TiedeTETin virtuaalicoach Sara Peltola

Mentori kehui itsenäistä työskentelyämme.

Tänään tehtävänantoon kuului tutustumista tiedeaiheisten artikkeleiden ja tutkimusten esittämistapoihin.

Pääsimme myös oppimaan entuudestaan vieraita tapoja, joilla tutkimuksia voidaan esitellä, kuten posterit. Ne ovat julisteita, joihin on esitetty tutkimus, ja niitä pidetään esillä seminaarien yms. yhteydessä.

Pääsimme myös etsimään sukunimikaimojemme artikkeleita, ja tutustuimme eri maisteriohjelmiin. Saimme myös tarkemmat ohjeet seuraavan päivän webinaaria varten.

Ongelmiinkin törmättiin: Yhtä tehtävänannoista ei pystytty suorittamaan verkko-ongelmien vuoksi, mutta muista ongelmista (kuten siitä, että kaikki eivät päässeet aluksi postereihin käsiksi) selvittiin. Isojen tiedostojen avaaminen oli myös hankalaa ja aikaavievää.

Päivässä oli kivointa osan mielestä Latex-kirjoitus, osa tykkäsi, kun selvitimme perjantain webinaarin esiintyjistä hieman taustatietoa.

Toisaalta joidenkin mielestä osa tehtävistä oli vaikeita ymmärtää. Yksi tiedeTETiläisistä (Emilia Heinolasta) joutui tekemään eilisenkin tehtäviä, sillä eilen tehtävien teko ei teknisistä syistä onnistunut.

Mentorin palaute päivästä oli positiivista. Onnistuimme hänen mukaansa hyvin itsenäisessä työskentelyssä erityisesti tänään.

Sinna, Sampo ja Taru, Kirkkonummi

Kommentit (0)

Seuraa 

Tutkijatarha

Nuoret kirjoittavat löytöretkistään tieteen parissa.