Kirjoitukset avainsanalla tähtitiede

Jättiläisten neuvoston rinki kulkee Bereniken hiusten, Ison karhun ja Kassiopeian kautta. Kartta vastaa maalis-huhtikuun vaihteen iltayötä.

Isojen naapurigalaksien kehä kulkee Otavan kautta.

Suuret Paikallisen tason galaksit ympäröivät meitä renkaana, Jättiläisten neuvostona, jonka läpimitta on noin 20 miljoonaa valovuotta. Näin kertoi tiedetoimittajakollega Timo Paukku Helsingin Sanomien tämänpäiväisillä tiedesivuilla. Tykkäsin. Minusta on kiva koettaa hahmottaa, millaisessa avaruuden ympäristössä elämme, ja tämä valtava galaksien rinki antoi uuden kiintopisteen, johon itsensä voi rinnastaa.

”Yhtäkään näistä kirkkaista galakseista ei voi nähdä paljain silmin”, Paukku pahoittelee. No ei se mitään. Voimme kuitenkin tarkistaa, mitä reittiä rinki kulkee taivaan poikki.

Hesarin kartan ja muutaman nettihaun perusteella Jättiläisten neuvosto istuu Suomesta näkyvällä taivaalla tällaisella tähdistöjen polulla: Vesikäärme (galaksi M83), Bereniken hiukset (M64), Ajokoirat (M94), Iso karhu (M81 ja M82), Kirahvi (IC342), Kassiopeia (Maffei 1 ja Maffei 2) sekä Kuvanveistäjä (NGC253).

Esimerkiksi Ursan tähtikartasta selviää, että reitti kulkee aina melko keskeltä täkäläistä taivasta; se vain pyörii maapallon pyörimisen myötä. Vaikkapa nyt maalis-huhtikuun vaihteessa reitti kulkee illalla kello 22 suunnilleen kaakosta luoteeseen. Kello 2 aamuyöllä se kulkee pohjoisesta etelään.

Parhaiten erottuvat tähtikuviot tuolla taivaankaistalla ovat Ison karhun Otava ja Kassiopeian tuplavee.

Mutta vaikkei tähtiä edes näkyisi, voi kartan perusteella tarkistaa suunnan ja kuvitella, miten Jättiläisten neuvoston kehä kaartaa ympärillämme.
Kaukanahan se on, sillä sen lähimmästäkin osasta valon matka tänne kestää kymmenisen miljoonaa vuotta.

Toisaalta kymmenen miljoonaa valovuotta ei suhteessa oman galaksimme kokoon ole mikään aivan käsittämätön etäisyys. Linnunradan kiekon halkaisija on vähintään satatuhatta valovuotta, joten kymmeneen miljoonaan valovuoteen mahtuisi enintään sata meidän galaksiamme rinnakkain. Jos galaksi olisi ihmisen kokoinen, matka olisi alle 200 metriä.

On jännä kuvitella, että joku Jättiläisten neuvoston mahdollisista asukkaista tiiraisi jollakin käsittämättömän nokkelalla kaukoputkella tähän suuntaan ja näkisi mioseenikautisen maailman, jossa Intian manner olisi juuri päätynyt nokkakolariin Aasian kanssa ja simpanssi ja ihminen olisivat vasta kipinöitä muinaisen ihmisapinan silmissä.

Kommentit (2)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Tuo loppukappale toi erään tieteisromaanin niin voimakkaasti mieleen, että on melkein pakko mainostaa sitä. Se on Erkki Ahosen "Syvä matka":

http://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kirjasto/Kotiseutukirjailijat/Erkki-Ahonen/Tuotanto/Syva-matka-(1976)

"Saippuavaahto kuvaa parhaiten sitä, kuinka galaksit ärjestyvät seinämiksi ja säikeiksi" (Timo Paukku, H.S. 31.04.2014)

Herää kysymys, mistä oikein on kysymys, kun galaksitkin organisoituvat mielekkäiksi rakennelmiksi. Onkohan avaruutta tutkittaessa huomioitu sen täyttävä plasma, jonka säikeet yhdistävät galakseja ja tietenkin myös niiden osia?

http://www.youtube.com/watch?v=aPwyOef18ZQ

Plasman kanssa yhteydessä tai ilman sitä voisi avaruutta pitää myös jättiläismäisen Nambun-Goldstonen kentän (tai NG-kenttien) organisoimana systeeminä. Hiroomi Umezawan skenaariossa NG-kentän defektit edustavat kenttään spontaaneissa symmetriarikoissa varastoituneita vapausasteita jalostuneessa muodossa. (Esimerkiksi supranesteen vaihevapausasteen varastoituessa NG-kenttään se kiertyy esiin jalostuneessa muodossa kentän topologisina defekteinä, vortekseina.)

Avaruuden oliot kuten galaksit voisivat olla tällaisia kosmisen NG-kentän topologisia defektejä tai sellaisten kasautumia..

Jos myös esim.elävän solun sadat erilaiset molekyylikoneet olisivat biologisten NG-kenttien defektejä, voitaisiin koko maailmankaikkeuden sanoa järjestyvän samalla, itsesimilaarilla tavalla. Itsesimilaarisuuden onkin arveltu lävistävän kaiken olevan pienimmästä suurimpaan

 https://www.google.fi/search?q=self+similarity+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=Rk47U6WeIIqO4gSC-oDACw&ved=0CC8QsAQ&biw=1280&bih=585

Koska spontaanit symmetriarikot ja niihin kuuluvat NG-bosonit ovat universaali organisoiva prinsiippi luonnossa, voitaisiin niiden avulla ehkä selittää monet tuntemattoman (ja pelkästään oletetun) pimeän aineen aiheuttamat ilmiöt

http://www.tiede.fi/keskustelu/21601/ketju/defektit_materian_ydintaso

Noin alkajaisiksi tuli tämmöisiä ajatuksia mietiskellessä "galaktista saippuavaahtoa"..

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Blogin loppukappale toi pakottavasti mieleen toisenkin teoksen, Itao Calvinon "Kosmokomiikkaa", jossa pähenkilö näkee miljoonien valovuosien päässä nousevan kyltin, jossa lukee "minä näin sinut". Ja nopea lasku osoittaa, että juuri silloin päähenkilö oli ollut tekemässä jotain häpeällistä. Päähenkilö kirjoittaa kyltin, jossa yrittää selitellä tekemistään. Pian alkaa avaruudessa vilkkua viesti toisensa jälkeen..

http://www.kiiltomato.net/italo-calvino-kosmokomiikkaa-le-cosmicomiche-1965-suom-1969/

Erään ystäväni laskiessa galaksien kiertosuuntia (tms.) hän kertoi todenneensa, että useimmat galaksit pyörivät samaan suuntaan. Tällä ilmiöllä olisi kiintoisa selityskin, Falaco-solitoni, joka kytkisi toisiinsa aina kaksi galaksia. Falaco-solitonin on ensimmäisenä esitellyt fysiikanprofessori Kiehn.

Falaco-solitonin näkee selvästi tiskatessa, kun vetäisemällä tiskivettä lusikalla aiheuttaa kaksi vastakkaisiin suuntiin pyörivää suppiloa. Jos tiskivedessä on puurohöytyviä voi nähdä vieläpä suppiloita yhdistävän säikeen, joka kaartuu pinnan alla.

Jos säie katkaistaan, solitoni häviää silmänräpäyksessä.

Vaikka tiskipöydän Falaco-solitoni on jokaisen nähtävissä,  se edustaa kaikissa mittakaavoissa kvarkeista kosmologiaan esiintyviä Falaco-solitoneja, kaikkialla samanrakenteisia topologisia defektejä.

https://www.google.fi/search?q=falaco+soliton&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=v99BU7rGBOTMygOonoKYDQ&sqi=2&ved=0CDEQsAQ&biw=1280&bih=585

Jos kaksi galaksia muodostaa Falaco-solitonin "suppilot" ja yhteyssäie on kaareva, galaksit näyttävät pyörivän vastakkaiiin suuntiin, mutta yhteyssäikeen suoristuessa ne pyörivätkin samaan suuntaan.

 Tiskivedessä Falaco-solitoneilla on vakioinen pyörimissuunta. Kaksi vastakkain törmäävää Falaco-solitonia karkottavat toisiaan. Jos toinen Falaco-solitoni olisi nurinpäin (niin kuin avaruudessa voisikin olla), ne törmätessään luullakseni lähentäisivät toisiaan toimien siis kuten saman- tai erimerkkiset sähkökentät.

Falaco-solitoni voi olla yksi kosmologisen organisaation ymmärtämisen avaimia. Niinpä blogissa kuvattu galaksiryhmittymä voisi ilmentää hieman tiskiveden pintaa muistuttavia kosmologisia pintoja, tihentymiä, joille galaksit olisivat ryhmittyneet

Miksi rajan itäpuolella on vasta eilinen?

Uutenavuotena tykkään seurata vuoden vaihtumista eri aikavyöhykkeillä. Vaihtuminen alkaa kansainväliseltä päivämäärärajalta keskeltä Tyyntämerta ja etenee sieltä länteen Suomea kohti. Tässä yhteydessä olen aina koettanut hahmottaa päivämäärärajan toiminnan niin, että asia jäisi päähäni pysyvästi. Nyt vihdoin luulen siinä onnistuneeni.

Olen pitänyt vaikeana kunnolla käsittää tätä: Jos olisin juuri päivämäärärajan länsipuolella esimerkiksi jonakin maanantaina klo 12 ja menisin sieltä rajan itäpuolelle, siellä olisikin vasta sunnuntai klo 12. Jos jäisin rajan itäpuolella, saisin siis ajanlaskullisesti elää yhden vuorokauden uudestaan. Toisaalta jos olisin alun perin rajan itäpuolella ja ylittäisin rajan lännen suuntaan, menettäisin ajanlaskussa yhden vuorokauden siirtyessäni sunnuntaista samaan kellonaikaan maanantaihin.

Nyt uskon keksineeni tavan järkeillä tuon niin, että ainakin itse ymmärrän. Ehkä tämä auttaa jotakuta muutakin. Se järkeily menee näin:

Tuttua on, että aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Toisin sanoen päivä etenee maapallon pinnalla idästä länteen. Ajatellaan vaikkapa maanantaiaamua paikassa, jonka nimeän vaikkapa Länsikyläksi. Maanantaiaamu etenee Länsikylästä maapallon ympäri länttä kohti. Koko pallon kierrettyään aamu saapuu taas Länsikylään. Mutta nyt se ei ole enää maanantaiaamu vaan tiistaiaamu. Muutenhan Länsikylään tulisi sama päivä kaksi kertaa.

Missä vaiheessa maanantaiaamu muuttui tiistaiaamuksi? Se on sopimuskysymys, mutta jos koko maapallo haluaa olla yhteisessä ajanlaskussa, ajanlaskulle pitää sopia aloituskohta. Ajatellaan tässä tapauksessa vaikkapa, että aloituspaikaksi on sovittu juuri Länsikylä. Siellä siis tuli maanantaiaamu ensimmäisenä, ja se on ensimmäinen paikka, jossa aamu maapallon kierrettyään vaihtuu maanantaiaamusta tiistaiaamuksi.

Ajatellaan, että juuri Länsikylän itäpuolella on Itäkylä. Sinne maanantaiaamu saapuu kaikkein viimeisimpänä. Jos kylät ovat aivan rinnakkain, kummankin kylän asukkaat näkevät aamuauringon nousevan käytännössä yhtä aikaa. Mutta Itäkylässä se on maanantaiaamun auringonnousu, Länsikylässä tiistaiaamun.

Jos Länsikylän asukas nyt marssii Itäkylään, hän saa elää maanantain uudestaan. Toisaalta jos Itäkyläläinen siirtyy Länsikylään, hän voi jättää maanantain kokonaan väliin ja hypätä suoraan tiistaihin.

Tuollainen on siis päivämäärärajan toiminnan perusperiaate. Tosimaailmassa toimintaa hieman mutkistaa se, että päivämääräraja ei ole suora viiva.

Päivämäärärajan on sovittu kulkevan enimmäkseen 180. pituuspiiriä pitkin. Tuo pituuspiiri kulkee pohjoisnavalta etelänavalle täsmälleen vastakkaisella puolella maapalloa kuin nollapituuspiiriksi sovittu Greenwichin pituuspiiri. Koska maapallon yksi pyörähdys eli vuorokausi kestää 24 tuntia, puolikas kestää 12 tuntia, ja siten aikaero päivämäärärajan ja Greenwichin välillä on 12 tuntia. Uudelta alkaneelta vuorokaudelta kestää siis 12 tuntia ehtiä päivämäärärajalta Greenwichiin. Tai siis kestäisi, jos päivämääräraja todella kulkisi vain 180. pituuspiiriä pitkin.

Ettei kulje, huomaa esimerkiksi, jos seuraa vuoden vaihtumisen alkua. Suomi on kaksi tuntia edellä Greenwichin aikaa, ja siksi uuden alkaneen vuorokauden pitäisi saapua päivämäärärajalta meille kaksi tuntia nopeammin kuin Greenwichiin eli kymmenessä tunnissa. Päivämäärärajalla vuoden pitäisi siis vaihtua kymmenen tuntia aiemmin kuin Suomessa: toisin sanoen Suomen aikaa uudenvuodenaattona kello 14. Käytännössä vuodenvaihde kuitenkin alkaa Kiribatista jo kello 12 Suomen aikaa eli 12 tuntia ennen meitä ja 14 tuntia ennen Greenwichin pituuspiiriä.

Juuri Kiribatin saaristot keskellä Tyyntämerta tekevät päivämäärärajaan isoimman mutkan, joka työntyy sormimaisena ulokkeena rajasta noin 30 pituusastetta itään päin. Se on niin paljon, että sen itäpäässä uusi vuorokausi alkaa kaksi tuntia aiemmin kuin päivämäärärajan pääalueella 180. pituuspiirillä.

Kiribati on päätynyt tuollaiseen mutkaan, jotta valtion kaikki saaret voisivat elää samaa viikonpäivää.

Mutka aiheuttaa käytännössä sen, että päivämäärärajan ympäristössä eletään vuorokauden vaihtuessa kahden tunnin ajan peräti kolmea eri viikonpäivää. Esimerkiksi kun tänä vuodenvaihteena Kiribatin itäosassa alkaa uudenvuodenpäivä eli keskiviikko 1.1.2014, päivämäärärajan valtaosan länsipuolella on uudenvuodenaatto eli tiistai 31.12.2013 – ja aivan päivämäärärajan kupeessa sen itäpuolella on vielä kahden tunnin ajan maanantai 30.12.2013.  

Miten tuon voi hahmottaa?

Ajatellaan tiistain eli uudenvuodenaaton etenemistä. Se alkaa päivämäärärajalta puolenyön kellonlyömällä ja etenee länteen päin niin, että sen edetessä maanantai vaihtuu tiistaiksi. Siellä, minne vaihdos ei ole ehtinyt, on siis vielä maanantai. Kun vaihdos on kiertänyt maapallon ja alkaa lähestyä päivämäärärajaa idän suunnasta, se osuu ensimmäisenä Kiribatin itäiseen ulokkeeseen, joka on kaksi tuntia edellä muuta päivämäärärajaa ja jossa on kaikkein kauimmin jo ollut tiistai. Nyt Kiribatin itäosassa tiistai vaihtuu ensimmäisenä maailmassa keskiviikoksi, uudenvuodenpäiväksi. Tässä vaiheessa muualla päivämäärärajan länsipuolella on yhä tiistai. Ja niillä pituusasteilla, jotka jäävät Kiribatin itäisimmän osan ja 180. pituuspiirin väliin, ei maanantai ole vielä ehtinyt vaihtua tiistaiksi.

Tilanne päivämäärärajan valtaosan eli 180. pituuspiirin kahden puolen on siis tavanomainen yhden päivän ero: länsipuolella on tiistai ja itäpuolella maanantai. Outoutta aiheuttaa vain Kiribatin itään työntyvä päivämäärärajan uloke, jossa keskiviikko on ensimmäisenä alkamassa. Kun keskiviikon alun raja kahdessa tunnissa saavuttaa 180. pituuspiirin, outous katoaa, sillä nyt eroa on taas kaikkialla vain yksi päivä: päivämäärärajan länsipuolella on alettu elää keskiviikkoa, itäpuolella on alettu elää tiistaita.

Kommentit (0)

Ja Otava oli lohiverkko.

Tässä pimeydessä on mukava katsella tähtitaivasta, sikäli kuin se pilvien ja sumun takaa paljastuu. Meillä sähkövalon kasvateilla ei tosin ole edes kunnolla pimeä. Todellista pimeyttä suomalaiset kokivat siihen aikaan, kun valoa saadakseen piti sytyttää tuli. Silloin tähtitaivas näkyi hyvin, sitä katsottiin tarkasti, ja sille annettiin omintakeisia nimiä.

Lueskelin juuri Tähdistöt-kirjaa (Ursa 2012), jonka yhdeksi osuudeksi Ursan planetaario-ohjaaja Tuukka Perhoniemi keräsi Suomen kulttuurirahaston tuella vanhaa suomalaista ja saamelaista tähtitaivaan nimistöä.

Itse olen tähän asti tutustunut lähinnä eteläeurooppalaisperäisiin tähdistötaruihin, jotka näkyvät taivaankartoissa sellaisina niminä kuin esimerkiksi Herkules, Pegasus, Perseus ja Andromeda. Siksi oli virkistävää katsoa kirjokantta välillä kotimaisin silmin.

Kirjokansi oli siis vanha suomalainen nimitys yötaivaalle. Sen havaittiin pyörivän Taivaantapin eli Maailmantapin ympäri, jota nykyisin kutsutaan Pohjantähdeksi.

Sinänsä kiva tuuri meillä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla, että melko tarkasti maapallon pyörimisakselin pohjoissuunnassa sattuu olemaan paljain silmin erottuva tähti. Siitä hahmottaa helposti, missä on keskipiste taivaan liikkeelle – tai siis todellisuudessa tietysti maapallon pyörimiselle. Eteläisellä taivaanpuoliskolla ei sellaista tähteä ole.

Nykyisessä tähtikartassa tunnetuin muistuma vanhasta suomalaisesta nimistöstä on Otava. Se tarkoittaa korkeaa lohiverkkoa, joka viritettiin joen yli rannalta toiselle.

Ja onhan meillä nimenä yhä Linnunrata. Taivaan poikki kulkevan sumuisen valovyön ajateltiin opastavan muuttolintuja, ja Linnunradan päästä löytyi Lintukoto, joka oli niiden päämäärä.

Pimeimpinäkään vuosisatoina Linnunrata ei kuitenkaan aina näkynyt hyvin, koska oli silloinkin joskus kostea talvikeli ja ilmassa sumentavaa vettä muodossa tai toisessa. Tästä tuli Linnunradan toinen nimitys Talvenselkä, mikä viittasi sen hyvään näkymiseen erityisesti kirpeinä pakkasöinä.

Saamelaisten nimi Linnunradalle on Muohta balggis eli lumitie. Sitä pitkin kulkee iso hirvi Sarvva, joka kolmine metsästäjineen hallitsee saamelaista yötaivasta. Hirven turpa on Härässä ja takapuoli Kaksosissa. Otava on yhden metsästäjän jousipyssy.

Kommentit (11)

JakomäenNeruda2
Liittynyt30.11.2013
Viestejä3

Perhoniemi ei varmaankaan ole itse kerännyt nimistöä (siis folkloristiikan tarkoittamassa mielessä kentällä), vaan on koonnut yhteen kansanperinteen tutkijoiden keräämää nimistöä aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Hieno juttu, että nimitykse tulevat tutuksi aina uusille sukupolville!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

"Pohjantähti nimensä mukaisesti näyttää pohjoisen suurinpiirteisen suunnan. Kun Merakista vedetään Dubhen kautta suora viiva ja sitä seurataan noin viisi kertaa Merakin ja Dubhen välinen matka, päädytään Pohjantähteen.[4] Pohjantähden paikantaminen on auttanut ihmisiä suunnistamaan tähtikirkkaana yönä ilman Auringon ja Kuun opastusta."

Lieneekö psykologiaa vai mitä, mutta kun pienenä ollessani isä sanoi Pohjantähden näkyvän ko. suoralla, se näytti todella siltä. Nyt kuitenkin näen, että se on selvästi kyseisen suoran sivussa.

Eräs tähtitiedettä harrastava kollega tosin kertoi, että tähtikartat täytyy aika ajoin uusia ilmeisesti tähtien liikkeestä johtuen..

Kuun näkemiselle suurempana sen ollessa taivaanrannalla on muistaakseni ainakin kuutisenkymmentä selitysyritystä. Itse kallistun peilisoluilmiön keksijän Rizzolattin 80-luvun alkuvuosien tutkimusten kannalle, joiden mukaan esim. objekti nähdään eri aivosolujen avulla (siis eri aivosolut alkavat tulittaa) sen ollessa eri alueessa näkökentässä. Tämä pätee esim. kasvojen edessä lentelevälle kärpäselle ja ehkäpä myös kuulle.

Muuten, ne bittiavaruuteen kadonneiksi sanotut blogikommentit (Aivotutkijan vinkki..) ovat tarvittaessa saatavilla mm. nimeni alaisella sivulla 8.

 

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

JakomäenNeruda2, olet täsmälleen oikeassa: käyttämäni keräys-sana voi johtaa ajattelemaan aineiston kokoamista kentältä, mutta Perhoniemi käytti 1800- ja 1900-luvulla kerättyjä kirjallisia lähteitä.

psv, kiitos blogikommenttien löytymisvinkistä! Tosin en silti osannut löytää niitä. En havainnut blogiosiota ainakaan tämän sivuston tarjoamassa kommenttiesi listauksessa. Täsmentäisitkö vinkkiäsi? :)

Kuuilluusio on tosiaan kinkkinen juttu. Marko Hamilo pohdiskeli muutamaa selitysyritystä meidän lehdessämme (http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kuu_nayttaa_isolta_horisontissa ), mutta tuossa pohdinnassa mikään teoria ei noussut ylitse muiden.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Petri, itse löydän kommentit (Aivotutkijan vinkki..) seuraavasti:

Ensin googlaan "Pentti S. Varis" ja siirryn eteenpäin kunnes tulee (n. 3. sivulla) "Voit halutessasi tehdä haun uudelleen"

Klikkaan sitä, jolloin tulee monta sivua lisää lähinnä juuri blogikommentteja, mutta muutakin.

Sitten menen sivulle 8 

käyttäjä-1357
Liittynyt15.12.2013
Viestejä7

Kiitos, psv! Ohjeesi mukaan löysin kommenttiketjun. Ja sieltä huomasin, että on se täällä uudella sivustollammekin. Se vain on jostakin syystä tallentunut blogiosaston sijasta keskusteluosastoon. Se näkyy löytyvän myös sivustomme omalla haulla, kun hakee blogipostauksen otsikolla.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Alavudelle tulivat katuvalot vasta 50-luvun puolivälin paikkeilla. Siihen asti sai vaikka maata hangella ja Immanuel Kantin tavoin kirkkaina talvi-iltoina kokea tähtitaivaan mystisen lumouksen ja "awe-elämyksen". Nykyään Espoossa katseen noustessa tähtiin niitä näkyy ehkä muutamia kymmeniä, kun ennen näkyi yli tuhat. Otava ja Seulaset toki näkyvät, usein myös Kalevanmiekka.

Vielä aikaisemmin me pihapiirin lapset nimesimme yhden tähtikuvion "Kolmisilmäksi", jota palkäsimme ja juoksimme aina ulkovalon luokse huutaen "Kolmisilmä"!

Monet muuttolinnut tiettävästi käyttävät tähtitaivasta karttanaan, mutta olisi mukava tietää, havainnooko mikään muu eläin, esim. jokin kädellinen sitä. Apinahan voitaisiin ehdollistaa ottamaan palkinnon sen suunnatessa katselulaitteen johonkin tiettyyn tähtikuvioon. Millaisia tunnelmia se kokisi tähtitaivaan tiedostettuaan? Onhan simpanssi ja joskus karhukin nähty huokaillen katselemassa kaunista auringonlaskua.

Entäpä tähtitaivaan psykologinen merkitys. Psykiatri C.G.Jung pohti sitä intensiivisesti ja kirjoitti mm. kuuluisalla intialaiselle astrologille:

http://www.sunpoint.net/~raimonikula/jung/cgjung.htm

"Kun haluatte tietää mielipiteeni astrologiasta, voin kertoa Teille että olen ollut kiinnostunut tästä erityisestä ihmismielen toiminnan lajista 30 vuotta. Koska olen psykologi, minua kiinnostaa pääosin se miten horoskoopit valaisevat tiettyjä luonteen ongelmia. Vaikeissa psykologissa arvioissa teen yleensä horoskoopin saadakseni ihmiseen uudenlaisen, kokonaan toisenlaisen näkökulman. Täytyy sanoa että saan hyvin usein ajatuksia astrologisesta tiedosta, jotka muutoin olisivat jääneet ymmärtämättä. Näistä kokemuksista olen muodostanut käsityksen että astrologia on psykologille erityisen kiinnostavaa, koska se sisältää ns. projektioita, eli me löydämme psykologisia tosiasioita projisoituna taivaallisiin tähdistöihin."

Joskus lukiolaisena saimme käsiimme astrologisen horoskooppikirjan ja totesimme kaikkien luonteen vastaavan hyvin omaa horoskooppimerkkiä. Toisen horoskooppimerkin ydinpiirteet eivät tuntuneet yhtään sopivan toiselle.

Myöhemmin silmäilin kirjakaupassa toista horoskooppikirjaa, jossa kerrottiin syntymäpäivien välin ennustavan yhteensopivuuden laatua. Ja todella, selatessani omia merkittäviä ihmissuhteita niistä positiivisimmat osuivat juuri sanotun mittaisille väleille samoin kuin jotkut vaikeimmista eräille toisille väleille. Myös Jean ja Aino Sibeliuksen syntymäpäivien väli on päivän tarkkuudella optimaalinen. Monesti olen myös todennut erään välin merkitsevän kiihkon ja ristiriitaisuuden ilmenemistä.

Omien Spectrumin perusteella tekemieni tunnustelujen perusteella eräänä tiettynä jaksona vuodessa näyttäisi syntyneen muita vähemmän tieteen tekijöitä.

Miten tuollaisen ilmiön voi selittää? Ehkä Jung on ollut oikeilla jäljillä rinnastaessaan taivaankannen makrokosmoksen ja mielen mikrokosmoksen. Mutta todellisena jymypaukkuna voidaan pitää sitä, että perin pohjin ajateltuna kaikki aistimuksemme ym. mielensisällöt ovat vain juuri niitä, mielensisältöjä, ilman todistettavissa olevaa ulkoista vastinetta. Jos tähtitaivas on todella osa meitä, sillä voi olla heikko mutta lainalainen vaikutus muuhun mieleen. Ei kuitenkaan liene viisasta olla sen orja ja palvoa astrologiaa. Viisasta on varmaan mahdollisuuksien mukaan antautua tähtitaivaan herättämälle awe-ilmiölle ja siihen liittyville todistetusti hyväätekeville geneettisille vaikutuksille

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120719161901.htm

Vaakalintu
Liittynyt16.12.2013
Viestejä1

Pahus, olin itsekin hakemassa apurahaa tuohon...olen jo vuosia tutkinut itsekin asiaa...

Itäisessä Suomessa ennen kelloja seurattiin tarkasti tähtiä: Otama, korentotähet, koirankärpä-tähdistö, kojotähti ym...osa näistä on hämärän peitossa, mitä sitten ovatkaan...onkohan Perhoniemi näitäkin tutkinut? Eli aamulla päivän koittoa ennustaa  kojotähti...eli myös miten ja miksi tähtiä käytettiin...täytyypä kaivaa opus esiin kirjastosta...

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Kysyttessä melkein keneltä vaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian olemassaolon tietävältä mikä voima tähtiavaruutta hallitsee, vastaus olisi varmaan gravitaatio, painovoima. Tuskin kosmoksessa muita merkittäviä voimia onkaan.

Todellisuudessa sähkövoima voi olla jopa merkittävämpi tekijä kosmisessa organisaatiossa. Luonteeltaan toisinajattelijana nobelisti Hannes Alfven näki tästä merkkejä jo 1930-luvulla. Tuntuisikin oikeastaan oudolta, että gravitaatio yksin vastaisi satojen miljardien tähtien järjestelmän suhteellisesta pysyvyydestä. Avaruuden täyttääkin suunnaton sähköinen plasmaverkosto

Jos (ja kun) monella plasmalla on kyky absorboida valoa, voisi avaruuden plasmapitoisuudessa olla Olbersin paradoksin yksi osaratkaisu..

http://www.youtube.com/watch?v=5BLPvs3JTyA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olbersin_paradoksi

Mitä tämä tieto merkitsee niitä vajaata tuhatta mapallolle näkyvää tähteä tuijottavalle ja ihastelevalle ihmiselle? Kysymys on sekä käytännöllinen että filosofinen. Luonnontieteen tosiseikkojen tunteminen kuitenkin muuttaa hieman ilmiöistä muodostamaamme kuvaa. Esimerkiksi auringonnousu nähdään hiukan erilaisena, jos ymmärretään siinä olevan kyseessä maan pyöriminen. Mutta antaako tämä paljon lisäarvoa, on vaikea sanoa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

http://yle.fi/uutiset/nelja_asiaa_joita_et_tiennyt_suomalaisista_jouluperinteista/6997152

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus:

Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen.

Lutherille on varmaan tullut mieleen kertomus Abrahamista Mabren tammistossa näyn vallassa tähtitaivasta katselemassa ja lupausta kuuntelemassa. Silloin hän on voinut tiedostaa väkevästi sen, mistä on sittemmin tullut luterilaisen uskonvanhurskauden ydin: "Abraham uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1.Moos.15:4-6 . Room.4:1-25).

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3045

Rauta-ajan suomalaisille tärkein tähtikuvio oli Väinämöisen viikate.

Se niitti ne, jotka eivät olleet varautuneet talveen.

Raudasta piti tehdä maataloustyökaluja, ei sotatarvikkeita - sitä esi-isämme yrittivät jälkikasvulleen tolkuttaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Ei, en ole muuttumassa ihmissudeksi, mutta tämän viikon alkupuolella Kuu herätti minut aamuyöllä noin kello kolmelta.

Tarkkaan ottaen heräsin vessakäynnin takia, mutta kun ikkunasta vilkaistessani näin kirkkaan Kuun, en vuoteeseen palattuani enää saanut unta. Minun oli pakko nousta uudestaan, pukea silmälasit ja kaivaa vielä kiikarikin esiin.

Olinhan vähän aikaa sitten lukenut kuuinnostusta herättävän kirjan Kuu taivaalta (Tommi Laurinsalo ja Markus Hotakainen, Docendo 2012) ja sen myötä ensi kertaa eläessäni alkanut opetella Kuun ”merien” eli laajojen, tummien basalttitasankojen nimiä. Nyt oli tuon jälkeen ensi tilaisuuteni tutkailla niitä luonnossa, enkä malttanut jättää sitä käyttämättä.

Kirjoitin mainitusta kirjasta esittelyn helmikuun Tiede-lehteen (ilmestyy 12.2.), ja päätin sen sanoihin: ”maltan tuskin odottaa, että pääsen seuraavan kerran katselemaan Kuuta kiikarilla”. Tuo ei siis ollut retorista liioittelua vaan kirjaimellinen totuus.

Olen huomannut itselleni tyypilliseksi, että kun kiinnostun jostakin, kaivan siitä tietoa kuin uuden ryyppyputken avaava juoppo. Lisäksi yleensä koen tärkeäksi, että tieto on mahdollisimman luotettavaa. Yritän etsiä lähteet, jotka tyydyttävät täsmällisyydenkaipuuni.

Esimerkiksi nyt innostuttuani opettelemaan Kuun meriä, lähdin helpoimmin löytyvästä päästä eli Wikipedia-tiedosta, mutta se oli vasta alkua. Koska Wikipedian nimistössä ainakin lukemishetkelläni näytti olevan yksi epämääräisyys (Mare Serenitatis oli listan mukaan Hiljaisuuden meri mutta oman Wikipedia-artikkelinsa mukaan Kirkkauden meri), menin kirjahyllylleni.

Arvelin, että kuulentojen vuosikymmenellä suomennettiin huolellisesti, ja siksi nappasin Otavan iso fokus -tietosanakirjan vuodelta 1975. Siitä löytyikin Kuun kartta suomenkielisine nimineen: Myrskyjen valtameri, Sateiden meri, Pilvien meri, Kosteuden meri, Kylmyyden meri, Sumujen meri, Kirkkauden meri, Rauhallisuuden meri, Hedelmällisyyden meri, Nektarimeri, Vaarojen meri. Jänniä ja mielikuvituksellisia nimiä. Kukahan ne on keksinyt, ja mitä niiden taustalla mahtaa olla, aloin seuraavaksi pohtia.

Pari hyllyä alempaa noukin kirjan Star maps, History, artistry and cartography (Nick Kanas, Springer-Praxis 2007). Sen osuus Kuun kartoituksesta osoittautui valitettavan suppeaksi mutta paljasti sentään, että Kuun pinnanmuotojen nimistöstä oli 1600-luvulla kilpallut kaksi vahvaa ehdotusta: puolalaisen Johannes Heveliuksen (1611-1687) Selenographiassaan esittämä ja italialaisen Giovanni Ricciolin (1598-1671) versio.

Heveliuksen Kuussa esiintyy Maasta otettua nimistöä, kuten Mare Mediterraneum eli Välimeri, jonka keskellä olevan kraatterialueen hän nimesi Sisiliaksi. Ricciolin mukaisina tunnemme Kuun meret nykyisin: Mare Imbrium (Sateiden meri), Mare Nubium (Pilvien meri), Mare Fecunditatis (Hedelmällisyyden meri), Mare Tranquillitatis (Rauhallisuuden meri, ensimmäisen kuulennon laskeutumispaikka) ja niin edelleen.

Kirjassa on 1700-luvulla tehty kuva Heveliuksen ja Ricciolin kuukartoista rinnan; tämän Tabula selenographican näkee myös esimerkiksi Wikimedia Commonsista.

Mutta juuri Riccioliko nuo nimet keksi? Ja miksi sateita ja pilviä? Uskomukset Kuun vaikutuksesta hedelmällisyyteen kyllä mainitsi Otavan iso fokuskin.

Aseistautuneena Ricciolin nimellä ja Kuun maantieteen eli selenografian termillä palasin nettihakuihin.

Englanninkielinen Wikipedia oli hyvä ensimmäinen lähde. Artikkelin Selenography mukaan nimistö oli juuri Ricciolin luoma ja sääaiheet perustuivat muiden ohella vanhoihin uskomuksiin Kuun vaikutuksista muun muassa säätiloihin.

Mutta olivatko nuo Wikipedia-tiedot luotettavia?

Selenography-artikkelin viitteissä listattiin Rice-yliopiston Galileo-projektiin. Näköjään myös sen sivuilla mainitaan, että merien nimet antoi nimenomaan Riccioli. Uskotaan nyt sitten.

Entä nimistön alkuperä sääaiheineen? Mihin perinteeseen Riccioli pohjasi?

Ehkä varmimmat vastaukset löytyisivät Ricciolin oman ensyklopedian Almagestum Novumin kirjasta neljä, jossa hänen karttansa esiintyvät. Ehkä kirja löytyisi jopa käännöksenä, jota osaisin lukea, mutta ihan noin syvälle en nyt jaksanut alkaa kaivautumaan.

Varmimmalta modernilta lähteeltä kuulosti Wikipedian Selenography-artikkelin lähteissä listattu Mapping and naming the Moon, A History of lunar cartography and nomenclature (Ewen Whitaker, Cambridge University Press 1999). Samaa suositteli perusteellisempana lähteenä myös oman kirjastoni Star maps -kirja. Harkitsin opuksen hankkimista sähkökirjana, mutta Amazon tarjosi vain painettua versiota ja sen hinta oli tähän tarpeeseen turhan suolaiset 59 dollaria.

Googletin vielä Kuu-uskomuksista hakusanoilla ”moon lore” ja löysin 1800-luvulla julkaistun tietokirjan – nimeltään juuri Moon lore (Timothy Harley, Butler & Taylor 1885). Teos on Gutenberg-projektin nettisivuilla vapaasti luettavissa. Tuon kirjankin mukaan Kuun on uskottu vaikuttavan säätiloihin monin tavoin. Ehkä tämä nyt kelpaisi tiedokseni tällä erää. Hakuputki ohi tai ainakin tauolle.

Tietoaddiktiota aloin juuri nyt pohdiskella erityisesti siksi, että Tiede-lehden maaliskuun numeroon (12.3.) on ainakin tämänhetkisen sisältösuunnitelman mukaan tulossa psykologi Tuija Matikan kirjoittama artikkeli tuosta aiheesta. Editoidessani tekstiä jonkin aikaa sitten totesin, että ilmiselvästi kuulun artikkelin käsittelemään kategoriaan.
Onneksi tietoaddiktio ei liene kaikein vaarallisimpia addiktioita terveydelle – eikä välttämättä ihmissuhteillekaan, kunhan malttaa silloin tällöin kohottaa nenänsä kirjasta ja tuottaa jotakin keskustelun kaltaista.

Minulla on ollut lisäonnena se, että vaimoni on aina suhtautunut tietointoiluuni hyvin ymmärtäväisesti. Sitä paitsi tiedetoimittajana taidan olla tietoaddiktin unelma-ammatissa.

Löytyykö täältä muita, jotka kehtaavat tunnustautua tietoaddikteiksi? Ehkä voisimme perustaa ”anonyymien tietoaddiktien klubin”, tai jotain. ;)

Kommentit (17)

Matti B.

Tietoaddiktiutta ilmenee itsellänikin. Kun kiinnostun jostakin asiasta joudun joskus lähes pakonomaisen vimman valtaan hankkiakseni kaiken saatavilla olevan relevantin tiedon kyseisestä asiasta. Työkaluina käytän internetiä, josta poimin yleensä vain keskeiset väittämät ja lähteet. Hankin lähdekirjat käsiini kirjaston avulla ja se kaikkein makein aarreaitta on yleensä lähdekirjojen ala- ja lähdeviitteet, joita edelleen hankin käsiini jos mahdollista. Joskus jos ongelma on vaikea tai lähteiden hankkiminen on hankalaa joudun myös ostamaan kirjallisuutta ulkomailta.

Sitten kun minusta tuntuu, että kaikki helposti saatavilla oleva tieto on kaivettu, unohdan koko asian enkä yleensä palaa siihen enää koskaan.

Qtamo

Minuakin tieto (hyvin perusteltu uskomus) kiinnostaa, tosin olen ehkä hieman fakki-idiootti. Kuitenkin askarruttaa tässä nykyisessä tiedon hankkimisessani se, kuinka esim. ikä vaikuttaa asioiden mieleenpainamiseen (tai pikemminkin tiedon kaivamiseen muistista)? Tuossa tekstissäsi on hyvin ytimekkäästi paljon tietoa. Minua kiinnostaisi, pystytkö esimerkiksi sinä, (tai joku muu) muistamaan tuon tyyppisen tekstin sisällön vaikka esim. viikon päästä? Omalla kohdalla olen huomannut että informaatiota on nykyään niin paljon ja helposti saatavilla (mikä on myös hyvä asia) että asioita ei tule painettua tietoisesti muistiin.

Petri Riikonen

Qtamo, hyviä kysymyksiä. Ainakin minusta tuntuu, että nuorempana detaljitiedot löytyivät muististani helpommin kuin nyt. Mutta asiayhteyksiä koen yhä pystyväni muistamaan kohtuullisen hyvin.

Yleensä pyrinkin hahmottamaan ja ymmärtämään asiayhteyksiä ja muistamaan ennen kaikkea niitä, koska pidän sellaista tietoa hyödyllisimpänä. Detaljeja voi aina kaivaa jostakin lähteestä, varsinkin nykyisin, kun netti on yleensä aina käsillä jonkin vehkeen kautta.

Tietenkin jos jotakin asiaa pyrkii hallitsemaan vähänkin syvällisemmin, on alettava muistaa detaljejakin. Mutta silloin niitä onkin yleensä kerrannut niin monesti, että niiden muistijäljet alkavat olla aika vahvoja.

Usein koetan ihan tietoisesti vahvistaa muistijälkiä, jos haluan muistaa tiettyjä yksityiskohtia, tärkeitä tai vain muuten itseäni kiinnostavia. Esimerkiksi blogipostaukseni yksityiskohdista uskon viikossa unohtavani henkilöiden ja kirjojen nimitiedot ainakin pääosin, enkä pidä sitä kovin harmillisena. Sen sijaan Kuun merten suomenkielisiä nimiä olen nyt huvittunut opiskelemaan, ja siksi olen varta vasten kerrannut niitä mielessäni harva se päivä.

Lisäksi uskoisin, että kestomuistiini jää se, että Kuiden merien sääaiheiset nimet ilmeisesti annettiin vanhojen Kuuhun liitettyjen sääuskomusten pohjalta ja että nykyinen nimistö syntyi muutamia vuosisatoja sitten. Ehkä muistan myös nimikilpailun, koska ne Heveliuksen ja Ricciolin rinnakkaiset kartat saattavat hahmona jäädä muistiin.

Qtamo

Sama juttu itsellänikin, nuorempana muistista oli helpompi noutaa tietoa. Tuo muististrategiointi on hyvä menetelmä, olipa se millainen tahansa.

PS. Kiitos vastauksestasi, mukava huomata että tässä ilmeisesti on vielä ihan "normaalin" kirjoissa :)

MrrKAT

Minulla on läppärissä "Virtual Moon Atlas", siitä saa hiirellä klikaten vaikka mitä tietoa ja vaikka mistä kraatterista.

Tietoaddikti on tyypillista Aspergerille, perehtyy hyvin syvälle, syvemmälle kuin tavan ihminen, että voisi leikkiä asiantuntijaa,
"valelääkäriä" tutuille jne. Siihen liittynee läheisesti uutisaddikti, tunnistan oireita jo isovanhemmilta (ennen sotia jo).

Tuija Matikka

En taida olla varsinainen tietoaddikti, koska en kaivele lähteitä enkä varsinkaan niiden alaviitteitä - paitsi joskus. Sen sijaan olen vaikea-asteinen idea-addikti. Saan aivan valtavan mielihyvätujauksen, kun joku esittää jonkin itselleni uuden näkökulman. En ole viskisieppo vaan ideasieppo.

Esimerkkinä olkoon puoli tuntia sitten lukemani päättelyketju: "Valo kulkee nopeammin kuin ääni. Tästä syystä jotkut ihmiset näyttävät välkyiltä, kunnes avaavat suunsa." Mielestäni on riemukasta, että joku on pystynyt risteyttämään kaksi tuttua ja aiemmin toisiinsa täysin liittymätöntä faktaa ja havaintoa uudeksi "ajatusmolekyyliksi".

Ihan sama onko uudessa tulokkaassa päätä tai häntää. Iloitsen siitä, että maailmankaikkeuteen on syntynyt ikään kuin uusi eläin- tai kasvilaji lisäämään ajatusmaaliman monimuotoisuutta. Suurin riemu syntyy, jos idea sisältää käyttökelpoisen ja syvällisen elämänviisauden, mutta kyllä koen oivaltamisen riemua silloinkin, kun uusi idea osoittautuu tarkemmassa tarkastelussa kelvottomaksi.

Idea-addiktina luen hullunlailla kirjoja tai keskustelupalstoja siinä toivossa, että löytäisin uuden tiedon tai ajatuksen. Katson telkkaria tai nettiluentoja ällistymisen toivossa (ja lepuuttaakseni heikkoa niskaani). Keskustelen ihmisten kanssa löytääkseni uusia näkökulmia. Ihmisen kyky keksiä ainutlaatuisia ajatuskulkuja ei lakkaa sykähdyttämästä.

Joskus tietetysi surettaa, kun huomaan itseni tai jonkun toisen ajatelleen itsensä omintakaisella logiikalla epätoivon nurkkaan. Mietin kuumeisesti, voisiko samaan tilanteeseen löytyä yhtä tosi, mutta armeliaampi näkökulma. Sellaisen löytäessäni koen orgasmia muistuttavan mielihyvän, josta Ilpo Kojo käyttää nimitystä "igoristisen aktii" eli "näinkin voi tehdä!".

MrrKAT

Entä ristiriitaisten uutisten tai näkökulmien addiktio ? Tarkoitan semmoisia jotka on sinun maailmankuvasi vastaisia ?
En voi sanoa itselläni olleen kova mutta silti paljon korkeampi kun tavan kansalaisilla (jotka tuntuvat välttävän kuin ruttoa ettei väärä usko/ideologia tartu tai tutut näe).

Petri Riikonen

MrrKAT, kiinnostava kysymys.

Toisenmielisten mielipiteitä ja uskomuksia luen usein ja kiinnostuneena, koska haluan yrittää ymmärtää, miten ihmiset perustelevat kantansa mielipide- ja uskomusasioissa.

Mutta sellaista tietona esitettyä aineistoa, jonka faktasisältöön tai päätelmiin en luota, välttelen lukemasta. Ajattelen, että sellaisesta mahdollisesti tarttuvat muistikuvat voivat häiritä luotettavamman tiedon muistamista sekoittumalla muistikuvissani siihen.

Tuija Matikka

MrrKAT, tiivistit hyvin addiktioni ytimen. Etsin tosiaan kouristuksenomaisesti täydennyksiä aiemmin kuulemiini uskomuksiin ja faktoihin. Lisäksi vertailen suorastaan pakonomaisesti eri yksilöiden tai jopa kansanryhmien kollektiivisia ristiriitaisia näkökantoja.

Parhaillaan luen iltalukemiseksi Robert Triversin kirjaa Petos ja itsepetos ihmiselämässä. Eilen ehtoolla tavasin lukua 10, joka käsittelee sitä, miten eri tavoin israelilaiset, palestiinalaiset sekä läheisemmät ja kaukaisemmat "naapurit" mieltävät Lähi-idän tilanteen.

Lukemani nosti elävästi mieleen kolmen viikon jakson, jonka satuin olemaan vuonna 1981 Israelissa. Sattuneesta syystä tulin vierailleeksi juutalaisten sotilassairaalassa ja useissa kibbutseissa sekä Betlehemin poliisiasemalla. Ja toisaalta vierailin Jerusalemin palestiinalaisosassa ja olin jopa palestiinalaisten häissä Länsirannan miehitetyllä alueella Ramallahin lähellä. Jerusalemissa minulla oli oppaana palestiinalainen, mikä antoi kutkuttavan näkökulman Getsemaneen, itkumuuriin, via Dolorosaan ja moskeijaan sekä muihin turistinähtävyyksiin. Muistan vieläkin sen oivalluksen orgastisen aalon kun tajusin, miten palestiinalaiset tilanteen mieltävät. Ehtoolla lukemani Triversin ajatukset täydensivät kuvaani uskomusten välisestä kuilusta. Triversin avulla ymmärrän ehkä paremmin, mikä kristillisen sionismin rooli on koko sopassa.

Tavallaan ajattelen yksilöiden välisiä uskomuseroja niin, että ensin on tyhjä näyttämö, johon tulee jonkun yksilön näkökulma. Sitten näyttämölle tulee toinen yksilö tai ryhmä, jolla on omat uskomukset. Ajan oloon näyttämölle tulee aina vaan lisää porukkaa ja ikään kuin näen jokaisen ihmisen pään päällä ajatuskuplan, joka kertoo, miten tämä ihminen tilanteen näkee.

Esimerkiksi ennen keikkaa Israeliin tunsin vain sen kiiltokuvatarinan, jota uskontotunnilla kerrottiin Jeesuksesta ja kumppaneista. Kun vierailin sotilassairaalassa, näin omin silmin juutalaisia, jotka olivat loukkaantuneet hyvinkin vakavasti palestiinalaisten tekemissä iskuissa. Juttelin heitä hoitavien ihmisten kanssa ja seurasin kun helikopterit toivat teholle uusia potilaita. Palestiinalaisalueen häissä taas kuulin, millaista kohtelua palestiinalaiskylä saa osakseen israelilaisten sotilaiden taholta. Eli meeminäyttämö sai merkittävästi lisää näyttettelijöitä. Ja eilen, yli 30 vuotta myöhemmi, sain taas uuden näkökulman. Toki tässä välissäkin on tullut täydennystä.

Voisi kai sanoa, että addiktioni kohdistuu meemien ekosysteemin ymmärtämiseen. Eli suurinta herkkua on, kun saa täydennystä monikerroksiseen mielen teoriaan. Faktoissa ja varsinkin nimien oikeinkirjoituksessa olen tosi tosi tosi huono.

Tuija Matikka

Petrin kysymys siitä, kannattaisiko tästä addiktiosta pyrkiä eroon, jäi mietityttämään. Täytyy sanoa, että en halua vierottua tästä pakkomielteestä. "Hoitomyöntyväisyyteni" on täysi nolla. Haitat ovat niin pienet huviin ja hyötyyn verrattuna.

Mieleni on alati laajentuva tarina- ja uskomuskirjasto, johon tulee jatkuvasti uusia ja täydentyviä tarinoita. Tarinat sisältävät pakostakin faktatietoa. Liikuntarajoitteisena ihmisenä olisin idiootti, jos en rakentaisi ja rikastaisi sisäistä maailmaa.

Ainoa harrastukseni haittapuoli on se, että välillä todella masentaa, kun kaksi tai useampi taho ovat uskomustensa ja näkökantojensa kanssa keskenään hakauksessa ja tukkanuottasilla. Tulee tosi avuton olo, kun ei saa millään ilveellä osapuolia näkemään tilannetta toisen kannalta eikä keksi osapuolille yhteistä intressiä. Mutta sekin paha mieli hieman hälvenee kun osaa suhteuttaa tämän yhden näyttämön tilanteen niihin porukoihin, jotka toimivat keskenään rakentavasti. Eli näkee useat näyttämöt toiminnassa yhtä aikaa.

Metusalah

Tämä on minulle kiusallinen aihe, koska toisaalta olen varma asiastani, mutta toisaalta en pysty todistamaan tai perustelemaan havaintojani mitenkään. Tunnen itseni avuttomaksi ja tyhmäksi tässä asiassa. Sen vuoksi kirjoitan lyhyesti:

Fakta 1: Olen aina nukkunut huonosti täydenkuun aikaan; heräilen tunnin välein ja kääntyilen sängyssäni kuin kiimainen delfiini akvaariossaan. Tämä vaihe on päällä juuri nyt (28.1.) koska täysikuu oli eilen. Heräily ja levoton uni kestää 1-2 yötä ennen/jälkeen täydenkuun, riippumatta siitä, onko pilvistä tai kirkasta, kesä tai talvi. Kummallisinta on, että en yleensä tunne itseäni väsyneemmäksi, vaikka takana olisikin "full moon night". Näen myös enemmän unia täydenkuun aikaan kuin muulloin.
Olen keskustellut tästä aiheesta useiden ihmisten kanssa elämäni aikana ja monia "sielunveljiä" olen toki tavannut, mutta useimmat kiistävät asian, koska heillä ei ole ollut vastaavia kokemuksia. Millä perusteilla tästä asiasta voisi väitellä kenenkään kanssa, koska kummankaan osapuolen kokemuksia tuskin voidaan tieteellisesti todistaa tai falsifioida?

Fakta 2: (Löyhästi edelliseen aiheeseen/nukkumiseen liittyen) Koska olen herkkäuninen, en voi juoda kahvia enää klo 17-18 jälkeen illalla, mikäli aion nukkua seuraavana yönä. Tämän vuoksi olen jo parikymmentä vuotta juonut vain tuimat aamukahvit, jotta päivä lähtisi kunnolla käyntiin. Silti tunnen/tiedän ihmisiä, jotka juovat kahvia ennen nukkumaanmenoa, jotta he "saisivat unen päästä kiinni".
Tiedän satavarmasti, että sekä minä/kaltaiseni, että ennen sänkyyn menoa kahvia juovat puhuvat totta, mutta mikä voisi olla se metodi, jolla nämä keskenään ristiriitaiset tosiasiat voitaisiin hyväksyä tieteellisiksi faktoiksi?

Pentti S. Varis

Lieneekö mitään mielenkiintoa siinä, että joku valottaa toisenlaista tiedonhankintatapaa (joka voisi kuulua sitaatteihin oikeastaan..). Minulle eivät nimittäin anonyymien addiktien kerhon ovet avautuisi.

Esimerkiksi kirjastosta lainaan usein kasan fysiikkaa, biologiaa, aivotiedettä, eläintiedettä, psykiatriaa jne käsitteleviä kirjoja, joista luen ehkä kymmenisen sivua sieltä täältä, nappaan jonkun kiinnostavan ajatuksen ja suljen kirjan - usein lopullisesti. Tuo ajatus sitten muhii "päässäni" ja tuottaa oivalluksia - tai ei tuota, ihan sama.

On niinkuin mielimusiikkia kuunnellessani riittää muutama tahti tuottamaan saman taidenautinnon kuin tunnin kuuntelu.

Kerran näin Hitleristä kertovan kirjan ja luin siitä tasan yhden virkkeen, jossa kerrottiin, että Hitler teki paljon tietävän vaikutuksen siepattuaan kirjasta jos toisestakin muutaman ajatuksen ja kehiteltyään niiden herättämä't ajatukset ilmaisukuntoon. Tai oikeastaan, tuo kehittely mahtoi olla spontaania.

Ja Adolfin yhteen aikaan luokkatoveri Ludwig Wittgenstein oli ilmeisesti samanlainen. (Molemmathan olivat myös mystikkoentustiastikkojan ja Wagner-faneja ja vihelsivät kilpaa säveltäjän kappaleita. Kumpikin vihelsi sävelpuhtaasti, mutta Ludwig ilmeisesti komeammin kuin Adolf. mistä eräät uskovat Adolfin juutalaisvihan saaneen ponnetta..).

Niinpä myös Wittgenstein saattoi luoda silmäyksen johonkin artikkeliin tai kirjaan ja alkaa "apinan raivolla" kehitellä siitä lukemaansa muutamaa lausetta eteenpäin ja kytkemään sitä perusajatuksiinsa. Niinpä G.H.von Wright kirjoitti Wittgensteiniin tutustuttuaan:"Kun hän on täysin tietämätön kaikkien filosofien opeista lukuun ottamatta omaansa, hänen kanssaan on hyvin vaikea keskustella,.."

Ja vaikka maailmankatsomukseni on kokonaan toinen kuin Hitlerillä, koen kuitenkin tiedonhankintatapojemme olevan samanlaiset. Mutta tämähän uskomus tosiaan perustuu siihen yhteen ainoaan virkkeeseen, jonka luin Hitler-kirjasta (en muista edes mistä ja milloin..) Joten kerhon jäsenyyttä lienee turha edes hakea..

MrrKAT

Metusalah, Faktaa 2 on jo löydetty ja tutkittu.
http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=caffeine-disrupts-sleep-f
"Caffeine Disrupts Sleep for Morning People, but Not Night Owls
The researchers said this is the first study to link caffeine intake with "chronotype," which classifies people by the time of day they are most alert and active."

P.R., minä olen alkanut vähentää täyshötön ja huuhaan lukemista. Ennen tutustuin edes jonkin verran, lähinnä debatti mielessä, mutta aika on rajattu ja jostain on pudotettava. (Ja nykyään, koska usein netissä, niin tuovat vielä turhaa virustautia koneeseen).
T.M:n tavoin löydän paradokseja ja aivonravistusta asiastakin, viimeksi just samaisesta Triversin kirjasta, ja sitä ennen Kahnemanilta.

Tuija Matikka

Luin Triversin loppuun ja aloitin eilen Kathryn Schultsin kirjan Being Wrong. Adventures it the Margin and Errors. Aika hyviä juttuja oli myös Jonah Lehnerin kirjassa The Decisive Moment. How the Brain Makes Up Its Mind. Jälimmäisessä oli muistaakseni samoja lento-onnettomuuksiin vaikuttaneita juttuja Triversillä. Niin ja tietysti Elliot Aronsonin ja Tevriksen mielettömän hauska ja pätevä kirja Mistakes were made (but not by me). Jälkimmäinen kirja on mielestäni tämän aihepiirin paras.

Pirjo Roikonen

"Ei ole vain yhtä tapaa olla oikeassa, mutta niin monta tapaa on olla väärässä."
Mistä lie pälähti päähäni, ei kai omakeksimäni kuitenkaan?