Murhaaminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Oletteko ajatelleet luinka helppoa se on?
Tarvitsee vain tietää asiat, mitkä uhria ärsyttävät eniten ja yllyttää valtava joukko tekemään jatkuvasti juuri noita asioita. Selvennän hiukan:
Jos uhri on esim. läski ja vihaa läskiksi haukkumista, niin silloin kakara laumat ja jäteihmiset yllytettäisiin aina kohdattaessa kävelemään niin kuin läski kävelee ja matkimaan syömisen ääntä samalla elehtien. Tuota vainoa jatkettaisiin valtavalla joukolla vuosikausia niin, että tulos olisi selvä: murha. Toki mikä tahansa muukin heikkous rrä viasta gaselli kävelyyn ym. aiheuttaisi pitkän päälle saman tuloksen.

Entäpä klassinen pää täyteen viinaa ja puukko kaunoja selvittämään. Eikö olisikin helppoa, eihän monikaan itseään osaisi edes umpihumalassa hillitä?

Entäpä vihamiehen päälle ajaminen autolla, miten helppoa se olisikaan.

No niin pointti tässä jutussani nyt on seuraava:
On sama vainotaanko joku hengiltä, vai tapetaanko muilla esimerkkini tavoilla, mutta Suomen lain mukaan ainoastaan puukolla tappaminen voi tuoda murha tuomion. Pitäisikö Suomen lakia uudistaa, koska yhteiskunta muuttuu ja ihmiset ovat yhä enenevässä määrin tietoisia lain kiertämiskeinoista?

Kommentit (13)

Vierailija
Gideon
...mutta Suomen lain mukaan ainoastaan puukolla tappaminen voi tuoda murha tuomion.

Tuo nyt ei pidä paikkaansa, mutta mitä lakiin tulee niin kaiketi sitä voisi hivenen uudistaa.

-Hebo

Vierailija

Roskaa. Tuollainen vainoamisen epäily on jo sairasta, eikä sellaista tapahdu. Sinun kannattaisi ihan oikeasti kertoa edes jollekin tuosta, esimerkiksi työpaikkalääkärille/kouluterveydenhoitajalle tai mieluummin psykiatrille. Ellet epäile heidänkin olevan "juonessa" mukana.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Muuttaa? Mihin suuntaan? Murhaamisen helpottamiseksi? Että "äiti-se-tuijottaa-mua" olisi rangaistava teko?

Vai toiseen suuntaan, että karjuu ilmoille "mä-tapan-ne-kaikki" kun kaikki mättää ja joutuu vankilaan rikoksen suunnittelusta? Että joutuu oikeasti suojautumaan foliokypärällä kun ajattelee pahaa jostakusta?

Oikeastaan en haluaisi elää kummassakaan yhteiskunnassa.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Puukolla ei oikein tavallinen ihminen humalassa tapa harvoin on ihmiset kuollu.

Se on sellasta tökkimistä. Vaikka armeijassa opetetaan ainakin kirjassa pistimellä tappamista. Puukolla tappaminen ei eroa paljon siittä.

kaulaan tai vatsaan tökätään ja sitten käännetään.

Vierailija

Kirves puree paremmin.

Entäs jos murhaa sen takia että joku ärsyttää sut suunniltas? Pitäiskö sitten päästä tuomiotta?

Vierailija

Muuten en sano mitään, mutta jos haluaa tappaa ihmisen, kannattaa se tehdä autolla. Täysillä päin, kaahaa karkuun ja jos jäät kiinni, sano että se oli vahinko. Jos tilanne oli sellainen että jopa karvainen demari tajuaa että teit sen ihan tahallasi, sano olleesi humalassa. Tuomio laskee joka tapauksessa murto-osaan.

Vierailija

Murhasta aina pitää rangaista mitä ankarammin. Murha on aina suunniteltu juttu. Jos pidät ravintolassa puukkoa mukana on se jo suunniteltua.

Mutta on myös tappo ja raaka pahoinpitely ja vahinko missä ihmiseltä riistetään henki. Mutta eivät ole samoja asioita kuin murha.

Kyllähän toisen voi "pistää hengiltä" puukolla vaikka miten monin eri tavoin ja ne eivät täytä murhan tunnusmerkkiä suunnitelmallisuutta.

Eihän se ole murha jos joku "juoksee puukkoon" ja kuolee?
Tai tanssipaikan ulkopuolella tulee tappelu ja joku "vahingossa" lyö liian lujaa kaveria joka meinaa viedä toisen naisen. Samalla kallo halkeaa. Eihän sekään ole murha. Sehän on vahinko?

Kun hieman jokainen seuraa oman suvun kirkon kirjoja niin sieltä muuten selviää, että suvussa ei esiinny paljoa muuta rikollista kuin;
Viinapäissään tappelu tansipaikan ulkopuolella ja puukolla tai muulla vastaavalla välineellä riistetty henkiä.
Eihän nämä kai ole murhia?
Vahinkoja sattuu?
Rangaistus eri kuin murhasta?

Vierailija
Rollerball
Muuten en sano mitään, mutta jos haluaa tappaa ihmisen, kannattaa se tehdä autolla. Täysillä päin, kaahaa karkuun ja jos jäät kiinni, sano että se oli vahinko. Jos tilanne oli sellainen että jopa karvainen demari tajuaa että teit sen ihan tahallasi, sano olleesi humalassa. Tuomio laskee joka tapauksessa murto-osaan.

Höpö höpö, ei se murhaa miksikään muuta että olet ollut humalassa.

Vierailija

"Murhasta aina pitää rangaista mitä ankarammin. Murha on aina suunniteltu juttu. Jos pidät ravintolassa puukkoa mukana on se jo suunniteltua."

TÄH???

"Mutta on myös tappo ja raaka pahoinpitely ja vahinko missä ihmiseltä riistetään henki. Mutta eivät ole samoja asioita kuin murha."

Niin?

"Kyllähän toisen voi "pistää hengiltä" puukolla vaikka miten monin eri tavoin ja ne eivät täytä murhan tunnusmerkkiä suunnitelmallisuutta."

Unohdit toisen murhan tunnusmerkin: poikkeuksellisen julma henkirikos on aina murha. Totta, jos viillät taidokkaasti vihollisesi jalkavaltimon auki, niin voit selvitä törkeällä pahoinpitelyllä ja kuoleman tuottamuksella.Tai jos puukotat yhden iskun suoraan sydämeen, niin varmasti kyseessä on vain tappo, mikäli se ei täytä suunnitelmallisuuden tunnusmerkistöä.

Eihän se ole murha jos joku "juoksee puukkoon" ja kuolee?
Tai tanssipaikan ulkopuolella tulee tappelu ja joku "vahingossa" lyö liian lujaa kaveria joka meinaa viedä toisen naisen. Samalla kallo halkeaa. Eihän sekään ole murha. Sehän on vahinko?

Tappo tai kuoleman tuottamus, riippuu todistajista yms.

Totean tähän loppuun, että järjestelmällinen ja tahallinen toisen vuosikausia kestänyt vainoaminen vaikkapa perinnön takia, jos vaikka uhri olisi huumattu ja pakotettu laittamaan nimi muutamaan mystiseen paperiin, on murha. Onko ketään tuollaisesta ikinä tuomittu, tai onko mitään tuollaista ikinä edes yritetty tutkia? Tai onko ketään tuomittu murhasta, jos on aiheuttanut vihamieshensä kuoleman ajamalla tämän päälle autolla?

Vierailija
Gideon
Tai onko ketään tuomittu murhasta, jos on aiheuttanut vihamieshensä kuoleman ajamalla tämän päälle autolla?

Tässä lähimenneisyydessä oli ainakin iltapäivälehdessä tapaus jossa oli kyseessä tahallinen yliajo. Pariskunta riiteli ja nainen otti auton ja lähti ja miehen seistessä keskellä tietä pysäyttääksen naisen ei nainen edes hipaissut jarrupolkimeen. Sitä en muista kuoliko mies ja onko nainen ehditty jo tuomita, mutta tuo nyt ei kuitenkaan murhana mene läpi.

Päälleajot tutkitaan kyllä aina jos on hivenenkään syytä epäillä että kyseessä ei ole ollut aivan puhdas onnettomuus, mutta onko tämmöisiä tapauksia sitten ollut niin mene ja tiedä.

Edit: No tässäpä se sitten onkin: http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?folder=%2FUutiset%2FKotima...

Vierailija
Hebokatti

Niin ajatteleppa sitä, murhasta tulee vähintäään 12v, mutta esimerkkisi nainen sai yliajamalla tehdystä henkirikoksesta 2v, mistä hän joutuu istumaan puolet, eli vuoden. Jos nainen olisi heilauttanut puukkoa yliajamisen sijaan, niin hän olisi voinut saada vähintään 12v.

Eli Suomessa kannattaa tehdä henkirikos autolla päälle ajamalla tai vainoamalla uhri itsemurhaan. Jos näin tekee, ei voida tuomita vankilaan kovinkaan pitkäksi aikaa.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Ei ollut itse käräjien kulkua tuossa tarkemmin selitetty, niinkuin ei lehtiartikkelilta voi vaatiakkaan. Kuitenkin noilla tiedoilla tuntuu tuomio kovin pieneltä, jospa sitten törkeästäkään kuolemantuottamuksesta ei enempää tuomita. Tiedä sitten, kuka siitäkään olisi hyötynyt,vaikka akka istuisi loppuelämänsä linnassa. On oikeusoppineiden asia miettiä, milloin juttu täytttää tapon tunnusmerkit. Maalaisjärjellä ajateltuna on kyllä saivartelua jollei kyseessä ollut tappo, humalassa tehty, mutta sitä ei tosiaankaan pidetä lieventävänä asianhaarana , niinkuin Gigdeon tuntuu luulevan.

Voihan tietenkin olla, ettei nainen yksinkertaisesti jostain syystä kerennyt mitään tehdä yliajon estääkseen, kiihtyneessä mielentilassa kun oli. Sekään ei selvinnut miksi lähti juovuksissa ajamaan, silloinhan reaktioaika on pitkä. Ei ole sekään lievetävä asia.

Lierikki Riikonen

Vierailija
Gideon
Niin ajatteleppa sitä, murhasta tulee vähintäään 12v, mutta esimerkkisi nainen sai yliajamalla tehdystä henkirikoksesta 2v, mistä hän joutuu istumaan puolet, eli vuoden. Jos nainen olisi heilauttanut puukkoa yliajamisen sijaan, niin hän olisi voinut saada vähintään 12v.

Eli Suomessa kannattaa tehdä henkirikos autolla päälle ajamalla tai vainoamalla uhri itsemurhaan. Jos näin tekee, ei voida tuomita vankilaan kovinkaan pitkäksi aikaa.

Otappa nyt huomioon että nainen ei tappanut miestä vaan hän kuoli aivan toisen auton yliajamana ja kuten tässä ilmi tulikin niin pitäisi olla mihin verrata, eli minkälaisia tuomioita törkeistä kuolemantuottamuksista ylipäänsä on langetettu?

En sanoisi tuota autolla yliajamista yhtään sen paremmaksi keinoksi, päinvastoin se voi olla helpommin murhaksi osoitettavissa kuin puukolla tehty "tappo" (jota yhtä hyvin voi olla suunnitellut tarkkaan).

Uusimmat

Suosituimmat