Ääretön atomi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Maailmankaikkeus voi olla ja onkin ääretön.

Alkuräjähdysteoreetikoiden mukaan on olemassa ulottuvuus jota ihminen ei voi ymmärtää.

Vaan heidän mukaansa atomit itsessään eivät muka voi olla äärettömästi laajenevia energiakeskittymiä.

Eikö äärettömän maailmankaikkeuden atomit muka voi olla äärettömiin laajenevia energiakeskittymiä?

Voi olla, ja ne ovatkin.

Atomit ovat laajenevia energia eli tilakeskittymiä, joiden ulospäin työntyvillä energia-aalloilla on myös hiukkasluonne.

;):)

E=tila

;):)

Sivut

Kommentit (27)

salai
Seuraa 
Viestejä7095
Liittynyt17.3.2005

Maailmankaikkeus sai alkunsa lämpimästä shamppanjapullosta, jonka joku ystävällinen tiedemies toi 1950-luvun alussa Lentävä Kalakukko -junassa Kuopioon. Se inflatoitui avattaessa tunnetuilla seurauksilla noin nykyisen Puijon tornin paikalla: Maailmankaikkeuden resepti:

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Vierailija

Koska kaikki on yhtä ja samaa tilaa eli energiaa,

niin silloin tuosta tilasta saadaan aikaiseksi maailmankaikkeus, jossa on meidän tuntemaa ainetta, niin että osa tilasta pakkautuu tiheämpään ja osa taas muuttuu sen myötä vähemmän tiheäksi.

Atomien ytimissä tila eli energia on tiheään käpertyneenä

ja tällä hetkellä tuo tiheään käpertynyt tila eli energia avautuu energia-aaltoina poispäin atomin ytimestä.

Nuo atomien energia-aallot käyvät koko ajan kauempana ja kauempana atomin ytimestä kääntyäkseen sitten takaisin päin kohti atomin ydintä.

Nuo energia-aallot kääntyvät takaisin, koska niistä itsestään avautuu energiaa eli tilaa poispäin atomista ja sillä energialla itse avautuva energia kääntyy takaisin kohti atomin ydintä, josta tulee koko ajan uusia ja uusia energia-aaltoja, joilla on myös hiukkasluonne.

Ja näin esim. auringon keskustassa on havaitun kaltainen paine, koska laajenevat atomit työntävät toinen toisiaan poispäin auringon keskipisteestä, jolloin auringon pinta loittonee auringon keskipisteestä.
Ja näin myös fuusio mahdollistuu.

Onneksi auringosta tulevat energia-aallot saavat maapallon jatkamaan kaarevalla radalla poispäin auringosta samassa suhteessa kuin aurinko ja maapallo laajenevat.

Myöskään me emme pääse pakoon maapallon pintaa ilman riittävää pakonopeutta, koska maan pinta tulee esim. avaruusaluksen perässä ja saa näin kaiken pysymään maan pinnalla, jos sitä ei pääse riittävää vauhtia pakoon.

Ja näin myös kuu ja satelliitit liikkuvat poispäin maapallosta samassa suhteessa kuin kaikki laajenee.

;):)

Ja tämän kaiken todistaa valon yleinen punasiirtymä eli valon venyminen eli laajeneminen.

;):)

IsoJussi
Seuraa 
Viestejä987
Liittynyt16.3.2005

Ja niin kuin ehdin luulla melkein viikon että moderointi olisi toiminut...

Eikö täällä ole hymiötä, joka itkee.

Same shit, different day...

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005
E=tila
Alkuräjähdysteoreetikoiden mukaan on olemassa ulottuvuus jota ihminen ei voi ymmärtää.

Ei, vaan sinun on vaikea ymmärtää käsitettä aika-avaruus. Siinä ainut pulma(si).

Niin muuten, tavallaan olet oikeassa. Ihmiseltä puuttuu kyky nähdä aikaa yhtenä ulottuvuutena.

∞ = ω^(1/Ω)

Vierailija

Alkuräjähdysuskovaiset uskovat hiukkasilla olevan voimia, vaikka he eivät tiedä miten nämä voimat välittyvät.

Uskovaisia he siis ovat.

;):)

Paul M
Seuraa 
Viestejä8558
Liittynyt16.3.2005

Onnittelen Jukteri. Olet asian ytimessä. Pidä tuosta kiinni.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija

Nykyfysiikka ja sen atomimalli ei pysty koskaan selittämään

Painovoimaa

Salamoita

Tornadoja

Kaasuplaneettojen pilkkuja eli myrskyjä

Auringon pilkkuja

Pioneerluotaimien selittämätöntä kiihtyvyyttä kohti aurinkoa

ym. vastaavia ilmiöitä.

Lisäksi nykyfysiikan virheellisen atomimallin myötä hiukkasille nimettyjä voimia ei edes ole olemassa, eikä niitä näin myöskään tarvita.

Jo nyt on olemassa ajatus, että kvarkkeja ei varsinaisesti ole olemassa, vaan hiukkaskiihdyttimissä hiukkaset pomppaavat atomin ytimestä eri tavoilla, sen mukaan miten nopealla vauhdilla ne ytimeen pääsevät.

Ennustankin, että nykyisellä tavalla tulkittaessa, uudella hiukkaskiihdyttimellä päästään sellaisiin nopeuksiin, että kvarkitkin pitää jakaa vielä pienemmiksi hiukkasiksi ja niille pitää sitten taas keksiä joitakin simslapimvoimia.

Annettakoon noiden "uusien hiukkasten" voimien nimiksi höpö höpö voimat.

;):)

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005
E=tila
Nykyfysiikka ja sen atomimalli ei pysty koskaan selittämään

Painovoimaa

Salamoita

Tornadoja

Kaasuplaneettojen pilkkuja eli myrskyjä

Auringon pilkkuja

Pioneerluotaimien selittämätöntä kiihtyvyyttä kohti aurinkoa

ym. vastaavia ilmiöitä.

Painovoima = massa/energia (jota siis atomi on) kaareuttaa 4d aika-avaruutta. Kappaleet liikkuvat tässä aika-avaruudessa lyhintä mahdollista reittiä. Toimii vielä atomitasolla, muttei Planckin pituuden tasolla.

Salamat = sähköjännitteen äkillinen purkautuminen yläilmakehän ja alailmakehän/maaperän välillä. Salama on periaatteessa vain pirun iso valokaari.

Tornado = ei tarvita atomeja sen selittämiseen, vaikka näistähän ilmamassat koostuvat. Perehdy meterologiaan jos sää kiinnostaa.

Kaasuplaneettojen myrskyt = ks. Tornado

Auringon pilkut = ks. selitys http://en.wikipedia.org/wiki/Sun_spots#Physics tai http://fi.wikipedia.org/wiki/Auringonpilkku

Pioneerin kiihtyminen kohti aurinkoa = taitaapi se pioneeri kulkea niitä lyhimpiä reittejä tässä kaarevassa 4d-maailmassa (miten niin "selittämätöntä" kiihtyvyyttä?)

Olisi minullakin vaikka kuinka hienoja/hulluja/mielikuvituksellisia ideoita mm. kvanttigravitaatioon, hiukkasten ja maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyen, mutta en ala tunkea näitä kuvitelmia jok'ikiseen threadiin koska se ei ole enää tiedettä; se on julistamista.

Jos antaisin ideani virrata näillä palstoilla suoltaisin varmaan 2x sen verran tekstiä kuin sinä. Pidän kuitenkin lärvini ummessa koska tiedän, että olen aika varmasti väärässä tai idea on muuten vaan liian radikaali.

Mikset voisi itsekin pitää taukoa tuosta ja jopa opiskella esim. fysiikkaa? Fysiikassa totuus(?) on tarua ihmeellisempää, ilman että niitä ihmeellisyyksiä itse tarvitsee keksiä.

Niin ja jos voimien välittäjät kiinnostavat, kannattaa tutustua alkeishiukkasten standardimalliin:

http://physics.joensuu.fi/ope/materiaal ... ndard.html

Hyvät suomenkieliset sivut. Ja ennenkuin aloitat hyökkäyksesi standardimallia kohtaan niin voin huomauttaa, että se pohjautuu kvanttimekaniikkaan ja sitä on muokattu hiukkaskiihdyttimistä saatujen havaintojen perusteella. Joskus jopa teoriat ovat ennustaneet uusia hiukkasia (mm. Z- ja W- bosonit) joita ei olla ennen havaittu, mutta sitemmin ollaan havaittu laitteiden kehittyessä.

∞ = ω^(1/Ω)

Vierailija

Olishan tää pitänyt ennustaa, että meteoriitit on höttöä tavaraa, koska ne ovat suhteellisen pieniä massakeskittymiä, joiden laajenevat atomit pääsevät laajenemaan paljon helpommin, työntäessään toinen toisiaan poispäin meteoriitin keskipistestä.

Lueppa sinäkin derz uusin tähdet ja avaruus.

Voisit mennä ja kertoa asiantuntijoille, että esim. salamoita ei tarvitse enää tutkia, koska ne ovat sinun mielestäsi jo selvitetty juttu.

;):)

Ja mitä tulee meteoriittien tapaan kiertää aurinkoa, niin sehän johtuu siitä, että lähellä aurinkoa ollessaan meteoriitteihin osuu paljon energia-aaltoja, jotka alkavat työntämään niitä poispäin auringosta.

Poispäin liikkuessaan meteoriittien atomit alkavat laajentua nopeammin ja nopeammin ja samalla auringon pinta auringon laajentuessa alkaa tavoittamaan meteoriitteja.

Auringosta tulevat energia-aallot työntävät meteoriitteja kuitenkin sen verran, että ne ohittavat auringon.

Auringosta tulkevat energia-aallot saavat meteoriitin myös kiepsahtamaan auringon ympäri, koska noiden energia/ "painovoima-aaltojen" hankaus saa aikaan kierteen, joka kiepsauttaa meteoriitin auringon ympäri ja sen jälkeen energia-aallot sitten yksinkertaisesti työntävät meteoriitin poispäin auringosta.

Mitä kauempana auringosta meteoriiti on, sitä tehokkaammin sen atomit pääsevät laajenemaan ja näin meteoriitti ikäänkuin hidastaa vauhtiaan liikkuessaan poispäin auringosta.

Ja siinä myös selitys meteoriittien yllättävän höttöiseen aineeseen, joka yllätti tutkijat.

Vaan eipä meitä uuden fysiikan ymmärtäjiä, täällä Kuopiossa.

;):)

Vierailija

Valaiseppa meitä tyhmempiä derz, tornadojen tiimoilta?

Itse heitän tässä lonkalta vähän salamoista, joista luin tähdet ja avaruus lehdestä.

Salamoissahan on havaittu esisalama, joka avaa reitin energialle, joka sitten vapautuu maasta.

Sama ilmiö selittää sen, miten maata lähestynyt erittäin voimakas energiapulssi sai aikaan maanjäristyksen ja suuren tsunamin joulukuussa Aasiassa.

Itse iso energia-aalto tuli vasta vuorokautta myöhemmin maapallolle, jonka läpi se hujahti sekunnin kymmenyksessä.

Vaan 50 000 valovuoden matkan aikana tuo magnetariksi nimetyn tähden järistyksessä vapautunut energia eli painovoima-aalto sai kehitettyä itselleen "painovoimakentän".

Ja tuo painovoimakenttä avasi salaman tavoin väylän, johon vapautui valtava energia Aasiassa, josta seurasi maanjäristys ja tsunami.

Tuo vapautunut energia suojasi maapalloa tuolta valtavalta energia-aallolta magneettikentän tavoin.

;):)

Vierailija

Eikö olekkin jännää miten ajatukseni mukaan elektroni syntyy atomin ulospäin työntyvistä energia-aalloista.

Ja miten salama syntyy kun maata kohti liikkuu tiheä energialataus, jota kohti siten vapautuu voimakas energialataus maapallosta.

ja miten nämä kaksi ilmiötä sopivat kauniin yksinkertaisen loogisesti ajatukseen, jonka mukaan tuo maapalloa lähestynyt magnetarista lähtenyt energia-aalto sai Aasiasta vapautumaan valtavan energiamäärän, joka aiheutti maanjäristyksen ja tsunamin.

Elektronihan syntyy ajatukseni mukaan ulospäin työntyvistä energia-aalloista, jos sitä kohti tulee atomin ulkopuolelta energia-aalto, jolla on myös hiukkasluonne.

Ja sitä shamppanjaa Kuopioon.

ja teille muille, vähän ajatusta peliin, jos suinkin mahdollista, HALOO.

;):)

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005
E=tila
Eikö olekkin jännää miten ajatukseni mukaan elektroni syntyy atomin ulospäin työntyvistä energia-aalloista.

No ei, ei todellakaan ole!

jaakkoj
Seuraa 
Viestejä76
Liittynyt23.7.2005
E=tila
Olishan tää pitänyt ennustaa, että meteoriitit on höttöä tavaraa, koska ne ovat suhteellisen pieniä massakeskittymiä, joiden laajenevat atomit pääsevät laajenemaan paljon helpommin, työntäessään toinen toisiaan poispäin meteoriitin keskipistestä.

Lueppa sinäkin derz uusin tähdet ja avaruus.

Voisit mennä ja kertoa asiantuntijoille, että esim. salamoita ei tarvitse enää tutkia, koska ne ovat sinun mielestäsi jo selvitetty juttu.

;):)

Ja mitä tulee meteoriittien tapaan kiertää aurinkoa, niin sehän johtuu siitä, että lähellä aurinkoa ollessaan meteoriitteihin osuu paljon energia-aaltoja, jotka alkavat työntämään niitä poispäin auringosta.

Poispäin liikkuessaan meteoriittien atomit alkavat laajentua nopeammin ja nopeammin ja samalla auringon pinta auringon laajentuessa alkaa tavoittamaan meteoriitteja.

Auringosta tulevat energia-aallot työntävät meteoriitteja kuitenkin sen verran, että ne ohittavat auringon.

Auringosta tulkevat energia-aallot saavat meteoriitin myös kiepsahtamaan auringon ympäri, koska noiden energia/ "painovoima-aaltojen" hankaus saa aikaan kierteen, joka kiepsauttaa meteoriitin auringon ympäri ja sen jälkeen energia-aallot sitten yksinkertaisesti työntävät meteoriitin poispäin auringosta.

Mitä kauempana auringosta meteoriiti on, sitä tehokkaammin sen atomit pääsevät laajenemaan ja näin meteoriitti ikäänkuin hidastaa vauhtiaan liikkuessaan poispäin auringosta.

Ja siinä myös selitys meteoriittien yllättävän höttöiseen aineeseen, joka yllätti tutkijat.

Vaan eipä meitä uuden fysiikan ymmärtäjiä, täällä Kuopiossa.

;):)

Totta, totta, totta...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat