Yksi elämäni antoisimmista kokemuksista on ollut lukeminen ylioppilaskirjoituksiin. Tunnetta niin laajan kokonaiskuvan hahmottamisesta eri tiedonalueista en ole myöhemmin enää tavoittanut. Tuosta elämyksestä kuitenkin jäi kokonaiskuvan jano, jota olen koettanut elämäni jokaisena vuotena tyydyttää.

Tämä tuli mieleeni nyt kesäloman jälkeen, kun sain käteeni painolämpimän Tieteen. Numerossa 8/2011 ilmestyi kollegani Annikka Mutasen herättävä juttu lukion fysiikan ja biologian oppikirjoista otsikolla Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse. Siinä kosmologian professori Kari Enqvist lukee madonluvut fysiikan oppikirjoille pedagogiikan professori Jouni Viirin säestyksellä.

Muistan jo omalta lukioajaltani 1970-luvun lopulta, että fysiikassa tarjottu newtonilainen mekaniikka ja voimavektorien pyörittely tuntui vanhanaikaiselta ja itselleni vähäkäyttöiseltä, kun suunnitelmissani ei ollut insinöörin uraa. Todellisen fysikaalisen maailmankuvan aineksia koin saavani vasta, kun aloin omin päin lukea populaaritieteellisiä kirjoja suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Ne tuntuivat olevan nykyajassa ja kertovan maailmasta sellaisena kuin se todellisessa mutkikkuudessaan oikeasti on.

Ainakin senaikaisista koulukirjoista paljon onnistuneemmin maailmankuvaa rakensivat historian ja maantieteen kirjat. Niistä aiheista olenkin ollut koko ikäni innokas jatkamaan yleiskuvan rakentamista, ja tuntuu, että se on ollut suoraa jatkoa kouluopeille.

Oman kouluaikani biologiankirjoista muistan saaneeni muuten hyväntuntuisen kokonaiskuvan, mutta yliopisto-opinnot aloitettuani minulle valkeni, että nykybiologian kingi on dna, josta oppikirjoissa ei siihen aikaan puhuttu juuri mitään. Myöskään sitä eivät lukiokirjani korostaneet, että koko moderni biologia on ymmärrettävää vain evoluution kautta ajateltuna.

Kun Annikka alkukesästä valmisteli kirjajuttuaan, kahlasin hänen pyynnöstään läpi lukion biologiankirjoja ja kommentoin niitä hänelle alustavasti. Molekyylibiologian nousu näkyi kirjojen aineistossa: geenit olivat nyt hyvin esillä toisin kuin omana kouluaikanani. Hämmästyksekseni biokemiallisissa osuuksissa korostettiin kuitenkin solujen rakenneosia ja ”työkoneita” proteiineja, vaikka minun oppimani nykybiologisen maailmankuvan mukaan elämän keskeismolekyylejä ovat informaatiota kantavat kopioitujat dna ja rna. Myöskään evoluutio kaiken selittäjänä ei ollut kirjoissa niin isossa roolissa kuin olisin odottanut.

Lehtemme jutussa biologiankirjat saavat evolutiiviseen kehitysbiologiaan erikoistuneen professori Jukka Jernvallin käsittelyssä fysiikkaa selvästi lievemmän tuomion, mutta moitteita tulee hajanaisuudesta ja evoluution tarjoaman selvän punaisen langan puuttumisesta.

Mikä siinä evoluutiossa tökkii? Eräs toinen kollegani, joka oli taannoin ollut mukana laatimassa lukion biologiankirjoja, oli kirjasuunnitelmassaan ehdottanut evoluutiota punaiseksi langaksi mutta tullut tyrmätyksi. Hän arvelee, että syynä oli biologian perinteinen jakautuminen eri aloihin (fysiologia, ekologia, genetiikka…), joiden edustajat olivat jumittuneet ajattelemaan vain omaa lokeroaan. Ehkä sama vaikuttaa vielä nykyäänkin.

Mutta eikö yleissivistävässä lukio-opetuksessa olisi hyvä rakentaa kaikille yhteinen kokonaiskuva?

Lopuksi fysiikkaan palatakseni: Olisikohan tosiaan aika miettiä lukiolaisille tarjottua oppipakettia uudestaan? Eivät nykynuoret elä vääntyvien vipujen ja vierivien kuulien maailmassa vaan satelliittien ja elektroniikan sekä mustien aukkojen ja alkeishiukkasten. Miksei heille siis kerrottaisi niistä?

Kommentit (7)

Alan Dorkin

"Mikä siinä evoluutiossa tökkii?"

Evoluutiossa (kuten fysiikankin lonkeroissa) tökkii se, että kaikki eivät (jostain syystä) ymmärrä niiden logiikkaa. Omassa biologiankirjassani luki aikoinaan näin:
"Kirahvilla on pitkä kaula, JOTTA se ylettyisi syömään puiden lehvästöjä korkealta."
Muistan hyvin, kun itse pähkäilin tekstin olevan päättelyltään pielessä, eli selityksen olisi pitänyt kuulua tähän tyyliin: "KOSKA kirahvilla on pitkä kaula, se yltää syömään puiden lehvästöjä korkealta."
Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää tai tarkoitushakuisuutta; 99,9% mutaatioista on elinkelvottomia ja ne kuolevat pois. Vaan se YKSI 0,1% on "sitä jotakin", josta SAATTAA kehittyä merkittävää etua tulevien suvunjatkajien kannalta seuraavien vuosituhansien aikana. Tätä logiikkaa eivät kreationistit - eivätkä monet muutkaan - ymmärrä, mutta juuri tällä tavoin evoluutio käytännössä toimii.

Petri Riikonen

Joo, aika yleinen väärinymmärrys taitaa olla se, että evoluutio etenisi jotain päämäärää kohti. Semmoinenhan on tosiaan mahdotonta, koska samaan aikaan, kun eliö evoluutiossa muuttuu, muuttuu koko ajan myös sen ympäristö, ja vähän aikaa sitten edulliselta vaikuttanut sopeuma voikin nyt jo olla ihan käyttökelvoton. Siksi vasta jälkiviisaudella voi sanoa, mikä sopeuma oli parempi kuin jokin toinen.

Toinen juttu on sitten se, että en oikein usko ihmisten käytännössä muodostavan käsitystään tämmöisistä asioista yksittäisten lauseiden logiikan perusteella. Tai että tällainen asia olisi koulussa sillä kuitattu, että tämmöisten lauseiden logiikka olisi kunnossa. Kyllä tuollaiset periaateasiat varmaankin pitää opettaa ihan suoraan periaatteet kertomalla eikä sanontatavan logiikkaan luottamalla. Ja kääntäen en usko, että huolimattomalla lauselogiikalla tuhotaan kenenkään ymmärrystä tieteestä, jos sellainen ymmärrys on jo syntynyt.

Sukkelamato

Koulubiologiassa taidetaan kuvata myös ihmisen fysiologiaa ja elimiä. Tarvittaessa niidenkin käsittelyyn voi ympätä evoluutiota: voitaisiin kertoa esimerkiksi keuhkojen kehityshistoriasta tai milloin eliökunta 'otti' käyttöönsä ensimmäiset pikkuaivot tai mistä periytyy solujen mitokondriot. Hahmottuisi ehkä paremmin, että samanlaista porukkaa tällä pallolla ollaan kaikki lajista riippumatta.

MK

Oman, mitä lie 15 vuoden takaisen, lukiopätkän ajoilta jäi ihmetyttämään mm. historian opetuksen hajanaisuus. Yksittäisiä kursseja oli paljon, mutta niitä ei nidottu yhteen juuri mitenkään. Eikä se olisi onnistunutkaan, koska ensin käydään yksityiskohtaisesti läpi Suomen historiaa, mutta sitä on vaikea sitoa Euroopan ja maailman historiaan, koska noita asioita ei ole vielä käsitelty lainkaan. Historia (ja varmasti moni muukin aine) pitäisi aloittaa yleiskatsauksella ja kohdentaa yksityiskohtiin kurssien edetessä: Ensimmäinen kurssi käsittelisi maailmahistoriaa yleisesti ja keskittisi vain merkittävimpiin tapahtumiin. Toisessa kurssissa voitaisiin käydä Euroopan historiaa tarkemmin; käsitellen tapahtumia, jotka eivät olleet maailmanhistoriallisesti niin merkittäviä, mutta Euroopassa olivat. Vasta kolmannessa kurssissa mentäisi Suomen historiaan, jolloin tapahtumien yhteys muuhun maailman ei jäisi vain hatariksi viitteiksi. Suomi ei ole irrallaan muusta maailmasta, vaikka se sellaisena helposti opetuksen kautta näyttäytyykin.

Alan Dorkin

Ihmisen ymmärrys ja suhteellisuudentaju ovat kehittyneet maapallolla, jossa aistiemme puutteellisuus asettaa tiettyjä rajoja kaikelle sille, mitä havaitsemme ja mitä ymmärrämme. Otetaan esimerkiksi sähkömagneettinen säteily (valo) ja sen hypoteettinen "kaiken kattava skaala" nollasta sataan (0-100). Ihmisen silmä aistii näkyvän valon - sanotaan nyt - skaalassa 45-55 välisen alueen, eli vain noin 10% kaikesta säteilystä. Samalla tavalla aistiemme puutteet rajoittavat kaikkia muitakin havaintojamme, eli ihmisen maailmankuva muodostuu varovastikin arvioiden erittäin puutteellisista lähtökohtatietoista; me havaitsemme vain pienen murto-osan niistä tosiasioista, jotka ihan oikeasti ovat olemassa ympäristössämme ja meissä itsessämme. Esimerkiksi ilman elektronimikroskooppia emme tietäisi mitään viruksista tai bakteereista, joita elimistössämme vilisee pilvin pimein, olimmepa terveitä tai sairaita.

Einsteinin suhteellisuusteoria alkaa "toimia" vasta ulkoavaruudellisissa olosuhteissa, eli teesi "nopeuden kasvaessa aika hidastuu" voidaan todeta toimivaksi vasta silloin, kun meillä on käytettävissämme moderneja, optiikan ja fysiikan havaintovälineitä syhnynnäisten aistiemme tueksi. Voidaan kaiketi perustellusti kysyä sitä, mihin halutaan vetää raja kouluopetuksen (fysiikan, biologian yms.) "pakollisen" opettamisen ja/tai tietämisen suhteen? Onko suomalaisen ylioppilaan ymmärrettävä Einsteinin laaja suhteellisuusteoria, tai Darwinin modernisoitu evoluutioteoria kannesta kanteen, vai riittäisikö niiden osalta suppeampi (aistiemme välityksellä) havaittavan olevaisuuden selittäminen jokapäiväisessä elämässämme? Kuinka monella kansalaisella on valmiudet ylipäätään ymmärtää niitä oivalluksia, jotka esitettiin jo sata vuotta sitten, ja joita on edelleen kehitetty eri tieteiden alueilla?

Omien havaintojeni perusteella monet (hyvinkin "oppineet") lähimmäiseni ovat yllättävän "pihalla" arkielämän perusasioista keskusteltaessa. Voiko kuunpimennys olla milloinkaan muulloin, kuin täydenkuun aikana? Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys, mutta esitäpä se kenelle tahansa ystävistäsi; kuinka moni osaa siihen vastata?

K. Mt.

@MK

Nykyään lukiossa historian kursseja on neljä pakollista, sisällöltään suunnilleen seuraavat: 1. Euroopan talous- ja yhteiskuntahistoria esihistoriasta nykypäivään, 2. Euroopan kulttuurihistoriaa antiikista nykypäivään, 3. Maailman (lue: käytännössä Euroopan) poliittinen historia 1800-luvun lopusta nykypäivään ja 4. Suomen historiaa vuodesta 1809.

Lisäksi on kaksi valtakunnallista syventävää kurssia (suositellaan niille jotka kirjoittavat yo-kisoissa historian): 5. Suomen historia esihistoriasta vuoteen 1809, 6. Muutamia Euroopan ulkopuolisten kulttuurialueiden historiaa.

Yleensä kurssit käydään suunnilleen numerojärjestyksessä (pakko ei tosin ole), paitsi kurssi 5 ennen nroa 4. Koulut voivat järjestää muista soveltavia kursseja.

lukiolainen

Lukion lisäksi tulisi keskittyä myös peruskoulun sivistävyyteen - jos fysiikan (ja osittain biologian) pakollisten kurssien tarjonta on näin heikkoa, kuvitelkaa missä tilanteessa ovat ne, jotka jatkavat ammattikouluun tai eivät hae toisen asteen koulutukseen ollenkaan - he ovat kuitenkin enemmistö peruskoulun päättävistä oppilaista.

Seuraa 

Tieteen tykkääjä

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri ja mikrobiologi, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Hän etsii tieteestä hyötyjä ja iloja.

Teemat

Blogiarkisto