Uuden poliisilain vaikutukset

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Uusi poliisilaki astui tänään voimaan.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/ ... 1980301291
http://www.finlex.fi/fi/uutiset/?id=40

Laki antaa poliisille oikeuden kuunnelle kenen tahansa puhelinta 23.59 minuuttua.
Telekuuntelusta päättää tuomioistuin. Televalvonnan aloittamisesta kiireellisissä tapauksissa voi päättää päällystöön kuuluva poliisimies, mutta tuomioistuimen lupa olisi saatava viimeistään vuorokauden kuluttua valvonnan aloittamisesta.
http://www.finlex.fi/fi/uutiset/?id=40

Eli poliisi saa itse määrittää kiireellisyyden. Jääkö kuuntelulaitteisiin merkintä kuunteluista, jolloin kuunteluista saadaan tilastot. Ketä on kuunneltu, milloin, perustelut, tuliko seuraamuksia jne.

Eikö tässä ole anettu hieman liikaa oikeuksia poliisille. Olen kuullut, että poliisit ovat joskus aikaisemmin myös tarkistelleet mm. naapuriensa ym. tuttujensa palkkka- tms. tietoja järjestelmistään, ihan huvikseen. Nykyisin sentään käsittääkseni jää jälki kaivetuista tiedoista.

Lisäksi:
Tänään voimaan tulleen lakimuutoksen perusteella poliisi voi maksaa tietolähteilleen eli vasikoilleen verovapaita palkkioita, kertoo Aamulehti.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/ ... 1980301291

Tämä on riemuvoitto kaikille naapurivahdeille, jotka kyyläävät naapureitensa tekemisiä, ja soittavat pienimmästäkin asiasta poliisille. Hehän ovat tietenkin heti kärttämässä palkkioita. Vai mitenköhän nuo palkkionmääritykset tehdään? Onko esim. joku rikoksen vakavuustaulukko, jonka mukaan maksetaan ja jostain pienistä ei makseta mitään.

Lisäksi:
Aamulehden haastatteleman rikosoikeuden professorin Ari-Matti Nuutilan mukaan palkitsemiseen liittyy kuitenkin eettisiä ongelmia, sillä palkkioita saavat ovat usein itsekin rikoksessa mukana.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/ ... 1980301291

Mitä mieltä muut ovat asiasta?

Eihän tässä varmaan mitään radikaalia normaalin ihmisen elämään tule tapahtumaan, enkä ole mitään hysteriaa lietsomassa. Välillä kuitenkin tuntuu, että noita poliisin valtuuksia ollaan koko ajan lisäämässä, jolloin yksilönvapaus tms. kapenee koko ajan. Lisäksi poliisin valtuuksia jaellaan muillekin, kuin poliiseille mm. rajamiehille(kuuluikos vielä tullimiehillekin?).

Sivut

Kommentit (55)

Vierailija

Jep... Olen todellakin huolissani poliisien oikeuksien kasvattamisesta. Jopa oikeus ministeri ilmaisi huolnsa hesarissa jokin aika sitten, joten kyse on todellakin vakavasta asiasta.
Eihän siinä muuten mitään, kyllähän poliisin työtä lisääntyneet oikeudet helpottavat, mutta täytyy muistaa että poliisitkin ovat ihmisiä ja lisääntyneet vapaudet lisäävät varmasti väärinkäytöksiä.
Ihmeellisen läpinäkyvällä terroristi/huume pelottelulla määrärahat ja oikeudet on saatu ylimitoitettua. Vieläpä ilman isompaa kyseenalaistamista.

Vierailija

Omasta mielestäni nämä uudet oikeudet ovat ihan järjen rajoissa tehty. Ikävä tosiasia kun on että, poliisilla taitaa olla muutakin käyttöä kyseisille keinoille kuin naapureidensa kyttääminen. Nämä keinot ovat nimen omaan suunnattu järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan ja mahdollistavat entistä paremmat mahdollisuudet rikosten selvittämiseen. Kuten tälläkin hetkellä näidän toimien valvonta on riittävää ja kaikista suoritetuista toimista pidetään kirjaa. Noiden palkkioiden maksaminenkin kirjataan ylös jottei vasikat kykene rahastamaan tiedoistaan useaan kertaan. Ja pääasiassa palkkiojärjestelmän tarkoitus on palkita suurista ja järjestäytyneistä rikoksista jotain tietäviä eikä naapurin erkkiä joka paljastaa sinun vieneen muovipussin kompostiin. Jos poliisin oikeuksia ei koskaan voida uudistaa ja ajantasaistaa niin koko venäjän mafia ja al-Qaida on täällä pian pomppimassa kenekään estämättä.

Piti vielä lisätä että poliisin määrärahat ovat todellakin pahasti alimitoitetut ja se alkaa jo lähitulevaisuudessa vaarantaa normaalinkin poliisityön.

Vierailija

Näin pienituloisena eläkeläisenä rupean ilolla poliisin vasikaksi, eritoten ja varsinkin jos ja kun palkkiot ovat verovapaita (olenkohan viime aikoina lukenut liikaa Törttöä?).

Nyt siis pitää vaan soluttautua johonkin konnakoplaan ja ostaa lisää puheaikaa kännyyn, niinkös? Täytyykö täyttää joku hakemus ja saako Pappa jotain EU-tukea vasikan ylläpidosta?

Ja voiivoi sitä poliisiparkaa, joka joutuu meikän puheluja salakuuntelemaan. Tärykalvo pullistuu ja puhkeaa jo aikoja ennen kuin tuo, ilmeisesti työsuojelullisista syistä määrätty 29`59`` suoja-aika on täynnä

Mummo
pisnes is pisnes

Vierailija

Tietenkin poliisin valtuuksia pitää pystyä päivittämään, kun se on ajankohtaista. Samoin uskon, että näillä on pyritty ratkaisemaan ja ennaltaehkäisemään järjestäytynyttä rikollisuutta.

Mielestäni kuitenkin on ensin pystyttävä perustelemaan tuomioistuimelle kuuntelun tarpeellisuus ja sen jälkeen saatava se lupa tuomioistuimelta. Nythän he voivat ketä tahansa kuunnella. Laitteet tuskin rekisteröivät, ketä on kuunneltu ja missä. Ainoastaan, jos nauhoja käytetään todistusaineistona, niin poliisi tulee käytännössä hakemaan niitä lupia. Eihän niillä luvilla muuten mitään tarvetta ole.

Vierailija

Itsekin olen jo vuosikaudet istunut keittiön ikkunassa kyttäämässä naapurieni toimintaa. Merkkaan ylös lähtöajan, sekä tietysti takaisintulo -ajan.
Naapurieni, sekä kaikkien heidän tuttaviensa autojen rekisterinumerot ovat
talletettuna minulla mustaan kirjaseen.

-Tää oli nyt sitä paljon puhuttua, ja niin pirusti kritisoitua hymooria!-

Mua ei vois vähempää kiinnostaa mitä muut kanssaihmiset omissa
betonikopeissaan duunailee. Naurettavaa tommonen kyttäily ja kyräily..

Onko tässä Suomenmaassa ihmisellä enää pienintäkään yksityisyyttä jäljellä?

Kuunnelkaa vaan saatana puhelimia, tai tulkaa vaikka joka ilta tarkastuskäynnille! Minähän elän elämäni niin kuin parhaaksi näen,
enkä häiritse toisten ihmisten rauhaa.

Vierailija

Mummo, niin jos vaikka joku Sergei ottaisi johonkin paritusrinkiin mukaan, niin tiedä vaikka saisit "työsuhde-etuna" nuo puheajat. Siitä sitten vaan vasikoimaan.

Vierailija

Ei se poliisiorganisaatio nyt noin mätä ole. Niillä on siellä myös sisäinen tutkinta, eli kyllä ne väärinkäytökset ilmi tulee jos sellaista tapahtuu.
Jos nyt jossain Usassa on täysin itsenäisesti toimivia tiedusteluorganisaatioita, ei se tarkoita että myös suomen poliisissa olisi tälläisiä muutaman miehen kerhoja jotka voivat tehdä mitä lystäävät ilman että kukaan huomaa tai puuttuu asiaan.

--Kansalaiset ajavat miten uskaltavat, poliisi miten tykkää--

Vierailija

No niin minäkin haluaisin uskoa, mutta ihminen on utelias.

Yksi työkaverini on asekeräilijä. Hän kertoi, että tässä taannoin sai sisäministeriöstä ostettua tietoja eri ihmisten asesäilytystiedoista, joten se siitä tietosuojasta. Myöhemmin asiaan puututtiin, kun väärinkäytökset tulivat selville. Näitä väärinkäytöksiä pitäisi vähän miettiä jo etukäteen eikä sitten, kun vahinko on jo tapahtunut. Ei ne virkamiehetkään niin pyhiä ja oikeudenmukaisia ole. Tietenkin on paljon poliiseja, jotka tiedostavat hyvin oikean ja väärän, mutta ei voi väittää, ettei mätiäkin omenoita mahdu joukkoon.

Vierailija
AC

Yksi työkaverini on asekeräilijä. Hän kertoi, että tässä taannoin sai sisäministeriöstä ostettua tietoja eri ihmisten asesäilytystiedoista, joten se siitä tietosuojasta.

Joo. Minun kaverini on ufotutkija. Hän kertoi, että poliisit murhaavat jatkuvasti ufotutkijoita, jotka pääsevät selville hallituksen yhteistyöstä alienien kanssa. Joten se siitä tietosuojasta.

Meniköhän joku päättelyssä pieleen?

Vierailija
AC

Eihän tässä varmaan mitään radikaalia normaalin ihmisen elämään tule tapahtumaan, enkä ole mitään hysteriaa lietsomassa. Välillä kuitenkin tuntuu, että noita poliisin valtuuksia ollaan koko ajan lisäämässä, jolloin yksilönvapaus tms. kapenee koko ajan. Lisäksi poliisin valtuuksia jaellaan muillekin, kuin poliiseille mm. rajamiehille(kuuluikos vielä tullimiehillekin?).

Ei ole pelkästään tunne että niitä lisätään koko ajan, poliisilakia on näet aika tiuhaan tahtiin päivitelty tässä viimeisten 10 vuoden sisällä ja aina autoritäärisempään suuntaan. Uusia lelujakin ovat saaneet, partiopoliisi 'etälamauttimia' ja Karhu rynnäkkökiväärejä. Kun näitä sähköshokin antavia lamauttimia oltiin ottamassa koekäyttöön viime vuonna, poliisi väitti toistamiseen haastatteluissa ettei yhtään kuolemantapausta ole tiedossa, ilmeisesti koska laitteen valmistaja ei tätä tunnusta. Nyt tiedettyjä kuolemantapauksia on n. 130.

Vierailija
Human2.0
Kun näitä sähköshokin antavia lamauttimia oltiin ottamassa koekäyttöön viime vuonna, poliisi väitti toistamiseen haastatteluissa ettei yhtään kuolemantapausta ole tiedossa, ilmeisesti koska laitteen valmistaja ei tätä tunnusta. Nyt tiedettyjä kuolemantapauksia on n. 130.

Ovatko nuo 130 kuolemantapausta aiheutuneet pelkästään lamauttimien käytöstä ns. oikein eli poliisin virkatehtävissä? Vai onko mukana myös mm. kidutukseen käytettyjen laitteiden aiheuttamia kuolemantapauksia?Kyseiset vekottimet kun tuppaavat olemaan suosittuja myös tuohon tarkoitukseen.

Vierailija
AC
Mummo, niin jos vaikka joku Sergei ottaisi johonkin paritusrinkiin mukaan, niin tiedä vaikka saisit "työsuhde-etuna" nuo puheajat. Siitä sitten vaan vasikoimaan.

A ma kohta teke tarjous Mummo, a jos han ole uks kevutkenkä? Jaa mina leikki vaan puhu, ei ole mikan parittelija Sergei. Kultavaimo kainalo otta vaan ja lempi kohta, eika huuta mikan katu a tulkka tulkka a nut paljon huva nainen te saa halpalla... ei ei, ma ei tykka myy nainen.

Ulla, ma nauratta se hauska a kun kirjoitta sina.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat