Rakennetaanko Suomessa enää ruutukaavaa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kasvukeskuksiin ja kaupunkeihin rakennetaan jatkuvasti ja kaupungit laajenevat. Kaikki tämä kaupunkienlaajennus on kuitenkin vain uusien lähiöiden rakentamista, jonka keskustassa on jokin palvelu/kauppakeskus ja siellä täällä on kioskeja sun muuta.

Kysynkin, että mihin Suomesta on hävinnyt vanha kunnon ruutukaavakeskustojen rakennus, tai ylipäätään se perinteinen suomalainen keskustarakentaminen?

Tietääkö kukaan, että onko jossain päin Suomea menossa tälläistä rakennus hanketta?

Kommentit (2)

Vierailija

Jotain ajatelmia tuli mieleen ruutukaavoituksesta kun sitä nyt otettiin puheeksi.

Taitaa olla melko harvinaista nykyisin. Ennen ruutukaavamalli oli yleinen tapa perustaa uusia kaupunkeja ja muita laajoja asuinalueita. Samaa mallia sovellettiin kohteesta riippumatta. Alunperin ruutukaavaa käytettiin mm. 1800-luvulla (jos ei siis roomalaisten koloniakauden ruutukaavakaupunkeja lukuun oteta), jonka jälkeen muuntui aikansa monitaitomestarien käsissä eläväisemmäksi. Camillo Sitten kirja Der Städtebau nach künstleriscen Grundsätzen vuodelta 1889 sai aikaan uuden aallon. Kirjassa tarkasteltiin erityisesti katujen ja aukioiden luonnetta ja tilavaikutelmaa sekä monumenttien ja julkisten rakennusten suhdetta niihin. Sitte korosti tilojen sulkeutuneisuuden sekä elävän jäsentelyn esteettisiä ja käytännöllisiä etuja. Vastakohdaksi hän asetti piirustuspöydällä syntyneen, viivaimen kahlitseman insinööriarkkitehtuurin. Ennen tätä ruutukaavoitusta kadut ja aukiot oli rakennettu näköhavaintojen pohjalta ja olivat siten ihmiselle miellyttävämpiä.
Samoihin aikoihin myös ilmestyi Ebenezer Howardin kirja To-morrow, a Peaceful Path to Real Reform, joka käynnisti puutarhakaupunkiliikkeen.
Näiden aatesuuntien vaikutuksesta myös Suomessakin suunnittelu muuttui, tosin pienellä viiveellä. Vuosisadan vaihteen jälkeen mm. Gustav Nyström, Lars Sonck, Eliel Saarinen kaavoittivat uudenlaisia alueita, ja ruutukaavoitus palasi vasta 1960-luvulla uudelleen voimiinsa. Sitä sovellettiin silloin uusien lähiöiden suunnittelussa suorakulmaisen koordinaatiston muodossa.

Parhaiten ruutukaava on huomattavissa vanhoissa, 1800-luvulla kaavoitetuissa kaupunkikeskustoissa, uudemmat lähiöt taas ovat suorakulmaisen koordinaatistosta huolimatta hyvin hajanaisia. Kaupunkikeskustoissa taas vanhojen talojen umpikorttelit jäsentävät tilaa tehokkaasti, ja ruutukaava näyttää hyvät puolensa.
Nykyisessä suunnittelussa ruutukaava lienee hyvin harvinainen osittain myös siksi että vanhojen keskustojen umpikorttelit muodostuivat usein monesta eri talosta, ja muurattiin paikalla. Nykyinen rakennustuotanto ei salli tätä, ainakaan hinnan puitteissa. Vanhankaltainen toisiinsa kiinnirakennettu talokompleksi tulisi liian kalliiksi joten sellaisia ei toteuteta. Rakennustuotteet määräävät pitkälti mitä niistä voidaan rakenta., Tälle tielle ajauduttiin jälleenrakentamisen kauden aikana kun rakennettiin paljon ja piti kehittää halpoja rakentamisen malleja, mitä helpotti teollinen rakennusosatuotanto. Jos haluaa jotain muuta kuin mitä rakennusteollisuus tarjoaa, se tulee kalliiks eikä sellaista tehdä, ja tuotanto taas ei kehity jos ei uskota/nähdä uudenlaista tarvittavan. Poljetaan siis hieman paikallaan tämän suhteen nykyisin. Vanhat ruutukaavan umpikorttelit taas rakennettiin rakennusmestarien johdolla paikanpäällä. Joillakin uusilla alueilla korttelipihaa ympäröi sama taloyhtiö, jonka omistuksessa koko tontti on, silloin umpikortteliperiaatetta voidaan toteuttaa yhtenäisen rakennuskannan puitteissa. Mutta nykyisin taas ei ihan suorakulmaista koordinaatistoa suosita uusia alueita suunnitellessa. Suunnittelussa mukaillaan taas paljon Sitten sekä uudempia ympärisöpsykologian ajatelmia. Nykyinen suunnittelu taitanee olla sekoitus ruutukaavaa ja Camillo Sitteä, kummastakin poimittuna toimivampia puolia. Esimerkiksi liian pitkät näkemäpituudet häiristevät ihmisiä ja viivasuorat tiet saavat ihmiset ajamaan autoilla nopeammin kuin mutkittelevalla tiellä. Erilaiset alueet taas antavat erilaisen identiteetin, jolloin paikka koetaan enemmän omaksi kuin silloin jos alue olisi samanlainen kuin toinen. (vrt amerikkalaiset tai brittiläiset lähiöt/talorivit, joissa oman talon tunnistaa vain siitä erilaisesta postilaatikosta.
Osittain umpinaista korttelia suositaan nykyisin aika paljon suunnittelussa, olen tällaisia nähnyt olevan jo olemassa mm. Lahdessa, (olikohan) Keravalla jne. Kortteli on tällöin usein umpinainen isoimpien teiden puolelle ja sisäpihaa rajaa toiselta puolen esim. kolmikerroksinen parkkihalli. Yleistä on että nykyisin rakennusmassat pyritään suuntaamaan korttelin reunoille, jotta keskelle jäisi suojainen piha-alue.
Äh, tekstiä tulisi varmaan lisää, mutta väsyttää. Myös tuleva teksti olisi jäsentämätöntä, joten voisin keskustella aiheesta lisää jos suuntaviivoja ensin annetaan.

Vierailija

Olisiko niin, että ruutukaava viehättää, koska se pitää sisällään hyvin rakennettuja taloja ajalta ennen elementtirakentamista - siis tuota, mistä Katja edellä kirjoittaa vanhasta rakennuskannasta.
Ruutukaava sinänsä tuntuu vähän luonnottomalta, mutta kun kävelee vaikka jossain Suomen vanhoista puutalokortteleista, alkaa kohta toivoa, että pääsisi tänne asumaan.
Sitä mieltä olen, että minne ruutukaavaa on aikanaan rakennettu, ei sitä pidä mennä ainakaan pois ottamaan. Ja jos vanhojen talojen joukkoon on uutta pakko laittaa, tehtäköön se niin hyvin vanhaan (siis pre-1940) tyyliin sopivasti kuin suinkin. Lisäksi saisi sieltä välistä ottaa pois likimain kaikki 1960-1990 rakennettu elementtipytinki...

Uusimmat

Suosituimmat