Robotti löysi elottamasta elämää

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
Robotti löysi elottamasta elämää

Pieni robotti on tunnistanut alkeellisen elämän merkkejä Pohjois-Chilestä Atacaman autiomaasta, jota on pidetty lähes elottomana paikkana. Robotin rakentaneen työryhmän päämääränä on lähettää elämänetsijä Marsiin.

Metrin korkuinen Zoë-robotti, joka kulkee neljällä pyörällä, tutki maapallon kuivinta aluetta. Robottia kauko-ohjattiin Pittsburgista, sillä tutkijat halusivat simuloida työskentelyä Marsissa. Myös robotin paikka oli valittu satelliittikuvista, kuten Marsinkin tapauksessa tehtäisiin, ja Zoën etenemimistä ohjattiin sen itsensä lähettämien näkymien perusteella. Lupaaviin kohtiin Zoë suihkutti fluoresoivia ainetta, jotka on suunniteltu hohtamaan eri värein muun muassa dna:n ja proteiinien tunnistamiseksi. Seuraavaksi pintaan kohdistettiin lyhyt välähdys valoa. Näin tutkijat erottivat jopa hohtavan aineen – kirkkaalla auringonpaisteellakin. Autiomaasta löytyi New Scientist –lehden mukaan lehtivihreää ja syanobakteereita.

Tutkijat jäljittivät myöhemmin robotin reitin ja tarkistivat sen havainnot: ei virheitä.
Zoë rakennettiin Yhdysvaltain avaruushallinnon, Nasan Ames-laboratorion tutkijan Nathalie Cabrolin johdolla. Sen menestyksestä kertoi Nasan tiedote.


http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2077

Voisiko Marssissa olla uutisessa kuvatun kaltaista elämää?
Jos sieltä ei sitä kuitenkaan tutkimuksissa löydy niin kannattaisiko sitä viedä ja istuttaa sinne? (Eräänlaista interplanetaarista elämän keinosiemennystä.)

Kommentit (1)

Vierailija

Jos maasta lähetetään sinne luotaimia niin todennäköisesti Deinococcus Radiodurans "Conan The Bacterium" kulkeutuisi mukana. Se kestää
•säteilyä 3000 kertaa ihmiselle kuolettavia annoksia
•kuivuutta
•liuottimia

On muuten muutenkin aika mielenkiintoinen tämä bakteeri. Paljon mahdollisia käyttötapoja pienellä geneettisellä muuntelulla mm saastuneiden maa-alueiden puhdistus.

Uusimmat

Suosituimmat