Kuva: Sara Peltola

Näin työelämään tutustuminen sujuu virtuaalisesti.

Tervetuloa mukaan tutkimusmatkalle!

Tässä blogissa Virtuaalisen tiedeTETin nuoret kertovat kokemuksistaan ja työskentelystään TET-viikkonsa aikana.

Ryhmä nuoria tutustuu viikon ajan tutkimustyöhön etätyönä kotoaan tai koulusta käsin. Tutkijaryhmissään he keräävät tietoa viikon aiheesta omasta lähiympäristöstään. Näitä ryhmässä pureksittuja pohdintoja ja tuloksia sekä nuorten tunnelmia viikon ajalta voimme seurata tästä blogista.

Virtuaalinen tiedeTET on työelämään tutustumisen uusi ulottuvuus, jonka toteutumista meillä on ilo seurata lokakuun alusta marraskuun loppuun. Joka viikolla mukana on uusi ryhmä nuoria uuden, ajankohtaisen aiheen kimpussa. Mukana on syksyn aikana rohkeita nuoria 16 yläkoulusta Enontekiöstä Espooseen ja Oulusta Imatralle. Heitä tutustumisretkellä tieteen, tutkimuksen ja tuotekehityksen maailmaan ohjaavat 17 asiantuntijaa eri yliopistoista, yrityksistä ja tutkimusorganisaatioista. Koko show’n rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja tirehtöörinä toimii allekirjoittanut.

Syksyn aikana pohditaan seuraavia aiheita:

  • Millaisia mahdollisuuksia voisi tarjota uusiutuviin luonnonvaroihin perustuva kuluttaminen?
  • Miten tietokoneita voi hyödyntää luonnontieteellisten ongelmien ratkaisemisessa?
  • Millaisia ovat lääkeaineiden monenlaiset vaikutukset, niin ihmiseen, luontoon kuin yhteiskuntaankin?
  • Millaista avaruustutkimusta Suomessa tehdään ja miksi?
  • Millainen voisi olla puhtaampi liikenteen tulevaisuus ja miten siihen päästään?
  • Mitä omalla kotipaikkakunnalla on tehty ilmastonmuutokseen liittyen?
  • Millainen tulevaisuus meitä odottaa bioaikana?

Myös ryhmien mentorit voivat ajoittain kertoa meille omia kokemuksiaan nuorten ohjaamisesta ja pohdintojaan viikon teemasta.

Ensimmäisellä, biotalousaiheisella viikolla, tutkijaryhmässä ovat Ellinoora, Ville, Konsta ja Santeri Pyhäsalmelta, Minja Imatralta, Venla ja Teemu Ylivieskasta sekä Hanna-Sofia, Jesse ja Olga Pyhäjoelta. Tätä mahtavaa poppoota mentoroivat Ali Harlin (VTT), Maarit Jaakkola (Tampereen yliopisto), Jarmo Ritalahti (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu) ja Miia Äkkinen (Vaasan kesäyliopisto).

Nyt annetaan uteliaisuudelle siivet!

Sara Peltola, Virtuaalicoach, tiedeTET, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Helsinki

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tutkijatarha

Nuoret kirjoittavat löytöretkistään tieteen parissa.