Tiede voi viedä harrastajansa ennenkokemattomiin maailmoihin vähän samaan tapaan kuin hyvä romaani tai elokuva. Yksi suosikeistani on maapallon yli miljardin vuoden takainen ”lasagnemaailma”, jossa merien huomiotaherättävin piirre olivat vallitsevan elämänmuodon eli bakteerien rakentamat riutat. Muuta silminnäkyvää kuin ne sekä vedessä kelluvat mikrolevämassat ei senaikaiseen elämään kuulunutkaan.

Ai miten niin ”lasagnemaailma”? Bongasin termin viime talvena maapallon historiaa esittelevästä geologi ja tietokirjoittaja Ted Nieldin kirjasta Supercontinent. Muinaismerien pohjaan kerrostui vuoroin ”lasagnekastiketta” eli limaa erittävää bakteerikasvustoa ja vuoroin sen päälle vedestä takertuvia kalkkihiukkasia, ”lasagnelevyä”. Kun kalkkilevy hautasi alemmat bakteerit, levyn päälle kertyi uusi limainen bakteerikerros ja sitten taas kalkkia. Näin rakenne toistui lasagnemaisesti.

Lasagnemaisille kasvustoille on virallisempikin nimi: stromatoliitit. Niiden kulta-aika alkoi jo noin 3,5 miljardia vuotta sitten ja kesti siis noin 2,5 miljardia vuotta. Mikrobiologina olen aina tuntenut stromatoliitteja kohtaan jonkinlaista sympatiaa. Ne esiintyivät jo ensimmäisessä Tiede-lehteen kirjoittamassani jutussa (Bakteerit, menestystarina vailla vertaa, Tiede 2000 3/1994, s. 22–25).

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi lasagnemaailmallekin. Sen alamäki alkoi siis noin miljardi vuotta sitten, mutta hiipuvanakin se toimi vielä alustana noin 600 miljoonan vuoden takaiselle ediacara-eliöstön maailmalle, jota on raamatullista Edenin puutarhaa mukaillen nimitetty myös Ediacaran puutarhaksi. Se oli monisoluisten eläinten ensimmäinen kukoistus, outojen litteiden, ilmeisesti liikuntakyvyttömien pohjaotusten maailma, joka lepäsi ”lasagnejalustalla”.

Lasagnemaailman (ja siinä sivussa ediacaramaailman) lopullinen tuho seurasi vasta noin 540 miljoonaa vuotta sitten alkaneen kambrikauden aattona. Silloin kehittyivät ensimmäiset liikkuvat – ja kaivavat – monisoluiset eläimet. Jotkin olivat jalattomia matoja, toiset monijalkaisia kipittäjiä, mutta kaikki toivat ihan liikaa liikettä jo muutenkin hiipuvan lasagnemaailman rauhaan. Ne mylläsivät merenpohjaa niin, etteivät bakteerit enää voineet peittää sitä häiriintymättöminä mattoina.

Sittemmin stromatoliitit ovat sinnitelleet enää äärioloissa: poikkeuksellisen suolaisissa merenlahdissa, joissa mikään muu ei elä. Yhdysvaltalaisen Woods Holen merentutkimuslaitoksen tutkijat rinnastavat tämän siihen kuin dinosauruksista vaeltelisi yhä yksinäisissä laaksoissa jokunen velociraptor.

Omassakin maailmassamme bakteerit toki ovat edelleen lukumäärältään ja ekologisilta vaikutuksiltaan eliökunnan valtiaita, mutta nykyisin niiden toiminta on pääosin silminnäkymätöntä.

Mutta entä se lasagnemaailman miljardin vuoden takainen alamäki? Nyt ehkä saatiin selville, mistä se alkoi. Woods Holen tutkijat syyttävät siitä Pnas-lehdessä ja laitoksen tiedotteessa amebamaisia huokoseläimiä eli foraminifereja. Vaikka ne ovat yksisoluisia, nekin ovat kaivajia: ne kaivavat valejaloillaan. Stromatoliittikasvustoon päätyessään ne sotkevat sen pilalle ja tyrehdyttävät kasvun.

Huokoseläimet ovat monelle Tove Jansson -fanille tuttuja Muumilaakson marraskuusta, jossa homssu Tuhto lukee tietokirjasta huokoseläinten eräistä versioista, nummuliiteista. Homssun kuvitelmissa yksi niistä kasvaa hirviömäiseksi: ”Hän mietti levottomana, mihin nummuliitti saattaisi ryhtyä omin päin, se oli liian suuri ja liian vihainen ja aivan tottumaton olemaan suuri ja vihainen.”

Ehkä bakteerit olisivat ajatelleet ensimmäisistä huokoseläimistä tämänsuuntaisesti, jos bakteerit osaisivat ajatella.

Minun käy joskus bakteereita vähän sääliksi. Ensin yli kaksi miljardia vuotta rauhallista yksisoluismaailman megacityjen rakennusta pitkin maailman meriä. Sitten tulee potkiva ja nieleskelevä aitotumainen, joka kaataa rakennustelineet, ja geologista tuokiota myöhemmin sen monisoluiset isosiskot ja -veljet stumppaavat godzillamaisesti koko cityt.

Lopuksi vinkkinä, että jos haluat jatkaa monisoluisten perinnetta ja kävellä stromatoliittien päällä, voit tehdä sen Helsingin keskustassa. Yliopiston Porthania-rakennuksen alakerran lattia on kahden miljardin vuoden ikäistä kalkkikiveä, jossa näkyy stromatoliittirakenteiden halkileikkauksia monikerroksisina kehäkuvioina.

Kommentit (18)

Pentti S. Varis

Lienevätkö bakteerit olleet tuohon aikaan yhtä älykkäitä kuin nykyään? Kuvassa nykyaikaisia bakteereja

http://www.google.fi/search?q=bacteria+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Bakteerit siis vallitsivat ensi alkuun kivettyen lopulta stromatoliiteiksi

http://www.google.fi/search?q=stromatolites+pictures&tbm=isch&tbo=u&sour...

Ediacara ei vaikuta päältä katsoen kovin älykkäältä (struktuurirunsaalta)

http://www.google.fi/search?q=ediacara+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Mutta ainakin sen mahdolliset sukulaiset kuten sienieläimet ja meduusat, ovat jo varsin strukturirikkaita

http://www.google.fi/search?q=sponges+pictures&hl=fi&tbm=isch&tbo=u&sour...

http://www.google.fi/search?q=cnidaria+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=un...

Foraminifera on äärimmäisen kiinnostava eläintyyppi

http://www.google.fi/search?q=foraminifera&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa...

Sekä bakteerien että Ediacaran ja huokoseläinten esi-isät oletetussa evoluutiossa taitavat olla vain hypoteettisia - samoin kuin kamrin räjähdyksessä syntyneiden olioiden

http://www.google.fi/search?q=cambrian+explosion+animals+pictures&tbm=is...

Mieleen tulee väkisin Massimo Piattelli-Palmarinin idea eliöistä alkuaineiden jaksolliseen järjestelmään verrattuna kokoelmana. Tällöin ei esi-isiä välttämättä olisikaan, vaan luonto olisi ottanut suoraan sille tarjoutuvat muodot - lajeja vain verraten vähän muunnellen.

Vastaava ajatus olisi yleisen suhteellisuusteorian yhtälöiden ratkaisujen invarianttisuus ja diskreettisyys, mutta ennen muuta ainutlaatuisuus - ilman väliumuotoja.

Kyseessä olisi siis makromutaatioiden sarja valmiina odottavasta muodosta toiseen. Makromutaatio ei perustuisi suinkaan sattumaan, vaan genomin kognitiiviseen kykyyn, joka on jo bakteereilla, ja luonnon kaikki elementit yhdistävään matematiikkaan..(Feynmanin polkuintegraaliin ja pienimmän vaikutuksen periaatteeseen).

Petri Riikonen

Silminnäkyvät muodot ovat ihmisen näkökulmasta kiinnostavia, ja siitä näkökulmasta itsekin tuon blogipostaukseni kirjoitin. Toisaalta noihin muotoihin pohjautuva variaatio on vain yksi pieni osa luonnon monimuotoisuudesta eikä välttämättä ollenkaan merkittävin.

Itse asiassa mikrobiologina olen sillä kannalla, että biokemiallinen variaatio on merkittävämpää. Siis aineenvaihdunnan erilaiset biokemialliset reaktiosarjat. Niissä bakteerit ovat koko eliökunnan historian ajan olleet johtavia innovaattoreita. Esimerkiksi yhteyttäminen valon energialla ja hapen käyttö energiantuotannon tehostamiseen ovat alkuaan bakteerien keksintöjä, ja aitotumaiset ovat saaneet nämä kyvyt vain omaksumalla muinaiset bakteerit soluelimikseen: viherhiukkasiksi ja mitokondrioiksi.

Lisäksi bakteerit ovat keksineet biokemiallisia tapoja hyödyntää miltei mitä tahansa ainetta, mitä luonnosta löytyy. Siihen verrattuna aitotumaisten ja varsinkin meidän monisoluisten aineenvaihdunnan kirjo on hyvin köyhää. Ajattelisin, että luonnon biokemiallinen "älykkyys" on valtaosin bakteereissa ja me monisoluiset aitotumaiset olemme vain aineenvaihdunnallisesti melko yksitoikkoisia variaatioita monisoluisuuden teemasta.

Pentti S. Varis

Petri: "bakteerit ovat koko eliökunnan historian ajan olleet johtavia innovaattoreita. Esimerkiksi yhteyttäminen valon energialla ja hapen käyttö energiantuotannon tehostamiseen ovat alkuaan bakteerien keksintöjä, ja aitotumaiset ovat saaneet nämä kyvyt vain omaksumalla muinaiset bakteerit soluelimikseen: viherhiukkasiksi ja mitokondrioiksi."

Niinhän se tosiaan on. Jotenkin tulee tunne, että tässäkin bakteerien innovatiivisessa kehittymisessä koko maailmankaikkeuden yhdistävä Feynmanin polkuintegraali, pienimmän vaikutuksen periaate ja termodynamiikan 2. laki (a`la Arto Annila) ovat olleet taustavaikuttajina.

Nythän bakteerien genomista on löydetty bakteerikollektiivin toimintamoodeja sääteleviä geenipiirejä, joita uskaltaisin nimittää kognitiivisiksi piireiksi. Veikkaan (koska olisi kai liioiteltua sanoa tätä hypoteesiksi), että ne ovat myös hermostollisten olioiden kognitiivisten prosessien alkumuotoja. Hermosähköimpulssit ja muut (muistaakseni usein itsesimilaarit) aivojen fysiologiset tasot vain palvelevat genomien bakteeriperäisten kognitiivisten piirien toimintaa.

Mutta bakteereilla on pikku apulaisia, bakteriofageja! Nyt on saatu selville, että bakteerien hengissäsäilymiskykyä edistävä antibioottiresistenssi johtuu suureksi osaksi bakteriofagien niille suolistossa lahjoittamista resistenssiä aiheuttavista geeneistä

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130610133539.htm

http://www.google.fi/search?q=bacteriophages+pictures&tbm=isch&tbo=u&sou...

Edellisessä viestissäni muistin vähän väärin ja oikaisin Piattelli-Palmarinin hypoteesia. Oikeasti hänen hypoteesinsa sanoi, että tulevaisuudessa luokkien seinällä on alkuaineiden jaksollista järjestelmää muistuttava säätelygeenien kytkentöjä kuvaava taulu.- Yhä uusista "roskageeni-tyypeistä" onkin löydetty edustajia, joilla on jokin jopa merkittävä (ja usein yllättävä) funktio genomin ja sen aktiivisen ympäristön säätelyssä

Janne Laiho

Tämä oli hyvä kirjoitus. Tunnetta tieteeseen. Itselle on aina ollut kiehtovaa ajatella noita ajanjaksojen pituuksia. Pari miljardia vuotta perusduunia, ja kun on tietyt työkalut hallussa niin sitten räjähtää. Joskus tuleemieleen verrata tuota ihmisen kehitykseen; ensin satoja tuhansia vuosia perusjuttuja ja juurien kaivamisen opettelua, ja kohta meillä onkin leivänpaahdin ja internetti. Mutta mitä tästä eteenpäin? Ei kai ole syytä olettaa että tämä oli tässä.

MrrKAT

Suomessa nähtävästi löytyy fossiiloituneina:
-Tohmajärvellä on 1800 milj. vuotta vanhoja syanobakteerifossiileita.
-Perämeren suunnalla Muhoksessa on 1300 milj. vuotta vanhoja yksisoluisia fossiileita
-Perämeren suunnalla Hailuodossa on Ediacara-kauden n. 600 milj. v. vanhoja syanobakteeririhmoja.
(Ilmeisesti noita löytyy vain kairaamalla syvältä, paikan päällä kävellen joutuu turvautumaan mielikuvitukseen).

Tässä viimeisestä on valokuva sivulla 23
http://www.lounaisluonto.net/julkaisut/LHL/LHL69.pdf
(vuodelta 1983, väittää sinileviä kasveiksi s. 18, oliko tuohon aikaan vielä kasveja eikä bakuja?)

PekkaP

Teiskon hiilipussit lienevät vielä vanhempia, mikäli niiden eloperäisyys on vahvistettu.

"Hiilipusseja, "arvoituksellisia säkkejä", löydettiin 1800-luvun lopulla Aitolahden Myllyniemen fylliittikallioista. Hiilipussit olivat merkittävä löytö, sillä Suomen kallioperästä ei ole juurikaan löydetty elollisen luonnon merkkejä. Niiden läpimitta on 3-45 cm ja ne sisältävät eloperäistä hiiltä. Tällä perusteella niitä on epäilty alkeellisten levien jäänteiksi.
Hiilipussien iäksi on arvioitu noin 2 miljardia vuotta, jolloin ne kuuluvat maailman vanhimpien fossiilien joukkoon."

http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=teiskon%20hiilipussit&source=web&c...

Petri Riikonen

MrrKAT, kirjoitit: "vuodelta 1983, väittää sinileviä kasveiksi s. 18, oliko tuohon aikaan vielä kasveja eikä bakuja?"

Ilmeisesti kaikenlaiset bakteerit on ainakin jossain luokitteluperinteessä niputettu kasvikuntaan. Itselleni on jäänyt mieleen tuollainen luokittelu yhdestä lapsuuteni ensimmäisistä luontotietokirjoista, Tammen vuonna 1967 kustantamasta Luonnon kultaisesta kirjasta, joka perustuu yhdysvaltalaiseen alkuteokseen.

Kirja on yhä hyllyssäni, ja sen sivulla 142 lukee otsikon "Kasveja jotka eivät ole vihreitä" alla muun muassa näin: "Kasveja, joiden täytyy saada ravinnokseen elimellisiä aineita, sanotaan toisenvaraisiksi. Sadasta toisenvaraisesta noin 99 on sieniä. Bakteerit esim. ovat toisenvaraisia. Ne ovat niin pieniä, että niitä ei näe ollenkaan ilman voimakkaasti suurentavaa mikroskooppia. Koko kasvi on vain yksi solu, mutta monesti ne ovat yhdistyneet ketjuiksi."

Saman kirjan sivulla 128 on kasvikunnan sukupuu, jonka tyvessä lukee sekovartiset ja sekovartisten kohdalta lähtevät haaroina sienet ja levät. Ja sienten haaraan on sivuhaaraksi merkitty bakteerit, levien haaraan sivuhaaraksi sinilevät. Eli yhteyttävät bakteerit on tuossa erotettu muista bakteereista mutta kaikki on luettu kasvikuntaan.

Jos joku sattuu olemaan perehtynyt tähän luokitteluhistoriaan, olisi kiva kuulla aiheesta lisää. Oliko bakteerien luokittelu kasveiksi aikanaan vallitseva käytäntö, koska se alkoi ja milloin siitä luovuttiin?

Petri Riikonen

Katsoin sittenkin tuota luokitteluasiaa saman tien itse, ainakin nyt ensi hätään englanninkielisestä Wikipediasta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Monera

Olettaen että tuo Wikipedia-artikkeli on pääpiirteissään luotettava, bakteerien luokitteluhistoria on ollut aika mutkikas. Bakteerien löytäjä 1600-luvulla luokitteli ne eläinkuntaan. 1800-luvulla jotkut noudattivat 1700-luvulla vakiintunutta eliökunnan luokittelun kahtiajakoa eläinkunta/kasvikunta ja lukivat bakteerit kasveihin. Mutta jo 1800-luvulla esiintyi toinen luokittelu, jossa bakteereille annettiin oma kuntansa eläinten ja kasvien rinnalle. Eliökunnan jako tumallisiin ja alkeistumaisiin (bakteerit) tuli 1920-luvulla, mutta ilmeisesti vanhat luokittelut kummittelivat vielä pitkään. Ja vuonna 1977 virisi idea eliökunnan nykyisestä kolmijaosta tumallisiin, bakteereihin ja arkkeihin.

Noin siis tuon Wikipedia-artikkelin mukaan. En lähtenyt nyt tsekkaamaan tietoja muualta.

Pentti S. Varis

Onkohan stromatoliiteissa myös arkkien jäänteitä; bakteereilla ja arkeilla (ja mahdollisesti myös kasveilla) lienee ollut yhteinen esi-isä, joten niitä on voinut elää samaan aikaan. Bakteerit ja arkit ovat päällisin puolin niin samannäköisiä, että arkkeja pidettiin ennen ilman muuta bakteereina. Varmaan joskus 60-luvulla puhuttaessa kuumaa tai muita erikoisia olosuhteita, kuten esim. suolaisuutta kestävistä bakteereista saatettiin tarkoittaa juuri arkkeja. 1977 Carl Woese osoittikin, että arkkien geneettinen rakenne oli täysin erilainen kuin bakteerien. (Bakteerit ovat geeniensä puolesta jopa lähempänä ihmistä kuin arkkeja!)

http://www.google.fi/search?q=pictures+of+archaea&tbm=isch&tbo=u&source=...

http://www.ucmp.berkeley.edu/archaea/archaea.html

http://www.teachoceanscience.net/teaching_resources/education_modules/ma...

Sekä bakteereilla että arkeilla (kuten myös kaikkien olioiden soluilla) on sisuksissaan useita viruksia. Yllättävää on, että viruksista voi olla isännälleen jopa hyötyä (esim. bakteerit voivat saada viruksilta geenejä, jotka lisäävät vastustuskykyä!)

Mistä sitten virukset ovat peräisin? Viruksen aihioita on mahdollisesti syntynyt monella tavalla (mm. isännän genomista lohkeamalla) minkä jälkeen ne ovat edelleen kehittyneet lateraalien geenien siirtymien avulla. Uudenlaisia viruksia syntyy yhä - todennäköisesti lateraalin geenien siirtymisen tai genomin sisäisen uudelleenjärjestelyn avulla.

Viruksista tunnetaan tarkemmin lähinnä vain fagit, mutta fagit ovat todellisuudessa vain pieni virusten osajoukko. Viruksia ei yleensä pidetä elävinä olentoina toisin kuin arkkeja ja bakteereja, koska virukset eivät pysty lisääntymään muulalla kuin isäntäeliön sisässä.

Bakteerien genomin "kognitiivisten" piirien äskettäin löydyttyä näkemys viruksista, joiden geeneissä ko. piirejä voisi myös olla, voisi muuttua epä-elollisista rajoittunutta elollisuutta kohti. Joidenkin virusten genomikin on jopa suurempi kuin joidenkin bakteerien.

http://www.google.fi/search?q=virus+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&...

http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=experts-where-did-virus...

Anonyymi

Miten voimakkaat vuorovesi-ilmiöt ovat sitten sallineet seesteisen lasagnemeren? Luulisi että niiden turbulenssi olisi vaikuttanut suurimpaan osaan kasvustoa, jättäen vain seilaavan lautan keskelle valtamerta?

Petri Riikonen

Hyvä kysymys. En tiedä, miksi vuorovesivirtaukset eivät häiritse stromatoliittikasvustoa niin kuin eläimet. Mutta nykyisetkin stromatoliitit pärjäävät vuoroveden kanssa. Tässä esimerkki Bahamalta. Subtidal on se alue, joka paljastuu vedestä vain matalimpien laskuvesien aikana, intertidal paljastuu ja peittyy aina vuoroveden vaihdellessa:

"These three settings, subtidal sites in tidal passes, subtidal sites in sandy embayments, and intertidal sites along sandy beaches, are three very different types of habitats for stromatolites communities. None the less, stromatolites are complex communities of cyanobacteria that have found a way to adapt and change to their surroundings."
http://jrscience.wcp.muohio.edu/fieldcourses01/PapersMarineEcologyArticl...

Pentti S. Varis

Syanobakteerien muodostamat stromatoliitit voisivat ehkä kehittyä lujiksi bakteerien oppiessa jotenkin pitämään kiinni toisistaan esim. bakteerista bakteeriin kulkevien "köysien" avulla.Bakteerien älykkyys varmaan riittäisi keksimään keinot.

Kiinnostava on äskettäin meristä löydetty muovisfääri (plastisphere), tuhansien erilaisten bakteerien, kasvien ja levien asuttamat pienet muovipalat. Tutkijoita kiinnostavat erityisesti niiden funktiot ja vaikutukset ekosysteemiin.

Ainakin jotkut bakteerit syövät tai muuten hajoittavat muovia, jolla asuvat. Toiset bakteerit taas syövät toisia bakteereja jne.

Syödäänkö muovisfääriä? Mitä bakteerit ja muovi silloin vaikuttavat syöjiin? Kulkeutuvatko muovit bakteereineen merien halki vai vaipuvatko ne lopulta pohjaan? Muodostavatko ne terveysriskin ihmiselle? Muovisfäärissä asuu monia tuntemattomia bakteereja ja ainakin joitakin taudinaiheuttajia sekä myrkyllisiä leviä.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/06/130627142549.htm

Pentti S. Varis

Kambrin räjähdys, joka seurasi ediacara-vaihetta, on tällä hetkellä tieteen polttopisteessä, koska nyt on ilmestynyt kaksikin tuota ajanjaksoa perusteellisesti analysoivaa teosta, lievästi ID-henkinen Darwins Doubt ja normaalitieteen mukainen parhaiden asiantuntijoiden kirjoittama the Cambrian Explosition.

Tavallisuudesta poiketen Stephen C. Meyerin lievästi ID-henkinen teos on saanut paljon kehuja normaalitiedettä edustavilta professoreilta ja ID-proponentit ovat puolestaan lämpimästi suositelleet the Cambrian Explosition -kirjaa.

http://www.amazon.com/Darwins-Doubt-Explosive-Origin-Intelligent/dp/0062...

http://synergieweb.net/the-cambrian-explosion-the-construction-of-animal...

Myös arkkidarwinisti, biokemian professori Larry Moran on äskettäisessä blogissaan todennut, että "IDioottien" joukossa on todellisia tiedemiehiä.

Geologisesti pienen ajan (n. 40 milj. vuotta) kestäneessä kambrin räjähdyksessä syntyneen monipuolisen eläimistön ilmituloa ei ole onnistuttu vakuuttavasti selittämään darwinistisella pienten muutosten skenariolla.
Tarvittaisiin ehkä nopeita makromutaatioita. Tiede saattaa kuitenkin tarjota uuden, yllättävän näkökulman kambrin räjähdykseen ja evoluutioon yleensäkin. Se on kuuluisien aivo- ja tietoisuustutkijoiden Tononi ja Koch kehittämä integroitu informaatio

http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=a-theory-of-consciousness

Tononin ja Kochin integroitu informaatio merkitsee tietoista tilaa. Eri tietoisuudentilat ovat aivojen eri osissa muodostuneita informaatiotiivistymiä. Tietoisuudentila on tällöin ehkä käsitettävä objektiivisena maailmanelementtinä pikemmin kuin subjektiivisena kokemuksena (vrt. neutraali monismi).

Integroidun informaation idea soveltuu hyvin myös yleisiin solukollektiiveihin (etenkin genomikollektiiveihin) ja niiden evoluutioon. Kuten tietoisuudentilojen tapauksessa, myös evoluutiossa vähäiset reunaehtojen muutokset saavat aikaan suuresti toisistaan poikkeavia informaatiotiivistymiä ja niiden mukaisia evoluution askeleita. Voidaan kuitenkin olettaa, että informaatiolla ja sen tiivistymillä on jotkut loogis-matemaattistyyppiset säännöt, jotka rajoittavat informaation ja sen indusoiman evoluution vain määrätyntyypisiin moodeihin, joita edustavat kulloisetkin eliöluokat.

(Ymmärrän, että tarjoamani blogikommentti ei taida oikein kuulua asiaan, joten..)

Pentti S. Varis

Bakteerit eivät kuhise ainoastaan stromatoliiteissa, vaan kaikki eläimet ja kasvit ovat monien erilaisten bakteerien ja muiden mikro-organismien kansoittamia. Monet bakteerit ovat isännälleen hyödyllisiä ja tärkeitä.

http://www.sciencedaily.com/releases/2013/07/130718142417.htr

Hologenomi merkitsee olion genomin ja oliota iholla, suolistossa jne. kansoittavan mikrobiotan genomeja yhdessä. Hologenomi vaikuttaa aivojen kehitykseen, immuunisuusjärjestelmään, ruoansulatukseen, henkilökohtaiseen ominaistuoksuun ja moneen muuhun asiaan.

But evidence of the impact that these microbes have on their hosts continues to grow rapidly in areas ranging from brain development to digestion to defense against infection to producing bodily odors.

Nyt ymmärretän myös, että sikäli kuin luonnonvalinta toimii, sen kohteena on hologenomi. Niinpä esimerkiksi koiraan ja naaraan mikrobiotan joidenkin bakteerien genomin samankaltaisuus tai erilaisuus ratkaisee jälkeläisten elinkykyisyyden.

http://www.google.fi/search?q=bacterial+genome+pictures&tbm=isch&tbo=u&s...

Tätä on tutkittu manipuloimalla jewel wasp -nimisen ampiaislajin suoliston mikrobiotan muutamien bakteerien genomia. Mitä samankaltaisempia mikrobiotan bakteerien genomit olivat, sitä elinkykyisempiä jälkeläisiä syntyi.

http://www.google.fi/search?q=jewel+wasp+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=...

Aarne Rantala

Eliöiden luokittelusta:
Eikös se mennävuosien 'kansakoulun luonnonopin' luokittelu lähtenyt ihmisestä, niin että ihmistä eniten muistuttavat eliöt luokiteltiin tarkemmin, ja lopuille aina keksittiin sopiva 'roskakori' ?
Lähimpänä ihmistä ovat nelijalkaiset, jotka jaettiin nisäkkäisiin, lintuihin, matelijoihin ja sammakkoeläimiin - kaksi ensimmäistä lienee nykyistenkin käsitysten mukaan ihan järkeviä ryhmiä, mutta lopuissa on vähän roskakorin vikaa. Loput selkärankaiset - niin suulliset kuin suuttomatkin - sysättiin roskakoriin nimeltä kalat, ja loput eläimet - eli eläinkunnan enemmistö - selkärangattomien roskakoriin.
Kaikki muut eliöt sitten kuuluivat kasvikuntaan, josta taas erotettiin pari putkilokasvien ryhmää paljas- ja koppisiemenisiksi, ja sitten loput tumalliset - muut kasvit, sienet, ruskeat levät, jnpp. - samoin kuin bakteerien ja arkkien domainit kokonaisuudessaan sysättiin itiökasveihin.

Teiskon hiilipusseista:
Muistaakseni Arvo Matiston Corycium-raportin (GTK:n julkaisu 268 vuodelta 1974) mukaan hiilipusseista on löydetty kohtuullisen tunnistettavia bakteerisolun jäänteitä, tosin varsin niukasti. Aiheesta lienee käyty melkoinen väittely 1950-luvun alussa, mukana mm. Kalervo Rankama ja Harmon Craig. Mikroskooppisia solunjäänteita niistä taidettiin osata etsiä vasta sen jälkeen kun Tyler ja Barghoorn olivat löytäneet (1953) ja julkaisseet (1954 ja 1965) Gunflintin paremmin säilyneet mikrofossiilit.

Aarne Rantala

Korjaus: Loput selkärankaiset – niin leualliset kuin leuattomatkin – sysättiin ..

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto