Työn ilottomuuden tutkimuksia

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tämä on tieteellinen artikkeli työn ilosta ja sen puutteesta.

Ennakko-oletuksena on, että yhteiskunnassa on pakosta oltava jokin taho, jolle ei sovi se, että työ olisi iloa. Pyrin todistamaan pelkällä puhtaalla järjellä, että yhteiskunnassa on taho, joka pakottaa ihmiset kärsimään työstä, koska muutoin tuo taho ei voisi todistella tarpeellisuutta, jos se opettaisi työn iloa.

Työ ei saa eikä voi olla iloa silloin, kun on (uskonnollinen) oppi ja (poliittinen) laki ihmisen muusta kuin yölevon tarpeesta. Jos yölepo ei riitä, niin silloin on tieteellisesti ja järjellä todistettu, että yhteiskunnassa on jokin taho, joka ylläpitää ihmisten uskoa vastenmieliseen, ja erityisiä lepopäiviä vaativaan työhön.

Tieteellä ei voi perustella, miksi ihmisen tulisi levätä mielekkäästä työstä, koska on mahdotonta osoittaa tieteellisesti, että mielekäs työ rasittaa ihmistä. Jos tiede ei halua perustella vastenmielistä työtä tieteen vastaiseksi, niin se ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että tiedemiehet tekevät vain tilattuja tutkimuksia, jotta tiedemiehet saisivat edelleen uskoa olevansa olevansa oikeutettuja lupapäiviinsä --tiedemiehet eivät voi olla vapaita siitä sairaudeta, joka vaatii ihmisiä tekemään ilotonta työtä, eli joka vaatii arjen, joka pitää korvata lupapäivillä.

Työ ei saa olla iloa, jos joku hyötyy rahallisesti ilottomasta työstä.
Työn ilottomuus on fakta, jos työn tähden pitää pitää laillisia tahi ns. normaaleja lepopäiviä.
Lepopäivät ovat kiistaton todiste, ettei ihmisen työ ole hänelle mieluista työtä, koska jos ihminen ei kokisi työtään vastenmieliseksi, niin silloin hän tekisi sitä joka päivä, ja lepäisi aina vain öisin.

Jotta tuo jokin yhteiskunnassa vaikuttava yksityistä hyötyä tavoitteleva taho saisi pitää etuoikeutensa, niin se vaatii, että sen on jollakin tavoin jatkuvasti ponnisteltava pitämään työt vastenmielisinä, jotta ihmiset saataisiin tekemään sitä työtä, joka hyödyttää vain ja ainoastaan sitä yksityistä etua tavoittelevaa tahoa.

Ainoa keino, jolla ihmiset saadaan tekemään vastenmielistä työtä on yhdistää lainsäädäntä yhdeksi uskonnon kanssa. Koska uskontojen papit ovat entisaikojen yhteiskunnallisia loisia, joiden ei tarvinnut tehdä itse mitään, koska he pelottelivat ikuisella kärsimyksellä ihmiset tekemään vastenmielistä työtä vaatimalla heitä tekemään sellaista työtä, josta he saivat luvan levätä yhden päivän viikossa.

Lepopäivä on peräisin pappien valtakaudelta, jolloin sitä suoraan kutsuttiin lupapäiväksi; papit antoivat luvan levätä, eikä niin, että papit olisivat nähneet ja ymmärtäneet ihmisten tekevän sellaista työtä, joka rasittaa heitä. Jos nimittäin entisaikojen luvan antajat olisivat ymmrtäneet työn rasittavan ihmistä, niin silloin he olisivat ymmärtäneet myös, että on olemassa mieluistakin työtä, jota ei koeta rasitukseksi, ja jota ihmiset tekisivät halustaan eli ilosta vuoden jokaisena päivänä.

Jotta papit saisivat oppinsa lupapäivästä pysymään jumalallisena totuutena, niin he pettivät jatkuvasti itseään väitteillään siitä, miten ihmisen pitikin kokea työ rasitukseksi, koska se oli Jumalan tahto siksi, että työ oli vastenmielistä, joka oli vastenmielistä siksi, että se oli jonkun aatamin omenan seurausta

Papit siis opettivat, että Jumala tahtoi ihmisten tekevän vastenmielistä työtä, koska muutoin papit eivät olisi voineet olla lupien ja lakien säätäjiä, jos ihmiset eivät olisi kokeneet ns. arkisen elämän olevan rasittavaa. Arki siis erotettiin rasittavaksi työksi, jotta saatiin ihmiset uskomaan, miten Jumala tahtoi heidän olevan laiskoina yhtenä päivänä viikosta, koska se ei ollut papien mukaan Jumalan tahto, että ihmiset olisivat tehneet arjesta juhlaa itselleen.

Kun sitten muutkin kuin papit halusivat päästä osalliseksi vastenmielisen työn siunauksellisuudesta omalle navalleen, niin he vaativat, että uskonto on erotettava heimon vanhimmista. Ja se ero tapahtui yksinkertaisesti siten, että heimon vanhimmiksi itsensä korottaneet asettivat papit virallisesti leipäpapeiksi, kun he sitä ennen olivat itse itsensä leipäpapeiksi korottaneita.

Leipäpappeina pappien piti vain siunata kaikki se käskytys, joka ennen oli tapahtunut pappien toimesta, mutta joka sittemmin alettiin kutsua poliittiseksi toiminnaksi. Leipäpapit eivät voineet mitään sille, että nyt he itse joituivat vastenmieliseen työhön, kuten siunaamaan atomipommit, käsiaseet ja hyökkäyssodat, koska muutoin he olisivat saaneet potkut

Ja näin ihmiset saatiin sisäistämään vastenmielinen työ luonnolliseksi ihmisen osaksi, josta ei ollut mitään ulospääsyä, koska sekä laki että uskonto julistivat, miten työ oli luonnostaan vastenmielistä, mutta sen palkaksi sai sitten yhden lupapäivän poliitikoilta viikossa.
Se, että nykyään ihmisillä on jo kaksi tahi useampi vapaapäivä viikossa ei millään tavoin sumenna sitä tosiasiaa, että edelleenkin kyseessä on poliitikkojen ja kirkon opetus siitä, miten ihmisetn tulee tehdä työtä niskalimassa ja selkä särkien

Lupapäivään, eli ns. sapattiin uskominen saa aikaan sen, ettei ihminen lainkaan kyseenalaista vastenmielisen työnsä mielekkyyttä, vaan uskoo täysin sokeasti, että näinhän ihmisten tulee elää ikuisesti tehden mitä tahansa, jotta voi sitten uskoa, että lepopäivä on tarpeen.

Lepopäiväänuskovat haluavatkin pettää itseään, koska he pelkäävät jäävänsä työttömiksi, jos he vaatisivat itselleen mieluista elämää myös arkisin. Ja juuri usko lepopäivään ja viikonloppuun saa aikaan sen, että rikkaat saavat edelleen turvallisin mielin rikastua, koska yksikään lepopäivään uskova ei voi mielessäänkään vaatia itselleen mielkästä arkielämää, koska silloin hän menettäisi välittömästi oikeutensa yhteen tai kahteen lupapäivään, jos hänen pitäisi tehdä vain sellaista työtä, josta pitää.

Se, että alussa papit vaativat ihmisille yhden lupapäivän, koska muutoin ihmiset eivät olisi voineet uskoa vastenmielisen työn olevan Jumalan tahto, on saanut aikaan sen, että ihmiset on yleisesti saatu uskomaan olevansa tuomittuja ikuisesti tekemään vastenmielistä työtä, jotta he voisivat edelleenkin uskoa olevansa oikeutetteja yhteen tahi useamaan lupapäivään. Pappien luomasta uskosta lepopäivän autuuteen on tullut itseään ruokkiva peto, joka vaatii ihmisiä jatkuvasti uhraamaan tämä ainutkertainen elämänsä rikkaiden krääsän tuottajiksi.

Jokin syy on oltava yhteiskunnassa, joka saa ihmiset uskomaan, että heille kuuluu rasittava arki. Syy ei ole mikään muu kuin yhteiskunnan sairaius, eli rikkaat, joiden esi-isiä papit ovat, ja jotka edelleenkin kuuluvat rikkaisiin. Jokainen, joka uskoo lepopäivään, uskoo siihen siksi, että se on yhteiskunnan sairaus, jotta kukaan ei paranisi iloon ja arjen autuuteen.

Sivut

Kommentit (28)

Vierailija

Nyt kun kerrankin luulen ymmärtäväni Katia voin sanoa jotakin. Eli siis minun pitäisi tehdä sunnuntainakin työtä joka ei kovin mielenkiintoiselta muuten tunnu. Silloin pääsisin tästä yhteiskunnan luomasta järjestyksestä ? Taikka en menekkään keskiviikkona töihin koska se on joidenkin iso-kihojen luoma periaate ?

Yhteenvetoko on, että nykyinen järjestely hevon kuuseen ja jokainen tehköön hommi millon tahtoo ? Ei taida kuule sopia tämän pojan johtajalle moinen, muuten menee työvuorot sekaisin ja tuotanto töppäsee siihen paikkaan.

Vierailija

Minä en vaadi anarkiaa, koska olen jo todistanut, että kun ihminen elää älyllistä elämää, niin silloin Hänessa itsessään on se sisäinen rajoite, joka tekee tyhjäksi kaikki ulkoiset lait ja asetukset ja uskonnot.

[list:3k07svk6]Teidän on täysin mahdotonta saada minua uskomaan, että ihminen voisi olla älyllinen, jos hän tarvitsee älyn korvikketta, eli ulkoisen ohjaussysteemin, kuten uskonnon tahi lakisysteemin.[/list:u:3k07svk6]

Minä en myöskään vaadi ketään tekemään vastenmielistä työtä edes sunnuntaisin, vaan vaadin, että jokaisen on välittömästi lopetettava työ, joka tuntuu vastenmieliseltä. Jos sitten poliitikot vaatisivat sen tekoa, niin jos poliitikot eivät itse sitä pysty tekemään kovalla palkallaan, niin silloin se työ on täysin hyödytöntä.

Vaadin, että jos te vastaatte, niin yrittäkää edes ymmärtää. Tähän mennessä yksikään teistä ei ole ymmärtänyt mitään, mitä olen kirjoittanut. Teidän pitäisi käsittää, että minä olen oikeutettu sanomaan näin, koska minä itse näen, että teidän vastauksenne menevät joka kerta ohi sen, johon itse tähtään.

Teidän on täysin turhaa syyttää minua epätieteelliseksi tahi uhata minua jollakin helwetillä tahi banauksella...

Saatte toki niin tehdä, mutta silloin te itse olette uskontojen uskovia ja älyttömiä lain orjia.

Vierailija

Jos me emme kykene ymmärtämään kirjoituksiasi, niin silloin sinun pitäisi kirjoittaa helppotajuisemmin. Tarkoitushan on keskustella.

Vierailija

Tämä yhteiskuntahan on periaatteessa sellainen, että ihminen laitetaan tekemään töitä yhteisönhyväksi. Toisaalta ei asiat aina ole niin ihaanteelisia. Joskus sen ns. yhteisön suurimman rahapotin ottaakin ovelimmat ja keljuimmat. Jos ryhtyy työttömäksi saa silti elää yhteiskunnan muikaisesti. Varmasti jokainen ymmärtää, että epä-mieluista työtä ei ole kiva tehdä, mutta joskus sitä on pakko koska ei ole parempaa tarjolla/saatavissa. Miksi sitten kapinoida jos siitä itse hyötyy. Joskus elämä on työtä eikä pelkkää huvittelua. Työnantaja tarvitsee työntekijöitä ja yhteiskunta on sellainen, että työhön tarvitaan työntekijöitä. Nyt on vaan siis kysymyksessä mieluisen tekemisen löytämisestä. Asia selvä.

Vierailija

Itselläni ei ole takanani "tieteellisiä" tutkimuksia tässä asiassa.
Ainoastaan 23 V empiirinen kokemus suuryrityksessä.
Olen tehnyt lähes kaikkia mahdollisia työaikamuotoja.
Suosittelisin asiasta kiinnostuneita lukemaan kyseisen kirjan.
Olen samaa mieltä Corinne Maierin kanssa lähes kaikista kirjan väitteistä.

”Tervetuloa laiskuus” on toimihenkilöiden manifesti

Mitä ajatella kirjasta, joka rohkaisee julkeasti laiskuuteen ja kehottaa aloittamaan myyräntyön työpaikalla jo huomenna? Protestanttisen työetiikan omaksuneelle Corinne Maierin provosoiva pamfletti ”Tervetuloa laiskuus” on vapauttavaa luettavaa.

Ranskalainen taloustieteilijä ja psykoanalyytikko Corinne Maier ei kainostele, vaan lataa heti alkuun kirjassaan ”Tervetuloa laiskuus” pöytään muutamia totuuksia yritysmaailmasta. Kirjan perusviesti on kaikessa yksinkertaisuudessaan monien mielestä mullistava: miksi ihmeessä meidän pitäisi sitoutua työpaikkaamme, joka ei kuitenkaan sitoudu meihin?

Maierin mukaan meidän tulisi käyttää hyväksemme työpaikkaamme, koska se on joka tapauksessa tähän asti käyttänyt hyväkseen meitä. Työntekijän asenteen työhönsä pitäisi olla suoraviivainen, sillä töissä ollaan vain palkan takia, eikä muuta tarvitse työntekijältä odottaa. Kyynistäkö? Toki. Maierilla on kuitenkin syytökseen vastaus valmiina: ei yritystoimintakaan mitään humanismia ole.

Puhutaanko sinun työpaikallasi ”pääskeemasta tietokoneistamissuunnitelmassa” tai ”merging projectien follow-upista”? Maierin hampaissa on erityisesti yritysmaailman käyttämä kieli. Mitä enemmän työntekijä käyttää kapulakieltä, sitä enemmän hänen uskotaan olevan ajan hermoilla. Harmittomana Maier ei yrityskieltä erehdy pitämään, vaan vertaa yritysmaailmassa käytettävää kieltä George Orwellin 1984 -teoksen newspeakiin. Kieli tyrkyttää itsestäänselvyyksiä ja sulkee pois vaihtoehtoiset arvot. Englanninkielisillä termeillä saadaan ikävät asiat, kuten irtisanomiset, kuulostamaan vähemmän ikäviltä: yrityksessähän vain läpikäydään ”reengineering”, ei suinkaan jaella potkuja.

Tutkinnoista lennokkeja

Tutkinnoilla Maier ei enää näe olevan kaksistakaan arvoa. Työntekijältä odotetaan ennen kaikkea sopeutumiskykyä ja mukautumista. Tutkintotodistuksista voi tehdä lennokkeja, koska Maierin mukaan toimihenkilöt värvätään sen mukaan mitä he ovat, ei sen mukaan mitä osaavat. Yritys mobilisoi käyttöönsä koko työntekijän persoonallisuuden. Tärkeiksi ovat nousseet epämääräiset ”ihmissuhdetaidot” ja ”kommunikaatiokyvyt” eli itsensä tykö tekeminen, eivät tiedot, taidot ja tutkinnot. ”Pian meille opetetaan pelkkää työhönottajan hurmaamista”, ennustaa Maier.

Maierin kirja on raikas, koska se on kirjoitettu keskiluokalle, tai ainakin niille, joita ennen kutsuttiin keskiluokaksi: siistiä paperityötä tekeville toimihenkilöille. Perinteisille työväenluokkaisille duunareille ovat työpaikalle ja esimiehelle irvailu sekä lakkoilu olleet tuttuja juttuja, mutta toimihenkilöille ei juuri ole kehittynyt keinoja purkaa työhön liittyvää turhautumistaan. Maier ei kuitenkaan säästele sanojaan: hänen mielestään palkkatyö on vain orjuuden moderni muoto. Suurimmasta osasta työtä ei Maierin mukaan ole mitään hyötyä, mutta silti yhteiskunta kehottaa jatkuvaan työntekoon. Harva kuitenkaan kysyy Maierin lailla: ”Minkä ihmeen takia?”

Toimihenkilöstä koneiston hiekanjyväksi

Mitä Maier tarjoaa ratkaisuksi työelämän ongelmiin? Hän kehottaa toimihenkilöitä sabotoimaan työpaikkaansa yksinomaan olemalla jouten ja vain teeskentelemään työntekoa. Maierin neuvot tuntuvat monesta yritysmaailmaan tutustuneesta tutuilta: operatiivisia tehtäviä kannattaa välttää, ja suuntautua epämääräisiin ”kehittämistehtäviin”, jolloin työsuoritusta on vaikeaa mitata. Aikaa kannattaa varsinaisen työnteon sijaan käyttää itsensä myymiseen ja verkostoitumiseen. Maier kehottaakin toimihenkilöitä olemaan kuin koneistoon eksyneitä hiekanjyviä. ”Ryhtykää firman surkimukseksi tai susikappaleeksi, joka poikkeaa itsepintaisesti normista ja on manipuloinnille kuuro”, Maier yllyttää.

Corinne Maierin kirja on käännetty jo 12 kielelle, ja se on kohonnut heti myyntitilastojen kärkeen. Eikä ihme, osuuhan se keskelle keskusteluja irtisanomisista ja työpaikkojen kiristyneestä työtahdista. Kirja sopii hyvin seuraksi kesäiselle laiturinnokalle – tai innostavaksi luettavaksi työmatkoille. Kirjan lukeneille saattaa tosin käydä kuin itse kirjailijalle. Aiemmin sähköyhtiö Electricite de Francessa (EDF) työskennellyt Maier on jättänyt yritysmaailman taakseen, ja keskittyy omien sanojensa mukaan nyt lähinnä psykoanalyysiin ja kirjoittamiseen. Saman ohjeen hän antaa toimihenkilömanifestissaan muillekin yritysmaailmaan väsyneille: ”Valkokauluksiset toisinajattelijat, irtautukaa!”

Teksti: Veera Luoma-aho/A4 Media Oy
Kuva: Markko Taina / Tammi

Corinne Maier: Tervetuloa laiskuus. Taidosta ja välttämättömyydestä tehdä työssä mahdollisimman vähän.
Suom. Erkki Jukarainen. 120 s., nid. OVH 10,90. Tammi, 2005.

Vierailija
Epäilijä;
Ranskalainen taloustieteilijä ja psykoanalyytikko Corinne Maier ei kainostele, vaan lataa heti alkuun kirjassaan ”Tervetuloa laiskuus” pöytään muutamia totuuksia yritysmaailmasta. Kirjan perusviesti on kaikessa yksinkertaisuudessaan monien mielestä mullistava: miksi ihmeessä meidän pitäisi sitoutua työpaikkaamme, joka ei kuitenkaan sitoudu meihin?

[size=150:2mjm55jf]Mahtavaa![/size:2mjm55jf]
Kerrankin näen asiaa, eli miten mieletöntä, eli raamatullista teettää vastenmielistä työtä, jonka teettäjiä ei pätkääkään kiinnosta mikään muu kuin sen työn tuottavuus --OMALLE navalle.

Papit ja poliitikot luulevat olevansa hyväntekijöitä, kun he säätävät lisää ja lisää työaikalakeja ja vetovat niiden perustuvan Jumalaan tai valtion etuun, mutta kuka tahansa ajattelija pystyy näkemään, miten mieletöntä on perustella jumalan tahdolla (tai valtion edulla) sitä, että ihmisen pitäisi tehdä arkisin vastenmielistä työtä, koska Jumala on muka säätänyt lepopäivän, ettei ihmisen tarvitse tehdä joka päivä sentään vastenmielistä työtä.

Hyi että, miten mua etoo rikkaiden ns. ajatukset! Ja sitten täällä ns. tiedemiehet, eli etupäässä ateistihihhulit kirkuvat, ettei kati sinenmaa ole muuta kuin hullu, jota ei tartte kuunnella....

Miten hemmetissä se voi olla valtion etu, kun ihmiset sairastuvat psyykkisesti ja fyysisesti siitä työstä, jota rikkaat perusturvan menetyksellä uhkailemalla vaativat ihmisiä tekemään? Luulisi näin älyllä asiaa ajatellen, että valtion ja uskonnon etu on siinä, ettei yhteiskunta ole itse osallisena minkään sairauden luomisessa; että mahdollisimman moni ihminen tulisi toimeen omilla, eli kun mahdollisimman moni ihminen olisi valtiosta ja uskonnosta riippumaton.

Yksikään ei pysty tieteellä todistamaan, että mielekäs työ vammauttaa ihmisen? Se taasen ei edes tarvitsekaan mitään tieteellistä tutkimusta, että vastenmielinen työ ei teekään mitään muuta kuin aiheuttaa kärsimyksiä, eikä yksikään ihminen joutuisi tekemään vastenmielistä työtä, jos meillä ei olisi pyhiä kirjoja, missä Jumalan väitetään asettaneen LUPApäivän, jotta rikkaat saisivat teettää ihmisillä vastenmielistä työtä.

Vierailija

Kiitos, epäilijä

taidan ostaa tuon kirjan seuraavista eläkerahoista.

Mielenkiintoista verrata sen ajatuksia "Työelämän huonontumisen lyhyeen historiaan", jota ties kuinka monetta kuukautta jonotan kirjasosta.

Kirja "Menestyjäluuseri" käsittelee samaa teemaa, suosittelen, vaikkei totisesti ole helppoa luettavaa.

Kun noita tuotantotalouden arvoja on ruvettu soveltamaan työhön, jossa työn tekijä ydinminässään tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä ( sairaanhoito, vammaisten kuntoutus ym.) tuloksena on paljon inhimillisiä konkursseja. Työntekijät esim. terveydenhuollon puolella kärsivät parhaillaan suuresta arvokriisistä.

Mummo

Vierailija

Kyseistä kirjaa on saatavana mm. akateemisessa kirjakaupassa.
Tämäkään kirja ei ole mikään helppolukuinen, mutta se palkitsee ajattelevan lukiansa monella makealla naurulla.
ÄLKÄÄ KOSKAAN NAURAKO MUILLE, VAAN AINOASTAAN ITSELLENNE

Itselleen nauraminen on eräs vaikemmista asioista, mutta kun uskaltaa yrittää sekin on mahdollista.

Vierailija

Se on aliarvostettu laji, nimittäin itselle nauraminen, uskallan sanoa, vaikkakin näkökantani on epäilemättä itsekeskeinen, koska harrastan sitä itsekin.

Vierailija
kati sinenmaa
vaadin, että jokaisen on välittömästi lopetettava työ, joka tuntuu
vastenmieliseltä.

Jos työ olisi hupia, niin olisiko se enää työtä?
Mielestäni työ saa olla tietyssä määrin vastenmielistä, koska sitähän työ
on: työtä. Luonnollisesti työntekijä kaipaa jonkinlaista henkireikää,
että työ ei käy vallan sietämättömäksi. Näitä henkireikiä voivat olla
tauot, urasuunnittelu, keskustelut jne... Mutta varsinainen työkin on tehtävä.

Vierailija

Ja ajatelkaa, miten työ on kehittynyt. Kun keräilijä-metsästäjän tarvitsi olla noin kolmisen tuntia vuorokaudessa "työn touhussa" saadakseen Arabian astiastoonsa, lähinnä sen lautaselle riekkoa, niin jo maanviljelyskulttuurissa silloinen kuokkija joutui jo tekemään melkein kuusituntista työpäivää kuvitteellinen Hankkijan-lippis päässään saadakseen vellikuppinsa täyteen. Nykyinen amerikkalainen farmari tekee melkein yhdeksäntuntista työpäivää saadakseen särpimen ynnä siihen kulutustavaraa, kuten tupakit ja bourbonit ynnä uudet farmarit.

Ihan normaalista ja jokapäiväisestä elämästä on pikku hiljaa tullut lähes päivittäistä raadantaa ja työstä itseisarvo, asemasta ihmisarvo ja järjettömyydestä normaali.

Vierailija

Perustoimeentulo tulisi olla kansalaisoikeus. Asuminen, ruoka ja vaatteet ilmaisia. Vastaus on kansalaispalkka, jolla tämä mahdollistetaan. Monet eivät kuitenkaan tyydy vain perustarpeiden tyydyttämiseen, vaan haluavat kerskaa ja ovat valmiita tekemään työtä ansaitakseen tämän kerskan, jota voidaan sitten verottaa ja sitä kautta maksaa kansalaispalkan kustannukset.

Vierailija
kati sinenmaa

Tähän mennessä yksikään teistä ei ole ymmärtänyt mitään, mitä olen kirjoittanut.
vähennä sitä huumeitten käyttöä niin joku saattaa onnistua tuossakin. oikeesti, sun jutuista tulee mieleen lähinnä hamppu.net foorumeitten trippikokemukset kun tieteelliset jutut jolle tää foorumi on ilmeisesti omistettu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat