joka voi valita "asiantuntijoista" omaa agendaansa miellyttävät ja säteily on, erityisesti Hiroshiman ja Nagasakin maassa, voimakkaita tunteita herättävä aihe, jolla voi kerätä ääniä.

Alan Dorkin

Markolle ja Hannulle: Jääkäämme odottamaan, mitä tuleman pitää. Aikaa kyllä riittää asioiden seuraamiseen, mutta riittävätkö rahat ja kansan terveys? Fukushiman kuudesta ydinreaktorista kahden ytimet on tiettävästi sulanut täysin ja kolmannen osittain. Loput kolme ovat muilla tavoin tuhoutuneet. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, kolmea sulamatonta reaktoria päästäneen purkamaan 2-3 vuoden kuluttua.

Marko H. mainitsi tuossa edellä, että "siellä on saatu cold shutdown tämän vuoden puolella, kuten pitikin." Olisi mielenkiintoista kuulla, miten täysin sulaneiden "completed melted"-reaktoreiden "cold suhtdown" on käytännössä toteutettu? Minulla on se käsitys, että sulaneet ytimet ovat porautuneet reaktorirakennusten läpi maaperään jatkaen siellä pohjavesien, maaperän ym. kontaminoitumista, ja että niille ei pystytä tekemään nykytekniikalla enää mitään; täytyy vain toivoa, että tulevien sukupolvien insinöörit keksivät jotakin uutta tässä asiassa.

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

En jaksa uskoa,ettei japanilaisten reaktoreissa olisi ollut ydinsiepparia, betoniallasta,joka estää sulan massan menon maaperään?
"Kiina-ilmiö" on Hollywood-hömppää, muistaakseni jossain ytimen sulamistapauksessa se "upposi" 0,1 mm. Hyvin vakaviahan tuollaiset tapaukset toki ovat ja ihmetyttää, ettei tunnetulla maanjäristysten/tsunamien alueella jäähdytysveden syötön varapumppuja oltu sijoitettu riittävän korkealle. Meidän reaktoreidemme tulvakorkeusrajat kai nyt menevät uusiksi myös, vaikka ainoa tapaus jossa edes teoriassa vesi voisi nousta liian korkealle olisi tuon Kanarian saarten La Palman tulivuoren keilan lohkeaminen mereen,jolloin tsunamiaalto voisi olla jopa useita satoja metrejä korkea ja tehdä suurta tuhoa rannikoilla sekä Euroopassa että seitsemän tuntia myöhemmin hukuttaa Floridan. Kävin sanotulla vuorella kolmisenkymmentä vuotta sitten,kun La Palma ei vielä ollut turistikohde, hyvin vaikuttavan näköinen oli tuo musta "torahammas" keskellä mitä vihreintä luontoa. Kirjoitinkin aiheesta MM:aan kolumnin, se oli viimeiseni,koska olin rikkonut lehden ydinvoiman vastaista agendaa;)

http://www.magneettimedia.com/?p=5514

Alan Dorkin

Hannu Tanskanen: Tunnut tietävän arvostettavan paljon näistä asioista. Kuitenkin Fukushiman tapauksessa on kysymys useista sellaisen ydinkatastrofin yksityiskohdista, joita ihmiskunta ei ole koskaan aikaisemmin kohdannut - valtavat päästöt mereen, reaktoriydinten sulaminen, joita ei ole päästy vielä edes tutkimaan ankaran säteilyn vuoksi jne. jne. - mutta koska tämäkin aihe vähitellen hukkuu uusien blogiaiheiden alle, tyydyn tällä kertaa linkittämään vain suhteellisen tuoreen New York Timesin artikkelin tästä aiheesta (lue se tarkasti):

http://www.nytimes.com/2011/12/01/world/asia/meltdown-in-japan-may-have-...

PS: "En jaksa uskoa, ettei japanilaisten reaktoreissa olisi ollut ydinsiepparia, betoniallasta, joka estää sulan massan menon maaperään?"
Kyllä se "sieppari" on varmaankin siellä ollut, mutta sen torjuntapotentiaali ei ole riittänyt, koska näin totaalista katastrofia ei ole voimalaa rakennettaessa osattu kuvitella. Jopa insinöörienkin järki on rajallinen; täydellinen "meltdown" ei ole estettävissä ihmisen rakentamilla betonialtailla. Kiitos sinulle mielenkiintoisesta keskustelusta!

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

Niin,emme vielä tiedä,mitä todella on tapahtunut ja ydinvoiman vastustajat hyödyntävät tätä täysin rinnoin. Papintytär Merkel ja Saksa ovat tekopyhyydessään yhtä härskejä kuin Ruotsi, joka "luopui" ydinvoimasta ja oli pari vuotta sitten OECD:n tilastoissa niiden kolmen maan joukossa,jotka olivat eniten lisänneet sähköntuotantoaan ydinvoimalla. Nyt Saksassa on jo ollut sähköpulaa ja se joutuu ostamaan ydinsähköä Ranskasta, joka on maailman johtava maa alalla, 85% sähköstä tulee ydinvoimaloista. Ranskasta emme kuitenkaan ole kuulleet merkittävistä onnettomuuksista. Luonnonkatastrofi on tietenkin tekijä, jota on tilastomatematiikalla vaikea ennustaa, se tapahtuu tietyillä alueilla jotakuinkin varmasti, mutta tapahtuuko se sadan vuoden päästä vai huomenna, sitä ei matematiikka kerro. Olisiko japanilaisilla ydinvoimaloiden piirustuksia kopioidessa joku sinikopio ollut väärinpäin? No,niin tai näin, katsotaan rauhassa, mitä tapauksesta opimme, eikä mennä Saksan tavoin halpaan populistiseen hysteriaan.

Hannu Tanskanen

@ Marko

Tuon tyypin reaktorissa (EPR) taitaa todellakin olla, hyötöreaktoreihin sellaisia on rakennettu ja tulossa muutamaan muuhunkin:

" A core catcher is a device provided to catch the molten core material (Corium) of a nuclear reactor in case of a nuclear meltdown and prevent it from escaping the containment building.
A core catcher is made from a special concrete ceramic to prevent material from trickling through; it also uses material of cooler construction to cool down the core material.[1][2] The core catcher of the European Pressurized Reactor (EPR) has 170 m² expansion area and a mass of 500 t.[3]
Reactor types with core catchers, besides the EPR, are: the "Fast Breeder" SNR-300,[4] VVER-1000/428,[5] SWR1000, ESBWR, and Atmea I.[4]
The AES-91, a project of Atomstroyexport, will be the first type of nuclear plant that has a core catcher as standard equipment.[6] Thus, in early 2011, the two reactors of the Chinese Tianwan Nuclear Power Plant are the only working nuclear reactors with core catchers"

Hannu Tanskanen

@ Alan Dorkin

Meillä on edelleen strontium/cesium jäänteitä pohjoisen jäkälässä ja poroissa neukkulan 1970-luvun ydinkokeista Novaja Zemljalla
ja sisävesien kaloissa aktinideja Tsernobylin jälkeen, ne vastasivat jokaiselle suomalaiselle samaa säteilyannosta,jonka saa yhdestä keuhkoröntgenkuvauksesta. Eli tilastollisesti ei voida erottaa normaaleista syöpäkuolemista, sama tulee pätemään Japaninkin päästöissä ainakin Japanin ulkopuolella. On tosin syytä tarkkailla radioaktiivisten isotooppien mahdollista rikastumista ravintoketjuissa, tätä tutkimusta tein kahden vuoden ajan 1970-luvulla Maatalouden tutkimuskeskuksen isotooppilaboratoriossa Tikkurilassa Suomen Akatemian apurahalla (Lakanen, Paasivirta ,Tanskanen).

Alan Dorkin

Hannu Tanskanen: Totesin jo aiemmin, että tiedät paljon näistä asioista; arvostan myös tutkimustyötäsi aiheen parissa, mutta Fukushimassa on tilanne edelleen päällä, ja asioita pimitetään/salataan ihmisiltä ja medialta edelleenkin, mikä - hämmästyttävää kylläkin - on ollut Japanin viranomaisten linja alusta alkaen.

Edellisessä linkissäni (esimerkiksi) oli maininta, että Fukushiman nelosreaktorissa on tapahtunut räjähdys kuluvan tammikuun 9. päivänä, mutta Tepco tai Japanin hallitus eivät ole tiedottaneet asiasta. Kyseessä on todennäköisesti ollut vetyräjähdys, mutta jos reaktorit ovat "cold shutdown"-tilassa, miten räjähdys oli mahdollinen? Tuleeko niitä lisää? Lisäksi "meltdown"-reaktorien maanjäristyksessä halkeilleet suojarakennukset vuotavat, ja sulaneiden ydinten saastuttamaa pohjavettä löydetään yhä laajemmilta alueilta.

Tilanne Japanissa ei ole edelleenkään hallinnassa ja sen vuoksi siitä täytyy jatkaa keskustelua. Toivoisin kovasti, että Tiede-lehti arvostaisi lukijoitaan edes sen verran, että se julkaisisi Fukushiman todellista tilannetta vastaavan artikkelin päivityksenä lehden numerossa 5/2011 olleelle jutulle, joka ei oikein ollut mistään kotoisin.

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

Japanin viranomaisten niukan tiedottamislinjan ymmärrän,tilanne on tarpeeksi vakava ilman median hehkutustakin.
Tsernobylin paikalliset viranomaiset ilmeisesti aikoivat salata kokonaan, mutta eihän se onnistunut,kun puoli Eurooppaa mittasi
kohonneita säteilyarvoja ja radionuklideja ilmassa. Muistan kun uutinen tuli radiosta. Naapurinani asui Säteilyturvakeskuksen
tutkija, joka haki kiireesti lapsensa sisään hiekkalaatikolta, kun alkoi sataa. Minä tein saman ja komensin lapset sisään.
Toin firmastani geigerin ja seuraavina päivinä mittasimme pihapiirissä normaaliin verrattuna kymmenkertaisia säteilyarvoja.
Sinänsä se ei ollut vaarallista, mutta periaatteessa palavan grafiittireaktorin päästöissä olisi voinut olla myös "hot spots", sulaneen
polttoaineen mikrohiukkasia, joilla huima säteily, elimistöön joutuneena sellainen voisi olla tuhoisa. Japanin painevesireaktoreista, joissa suojakuori, ei tuollaista voi tulla, pääosin päästö kai on jodi 131:a, beeta ja gammasäteilijää, jolla lyhyt noin 8 päivän puoliintumisiaika, eli hajoaa nopeasti ja joditabletit kyllästävät kilpirauhasen, johon se pyrkii.

Hannu Tanskanen

@ Alan Dorkin

Tietysti aina pitää olla "Worst Case" -skenaario, mutta ei ole mitään syytä kertoa siitä liian aikaisin, syntyneessä paniikissa
kuolisi ja vammautuisi paljon enemmän ihmisiä kuin itse onnettomuuden aiheuttamana. Jos vaikkapa joku todella laaja,miljoonien ihmisten pikaevakuointi olisi tarpeen, se pitäisi tehdä hallitusti, vaikka sitten osa ei ehtisikään ajoissa pois, se on ainoa keino.

Hallituksilla on suunnitelmat kaikille kohtuullisen todennäköisille katastrofeille, esimerkiksi Yhdysvalloissa aivan varmasti sitä tilan-
netta varten, että Washingtonissa, New Yorkissa tai muussa miljoonakaupungissa räjähtää terroristien ydinpommi ja tehtiinpä
mitä hyvänsä, kymmenet tai sadat tuhannet ihmiset tulevat menehtymään. Senaattori Lugarin raportti jotakuinkin kymmenen
vuotta sitten arvioi todennäköisyydeksi tulevan kymmenen vuoden aikana peräti 70%. Kirjoitin hieman ydinasevaarasta TM:lle
aikoinani, Säteilyturvakeskuksen tutkija kehui sitä ja kertoin "viidennen kerroksen ylimysten" tutkivan sitä hartaudella ;=).

http://img715.imageshack.us/img715/7413/ydinaseterrorismi.pdf

(Tiukalla aikataululla kirjoitettuna siinä on muutamia epäoleellisia virheitä)

Alan Dorkin

Hannu Tanskanen:
Olet aivan oikeassa siinä, että Worst Case-skenaariot on oltava olemassa, ja niitä kaikilla valtioilla varmasti onkin erilaisten katastrofien varalle. Tämä "tapaus Fukushima" on kuitenkin täysin erilainen siinä mielessä, että "worst case" oli jo tapahtunut, mutta siitä ei kerrottu sen enempää Japanin kansalle kuin kansainväliselle mediallekaan. Eivätkä Japanin viranomaiset suostu kertomaan koko totuutta vieläkään, sikäli kuin se jollakulla tiedossa on. On ihan eri asia tehdä suunnitelmia pahimman varalle, kuin valehdella tai pimittää kaikki se, mitä on jo tapahtunut.

Kun viime toukokuussa pohdin M. Hamilon blogin (Kaksi kuukautta Fukushimasta) yhteydessä sitä, joutuuko Tokion prefektuuri (13 milj. ihmistä) evakuoitavaksi, minut naurettiin ulos keskustelusta tyyliin: "Mieti vain tuollaisia huuhaajuttuja, nauru pidentää ikää" jne. On ihan mielenkiintoista näin jälkikäteen todeta olleeni oikeilla jäljillä, vaikka oikeata tietoa ei ollutkaan käytettävissä.

Fukushiman katastrofi jatkuu täysillä kierroksilla vielä pitkään. Pahinta on, että viimeisimmät uutiset sieltä ovat hyvin huolestuttavia, mutta en ala niitä nyt tässä yhteydessä tarkemmin esittelemään; niistä tullaan kirjoittamaan paljon eri foorumeilla myöhemmin tänä vuonna.

Hannu Tanskanen

@ Alan Dorkin

Voi ja voi, aina näitä "pahan ilman lintuja" löytyy. Meren vesimäärä on niin mahtava, että siihen laimenee vaikka mikä. Tästä huvittavana ajatusleikkinä aikoinaan laskeskeltiin, että ei tarvita Riihimäen ongelmajätelaitosta. Jos sen käsittelemät myrkyt liuotettaisiin pikku hiljaa Helsingin juomaveteen, pitoisuudet eivät ylittäisi kansainvälisiä raja-arvoja ;).

Alan Dorkin

Hyvin mielenkiintoista tämä Suomen median tapa uutisoida harvakseltaan Fukushiman tilanteita.

Tuorein esimerkki on tältä päivältä (30.1.): YLE:n uutiskynnyksen ylitti Tepcon välittämä tieto siitä, että talviset olosuhteet (jäätyminen) on aiheuttanut 600:n litran vesivuodon reaktoreista. Sen sijaan siitä ei mainittu sanaakaan, että vuotokohtia on kaikkiaan 14, ja että reaktorista nro 6 on vuotanut seitsemän tonnia vettä, mutta kukaan ei tiedä minne?

http://www.radioactive.eu.com/index.php?option=com_content&view=article&...

Hannu Tanskanen

@Alan Dorkin

Fukushima on kovin kaukana ja sen vaikutus täällä olematon,mediaa kiinnostaa läheisemmät asiat kuten pressan vaali ja euron
kohtalo. Persianlahden tilannekin voi räjähtää minä päivänä hyvänsä. Myös nuo radioaktiivisuusasiat ovat suurelle yleisölle liian
vaikeita, "ilmastonmuutoksessakin" on helpompi uskoa tuomiopäivän profeettoja, tosiasia eli se, ettei mitään uutta auringon alla
ei ole uutinen.

Pentti S. Varis

Vuotta 2011 voidaan sanoa myös planeettojen vuodeksi. Vaikka oheinen artikkeli onkin jo vuodelta 2012, itse tieteellinen tulos, ainakin sata biljoonaa planeettaa galaksissamme, on viime vuodelta.

http://sinhalaya.com/news/eng/2012/chandra-wickramasinghe-says-billions-...

http://online.wsj.com/video/galaxy-may-host-100-billion-planets/B86DA852...

Vielä vuosi sitten pidettiin merkittävänä löydöksenä, että oli olemassa kourallinen planeettoja!

Alan Dorkin

Fukushimassa sulaneet ja hajonneet reaktorit vuotavat ja räjähtelevät jatkuvasti, päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, eri syistä johtuen. Japanin viranomaisten (Tepco/hallitus) viesti on: "Ei mitään hätää, asiat ovat hallinnassa!"

Tonneittain kontaminoitunutta lauhdevettä leviää jatkuvasti reaktoreiden ympäristöön, ilmaan, pohjavesiin ja mereen, mutta viranomaiset ilmoittavat: "Vuoto on saatu rajoitettua ydinvoimala-alueelle, mereen ei ole valunut mitään."
Hyvä on, jos vuoto on saatu rajoitettua, mutta mitä viranomaiset tekevät vuotaneille kontaminoituneille vesitonneille? Jotakin niille on tehtävä! Etteikö vain laskettaisi mereen; sinnehän mahtuu, valisti H. Tanskanenkin. Meressä radioaktiiviset isotoopit valitettavasti rikastavat ravintoketjua, joka yltää kaikille mantereille. Fukushiman katastrofi on paljon suurempi, kuin kukaan on uskaltanut ääneen lausua. Kuka nostaisi kissan pöydälle?

Todettakoon tämä fakta nyt tässä: Tilanne Japanissa ja Fukushiman lähiprefektuureissa on sellainen, että aikaperiodilla 10-100 vuotta ihmiselle terveelliset elinolosuhteet on menetetty; sulaneille 1-3 reaktoreille ei nykytekniikalla voida tehdä mitään, ne jatkavat maaperän ja pohjavesien kontaminoitumista seuraavien kymmenien, todennäköisesti satojen vuosien ajan. Reaktorit 4-6 oireilevat ja poksahtelevat säännöllisin väliajoin eri syistä vähintään vuosikymmeniä, eli Japanin saarten potentiaali ylläpitää nykyistä yli sadan miljoonan asukkaan väestömäärää hiipuu lähivuosina, ja yksi tärkeä syy siihen tulee olemaan Fukushiman katastrofi.

Omasta puolestani lopetan tämän aiheen keskustelun seuraavaan Petri Riikosen ansiokkaaseen kommenttiin (aiemmasta blogista):

"Toimittajat ovat voimattomia vain, jos olettavat, että tutkijat ovat kuin eri kantoja edustavat poliitikot eli että kyseessä ovat näkemysasiat, joille annettava painoarvo riippuu poliittisesta kannasta. Sen sijaan jos toimittajat ymmärtävät sen, että luonnontieteissä eri tavoin meritoituneilla tutkijoilla on ihan aitoja pätevyyseroja ja että alan tutkijayhteisön valtavirtakäsityksellä ja yksittäisten henkilöiden siitä poikkeavilla näkemyksillä on ihan aito luotettavuusero, selvitysvoimaa riittää."

Säälin asiantuntijoita. Heitä patistetaan mukaan nettikeskusteluihin ja sosiaaliseen mediaan jakamaan osaamistaan. Tehtävä on kuitenkin tätä nykyä aika mahdoton ainakin sellaisilla aloilla, jotka vähänkin herättävät tunteita. Jos spesialisti lähtee väittelemään maallikoiden kanssa vaikkapa ravitsemuksesta, rokotuksista tai ilmastonmuutoksesta, hän ei enää muuta ehdi tehdäkään. Ja siinä sivussa hän voi joutua kuuntelemaan henkilökohtaisuuksiin menevää haukkumista.

Helppo on tällaisen minun kaltaiseni tieteestä tykkääjän kirjoitella blogia ja jutella mukavia, kun ei tarvitse omalla asiantuntemuksellaan seistä esimerkiksi kansanterveyden tai elinympäristön vartiosotilaana, jonka toimenkuvaan kuuluu kestää kaikki kulloinenkin ryöpytys.

Scientific Americanin blogisti molekyylibiologi ja tietokirjoittaja Christie Wilcox julkaisi tänä syksynä neliosaisen postaussarjan, jossa hän perustelee, miksi kaikkien tutkimusyhteisöjen kannattaisi harkita jonkinlaista läsnäoloa sosiaalisissa medioissa: ”Luottamus ei synny informaatiosta vaan vuoropuhelusta ja läpinäkyvyydestä.”

Varmaankin noin, nyökyttelin tuota lukiessani. Mutta kerropa se THL:n tutkijoille, jotka koettavat puolustaa ravitsemussuosituksia tai rokotuskampanjoita, kun vastassa on joukko hurmoshenkisiä toisinajattelijoita, joilla on rajattoman tuntuisesti aikaa ja tarmoa. Puhumattakaan Ilmatieteen laitoksen tutkijoista ilmastodenialistien ryöpytyksessä.

Eräs Wilcoxin blogin kommentoija huomauttaakin: ”Paljon vakavampi ongelma kuin jonkun hyvän tieteilijän kehno kommunikaatiotaito on maallikko, joka osaa vakuuttavasti levittää pseudotiedettä.”

Sääli, että olemme jämähtäneet tällaiseen tilanteeseen. Pessimistiseksi vetää, vaikka haluaisin uskoa tulevaisuuteen.

Mutta ehkä meillä on vielä toivoa. Viime keväänä laaja, suomalaisten tulevaa mediankäyttöä tutkiva Next Media -ohjelma julkaisi väliraportin Media Vision 2020. Sen sivulla 15 ennustetaan, että vuoteen 2020 mennessä ihmiset tulevat nykyistä tietoisemmiksi siitä, ketä heidän kannattaa seurata ja uskoa: ”By 2020 - - An authority ranking and rating system is introduced. People choose their personal authorities and follow them as news and information sources (bloggers 2.0).”

Koska suomalaiset ovat niin pitkälle kouluttautuneita, uskon, että meillä voi lopulta riittää ymmärrystä valita viisaasti. Toivon, että isoin järki vähitellen netissäkin päihittää kovimman huutamisen. – Mutta myönnän, että täysin en pysty tästä toivosta itseäni vakuuttamaan.

Kommentit (32)

SamBody

Olipas pitkällisesti sanottu yksinkertainen asia: olen konformisti ja toivoisin että muutkin ovat.

Alan Dorkin

Raha ratkaisee. Suurin osa huippuasiantuntijoista ei viitsi vaivautua, koska siitä ei makseta mitään.

Syksy Räsänen on virkistävä poikkeus; hän lahjoittaa kirjoituspalkkionsa hyväntekeväisyyteen (HS:n haastattelun mukaan).

PekkaP

"Koska suomalaiset ovat niin pitkälle kouluttautuneita, uskon, että meillä voi lopulta riittää ymmärrystä valita viisaasti. Toivon, että isoin järki vähitellen netissäkin päihittää kovimman huutamisen. – Mutta myönnän, että täysin en pysty tästä toivosta itseäni vakuuttamaan."

Jos koulutukseen ei mitä pikimmin liitetä lähdekritiikin ja medialukutaidon koulutusta jo peruskoulun yläasteelle, niin tuskin järki päihittää huutamista. Näin ainakin pelkään. Koulutuksemme ei mielestäni ole kyennyt reagoimaan netin haasteisiin. Olen itse tuttavapiirissänikin nähnyt, kuinka koulutetutkin ihmiset sortuvat huonosti perusteltuihin populatistisiin väitteisiin, kunhan ne väitteet ovat heidän osaamisalueensa ulkopuolella. Tuntemani, jo puoleksi eläköitynyt lääkäri kertoi, kuinka vastaanotolle tulevilla potilailla alkaa entistä useammin olla netin perusteella tehtyjä valmiita diagnooseja. Puuttuu vain reseptinkirjoitus oikeus.

Mika

"Mutta kerropa se THL:n tutkijoille, jotka koettavat puolustaa ravitsemussuosituksia", osalta THL:n tutkijoista voisi tosin vaatia parempaa perehtymistä asiohin, joita he kritisoivat, tai tuoreimpaan tutkimusnäyttöön. Esimerkiksi muotiaihe "hiilihydraatit ja rasva" suhteen on havaittavissa poteroihin kaivautumista puolin ja toisin, jossa toisen puolen argumentteja ei halutakaan ymmärtää eikä omaa tietämystä päivittää.

Ravitsemustieteilijät Patrik Borg ja Reijo Laatikainen (jälkimmäinen TV:stä tuttu) ovat mielestäni tuoneet hyvin esiin asiantuntijuuspohjalta ravitsemusta ja tutkimustietoon perustuvaa kritiikkiä tiettyjä vallinneita ajatuksia kohtaan. Molemmat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten asiantuntijuus tuodaan mukaan sosiaaliseen mediaan ja vuoropuheluun maallikoiden kanssa.

Janne Ansaharju

Monet värikkäät persoonat eri yhteiskunnan aloilla osallistuvat nettikeskusteluun ansiokkaasti. Avoin keskustelu ei ole koskaan helppoa, eikä varsinkaan netissä. En näe kuitenkaan hyvänä vaihtoehtona sitä, että netti jätetään "pseudotieteilijoiden" temmellyskentäksi.

Erityisen vaikeaa asiantuntijan on lähteä nettikeskuteluun pitkän ja värikkään uran jälkeen. Asiantuntija on jo kerännyt itselleen "vihamiehiä", eivätkä kannattajat ehdi reagoimaan yhtä nopeasti puolustaakseen häntä. Ihannetilanne on sellainen, että tuleva asiantuntija lähtee nettikeskusteluun mukaan jo uran alussa, kuten monet opiskelijat ovat tehneet. Tällöin ehtii kerätä ympärilleen kannattajajoukon, joka puolustaa rabbiaan.

Mikä tahansa aktivismi vaatii intohimoa ja heittäytymistä aiheeseen. Kun sykettä löytyy asian puolesta, ei asiattomat kommentit ja loanheitto tunnu ollenkaan niin raskailta. Todellisuudessa kannattajia kuitenkin löytyy, vaikka puskista huutelijat ovatkin aktiivisempia kommentoimaan.

Kim Fallström

Samaa kysyttiin jo noin 20 vuotta sitten, jolloin sähköiset postituslistat ja verkon keskusteluryhmät (nyyssit) olivat pullollaan kysymyksiä ilman asiantuntijoiden vastauksia. Nyyssiryhmissä ihmeteltiin kovasti miksi yliopistojen asiantuntijat ja tutkijat eivät yliopistojen omassa tietoverkossa käytävään keskusteluun osallistu. Silloin päällimmäisenä selityksenä oli se, että keskustelu ei edistä tutkijan uraa eikä siitä saa julkaisuja CV:hen. Verkossa roikkuminen on pois tutkijan ja asiantuntijan leipätyöstä. Opiskelijoilla oli siihen aikaa, tutkijoilla ei.

Tilanne ei tutkijan kannalta ole tuosta juurikaan muuttunut. Verkkokeskusteluun osallistumattomuudesta ei rangaista mutta keskusteluun mukaan lähteminen voi sen sijaan olla haitallista. Google muistaa kaiken mitä tutkija verkkoon kirjoittaa ja miten viestejä kommentoitiin. Jos keskustelunaihe on poliittisesti merkittävä niin kaikki tutkijan sanoma syynätään läpi ja sieltä etsitään jotakin raskauttavaa todistetta, jota voisi käyttää häntä vastaan. Sellaiseksi riittää esimerkiksi yksi kirjoitusvirhe. Salaliittoteoreetikkojen lauma hyökkää paikalle välittömästi ja pahassa tapauksessa tuo viesti päätyy asiayhteydestään irroitettuna iltapäivälehden lööppiin. Parempi siis olla antamatta aseita vastustajille.

Loppujen lopuksi varsin harvaa hyödyttää asiantuntijan tai tutkijan suora osallistuminen verkkokeskusteluun. Nuo harvat osaavat itsekin hakea tietoa ja tarvittaessa lähestyvät tutkijaa sähköpostitse, mikäli siihen on tarvetta. Tutkijan kannattanee toteuttaa oma läsnäolonsa verkossa pitämällä blogia tai muuta verkkosivustoa. Muu vastailu tapahtuu sitten keskusteluissa pseudonyymin tai nimimerkin takaa, jolloin tietoa voi tarvitseville antaa viitteineen, mutta oman nimen puuttuminen vähentää todennäköisyyttä juuttua hyödyttömään nahisteluun kaheleiden kanssa. Nuo nahistelutkin säilyvät pitkään Googlen muistissa.

kse

Kokemuksesta voin vakuuttaa, että keskusteluihin osallistuminen on aika rasittavaa mm. sen vuoksi, että pitäisi aina miettiä hyvin tarkkaan mitä asioita kommentoi ja mitä ei. Käytännössä pitäisi pysyä hyvin tiukasti omalla tontillaan ja silläkin monasti kannattaisi harkita yön yli ennen kuin kommentoi mahdollisesti kiistanalaista asiaa (varsinkin, jos tapaa netissä muuten käyttää värikästä kieltä).

Itse joskus vuosia sitten kommentoin ehkä hieman harkitsemattomasti erästä toisen alan asiaa (kameratolppien vaikutuksesta onnettomuuksiin) ja vaikka kommenttini pitikin täysin paikkansa ja oli löydettävistä tutkimusraportista (eli tilastoaineisto oli riitämätöntä ja esitetyt johtopäätökset eivät perustuneet tilastollisesti merkittäviin lukuihin), niin jokuhan siitä tietysti herneen nenään veti, koska asia nähtiin sen-ja-sen instanssin tutkijan jonkinlaisena (puoli)virallisena näkemyksenä. Tämän jälkeen tuli muistaakseni aika pian lopetettua nettikeskustelut s.e. työnantajani oli suoraan pääteltävissä.

Lopulta on tullut siirryttyä ensin oman nimen käytöstä pseudonyymiin, joka kuitenkin oli kohtuullisella vaivalla "murrettavissa", jos jotakuta asia olisi kovasti kiinnostunut. Nyt kun pseudonyymejäkin jahdataan ja uhkaillaan "väärien" mielipiteiden vuoksi, niin nyt onkin sitten käytössä täysin satunnaisesti generoidut vaihtuvat pseudonyymit. Kohta varmaankin olisi järkevintä vain tukkia turpansa.

Sinänsä en usko, että mitkään rankkaus- tai reittaussysteemit tulisivat mitenkään mullistamaan "oikean" tiedon välitystä netissä - kyllä jokainen aina pystyy löytämään omaa mielipidettään tukevat auktoriteetit ihan samalla tavalla kuin nykyäänkin. Eiköhän ainoa keino jatkossakin ole oikean tiedon jakaminen ja valistus - ei niitä kantansa jo kivenhakanneita höyrypäitä varten vaan niille, jotka hämmentyvät netissä esitetyistä väitteistä ja kaipaavat oikeaa tietoa.

Petri Riikonen

Kse, olet varmaankin oikeassa siinä, että ihmiset tulevaisuudessakin osaavat etsiytyä omaa mielipidettä tukevien auktoriteettien luo.

Asian toinen puoli on kuitenkin se, että auktoriteeteilla ja tiedon tai näkemysten tarjoajilla voi heillä puolestaan olla tarve etsiytyä ihmisten luo.

Tätä mietitään paraikaa paljon meillä media-alalla. Tulevaisuudesta odotetaan sellaista, että kaikki mediat siirtyvät jollain aikataululla sähköiseen ympäristöön - samaan, jossa iso osa ihmisten välisestä keskustelusta jo nytkin toimii. Ja ainakin yksi näkemys on se, että jos jokin ei näy tuossa sähköisessä ympäristössä, sitä ei monen ihmisen kannalta ole olemassakaan tai ainakaan se ei konkreettisesti vaikuta heidän arkeensa ja ajatteluunsa. Siksi media-alalla viritellään sellaisia toimintaperiaatteita kuin "you do not have to find us, we will find you".

Arvelen, että tässä ainakin viranomaistyylisiä asiantuntijatahoja edustavilla tieteilijöillä on samankaltainen intressi kuin medialla. Esimerkiksi kansanterveydestä vastaavien tahojen on varmaankin pakko miettiä jokin tapa, jolla he pystyvät tulevaisuudessakin pysymään ihmisten tietoisuudessa - eikä pelkästään toisinajattelijoiden kritiikin kohteina vaan hyödyllistä terveystietoa tarjoavina auttajina. En usko, että heillä on varaa jäädä odottamaan, että ihmiset tulisivat heidän luokseen. Heillä on lain säätämä velvollisuus tarjota kansalaisille kulloinkin luotettavin tieto terveellisesti elämisestä.

Vuokko

Kuten Kim Fallström ja kse kirjoittavat, omalla nimellä tutkijan/asiantuntijan roolissa kirjoittaminen vaatii paljon enemmän kuin nettikeskusteluihin osallistuminen ylipäänsä. Keskusteluissa tutkija ei ole tasaveroisena keskustelukumppanina maallikkokirjoittajien kanssa, sillä hänellä on aina panoksena myös oma maineensa tutkijana ja mahdollisesti myös edustamansa organisaation leima taustalla. Tutkija-asiantuntija ei saisi koskaan keskustelussa menettää malttiaan, yleistää liikaa tai spekuloida mitään, ilman että siihen tartutaan. Maallikkokeskustelija tai "tavallinen kirjoittaja" edustaa lähinnä vain itseään ja voi vapaasti heitellä villejäkin ajatuksia ja mielipiteitään. Tutkija pääsee tähän tilaan vain kirjoittamalla nimimerkillä, josta henkilöllisyys ei selviä. Toki pitäisi muistaa, että maallikkokirjoittajatkaan eivät lillu puolueettomissa sfääreissä, vaan usein ovat jossakin töissä ja heillä on jokin koulutustausta - jota ei sitten keskustelussa erityisesti tuoda ilmi vaikka se väistämättä vaikuttaa kirjoitettuihin asioihin.

Helpoin tapa ratkaista osallistuminen verkkoympäristössä on oma blogi tai vastaava kanava, jossa voi harkitusti itse kontrolloida, mitä kirjoittaa ja milloin. Tässäkin on se ongelma, että työnantaja/rahoittaja ei välttämättä näe blogia välttämättömyytenä ja työhön kuuluvana toimintana, vaan lähinnä tutkijan vapaaehtoisena harrastustoimintana (vaikka yliopistoilla onkin ns. kolmas tehtävä, jota ei pitäisi unohtaa...). Yksi mahdollisuus on laittaa keskusteluviestiin vain linkki asiaankuuluvan auktoriteetin nettisivulle, jossa kerrotaan luotettavaa tietoa aiheesta niitä varten joita se oikeasti kiinnostaa. Tämä ei toki auta vänkääjien mielen muuttamisessa, sikäli kun siinä auttaa mikään muukaan tutkijan toiminta.

Tutkijoihin/asiantuntijoihin verrattavia ovat tietysti poliitikot, liike-elämän vaikuttajat yms., jotka yhtä lailla voisivat osallistua keskusteluihin mutta usein jättävät sen tekemättä, em. syistä (enemmän henkilökohtaista haittaa kuin hyötyä). Julkaisukanavat ovat sitten esim. blogit - vaikka monia "kohujuttuja" saa revittyä myös vaikuttajien blogikirjoituksista, kevyenä esimerkkinä vaikka Jussi Pajunen.

Hannu Tanskanen

"Puhumattakaan Ilmatieteen laitoksen tutkijoista ilmastodenialistien ryöpytyksessä"

No voi rassukoita ;=) Koko valtamedia takanaan ja muutama bloggaava "denialisti" vie mielenrauhan?

Olen toiminut toisen puolen ikääni (69) tieteellisen tutkimuksen eri alueilla ja minulla on sellainen harhakäsitys, että tiede
on sitä, että teoriat asetetaan koko tiedeyhteisön tarkasteltaviksi, ei niin, että muutama auktoriteetti sanoo, miten asiat
ovat? Aristoteles saattoi väittää vaimollaan olevan vähemmän hampaita kuin miehillä, mutta ellen vallan ole erehtynyt,
me elämme Galileolaisen tieteen aikakautta, teoria vahvistetaan tai hylätään kokein?

Ilmateologia tekee tietokonemalleja ja kun todellisuus ei niitä noudata, muokataan todellisuutta eli yhdistellään vaikkapa
"luovasti" mittaustuloksia ja proxyja tai leimataan skeptiset tutkijat "tupakkateollisuuden rengeiksi", kuten aivan äsken mm.
Ilmatieteen laitoksen johtaja Petteri Taalas. Hän lienee viitannut ilmastotieteen "Grand Old Man" S. Fred Singeriin, Virginian
yliopiston ilmastotieteen professoriin ja Yhdysvaltain sääsatelliittiohjelman ensimmäiseen johtajaan 1964-66. Skeptikoita on
myös mm. MIT:n ilmastotieteen professori Richard Lintzen, kaipaan Taalaksen krediittejä tässä seurassa? Kaikki puolueettomat tutkimukset osoittavat mm. öljyteollisuuden nykyisin rahoittavan enemmän ilmastouskon tutkijoita.

Vasta uutisoitiin Berkeleyn prof. Richard Mullerin "kääntyneen" skeptikosta uskovaksi. Muller ei kuitenkaan koskaan ole ollut
varsinainen skeptikko ja Mullerin tulokset vääriksi osoitti vielä samana päivänä hänen oman tutkimusryhmänsä professori Judith Curry:

Daily Mail

Petri Riikonen

On todellä hyvä merkki, että valtamedia nojautuu ensisijaisesti valtavirtatieteeseen. Se kertoo, että valtamedian toimittajat ovat niin ammattitaitoisia, että he ymmärtävät, mistä saadaan sellainen tieteellinen tieto, joka todennäköisimmin on luotettavinta.

Hannu Tanskanen

@Petri Riikonen

Totta, mutta hyvä merkki ei ole, että valtamedia totaalisesti sensuroi kritiikin. Toki ilahduttavia poikkeuksiakin on, mm. YLE:n
MOT. mutta vaikkapa Helsingin Sanomat torjuu kaikki kriittiset kommentit jopa nk. "Mielipide"-osiossaan. Meillä on analoginen
esimerkki sadan vuoden takaa, kvasitiede nimeltä eugeniikka, johon uskoi koko ajan tiedeyhteisö ja poliittinen eliitti, vasta
Hitlerin kuolemanleirit agendan manifestaationa paransi maailman tästä kollektiivisesta harhasta. Entisenä valtalehtien tiede-
kirjoittajana (mm. HS ja TM) satun tietämään, että luonnontieteissä valtamedian "tiedetoimittajien" tietopohja lähes poikkeuksetta
on lukion lyhyt. Luonnollisesti "vaihtoehtomedian" joukossa on paljon asiallista keskustelua sabotoivaa aluskasvillisuutta ja
ja suoranaista huuhaata, mutta silti ei ole syytä laittaa foliohattua jokaisen skeptikon päähän.

JakomäenNeruda

En näe mitään pahaa siinä, että ihmisten koulutustason noustessa heidän kykynsä arvioida itse tieteellisiä tuloksia paranee. Kaikilla aloilla vain pieni osa on sellaisia huippuja, että he saavat harvoin virheellisiä tuloksia. Auktoriteettiuskoisuudessa ei ole mitään hyvää. Lopullisesti tieteelliset kiistat ratkaistaan tieteellisillä foorumeilla, mutta kritiikkiä voi ja pitää esittää muuallakin, jotta syntyisi uutta tutkimusta. Sen sijaan tutkijoiden itsensä ei ajankäytön kannalta ole juurikaan järkevää osallistua yleisiin väittelyihin, elleivät ne sitten ole ns. high profile -kamaa; tutkijan viimeinen sana on referoitu artikkeli, joten on järkevintä panostaa niihin. Siihen, ettei mediassa julkaista pseudotiedettä tieteenä ja että tieteellisen debatin eri osapuolet saavat äänensä kuuluviin, voi parhaiten vaikuttaa palkkaamalla tiedetoimittajiksi tutkijataustaisia henkilöitä.

Petri Riikonen

JakomäenNeruda, ikävä kyllä havaitsen olevani kanssasi eri mieltä lähes kaikesta. Sorry. :)

Ihmisten koulutustason noustessa heidän kykynsä arvioida tieteellisiä tuloksia paranee lähinnä vain sillä alalla, mitä he itse edustavat. Kaikilla muilla aloilla kaikki ovat edelleenkin maallikoita, joiden ei kannattaisi yliarvioida omaa kykyään muiden alojen arviointiin.

Usko järkevästi valittuihin tieteellisiin auktoriteetteihin on käytännössä maallikon varmin tie luotettavimpaan mahdolliseen tietoon.

Tieteellisen kritiikin oikea paikka ovat tieteelliset foorumit. Muilla foorumeilla tieteellistä kritiikkiä esittävät yleensä vain sellaiset henkilöt, joiden rahkeet eivät riitä sen esittämiseen tieteellisillä foorumeilla. En oikein usko, että muilla kuin tieteellisillä foorumeilla esitetty tieteellinen kritiikki poikii mitään merkittävää uutta tutkimusta.

Jos muilla foorumeilla levitetään kovaäänisesti ja pitkäaikaisesti tieteellistä kritiikkiä, joka jonkun tieteellisen auktoriteetin parhaan tiedon mukaan on harhautunutta, niin kyllä minusta auktoriteetilla olisi velvollisuus osallistua keskusteluun. Ainakin jos kyse on asiasta, joka voi vaikuttaa ihmisten henkeen, terveyteen tai elinoloihin. (Ehkä tarkoititkin juuri tätä "high profile -kamalla"?) Osallistumisessa on tietenkin isot vaikeutensa, joista tämän ketjun aloittaneessa blogipostauksessani kirjoitin.

Siitä olen samaa mieltä, että tutkijan viimeinen sana on referoitu artikkeli.

Tutkijataustaisuus on kyllä minunkin mielestäni tiedetoimittajalle hyödyksi, koska tutkijatausta auttaa ymmärtämään tieteen toimintaperiaatteita. Mutta tutkijataustaisenkin tiedetoimittajan kannattaa muistaa, että hän on yhä maallikko kaikilla muilla kuin omalla tutkimusalallaan, kuten kuka tahansa. Eli ei hänkään pysty tieteellisesti arvioimaan muita kuin korkeintaan oman alansa tutkimuksia ja on sikäli sidoksissa auktoriteettien käsityksiin. Lisäksi tunnen useita erinomaisia tiedetoimittajia, joilla ei ole tutkijataustaa mutta kylläkin terävä lähdekritiikin taju.

Hannu Tanskanen

Luonnontieteet ja erityisesti nk. tekniset tieteet ovat lapsipuolen asemassa mediassa ja teksti usein järkyttävää. Ei tästä kauaa ole,
kun HS:n tiedepalstalla puhuttiin "liukoisesta soodasta" ("Liquid Sodium"), surukseni omin alani kemia usein on liian vaikeaa toimittajille. Heurekan suunnittelija esitteli "ilmaston lämpenemisen" demona 100% hiilidioksidilla täytetyn limupullon ja pöytälampun, TM:n "avaruustoimittajan" teksti oli vuosikausia sellaista tuubaa (ydinreaktiota ilmakehässä, kemia ahterista), että itketti, tuolloin tarjosin palveluitani päätoimittaja Merilinnalla ja nostin tasoa viiden vuoden ajan.

Totta tietenkin on, että tutkija on vain maallikko oman alansa ulkopuolella, tästä on lukuisia (surullisiakin) esimerkkejä, kuten tuplanobelisti Linus Paulingin C-vitamiinisekoilu, merenpinnan nousun asiantuntija Nils Mörnerin taikavarpuharraste ja ranskalaisen talousnobelisti Allais´in astrofysiikka. Lähdekritiikki on hyvä asia, ellei se pohjaudu vaikkapa vihreiden toimittajien useimmiten viittaamaan fysiikan opintonsa kesken jättäneen aussikoulupoika John Cookin blogiin "Sceptical Science" tai Vietnamin sodan aktivistikommunisti Sheldon Ramptonin "Source Watch":iin.

kse

Petrin puhtoinen idealisoitu käsitys tieteestä ja tutkijoiden oletetusta korkeasta moraalista jaksaa kyllä hämmästyttää.

Väittäisin, että merkittävä osa tutkijoista ihan millä tahansa alalla on enemmän tai vähemmän pihalla oman alansa perusteista ja että tärkeimmät motiivit ovat jossain ihan muualla kuin korkeatasoisen tieteen tekemisessä (esim. oman väitöskirjan pakertaminen, kyynärpäätaktikointi oman uran edistämiseksi, asuntolainan maksu jne.) Käytännössä tämä näkyy tutkimuksessa siten, että hommat tehdään "aina näin on ennenkin tehty" -periaatteella ja että tutkimusaiheet valitaan sen perusteella mitä luullaan muidenkin tutkivan.

Tuloksena on sitten "tutkimuksia", joissa kaikki näyttää ulkoisesti olevan aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukaiseti - vaikka koko hommassa ei olisi päätä eikä häntää. Kun tällaisten tutkimusten perusteita sitten ryhtyy kyseenalaistamaan, niin aika pian niiden tekijät yleensä päätyvät "no, näin tää nyt vain tehdään" ja "kaikkihan tietävät, että..." -defenseihin. Eli siis on tutkittu jotain jonka on luultu olevan oleellista "yleisesti totena pidettyjen" faktojen (so. huhujen) varassa.

Tutkimuksessa ja tieteessä pätee edelleenkin se, että jos tutkija ei osaa selittää tutkimustaan siten, että pihtiputaan mummokin pystyisi sen ymmärtämään, niin tutkija ei itsekään hallitse aiheittaan. Tämä olisi tiedetoimittajankin hyvä muistaa eikä hyväksyä mukisematta tutkijoiden mutinoita siitä, että kun tätmä nyt vain on niin monimutkaista, ettei sitä ymmärrä ilman vuosien perehtymistä.

Tästä tietysti palataan takaisin siihen, että minunkin mielestä koulutettu ja vielä ehkä omalla allaan tutkimustyötä tekevän ihmisen on aivan mahdollista perehtyä ainakin samankaltaisia menetelmiä käyttävään alaan sen verran, että pystyy ensinnäkin hahmottamaan tutkimuksen yleisen tasokkuuden ja toisekseen tunnistamaan mahdolliset puutteet, epäloogisuudet ja väärin soveletut tutkimusmenetelmät.

Petri Riikonen

Kse, olen omaksunut sellaiset meemit, että minulla on taipumus uskoa ihmisten keskimääräiseen hyväntahtoisuuteen - mutta ei ehkä sentään aivan niin naiivisti kuin yllä viittaat.

En usko niinkään rivitutkijan moraaliin kuin tiedeyhteisön kontrolliin. Uskon, että saman alan tutkijoiden kunnianhimo, kateus, oikeudentunto ja tiedonhalu saavat heidät tarkkailemaan toistensa töitä ja kärkkäästi kritisoimaan, jos yhtään aihetta on. Siksi uskon ennen kaikkea tiedeyhteisön - en yksittäisen tutkijan - voimaan luotettavimman mahdollisen tieteellisen tiedon tuottajana. Siksi ajattelen, että luotettavimman saatavissaolevan tiedon saa alan tunnustetuilta auktoriteeteilta, jotka edustavat alan valtavirtakäsitystä.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, käsitän, että valtavirtakäsitys voi joskus olla vääräkin. En kuitenkaan usko, että maallikolla on resursseja lähteä sitä arvioimaan tai oikomaan, vaan hänen kannattaa odottaa mahdollisen uuden käsityksen muotoutumista alan sisällä. Siihen asti hänen paras vaihtoehtonsa on mielestäni pitäytyä valtavirtakäsityksessä, koska se ylivoimaisesti yleisimmin on luotettavin saatavissa oleva ja koska on hyvin mahdollista, että se havaituista epäilyksistä huolimatta on oikeassa tälläkin kertaa.

Riku Mattila

Mitä puhtaammin asiantuntija pystyy maallikoiden kanssa keskustellessaan pysymään varmojen faktojen ja niistä suoraan johdettavien päätelmien esiin tuomisessa tai yleisten periaatteiden informatiivisessa kuvaamisessa, sen vähemmän ongelmia keskustelusta minun kokemukseni mukaan seuraa. Pitää vaan malttaa olla esittämättä liian pitkälle meneviä ja siksi helpommin kiistanalaisia johtopäätöksiä.

Keskustella voi, mutta väittelemään ei ole varaa jäädä - tämä on oma tuntumani reilun 15 vuoden nettikeskusteluista ja muusta yleisöviestinnästä ydintekniikan ja -turvallisuuden alalla sekä nimimerkin että oikean nimen takaa. Jos osallistua haluaa, em. rajoite pitää sisäistää ja alistua siihen, että joutuu pelaamaan vajailla oikeuksilla ja väistymään puolustautumatta, kun peli menee epäpuhtaaksi. Ja Kim Fallströmin muistutus, että yksikin virhe saattaa jäädä lopuksi ikää kummittelemaan, on todellakin syytä pitää mielessä ennen lähetysnapin painamista.

kse

Tiedeyhteisön kontrolli johtaa kuitenkin monesti ennemmin puolipakotettuun yksimielisyyteen ainakin julkisuudessa kuin vähäisenkään kolleegojen kritisointiin. Monella alalla piirit ovat kuitenkin tehokkaan verkkoutumisen ansiosta hyvin pienet ja varsinkin auktoriteetin asemaan päässeillä tutkijoilla on hyvin herkkä nahka. Veneen keikuttajasta ei kukaan pidä ja itsensä loukatuiksi kokevat "prinsessat" pitävät kyllä huolen, että "kerettiläinen" huomaa hyvin nopeasti ystäväjoukkonsa kutistuvan. Nykyisin tämä on käytännössä ammatillinen itsemurha, koska suuri osa rahoituksesta tulee laajojen yhteistyöhankkeiden kautta - eli jos kukaan ei enää halua leikkiä sinun kanssa, niin sitten on aika harkita niiden vaihtoehtoisten urasuunnitelmien aktivointia.

Toki tutkijoiden kunnianhimo ajaa monet pyrkimyksiin kumota vääräksi kokemansa paradigmat ja kaataa kehityksen kelkasta pudonneet vanhaan takertuvat auktoriteetit. Tämä ei kuitenkaan ikinä tapahdu julkisen keskustelun kautta vaan hitaasti ja kärsivällisesti julkaisemalla omia tuloksiaan, koittamalla saada niitä laajemmin kolleegojen tietoisuuteen ja nousemalla edes vähänkin turvatumpaan asemaan urapolullaan. Siksipä on aika turha toivoa, että suoraan ulkoapäin pystyisi saamaan käsityksen mahdollisesta alan sisäisestä kuohunnasta ja tutkijoiden omista epäilyksistä alansa peruskysymyksistä. Päin vastoin ulospäin pyritään antamaan monasti tarkoituksella siloiteltu kuva.

Eli siis tässäkään suhteessa en oikein usko, että tutkijoiden aktiivinen osallistuminen verkkoviestintään toisi mitään todellisia parannuksia tilanteeseen.

Tietysti useimmiten meillä on kuitenkin vara odottaa tieteen prosessien hitaiden rattaiden kääntymistä - tuskinpa kenenkään arkipäivä lähiaikoina mullistuisi siitä, jos säieteoriat osoittautuisivat harhapoluksi tai sitten todeksi tai jos Higginsin bosoni löytyisi tai ei. Joidenkin tiettyjen alojen epävarmojen tulosten ja kyseenalaisten menetelmien tuottaman tiedon varassa ollaan kuitenkin nytkin tekemässä valtavan suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat koko ihmiskunnan hyvinvointiin. Tällaisissa tapauksissa on mielestäni syytä olla todella huolissaan teorioiden ammotavista aukoista ja vaatia selviä vastauksia sen sijaan, että alistuisi pelkkään auktoriteettiuskoon.

(Voisi tietysti taas valittaa käytämästäsi mustavalkoisesta jaosta maallikko-asiantuntija - aivan kuin välissä ei voisi olla eri tasoja, mutta tästähän taidettiin kinastella jo aiemmin ihan riittävästi.)

JakomäenNeruda

Petri Riikonen, en ole samaa mieltä kuin sinä yllä, vaan jaan kse:n käsityksen, että tutkijalla on lyhyenkin perehtymisen jälkeen maallikkoa enemmän rahkeita arvioida tutkimustuloksia millä tahansa alalla, joka käyttää suunnilleen samoja menetelmiä, kuin hänen omansa. Tässä suhteessa on suuria eroja tieteiden välillä. Esim. yhteiskuntatieteilijä ei kykene arvioimaan fysiikan tuloksia, kun taas fyysikko voi hyvinkin pystyä arvioimaan yhteiskuntatieteen tuloksia, jos ko- julkaisussa on käytetty esim. jotain statistista menetelmää (joiden matemaattisista perusteista humanisteilla ei valitettavan usein ole hajuakaan).

Mielestäni maallikonkin on usein parempi ajatella, ettei tiedä jostain asiasta mitään, kuin omaksua sellaisenaan tiedeyhteisön vallitseva paradigma. Näin on varsinkin silloin, jos oma kokemus tai intuitio näyttää sotivan sitä vastaan. Esimerkkinä vaikkapa vauvojen nukuttaminen vatsallaan, jota joskus jopa suositeltiin, mutta jonka nykyisin tiedetään lisäävän kätkytkuoleman riskiä.

Turha toivoa parempaa

"Toivon, että isoin järki vähitellen netissäkin päihittää kovimman huutamisen."

Netissäkin? Netin ulkopuolella se ei ainakaan sitä tee missään. Netin ainoa toivo asiassa voisi olla, että ihmiset vihdoin huomaisivat, kuinka typerää on yksin vaahdota suurien tunnekuohujen vallassa jonkun metallimöhkäleen vieressä nimimerkillä kirjoittaen asiasta, joka nyt harvoin kuitenkaan edes on mikään maailman tärkein - saati että väittelyn voittamisesta mitään hyötyä saisi.

Käytännössä koko tutkimuskenttä on, ja on aina ollut, vain pienen valtaakäyttävän joukon egoistinen temmellyskenttä; politiikkasta, tai taloudesta nyt puhumattakaan, saati seuratoiminnasta, kaveripiirien keskusteluista tai mistään muustakaan inhimillisestä toiminnasta.

MrrKAT

"Miten asiantuntija voisi osallistua nettikeskusteluun? "
-Pitämällä blogia, jossa ei ole kommentointimahdollisuutta.
-Tekemässä hit-and-run sissi-iskuja foorumiin X viikolla a, viikkojen päästä foorumiin Y viikolla b jne.
-> tutkijalta säästyy aikaa hermoja ja vaivaa,kun ei tarvi jatkuvasti vastailla typeriin kysymyksiin ja linkkeihin-hukkumis-miekkailuun, vaikka voipi käsitellä tosin jotain kiistanalaista aihetta blogissaan. Eikä vaivaa linkki-infoähky.

Ja pseudotieteilijät ja denialistit voivat tapella keskenänsä foorumilla, inttää itsensä vaikka sinisiksi. Vaikka ilmasto lämpeneekin rajusti muualla. ;D

MrrKAT

Jatkan
Tapa 3: -Lehdessä, kuten Tiede ja Tähdet ja Avaruus-lehdissä, vastaamalla lukijoiden valikoituihin ns. tyhmiin kysymyksiin.
Kun tämän tekee vielä netissä nettilehdessä tai lehden nettipalstalla, niin se on osallistumista.

Ja tarvitsematta kuluttaa loputtomasti aikaa 230 sivun selaamiseen, jota nettikeskustelijat ovat kuluttaneet kysymykseen "Ovatko ihmiset käyneet kuussa?" tai 2143 sivuun jossa on mietitty ja denialisoitu mitä typerimmin, että onko kasvihuoneilmiötä olemassa.
Ei tutkijaa voi velvoittaa moiseen typeryyden kuolettavaan savottaan.

Hannu Tanskanen

@MrrKAT

"tai 2143 sivuun jossa on mietitty ja denialisoitu mitä typerimmin, että onko kasvihuoneilmiötä olemassa"

Ei uskon kritisointi ole ollenkaan typerää.

MrrKAT

H.T:"Ei uskon kritisointi ole ollenkaan typerää."

Evoluutio-uskon ? Siihen se vertautuu denialistien silmissä (molemmat käyttää sanaa usko). Ja yhtä turhaa, vaikka tutkijat ovat joskus jopa alentuneet vastaamaan evoluutio"uskontoa" kritisoiviin yleisökysymyksiin Luonto-lehdessä ja Tieteen päivien luennossa. No, yksi vastaus on aika vähäistä keskusteluksi.

Hannu Tanskanen

En minä tiedä kuka ja missä olisi rinnastanut evoluutiokeskustelun ja ilmastokeskustelun? Ei ilmastoteoria ole ollenkaan
rinnastettavissa evoluutioon, josta sentään on paljon todisteitakin (on tosin muutamia kiusallisia aukkojakin, "puuttuvia renkaita",mutta kun en ole biologi, en jatka tästä). Jos denialisti-nimen alle luokitellaan sitten kaikki päivänselvät hörhötkin, niin ei niitä
alarmistitkaan pakoon pääse, vai mitä tuumaat vaikkapa tästä:

http://www.agoracosmopolitan.com/home/Frontpage/2007/01/08/01291.html

MrrKAT

Jatkan pääaiheesta "Miten asiantuntija voisi osallistua nettikeskusteluun?".. (tämä on ehkä blogitapa 2 paranneltuna):
Esimerkkinä 1. Mikael Jungner, joka ehdottaa lisää maahanmuuttajia suomeen ja toivoo minareetteja ja hindutemppeleitä.. :D
http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90269-suomi-tarvitsee-lisa...

Hän
a) voi kirjoittaa pitkän alustuksen (joka ehkä karsii osan fanaatikoista?),
b) vain muutaman kerran vuodessa (jolla välttää burnoutin ja ajankulun)
c) vastailee vain joillekin. Ja usein vain 1-3 rivillä. (jolla välttää infoähkyn ja burnoutin ja ajanhaaskuun).

Hän on tosin lähinnä poliitikko, jonka on vähän pakkokin ottaa kontaktia yleisöön, mutta tässä on ehkä vinkkejä miten välttää infoähky/blogi-burnout..

Sitten
Esimerkkinä 2. prof. Jukka Kemppinen
http://kemppinen.blogspot.com/
ja hänen blogitavasta opittavaa:
a) Hän kirjoittaa välillä ns. sivistyksellisistä jutuista, kirjallisuudesta, klassisesta musiikista ym korkeammasta kulttuurista, joten tämä karsinee ja ravistanee välillä ns. sivistymättömät moukat kyydistä. (Vrt. klassinen musa karkottaa nuoret ostoskeskuksista ;)
b) Hän sensuroi, selvästi ja joskus kommentoiden nimeltä mainiten miksi on tehnyt niin.
c) jokin muu seikka ? (pieni mysteeri miksei enempää häiriköitä ja miten jaksaa joka päivä 1-2 blogia..)

MrrKAT

H.T.:"En minä tiedä kuka ja missä olisi rinnastanut evoluutiokeskustelun ja ilmastokeskustelun?"

-"Meidän" puolella minä ja Chris Mooney,
http://www.desmogblog.com/evolution-and-climate-deniers-natural-allies

-Ilmastodenialistien puolelta Christopher Booker (jota "kse" esitteli skepsis.fi:ssä), joka onnistuu tekemän sen yhdessä ja
samassa The Telegraghin artikkelissaan, jonka linkki löytyy täältä:

http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=350377
C.Booker, The Telegraph:"Charles Darwin zealots have made science a substitute religion"

Hannu Tanskanen

@MrrKAT

"Kaikki parturit ovat huoria,mutta kaikki huorat eivät ole partureita"

Toki voi olla ilmastoskeptikkoja, jotka ovat myös kreationisteja, mutta ei se tarkoita kaikkien skeptikkojen olevan kretsuja.

Jussipussi

Aina jokunen sentään on joka tunnustaa virheensä, toki ongelma on siinä että näihin auktoritetteihin on uskottu ilman suurempaa kritiikkiä?

"Kauppatieteilijät opetettiin etenkin yhdysvaltalaisissa bisneskouluissa luottamaan matemaattisiin malleihin, terveen järjen vastaisiin monimutkaisiin rahoitustuotteisiin ja ahneutta lisääviin kannustinjärjestelmiin.

Seurauksena oli velkavipuja, valtioiden riskilainoituksia, luottoluokitusten sumutusta, yhteisten rahaliittosopimusten ylikävelyä, piittaamattomuutta ja yli varojen elämistä, koska asiantuntijat eivät nähneet touhussa mitään väärää. Olivathan ne heille opetettujen teorioiden mukaisia."

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/12/15/kauppakorkean-profes...

Conventional people are roused to fury by departure from convention, largely because they regard such departure as a criticism of themselves.
Bertrand Russell

When the intensity of emotional conviction subsides, a man who is in the habit of reasoning will search for logical grounds in favour of the belief which he finds in himself.
Bertrand Russell

Näitä sietää pohtia varsinkin silloin kun kokee oikein vahavasti olevansa oikeassa...

Petri Riikonen

Vielä yksi pointti tähän asiantuntijuuskeskusteluun.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Paula Salovaara ihmetteli 17.12.2011 pääkirjoitussivun tekstissään ”Pallo hukassa ja voi lopussa”, miten lehden lukija tai edes toimittaja osaisi valita parhaan asiantuntijan esimerkiksi hiilihydraattikeskustelussa: ”Ongelmia on ainakin yksi: asiantuntijaksi on ilmoittautunut niin laaja kirjo eri alojen eksperttejä, ettei totuudesta ole voinut saada minkäänlaista varmuutta. Asiantuntijat ovat keskenään usein täysin erimielisiä.” ”Me toimittajat olemme voimattomia, jos pitää selvittää, kuka tässä on oikeassa.” http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Pallo+hukassa+ja+voi+lopussa/a130555156...

Toimittajat ovat voimattomia vain, jos olettavat, että tutkijat ovat kuin eri kantoja edustavat poliitikot eli että kyseessä ovat näkemysasiat, joille annettava painoarvo riippuu poliittisesta kannasta. Sen sijaan jos toimittajat ymmärtävät sen, että luonnontieteissä eri tavoin meritoituneilla tutkijoilla on ihan aitoja pätevyyseroja ja että alan tutkijayhteisön valtavirtakäsityksellä ja yksittäisten henkilöiden siitä poikkeavilla näkemyksillä on ihan aito luotettavuusero, selvitysvoimaa riittää.

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pui tätä erinomaisesti mielipidesivun kirjoituksessaan ”Asiantuntijaksi ei voi ilmoittautua” 19.12.2011. ”Tutkijat yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa eivät ole ”ilmoittautuneet asiantuntijoiksi”, heidät on arvioitu päteviksi näihin tehtäviin.” Tekstin voi lukea Hesarin digilehdestä, jos on siihen tunnukset. http://www.hs.fi/verkkolehti/mielipide/