Pitkäaikainen tietokoneen käyttö aiheuttaa masennusta!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tietokoneen käyttö masentaa
2.1. STT/ YLE Terveys

Yli viisi tuntia tietokoneen ääressä tekee ihmisestä
masentuneen ja aiheuttaa univaikeuksia, kertoo Japanissa tehty laaja tutkimus.

Chiba-yliopiston kolmen vuoden tutkimuksessa selvitettiin
tietokoneen käytön haittoja japanilaisissa yrityksissä.
Tutkimukseen osallistui 25 000 työntekijää, jotka työskentelivät
myynnissä, asiakaspalvelussa, tilintarkastuksessa ja suunnittelussa, kirjoitti ruotsalainen Aftonbladet-lehti verkkonumerossaan.

Pitkäaikainen tietokoneen käyttö aiheuttaa fyysisten vaivojen kuten silmävaivojen ja selkäkipujen lisäksi myös masennusta, levottomuutta ja haluttomuutta sekä unettomuutta ja väsymystä. Tutkijoiden mukaan viisi tuntia tietokoneen ääressä on raja, jonka
jälkeen ongelmat alkavat.

"Tulokset osoittavat, että tietokoneen käyttöä on rajoitettava
henkisten häiriöiden ehkäisemiseksi", sanoi professori Tetsuya
Nakazawa. Tulokset on julkaistu amerikkalaisessa tieteellisessä
aikakauslehdessä Journal of industrial medicine.
---------------------------------------------------------

Montako tuntia päivässä sitä tulee itsekin käytettyä konetta, sekä työssä ja vapaa-aikana? Seuraava terapian osa-alue onkin sitten tietokonemasentuneet!

Kommentit (15)

Vierailija

Todennäköisesti kohderyhmän ihmiset eivät ole saaneet nussia säännöllisesti tietokonetta käyttäessään.

Tokihan tietokoneen näyttö aiheutta tensiopäänsärkyä eli lihasjännityspäänsärkyä, mutta hyvä näyttöpääte ja terveellinen nussiminen aina välillä pitää tietokoneen käyttäjänkin pirteänä.

;):)

Vierailija

Juuri niin. Siitä puhe mistä puute ystäväiseni. Hanki itsellesi nainen. Tai mies. Tai lammas. Tai litra kossua. Mikä ikinä tuskasi lamaannutaa.

Vierailija
Neiti
Juuri niin. Siitä puhe mistä puute ystäväiseni. Hanki itsellesi nainen. Tai mies. Tai lammas. Tai litra kossua. Mikä ikinä tuskasi lamaannutaa.

Minulla nyt on puute aina, paitsi muutama minuutti orkun jälkeen tai puoli päivää kuuden orkun jälkeen.

;):)

Vierailija

Neiti hyvä, sinun äänestysasteikkosi loppui pahasti kesken. Ensin töitä 8 tuntia päivässä, sitten vapaa-aikana vielä vähintään 6. Yhteensä 12-16 tuntia. Parhaimpian/pahimpina aikoina saattaa kulua yli kaksikymmentäkin tuntia koneen ääressä.

Vierailija

Jos kukaan on koskaan uppoutunut hyvään kirjaan, on huomannut että sitä voi lukea jopa viikonlopun yhteen putkeen välillä vain juoden, syöden ja nukkuen.

Tosin sellainen käy vaikeammaksi, jos on nopea lukemaan ja tajuamaan ja kirja on lyhyt. Itse pistelen suomenkielisiä kirjoja usein vuorokaudessa, jos sille päälle sattuu.

Mutta kuitenkin, nykyään kun on näitä useamman henkilön pelattavia roolipelejä olemassa, niin siitäkin muodostuu oma uusi ongelmansa. Täysin järkevätkin ihmiset saattavat viettää yli 12 tuntia päivässä pelkästään yhtä peliä pelaten, koska se peli on nimenomaan suunniteltu niin, että siinä menestyäkseen on käytännössä korvattava oma todellinen elämänsä virtuaalisella. Sitä ei voi jättää kesken, tai jää muista jälkeen.

Itsekkin paljon pelanneena tein tietoisen ratkaisun olla hankkimatta kyseisiä pelejä, koska tiedän miten siinä käy. Vietän silti aikaa tietokoneen ääressä huomattavan paljon, mutta sillä on käytännössä parempikin syy: Minun tietokoneeni on levysoitin, televisio, puhelin ja kirjoituskone. Olen asentanut siihen kaikki laitteet, mitä tavallinen ihminen normaalisti käyttää viihdetarkoituksiin. Sitä ohjataan kaukosäätimellä, jos ei huvita istua tuolissa näppäimistön äärellä.

Tietokoneen käyttö voi kuitenkin olla mielenterveyden kannalta myös positiivinen asia. Kun asuu tällaisessa "itsemurhayksiössä", kuten joku osuvasti asian ilmaisi, on hyvin tärkeää pitää yllä sosiaalisia kontakteja tuttujen ja kavereiden kanssa. Pelkkä henkinenkin kosketus riittää pitämään ihmisen järjen tiellä ja kukapa ei pitäisi kavereiden kanssa juttelemisesta. Jos joutuisin olemaan yksin vailla mitään kontaktia ulkomaailmaan suurimmat osat päivästä, todennäköisesti masentuisin suunnattomasti.

Siksi vietän lähes kaiken vapaa-aikani tietokoneen ääressä. Jos en käytä sitä aktiivisesti, mihin nyt ylipäätään käytän, niin sitten se soittaa musiikkia, näyttää minulle televisio-ohjelmia tai pitää yllä viestiyhteyksiä eri puolilla suomea asuviin kavereihin.

Lisäksi sillä on muita funktioita, kuten toimia henkilökohtaisena internet-palvelimena johon minulla on pääsy käsiksi missä päin maailmaa tahansa olenkin. Jos kohtaan matkoilla jotain mielenkiintoista dataa, voin lähettää sen suoraan oman tietokoneeni kiintolevylle ilman mutkia matkassa, tai vaihtoehtoisesti hakea sieltä mitä ikinä milloinkin satun tarvimaan.

Tämän takia minun tietokoneeni on käytännössä jatkuvasti päällä. Se on ollut sammuksissa viimeisen vuoden aikana korkeintaan muutaman päivän ja olen sen itse rakentanut niin, että se toimii luotettavasti vaikka en ole itse paikalla.

Vierailija
Veikko
Jos joutuisin olemaan yksin vailla mitään kontaktia ulkomaailmaan suurimmat osat päivästä, todennäköisesti masentuisin suunnattomasti.

Niin, nykyäänhän ulkomaailmaan ei saa kontaktia menemällä ulos,
koska ihmiset eivät tunne toisiaan esim. kerrostalossa. Ja perheet
ja sukulaiset asuvat usein kaukana toisistaan.

Vierailija

Ennätin taas joe reagoida, että nääs joku oli äänestänyt puolestani, vaan kyse onkin siitä, että kun systeemi kirjauttaa ulos, näkee äänestystuloksenb. Omani neljän tunnin alle. Tuosta melko vähästä ajasta
johtuukin, etä ei masenna yhtään. Minähän käytän ajan tehokkaasti, tieteelliseen työhön ja keskusteluun. Voin suunnilleen olla tyytyväinen tuloksiin.

Johtuen ajoajan yksipuolisuudesta olen heikosti perehtynyt tietokomealaan yleensä. Eilen vaihteeksi pähkäilin yrityksessä tehdä
siitä MUSTASTA KISSASTA Avataria. Lopulta selvisi, että se oli liian suuri, jotta siitä olisi voinut saada tyydyttävää pienkuvaa. Vaihtelua kuitenki, kyllä tämä on joskus yksitoikkoistakin. Ja masentavia olette te vastapuolella, jotka ette ymmärrä tai ole ymmärtävinänne edes yksinkertaisia asioita.

Kylläkin olis mukavaa siirtyä monipuolisempaan käytön maailmaan, vaan ei nyt varat riitä. Masentava yhteiskunta, sinänsä, ja sen ns. Tiedeyhteisö.

Televisio sen sijaan taitaa masentaa, ei van itsessään, vaan mitä siitä näkee. Epämasentunut mielilalani voi johtuakin sitä, että on töllötin nyt rikki. Taidanpa järjestää kyselyn TVn katsomisesta, saadaan samalla vertailupohjaa. Itse kai olen katsonut hiukan enemmän aikaa vuorokaudessa TVtä kuin käyttänyt tietokonetta, mennyt kai neljän tunin päälle. Elektronisia eli sähkäisiä molemmat.

Vierailija

Paljonko käytän tietokonetta. Onpa kysymys. Miksei kysytä että kuinka montia tuntia päivässä käytän korviani.

Tai kynää. Tai näköä.

Vierailija
Neiti
"Tulokset osoittavat, että tietokoneen käyttöä on rajoitettava
henkisten häiriöiden ehkäisemiseksi", sanoi professori Tetsuya
Nakazawa.

Mitenkäs nykyajan yhteiskunnassa moiset rajoitukset ovat edes mahdollisia
käytännön tasolla?

Pahimmassa tapauksessa aiheuttaa monelle potkut,
työstäluistamisen vuoksi.

tiäremiäs
8-10 tuntia olen tietokoneen kanssa.

Oon masentunu ja työtön.

Sain bannia irckin tampere kanavalla, se oli kova isku.

Oon niin nuorikin vielä, että se oli ainoo paikka jossa pystyi naisille jutteleen.


Adressia kehiin! äinstäinille IRC Tampere-kanava auki ja sassiin sittenkin.

PeterH
Seuraa 
Viestejä2874
Liittynyt20.9.2005

Entä aiheuttaako pitkäaikainen masennus tietokoneen käyttöä? Masentuneena kun ei oikein jaksa lähteä mihinkään olemaan sosiaalinen...

Uusimmat

Suosituimmat