Dimetrodon, dinosauruksiakin oudompi ja muinaisempi. Kuva: Danielle Dufault

Muinaisjättiläinen pystyisi syömään isän.

Kuten ”kaikki” tietävät, Dimetrodon ei kuulu dinosauruksiin. Kaikilla tarkoitan niitä, jotka itseni tavoin ovat lapsena innostuneet dinosauruksista ja siinä yhteydessä törmänneet muihinkin muinaiseläimiin.

Itselleni juuri Dimetrodon on jäänyt mieleen yhtenä suosikeistani, vaikka siitä kerrottiinkin lapsuuteni kirjoissa vain niukasti. Siinä viehätti ulkonäkö, joka oli vielä dinosauruksiakin oudompi: selän korkeat luupiikit kannattelivat purjetta, joka saattoi olla lämmönsäätelyelin tai rehvasteluväline.

Dimetrodonien suku oli kaukaista sukua meille nisäkkäille ja eli dinosauruksia edeltäneellä ajalla, permikaudella, jonka loppu tunnetaan elämän historian suurimpana massasukupuuttona.

Dimetrodonit olivat aikansa hallitsevia petoja. Vastikään kanadalaiset tutkijat kertoivat havainneensa, että suvun myöhäisten lajien hampaissa oli hienosahainen leikkuureuna, joka sopi lihakimpaleiden irrottamiseen. Samankaltainen oli monilla lihansyöjädinosauruksilla. Myös dimetrodonit pystyivät siis syömään suurempia saaliita kuin mitä ne saattoivat kerralla niellä.

Samassa tutkimuksessa joidenkin dimetrodonlajien hampaissa nähtiin myös purupintojen nystermiä.

Hampaiden nystermät ovat erityisen tyypillisiä meille ihmisille ja muille nisäkkäille. Nystermien muodosta voi päätellä, onko laji erikoistunut esimerkiksi lihansyöntiin, kasvinsyöntiin vai sekaravintoon. Tavallaan koko nisäkkäiden evoluution voi hahmottaa purupintojen nystermistä. Tutkijoille tämä on onnekasta, sillä kovan hammaskiilteen ansiosta hampaat ovat yleisimmin löytyviä nisäkkäiden fossiileita.

Nisäkkäiden hampaitten kehityksestä on jäänyt erityisesti mieleeni evolutiivisen kehitysbiologian spesialistin Jukka Jernvallin väitöskirja Mammalian molar cusp patterns: Developmental mechanisms of diversity (Acta Zoologica Fennica 1995). Se on ainoa väitöskirja, jonka olen koskaan innostunut lukemaan läpi.

Tuon kirjan tekstistä välittyy sellainen innostus, joka saa jotkut meistä peterpanmaisesti muistamaan lapsuudenuteliaisuutensa vielä aikuisenakin ja ryhtymään tutkijaksi, tiedetoimittajaksi tai vastaavaksi.

Lapsenlapsistani vanhin, joka vuoden alussa täytti kuusi, on ison osan elämästään ollut kiinnostunut dinosauruksista. Ainakaan minä en ole niitä hänelle tuputtanut, vaan hän on itse poiminut kiinnostuksensa jostakin.

Mikä dinosauruksissa vetoaa lapsiin? Tiedekirjoittaja Bob Strauss listaa kolme syytä: (1) dinosaurukset ovat suuria ja pelottavia ja sukupuuttoon kuolleita, (2) dinosaurusten luurangot ovat vaikuttavia ja (3) dinosaurukset pystyvät tekemään, mitä haluavat.

Tuon kolmannen syyn kiteyttää puolestaan Philosophers’ playground -blogin pitäjä tällä tavoin: ”Lapset tykkäävät mielikuvitusystävistä, jotka ovat isompia kuin isä ja voisivat syödä isän.”

Tiede-lehti pohti aihetta numerossa 3/1995 artikkelissa Dinokuume yhä korkealla. Sitä ei valitettavasti löydy netistä, mutta siinä on pari kiinnostavaa lisäpointtia. Helsingin kauppakorkeakoulun markkinoinnin lehtori Timo Rope analysoi syitä dinosauruslelujen suosioon ja huomauttaa, että ne ovat sosiaalisesti hyödyllisiä. Ne vetoavat jännityksen kaipuuseen, ja niiden avulla voi viritellä leikkejä muiden lasten kanssa. Toiseksi aikuiset usein kannustavat lasten dinosaurusharrastuksia, koska niitä pidetään järkevyyden takia hyvinä: ”Vaikka lapset eivät erottele mielikuvitusolentoja ja muinaiseläimiä, me aikuiset pidämme eroa merkittävänä ja pääsemme opettamaan historiaa. Siinä sivussa löytyy luontevaa yhteistä tekemistä esimerkiksi museokäynneille.”

Oma innostukseni dinosauruksiin ja muihin muinaiseläimiin on hiipunut silloin tällöin pulpahtelevaksi harrasteluksi, mutta yleinen uteliaisuus uuden edessä on säilynyt. Luulen, että sama outouden viehätys, joka sai minut pähkäilemään Dimetrodonia, vaikka siitä kerrottiin vähemmän kuin Tyrannosauruksesta ja Triceratopsista, sai minut valitsemaan yliopistobiologiassa pääaineekseni mikrobiologian, josta ei kouluaikanani 1970-luvulla ollut kerrottu oikeastaan mitään.

Onko tämän lukijoilla muistoja lapsuuden tiedeaiheisista innostuksista? Ovatko ne hiipuneet vai säilyneet jossain muodossa?

Kommentit (6)

Cyberman
Liittynyt9.6.2012
Viestejä3

Minulla oli pienenä iso laatikko erilaisia dinosauruksia, ja osasin nimetä niistä jokaisen. Televisiosta tulleet Matkalla dinosaurusten kanssa- ohjelmat nauhotettiin ja katsottiin aina uusiksi ja uusiksi. Jurassic Parkit kuuluivat myös lapsuuteen ja nuoruuteen erittäin vahvasti, ja pidän edelleen niistä elokuvista. Kiinnostavin juttu silloin dinoissa oli se, että ne pystyivät tekemää mitä halusivat ja hallitsivat maailmaa. Oma lempisaurus oli varmaan Diplodocus, Brachiosaurus tai Spinosaurus.

 

Kiitos tästä blogikirjoituksesta, tämä nosti paljon muistoja mieleen.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä279

Saurukset eivät minua juuri hetkauttaneet, kun niistä, kuten brontosauruksesta, kerrottiin minulle lapsena. Intohimoinen harrastukseni kohdistui kaikenlaisiin vesiötököihin ja minulla olikin aina akvaario, jossa niitä oli. Kerrankin sattui sudenkorento kuoriutumaan toukastaan sitä katsellessa. Juotikaita oli myös jännittävä syöttää. Vieläkin saan väristyksiä akvaarioitani tai esim. vesiojien elämää muistellessa.

Myös sekä lentävät että maasta lautojen tai kivien alta löytyneet ötökät kiinnostivat kovasti. Niistä olen lukenutkin, muun muassa mainion ja ihan tieteellisen kirjan "Hyönteiset vuodenaikojen vaihtelussa". Huom: vaikka nimi onkin tylsä, sisältö on sitä kiinnostavampi!

http://valopolku.blogspot.fi/2011/06/hyonteiset-vuodenaikojen-vaihtelussa.html

Myös lintujen kesytystä harrastettiin ja joka kesä joku "Junnu" olikin nokallaan korvanlehteä hyväilemässä.

Nyt myöhemmin saurukset ovat alkaneet enemmänkin kiinnostaa sekä rakenteensa puolesta (joillakin on kuulemma ollut toiset aivot takalistossaan) että evoluution näkökulmasta. Minkälaisen verkoston muinainen saniaismetsä ja vedet asukkaineen on muodostanut? Mikä on ollut sen biodiversiteetin taso? Mikä on ollut saurusten tietoisuuden taso? Mikä on useiden saurusten suuren koon syy? Entä lentokyky; miltä on tuntunut ensimmäisestä lentäjästä? En ole kuitenkaan jaksanut perehtyä tutkimuksiin..

Kirjassaan "Kosmokomiikkaa" Italo Calvino kertoo monen muun hienon jutun ohessa liikuttavan tarinan viimeisen dinosauruksen seikkailuista uusien eläinlajien joukossa

http://www.kiiltomato.net/italo-calvino-kosmokomiikkaa-le-cosmicomiche-1965-suom-1969/

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä279

Nuo Petrin antamat linkit olivat tosi kiinnostavia!

Sitten heräsi kysymys dinosaurusten evoluutiosta.En ole siitä mitään lukenut, mutta katsellessa kuvia en oikeastaan huomaa juuri lainkaan välimuotoja, joita kuitenkin pitäisi olla jokaisen sauruksen linjassa kymmeniä ellei satoja. Eikö niille sitten olisi ilmennytkään mitään ekologista lokeroa?

https://www.google.fi/search?q=dinosaurs+evolution+pictures&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=LAYBU9biG8rNygPek4H4AQ&ved=0CC8QsAQ&biw=1024&bih=514#imgdii=_

Evoluutiokysymys lienee kuitenkin ajateltava täysin uudella tavalla luonnonvalinnan tultua viimein sysätyksi alas valtaistuimeltaan, niin kuin Larry Moran opettaa:

http://sandwalk.blogspot.fi/

The revolution is over and strict Darwinism lost. We now know that random genetic drift is an important mechanism of evolution and there's more to evolution than natural selection. Unfortunately, this blatantly obvious fact is not understood by the vast majority of people and teachers. There are even many scientists who don't understand evolution.

/dev/null
Liittynyt30.7.2013
Viestejä82

Jotain muoviluita olen nähnyt museossa. Asiassa pitää luottaa museon vahtimestarin vakuutteluihin, että ne ovat aitoja.

Pohtija
Liittynyt16.3.2005
Viestejä883

Jep. Olisi kiva nähdä joskus niitä ihan aitoja oikeita luita... Joku T-Rexin pääkallo...

"Perhosten liihottelu voi näyttää epämääräiseltä haahuilulta, mutta se on harhaa. Ne tietävät tarkkaan, mitä tekevät."

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto