Kirjoitukset avainsanalla tietotekniikka

Pallokartta alkaa olla sähköisen maailman normi. Google Mapsin pohjalla kuitenkin piilee vanha kelmi: Mercatorin tasoprojektio.
Pallokartta alkaa olla sähköisen maailman normi. Google Mapsin pohjalla kuitenkin piilee vanha kelmi: Mercatorin tasoprojektio.

Koskaan ei niin monella ole ollut niin helppoa pääsyä karttapallojen ääreen kuin nyt.

Elämme pallokarttojen kulta-aikaa. Niin ylenpalttinen on digitaalisten pallojen vyöry netissä sekä tablettien ja älypuhelinten sovelluksissa. Todennäköisesti suunnilleen jokainen Suomeen nykyisin syntyvä lapsi tottuu näkemään maapallon sen näköisenä kuin se on eikä litteänä karttaprojektiona.

Esimerkiksi iPadeihin ja iPhoneihin on tarjolla kymmeniä ilmaisia tai muutaman euron hintaisia pallokarttasovelluksia. Yksi niistä on Google Earth, satelliittikuviin perustuva karttapallo, joka varmaankin useimmilla on ladattuna myös läppärissä tai pöytäkoneessa.

Ja Google-haulla paikkatietoja etsineet lienevät huomanneet, että Google Mapsissakin on satelliittikarttapalloon pohjautuva Earth-versio.

Tämä tuli mieleeni, kun oikoluin painamisen edellä Tieteen uusimman numeron 3/2014:n juttua Kartta myllää maailman (luettavissa tilaajatunnuksilla). Siinä toimittaja Mika Remes kahlaa tietokirjailija Ari Turusen Maailman kuvat -kirjan pohjalta kartoituksen historiaa ja maailmankartan projisointia tasopinnalle.

Tasoprojektiohan antaa pyöreästä maailmasta aina vääristyneen kuvan; vain vääristymisen tapa vaihtelee eri projektioissa.

Yksi suosituimmista – ja parjatuimmista – tasoprojektioista on Mercatorin projektio. Se vastaa todellisuutta päiväntasaajalla ja vääristää pinta-aloja ja muotoja sitä enemmän, mitä kauemmas pohjoiseen tai etelään mennään.

Esimerkiksi Grönlannin Mercator venyttää Afrikan veroiseksi ja Suomen koon Intiaa muistuttavaksi. Projektiota on moitittu siitä, että se korostaa pohjoisten seutujen teollisuusmaiden hallitsevuutta ja vähättelee päiväntasaajaseudun kehittyviä maita.

Kun olin teini-ikäinen 1970-luvulla, minunkin seinälläni oli iso maailmankarttajuliste Mercatorin projektiona. Onneksi sain kinutuksi vanhemmiltani myös karttapallon, joten nuoruudenaikainen näkömuistikuvani maailmankartasta ei muodostunut aivan vääristyneeksi.

Nykyisin monelle saattaa tulla yllätyksenä, että niinkin modernin palvelun kuin Google Mapsin pohjakarttana on tasoprojektio ja nimenomaan Mercatorin projektio. Tämän voi itse todeta hakemalla Googlella mitä tahansa paikkakuntaa ja kelaamalla tarjoutuvan kartan maailmankarttavaiheeseen saakka.

Mercatorille on syynsä. Projektio näyttää suorat suorina – tai siis sellaiset reitit, jotka maapallon pinnalla ovat kahden pisteen lyhimmät yhdistäjät (Korjaus 11.3.2014 klo 11.10: Olinkin ymmärtänyt suoruuden tässä projektiossa väärin. Suora esittääkin reitin, jolla kompassisuunta ei muutu. Katso keskustelua alla.). Lisäksi projektio näyttää suunnat oikeina. Läheinen tai kaukainen paikka, joka Mercatorin projektiossa näyttää olevan tietystä paikasta katsoen vaikkapa kaakossa, todella on siinä suunnassa.

Nämä ovat olleet näppäriä ominaisuuksia esimerkiksi purjehdusreiteillä. Nykyaikaisessa nettikartassa on monen mielestä kiva, kun esimerkiksi suorat tiet ovat suoria ja ilmansuunnat oikeita, valitsipa minkä suurennussuhteen tahansa.

Itse tykkään silti enemmän pallokartasta sen realistisuuden takia.

Tosin myönnän, että pallokartallakin on huonot puolensa. Tai ainakin yksi. Nimittäin se, että pallosta ei koskaan näe koko maapallon pintaa kerralla, vaan toinen puolisko on aina muistikuvan varassa. Tämä voi olla rasittavaa, jos haluaa vertailla jotakin asiaa paikoista, jotka ovat pallon vastakkaisilla puolilla.

Millaisia karttamuistoja teillä lukijoilla on? Millaista karttaa mieluiten katselette ja käytätte?

Tässä vielä lopuksi virikkeeksi ja vaikkapa vinkiksi yksi viimeaikaisista pallokarttasovellussuosikeistani: MeteoEarth, joka näyttää esimerkiksi senhetkiset tuulet nopeuksineen.

Kommentit (2)

Tarmo J
Liittynyt11.3.2014
Viestejä1

”Projektio näyttää suorat suorina – tai siis sellaiset reitit, jotka maapallon pinnalla ovat kahden pisteen lyhimmät yhdistäjät. Lisäksi projektio näyttää suunnat oikeina.”

Edellä mainittu ei pidä paikkaansa. Mercatorin projektiossa suorat viivat ovat ns. loksodromeja, joita pitkin päästään pisteestä A pisteeseen B siten, että kompassin näyttämä suunta on koko ajan sama. Lyhin pisteiden A ja B välinen reitti on ns. isoympyräreitti, jossa kompassisuunta muutamia poikkeuksia (päiväntasaajaa tai pituuspiirejä pitkin kulkevat reitit) muuttuu koko ajan.

Loksodromit ovat olleet vakiokompassisuunnan ansiosta vanhastaan käyttökelpoisia merenkulussa. Nykyään voidaan pitkä reitti laskea ensin isoympyräreittinä ja paloitella sen jälkeen muutamaksi loksodromireitiksi, jolloin saavutetaan lyhyt ja kuitenkin manuaalisesti helposti navigoitava reitti.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kiitos oikaisusta! Olin näköjään ymmärtänyt väärin, mitä suoruus Mercatorin projektiossa tarkoittaa. Nyt huomaan, että esimerkiksi tuolla linkkaamassani Pohjois-Carolinan yliopiston sivuston karttajutussa (http://www.learnnc.org/lp/editions/mapping/6434 ) puhutaankin asiasta kiertäen: "Mercator does have its advantages, of course. It’s perfect for wayfinding; it’s the only projection for which straight lines on the map represent constant directions on the earth’s surface".

Terveisiä Jurassic Coastilta! Vietin pari viikkoa kesälomastani tuossa Unescon geologisessa maailmanperintökohteessa Englannin etelärannikolla – virtuaalisesti. Se oli ensimmäinen kokemukseni täysimittaisesta virtuaaliturismista, ja tykkäsin siitä kovasti.

Minulla oli paljon kivempaa kuin olisin etukäteen uskonut. Vasta jälkeenpäin mietiskellessäni huomasin, että tietyt ominaisuuteni taitavat sopia juuri virtuaalituristille: (1) Fyysisilläkin matkoilla olen aina nauttinut tiedollisesta perehtymisestä paikkoihin. (2) Ms-tautini takia en jaksa enää nykyisin matkustaa fyysisesti. (3) Vaikutun herkästi hienoista kuvista sellaisten asioiden yhteydessä, jotka minua kiinnostavat. (4) Koen helpoksi upota syvälle johonkin maailmaan ajatuksissani.

Mutta sopiva tausta oli varmaankin vain puoli voittoa. Arvelen, että lisäksi juuri tämä reissu osoittautui niin kivaksi siksi, että onnistuin löytämään itseäni kiinnostavaan seutuun sopivat virtuaalivälineet, joilla pystyin vaeltelemaan siellä juuri niin kuin tahdoin.

Ensimmäinen tärkeä löytö oli väline, jolla sain seudusta yleiskuvan jatkuvana laajana maisemana ja juuri haluamaani tahtiin. Ajauduin tuollaisen löytämiseen ja sitä kautta virtuaalireissuun itse asiassa sattumalta. Olen vuosia ollut kiinnostunut geologiasta ja paleontologiasta, ja kesäloman alkupuolella tulin selanneeksi iPadillani geoaiheita Applen sovelluskaupassa. Siellä huomasin Jurassic-nimisen ilmaissovelluksen, josta pääsi selaamaan tuon koko 150-kilometrisen, trias-, jura- ja liitukautisen kalliorannikon jatkuvina panoraamakuvina kuin olisi katsellut sitä mereltä. Kuvateksteissä kerrottiin, mitä minkin kallion ulkonäkö kertoi ja miksi rannikko oli geologisesti niin ainutlaatuinen.

Tunsin tehneeni opastetun veneretken, ja nyt kaipasin lisää tietoa ja läheisempää pääsyä noille kiinnostaville kallioille. Nettihaulla löysin geologi Ian Westin upeasti kuvitetut ja valtavan perusteelliset sivustot Jurassic Coastin rannanmuodoista, kivikerrostumista ja fossiileista.

Nettihauista opin myös, että rannikon fossiilinmetsästyksen keskuspaikka on Lyme Regis ja että siellä vaikutti 1800-luvun alkupuoliskolla mielenkiintoinen hahmo: köyhän puusepän tytär Mary Anning, josta tuli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä fossiilien löytäjistä. Hänestä kertoivat kiinnostavasti kirjailija Tracy Chevalier BBC:n sivuilla ja tiedetoimittajakonkari David Attenborough esitelmässään.

Seuraavaksi syvensin läsnäolon tuntua ja hain seutuun liittyviä tunne-elämyksiä. ”Ajoin” maantietä pitkin Lyme Regisiin Google Earthin katunäkymää rullaamalla. Luin sähkökirjana Mary Anningin elämästä kertovan Chevalierin romaanin Remarkable creatures. Innostuin lukemaan myös  vanhojen Holmes-seikkailujen tyyliin kirjoitetun kirjan Sherlock Holmes and the Lyme Regis horror, josta sain vinkkejä katunäkymäajeluihin kaupungin syrjäkujilla. Vaikka olen pinttynyt kahvinlipittäjä, innostuin joinakin päivinä juomaan iltapäiväteetä maidon kanssa. Katselin Lyme Regisin nettikameranäkymiä viimeiseksi iltaisin ja ensimmäiseksi aamuisin, ja tuntui, kuin olisin joinakin öinä tosiaan nukkunut siellä.

Sitten toteutin samaa virtuaalivierailutapaa muissa osissa Jurassic Coastia. Ajelin Google Earthin katunäkymissä rannikon muihin paikkoihin. Jollei katunäkymä ulottunut haluamalleni rannalle tai kävelypolun varrelle, etsin pyöriteltävän panoraamakuvan muista lähteistä. Ohessa kaivauduin yhä syvemmälle Ian Westin geosivustoihin. Kävin tutkailemassa rannikon museoiden niin tarkkoja panoraamakuvia, että salien yleiskuvista saattoi zoomata ja lukea vitriineissä olevien fossiilien tekstitkin.

Kiinnostavaa riitti. Ajelin vuoristomaisesti nousevaa rantatietä Portlandsaareen, josta louhitaan Britannian arvostetuinta rakennuskiveä. Ällistelin Lulworth Covea, jonka sopivasti vuorotteleviin koviin ja pehmeisiin kivikerrostumiin meri on louhinut puolen kilometrin levyisen ympyränmuotoisen lahdelman. Tähyilin horisonttiin Chesil Beachilla, 29 kilometriä pitkällä sorarannalla, jonka Atlantin myrskyt ovat koonneet. Tunnelmoin viidakko-oloissa Undercliffissä, joka on tämän eroosiolle alttiin rannikon komeimmassa kalliovyörymässä syntynyt kilometrien mittainen rotko.

Fyysisellä matkalla valtaosa ajasta ja tarmosta olisi kulunut matkustamiseen sekä yöpymisiin ja ruokailuihin järjestelyineen. Nyt saatoin keskittyä kiinnostavimpiin paikkoihin itseensä: siinä järjestyksessä ja laajuudessa kuin halusin ja niin monta kertaa kuin tykkäsin.

Uusia ihmiskontakteja ei tällaisella matkalla tietenkään syntynyt. Täysin yksinäiseksi ei kokemukseni silti jäänyt, sillä iltaisin esittelin päivän parhaat löytöni vaimolleni.

Lopulta tunsin nähneeni ja kokeneeni tältä erää kylliksi. Päätin kuitenkin palailla pitkin syksyä ja talvea ainakin kurkistelemaan nettikameroista, millaisia kelejä näkyisi Lyme Regisissä, joka oli jo alkanut tuntua omalta paikalta. Totesin virtuaalimatkan yhdeksi iloksi sen, ettei paikoista välttämättä tarvitse ihan kokonaan poistua.

Lomani jälkeen koetin etsiä netistä muiden kokemuksia vastaavista virtuaalimatkoista tai sellaisista tehdyistä tutkimuksista, mutta yllätyksekseni en löytänyt. Virtuaaliturismi liitettiin enemmän keinotekoisissa virtuaalimaailmoissa liikkumiseen kuin todellisten paikkojen koluamiseen, ja todellisista paikoista löytämäni virtuaaliturismisivut olivat lähinnä listauksia yksittäisistä panoraamakuvista, joissa esiintyi sekalaisia matkailukohteita. Aloin pohtia, mahtaako tämä nyt olla niitä harvoja kertoja elämässäni, kun olen sattunut ryhtymään jonkin asian edelläkävijäksi. Toisaalta ehkä en vain osannut osua muiden virtuaalituristien sivustoille.

Siksi haluankin nyt kysyä: onko teillä lukijoilla kokemuksia tällaisesta fyysistä matkaa muistuttavasta virtuaaliturismista? Oletteko saaneet mieleenpainuvia elämyksiä ja millä keinoilla? Onko teillä virtuaalimatkasuosikkeja?

Kommentit (12)

Mary

A very interesting article!

There are a lot more panoramas of Lyme Regis here
I hope you enjoy them!

Erittäin mielenkiintoinen artikkeli!

On paljon enemmän panoraamakuvia Lyme Regis täällä
Toivottavasti nautitte niistä!

Kari Luoto

Itse toimin juuri päinvastoin. Paransin kofeiiniriippuvuudella hankitut ms-oireet ja ryhdyin matkustelemaan oikeasti omalla autolla pitkin ja poikin Eurooppaa.

Tällä hetkellä olen kunnostamassa teräsrakenteista purjevenettä valtamerikelpoiseksi, ja lähden kiertelemään maailman meriä.

Netissä matkustelun ero oikeaan matkantekoon on samaa tasoa, kuin seksillä ja pornolla.

Petri Riikonen

Kari Luoto, onneksi olkoon, että olet löytänyt itsellesi sopivan elämänvauhdin. Uskon kyllä, että reaalimaailmasta on yleensä saatavissa enemmän irti kuin virtuaalimaailmasta, mutta uskon myös, että ihmisillä on erilaisia kykyjä ja tarpeita ja että joku voi saada tietynlaisesta matkasta enemmän irti kuin toinen.

Mutta eikö tosiaan löydy muita virtuaalimatkailua kokeilleita?

MrrKAT

Olin etuoikeutettu kun sain tilaisuuden matkailla läpi maailmankaikkeuden planetaarioihin tarkoitetulla isolla ohjelmalla (yksityisillä tuskin varaa..?). Siihen on listattu kaiken maailman galaksit ja asteroidit ja tähtisumut ja planeettamme ja semmoset aidosti. Orionin tähdistön ja sumun ympäristö teki vaikutuksen, niin suuren, että siellä teki melkein asua. Huimaavaa oli lentää Marsin kanjoniin ja laskeutua sen reunalle..

Virtuaaliturismi on tuommoisissa ainoa mahdollisuus. Tosin se oli työ mutta voihan sekin olla huvia ;D

Muinoin messuilla armeijan mies(?) esitteli virtuaalitaistelupanoraamaa ja se teki suuren vaikutuksen. Sitäkään ei yksityiset silloin saanu rahalla eikä millään. Siinä näin (ja ehdotin esittelijälle) markkinaraon että Galapagossaarille pääsis vaeltelemaan ilman että tuhoaa itse luontoa..

Kerran ideoin että jos virtuaali-matkaohjelman sais liitettyä kuntopyörään niin tulisi automaattisesti kuntoiltua koska on miltei kirjaimellisesti poljettava sinne..

Petri Riikonen

MrrKAT, virtuaalimatkustukset noilla ammattilaisohjelmilla kuulostavat komeilta kokemuksilta. Uskoakseni kokemus on tosiaan melkoisen erilainen silloin, kun esimerkiksi virtuaalista avaruusmatkaa saa tehdä omien valintojensa mukaan sen sijaan, että vain katselisi valmiiksi valittua matkaa planetaariossa.

Ja tuo matkaohjelman kytkeminen kuntopyörään on loistava idea! Sopisi myös minulle, koska kevyt kuntopyöräily on lyhyiden kävelyiden ohella ainoa kuntoilumuoto, mitä jalkani nykyisin jaksavat. Ohjelman soisi olevan sellainen, että polkija voisi valita maiseman liikkumisvauhdin ja joka risteyksessä kääntymissuunnnan.

MrrKAT

Tuohon kuntopyörään voisi liittää ihan kuvitellunkin maiseman ja nopeudeksi jpa auto-lentokone (vois olla myös oikeita rallikisapaikkoja ja -reittejä, Ranskan ympäriajot jne). Ja reitti voi olla kiinteä (ei käännöksiä, simppelimpi tehdä aluksi). Vetovoimaisuuteen (koukuttamiseen) riittänee voimakas visuaalinen vauhdinhurma.

Infoo

No ainakin löytyy jo yks laite, jonka voi yhdistää omaan pyörään.
Tacx I-Genius
you tubessa on hyviä videoita aiheesta.

MrrKAT

Uusin Tähdet ja Avaruus 6/2013 esittelee Romanyukin tekemän Space Engine -avaruussimulaattorin pc:lle. Sillä pääsee lentelemään maailmankaikkeudessa, toisilla planeetoilla, jopa eksoplaneettojen pinnalla(eksojen pinnan maisemat on jouduttu kuvittelemaan) . Galaksit ja mustat aukotkin on näyttävän kolmiulotteisia. Komeetatkin: "..komeettojen animoidut pöly- ja plasmapyrstöt suorastaan hypnotisoivat katsojansa. Pyrstö ei ole tasainen, vaan ytimestä purkautuvat ainesuihkut aaltoilevat ajoittain kuten todellisuudessakin. " - T+A esittelee.

Kuulemma esitelty myös Youtubessa, "Space Engine":llä löytyy.

Jorma Niinisalo

Viiveellä tulee nettiä seurattua kun mökkikausi on vielä jatkunut. Vastaan kumminkin jos tämä on vielä aktiivinen sivu: Kahtena talvena olen google earth:issa kulkenut kaikki afrikan rautatiet ja katsonut käytännössa jokaisen tarjolla olleen kuvan. En ole tarvinnut tsiljoonaa rokotusta eikä ole tarvinnut tuskailla mahdollisten/todennäköisten aikatauluongelmien kanssa. Suosittelen!

Petri Riikonen

No niin, löytyihän vihdoin ainakin yksi toinenkin Google Earth -virtuaalimatkailija! :) Kiitos viestistä, Jorma Niinisalo!

Tänään vihdoin julkaistiin Tiede-lehden iPad-versio erinäisten teknisten viivästysten jälkeen. Tervetuloa siis mukaamme myös tablettipuolella! Olen itse innoissani sähköisen julkaisemisen yleistymisestä mutta myös aika terveystietoinen ihminen, ja siksi kiinnostuin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan tyypilliset tabletin käyttöasennot rasittavat niskaa enemmän kuin esimerkiksi läppärin käyttö.

Tabletit yleistyivät niin äkkiä, että niiden ergonomian selvittäminen laahaa jäljessä, huomauttavat tutkimuksen tekijät, joista osa työskentelee Harvardin yliopistossa ja osa Microsoftilla. Tämäkin tutkimus oli suppea: tehty pienellä koehenkilöjoukolla ja vain muutamalla käyttötavalla. Kyllä tämä kuitenkin jo antaa vinkkejä meille, jotka haluamme ottaa ilon ja hyödyn irti uudesta mediavälineestä mutta samalla välttää niska- ja hartiajumeja.

Näin tutkimus tehtiin: Koehenkilöinä oli 15 kokenutta tabletinkäyttäjää, jotka Applen iPad2:lla ja Motorolan Xoomilla selailivat, lukivat ja kirjoittivat

A. tabletti sylissä käsissä

B. tabletti sylissä tuettuna kallelleen

C. tabletti pöydällä tuettuna kallelleen

Lisäksi he katsoivat elokuvaa

D. tabletti pöydällä tuettuna pystyyn.

Samalla tutkijat seurasivat koehenkilöiden niskan asentoa laitteella, joka mittasi liikettä päähän ja vartaloon kiinnitetyillä infrapunalähettimillä.

Ainoastaan asennossa D niska pysyi melkein pystysuorana. Sekä A, B että C johtivat pahempaan niskan köyristämiseen kuin mitä aiempien tutkimusten perusteella syntyy pöytätietokoneen tai kannettavan tietokoneen kanssa. Tabletti voi siis olla niitä pahempi niska- ja hartialihasten rasittaja, tutkijat varoittavat Work-lehdessä.

Tulos ei minusta kuulostanut yllättävältä. Ennen ms-tautini puhkeamista ehdin harrastaa 19 vuotta intensiivisesti kilpatanssia, ja sinä aikana kasvoin hyvin tietoiseksi liikkeistäni ja asennoistani ja lihastenkäytöstäni. Kun runsas vuosi sitten ostin iPadin, huomasin heti, että sen kanssa kannattaa olla tarkkana, jottei hanki niska- ja hartiakipuja. Tutkimus osoitti, että omalla kohdallani havaitsemani riski pätee ihmisiin yleisemminkin.

Olen koko ajan pyrkinyt pitämään mahdollisimman lyhytaikaisina ne asennot, jolloin niskani on köyryssä: lähinnä iPadilla kirjoittamisen. Selailussa, katselussa ja lukemisessa kannattelen tablettia yleensä pystyssä kasvojeni edessä yhden käden peukalonhangan päällä niin, että kannattelukäteni olkavarsi on kiinni vartalossa: tällöin voin ohjata lihastyötä hartianpäällisten lihasten sijasta lapaluuta alta kannattaviin lihaksiin. Ja tuossa asennossa pyrin pitämään niskan niin pystyssä kuin suinkin. Kättä vaihdan usein. Tapanani on myös voimistella niskaa ja hartioita pitkin päivää.

Olen käyttänyt iPadia lähes päivittäin vapaa-aikanani netin ja eri sovellusten selailuun, tv:n katseluun, lehtien ja kirjojen lukemiseen ja pelien pelaamiseen, eikä minulle ole kertaakaan tullut niskaongelmia. Mutta enemmän kirjoittamista vaativat vapaa-ajan hommat, kuten sähköpostit ja Facebook-kommunikoinnit, olenkin hoitanut pöytäkoneellani. Työtehtäviin olen käyttänyt toistaiseksi pelkästään pöytäkonetta.

Jos kirjoittaisin tabletilla enemmän, varmaan hankkisin siihen ergonomisista syistä erillisen näppiksen. Mutta nykykäytössäni laite toimii mukavasti sellaisenaan. Ei sen pitkäaikainenkaan kannattelu tunnu sen kummemmalta kuin luettavan paperisen kirjan vastaava kannattelu, jota olen harrastanut paljon.

Onko muilla kokemuksia tabletin ergonomisesta käytöstä tai ongelmista siinä ja niiden ratkaisuista?

Kommentit (15)

Timo K

Hieman tuota olen aavistellut. Nyt iPadia taputtelen sohvalla selälläni maaten. Kirjoittaminnen tässä asennossa on hankalaa, mutta ei puutu niska eikä muutkaan paikat.
Niska puutunee samalla tavalla jos lukee pöydällä olevaa lehteä tai iPadia. Sama lienee tilanne kun lukee istuallaan sylissään olevaa lehteä tai iPadia?

Petri Riikonen

Joo, painon puolesta iPadin voi rinnastaa kirjaan, eikä sen lukeminen tai muu katselu minusta paljon eroa kirjan lukemisesta. Mutta ero tulee siinä, että kirjaa ei yleensä ole tarvetta pitää pitkiä aikoja paikallaan esimerkiksi sylissä näpyttelyä varten. Tuollaisissa tilanteissa voi niska olla niin pitkiä aikoja köyryssä, että lihakset alkavat jumittaa. Siis jollei tiedosta riskiä ja vaihda asentoa ajoissa.

Mutta tokihan vastaava ongelma voi syntyä kirjaa tai lehteä lukiessakin, jos kohde on jatkuvasti kasvojen alla eikä edessä.

Toinen Timo

Ei tableteilla kait kukaan kirjoita, ainakaan mitään pidempiä kirjoituksia? Tweettaukset vielä menevät, mutta pidemmät kirjoitan reaalinäppiksellä pöydän ääressä. Tabletti on hyvä e-kirjan lukulaite, mutta muuten perinteiset versiot pätevät vielä...

Marko Hamilo

Minä kirjoitan lehtijuttujani usein iPadillä, ilman näppistäkin mutta bt-näppäimistö tekee siitä jo ihan miniläppärin. Aiemmin käytin isoa näppäimistöä joka on tarkoitettu kaikille laitteille, nyt ostin juuri ipadiin tarkoitetun.

Näitä kommentteja kirjoitan usein iPhonella, nytkin.

Petri, saisiko suoran linkin appstoreen jonnekin tänne ja someen. Moni saattaa klikata jos ei tarvitse ruveta itse etsiskelemään.

Marko Hamilo

Heräteostosten logiikkaa. Jos on linkki jossain, sitä klikkaa heti. Muuten sen unohtaa.

11 euron lehti ja 11,99 iPad-versiosta? Ei houkuta.

Onko vuositilausmahdollisuutta tulossa?

Petri Riikonen

Saattaa olla, että klikkausmahdollisuus houkuttaa katsomaan lisää. Mutta jollei annetun linkin takaa kuitenkaan pääse suoraan ostamaan tuotetta, niin eikö se ole vähän tylsää? No, en ole varma.

Hinnasta: Kuten omasta kokemuksestasikin hyvin tiedät, tämäntyyppisen lehden tekemisessä on aika rutkasti työtä, ja pitäähän myytävän tuotteen jotenkin kattaa muun muassa nuo työvoimakulut. Siksi siitä ei saa kovin halpaa. Sitä en tiedä, voisiko se kannattavasti olla halvempi tai edes saman hintainen kuin painettu versio. En ole ollut mukana suunnittelemassa tuota hintaa. Mutta oletan, että on myös teknisiä kustannuksia, joita pitää kattaa. Lisäksi Apple ottaa tietääkseni hinnasta kelpo siivun, joten varmaankin se, mikä painokustannuksissa säästetään, menee näin syntyvään jakelukustannukseen.

Tulevasta tilausmahdollisuudesta olen kuullut alustavasti puhuttavan, mutta en tiedä, millä aikataululla sitä ollaan suunnittelemassa.

Tuija Matikka

Olen ollut yli vuoden päivän Samsung Tabin eli lääpykän iloinen omistaja. Minulla on lääpykkääni varten suojakansio, joka on rakennettu siten, että voin kätevästi vaihtaa näytön kallistuskulmaa.

Luen aamukahvipöydässä "lehdet" lääpykästä, koska esimerkiksi Hesarin lukeminen pöydältä kipeyttää niskan alta aikayksikön. Sama ongelma pätee aikakausilehtiin, joiden tiirailua varten minulla on käytössä kevyt lehtituki, josta voi valita sopivan kallistuskulman. (Meikäläisellä niskan ja hartian lihakset ovat polion jäljiltä "puoliksi halvautuneet" eli lihasvoima ei voita painovoimaa, joten lihaksia käskeviä hermoja pitää säästää eitteivät ne kuole kuormansa alle. Eivätkä käsivarretkaan paljoa jaksa.)

Myös e-kirjat luen lääpykästä puoli-istuvassa asennossa niskaa leputtaen. Rakastan Kindle-kirjoja, koska niihin on NIIN kevyttä ja kätevää tehdä alleviivauksia ja asettaa kirjanmerkkejä. Kertaaminen ja muistiinpanojen tekeminen on todella kätevää!

Paperikirjoja lukiessa olen käyttänyt yli 10 vuoden ajan tarjotintyynyä eli tyynyä, jonka kantena on tarjotin. Olen askarrellut kuminauhat pystyyn tarjotintyynyn kanteen ja sujautan kirjan kuminauhojen väliin. Näin kirja ja sivut pysyvät paikallaan. Ainoa fyysinen aktiviteetti jota tarvitaan, on kuminauhojen kanssa räplääminen sivuja vaihdettaessa.

Tarjotintyynyn ideana on, että kirjaa, lääpykkää tai läppäriä ei tarvitse kannatella. Luettava lepää tyynyllä tarjottiminen päällä ja tyyny on sylissä. Koska tarjotintyynynyn täytteenä on rouhetta, tarjotintyynyn voi säätää sopivaan kallistuskulmaan. Jos ja kun tarjottimen pinta on liukas, ainakin vammaiskauppa Respectasta saa metritavarana nihkeää muovia, joka auttaa pitämään tavarat paikallaan, vaikka kallistuskulma on melkoinen.

Lukunurkkauksessani on myös hyvä valaistus eli paneelimuotoinen led-lamppu. Se ei heijasta ja antaa tasaisen valon. Mutta tärkeintä on tässäkin tyynyin tuettu puoli-istuva asento, jossa selkä on suorana, jalat ylös nostettuna koukussa ja niska tuettuna. Tässä asennossa jaksaa lukea vaikka kuinka kauan. Joskin asento on niin mukava, että siinä helposti nukahtaa.

Lääpykällä kirjoittaminen on yhtä tuskaa, vaikka kuinka yrittäisi oppia sviippaamaan tai slaidaamaan. Mutta kyllä lääpykällä aina muutaman sanan saa kasaan, jos ja kun jotain kuolematonta pulpahtaa mieleen.

Kirjoitan lähes kaiken päytätietokoneella siten, että molemmat kyynerpäät (tai ainakin vasen) lepää pöydän päällä, ja kuten Petri sanoi vartalon vieressä. Lisäksi minulla on ollut 10 vuotta käytössä kaikilla mahdollisilla säädöillä varustettu vammaisille tarkoitettu (mutta olisi varmaan muillekin hyvä) työtuoli. Sen paras ominaisuus on siinä, että tuolin pyörät saa lukkoon ja lukosta pois eli lihasvoimaa ei tarvitse käyttää tuolin paikallaan pitämiseen.

Ergonomia on tärkeää kaikille - ei vain meille vaivaisille. Kaikki nääs vanhennutaan ja vanhuuden mukana tulee kaikkea kremppaa kuten ikänäköä ja muuta haastetta. En ole ikinä jaksanut Petrin tavoin tanssia, mutta fyysisesti höyhenenkevyen Feldenkrais-menetelmän avulla olen oppinut kehotietoisuutta, mikä auttaa saamaan heikommistakin lihasvoimista mahdollisimman paljon "irti".

Marko Hamilo

Apple tuskin pääsee väliin, jos nettilehti on osana tilausta kuten digilehti nyt.

Mitä tarkoitat ettei linkin päästä pääse ostamaan?

Marko Hamilo

Se on kyllä hyvä että on näköislehti ilman konstailuja. Teennäiset ipad-ominaisuudet eivät ainakaan minulle ole se juttu.

Petri Riikonen

Jaa tosiaan, pääseehän tuosta laittamastani linkistä ostamaan, jos klikkaa sitä iPadin Safari-selaimesta. En tajunnutkaan, että se toimii noin, sillä etsin linkin PC:llä. Ja itse olen aina ostanut sovelluksia hakemalla niitä suoraan iPadin App Storen kautta. Kun tuo kerran toimii noinkin, niin sitten olet oikeassa, että minun kannattaa käydä laittamassa linkki myös ainakin Tieteen Facebook-sivulle.

Minäkin olen tykännyt näköislehtien simppeliydestä: pieni tiedosto latautuu nopeasti, ja lehden näköinen lehti on navigoidessa yleensä helpommin hahmottuva kuin mutkikkaammin toimiva sähköinen lehti.

Ehkä mutkikkaammat sähköiset lehdet pääsevät paremmin oikeuksiinsa sitä mukaa, kun navigoitavuutta parannetaan ja kun yhteydet nopeutuvat ja laitteiden muistit kasvavat niin paljon, ettei tiedoston koolla ole enää merkitystä.

Sen sijaan tietokirjoissa olen kovasti tykännyt sähköisyyden tuomista mahdollisuuksista, kuten videoista ja interaktiivisista infografiikoista. No, ovat nuo olleet kivoja joissakin lehdissäkin, esimerkiksi National Geographicissa.

Tuija, kiitos hyvistä lukuergonomiaa koskevista vinkeistä!

Jouni Valkonen

iPadin kanssa kannattaa ostaa näppis. silloin sitä voi käyttää kuten tavallistakin läppäriäkin + tietenkin kaikki tabletin edut.

Tavallisen windowsin saa tablettiin tietenkin pilvipalvelimella, joten tabletti toimii täydellisenä läppärin korvikkeena. Pilvipalvelimet tulevat kokoajan monipuolisemmiksi ja nopeammiksi, ja parhaimpiin voi tallentaa omia tiedostoja ja asentaa jopa omia ohjelmia. Ainakin java-ohjelmia sekä Chromen ja Tuliketun lisäosia. Juuri Javan takia taidan itse sellaisen hankkia.

Nyt kirjoitan tätä ergonomisesti absoluuttisen huonoissa olosuhteissa, eli istun sängyssä täydellisessä pimeydessä ilman selkätukea ja ipadi on siis vaakatasossa sylissä, mutta iPad näppiksen kanssa mahdollistaa paljon luovempia asentoja kun tavallinenkaan läppäri.

Kiitos kovasti vinkistä että tiedelehdestä saa iPad version. Oon jo vuoden spämmännyt lehden toimitusta, että haluan iPad version ja ehdin jo lannistua, koska vielä vähän aikaa sitten Sanoma OY näytti viimeiseen asti suojelevan paperimonopoliaan.

Jouni Valkonen

enpäs lukaissutkaan kommentteja, koska näppisvaihtoehtohan jo keskusteltiin. No jokatapauksessa se on yliveto ergonomian kannalta. Ostin itse näppiksen joku kuukausi takaperin sen jälkeen kun draftasin virtuaalinäppiksellä junassa ja asemalla junaa odottaessa 1900 sanan esseen. Eikai siinä muuta ole, mutta virhelyöntejä tulee paljon ja sormet tulee kipeäksi.

Testasin tiedelehden iPad-version ja se oli tosi hyvä. Toki taitto voisi olla pienemmälle näytölle hieman optimoitu, mutta jos sitä ei tee samalla ammattitaidolla kuin varsinaisen lehden taittoa, niin ilmanmuuta tuo näköisversio on parempi. Toimii siis aivan erinomaisesti eikä tekstin zoomaamisesta nyt liikaa vaivaa ole. Kerrankin osoitettiin se ikivanha klišeinen periaate että yksinkertainen on hyvä, todeksi.

Sääli vain, että ehdin jo innostua, mutta Tiede-lehti elää sittenkin vielä kivikaudelle eli digilehdelle ei ole mahdollisuutta tilata. 12 euron irtonumeroiden ostaminen ei oikein houkuta. Eettisistä syistä en voi tilata paperilehteä, koska minusta kaikki paperin kuluttajat ovat ympäristörikollisia. Jos kaikki paperin tuotanto kriminalisoitaisiin nyt, niin globaalit hiilidioksidipäästöt leikkautuisivat 10 prosentilla seuraavien 50-100 vuoden aikana, kun paperiteollisuuden tuhoamat metsät kasvaisivat ja sitoisivat hiilidioksidia.

Paperiteollisuus on siis maatalouden jälkeen toisteksi pahin luontoa tuhoava teollisuuden ala. Maatalous on toki ihan omassa luokassaan ympäristön tuhoajana, ja senpä vuoksi minulla olisi tavoite aloittaa vuoteen 2020 mennessä myös maataloustuotteiden täydellinen boikotti! Jos boikotti ei Suomessa onnistu, niin muutan sitten Linköpingiin.

Petri Riikonen

Jouni, mukava kuulla, että iPad-versiomme miellyttää. Tilausmahdollisuuden aikaansaanti on firman digijulkaisuosastossa työn alla, mutta vielä toimitus ei tiedä, koska tämä mahdollisuus toteutuu.

Lapsesta asti olen ollut innokas tietokirjojen lukija, ja olen hamstrannut niitä hyllymetreittäin. Nyt olen kuitenkin valmis myöntämään, että painetun tietokirjan loistoaika alkaa olla ohi. Vallankumous ei tullut tietoromppujen eikä nettihakemistojen myötä, mutta tablettien ja muiden kannettavien lukulaitteiden myötä se on nyt tulossa. Vakuutuin tästä lopullisesti, kun viime viikonloppuna perehdyin Richard Dawkinsin ja Dave McKeanin iPad-kirjaan The Magic of Reality – How we know what’s really true.

Tietosanakirjatyyppisillä hakuteoksilla - joita esimerkiksi iPadiin on tehty jo useita komeita - on sijansa, ja lueskelen mielelläni niitäkin. Parhaat tietokirjat ovat kuitenkin mielestäni sellaisia, joissa on mukaansatempaavasti kirjoitettu pitkä ja yhtenäinen teksti. Silloin niistä tulee mieleenjääviä mukanaelämiskokemuksia parhaiden romaanien tavoin.

IPad-kirjassa The Magic of Reality on juuri sellainen teksti, taitavan popularisoijan Richard Dawkinsin pieteetillä laatima, ja se etenee perinteisten kirjojen tavoin selkeästi luvuittain. Aihevaikoimaltaan kirja on erinomainen tieteellisen maailmankuvan peruspaketti, joka pyrkii osoittamaan, että todellisuus on kiehtovampi kuin mikään myytti.

Painetuista kirjoista poiketen tämän kirjan kuvitus kuitenkin elää.

Dave McKean on arvostettu monipuolinen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, ja tässä kirjassa hän on todella ravistanut luovuutensa valloilleen. Piirroskuvien tyyli vaihtelee aiheen mukaan, kuvat ovat kekseliäästi animoituja, ja teksti ja kuvat liikkuvat lukiessa toistensa suhteen niin, että kuva- ja tekstiaihe korostavat luovasti toisiaan. Osaan kuvista on kytketty Dawkinsin puhuma selitysteksti.

Mutta tuo on vasta alkua ja tekijöiden perustaidon demonstrointia. Se, minkä takia väitän, että sähkökirja ylittää tässä kaiken koskaan paperille painetun, on tämä: priimaluokan tietokirjatekstiin on yhdistetty myös priimaluokan infoanimaatiokuvitus.

Kun Dawkins kertoo, että talvi ei johdu maapallon etääntymisestä Auringosta vaan maapallon akselin kallistuneisuudesta, se näytetään selkeällä animaatiolla. (Kun näytin sen vaimolleni, hän sanoi: ”No nyt ensimmäistä kertaa todella ymmärsin tuon.”) Vastaavasti esimerkiksi planeettojen ja tähtien huimat kokoerot, joita on miettimällä vaikea hahmottaa ja joita ei helposti saa mahtumaan samaan still-kuvaan, havainnollistetaan vaikuttavalla animaatiolla. Aineen olomuotojen muutos lämpötilan myötä havainnollistetaan huippuselkeällä animaatiolla, jossa laatikkoon suljetun ja siellä iPadia kallistellessa loiskuvan nesteen voi lämpötilaa laskemalla muuttaa kiinteäksi aineeksi (joka kallistellessa putoilee laatikon eri puolille) ja lämpötilaa nostamalla kaasuksi, jonka molekyylit sinkoilevat laatikossa sitä hurjemmin, mitä kuumempaa tulee.

Lisäksi mukana on pieniä pelejä, jotka havainnollistavat tieteellisiä periaatteita. Esimerkiksi luonnonvalinnan vaikutusta voi kokeilla valitsemalla hieman erilaisia sammakoita selviämään suvunjatkoon viidessä sukupolvessa ja katsomalla, miten suuri osa lopputuloksista pystyy ominaisuuksiensa ansiosta pelastautumaan käärmeen kidasta.

Mutta miksi tablettikirjat onnistuisivat siinä, missä tietoromput floppasivat? Kyllähän niistäkin viime vuosituhannen lopulla povattiin painettujen tietokirjojen haastajaa, mutta ihmiset eivät rompuista innostuneetkaan.

Ratkaiseva ero on käytön helppous ja mukavuus. Verrataanpa romppua ja tablettikirjaa painetun tietokirjan ottamiseen hyllystä ja avaamiseen.

Rompun käyttämiseksi piti ensin odottaa tietokoneen käynnistymistä. Sitten piti asettaa cd koneen cd-asemaan ja odottaa, että kone alkoi lukea sitä. Vasta sitten pääsi rompun sisällön kimppuun, ja tässä vaiheessa oli saattanut kulua jo minuutteja. Sen jälkeen olikin sitten lukiessaan sidoksissa pöytäkoneen ääreen. Jos kone oli läppäri, sen saattoi periaatteessa viedä lukiessaan huoneesta toiseen, mutta toisin kuin kirjaa sitä ei kyllä tehnyt mieli lukea raahaamisen aikana.

Tabletin avaamiseen ainakin iPadin tapauksessa menee vain pari sekuntia. Sen jälkeen kirjasovellus avautuu muutamassa sekunnissa. Tämän jälkeen tablettia - joka painaa kirjan verran - voi kirjan tavoin vapaasti kanniskella ja lukea vaikka kävellessään, kuten esimerkiksi minä paljon teenkin.

Myönnän, että jarruna on vielä tällä hetkellä tablettien korkea hinta. Mutta kunhan tabletit ja muut kannettavat sähköiset lukulaitteet halpenevat ja yleistyvät, kehitys on uskoakseni väistämätön. Sähköinen tietokirja on painettuun verrattuna todellinen parannus, ja nyt se ryhtyy ottamaan paikkaansa.

Kommentit (11)

MK

Tabletit pitäisi ehdottomasti ottaa pikimiten koulujen käyttöön kirjojen korvaajaksi. Siis niin, että koulu ostaa laitteen ja oppilas saa sen vain käyttöönsä. Tällöin laite kiertäisi ja huojuvan kirjapinon sijaan oppilaalla olisi vain yksi tabletti, jossa kaikki digikirjat kulkevat mukana kerralla. Laitteen kertaostoshinta olisi toki korkea, mutta kun se korvaa samalla kymmeniä muutaman vuoden välein vaihtuvia fyysisiä kirjoja, niin ajan myötä säästöä alkaisi tulla. Myös sisältö pysyisi helposti ajantasalla.

Käytännössä moiseen soveltuvaa laitetta ei vielä ole (iPadit ja muut sisältävät hirveästi turhaa ja ovat kytketty valmistajan "ekosysteemiin"), mutta koko Suomen projektina sellaisen teettäminen tuskin olisi kohtuuttoman kallista. Jos laitteen "ekosysteemi" olisi kouluverkon oma suljettu sisältöjärjestelmä, ja itse laitteet lisenssoitaisi toimittajilta, paletti voisi olla jopa kaupallisesti kiinnostava. Yksi iso valinta olisi näyttötekniikka: kauniisti liikkuvat ja kirkkaat värikuvat mahdollistava näyttö vai Kinddlen tapaan e-paperi -- näyttävyys vastaan luettavuus. Molemmilla on etunsa.

Metusalah

Petri kirjoitti: "Sähköinen tietokirja on painettuun verrattuna todellinen parannus, ja nyt se ryhtyy ottamaan paikkaansa."

Muistan hyvin, kun televisio tuli "ryminällä" kaikkiin suomalaisiin talouksiin 1960-luvulla. Silloin ajateltiin yleisesti, että tuolloin niin suositut elokuvateatterit kuolevat sukupuuttoon. Aluksi niin näyttikin käyvän; melkoinen myllerrys tällä alalla todella tapahtuikin, mutta teatterit pitivät lopulta pintansa, ja ne ovat säilyttäneet markkinarakonsa viihdealan kiristyvillä markkinoilla. Toki alan lainsäädäntökin piti muuttaa tasapuolisemmaksi: uutuuselokuvia saa edelleenkin näyttää vain elokuvateattereissa.

Samoin on käymässä levybisneksessäkin. CD-levyt syrjäyttivät näennäisen lopullisesti vinyylilevyjen markkinat 1980-luvulla, mutta nykyisin ollaan pikkuhiljaa palaamassa takaisin vinyyleihin. Ei toki kaikella volyymillaan, mutta molemmilla tuotantosuunnilla on oma käyttäjäkuntansa; vinyylilevyjen *äänentoistokyky* pitää yllättävän hyvin pintansa cd-levyihin verrattuna, ja tätä alan ihmiset diggaavat!

Ennustan, että Petrin visioima sähköisen tietokirjan markkinavaltaus tulee toki tapahtumaan, mutta ei kuoliniskuna painetulle kirjalle vaan siten, että molemmille riittää oma käyttäjäkuntansa.

Marko Hamilo

Kuten omalla blogillani kirjoitin, toivottavaa olisi, että läppäreihin tulisi yleisesti tablettitoiminnallisuus, eli ettei erikseen tarvitse ostaa tablettia, vaan läppäristä saisi kosketustoinnolla varutetun näyttöosan irti näppäimistöosasta. Microsoftin pitäisi vain julkaista sellainen OS joka toimisi kevyenä tablettiversiona kun näppäimistö on irti. Näppäimistöön sitten lisää akkukapasiteettia, kovalevy, optinen asema ja liitäntöjä.

Jakis

e-kirjojen suurin heikkous ovat lisenssit. Kun ostat kalliin klassikkoteoksen, oletat, että se on yhä ikuinen kuin paperinen kirja kirjahyllylläsi. Totuus on toinen. Kustantajat pitävät itsellään kaikki oikeudet ja voit menettää oikeutesi milloin tahansa. Et edes ole täysin tietoinen, milloin kirjasi lakkaa toimimasta. Mitä tapahtuu, jos lukijasi hajoaa? Joudutko pahimmassa tapauksessa maksamaan kirjahyllysi toiseen kertaan?

Henkilölle, jonka lähes koko omaisuus on kirjoissa, epävarmuus kirjojen kohtalosta on karmivan kutkuttava.

Sähköisillä kirjoilla on toinenkin kiinnostava puoli: 80-luvulla puhuttiin, kuinka kyläilevät mormonit keräsivät tietoja suomalaisten kirjahyllyjen sisällöstä. Nykyisin kaikki lukemasi ja lukumakusi on täysin kaupan, puhumattakaan siitä, kuinka väärin sinut luokitellaan laajan kiinnostuksesi vuoksi. Uskaltaako kukaan järkevä enää opiskella arabiaa?

Arzamas-16

Marko Hamilo, tutustupa Always Innovating -firman laitteisiin nimeltä Touchbook ja Smartbook. Idea on siis toteutettu jo pari vuotta sitten, tosin käyttöjärjestelmä ei ole Microsoftilta.

Paula

Sähköisten kirjojen käytössä koulussa on yksi merkittävä huono puoli: laitteiden rikkoutumisherkkyys. Jos pudotat kirjan lattialle sille ei käy yleensä mitään, mutta jos pudotat iPadin se saattaa mennä rikki. Kirja voi myös hyvin pidettynä periaatteessa kestää vuosikymmeniä, mutta sähköiset kirjalaitteet taitavat vanhentua nopeassa tahdissa. Lisäksi voisin kuvitella, että peruskoulussa noita kalliita laitteita käytettäisiin kiusaamisen välineenä, ts. niitä varastettaisiin ja rikottaisiin "koulukavereiden" toimesta, eikä vain vahingossa. Tosin voidaanhan kirjojakin tuhota, mutta epäilen laitteiden rikkomisesta saattaisi tulla surempi ongelma.
Sinällään animoitujen kuvien tai videoiden käyttö esimerkiksi fysiikan opetuksessa kuulostaa hyvältä ajatukselta ja niitä tulisi hyödyntää jo nyt opetuksessa. Kouluihin vain joka luokkaan tietokoneet ja animaatiot sekä sähköiset kirjat pilvipalveluihin opetuksen tueksi ja sellaisella formaatilla,että voit käyttää mitä tahansa laitetta valintasi mukaan. Avustus sosiaalitoimesta jos perheelläsi ei ole varaa tietokoneeseen, joka alkaa nyky-yhteiskunnassa olemaan jo välttämättömyys.

MK

Sähköiset kirjat ovat nykyisellään toki rikkoutumisherkkiä, mutta erillisellä suunnittelulla koulukäyttöön sitäkin voitaisi vähentää. Tahallinen rikkomista voitaisi estää laskuttamalla vanhempia jotenkin nimellisesti hajonneesta laitteesta. Modulaarisella rakentella kuluvan näytönkin voisi vaihtaa. Suomesta varmasti löytyisi osaamista suunnitella laite ja sen tarvitsema softainfra. Ja jos laite jäisi koulun omistukseen, se voisi olla vähän kalliimpikin, koska käyttöikä olisi vuosia ja kattavuus lähes kaikki aineet. Nykyään kirjat uusiutuvat muutaman vuoden välein ja joka aineella on omansa, joten teoriassa kymmenen vuoden käyttöikä on vain teoriaa. Suurin etu laitteista olisi biologian ja maantieteen kaltaisissa aineissa, joissa tiedot todella vanhenevat kymmenessä vuodessa. Myöskään syventävän materiaalin lisääminen ei lisäisi painokustannuksia, jolloin niitä ei tarvitsisi vältellä.

Ramses

Marko Hamilo, katsopa sellaista laitetta kuin Asus Transformer. Se on juuri toivomasi kaltainen. Näytön saa irrotettua näppäimistöstä napin painalluksella, jolloin se toimii pelkkänä tablettina. Kun näppäimistön kiinnittää, kone toimii hyvin myös kirjoitustehtävissä, ja lisäksi näppäimistössä on lisäakku.

Antti

Joo, meillekin hankittiin Ramsesin mainitsema Asus Transformer, vieläpä 3G-versiona Saksan Amazonista. Hieno laite, ja alkuvuodesta ilmestyvä Prime-versio näyttää testeissä vielä paremmalta.

Tuija Matikka

Olen hieman yli vuoden verran lueskellut Samsung Tab (eli lääpykältä) Kindle-kirjoja. Mitään hienoja kuvia ja pelejä kirjoissa ei ole, mutta kirjan keveys on minulle tärkein ominaisuus. Lääpykkätelineessä saa säätää itselleen sopivan lukukulman.

Kytken paperikirjan kumilangoilla tarjotintyynyyn, jolloin minun ei tarvitse kannatella kirjaa. Tarjotintyynyllä kirja ei paina, mutta Kindle-kirjan kanssa ei tarvitse räplätä kumilankojen kanssa. Myös alleviivausten ja muistiinpanojen tekeminen on tosi näpsäkkää.

Mutta kyllähän se kieltämättä hirvittää, että kirjastoni alkaa karttua johonkin epämääräiseen pilveen jossain bitti-avaruudessa. Mutta on siinä bitti-pilvessä se hyvä puoli, että samaa kirjaa voi lukea eri laittelta.

Olin muutama viikko sitten Teneriffalla. Oikein pisti silmään, kun lähes joka toisella aurinkopedillä luettiin Kindlestä kirjaa. Sama juttu lentoasemalla. Näyttää siltä, että Kindle on vihdoinkin lyömässä itsensä läpi. Samoin kuin eri sortin lääpykät.