Tämä oli ennen kauhistus, ei suinkaan kaunistus. Kuva: Shutterstock
 

Puilla ei ole tunteita. Se on silkkaa mystiikkaa.

 

Milloin halasit viimeksi kotipihan puuta? Kannattaisi. Sekin kaipaa sylin lämpöä ja rakastaa rutistuksia.

Kasvit ovat nimittäin tuntevia olentoja. Ne muistavat, aistivat kipua ja imettävät vauvojaan. Lähipuut jopa hoivaavat sukunsa nestoreita ja matriarkkoja, kun pitävät juurillaan elossa ikivanhaa kantoa.

Katin viikset. Uskokoon ken tahtoo. Minä en.

Ajatus puiden ja muidenkin kasvien inhimillisistä ominaisuuksista on noussut vahvasti esiin viime vuosina. Yksi idean isistä on saksalainen metsänhoitaja Peter Wohlleben, jonka teos Das Geheime leben der Bäume on ollut maailmalla suurmenestys. Se on käännetty jo kymmenille kielille. Viime vuonna Puiden salattu elämä ilmestyi myös suomeksi.

Wohlleben ratsastaa tieteellä ja kirjoittaa puista sanakääntein, joita on totuttu käyttämään vain eläinkunnasta. Hän kutsuu kaupunkipuita katulapsiksi ja viljelykasveja kuuromykiksi. Oksien leikkaaminen tai metsän avohakkuu vertautuu verilöylyyn.

Vakavasti otettavat tutkijat kuittaavat Wohllebenin tulkinnat ufoiluna. Puilla ei ole hermostoa eikä aivoja. Ne eivät voi tuntea, tiedostamisesta puhumattakaan. Se on ehtaa huuhaata.

Se, että trendi leviää Keski-Euroopasta, ei ole mikään ihme. Metsämystiikasta omaksuttu henki elää väkevänä saksalaisessa luonnonsuojeluideolo

giassa nykyäänkin. Avohakkaaja on massamurhaaja – eihän kaveria saa satuttaa. Samasta syystä ”niitä ei saa kaataa” on yleinen reaktio, kun kaupungeissa parturoidaan puuvanhuksia.

Puunhalailu ja luonnon mystifiointi on osa isompaa aatteellista virtausta. Sen mukaan ihminen on menettänyt yhteytensä luontoon. Ennen puiden ja ihmisten suhde oli läheisempi. Puita kunnioitettiin. Ymmärsimme toisiamme.

Todellisuus on kuitenkin tarua karumpi. Esi-isämme vihasivat metsää.

Suomalaiselle talonpojalle metsä ei ollut kaunistus vaan kauhistus, petojen ja rosvojen piilopaikka. Metsää siedettiin vain silloin, kun sen sai häädetyksi mahdollisimman kauas omasta pihapiiristä. Se oli parhaimmillaan tukkipuuna tai kaskeksi poltettuna.

Ikihongista ja koskemattomasta aarniometsästä tuli maisemaihanne vasta 1800-luvun lopulla, kun kansallisromantikot nostivat aidon luonnon yhdeksi suomalaisen identiteetin rakennuspuuksi.

Leppeää elokuuta Tiede-lehden lukijat!

Kommentit (3)

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

http://www.tiede.fi/blogit/tiedekokki/yksinainen-saarnipuu

http://www.netn.fi/artikkeli/kasvit-kaikki-heidan-viisautensa

https://academic.oup.com/aobpla/article/doi/10.1093/aobpla/plu075/197550...

Kasvien tietoisuudenkaltaisten tilojen olemassaolon kieltäminen ei ole hyvin perusteltavissa, vaikka kasvien omalaatuiset kommunikaatiomuodot houkuttavat aliarvioimaan niitä. Emmehän itse asiassa tunne tietoisuutta muuta kuin omien tuntemuksiemme tulkitsemana "nyt" vallitsevana jonakin..tilana. Emme voi varmuudella kertoa, minkä aivojen osien toiminta lopultakin tuottaa tämän ilmiön, vai ovatko aivot vain apuväline tietoisuuden esiintymiseksi. Ongelma mutkistuu lisää, kun otetaan huomioon Morsellan näkemys, jonka mukaan toiminta on pimaarista ja tietoisuus ko. toiminnasta syntyy vasta jälkeenpäin

https://www.sciencedaily.com/releases/2016/04/160414095549.htm

Tiedekokin aivoja tarkastelevissa blogeissa  olen luonnostellut joitakin tietoisuuden neuroverkoista riippumattomia, mutta kuitenkin aivoperäisiä selityssuuntia mielessä juuri kasvien tietoisuuden perustan selvittäminen. Ketjussani  http://www.tiede.fi/comment/2367256#comment-2367256 olen korpin älykkyyden innoittamana luonnostellut myös vakuumiperäisen selityssuunnan.

psv
Liittynyt27.11.2013
Viestejä308

Tuntuu uskalletulta väittää muinaisten suomalaisten vihanneen metsää.  Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 10.8. oleva artikkeli "Pyhiinvaelluksella Suomen luonnossa" antaa pikemminkin ymmärtää metsän ja yleisesti koko luonnon  jopa mystisten tuntojen sävyttämän yhteyden olleen ihmisille arvokasta henkistä ravintoa. Seidat, pyhät lähteet ja erityisesti pyhät lehdot ovat olleet tällaisia  luonnon voimatekijöiden kokemiseen, rukoiluun ja palvontaan virittäviä paikkoja, joihin aina palattiin. Metsien synkimmätkin alueet olivat arvokkaita tarjotessaan yhteisölle ruokaa. Olen varma, että esimerkiksi suon tuoksut ovat saaneet aikaan saman huumauksen niin silloisille kuin nykyisillekin ihmisille. Niin, erityisesti kansoittivat tätä ihmisen ekologista lokeroa kaikkinaiset pyhät puut, joiden kanssa haluttiin olla - ja oltiinkin - yhteydessä.

Seuraa 

Totta toistaiseksi

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja, joka poistaa varmistimen kuullessaan sanan tieteellisesti todistettu. Hän jakaa pääkirjoituksensa tässä blogissa.

Teemat