PELTIRUMPU ja muita kirjoja ja elokuvia

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tänä iltana hemmotellaan hyvien elokuvien ystäviä yhdellä kaikkien aikojen parhaista eurooppalaisista elokuvista. Peltirummun on meistä moni jo nähnyt, mutta varmasti löytyy niitäkin, joilla kiehtova kokemus on vielä edessä päin. Lainaan alle lyhyen esittelyn YLE:n sivulta:

Peltirumpu (K15)
TV2 klo 22.50

TV2 perjantaina, 1.7.2005

PELTIRUMPU
- Günter Grassin romaaniin perustuva saksalaisklassikko

Peltirumpu on saksalaisen Volker Schlöndorffin kohuttu, ylistetty ja viime vuodet hieman pimennossa ollut elokuva, joka perustuu Nobel-palkitun Günther Grassin romaaniin. Elokuva kertoo saksalaisen pikkupojan Oskarin vaiheista 1920-luvulta lähtien Puolassa ja Saksassa.

Varttuessaan kohti itsetuhoaan asteittain kulkevassa natsi-Saksassa, Oskar näkee aikuisten maailman muuttuvan yhä järjettömämmäksi ja vastenmielisemmäksi. Niinpä hän tekee ainoan mahdollisen protestinsa aikuisten maailmaa vastaan: hän kieltäytyy kasvamasta aikuiseksi samalla, kun aina pelon iskiessä hakkaa peltirumpuaan ja kiljuu lasia särkevällä äänellään.

Cannesin Kultaisen Palmun sekä parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut Peltirumpu on elokuvahistorian kuuluisimpia saksalaisia elokuvia. Se tarjoaa alusta loppuun unohtumattoman sarjan vaikuttavia ja mitä erilaisimpia, niin groteskeja, surrealistisia, kauniita, hauskoja, eroottisia kuin kauhistuttaviakin kohtauksia.

Elokuvaa roolittavat David Bennent, Mario Adorf ja Angela Winkler. K15 aikuis- ja väkivaltaisten teemojen vuoksi. Elokuva kuuluu Elämä peruttu - ihmisiä sodassa 1939-45-teemakokonaisuuteen.

vn/mj
_________________________________________________________

Günter Grassin saman nimiseen kirjaan perustuva Peltirumpu on harvinainen esimerkki elokuvasta, joka on käytännössä täydellisesti onnistunut menestyskirjan filmatisointi. Itse kirjahan on eräs modernin kaunokirjallisuuden kulmakiviä, suurenmoinen moderni klassikko, joka on vaikuttanut osaltaan koko 1900-luvun jälkipuoliskon kaunokirjallisuuteen. Niin Nobel-palkittu kolumbialainen Gabriel García Márquez (mm. Sadan vuoden yksinäisyys), kuin kulttimaineen saavuttanut yhdysvaltalainen John Irvingkin (mm. Garpin maailma) ovat saaneet vaikutteita Grassin Peltirummusta, erityisesti hänen kertomatyylistään. Schlöndorffin elokuva onnistuu taltioimaan erinomaisesti Grassin kertomuksen groteskin hengen, ei vähiten menninkäismäisen David Bennetin, tarinan Oskarin loistavan roolisuorituksen ansiosta.

Menestyskirjoista on tehty kosolti elokuvia, vaihtelevalla menestyksellä. Yleisesti ottaen elokuvat eivät tunnu yltävän kirjojen tasolle, vaikka monet onnistuvat silti kohtalaisesti, jotkut harvat jopa hyvin. Tällaisia, mielestäni kirjaansa selvästi huonompia elokuvia ovat niin Francis Ford Coppolan Mario Puzon Kummisedästä ohjaama Kummisetä-trilogia (vaikka oli toki elokuvanakin erinomainen, etenkin kaksi ensimmäistä osaa), kuin vaikkapa Henri Charrièren omaelämäkerralliseen romaaniin, Vanki nimeltä Papillon pohjautuva, Franklin J. Schaffnerin ohjaama Papillonkin. Molemmat elokuvat ovat hyviä, mutta eivät mielestäni yllä kirjan tasolle, etenkään Papillon ei lähellekään. Samoin vaikkapa Graham Greenen loistavasta Jutun loppu-romaanista tehty saman niminen elokuva oli mielestäni lähes täysi floppi. Ei toiminut edes elokuvana, vaikka ei olisi kirjasta koskaan kuullutkaan.

Eräs mieleeni tuleva, kirjansa veroinen elokuva on Ludvig Moyzischin mainioon vakoilutarinaan perustuva Operaatio Cicero, josta Joseph L. Mankiewicz ohjasi mainion mustavalko-jännärin vuonna 1952.

Käytännössä kaikki näkemäni Arto Paasilinna-filmatisoinnit ovat olleet kirjoina ja elokuvina lähes yhtä hyviä - tai ainakin saman tasoisia - mikä tuo taso nyt sitten kulloinkin sattuu olemaan. Mielestäni onnistuneita elokuvia olivat ainakin Hirtettyjen kettujen metsä ja Onnellinen mies, joille yhteistä oli se, että kummatkin olivat elokuvina parempia, kuin kirjoina. Kirjat eivät sisältäneet mitään sellaista, jota ei olisi ollut elokuvassakin - olivat päin vastoin tylsän puoleisia lukea elokuvan nähtyään, koska kaikki meni dialogia myöten täsmälleen kuten leffassakin.

Lähelle kirjaansa ylsi mielestäni Steven Spielbergin ohjaama, Peter Benchleyn samannimiseen romaaniin perustuva Tappajahai vuodelta 1975. Elokuvan jatko-osat olivatkin sitten jo täysin luokattomia, silkkaa rahastusta.

Oma lukunsa ovat vielä menestyselokuvat, joista tehdään myöhemmin kirja! Itse olen pyrkinyt kiertämään moiset opukset kaukaa, mutta olisiko jollain tällaisen lukemisesta kokemusta ja mielipiteitä; voiko elokuvakäsikirjoitukseen perustuva kirja olla jopa parempi kuin itse elokuva?

Kaikki kirjallisuutta ja elokuvia koskevat mielipiteet ovat luonnollisesti enemmän tai vähemmän subjektiivisia, eivätkä omani tee siinä poikkeusta. Olisikin mielenkiintoista lukea, millaisia kokemuksia kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista ja mahdollisesti elokuvien pohjalta tehdyistä kirjoista palstan lukijoilla mahtaa olla?

Sivut

Kommentit (198)

Vierailija

Olen kasvanut enemmän sanojen kuin kuvien maailmaan, siksi en halua yleensa katsoa kirjasta tehtyä elokuvaa.

Loistava poikkeus oli "Olemisen sietämätön keveys". Elokuva oli tietysti paljon typistetympi kuin kirja, mutta molemmat eheitä ja upeita teoksia.

Peltirumpu menee nauhalle, mutta en tiedä, uskallanko sen katsoa. Saattaa olla liian stydiä tavaraa kaikessa laadukkuudessaan.

Mummo

Vierailija

Mielestäni elokuvat eivät voi yltää kirjojen tasolle, eivät koskaan. Oikein hyvä tarina vaatii valtavasti sivuja ja kertomista, ei pariin tuntiin voida mahduttaa sellaista.

Yksi poikkeus on. Tämä on siis minun mielipide. Stephen Kingin novelliin pohjautuva elokuva Shawshank redemption. Suomeksi ilmestynyt nimellä Rita Hayworth-avain pakoon.

Tuo on ainoa kerta kun minä koen että leffa on parempi kuin kirja...!

Vierailija
Mummo
Olen kasvanut enemmän sanojen kuin kuvien maailmaan, siksi en halua yleensa katsoa kirjasta tehtyä elokuvaa.

Loistava poikkeus oli "Olemisen sietämätön keveys". Elokuva oli tietysti paljon typistetympi kuin kirja, mutta molemmat eheitä ja upeita teoksia.

Peltirumpu menee nauhalle, mutta en tiedä, uskallanko sen katsoa. Saattaa olla liian stydiä tavaraa kaikessa laadukkuudessaan.

Mummo

Minähän sanoin, että tämä on subjektiivista: minä taas en pitänyt Olemisen sietämätöntä keveyttä kummoisenakaan elokuvana ja kirja oli valtava pettymys. Tosin vertasin sitä tietenkin Kunderan muihin - mielestäni mainioihin - kirjoihin, kuten Naurattavien rakkauksien kirja, Jäähyväisvalssi, ja mitä kaikkia niitä onkaan. No, jos oikein asiaa rupean muistelemaan, niin minua taisi eniten harmittaa elokuvan ympärillä ilmennyt tavaton 'hypetys' - suhtauduin kieltämättä alun perinkin siis varauksellisesti molempiin teoksiin. Eihän se kirjakaan nyt loppujen lopuksi niin huono ollut...

Vierailija

No kaiken taiteen kokeminen on subjektiivista, eihän se muuten taidetta olisikaan.

Eri kirjat kolahtavat eritavoin riippuen omasta eämäntilanteesta, ehkäpä Olemisen..luin juuri sellaisessa vaiheessa että se täräytti.

On paljon kirjoja ja kirjailijoita, jotka varmasti ovat hyviä, mutta jotka eivät minulle ole avautuneet. Kafka on sellainen: teksti oli niin vaikuttavaa, että en yksinkertaisesti sitä kestänyt. Ulysseusta ja venäläisiä klassikoita olen urhesti yrittänyt, mutta kesken ovat jääneet.

No, ehkäpä olen niille kypsynyt joskus vanhempana. Onneksi, onneksi on kirjoja

Mummo

Vierailija

Koska Peltirumpu tulee joka tapauksessa jo toistamiseen minulla nauhalle, niin laitan pari riviä tässä välissä.

Elokuvat tosiaan harvemmin yltävät kirjojensa tasolle, kuten Baltkin totesi.

Ja Mummo, tuli sanoistasi mieleeni, että Kafkan Oikeusjuttu taisi olla leffana lähes kirjan veroinen, ainakin kaukaisen muistikuvani mukaan. Ja tuo mitä sanot elämäntilanteen vaikutuksesta kirjojen (ja yleensä taiteen) kokemiseen on tietenkin aivan totta.

Kuten sanottu, Peltirumpu onnistuu elokuvana taltioimaan kirjan hengen niin hyvin kuin se ainakin tapahtumien osalta käytännössä vaan on elokuvalle mahdollista. Mutta yksi puute elokuvaan auttamattomasti jää. Grassin upea, suorastaan fantastinen kieli, ja edelleen uskomattoman tuore ja omaperäinen tapa kertoa, eivät mitenkään voi näkyä elokuvassa. Siksi en voikaan olla suosittelematta kaikille elokuvasta pitäneille ehdottomasti myös kirjan lukemista!

Vierailija
Mummo
Olen kasvanut enemmän sanojen kuin kuvien maailmaan, siksi en halua yleensa katsoa kirjasta tehtyä elokuvaa.

Loistava poikkeus oli "Olemisen sietämätön keveys". Elokuva oli tietysti paljon typistetympi kuin kirja, mutta molemmat eheitä ja upeita teoksia.

Peltirumpu menee nauhalle, mutta en tiedä, uskallanko sen katsoa. Saattaa olla liian stydiä tavaraa kaikessa laadukkuudessaan.

Mummo

Mummon kanssa tässä niin samoilla linjoilla.

Mites meni sinulle tuo Kärpästen herra.?

Sekin on minusta jokseenkin tavoittanut sen kirjan hengen.

Vierailija

En tiedä, kysyitkö Mummolta vai minulta, mutta vastaan joka tapauksessa omasta puolestani, että Kärpästen herra onnistui tosiaan hienosti myös elokuvana, vieläpä molemmat versionsa, vaikka muistaakseni pidin vanhemmasta mustavalko-elokuvasta ehkä enemmän.

Goldingin kirja on kyllä niin loistava, että täytyisi ollakin jo aika lahjakas saadakseen siitä tehtyä huonon elokuvan. Tai, tarkemmin ajatellen perun sanani; kyllä niitä floppeja on onnistuttu tekemään mitä erinomaisimmista lähtökohdista!

Vierailija

Tulipa tässä kotimaisista kirja-leffoista mieleeni muutama klassikko:

Mielestäni niin Linnan Pohjantähti-trilogia kuin Tuntematonkin hakkaavat niistä tehdyt elokuvat mennen tullen (ja Tuntemattomassa sekä Laineen, että Molbergin version), mutta tämä ei tarkoita, että leffat olisivat huonoja - päin vastoin - leffat ovat erinomaisia, mutta eivät vaan kerta kaikkiaan pärjää vielä erinomaisemmille kirjoilleen. Ja tämä oli tietenkin taas minun subjektiivinen mielipiteeni, ellei joku sitä hoksannut.

Ilmari Kiannon kirjojen filmatisoinnit ovat onnistuneet niin ikään loistavasti. Mielestäni sekä Punainen viiva, että Ryysyrannan Jooseppi ovat lähes kirjojensa veroisia elokuvia, joskin niistä olisi ehkä aika tehdä jo modernimmat versiot. Luulen, että katsojia kyllä löytyisi; itse tarinathan ovat täysverisiä klassikoita.

Sitä vastoin Sinuhesta 1950-luvulla tehty Hollywood-tekele on niin kaamea, että älkööt kukaan vaan sen nähtyään kuvitelko, että sillä olisi Waltarin fantastisen kirjan kanssa nimeään enempää tekemistä!

IsoJussi
Seuraa 
Viestejä987
Liittynyt16.3.2005

Useimmiten hyvästä kirjasta ei saa tehtyä hyvää elokuvaa. Katselin tuossa juuri Arturo Perez-Reverten kirjaan perustuvan elokuvan Yhdeksäs Portti. Petyin pahasti. Jos en olisi lukenut kirjaa ennen, elokuva olisi ollut varmaan ihan hyvä. Kun kuitenkin olin kirjan lukenut, ja omaan päähäni rakentanut oman maailman kirjalle, ei sellaista maailmaa kukaan pysty rakentamaan, ei edes Roman Polanski.

Ja sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Oikeastaan ainoa kappale joka on versiona parempi kuin alkuperäinen on Jimi Hendrixin All along the watchtower (Bob Dylan).

Ja muuten sitten, moi moi taas kaikille. I'm back. Olinpa aikani siellä missä verkko ei tarkoita lähi- tai kaukoverkkoa, vaan sitä laitetta mistä saadaan muun muassa savusiian raaka-ainetta. Nam nam. Nyt olen kuitenkin taas sivistyksen parissa.

Same shit, different day...

Vierailija
IsoJussi
Useimmiten hyvästä kirjasta ei saa tehtyä hyvää elokuvaa. Katselin tuossa juuri Arturo Perez-Reverten kirjaan perustuvan elokuvan Yhdeksäs Portti. Petyin pahasti. Jos en olisi lukenut kirjaa ennen, elokuva olisi ollut varmaan ihan hyvä. Kun kuitenkin olin kirjan lukenut, ja omaan päähäni rakentanut oman maailman kirjalle, ei sellaista maailmaa kukaan pysty rakentamaan, ei edes Roman Polanski.

Ja sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Oikeastaan ainoa kappale joka on versiona parempi kuin alkuperäinen on Jimi Hendrixin All along the watchtower (Bob Dylan).

Ja muuten sitten, moi moi taas kaikille. I'm back. Olinpa aikani siellä missä verkko ei tarkoita lähi- tai kaukoverkkoa, vaan sitä laitetta mistä saadaan muun muassa savusiian raaka-ainetta. Nam nam. Nyt olen kuitenkin taas sivistyksen parissa.

No tervetuloa sivistyksen pariin! Tuliko kalaa?

Kyllähän kirjallisuus ja elokuva ovat sen verran erilaisia taidemuotoja, että harvemmin niiden teho ja ennen kaikkea taiteellinen taso säilyvät yhtä hyvinä uuteen formaattiin muokattaessa. Ja sama pätee moniin muihinkin asioihin, kuten mainitsit.

Mutta joskus tämä kuitenkin onnistuu, kuten on havaittu. Lähinnä kyse on silloin itse tarinan ja sen 'hengen' - tai tunnelman - onnistuneesta siirtämisestä, kuten vaikkapa juuri Peltirummussa. Väittäisin, että suuri osa epäonnistumisista johtuu tekijöiden huonosta ammattitaidosta tai/ja - etenkin jenkkituotantojen kohdalla - usein kaupallisen tuotantokoneiston sössimisestä taiteelliseen sisältöön. Ei ole yksi eikä kaksi loistavaa kirjaklassikkoa, jotka on Hollywoodissa kuorrutettu niin yltä päältä siirappiseksi mössöksi, että hyvä jos alkuperäistä tarinaa alta tuntee!

Tuo on tietenkin totta, että kirjaa lukiessa muodostaa niin tapahtumista kuin henkilöistäkin omat mielikuvansa, ja kirjan lukeneiden 'sydämen valloittamiseksi' saavat kyllä niin käsikirjoittaja, ohjaaja kuin näyttelijätkin paiskia töitä tosissaan. Jos yksikin kohta mättää, jää koko homma yleensä puolitiehen.

Tuon Yhdeksännen portin olen tainnut nähdä leffana, mutta kirjaa en ole lukenut. Mitäs muuten pidit Tolkienin Sormus-trilogian filmatisoinneista kirjoihin nähden? Itse en ollut lainkaan niin pettynyt kuin mitä leffateatteriin astellessani ensin odotin.

Vierailija
IsoJussi
Useimmiten hyvästä kirjasta ei saa tehtyä hyvää elokuvaa. Katselin tuossa juuri Arturo Perez-Reverten kirjaan perustuvan elokuvan Yhdeksäs Portti. Petyin pahasti. Jos en olisi lukenut kirjaa ennen, elokuva olisi ollut varmaan ihan hyvä. Kun kuitenkin olin kirjan lukenut, ja omaan päähäni rakentanut oman maailman kirjalle, ei sellaista maailmaa kukaan pysty rakentamaan, ei edes Roman Polanski.

Ja sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Oikeastaan ainoa kappale joka on versiona parempi kuin alkuperäinen on Jimi Hendrixin All along the watchtower (Bob Dylan).

Ja muuten sitten, moi moi taas kaikille. I'm back. Olinpa aikani siellä missä verkko ei tarkoita lähi- tai kaukoverkkoa, vaan sitä laitetta mistä saadaan muun muassa savusiian raaka-ainetta. Nam nam. Nyt olen kuitenkin taas sivistyksen parissa.

No ensinnäkin Iso Moi Isolle Jussille! Tervetuloa sieltä wildernessistä tänne wildernettiin! (Heitinpä tuossa hassunhauskan sanaleikin, ihan naurattaa itseänikin, hah haa!)

Minulle kävi niin päin että katsoin ensin elokuvan. Siis tämä Yhdeksäs Portti. Pidin siitä, se herätti kiinnostuksen lukea kirja ja pidin sitten siitäkin.

ChG kyseli mielipiteitä Sormusten Herran filmatisoinnista. Minusta Peter Jackson on onnistunut siinä niin hyvin kuin on suinkin mahdollista. Kirjahan on niin rönsyilevä että siitä on jouduttu karsimaan epäolennaisuuksia pois.
Esimerkkinä joku Tom Bombadil joka joutikin mielestäni pois.
Harvoin on ollut sellaista elokuvakokemusta kuin ensimmäisessä osassa;
sormussaattue on kääpiöiden Moriassa ja Gandalf uskaltautuu lisäämään vähän valoa kääpiöiden kuninkaitten salissa...

Ostin tämän TSH ohjaajan version. Jokaisessa osassa on runsaasti lisämateriaalia joka antaa syvyyttä tarinaan.

Pomppaan tästä iloisesti toiseen asiaan.

Harvat elokuvat sietävät jatko-osia. Ne ovat yleensä vain rahastusta.
Poikkeuksena on mielestäni Alien.

Voi miten minun käy kateeksi sellaista henkilöä joka pääsee katsomaan vaikkapa ensimmäistä Alienia ilman minkäänlaista ennakkotietoa. En tiedä miten elokuva saadaan enää jännittävämmäksi ja ahdistavammaksi.
Olen katsonut leffan varmaan 20 kertaa mutta se toimii silti vieläkin.

Alien 2, sen voi katsoa minun mielestäni monella tavalla. Ensinnäkin sotaleffana. Pojat (ja tytöt) lähtevät aika tyylikkäästi sotaan. Itsellenikin tuli tunne ensimmäistä kertaa katsoessani että eihän nyt Alienit voi meille mitään kun avaruusmerijalkaväki lykkää ison vaihteen silmään.
No turpaan tuli että tukka lähti. (Tässäkin elokuvassa kannattaa muistaa hankkia ohjaajan versio, sen verran pahasti on leikelty meillä telkussakin esitetty leffa...)

Lisäksi tämä elokuva -ja koko sarja- on mielestäni varsin feministinen.
Ensimmäisessä osassa sankari on nainen. Hän on ainoa joka selviää hengissä Nostromosta.
Toisessa osassa taas kaksi äitiä ottaa yhteen lastensa puolesta. Ellen Ripley on tosin menettänyt lapsensa. Lapsi on kuollut vanhuuteen sillä aikaa kun Ellen ajelehti syväjäädytyksessä avaruudessa. Tästä tuhotusta siirtokunnasta Ellen löytää ainoan henkiinjääneen; pienen tytön jollaisena hän muistaa oman tyttärensä olleen silloin kun hän lähti aikoinaan avaruuteen...

Alien-äiti taas puolustaa omia jälkeläisiään ja haluaa kostaa niiden tuhoajille. Siitäpä saadaankin aika rankka loppukohtaus.

Kirjoittelen lisää myöhemmin jos tämä vuodatus ylipäänsä jotakuta kiinnostaa.

Vierailija

Balt

Kyllä 'vuodatuksesi' oli hyvinkin kiinnostavaa luettavaa, laitahan lisää vain samanmoista.

Olin noista THS- ja Alien mietteistäsi käytännössä niin samaa mieltä, että minun taitaa olla turha lähteä kohta kohdalta jo käsittelemiäsi asioita läpikäymään. Tulee vain sellaista jees jees ja sama toisin sanoen - meininkiä, johon huomasin jo yön tunteina Iso Jussille vastatessani hiukan sortuneeni. Eihän minun kai tarvitse joka ikistä ketjun mielipidettä kommentoida, vaikka ketjun avasinkin. Olen vielä noviisi tässä ketjujen isännöintihommassa, suonette anteeksi.

Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin täytyy minun silti pari mieleeni tulevaa ajatusta noista edellä mainituistakin heittää; ei voi mitään, sormet niin rupesivat syyhyämään!

Taru sormusten herrasta sen verran, että minustakin se oli uskomattoman hyvin onnistunut kirjan filmatisointi, vaikka toki pidin omaa, kirjoja lukiessani - ensimmäisen kerran jo hyvin nuorena - muodostamaani mielikuvaa tapahtumista sinä ainoana oikeana, kuten varmaankin me kaikki. Oikeastaan ainut tässä mieleeni tuleva kirjan kohta, joka olisi mielestäni pitänyt tehdä elokuvaan toisin, olivat entit. Muistelen niiden olleen yksi kirjan parhaita ja jännittävimpiä episodeja ja elokuvassa taas, ainakin minulle, aika moinen pettymys. No joo, myös Morian vuoripeikko (vai mikä lie) oli kauhistuttavasta ulkonäöstään huolimatta paikoin hiukan koominen rikkoessaan selkeästi fysiikan lakeja viuhtomalla ympäriinsä kuin jättikokoinen hiiri. Kohtauksen kuvaus toi väistämättä mieleen jotkin 1930-luvulla tehdyt hirviö-elokuvat, jossa pahviset pienoismalli-otukset heiluvat kuin heinämiehet, välillä moninkertaisilla nopeuksilla luonnolliseen verrattuna.

Mutta esimerkiksi Klonkku oli mainio, joskaan ei paras näkemäni versio tuosta omalaatuisesta otuksesta. Ehdoton huippu-Klonkku on nimittäin Kari Väänänen Ryhmäteatterin tv-elokuvaksikin taltioidussa THS:ssa! Väänänen vastasi ainakin minun kirjasta saamaani mielikuvaa Klonkusta täydellisesti. Ei mitään tietokoneanimaatioita eikä trikkejä - silkkaa näyttelijätyön ylivoimaa. Ryhmiksen THS on muutenkin loistava - suosittelen kaikille, jotka eivät vielä ole sitä nähneet. Frodona oli Taneli Mäkelä ja Gandalfina taisi olla Vesa Vierikko. En tiedä saako filmatisointia mistään, mutta THS-fanit pistäkööt asian ainakin korvan taakse.

Muistanet, Balt, että THS:sta tehtiin myös animaatioelokuva 1970-luvun lopulla. Siitä piti tulla kai aikansa kallein tuotanto animaatiohahmojen taustalla käytettävine oikeine ihmisineen ja hevosineen, ja ilmeisesti tulikin, koska trilogia jäi vain yhteen valmistuneeseen osaan. Tuo valmistunut osa tuli tietenkin aikanaan oikein elokuvateattereissa ja siitä on valmistettu niin VHS kuin sittemmin DVD-versiotkin. Ei mielestäni ollenkaan huono versio tämäkään; ainakin paljon paremmin lapsille sopiva, kuin Jacksonin melkoisen raaka kuvaus.

THS:han ei missään nimessä muuten ole mikään lastenkirja, eikä -elokuva. Ykkös-osahan tuli teattereihin ensin muistaakseni K14 (vai oliko peräti K16?) ikärajalla, mutta koska samoihin aikoihin esitettävän Harry Potterin ensimmäinen osa oli vain K10 luokkaa (tai sinnepäin), niin muistaakseni jo seuraavaan THS osaan oli ikärajaa pudotettu. Markkinavoimat 'jyräsivät' siis lastensuojelun. Harry Potterhan on niin kirjoina kuin elokuvinakin selkeästi lasten tai varhaisnuorten tavaraa, THS puolestaan hiukan vanhemmille, sanotaan nyt ainakin murrosikäisille. Toisaalta THS on tässä suhteessa hiukan ristiriitainen tapaus, koska sisällöltäänhän se on sinällään melko 'lapsellinen' kertomus kaikkine mielikuvitusolentoineen ja lähinnä vanhoihin satuihin vertautuvine, idealistisine ihmis- ja moraalikäsityksineen, mutta itse tapahtumat ovat enimmäkseen mitä raainta teurastusta, jota elokuvassa mahdollisuuksien mukaan vielä korostettiin, toki varsin ymmärrettävistä - eli kaupallisista syistä.

Alieneista vain lyhyesti, että minunkin mielestäni ovat loistavia, etenkin kaksi ensimmäistä osaa. Kakkosesta pidän itse eniten, joskin ykkönen on niin tiukasti kannoilla, että kannattaneeko minun oikeastaan noita kahta edes järjestykseen ryhtyä laittamaankaan. Sarjan hännille jää mielestäni kolmonen, johon olin suorastaan pettynyt. Myöskään neljäs osa ei yllä kahden ensimmäisen tasolle, mutta on toki hieno scifi-elokuva ja jättää paremman maun sarjan päätöksenä(?) kuin mielestäni jo käsikirjoitusasteella flopannut kolmonen. (Voiko tätä Alien vs. Predatoria pitää edes sarjaan kuuluvana? Minun mielestäni ei, vaikka en kyllä ole elokuvaa nähnytkään.)

Ja ettei nyt jäisi ihmetyttämään, mikä mielestäni kolmosessa mätti, niin lyhyesti vain, että alien tuli kuvioihin aivan liian varhain. Päähenkilöiden ja etenkin sen ykkös- ja kakkososille tyypillisen piinaavan jännityksen kehittely jäi mielestäni täysin lämmittelyasteelle. Kun vielä elokuvan Ripleyn ohella ainut mielenkiintoinen ja ehdottomasti sympaattisin henkilö, vankisiirtokunnan lääkäri, teurastettiin kuin ohimennen lähes kättelyssä, niin minulle ainakin oli käytännössä saman tekevää miten lopuille, sinne tänne säntäileville ja söheltäville kaljupäille kävi.

Sigourney Weaver Ellen Ripleynä on tietenkin elokuvien kantava voima. Itse en voisi kuvitellakaan Alien elokuvia ilman Weaveria, joka muutenkin on aina ollut ehdottomia lempinäyttelijöitäni.

Muuten, tuo aiemmassa viestissäsi mainitsemasi Rita Hayworth - avain pakoon oli tosiaankin erinomainen elokuva. DVD-versiotahan myydänkin juuri tuolla Shawshank Redemption-nimellä. Kirjaa en ole lukenut, mutta tarina ainakin on mainio.

Mitäs pidit Illasta aamuun leffasta, vai katsoitko sen lopulta? Sehän oli aikanaan kovinkin suosittu ja hypetetty, ja itselleni kävi sitten taas kerran niin, että ensimmäisellä kerralla taisi olla odotukset hiukan liian korkealla. Opinkin pitämään leffasta vasta toisella katsomalla.

Vierailija

Vastailenpa nyt. Ainakin yritän. Pari iltaa on tullut rymyttyä pitkin ja poikin kaupunkia. Muuta en sano kuin että pikkuinen peikko se piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla.

Asiaan. Tuo illasta aamuun on minusta aika huimaa tajunnan virtaa. Minusta Scorsese ohjaajana on laadun tae.

Alien kolmosen kohdalla en voi muuta kuin nyökytellä, samaa mieltä ollaan.
Parasta leffassa on mielestäni se Twentieth Century Foxin tunnusmusiikki alussa joka synkistyy... (heh suomennettuna kahdennenkymmenennen vuosisadan kettu, taidankin lähteä tästä simultaanitulkiksi Brysseliin. Eikös välipala ole englanniksi betweenbit? Palaveri bitblood? Ja kitaristi mouthcross?) Eksyin asiasta mutta palaan kuin ulosottomies ajamaan lesken syysyöhön...

Nelonen petrasi taas jonkin verran mutta ei yllä ykkösen eikä kakkosen tasolle.

Alien versus Predator on aivan katsottava leffa. Itsekin olen epävarma siitä että kuuluuko se tähän sarjaan. Tavallaan se antaa pohjustusta siihen miten törmättiin näihin pömmiäisiin.

Predator on muuten ison Arskan paras leffa. (on niin krapula etten edes yritä kirjoittaa Arnoldin sukunimeä)
Muutenkin se on niin puhdas ja toimiva toimintaelokuva että oksat pois.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat