Tänään hoidettiin viimeisetkin haastattelut pois alta. Pääsimme pelailemaan hauskoja pelejä.

Tänään tiedeTETissä oli luvassa lisää haastatteluja, raporttien kokoamista ja pelien pelaamista välikevennykseksi.

Aamulla kokoonnuimme aamupalaveriin, jossa kysyttiin kuulumiset ja jaettiin päivän tehtävät. Siitä alettiinkin työn touhuun, kuka mitäkin tekemään.

Tutkimusraportteihin kokoaisimme TET-viikon tavoitteet, tehtävänannot, vähän teoriaosuutta tutkimuksesta, asiantuntijahaastattelut, tunnelmia mentorihaastattelusta ja loppupohdinnan.

Haastattelin eilen mentori Markusta, ja hän kertoi paljon tutkijan ammatista. Hän kertoi muun muassa, että tutkijan ammatissa on tärkeää olla ahkera, kansainvälisten kontaktien muodostaminen on tärkeää ja että matematiikkaan ja fysiikkaan panostaminen on hyödyllistä, jos pyrkii tähtitieteilijäksi.

Tänään oli aikalailla itsenäistä työtä, ja mentorit vastailivat parhaansa mukaan kysymyksiimme. Haastattelut valmiiksi saatuaan tettiläiset ryhtyivät raporttien kimppuun. Raportteihin tuli hyvin tekstiä, ja haastattelutkin sujuivat ongelmitta.

Päivä meni tehtäviä tehdessä nopeasti, ja iltapäiväpalaverissa kysyttiin taas kuulumiset ja tekemiset.

Kivointa päivässä oli asiantuntijoiden ja mentorien haastattelut, pelien pelailu ja mentori Markuksen mielestä se, että valmisteilla olevasta tieteellisestä artikkelista oli tullut uusi, päivitetty luonnos luettavaksi.

Miika, Äänekoski

Kommentit (0)

Seuraa 

Tutkijatarha

Nuoret kirjoittavat löytöretkistään tieteen parissa.