Maailmankaikkeuden aika etenee koko ajan nopeammin.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Atomit värähtelevät sitä nopeammin, mitä enemmän niitä kohti tulee energia-aaltoja.

Aikoinaan kun galaksit syntyivät kauaksi toisistaan, ei tähtiin tullut paljon energia-aaltoja muista tähdistä, mutta kuuden miljardin vuoden ikäisessä maailmankaikkeudessa tähtiin alkoi tulla esim. valoa muiden galaksien tähdistä

ja näin tähdistä alkoi vapautua tiheämmin energia-aaltoja ja tuo taas selittää valon yleisen punasiirtymän.

Vaikka maailmankaikkeuden aika nopeutuukin koko ajan, niin mehän emme sitä huomaa, koska aika etenee meille aina normaalia vauhtia ja näin ainut todiste tuosta on valon yleinen punasiirtymä.

Ja kun atomit itsessään ovat energiakeskittymiä, joiden ulospäin työntyvillä energia-aalloilla on myös hiukkasluonne ( ;):) )

niin silloin atomit työntävät tähtien sisällä toinen toisiaan poispäin tähden keskustasta ja näin keskustaan syntyy lasketun kaltainen paine, joka taas synnyttää fuusion.

Aikoinaan tuo paine ei ollut niin kova kuin nykyään, koska tähtiin tulevat muiden tähtien energia-aallot ovat lisänneet tuota painetta ja näin tähdistä vapautuu koko ajan tiheämmin ja tiheämmin energia-aaltoja.

Ja näin aika etenee koko ajan nopeammin ja nopeammin.

;):)

Kommentit (13)

Vierailija

Saanko minä yrittää?

Älämölömölö....
Ael ae m oe l oe m oe l oe m oe...
Elämä on lomaa lomaa lomaa...

Vierailija

No sittenhän asdf puhuu viisaita.

Ajatelkaapa kun olemmekin olentoja, jotka todellakin joutuvat tekemään töitä enemmälti ja sitten saisimme lomaa ihmiselämän muodossa.

Ja sitten tulemmekin tänne ja heräämmekin herätyskelloon, vaikka meillä on teknologia, joka mahdollistaa nukkumisen aamulla niin pitkään kuin haluamme.

Silti olemme kehittäneet yhteiskuntamallin, jossa tehdään turhia töitä, joista ei synny mitään mitä ihminen tarvitsee ja useimmat meistä joutuvat tämän takia heräämään aamuisin herätyskelloon.

Ja nyt asdf kertoo meille, että elämä onkin lomaa.

;):)

Vierailija
Puolihullu
Saanko minä yrittää?

Älämölömölö....
Ael ae m oe l oe m oe l oe m oe...
Elämä on lomaa lomaa lomaa...

Olet murtanut simonahon koodin!!!

ONNITTELUT!!!

Vierailija

Kyllähän se tällaiselta sarviniekkagootilta sujuu luonnostaan, me gootithan sen alkuperäisen kielen aikoinaan ruotsalaisten kanssa salasimmekin.

Vierailija

Vaan olisikohan niin, että magneetin laajenevista atomeista
avautuu enemmän tilaa eli energiaa, jolloin tietyistä magneetin
lähelle tuoduista massan omaavien kappaleiden atomeista
avautuukin tuota tilaa eli energiaa paljon poispäin magneetista,
jonka seurauksena tuo kappale sinkoutuu kohti magneettia?

;):)

Vierailija
E=tila
Vaan olisikohan niin, että magneetin laajenevista atomeista
avautuu enemmän tilaa eli energiaa, jolloin tietyistä magneetin
lähelle tuoduista massan omaavien kappaleiden atomeista
avautuukin tuota tilaa eli energiaa paljon poispäin magneetista,
jonka seurauksena tuo kappale sinkoutuu kohti magneettia?

;):)

Tai sitten magneetin atomeista ei avaudukkaan tilaa eli energiaa samassa tahdissa kuin muista atomeista ja näin magneetin ja tiettyjen kappaleiden välinen tila supistuu suhteellisesti ja näin ne mäjähtävät yhteen.

;):)

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005

Jukteri, sinun olisi aika ottaa kunnon fysiikan kirja käteen ja sen jälkeen vasta alkaa kirjoittamaan omia "oivalluksiasi".

Hyvä kirja millä aloittaa on "Fysiikka", Ursan "Tiedettä kaikille" sarjasta. Siinä käydään läpi fysiikan eri alueet suhteellisuusteoriasta kvanttimekaniikkaan (ja kaikki ei-niin-kiinnostavat jututkin).

Nykyisellä tahdilla tekstisi ei paljoa eroa kylähullun puheesta...

∞ = ω^(1/Ω)

Vierailija

Niin, nuo magneetit tässä vielä tökkii ja pari viimeisintä viestiä kylläkin on sitä kylähulluutta, mutta pittää sitä jotakin heittee, ei sitä tiedä mitä se kylähulluus lopulta vielä poikii.

Ja lukeminenkin on joskus mukavoo.

;):)

Vierailija

Ajatellaanpa, että aikoinaan galaksit syntyivät omista energiakeskittymistään kaukana toisistaan ja vieläpä jo olemassa olevaan tilaan, joka oli erittäinkin vähän tiheää.

kaikki galaksit liikkuivat samaan suuntaan kohti yhtä pistettä, joka oli kaukana erillään tuosta galaksien muodostamasta ryhmästä josta muodostuu meidän nykyinen näkyvä maailmankaikkeus. Nuo galaksit kohtasivat erittäin vähän tiheässä tilassa tiheämpää energiaa säännöllisesti.

Näin tasaisesti avautuvasta energiasta syntyi pieniä energiakeskittymiä energian hankauksen takia.

Nuo pienet energiakeskittymät alkoivat kohdata toisiaan laajentuessaan ja näin niistä syntyi tähtiä.

Noita tähtiä kohti tuli muiden tähtien valoa vähän ja näin ne pääsivät laajenemaan vapaasti, mutta silti paine tähtien sisällä oli suuri, koska energiakeskittymät eli atomit eivät sopineet laajenemaan vapaasti, koska ympärillä olevatkin atomit laajenivat ja näin paineen takia alkoi syntyä fuusioreaktion takia valoa eli energia-aaltoja.

Näin varhaisen maailmankaikkeutemme tähdissä oli painetta tähtien atomien laajenemisen takia ja tämän päivän tähdissä on painetta samasta syystä, mutta sen lisäksi tähtiin kohdistuu myös ulkoinen paine, koska tähtiin tulee koko ajan tiheämmin ja tiheämmin energia-aaltoja muista tähdistä ja mitä kauempaa sitä ehtii tulla, sitä tiheämmin niitä tulee.

Herää kylähullu kysymys siitä, että olisivatko tähtien pinnat kohdanneet toisensa galaksien sisäisesti, jos tähdistä ei olisi alkanut vapautumaan valoa, jonka energia-aallot saivat tähdet loittonemaan toisistaan samassa suhteessa kuin mitä ne laajenivat.

Kyllä me kylähullutkin kysymyksiä keksimme ja ehkäpä jonkun vastauksenkin.

;):)

Vierailija

Niin, eli nopeutuuko aika?

VAI hidastuuko oman näkyvän maailmankaikkeuden aika suhteellisesti sitä mukaa kuin atomien ulkopuolinen tila muuttuu tiheämmäksi?

Näin vanha valo lähti aikoinaan hyvinkin punasiirtyneenä ja sekin on pakkautunut jonkun verran aikojen saatossa kohdatessaan vastaan tulevia energia-aaltoja koko ajan tiheämmin ja tiheämmin, jolloin valon etenemisvauhti on suhteellisesti hidastunut.

Suhteellisesti, koska tiheämmässä tilassa aika etenee hitaammin, jolloin valo on hidastamalla vauhtiaan säilyttänyt valonnopeutensa suhteessa tilaan ja sen aikaan.

Nykyinen valo siis lähtee jo valmiiksi tiheään pakkautuneena ja näin vanha valo on uuteen valoon nähden punasiirtyneempää.

;):)

Uusimmat

Suosituimmat