Lyhyt teoria raamatusta

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Jeesus kirjoitti Raamatun sen takia, koska puusepän työt eivät enään kannattanut Jeesuksen kotikaupungissa. Oli liian kova kilpailu puualalla Jerusalemissa.

Jeesus Ja se kaverit päättivät Kirjoittaa viihteellisen oppaan. Sen ajan ihmisille.

Jeesus oli pääosassa, koska se oli idean keksiä. Raamatussa on kaikenlaisia hyviä vinkkejä sen ajan ihmisille. Esim. Sellaisia ohjeita jotka edistävät hygieniaa. Myös toisen ihmisen kunnioittamisesta on vähäisen.

Jeesus ja Kaverit tiesivät että jos on kirjasta tulee Fantasiaromaani ja oppikirja se kiinnostaa ihmisiä paremmin.

Koraani on myös samanlainen oppikirja mutta, sen kirjoitti muhamedi ja sen ystävät. Tälläisillä oppikirjoilla oli tarvetta silloin.

Esim. Roomalaisilla lääkäreilläkin oli myös omanlaiset oppikirjat missä opettiin leikkaamaan ja poistamaan kaihia ja tekemään hammasproteeseja ja puhdistetaan välineenet kuin niillä on leikattu.

Ennen raamattua oli paljon kirjoja jolla opetettiin oppineita ihmisiä, mutta niitä tietoja ei annettu niin paljon kansalle.

Mutta raamattu oli ensimmäinen jolla tietoisuutta laitettiin tavalliselle kansalle.

Sivut

Kommentit (60)

Vierailija

Oletettavasti vitsailet, joten lienee turhaa todeta, että Jeesuksella ei ole näppejänsä pelissä Raamatun kirjoittamisen suhteen. Vanha Testamentti on syntynyt yli tuhannen vuoden kuluessa ennen Jesseä, ja aikaisimmat Uuden Testamentin kirjat on kirjoitettu vuosikymmeniä Jessen jälkeen.

Vierailija

Joidenkin tutkimusten mukaan uusitestamentti oli sitä varten erikseen koulutettujen ihmisten kirjoittama.
En ole lukenut ko. opusta kuin pari ensimmäistä sivua, niin naurettavia juttuja etten viitsinyt kuluttaa aikaa siihen enempää.
Pitäisiköhän avata raamatun alkuperän selvittäminen tieteellisestiketju, olisi uskiksilla muuta puuhaa kuin tulla sotkemaan tiedekeskusteluja.

Vierailija
nm
En ole lukenut ko. opusta kuin pari ensimmäistä sivua, niin naurettavia juttuja etten viitsinyt kuluttaa aikaa siihen enempää.

Naurettavia? Minusta ihan kiinnostavia ja viihdyttäviä siinä missä muutkin myyttikokoelmat ja pyhät kirjat. Suosittelen löysäämään vähän lippistä, jos Raamatun maine Jumalan sanana ärsyttää niin, että pitää sen juttuja siksi naurettavina. Kieltäydytkö lukemasta myös esimerkiksi kansalliseepoksia siksi, että jutut ovat niin naurettavia? Ei lol, joku on oikeesti uskonu näihin joskus! xD

Tietenkään Raamatun ei ole pakko kiinnostaa ketään, mutta yleissivistyksen nimissä olisi suotavaa lukea sieltä ainakin oleelliset ja tunnetut kohdat, kuten Mooseksen kirjat, evankeliumeja ja Ilmestyskirjaa. Vaikea vain ottaa vakavasti ihmisiä, joiden mielestä Euroopan kulttuurihistoriaan eniten vaikuttaneen kirjan jutut on niin *naur* ettei niihin jaksa edes tutustua.

Vierailija
Scylla
nm
En ole lukenut ko. opusta kuin pari ensimmäistä sivua, niin naurettavia juttuja etten viitsinyt kuluttaa aikaa siihen enempää.



Naurettavia? Minusta ihan kiinnostavia ja viihdyttäviä siinä missä muutkin myyttikokoelmat ja pyhät kirjat. Suosittelen löysäämään vähän lippistä, jos Raamatun maine Jumalan sanana ärsyttää niin, että pitää sen juttuja siksi naurettavina. Kieltäydytkö lukemasta myös esimerkiksi kansalliseepoksia siksi, että jutut ovat niin naurettavia? Ei lol, joku on oikeesti uskonu näihin joskus! xD

Tietenkään Raamatun ei ole pakko kiinnostaa ketään, mutta yleissivistyksen nimissä olisi suotavaa lukea sieltä ainakin oleelliset ja tunnetut kohdat, kuten Mooseksen kirjat, evankeliumeja ja Ilmestyskirjaa. Vaikea vain ottaa vakavasti ihmisiä, joiden mielestä Euroopan kulttuurihistoriaan eniten vaikuttaneen kirjan jutut on niin *naur* ettei niihin jaksa edes tutustua.

Se että ne on tarkoitettu vakavasti otettaviksi ja ovat kuitenkin mitä ovat tekee niistä naurettavia/lapsellisia.
Aika yllättävää että joku uskoo sokeasti millään tavalla kyseenalaistamatta sepustuksia.
Olen käynyt uskontotunneilla 1-2 luokalla joten tiedän aiheesta mielestäni riittävästi.
Lisäksi olen yrittänyt käännyttää jehovia todellisuuteen joskus aikoinaan kun he tulivat soittelemaan ovikelloa joten myös heiltä kuulin mitä kaikkea siellä lukee.
Minulle riittää yleissivistykseksi asiat mitkä perustuvat todellisuuteen.

Vierailija
nm
Se että ne on tarkoitettu vakavasti otettaviksi ja ovat kuitenkin mitä ovat tekee niistä naurettavia/lapsellisia.



Epäilemättä kirjoittajat ovat itse uskoneet kirjoittavansa totisinta totta, mutta se minusta vain lisää mielenkiintoa. Enkä näe mitään naurettavaa tai lapsellista siinä, että yrittää parhaansa mukaan selittää maailmaa, vaikka selitys menisikin pieleen. Historia on pullollaan esimerkkejä myös tiedemiehistä, jotka ovat teorioita luodessaan joutuneet pahasti hakoteille, mutten näe mitään syytä naureskella heille myöhemmin tietäessäni miten asiat oikeasti ovatkin, varsinkaan kun en ole itse saanut aikaan ainuttakaan maailmaa selittävää tai sitä ainakin yrittävää teoriaa.

nm
Aika yllättävää että joku uskoo sokeasti millään tavalla kyseenalaistamatta sepustuksia.



Minua ihmetyttää välillä sama, muttei se häiritse mitenkään lukiessani Raamattua. Luen sitä samalla asenteella kuin lukisin Kalevalaa. Henk.koht. pidän kyllä enemmän Koraanista, kieli on runollisempaa ja miellyttävämpää, vaikka sisältö onkin vähän tylsempää.

nm
Minulle riittää yleissivistykseksi asiat mitkä perustuvat todellisuuteen.

Yleissivistys tarkoittaa asioita, jotka ovat yleisessä tiedossa, joten se ei ole omassa päätäntävallassa, mikä on yleissivistystä.

Vierailija
Scylla
. Enkä näe mitään naurettavaa tai lapsellista siinä, että yrittää parhaansa mukaan selittää maailmaa, .

Kuten kerroin, raamattu on tarkoitettu tosissaan otettavaksi.
Siinä ei pyritä mielestäni pelkästään selittämään maailmaa vaan sieltä löytyy runsaasti keksittyä tarinaa mm. yli 900 vuotiaista ihmisistä.
Eikös siellä lisäksi kerrota että eläimet ja ihmiset juttelivat keskenään aikoinaan ja sitten joku puraisi palasen omenasta ja maailma muuttui siksi pahaksi, NAURETTAVAA.

Vierailija

nm,

äitisi ei varmaankaan lukenut sinulle tarpeeksi satuja pienenä, kun et osaa nauttia tarinoista, joiden tiedät olevan epätosia. Olen itse aika vankka ateisti, mutta en keksi syytä, mikseivät Raamatun tarinat voisi silti minua viehättää, sillä nehän ovat viehättäviä. Paitsi sitruunoja pureskelleiden luen-vain-taloussanomia -ihmisten mielestä, joiden mielestä kaikki nykytiedon valossa paikkansapitämätön on ärsyttävää pelleilyä. Raamattu on vanhoja myyttejä ja uskomuksia, kyllä, mutta ne ovat mielenkiintoisia. Uudessa Testamentissa on myös nykypäivään hyvin soveltuvaa filosofiaa.

Mutta joo, kai jokainen saa lukea tai olla lukematta mitä haluaa.

Vierailija
Scylla
nm,

äitisi ei varmaankaan lukenut sinulle tarpeeksi satuja pienenä, kun et osaa nauttia tarinoista, joiden tiedät olevan epätosia. .

Kyllä satuja joutui kuuntelemaan niin paljon etteivät ne hirveästi enää aikuisena kiinnosta, toisaalta voisi kyllä vilkaista mitä kaikea siellä lukee jos omistaisin raamatun.
Voisimme sitten selvittää sen alkuperän samalla tavalla kuin urantiakirjankin alkuperä selvisi.

Vierailija

Raamattua kannattaa lukea jo pelkästään historin vuoksi,sillä varsinkin vanhantestamentin kirjoitukset ovat historiallisesti mielenkiintoisia.
Joku kysyi että milloin Raamattu on kirjoitettu. Vanhimmat kirjoitukset ovat n 1400 eKr ja viimeisimmät n 70 jKr.
Vanhassa testamentissa on paljon sukuselvityksiä ja juutalaisten historiasta,lisäksi vanhassa testamentissa on hyvin paljon profetioita(ennustuksia tulevasta messiaasta)
Vanhan testamenin nuorimmat kirjoitukset ajoittuvat n 300 eKr.Niissä ennustettiin Messiaan tulevan.
Sen takia juutalaiset odottivat messiasta tulevaksi juuri ajanlaskun alun aikoiohin.Juutalaisuskonnot odottavat vieläkin sillä heidän mukaansa Jeesus ei ollut messias vaan silmänkääntäjä ja taikuri!
Kun sitten Jeesus syntyi niin toiset pitivät häntä Messiaana ja toiset (papit) pitivät häntä huijarina.
Kirjanoppineet ja ylimystö vaativat Jeesusta tuomiolle jumalanpilkasta,ja kuten tiedämme niin hänet ristiinnaulittiin n 32-34 jKr välisenä aikana.
Uudessa testamentissä kerrotaan Jeesuksen kuollessa olleen samanaikaisesti maanjäristyksen ja auringon pimmennyksen.Tämän tieto on myös peräisin kreikkalaiselta historioitsijasta,hän kirjoitti sen olympyksen vuonna 202. (n 32-34jKr välisenä aikana).Mainittakoon että tämä historioitsija ei tiennyt Jeesuksesta mitään.Hän vain kirjasi tapahtumat ylös.
Se miksi historioitsija kirjoitti sen ylös johtuu siitä että nämä tapahtumat sattuivat samaan aikaan.Lisäksi silloin oli täydenkuun aika.(pääsiäisenä)

ps.jännittäviä lukuhetkiä!

Vierailija
Cicero

Joku kysyi että milloin Raamattu on kirjoitettu. Vanhimmat kirjoitukset ovat n 1400 eKr ja viimeisimmät n 70 jKr.

Johanneksen Ilmestys on mahdollisesti kirjoitettu vasta ensimmäisen vuosisadan vaihteessa.

Kaikki apokryfiset kirjoitukset huomioon ottaen kirjoituksia oli mahtava määrä, kun Uutta Testamenttia valikoiden koottiin. Se kanonisoitiin lopullisesti vasta Nikean kokouksen jälkeen joskus 300-luvun loppupuolella.

Vierailija

Yksi mielenkiintoinen piirre on, että Jeesus viittaa usein vanhoihin kirjoituksiin. Vanhasta testamentista ei kuitenkaan löydy sellaisia kohtia, joihin Jeesus viittaa. Se on kiusallista.

Vierailija
Ronski
Yksi mielenkiintoinen piirre on, että Jeesus viittaa usein vanhoihin kirjoituksiin. Vanhasta testamentista ei kuitenkaan löydy sellaisia kohtia, joihin Jeesus viittaa. Se on kiusallista.

Vanhaa testamenttia kootessa siitä jätettiin kirjoja pois:

* Juuditin kirja
* Viisauden kirja
* Tobiaan kirja
* Jeesus Siirakin kirja
* Baarukin kirja
* 1. ja 2. Makkabealaisten kirja
* Lisäykset Esterin kirjaan
* Lisäykset Danielin kirjaan
* Manassen rukous

Näitä kutsutaan apokryfikirjoiksi, kätketyiksi kirjoiksi. Ne ovat juutalaisia tai alkukristillisiä kirjoituksia. Niin paljon en ole noihin perehtynyt että voisin sanoa Jeesuksen viitanneen juuri mainittuihin kirjoihin. Mutta Jeesuksen elinaikana Vanha testamentti oli paljon laajempi, joten vertaaminen aikakausien saatossa ihmisten käsissä muuntuneeseen nykyraamattuun ei ole niin yksinkertaista.

Vierailija

nm kirjoitti:

> nm: En ole lukenut ko. opusta kuin pari ensimmäistä sivua, niin naurettavia juttuja etten viitsinyt kuluttaa aikaa siihen enempää.

Anteeksi että sanon, mutta miten voit arvioida kahden uskonnon merkitystä ja totuusarvoa, jos et ole itsenäisesti tutustunut kirjoituksiin kuin parin sivun verran. Suhtautumisesi ei tunnu kovinkaan tieteelliseltä.

> nm: Aika yllättävää että joku uskoo sokeasti millään tavalla kyseenalaistamatta sepustuksia.

Se, että joku uskoo kirjoituksiin sokeasti eli ottaa kirjoitukset kirjaimellisesti tosina, eikä ymmärrä uskontojen perustajien vertauskuvallista kieltä, kertoo sen ihmisen ymmärryksestä, ei kirjoitusten viisaudesta. Sokealla uskomisella, joka kielikuva on muuten lainattu Evankeliumeista, tarkoitettiin ymmärryksen puutetta. Jeesus sanoi, että hän opettaa vain vertauskuvien kautta ja selittäessään niiden kuvakieltä hän sanoi: ”Ettekö vieläkään ymmärrä”. Vertauskuvien miettiminen laajentaisi ihmisymmärrystä ja ihmisen henkisten ominaisuuksien kehittäminen on uskonnon perimmäisin tavoite. Toinen tavoite on seurausta edellisestä ja se on ihmisen eettisyhteiskunnallisen käyttäytymisen kehittäminen. Kirjaimellinen vertauksiin uskominen tekee uskonnosta taikauskoa. Se, että vastustat taikauskoa, on ymmärrettävää ja puolustettavaa.

>nm: Olen käynyt uskontotunneilla 1-2 luokalla joten tiedän aiheesta mielestäni riittävästi.

Eka luokkalaisille ei tieteen puolella opeteta Einsteinin suhteellisuusteoriaa. Eli opetusten tulee vastata oppilaiden vastaanottokykyä. En silti puolusta nykyistä uskonnon kouluopetuksen tyyliä.

> nm: … Lisäksi olen yrittänyt käännyttää jehovia todellisuuteen joskus aikoinaan kun he tulivat soittelemaan ovikelloa joten myös heiltä kuulin mitä kaikkea siellä lukee.

Jokaisen tulisi tutustua kirjoituksiin itsenäisesti ja ajan kanssa. Uskontojen perustajien kirjoituksissa yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuden ymmärtämiseen ja vastaavasti kokonaisuuden ymmärtäminen vaikuttaa yksityiskohtiin. Tämän vuorovaikutuksen kautta ihmisen käsityskyky asiasta syvenee ja syvennettyään haluaa tutkia lisää, kuten tapahtuu tieteenkin alueella. Kaikilla tieteen osa-alueilla on oma kielensä, uskonnon kieli on vertauskuvallista, sen alkeisopettelu vie oman aikansa.

>nm: Minulle riittää yleissivistykseksi asiat mitkä perustuvat todellisuuteen.

Ihmisen henkisälylliset heijastumat kuuluvat ihmistodellisuuden piiriin ja koska ne kuuluvat ihmiselle ne eivät voi puuttua myöskään koko todellisuudelta.

> nm: Kuten kerroin, raamattu on tarkoitettu tosissaan otettavaksi.

Raamatussa on kaksi uskontoa ja uskontojen evoluution mukaan, kun uusi uskonto ilmaistaan se sisältää itsessään myös edellisestä uskontojaksosta säilytettävän osuuden, joka sekin sisältö laajennetaan uuden ”hengen ” mukaiseksi. Esim. Jeesus syvensi Mooseksen 10-käskyn merkityksiä Vuorisaarnassa. Käsky ”Älä tapa” sisälsi hänen ilmaisemanaan myös ajatukset vihastumisesta, toisen määrittämisen tyhjänpäiväiseksi ja hulluksi nimittämisen.

>nm: Siinä ei pyritä mielestäni pelkästään selittämään maailmaa vaan sieltä löytyy runsaasti keksittyä tarinaa mm. yli 900 vuotiaista ihmisistä.

Uskonto ei ole luonnontiedettä eikä kosmologiaa. Uskonnossa luontoa käytetään vertauskuvamateriaalina. Esimerkiksi valo merkitsee viisautta ja vesi tietoa ja ymmärrystä.
Olen miettinyt, noita VT:n pitkäikäisyyksiä. Ajattelen, että vaikka VT:ssä puhutaan ihmisen iästä, sillä viitataan sen nimenomaisen ihmisen tiedon pysyvyyteen. Eli Jeesus olisi nyt elänyt 2000 vuotta ja vastaavasti Aatami, ”Ensimmäinen ihminen”, mikä tarkoittaa uskonnon kielellä, että hän tajusi Todellisuuden Ykseyden eikä, että ”Ensimmäisellä ihmisellä” tarkoitettaisiin ensimmäistä fyysistä ihmistä luonnontieteellisestä näkökulmasta katsottuna, jolloin kiellettäisiin evoluutio, olisi nyt n. 6000 vuotta vanha. Ikä tavallaan katkeaisi vasta kun asia unohdettaisiin. Siten ikä muistiinmerkittynä aikaisemmassa vaiheessa olisi lyhyempi kuin se ikä, mistä puhutaan myöhemmin. Näin ajatellen Jeesus eli 600 vuotta vanhaksi kuvattuna hetkellä, jolloin Muhammad ilmaisi Koraanin, vaikka nyt hän on jo täyttänyt tuon 2000 vuotta.
Tieteessä puhutaan samoin. Puhutaan maailmankaikkeudesta, kun se oli vajaan sekunnin ikäinen ja nyt taas sanotaan miten monta miljardia vuotta on kulunut sen syntymästä. Samoin kuin maailmankaikkeuden ikä kasvaa, niin myös profeettojen ikä kasvaa, koska iän määritys tapahtuu perästäpäin ja se koskee profeetoista puhuttaessa heidän ilmaisemaansa asiaa, ei heidän fyysistä ikäänsä.

>nm: Eikös siellä lisäksi kerrota että eläimet ja ihmiset juttelivat keskenään aikoinaan ja sitten joku puraisi palasen omenasta ja maailma muuttui siksi pahaksi, NAURETTAVAA.

Omenasta ei kukaan puraissut, vaan ymmärryksen hedelmästä. Kyseessä oli sellainen ihmisen ymmärrys, jolla hän mitätöi Jumalan kieltämät asiat nojautuen omaan viisauteensa. Ihminen ja jokainen ihminen päättäisi tällöin itse, mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Nykyistä kapitalistista markkinataloutta, voitaisiin pitää ”käärmeen viettelynä”, sillä monet ihmiset kuuntelevat sitä mielellään eivätkä välitä toteuttaa ihmisoikeuksia ja yleismaailmallista rauhaa, jotka ovat Jumalan säädöksiä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat