Kirjoitukset avainsanalla maailmankaikkeus

Ihan kaikkiin lähteisiin ei tietenkään kannata luottaa. Yksi muistamistani harvoista vitseistäkin kertoo lähdekritiikin viriämisestä. Vitsissä agenttia ohjeistetaan: ”Kun hyppäät lentokoneesta, vedä laskuvarjon kahvasta. Jollei varjo aukea, vedä varavarjon kahvasta. Laskeutumispaikallasi sinua odottaa reppu, jossa on varusteet tehtävääsi varten.” Agentti hyppää ja vetää kahvasta, mutta mitään ei tapahdu. Varavarjon kanssa sama juttu. Nyt agentti päättelee: ”Ei siellä varmaan ole mitään reppuakaan.”

Lähdekriittisyys mielessäni en ihan heti päivittänyt käsitystäni avaruuden etäisyyksistä, kun satuin kuulemaan popmusiikkikappaleen Nine million bicycles. Siinä Katie Melua laulaa muun muassa, että ”we are 12 billion lightyears from the edge”.

Tulkitsen, että tuossa puhutaan kosmisesta horisontistamme eli siitä, mihin saakka voimme maailmankaikkeudessa nähdä. Horisontti on joka puolella ympärillämme sillä etäisyydellä, mistä asti valoa en ehtinyt kulkeutua meille maailmankaikkeuden alun jälkeen. Nykykäsityksen mukaan alusta on kulunut 13,7 miljardia vuotta, joten horisonttimme on siellä, mistä valo on tuona aikana ehtinyt tänne.

Onko horisonttiin siis matkaa 13,7 miljardia valovuotta? Näin olin ymmärtävinäni asian tähtitieteilijä Leena Tähtisen meille vuonna 2007 kirjoittamasta jutusta Missä on maailman laita?: ”Kosminen horisontti on tavallaan pallonkuori. Sen keskipisteessä on Maa. Pallonkuoren säde vastaa etäisyyttä, jonka valo on ehtinyt kulkea alkuräjähdyksen jälkeen. Näemme siis 13,7 miljardia valovuotta joka suuntaan.”

Koska itselläni on biologin eikä tähtitieteilijän tausta enkä ollut aivan varma tulkinnastani, käännyin luotettavimpana pitämäni lähteen puoleen. Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja vastasi selityspyyntööni näin:

”Tämä riippuu nyt ihan siitä, mitä ”horisontilla” tarkoittaa... Leena puhuu tuossa siitä selkeimmästä tämän hetken rajasta, eli valolla on ollut aikaa käytettävissään vain 13,7 miljardia vuotta – sen vanhempia fotoneja ei valaistuneimpaankaan mykiöön tipu. Eli jos mittaamme etäisyyden ajassa, kuten media aina tekee, niin tuo on raja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuo valo olisi tullut meille 13,7 miljardin valovuoden takaa, tai että se olisi tällä hetkellä 13,7 miljardin valovuoden päässä. Valon lähtiessä liikkeelle kohde oli paljon lähempänä, ja nyt se on paljon kauempana noin 46 miljardin valovuoden päässä. Katien pitäisi siis tarkkaan ottaen laulaa “there are 13,7 billion years to the edge”. Tai että “there are 46 billion lightyears to the edge”.”

Ollakseni reilu lauluntekijälle on kuitenkin mainittava, että universumin mahdolliseksi iäksi on joskus aiemmin arvioitu myös 12 miljardia vuotta. Lisäksi sanoittaja on ovelasti ennalta suojautunut valovuosiväitettään koskevilta kritiikeiltä. Tuosta kohdasta laulu nimittäin jatkuu: ”That’s a guess. No one can ever say it’s true.” ;)

Kommentit (23)

Petri Riikonen

Hups, ennen kuin kukaan kosmologi hermostuu, haluan vielä korostaa, etten tuolla viimeisen kappaleen sitaatilla tahtonut väittää universumin tieteellisten ikäarvioiden olevan pelkkiä arvauksia. Tarkoitin todellakin vain sitä, että tuo on laulun sanoittajalle yksi tapa suojautua siltä, että luku voi olla pielessä.

Tajusin tuon tölväisytulkinnan mahdollisuuden, kun juuri kuulin, että laulua on kritisoitu aiemmin paitsi tuosta luvusta "12 miljardia" myös tutkijoiden työn vähättelystä.

Kollegani Kirsi Heikkinen täällä toimituksessa nimittäin vinkkasi muistavansa, että joku brittiläinen tiedetoimittaja oli kritisoinut laulun tuota kohtaa ja että Katie Melua oli jopa tehnyt siitä korjatun version kieli poskessa. Tässä Kirsin kaivamat linkit tuohon aiheeseen:
http://www.guardian.co.uk/education/2005/sep/30/highereducation.uk
http://www.youtube.com/watch?v=21iUUe-W8L4

Metusalah

Kaikki on suhteellista, sanoi Einstein, ja suutari pysyköön lestissään, sanoo vanha kansanviisaus.

Seuraavassa ote Syksy Räsäsen blogista "Järjestysopin alkeita" 28.3.2012:

"Suhteellisuusteoriassa, toisin kuin Newtonin teoriassa, ei ole ongelmaa, vaikka maailmankaikkeus ulottuisi tasaisesti äärettömiin. Mutta emme vieläkään tiedä onko näin. Koska aika on äärellinen, on valo ehtinyt kulkea vain äärellisen matkan sitten maailman alun, joten näemme vain pienen osan, noin *40 miljardia valovuotta*, maailmankaikkeudesta. Varhaista maailmankaikkeutta kuvaavan inflaation perusteella arvellaan, että maailmankaikkeus jatkuu samanlaisena vielä paljon horisonttiamme kauemmas. Mutta kaikkein suurimman mittakaavan rakenteesta meillä ei ole aavistustakaan."

Metusalah

Edellisessä viestissäni oli (tietenkin) virhe: Syksy R:n blogi oli vuoden takaa, eli 28.3.2011, ei tältä vuodelta.

MrrKAT

Ajattele kumilangalla.

Se on n. 13 metrinen kumilanka, jonka päätä pidät silmäsi lähellä. Marsu on valo joka kävelee toisesta päästä luoksesi, mutta kaverisi vetää sitä lankaa, niin että 13,7 minuutin päästä se kumilanka on 46 metrinen. Marsulla oli aluksi suuria vaikeuksia mutta puolivälin jälkeen helpotti ja se marsu lyllersi luoksesi ja toi venytetyn punertavan valon viestiä sinulle, jonka se marsu kulki langalla 13,7 metriä vaikka se kohde jonka valoviesti marsu toi, on jo 45 metrin päässä. Rapsutat marsua kiitokseksi samalla kun tarkistat sen takapuoleen kiinnitetyn matkamittarin joka osoittaa "13,7 metriä".

Läheisemmälle galaktiselle kohteelle on vertaus:
Sen sijaan kärpäsen joka toi viestiä vain 70 millin päästä luoksesi (silmääsi) tuo venytys ole paljon ehtinyt vaikuttaa koska tuo väli on niin pieni ja kärpänen viipyy avaruudessa edelliseen verraten vain hetken, jolloin avaruus on ehtinyt laajentua esim. vain 0,7%. Joten se kohde on lähes yhtä etäällä vain 70,49 millin päässä kärpäsen saavuttua luoksesi(silmääsi).

Eli meillä on 3 erilaista etäisyyttä

1. Etäisyys joka kohteella oli silloin muinoin kun valo lähti
2. Matka joka valo kulki läpi avaruuden (eli myös sen ikä)
3. Etäisyys joka kohteella on tänään.

Vastaukset 3K-marsuun:
1. Vain noin 36 miljoonaa valovuotta (0.036 miljardia valovuotta) (eli 36 milliä esimerkissäni)
2. 13.7 miljardia valovuotta (eli 13.7 metriä esimerkissäni lukisi matkamittarissa jota marsu toisi perässään)
3. 46,5 miljardia valovuotta (eli 46,5 metriä).

Se kärpänen taas lähti liikkeelle paljon myöhempään eli suhteellisen äskettän verrattuna tuohon alkuvalo marsuun.

Lähteenä:
en.wikipedia.org/wiki/Observable_universe

Petri Riikonen

Anonyymi, kiitos luentolinkistä! Katselin luennon nyt viikonloppuna, ja se on todella erinomainen. Tunsin pysyväni perässä melkein kaikessa, ja siitäkin, jossa en ihan pysynyt, tunsin saavani riittävästi hajua.

MrrKAT, kiitos havainnollisesta rinnastuksesta! Ainakin minä, joka en ole opiskellut yliopistotason fysiikkaa enkä tunne esimerkiksi alan matematiikkaa, tunnen tarvitsevani juuri tämäntyyppisiä konkretisointeja hahmottaakseni tätä edes jollain tasolla.

Jouni Valkonen

Kaukaisimmat kvasaarit ovat siis 12 gigavalovuoden päässä neliulotteisesti ajateltuna. Eli parempi olisi varmaan puhua 12 gigavuoden päässä. Neliulotteisesti ajatellessa kun aika ja etäisyys menettävät eronsa, joten sikäli valovuosi on kiva etäisyyden mitta, että se on helppo sotkea ajan mittaamiseen. Ja tällä kertaa ajan ja etäisyyden sotkeminen on oikein, koska neliulotteisen aika-avaruuden näkökulmasta ne ovat melko yksi ja sama asia.

Lasse Aaltone

Valonsäde taipuu painovoimakentässä. Mistä tiedetään, että valo kaukaisimmastya kohteesta on tullut suoraviivaisesti?

Petri Riikonen

Lasse, en pidä itseäni luotettavana lähteenä tässä aihepiirissä, ja siksi en edes yritä vastata. Toivottavasti joku fysiikassa itseään pidemmälle sivistänyt vastaa.

Pentti S. Varis

Olematta varsinaisesti fyysikko voi todeta, että valon kulkusuunta ja jopa taajuus muuttuvat varmaan monesti, jos matka on todella pitkä. Muuttuminen perustuu avaruuden energiatiheyksien jakaumaan ja tämän syntyyn ja kehittymiseen energian mahdollisimman nopean tasanjakautumisen periaatteen mukaisesti, kuten professori Arto Annila selostaa allaolevissa artikkeleissa. Samaan syyhyn perustuu myös valon suunnan muuttuminen optisesti eri tiheyksisestä aineesta toiseen siirryttäessä, tuttu Snellin laki (ilmiötä olivat aikaisemmin kuvanneet mm. Ptolemaios ja perusteellisemmin Ibn Sahl).

Arto Annilan teoriasta mainittakoon vielä se erikoisuus, että kun esimerkiksi Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on maailman matemaattinen malli, Annilan teoria kuvaa suoraan, mistä fysikaalisista ilmiöistä maailma koostuu ja miten fysikaaliset perusilmiöt sen tekevät. Mitään pimeää energiaa tai pimeää ainetta ei tarvita! Annila myös paljastaa kaiken tapahtumisen perustana olevan prinsiipin, energian suurimmalla mahdollisella nopeudella tapahtuvan tasanjakautumisen.

http://www.physorg.com/news/2011-10-supernovae-universe-expansion-unders...

http://sensuouscurmudgeon.wordpress.com/2011/10/30/big-bang-not-accelera...

Annilan teoriasta tulisi varmaan kiinnostava artikkeli Tiede-lehteenkin..

http://www.helsinki.fi/~aannila/arto/

Petri Riikonen

Kiitos aihe-ehdotuksesta, mutta Tiede-lehti pyrkii julkaisemaan pääsääntöisesti kunkin alan valtavirtatiedettä. Ajattelemme, että se on kaikkein todennäköisimmin luotettavinta, ja haluamme tarjota lukijoillemme luotettavinta saatavissa olevaa tietoa.

MrrKAT

Annilan teoria on ehkä liian yksinkertainen ja naiivi, (koska Annila ei ole kosmologi?). Pelkän kaukaisten supernovien kiihdytysmittauksen selittäminen "kaavatempuilla" ei pelasta sitä että:

-universumin kiihtyminen havaitaan=mitattu Sachs-Wolfe-efektinä (3K-taustasäteily kuumentuu galaksiklustereiden läpi mennessä).

-pimeä aine on havaittu myös omassa galaksissamme poikkeavana kierrosnopeuskäyränä ja pallomaisten tähtijoukkojen jne liikkeinä.

Ts. ihankuin Annila ei tietäisi mitä tähtitieteen historiassa on tapahtunut sitten 1930 -luvun Zwickyn ja Oortin löytöjen...

Pentti S. Varis

Taiwanin yliopiston tutkija Wun-Yi Shu on kehittänyt maailmankaikkeuden mallin, jossa mailmankaikkeudella ei ole alkua eikä loppua. Koska malliin ei kuulu pimeä energia, voidaan yksi keskeisimmistä fysiikan oletuksista, energian säilymisen laki, pitää voimassa. Myöskään singulariteettia tai big bang -ilmiötä ei esiinny. Yleisesti ei olekaan tiedostettu, että big bang -ilmiö, jossa alkuräjähdyksen voima olisi sopiva nykyisenkaltaisen universumin muodostumiseen, tapahtuisi muistaakseni noin todennäköisyydellä 1/10...0 (60 nollaa) kaikista mahdollisista big bangeista.

http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/25492/

Looginen ajattelu kuitenkin panee kysymään, eikö idealistinen näkemys sittenkin ole ainoa järkeä tyydyttävä. Ei nimittäin ole vieläkään voitu todistaa, että on olemassa ulkomaailma. Ei ole todistettu, etteivät kaikki ilmiöt (sisämaailma ja minuus mukaanluettuna) olisi "vain" tietoisuudensisäisiä Humen "impressioita". Jos omaksutaan Humen kanta ja uskotaan tietoisuuteen ja sen tiloihin ainoana saavutettavissa olevana entiteettinä, myös avaruus ja kosmologia ovat tietoisuuden tiloja. Tätä piti mahdollisena mm. eräs yleiseen suhteellisuusteoriaan erikoistunut fyysikko keskustellessamme. Kosmologian edistyminen olisi silloin vain tietoisuuden laajenemista. Humen kantaa on tosin vaikea ylläpitää paineen realismiin ollessa niin kova. Mutta näiden kahden vaihtoehdon todemmuutta on tosiaan vaikea ratkaista, koska logiikka puolustaa idealismia. Ehkä kyseessä on tunnetun kani-ankka -kuvion kaltainen aspektin vaihtuminen, ja molemmat näkemykset ovat yhtä tosia. Todellinen todellisuus lienee mittaamattoman paljon syvemmällä.

http://www.google.fi/search?q=gestalt+switch&hl=fi&prmd=imvns&tbm=isch&t...

Kosmos

”Kosminen horisontti on tavallaan pallonkuori. Sen keskipisteessä on Maa. Pallonkuoren säde vastaa etäisyyttä, jonka valo on ehtinyt kulkea alkuräjähdyksen jälkeen. Näemme siis 13,7 miljardia valovuotta joka suuntaan.”

Miten paljon kosmisen horisontin keskipistettä voi siirtää Maasta. Sanotaan universumin kaikkien paikkojen olevan samanarvoisia.
Jos keskipistettä siiretään 13,7 miljardia valovuotta tai 46 miljardia valovuotta, meneekö horisontin pallonkuoren toinen laita avaruuden reunan yli. Näkyisikkö siinä suunassa vain mustaa. Ei galakseja, ei tähtiä, eikä lämpötilaa.

MrrKAT

Eikun näkyy lisää galakseja eli periaatteessa samanlaista kuin täällä.

Kuvittele aakeen laakee pohojanmaa, sen kokoinen viljapelto. Keskellä peltoa on elokuun yönä katulamppu joka valaisee ympyrän muotoisen alueen viljaa. Ihmettelet siinä valaistun alueen keskellä että mitä on lampun näkörajan tuolla puolen. Siirrä lamppua ja itse sen mukana niin näet vain lisää viljaa.. Viljantähkät tässä analogiaesimerkissä kuvaa galakseja.

Kosmos

MrrKAT, viljapeltovertauksessa kosminen horisontti ei ole pallonkuori ja viljapellollakin on reuna. Jos maailmankaikkeudella on äärellinen koko, vaikea on kiemurrella eroon maailman reuna ajatuksesta.

Kosmologit käyttävat vertauksia, kun universumi oli appelsiinin kokoinen, kun universumi oli Auringon kokoinen, kun universumi oli aurinkokunnan kokoine ja niin edelleen...

Metusalah

"Jos maailmankaikkeudella on äärellinen koko, vaikea on kiemurrella eroon maailman reuna ajatuksesta."

Ei se ole vaikeaa, jos orientoituu aiheeseen tarkemmin. Aika-avaruus on kaareutuva, koska gravitaatio (esim. tähtien ja galaksien) kaareuttaa sitä. Suhteellisuusteorian mukaan maailmankaikkeus on kaareutuva ja äärellinen. Silti Universumia kuvataan usein adjektiivilla "ääretön". Valonsäde (fotoni), joka lähtee kulkemaan "suoraan" kohti avaruutta ja nimeämätöntä kohdetta, palaa lähtöpisteeseensä äärettömän pitkän ajan kuluttua. Tätä on äkkiseltään vaikea tajuta.
Ihmisen ymmärräys ja suhteellisuudentaju ovat kehittyneet rajallisella Telluksella, jossa kaikilla asioilla on alku ja loppu. Sen vuoksi näitä kaikkeuden asioita on äkkiseltään vaikea hahmottaa.

Kosmos

Minusta kosmista horisonttia on helpompi havainnollistaa ilmaan puhalletuilla saippuakuplilla. Kukin havaitsija on oman kuplansa keskipisteessä, missä päin maailmankaikkeutta nyt sattuu olemaan, eikä nää toisiin kupliin. Saippuakuplia voi puhaltaa myös astiassa, silloin kuplat menevät osittain tai lähes kokonaan sisäkkäin ja kosmiset horisontit ovat osittain samoilla alueilla.

JK

MrrKAT:
Se on n. 13 metrinen kumilanka, jonka päätä pidät silmäsi lähellä. Marsu on valo joka kävelee toisesta päästä luoksesi, mutta kaverisi vetää sitä lankaa, niin että 13,7 minuutin päästä se kumilanka on 46 metrinen. Marsulla oli aluksi suuria vaikeuksia mutta puolivälin jälkeen helpotti ja se marsu lyllersi luoksesi ja toi venytetyn punertavan valon viestiä sinulle, jonka se marsu kulki langalla 13,7 metriä vaikka se kohde jonka valoviesti marsu toi, on jo 45 metrin päässä. Rapsutat marsua kiitokseksi samalla kun tarkistat sen takapuoleen kiinnitetyn matkamittarin joka osoittaa “13,7 metriä”.

Jokin eo. havainnollistuksessa menee yli ymmärryksen. Pitäisikö siinä olla tarkennnus, että marsu ei ole liikkeelle lähtiessään 13,7 metrin päässä vaan jossain paljon lähempänä? Ainakin niin voi ajatella, jos marsu kävelee kumihihnalla, joka koko ajan venyy pidemmäksi. Siten kumihihnan se kohta, josta marsu aikoinaan lähti liikkeelle, on 13,7 metrin päässä silloin, kun se saapuu perille. Vai pitäisikö käyttää matkan yksikkönä marsunkävelyvauhtiminuuttia?

Pentti S. Varis

Valohan on erilaisten vaikutuksia koskevien aistimusten ja matemaattisten relaatioiden kombinoituessa syntynyt teoria. Kukaan ei ole valoa oikeasti nähnyt, ainoastaan sen vaikutuksia.

Pohdittaessa arkirealistisesti eri aistien kantavuutta täytyy vastata, että kaikki tutut aistit taitavat toimia vain matkalla aistisolusta tai solukosta aivoihin. Niinpä esimerkiksi tähtien (teoreettisen) valon luoma näkökuvamme on peräisin omien silmiemme verkkokalvolta aivoihin kulkevista yhteyksistä tai sitten aivojen välittömästä sisuksesta (esimerkiksi pään lyömisestä johtuvat tai kuvitellut "tähdet").

Onko sitten mitään tuttua aistimustyyppiä, joka ulottuisi etemmä kuin vastaava aistisolukko? Ehkä eräät aistit, joissa aistimus syntyy auttavan aistityypin vaikutuksesta ilman että toisen aistityypin reseptorit laisinkaan saavat tuntumaa aistittavaan kohteeseen. Välissä voi olla vaikka lasilevy.

Kauko

Mitä tarkoittaa "sama piste", johon valonsäde palaisi, ellei samalla hyväksytä kolmen ulottuvuuden vakaata koordinaatistoa? Mikään ei voi palata "samaan pisteeseen" neliulotteisessa aika-avaruudessa, jossa aika on yksisuuntainen ja irreversiibeli ja jollaisessa kait olemme. Siksi kaikki yritykset puhua universumin äärellisyydestä ja äärettömyydestä perustuvat epäpyhään kolmi- ja neliulotteisen koordinaatiston yhdistämiseen. Aina kun fysiikassa puhutaan äärellisestä ja äärettömästä, voi kokeilla miten "reduktio absurdum" puree oletukseen universumin samanaiksesta yksikköhiukkasten määrällisesti numeroituvasta ja äärettömästä olemassaolosta. Jos ja kun pelkkä tila voi saada muotoja, se onkin yksi elementeistä. Muutoin on aina otettava avuksi joko "avaruusvakio", "pimeä aine", "tyhjyys" ja "pimeä energia", who cares. Itse asiassa mikään ei voi kumota hurjimpiakaan "rinnakkaismaailma"-fantasioita tai virallista kirkon ja tieteen kantaa. Teorian ja havainnon välillä on aina ylittämätön kuilu.

JN

MrrKAT kirjoitti: "Annilan teoria on ehkä liian yksinkertainen ja naiivi, (koska Annila ei ole kosmologi?). Pelkän kaukaisten supernovien kiihdytysmittauksen selittäminen “kaavatempuilla” ei pelasta sitä että:

-universumin kiihtyminen havaitaan=mitattu Sachs-Wolfe-efektinä (3K-taustasäteily kuumentuu galaksiklustereiden läpi mennessä).

-pimeä aine on havaittu myös omassa galaksissamme poikkeavana kierrosnopeuskäyränä ja pallomaisten tähtijoukkojen jne liikkeinä.

Ts. ihankuin Annila ei tietäisi mitä tähtitieteen historiassa on tapahtunut sitten 1930 -luvun Zwickyn ja Oortin löytöjen…"

Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia:
http://www.nature.com/news/survey-finds-no-hint-of-dark-matter-near-sola...

Ja galaksiklustereista johtuvan Sachs-Wolfe -efektin laskut pitäisi tehdä uudestaan Annilan mallissa, jotta voitaisiin arvioida, mikä osuus havaitussa efektissä on oletetulla kiihtymisellä versus Annilan ehdottamat fotonien käyttäytymisen muutokset.

Annilahan ei kiistä laajenemista, vaan ainoastaan kiihtyvyyden eli pimeän energian olemassaolon, sekä pimeän aineen olemassaolon.

Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan teorian testejä. Yhä useampi fyysikko, kosmologi ja tähtitieteilijä on "hieman" alkanut epäillä pimeän aineen ja energian olemassaoloa, koska ne vain "ovat" mutta niiden olemassaoloa ei ole voitu todistaa muilla kuin itse asiassa kehäpäätelmillä.

Zatal

Pimeä aine on kyseenalaistettu erityisesti ESO:n uudessa tutkimuksessa, jossa on tutkittu linnunrataa tarkemmin kuin aiemmin:
http://www.eso.org/public/finland/news/eso1217/

Olisi muuten mielenkiintoista nähdä onko avaruuden muoto sellainen, että voisimme nähdä oman aurinkomme kuvan sopivan kaareutumisen ansiosta. Onkohan tuo edes teoriassa mahdollista, koska gravitaation vaikutukset kaareutumiseen voi sirotella fotonit liian laajalle alalle havaitsemista varten.

Miten muuten on, vaikuttaako avaruuden epätasainen kaareutuminen siihen mitä voimme nähdä? Osa tähdistä, galakseista sekä muusta havaintomateriaalista voi kadota näkyvistämme, mikäli kaareutuminen tapahtuu sopivalla tavalla. Tämä, sekä moni muukin asia voivat aiheuttaa melkoisia ongelmia galaksien gravitaatiojakautumien tutkimisessa.
Olisi mielenkiintoista nähdä avaruuden 3d-kartta, joka kaikkien kappaleiden paikat olisi arvioitu yhdelle ajanhetkelle, vaikkapa 7 miljardia vuotta sitten. Tätä varten kaareutuminen, etäisyydet, sekä moni muu asia tulisi tuntea todella hyvin. Lisäksi vain 7 mrd sitten lähtenyt säteily olisi kartassa oikeassa paikassa ja kaikki muu jouduttaisiin arvioimaan aikasemmalle paikalleen. Siis tässä päästään aivan uuteen ongelmakenttään, joka on laaja. Toteutuessaan tällainen kartta kertoisi meille todellisemman kuvan niistä tapahtumista joita kaikkialla tapahtuu. Mikäli kappaleiden välinen etäisyys on vaikkapa 3 mrd valovuotta, niin niiden keskinäistä vuorovaikutusta vaikkapa 10 mrd vuoden aikana on vaikea hahmottaa, varsinkin jos puhutaan kaikista muista kappaleista, jotka ovat voineet vaikuttaa asiaan... Lisäksi kartan tekisi mielenkiintoiseksi avaruuden kaareutuminen ja sen hallinta...
Olisi mielekiintoista nähdä miten edellä hahmottelemani kartta vaikuttaisi galaksijoukkoihin , sekä sitä suurempiin rakenteisiin.