Sosiaalisten tilanteiden pelosta johtuvat negatiiviset asiat

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Tämä sairaus johtaa myös masennukseen, ahdistukseen. Sitten voi kuvitella että on huono ihminen ei osaa mitään. Sitte Ei ole minkäänlaisia sosiaalisia suhteita ihmisiin. On huono itsetunto.

Muut ihmiset helposti haukkuvat tälläistä ihmistä tyhmäksi ja puhuvat seläntakana, koulukiusaavat jne.

Sitten jos työelämässä työn tekeminen vaikeutuu, voi saada potkut.

Monesti muut nuoret jonka mukana joutuu olemaan esim. koulussa voivat kritiikillä pahentaa tilannetta.

Lopuksi tämä voi johtaa itsemurhaan, kuin ei ole sisältöä elämälle.

Sosiaali tilanteiden pelko on vakava sairaus joka olisi hyvä hoitaa mahdollisemman varhain kuin sen huomaa.

Ujous ei ole sama asia.

vaikka on paljon samanlaisia piirteitä, mutta ujous menee ohitse, mutta sosiaalipelko ei mene jos sitä ei hoida.

Kommentit (11)

Vierailija

Kaikilla nuorilla on heikko itsetunto mutta kun tulee lisää ikää ja KOKEMUKSIA sosiaalisista tilanteista niin itseluottamus kasvaa vähitellen,asiaan ei ole muuta lääkettä kuin mennä mukaan erilaisiin toimintoihin vaikka harrastusten kautta.
Älä ota asiasta tarpeettoman suurta stressiä, kyllä se siitä.
Ps. kavereita ei saa tai ne menettää jos ihmisen ajatusmaailma on väkivaltainen tai antaa itsestään sellaisen kuvan, kannattaa olla ystävällinen kaikille.
Edit:ei kannata kertoa myöskään mahdollisista psyykkisistä ongelmista kavereille tai ainakin miettii mitä kertoo, tällaisia ihmisiä vältellään helposti jos heidän arvellaan olevan arvaamattomia.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Itselläni on paljonkin esimerkkejä, mutta olen sulkeistanut ne omasta olemuksestani aika pitkälti majan majoille. En tarvitse turhiksi kokemiani kokemuksia, joten heitän ne menemään ihan luonnostaan. Olen varsin sosiaalinen ihminen, joten yksinäisyyteen liittyvät ongelmat ovat aikuisiässä olleet väliaikaisia ja järjen käytöllä voitettavissa. On tutkittu, että seurassa viihtyvät ihmiset tulisivat yksinkin paremmin toimeen, mutta en menisi siitä aina sanomaan. Läheisistä voi tulla niin riippuvaiseksi, että oma ajattelu lamaantuu kun heihin ei pääse peilaamaan itseään.

Huonot ihmissuhteet ovat kuitenkin minusta vaikuttava tilaisuus omien reaktioiden peilaamiseen. En todellakaan tarkoita, että niihin pitäisi pyrkiä, vaan että niiden parantaminen tuo usein aitoa tyydytystä. Hyvissä ihmissuhteissa onkin se puoli, että ne eivät välttämättä valmista pahan päivän varalle. Molempia siis tarvitaan.

Ihminen on kuitenkin samaistuva olento, hyvässä ja pahassa. Ihminen myös tavallaan tulee sen kaltaiseksi, mitä itsestään ja muista ajattelee. Minusta vastaus on positiivinen oman itsen rakastaminen, huolenpito itsestä ja itse synnytetty tarve paremmaksi ihmiseksi tulemisesta. Kun "mindset" noudattelee tätä kaikilla keksimillään elämän alueilla, turhat/rajoittavat ajatukset ja teot vähenevät ja ihmisen itseluottamus paranee. Liian moni katsoo minusta itseään suoraan muiden suorien ja kuviteltujen mielipiteiden perusteella. Pitäisi siis olla vähän sitä arroganssia, ettei vaivu tekopyhyyteen. Uskokaa pois, elämä vaikuttaa heti reilummalta touhulta.

Ihminen käyttäytyy ja vastaa tarpeisiinsa ja muiden tarpeisiin. Siksi on hyvä oppia tuntemaan, mitä tarpeita muilla ihmisillä on ja mistä syystä ja motiiveista nämä tarpeet johtuvat. Vähän niinkuin tuntemani sosiologian proffa kerran sanoi, että kannattaa ottaa paikan säännöt selville aina ensin, sitten voi päättää miten suhtautua niihin.

Onko herra tiäremiäs yksinäinen tällä hetkellä? Onko tämä eräänlainen avunpyyntö? Kysyn vain, koska aiheesi liikkuvat yhä useammin tällaisella alueella. Eikä millään pahalla.

EDIT: Yllä olleista pointeista on vielä mainittava, että kaikenlainen itsesääli on turhaa. Uudet kokemukset tuovat uutta kosketuspintaa, johon on helppo peilata aiempaa käyttäytymistään. Kaikkien kunnioittaminen on todellakin vuorovaikutuksen olennaisimpia asioita, se huomataan kyllä ja sitä arvostetaan ihmisessä kuin ihmisessä. Vinkkioppaissa on vaikka millaisia neuvoja, kuten "vältä joojoo-tyyppejä" ym. mutta ne ovat aina suhteellisia. Kokemalla ja samastumalla sopivassa suhteessa oppii paljon. Samastuminen toimii niinkin, että ero auttamisen ja pelastamisen välillä voi hämärtyä. Pelastaminen voi tuoda hyvän olon itselle, mutta ei välttämättä auta toista kuin tilapäisesti. Tosiasiassahan on kyse asenteesta ja käyttäytymisen muutoksesta perimmäisesti. Tässäkin mielessä on hyvä olla tekemisissä monenlaisten ihmisten seurassa, aina oppii jotain uutta.

EDIT_EDIT: Luin pari tuntia sitten ystäväni luona tieteellistä artikkelia masennuksen kulttuurisidonnaisuudesta. Kommentoin tänne asiasta kunhan tutustun tekstiin paremmin.

PS: Voisit alkajaisiksi vaihtaa avatarin johonkin iloiseen. Putin ei juuri rakenna sisäistä hymyä...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Sosiaalisilla käytösoppailla on yleensä sama funktio kuin tietokoneohjelmistojen Help- osiolla, heti kun sitä oppii käyttämään sitä ei enää tarvitse. Silloin kun sitä tarvitsisi, siitä ei ymmärrä mitään.

Ammattikunnista alkoholisteja on eniten lääkäreissä. Toisten hoitaminen on hyvin kuluttavaa ja riskialtista. Sitä mukaa kuin erilaiset mielenterveysongelmat ovat kasvaneet (taitavat olla suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja nykyään), on tietenkin tullut markkinoita erilaisille parantajille.

En voi yleistää kokemaani keskivaikeaa masennusta enkä neuvoa ketään reippailla "piristyhän nyt"- kehotuksilla, mutta jos ostan kellon, en osta Rolexia Marrakeshin torilta. Tiedän kuitenkin, että moni on tehnyt siellä onnistuneita kauppoja.

Origolla oli muinoin pakina siitä, kuinka hyvää kankkusta pitää vaalia ja varoa, ettei se karkaa käsistä. Oli kamala tunne, kun se ei enää naurattanut yhtään. Mielikuvat itsetunnon sortumisesta eivät vaivanneet lainkaan, vaan epätoivo syntyi mahdottomuudesta keskittyä muuhun kuin omaan napaansa. Tässä kohden oli pakko vetäytyä seuraelämästä entistä enemmän, koska myös toisten auttamishalu ja ystävällisyys laukaisi saman kierteen. Onneksi uusi tekniikka ei tunne levyn paikalleenjuuttumista.

Painottamatta erikseen alttiuttani epäsosiaalisuuteen ja herkkähipiäisyyttäni, on mainittava ylikorostunut riippumattomuuden tavoitteluni, minkä uhatuksi- ja loukatuksituleminen varmasti oli yksi masennuksen laukaisijoista. Tämä diagnoosi on joltain toiselta torilta ja sainpas Omegani halvalla.

Uskallan kuitenkin sen verran olettaa, että kun ihmisen henkilökohtainen reviiri ei ole enää suojattuna, on paettavaa linnoituksensa kellariin tai korkeimpaan torniin styliitaksi styliitan paikalle. Nyt voisi loukkauksen laimentuessa geometrisessa sarjassa todeta taisteluvalmiina. "Jäähyväiset aaseille"

Itsensä diagnosointi on hämärää puuhaa ja vailla mielekästä logiikkaa. Eikä siihen koe parhaimmilla hetkillään mitään tarvetta, päinvastoin. Nyt optimistisempana toipilaana luon kokemastani hyväksyttävän historian itselleni ja leikittelen ajatuksella, kuinka historioita tavallisesti kirjoitetaa. Tiedän että olen jo luonut itselleni käyttökelpoisen epikriisin, mikä on totta, muttei kerro mitään todellista kokemastani.

Vierailija

Eniten sitä epikriisiä tarvitsee itse. Saa edes jonkinlaisen selvyyden kokemaansa helvettiin. Vata sitten voi taas elää eteenpäin.

Hän joka on keksinyt lauseen "se, mikä ei tapa, se vahvistaa" joutukoot sairastamaan iankaikkista depressiota.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Eihän vastoinkäymisistä jää käteen hyvää, jos asenne on ihan pielessä. Minusta itsemotivoiminen on itsestäänselvyys, itsestä täytyy ajatella hyvää joka asiassa. Ei muiden kustannuksella, homman juju on siinä että ei annan omien turhamaisten ajatusten lannistaa ja että kykenee nauramaan muiden asiattomalle kritiikille. Tämä ei todellakaan ole vaikeaa, vain esimerkkejä puuttuu. Marco Bjurströmit ja muut ilon filosofit teilataan kotosuomessa, millä tuloksella?

Minusta sillä on paljon merkitystä, millaisissa porukoissa hengaa. Suomalaisilla on yhtä vähän(tai paljon) masennusta kuin muuallakin sairautena, mutta yleinen alakulo on ilmeisesti yleisempää. Kulttuurimme ei aina tue sairaita, mikä on ikävää, etenkin on kyseessä on "lataamojutut". Aivan liian usein vakavaksi tarkoitettuihin ongelman myöntämisiin ihminen saa vain hämmentyneen ilmeen ja hiljaisuuden. Ehkä ongelmia ei olla totuttu käsittelemään.

Suomenruotsalaisjuttu on varmasti monella tiedoss,a miten on helvetti mahdollista että he elävät vuositolkulla suomalaisia pidempään, vaikka he ovat käytännössä lähes kaikin tavoin suomalaisia? Kulttuurissa on oltava vikaa, suomea puhuvat suomalaiset eivät osaa elää yhtä hyvin. Mallia ottamisen sijaan homotellaan ja vähätellään. Suomessa on kuitenkin miljoona sinkkua, joista yksinäisiä koko liuta. Voi hyvä ihme sitä leskien määrää, kun suomalaiset miehet kuolevat niin monta vuotta aiemmin kuin naiset!

Tietenkin taustalla on yhteisöllisyyden puutteet ja ihmisten välisten suhteiden välineellistyminen. Suomalaisilla ei ole enää samanlaista perheyhteisöä, joka toisi turvaa ja lohtua niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen nähnyt ruotsalaisia perheitä kadulla, lapset pitävät vanhempia vähän vanhempinakin kädestä kiinni ja kyselevät kiinnostuneena ympärillään näkyviä asioita, suomalaisten lapset pitävät tikkareista kiinni ja huutavat, kunnes saavat tahtonsa läpi. Ei väliä miten älytön tahto sattuu olemaan. Joku on pahasti pielessä, kun "sivistävään" koululaitokseen päässeet pikku enkelit kilpaa huorittelevat ja homottelevat opettajat hermolomalle ja sikailevat ihan sikailun vuoksi. Yhteispeli ei ehkä toimi siksi, että koko peli on vailla kunnon sääntöjä. Näistä sitten odotetaan tulevan kunnon aikuisia, meillä kun on lähes jokaisen PISA-tutkimuksen kohdan mukaan maailman tehokkain koululaitos? Masentuneita, moniongelmaisia, juoppoja, sikailijoita ja amisviiksidorkia näkyy silminkantamattomiin. Jos naapuri kuolee, siitä tiedetään vasta kun luetaan lehdestä.

Itse kiinnostuin motivaatiopsykologiasta niinkin kummallisesta lähteestä kuin Bruce Leen kirjoitusten kautta. Kaveri teki 70-luvun alussa viisi mättöleffaa, sitten kuukahti vuonna 1973, 32 vuoden ikäisenä. Mies ehti saavuttaa kuitenkin niin paljon oman etnisen ryhmänsä eduksi, että minua kiinnosti ottaa selville lisää. Oliko hän kiinalaisten James Dean vai narsismillaan pätenyt sosiopaatti? Vai vähän molempia? Vastaukset hämmensivät minua.

Mies oli jenkkiläisessä yliopistossa filosofin koulutuksen saanut ja opettanut/kirjoittanut siinä sivussa kiinalaiseen kulttuuriin ja filosofiaan liittyen vuosikausia. Hänelle ajattelu oli elämäntapa, harrastus ja elämisen ymmärtämisen väline. Kritiikkiä tuli roppakaupalla filosofian professioitumista vastaan, eli sitä että filosofi vain teorisoi asioita, ei kokeile niitä omassa elämässään, ajattelussaan, sovella niitä oman mielenkiinnon kohteisiinsa ja elä miten opettaa. Kyse oli kokonaisvaltaisesta "tiestä".

Hän ei ollut täydellinen ihminen oikein millään tavalla. Hänen kroppansa oli luonnostaan laiha ja hintelä, toinen jalka oli toista pidempi ja näkö oli aivan surkea. Hänellä oli myös varsin lyhyt pinna. Silti hän voitti valtaosan näistä silkalla tahdonvoimalla. Leen oman elämän ytimen hän kiteytti seuraavaan aforismiin: "Älä hyväksy rajoituksia, älä kulje kuljettuja teitä". Tämän ajatuksen muotoutumiseen vaikutti paljon monenlaisia tekijöitä

Kamppailulajeista voi olla montaa mieltä eettisenä toimintana, mutta Lee eli lapsuutensa kahden miehitysvallan aikaisessa Hongkongissa, jossa viidakon laki oli loogisempi kuin hykyajan perä-Härmässä. Kun japanilaiset lähtivät, tilalle tulivat britit ja sorto jatkui. Jengitappelut talojen katoilla ja kaduilla olivat nuorisolle arkipäivää. Kun Lee alkoi käydä kamppailulajeissa ja voittaa vastustajiaan, isä pelästyi ja lähetti pojan laivalla jenkkilään, jossa hän meni töihin nälkäpalkalla ja koulutti itseään kunnes pääsi yliopistoon. Siellä hänen silmänsä avautuivat.

Kiinalaisen filosofian konseptit kohtasivat länsimaisen perinteen. Leen kaksi muuta intohimoa, tanssi ja kamppailulajit olivat hänen fyysisen ilmaisun tapansa. Erinäiset tapahtumat johtivat myöhemmin Jeet Kune Don syntyyn. Tavoitteena oli vapauttaa ihminen lajien "vankiloista" kokonaisvaltaisen prosessin kautta. Kyse ei ollut tähtiämen asettamisesta tyyliin "harrastan koska haluan mustan vyön ja sitten olen tosi ihq", vaan itse hommasta. "Ihmisellä on vain kaksi jalkaa ja kaksi kättä, miten käyttää niitä optimaalisesti?", pohti Lee. Oli siis lopulta kyse ihmisen henkisten voimavarojen käyttöönotosta.

Miten hän sitten treenasi kehoaan? Ihan kaikella mahdollisella. Jooga, juoksu, punttisali, paljon itse keksimiä treenejä, hän eli treenille kuin Macgyver. Rajoitukset, häviäminen tai tiukat metodit eivät kuuluneet hänen sanavarastoonsa. Häviö oli olemassa vain kehoituksena pyrkiä parempaan, muuten se oli sanana merkityksetön. Lokerointi oli viimeinen asia, mihin hän halusi syyllistyä, miltei asiassa kuin asiassa. Jos joku toimi, tämä toimi. Jos ei toiminut, hän ei jumahtanut siihen. Tehokkuus, kasvu ja etevöityminen olivat avainsanoja. Väsymätön treeni ylöskirjatuilla tuloksilla ja tieteellisellä treenauksella oli yksi puoli, toinen ihmimillinen kokeilunhalu ja rajaton motivaatio.

Lee oli puoli vuotta vuoteen omana, kun teki erästä punttiliikettä ilman lämmittelyä. Selkärankahermo vioittui, mikä johti puolen vuoden vuodelepoon. Lääkärit antoivat vain mahdollisuuden kävelemiseen, mutta urheilu oli poissuljettu vaihtoehto. Tänä aikana Lee kirjoitti ja saneli vaimolleen valtavat määrät tekstiä perustuen omiin tutkimuksiinsa ja tuhansien kirjojen kirjastoonsa. Tyyli oli usein kiinalainen aforismi, eikä hänellä ollut tarkoitus jatkaa yliopistouraansa. Kyse oli itsensä kehittämisestä yli rajojen, mikä johtaisi kasvavaan itseymmärrykseen. Hänelle kaikki tieto oli viime kädessä itseymmärrystä.

Lee tietenkin treenasi itsensä takaisin elämänsä potkukuntoon, lähti Hongkongiin tekemään pari leffaa, löi kaikki kassaennätykset ja nousi Aasian kaikkien aikojen kuuluisimmaksi elokuvatähdeksi. Sitten tuli Warnerilta kutsu jenkkiläiseen leffaan, joka tehtiin ensimmäisenä yhteistuotantona idän ja lännen välillä. Lee teki leffan, otti ja kuoli ennen ensi-iltaa. Elokuva tuotti toiseksi eniten rahaa koko vuonna kaikista julkaistuista leffoista, heti Manaajan jälkeen. Vielä tänä päivänä Leen elokuvat ovat kaikki 100 eniten rahaa tuottaneen elokuvan joukossa koskaan. Ei ihan pikkujuttu, kun ottaa huomioon minimaaliset budjetit ja alkeelliset tekniikat. Jotain piti olla päässä oikein, jos onnitui inspiroimaan niin suurta määrää ihmisiä.

Leen oppilaat kehuvat yhä Leetä turpa vahdossa, ei pelkästään hänen kykytjensä takia, vaan humaaniuden ja älykkyyden vuoksi. Hän pitkälti eli niinkuin opetti, kun rajoituksia kehittymiselle ei ollut, ei ollut huoliakaan.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Neonomide: Eihän vastoinkäymisistä jää käteen hyvää, jos asenne on ihan pielessä.

> Niin, kyllä asenne on ihan a/o.

Neonomide:Minusta itsemotivoiminen on itsestäänselvyys, itsestä täytyy ajatella hyvää joka asiassa.

> qaz: Itsestä täytyy ajatella hyvää joka asiasssa, kyllä, ehdottomasti, sillä miten sitä muutoin voisi ajatella joka asiassa hyvää lajitovereistaan, kun kaikkihan liittyy kaikkeen ... samas venees kun ollaan. Kiitos Neonomide mielenkiintoisesta tekstistäsi, oli ilo lukea Leen selviytymistarinaa, sellaisista saa aina kannustusta jaksaa eteenpäin, tässä "murheen" laakosssa.

Vierailija
Neonomide
Eihän vastoinkäymisistä jää käteen hyvää, jos asenne on ihan pielessä. Minusta itsemotivoiminen on itsestäänselvyys, itsestä täytyy ajatella hyvää joka asiassa. Ei muiden kustannuksella, homman juju on siinä että ei annan omien turhamaisten ajatusten lannistaa ja että kykenee nauramaan muiden asiattomalle kritiikille. Tämä ei todellakaan ole vaikeaa, vain esimerkkejä puuttuu. Marco Bjurströmit ja muut ilon filosofit teilataan kotosuomessa, millä tuloksella?

Minulla oli koulussa kaikki vapaa-aineet kymmenen ja kuulun siihen 2%:iin, jotka kehuskelevat toisiaan Turussa, mutten ymmärrä höykäsen pöläystä, mitä ylläolevassa yritetään sanoa. Pidän voimistelusta, urheilusta. musiikista, maalaustaiteesta ja nauran makeasti psykologian historiaa käsitteleville kirjoille noustuani (päästyäni) taas baanalle.

Eiväthän nuo hyvää tarkoittavat filosofit kai mitään vahinkoakaan aiheuta, mutta masentuneelle he voivat olla haitaksi, koska heitä on vaikea kestää terveenäkään. Sen sijaan filosofian ja kulttuurihistorian kertaus lukemalla, kun vain jaksaa, toimii jotenkin tervehdyttävästi perspektiivin rakentajana, koska egosentrisyys vain vahvistaa masennusta. Filosofi Marco Bjurströmin ja muiden ilosanomien levittäjien metodi on mitä narsistisin ja siis egosentrinen, mutta toiminee esikuvana terveille nuorille, joilla on jäsentymätön minuus.

Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus olla asenteellisesti pielessä. Jotkut sanovat sitä mielipiteenvapaudeksi. Jos vitutus jää pysyväksi olotilaksi, on syytä huolestua. Kun olotilaa ei voi enää määritellä Nuoren Wertherin kärsimyksiksi eikä runoilijan maailmantuskaksi, vaan pysyväksi vappukankkuseksi, ei VOI kiinnostua Marcon hiusten väristä, tai Saarisen lumoavasta vaimosta saati Sarasvuon hammaslääkärilaskusta. Asennevamma? TOTTAKAI SE ON ASENNEVAMMA JA OLEN YLPEÄ SIITÄ.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Ymmärrän mitä meinaat, Kauko. Mutta onko asennevammaisuus, ihan leikilläänkin sanottuna, oikeus, vai onko se nimi joka annetaan yhteiskuntakapinoinnille ja erottautumisen tarpeelle? Halutaanko luoda ympärillemme muureja ihan vain erottautumisen vuoksi, halutaanko huomiota vai ehkäpä "kasvattaa" muita oman logiikkamme välineistöllä?

Kysehän on haluista. Halutaan sitä ja halutaan tätä. Jonkinlainen johtotähti, konsepti tai idea tuottaa minusta kehitystä. Kyse ei ole niinkään jonkin tiukan mallin tai tavoitteen saavuttamisesta, vaan etevämmäksi tulemisesta, matkasta itsestään, tavasta rakentaa hommaa. Rakentaminen ei lopu koskaan, ja hommassa palikat ovat pääosassa itse rakentajan kanssa. Ei anneta lopputuloksen kaavailujen häiritä itse hommaa ja siitä saatavaa omaa kehitystä.

Otetaan kaikki irti siitä mitä ollaan tekemässä, eikä jäädä molimaan itseään tarpeettomasti. Jokaisella, minullakin, tulee mieleen negatiivisa ajatuksia kun joku itselleni arvokas, joskus pienikin juttu, menee tarpeeksi pieleen. Mutta jos tunnistan nämä turhamaisuudeksi, triviaaliksi ja negatiivisesti käsityksiäni muuttaviksi heti kun ne syntyy, ongelman rakentuminen päättyy. Kyse on siis siitä, että tunnistan epärakentavat ajattelumallini ja annan niiden hajota itsestään. Jos alan väkinäisesti pistää hanttiin reagoimalla, reagoinnista tulee uudenlainen kaava ja kaava tuottaa hämmennystä, jonka johdosta en enää välttämättä näe yhtä selkeästi.

Tajusin jossain epämääräisessä vaiheessa, että liika älyllistäminen voi olla yhtä pahaa kuin liian vähäinen älyllistäminen, tunteiden mukaan kruisailu. Kyse on siis pohjimmiltaan vaikutuksesta, minkä sallimme kulkea lävitsemme. Asia tapahtuu siis pikemmin minun "kauttani", kuin minun toimestani. Se, mihin tästä vaikutuksesta tartumme ja mitä siitä rakennamme, rakentaa tapaamme merkityksellistää maailmaa ympärillämme ja suhdettamme siihen.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Lukihäiriöstä on usein iloa

Ei me sosialisteja pelätä, nykyisin on muotia pelätä salaliittoja!

Mummo
För Moden, i tiden

Uusimmat

Suosituimmat