Kirjoitukset avainsanalla historia

Paikka, jollaisesta voi löytää juurensa. Kuva: LennieZ, Wikimedia Commons

Tuntuu, että niiden idea alkaa unohtua. Ei kannattaisi.

Tyrmistyin, kun luin Hesarista kulttuuritoimittaja Aino Frilanderin jutun Selfie patsaan kanssa – mitä järkeä on kulttuurimatkailussa, jossa hän ja maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen Turun yliopistosta epäilevät koko matkailutapaa. Tuttavieni viime vuosien lomakohdevalintoja seuratessa minulla on ollutkin sellainen hytinä, että kulttuurimatkailun idea on unohtumassa. Hämmästyn, että näin näyttää olevan käymässä kulttuurialankin ihmisille.

Biologin-aivoissani asustelee myös pieni humanisti, ja siksi kaikki elämäni lomamatkat ovat olleet itselleni joko luonto- tai kulttuurimatkoja, useimmiten molempia. Kulttuurimatkailijana olen halunnut ennen kaikkea ymmärtää oman kulttuuripiirini historiaa. Siksi matkoilla olen paneutunut esimerkiksi länsimaisen kuvataiteen ja arkkitehtuurin merkkiteoksiin.

Frilander ihmettelee tällaista kohdevalintaa käytyään Roomassa, Venetsiassa ja Pisassa: ”Matkakohteeni eivät ole olleet erityisen omaperäisiä. Samoja rasteja kierrettiin jo 1700-luvulla. – – Miksi kulttuurikohteisiin on ylipäänsä matkustettava? ”Ne ikään kuin täytyy nähdä”, sanoo Maunu Häyrynen. – – Häyrysen mukaan vakiokohteiden suosio kertoo epävarmuudesta. Onko noloa jättää kulttuurikohteet väliin?”

Hei, haloo! Kulttuurin merkkiteoksiahan käydään katsomassa nimenomaan sen takia, että juuri niitä isoimmat ihmisjoukot ovat ennenkin eniten käyneet katsomassa ja niistä on eniten kirjoitettu. Siksi ne ovat muodostaneet kulttuurimme yhteistä taustaa, johon on toistuvasti viitattu uudemmassa taiteessa ja arkkitehtuurissa sekä tutkimuksissa, kaunokirjallisuudessa ja elokuvissa. Eikö omakohtainen tutustuminen tällaisiin juuriin muka ole kiinnostavaa?

Oma kulttuurinymmärrysprojektini on ollut sitä, että olen koettanut kohdata ja ymmärtää oman kulttuuripiirini pienimpiä yhteisiä nimittäjiä ja sitä kautta itseäni. Siksi olen perehtynyt antiikkiin Ateenassa, renessanssiin Firenzessä ja keskiajan tarinoihin saksalaisissa linnoissa. Olen tutustunut Fellinin Roomaan ja vieraillut Disneyn vanhimmassa teemapuistossa.

Tällaisten kulttuurimatkaelämysten polttopiste ei ole niinkään paikka sinänsä kuin koko mielleyhtymien verkko, minkä paikka herättää. Tuota verkkoa ruokkiakseen matkailija lukee paljon, myös matkan aikana.

Viime vuosina en ole ms-tautini takia jaksanut enää matkustella fyysisesti. Mutta olen jatkanut luonto- ja kulttuurimatkailua virtuaalisesti. Olen kierrellyt kohteita Googlen katunäkymillä, käynyt museoiden nettinäyttelyissä ja lukenut kohteista paljon.

Siksi olen pettynyt myös Häyrysen näkemykseen, jonka mukaan virtuaalinen kiertely vaikkapa Louvren taidesaleissa ei olisi kunnollinen elämys: ”Autenttisuuden korvaaminen vie sellaiseen Disney-tyyppiseen suuntaan, ja kulttuuriperinnön suhteen disneyfikaatio ei toimi.”

Jätän tässä nyt erittelemättä, miten monia kosketuspintoja oman kulttuuripiirini historiaan olen saanut juuri Disneyn sarjakuvista ja leffoista.

Sen sijaan huomautan, että yksi olennainen asia kuvataiteen kokemisessa on teoksen koko. Parhaiten se tietysti välittyy luonnossa, mutta kyllä siitä virtuaalisellakin museosalikierroksella saa paljon konkreettisemman mielikuvan kuin esimerkiksi katselemalla teosten valokuvia ilman mittakaavakokemusta.

Esimerkiksi viimekesäisellä virtuaalilomamatkallani kävin New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa, jossa en ole koskaan fyysisesti käynyt. Tutustuin siellä yhdysvaltalaisen maalaustaiteen historiaan, johon en ole aiemmin kunnolla perehtynyt. Osa maalauksista oli toki kuvina tuttuja, mutta nyt tunsin kunnolla kokevani ne ensi kertaa, kun sain konkreettisen mielikuvan niiden suuruudesta tai pienuudesta museosaleissa.

Ei virtuaalivierailu tietysti aivan paikan päällä käynnin veroinen ole, mutta turha sitä on täysin lytätäkään. Se antaa ihan kohtuullisen käyntielämyksen ja muiston. Se on lisäksi oivallinen vaihtoehto niille, joilla ei ole varaa matkustaa, jotka eivät ehdi matkustaa niin paljon kuin haluaisivat, jotka tahtovat pienentää hiilijalanjälkeään karsimalla matkojaan tai jotka eivät itseni tavoin jaksa reissata.

Kommentit (2)

Kapsky
Liittynyt10.3.2014
Viestejä77

Kulttuurivierailun ainoa järjellinen tarkoitus olisi tiedustella vihollisen maaperällä. Muutoin vieraalla kulttuurilla ei tarvitse olla mitään tekemistä oman elämän kanssa.

asdf
Liittynyt16.3.2005
Viestejä10654

Tuossa Petri Riikosen viittaamassa HeSarin jutussa kulttuurimatkailun turhuudesta en näe hirveästi muuta tolkkua, kuin uuden näkökulman etsimisen hipsteriyden kautta, eli sillä asenteella, että kaikki suosittu ja tavanomainen on ihan tosi turhaa. Eli ei siis tolkkua ollenkaan.

Koskaan ei niin monella ole ollut niin helppoa pääsyä karttapallojen ääreen kuin nyt.

Elämme pallokarttojen kulta-aikaa. Niin ylenpalttinen on digitaalisten pallojen vyöry netissä sekä tablettien ja älypuhelinten sovelluksissa. Todennäköisesti suunnilleen jokainen Suomeen nykyisin syntyvä lapsi tottuu näkemään maapallon sen näköisenä kuin se on eikä litteänä karttaprojektiona.

Esimerkiksi iPadeihin ja iPhoneihin on tarjolla kymmeniä ilmaisia tai muutaman euron hintaisia pallokarttasovelluksia. Yksi niistä on Google Earth, satelliittikuviin perustuva karttapallo, joka varmaankin useimmilla on ladattuna myös läppärissä tai pöytäkoneessa.

Ja Google-haulla paikkatietoja etsineet lienevät huomanneet, että Google Mapsissakin on satelliittikarttapalloon pohjautuva Earth-versio.

Tämä tuli mieleeni, kun oikoluin painamisen edellä Tieteen uusimman numeron 3/2014:n juttua Kartta myllää maailman (luettavissa tilaajatunnuksilla). Siinä toimittaja Mika Remes kahlaa tietokirjailija Ari Turusen Maailman kuvat -kirjan pohjalta kartoituksen historiaa ja maailmankartan projisointia tasopinnalle.

Tasoprojektiohan antaa pyöreästä maailmasta aina vääristyneen kuvan; vain vääristymisen tapa vaihtelee eri projektioissa.

Yksi suosituimmista – ja parjatuimmista – tasoprojektioista on Mercatorin projektio. Se vastaa todellisuutta päiväntasaajalla ja vääristää pinta-aloja ja muotoja sitä enemmän, mitä kauemmas pohjoiseen tai etelään mennään.

Esimerkiksi Grönlannin Mercator venyttää Afrikan veroiseksi ja Suomen koon Intiaa muistuttavaksi. Projektiota on moitittu siitä, että se korostaa pohjoisten seutujen teollisuusmaiden hallitsevuutta ja vähättelee päiväntasaajaseudun kehittyviä maita.

Kun olin teini-ikäinen 1970-luvulla, minunkin seinälläni oli iso maailmankarttajuliste Mercatorin projektiona. Onneksi sain kinutuksi vanhemmiltani myös karttapallon, joten nuoruudenaikainen näkömuistikuvani maailmankartasta ei muodostunut aivan vääristyneeksi.

Nykyisin monelle saattaa tulla yllätyksenä, että niinkin modernin palvelun kuin Google Mapsin pohjakarttana on tasoprojektio ja nimenomaan Mercatorin projektio. Tämän voi itse todeta hakemalla Googlella mitä tahansa paikkakuntaa ja kelaamalla tarjoutuvan kartan maailmankarttavaiheeseen saakka.

Mercatorille on syynsä. Projektio näyttää suorat suorina – tai siis sellaiset reitit, jotka maapallon pinnalla ovat kahden pisteen lyhimmät yhdistäjät (Korjaus 11.3.2014 klo 11.10: Olinkin ymmärtänyt suoruuden tässä projektiossa väärin. Suora esittääkin reitin, jolla kompassisuunta ei muutu. Katso keskustelua alla.). Lisäksi projektio näyttää suunnat oikeina. Läheinen tai kaukainen paikka, joka Mercatorin projektiossa näyttää olevan tietystä paikasta katsoen vaikkapa kaakossa, todella on siinä suunnassa.

Nämä ovat olleet näppäriä ominaisuuksia esimerkiksi purjehdusreiteillä. Nykyaikaisessa nettikartassa on monen mielestä kiva, kun esimerkiksi suorat tiet ovat suoria ja ilmansuunnat oikeita, valitsipa minkä suurennussuhteen tahansa.

Itse tykkään silti enemmän pallokartasta sen realistisuuden takia.

Tosin myönnän, että pallokartallakin on huonot puolensa. Tai ainakin yksi. Nimittäin se, että pallosta ei koskaan näe koko maapallon pintaa kerralla, vaan toinen puolisko on aina muistikuvan varassa. Tämä voi olla rasittavaa, jos haluaa vertailla jotakin asiaa paikoista, jotka ovat pallon vastakkaisilla puolilla.

Millaisia karttamuistoja teillä lukijoilla on? Millaista karttaa mieluiten katselette ja käytätte?

Tässä vielä lopuksi virikkeeksi ja vaikkapa vinkiksi yksi viimeaikaisista pallokarttasovellussuosikeistani: MeteoEarth, joka näyttää esimerkiksi senhetkiset tuulet nopeuksineen.

Kommentit (2)

Tarmo J
Liittynyt11.3.2014
Viestejä1

”Projektio näyttää suorat suorina – tai siis sellaiset reitit, jotka maapallon pinnalla ovat kahden pisteen lyhimmät yhdistäjät. Lisäksi projektio näyttää suunnat oikeina.”

Edellä mainittu ei pidä paikkaansa. Mercatorin projektiossa suorat viivat ovat ns. loksodromeja, joita pitkin päästään pisteestä A pisteeseen B siten, että kompassin näyttämä suunta on koko ajan sama. Lyhin pisteiden A ja B välinen reitti on ns. isoympyräreitti, jossa kompassisuunta muutamia poikkeuksia (päiväntasaajaa tai pituuspiirejä pitkin kulkevat reitit) muuttuu koko ajan.

Loksodromit ovat olleet vakiokompassisuunnan ansiosta vanhastaan käyttökelpoisia merenkulussa. Nykyään voidaan pitkä reitti laskea ensin isoympyräreittinä ja paloitella sen jälkeen muutamaksi loksodromireitiksi, jolloin saavutetaan lyhyt ja kuitenkin manuaalisesti helposti navigoitava reitti.

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

Kiitos oikaisusta! Olin näköjään ymmärtänyt väärin, mitä suoruus Mercatorin projektiossa tarkoittaa. Nyt huomaan, että esimerkiksi tuolla linkkaamassani Pohjois-Carolinan yliopiston sivuston karttajutussa (http://www.learnnc.org/lp/editions/mapping/6434 ) puhutaankin asiasta kiertäen: "Mercator does have its advantages, of course. It’s perfect for wayfinding; it’s the only projection for which straight lines on the map represent constant directions on the earth’s surface".

Ja Otava oli lohiverkko.

Tässä pimeydessä on mukava katsella tähtitaivasta, sikäli kuin se pilvien ja sumun takaa paljastuu. Meillä sähkövalon kasvateilla ei tosin ole edes kunnolla pimeä. Todellista pimeyttä suomalaiset kokivat siihen aikaan, kun valoa saadakseen piti sytyttää tuli. Silloin tähtitaivas näkyi hyvin, sitä katsottiin tarkasti, ja sille annettiin omintakeisia nimiä.

Lueskelin juuri Tähdistöt-kirjaa (Ursa 2012), jonka yhdeksi osuudeksi Ursan planetaario-ohjaaja Tuukka Perhoniemi keräsi Suomen kulttuurirahaston tuella vanhaa suomalaista ja saamelaista tähtitaivaan nimistöä.

Itse olen tähän asti tutustunut lähinnä eteläeurooppalaisperäisiin tähdistötaruihin, jotka näkyvät taivaankartoissa sellaisina niminä kuin esimerkiksi Herkules, Pegasus, Perseus ja Andromeda. Siksi oli virkistävää katsoa kirjokantta välillä kotimaisin silmin.

Kirjokansi oli siis vanha suomalainen nimitys yötaivaalle. Sen havaittiin pyörivän Taivaantapin eli Maailmantapin ympäri, jota nykyisin kutsutaan Pohjantähdeksi.

Sinänsä kiva tuuri meillä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla, että melko tarkasti maapallon pyörimisakselin pohjoissuunnassa sattuu olemaan paljain silmin erottuva tähti. Siitä hahmottaa helposti, missä on keskipiste taivaan liikkeelle – tai siis todellisuudessa tietysti maapallon pyörimiselle. Eteläisellä taivaanpuoliskolla ei sellaista tähteä ole.

Nykyisessä tähtikartassa tunnetuin muistuma vanhasta suomalaisesta nimistöstä on Otava. Se tarkoittaa korkeaa lohiverkkoa, joka viritettiin joen yli rannalta toiselle.

Ja onhan meillä nimenä yhä Linnunrata. Taivaan poikki kulkevan sumuisen valovyön ajateltiin opastavan muuttolintuja, ja Linnunradan päästä löytyi Lintukoto, joka oli niiden päämäärä.

Pimeimpinäkään vuosisatoina Linnunrata ei kuitenkaan aina näkynyt hyvin, koska oli silloinkin joskus kostea talvikeli ja ilmassa sumentavaa vettä muodossa tai toisessa. Tästä tuli Linnunradan toinen nimitys Talvenselkä, mikä viittasi sen hyvään näkymiseen erityisesti kirpeinä pakkasöinä.

Saamelaisten nimi Linnunradalle on Muohta balggis eli lumitie. Sitä pitkin kulkee iso hirvi Sarvva, joka kolmine metsästäjineen hallitsee saamelaista yötaivasta. Hirven turpa on Härässä ja takapuoli Kaksosissa. Otava on yhden metsästäjän jousipyssy.

Kommentit (11)

JakomäenNeruda2
Liittynyt30.11.2013
Viestejä3

Perhoniemi ei varmaankaan ole itse kerännyt nimistöä (siis folkloristiikan tarkoittamassa mielessä kentällä), vaan on koonnut yhteen kansanperinteen tutkijoiden keräämää nimistöä aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Hieno juttu, että nimitykse tulevat tutuksi aina uusille sukupolville!

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

"Pohjantähti nimensä mukaisesti näyttää pohjoisen suurinpiirteisen suunnan. Kun Merakista vedetään Dubhen kautta suora viiva ja sitä seurataan noin viisi kertaa Merakin ja Dubhen välinen matka, päädytään Pohjantähteen.[4] Pohjantähden paikantaminen on auttanut ihmisiä suunnistamaan tähtikirkkaana yönä ilman Auringon ja Kuun opastusta."

Lieneekö psykologiaa vai mitä, mutta kun pienenä ollessani isä sanoi Pohjantähden näkyvän ko. suoralla, se näytti todella siltä. Nyt kuitenkin näen, että se on selvästi kyseisen suoran sivussa.

Eräs tähtitiedettä harrastava kollega tosin kertoi, että tähtikartat täytyy aika ajoin uusia ilmeisesti tähtien liikkeestä johtuen..

Kuun näkemiselle suurempana sen ollessa taivaanrannalla on muistaakseni ainakin kuutisenkymmentä selitysyritystä. Itse kallistun peilisoluilmiön keksijän Rizzolattin 80-luvun alkuvuosien tutkimusten kannalle, joiden mukaan esim. objekti nähdään eri aivosolujen avulla (siis eri aivosolut alkavat tulittaa) sen ollessa eri alueessa näkökentässä. Tämä pätee esim. kasvojen edessä lentelevälle kärpäselle ja ehkäpä myös kuulle.

Muuten, ne bittiavaruuteen kadonneiksi sanotut blogikommentit (Aivotutkijan vinkki..) ovat tarvittaessa saatavilla mm. nimeni alaisella sivulla 8.

 

Petri Riikonen
Liittynyt16.3.2005
Viestejä245

JakomäenNeruda2, olet täsmälleen oikeassa: käyttämäni keräys-sana voi johtaa ajattelemaan aineiston kokoamista kentältä, mutta Perhoniemi käytti 1800- ja 1900-luvulla kerättyjä kirjallisia lähteitä.

psv, kiitos blogikommenttien löytymisvinkistä! Tosin en silti osannut löytää niitä. En havainnut blogiosiota ainakaan tämän sivuston tarjoamassa kommenttiesi listauksessa. Täsmentäisitkö vinkkiäsi? :)

Kuuilluusio on tosiaan kinkkinen juttu. Marko Hamilo pohdiskeli muutamaa selitysyritystä meidän lehdessämme (http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_kuu_nayttaa_isolta_horisontissa ), mutta tuossa pohdinnassa mikään teoria ei noussut ylitse muiden.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Petri, itse löydän kommentit (Aivotutkijan vinkki..) seuraavasti:

Ensin googlaan "Pentti S. Varis" ja siirryn eteenpäin kunnes tulee (n. 3. sivulla) "Voit halutessasi tehdä haun uudelleen"

Klikkaan sitä, jolloin tulee monta sivua lisää lähinnä juuri blogikommentteja, mutta muutakin.

Sitten menen sivulle 8 

käyttäjä-1357
Liittynyt15.12.2013
Viestejä7

Kiitos, psv! Ohjeesi mukaan löysin kommenttiketjun. Ja sieltä huomasin, että on se täällä uudella sivustollammekin. Se vain on jostakin syystä tallentunut blogiosaston sijasta keskusteluosastoon. Se näkyy löytyvän myös sivustomme omalla haulla, kun hakee blogipostauksen otsikolla.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Alavudelle tulivat katuvalot vasta 50-luvun puolivälin paikkeilla. Siihen asti sai vaikka maata hangella ja Immanuel Kantin tavoin kirkkaina talvi-iltoina kokea tähtitaivaan mystisen lumouksen ja "awe-elämyksen". Nykyään Espoossa katseen noustessa tähtiin niitä näkyy ehkä muutamia kymmeniä, kun ennen näkyi yli tuhat. Otava ja Seulaset toki näkyvät, usein myös Kalevanmiekka.

Vielä aikaisemmin me pihapiirin lapset nimesimme yhden tähtikuvion "Kolmisilmäksi", jota palkäsimme ja juoksimme aina ulkovalon luokse huutaen "Kolmisilmä"!

Monet muuttolinnut tiettävästi käyttävät tähtitaivasta karttanaan, mutta olisi mukava tietää, havainnooko mikään muu eläin, esim. jokin kädellinen sitä. Apinahan voitaisiin ehdollistaa ottamaan palkinnon sen suunnatessa katselulaitteen johonkin tiettyyn tähtikuvioon. Millaisia tunnelmia se kokisi tähtitaivaan tiedostettuaan? Onhan simpanssi ja joskus karhukin nähty huokaillen katselemassa kaunista auringonlaskua.

Entäpä tähtitaivaan psykologinen merkitys. Psykiatri C.G.Jung pohti sitä intensiivisesti ja kirjoitti mm. kuuluisalla intialaiselle astrologille:

http://www.sunpoint.net/~raimonikula/jung/cgjung.htm

"Kun haluatte tietää mielipiteeni astrologiasta, voin kertoa Teille että olen ollut kiinnostunut tästä erityisestä ihmismielen toiminnan lajista 30 vuotta. Koska olen psykologi, minua kiinnostaa pääosin se miten horoskoopit valaisevat tiettyjä luonteen ongelmia. Vaikeissa psykologissa arvioissa teen yleensä horoskoopin saadakseni ihmiseen uudenlaisen, kokonaan toisenlaisen näkökulman. Täytyy sanoa että saan hyvin usein ajatuksia astrologisesta tiedosta, jotka muutoin olisivat jääneet ymmärtämättä. Näistä kokemuksista olen muodostanut käsityksen että astrologia on psykologille erityisen kiinnostavaa, koska se sisältää ns. projektioita, eli me löydämme psykologisia tosiasioita projisoituna taivaallisiin tähdistöihin."

Joskus lukiolaisena saimme käsiimme astrologisen horoskooppikirjan ja totesimme kaikkien luonteen vastaavan hyvin omaa horoskooppimerkkiä. Toisen horoskooppimerkin ydinpiirteet eivät tuntuneet yhtään sopivan toiselle.

Myöhemmin silmäilin kirjakaupassa toista horoskooppikirjaa, jossa kerrottiin syntymäpäivien välin ennustavan yhteensopivuuden laatua. Ja todella, selatessani omia merkittäviä ihmissuhteita niistä positiivisimmat osuivat juuri sanotun mittaisille väleille samoin kuin jotkut vaikeimmista eräille toisille väleille. Myös Jean ja Aino Sibeliuksen syntymäpäivien väli on päivän tarkkuudella optimaalinen. Monesti olen myös todennut erään välin merkitsevän kiihkon ja ristiriitaisuuden ilmenemistä.

Omien Spectrumin perusteella tekemieni tunnustelujen perusteella eräänä tiettynä jaksona vuodessa näyttäisi syntyneen muita vähemmän tieteen tekijöitä.

Miten tuollaisen ilmiön voi selittää? Ehkä Jung on ollut oikeilla jäljillä rinnastaessaan taivaankannen makrokosmoksen ja mielen mikrokosmoksen. Mutta todellisena jymypaukkuna voidaan pitää sitä, että perin pohjin ajateltuna kaikki aistimuksemme ym. mielensisällöt ovat vain juuri niitä, mielensisältöjä, ilman todistettavissa olevaa ulkoista vastinetta. Jos tähtitaivas on todella osa meitä, sillä voi olla heikko mutta lainalainen vaikutus muuhun mieleen. Ei kuitenkaan liene viisasta olla sen orja ja palvoa astrologiaa. Viisasta on varmaan mahdollisuuksien mukaan antautua tähtitaivaan herättämälle awe-ilmiölle ja siihen liittyville todistetusti hyväätekeville geneettisille vaikutuksille

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/07/120719161901.htm

Vaakalintu
Liittynyt16.12.2013
Viestejä1

Pahus, olin itsekin hakemassa apurahaa tuohon...olen jo vuosia tutkinut itsekin asiaa...

Itäisessä Suomessa ennen kelloja seurattiin tarkasti tähtiä: Otama, korentotähet, koirankärpä-tähdistö, kojotähti ym...osa näistä on hämärän peitossa, mitä sitten ovatkaan...onkohan Perhoniemi näitäkin tutkinut? Eli aamulla päivän koittoa ennustaa  kojotähti...eli myös miten ja miksi tähtiä käytettiin...täytyypä kaivaa opus esiin kirjastosta...

 

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

Kysyttessä melkein keneltä vaan Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian olemassaolon tietävältä mikä voima tähtiavaruutta hallitsee, vastaus olisi varmaan gravitaatio, painovoima. Tuskin kosmoksessa muita merkittäviä voimia onkaan.

Todellisuudessa sähkövoima voi olla jopa merkittävämpi tekijä kosmisessa organisaatiossa. Luonteeltaan toisinajattelijana nobelisti Hannes Alfven näki tästä merkkejä jo 1930-luvulla. Tuntuisikin oikeastaan oudolta, että gravitaatio yksin vastaisi satojen miljardien tähtien järjestelmän suhteellisesta pysyvyydestä. Avaruuden täyttääkin suunnaton sähköinen plasmaverkosto

Jos (ja kun) monella plasmalla on kyky absorboida valoa, voisi avaruuden plasmapitoisuudessa olla Olbersin paradoksin yksi osaratkaisu..

http://www.youtube.com/watch?v=5BLPvs3JTyA

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olbersin_paradoksi

Mitä tämä tieto merkitsee niitä vajaata tuhatta mapallolle näkyvää tähteä tuijottavalle ja ihastelevalle ihmiselle? Kysymys on sekä käytännöllinen että filosofinen. Luonnontieteen tosiseikkojen tunteminen kuitenkin muuttaa hieman ilmiöistä muodostamaamme kuvaa. Esimerkiksi auringonnousu nähdään hiukan erilaisena, jos ymmärretään siinä olevan kyseessä maan pyöriminen. Mutta antaako tämä paljon lisäarvoa, on vaikea sanoa.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä241

http://yle.fi/uutiset/nelja_asiaa_joita_et_tiennyt_suomalaisista_jouluperinteista/6997152

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus:

Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen.

Lutherille on varmaan tullut mieleen kertomus Abrahamista Mabren tammistossa näyn vallassa tähtitaivasta katselemassa ja lupausta kuuntelemassa. Silloin hän on voinut tiedostaa väkevästi sen, mistä on sittemmin tullut luterilaisen uskonvanhurskauden ydin: "Abraham uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi." (1.Moos.15:4-6 . Room.4:1-25).

Reifengas
Liittynyt30.5.2010
Viestejä3045

Rauta-ajan suomalaisille tärkein tähtikuvio oli Väinämöisen viikate.

Se niitti ne, jotka eivät olleet varautuneet talveen.

Raudasta piti tehdä maataloustyökaluja, ei sotatarvikkeita - sitä esi-isämme yrittivät jälkikasvulleen tolkuttaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.