Entisajan sotataidosta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ajattelin käsitellä muutamia entisaikaiseen sodankäyntiin liittyviä myyttejä ja väärinkäsityksiä.

1) Muskettiaikana sotilaat taistelivat pystyssä ja yhtenäisissä riveissä, koska herrasmiehen ei sopinut piileskellä rähmällään.

Asia ei tietenkään ollut näin. 1500-1800-luvun sotataito oli sangen pitkälle kehittynyttä verrattuna esim. keskiajan vastaavaan. Sotilaat taistelivat pystyssä, koska muskettia ei voi ladata makuuasennossa. Rivistöt olivat käytössä siksi, että tulesta saatiin paras teho irti yhteislaukauksilla. Lisäksi pistinrivistöt suojasivat sotilaita ratsuväen rynnäköiltä. Nykyaikaiseen tyyliin musketeilla taistelevat joukot olisi murskattu ratsuväkirynnäköllä maanrakoon sen jälkeen, kun nämä olisivat ampuneet ainokaisen laukauksensa. Kyseessä oli sen aikaisilla aseilla tehokkain mahdollinen taistelutapa.

2) Sotanorsut olivat antiikin aikana ylivoimainen aselaji.

Norsut olivat melko kehnoja taisteluneuvoja, koska niillä oli tapana pillastua huomattavasti hevosia helpommin. Niillä oli etunsa etenkin ratsuväkeä vastaan taistellessa, mutta mm. Aleksanteri Suuri löi useita intialaisia armeijoita siksi, että näiden omat norsut talloivat taisteluryhmityksen pilalle. Hannibalin menestys ei johtunut norsuista vaan taktisesta neroudesta ja roomalaisten tuolloin kehnosta johtamistavasta (joukoilla oli kaksi ylipäällikköä, jotka komensivat vuoropäivin ).

3) Ritarien ylivalta taistelukentillä loppui tuliaseiden keksimiseen.

Näin ei ollut, vaikka tapahtumat sattuivat samaan aikaan. Sydänkeskiajalla jalkaväki koostui pääosin aseistettujen maaorjien hajaparvista, jotka panssaroidut yksittäistaistelijat tuhosivat helposti. Ritarien ylivalta loppui, kun jalkaväkeä alettiin 1400-luvulla käyttää järjestäytyneinä yksiköinä, joiden keihäsrivistöt pysäyttivät ritarien rynnäkön.

4) Ritari oli haarniskassaan täysin liikuntakyvytön ja tarvitsi nosturin päästäkseen satulaan.

Haarniska painoi n. 30 kg, mikä jakaantui koko vartalon alueelle ja oli nivelöity suurella taidolla. Liikkuminen oli oleellisesti helpompaa kuin nykyisessä sotavarustuksessa täyspakkauksen kanssa. Ritarit kykenivät helposti nousemaan satulaan ja jopa taistelemaan jalan miekoin ja tapparoin. Haarniska oli kuitenkin kuuma ja pitkät juoksumatkat olivat mahdottomia, siksi ritarit liikkuivat pääosin ratsain. Väärinkäsitys lienee syntynyt myöhäiskeskiajalla pelkkään turnajaiskäyttöön tehdyistä jopa 60kg painavista panssareista.

5) Mongolit olivat raakalaiskansa, joka voitti vihollisensa pelkällä lukumääräisellä ylivoimalla ja raakuudella.

Tsingis-kaanin joukot olivat äärimmäisen raakoja ja julmia, mutta sotataidon he hallitsivat. Joukot oli jaettu alayksiköihin ja niitä ohjattiin lippu- sekä torvimerkein. Monenlaiset väijytys-, saarrostus- ja ylläkkötaktiikat kuuluivat vakiomenettelyihin. Menettely oli täysin ylivoimainen verrattuna saman aikaiseen eurooppalaiseen taktiikkaan, joka perustui lähinnä mahdollisimman suuren sotalauman yhtaikaiseen rynnäkköön. Siksi mongolien kanssa taistelleet puolalaiset ja saksalaiset armeijat murskattiin täydellisesti.

Sivut

Kommentit (299)

Vierailija

Tuohon ritarien (panssaroidun ratsuväen) lopulliseen häviöön pidetään yleisesti syynä Agincourtin taistelua vuonna 1415.

http://www.katajala.net/keskiaika/histo ... storia.htm

Niin sanotusti "viimeinen naula arkkuun"

Brittien jousiampujat saivat aikaiseksi sellaisen nuolisateen että se vastasi nykyaikaisen konekiväärin tulitusta. Tämän muistan eräästä tv-dokumentista.

Muskettisotilaista muistelen että alkuaikoina musketit olivat kovin painavia, ne vaativat jalustan/jalan jonka päältä voitiin edes suunnilleen tähdätä ja ampua.

Sinällään mielenkiintoista tuossa linkissäni olivat nämä naisritarit. En tiennyt sellaisia olleenkaan. Lukekaa.

Vierailija
Kyseessä oli sen aikaisilla aseilla tehokkain mahdollinen taistelutapa.

Luulisin että heidän olisi silti kannattanut mennä vaikka kukkulan taakse piiloon asetta ladatessaan. Tai komentaa eteen "kilpimiehet" joilla olisi ollut kilvet, joilla suojata aseitaan lataavia sotilaita. Olisiko ollut mahdollista? Sen aikaisten aseiden lävistyskyky taisi kuitenkin olla melko heikko?

Vierailija
msdos464
Kyseessä oli sen aikaisilla aseilla tehokkain mahdollinen taistelutapa.



Luulisin että heidän olisi silti kannattanut mennä vaikka kukkulan taakse piiloon asetta ladatessaan. Tai komentaa eteen "kilpimiehet" joilla olisi ollut kilvet, joilla suojata aseitaan lataavia sotilaita. Olisiko ollut mahdollista? Sen aikaisten aseiden lävistyskyky taisi kuitenkin olla melko heikko?

Tuohon nyt voisi mainita aivan näin äkkiseltään sellaisen asian kuin kuri. On ollut aikamoinen homma pakottaa yleensä joukot taistelemaan jotenkin kurinalaisesti, monimutkaiset manööverit kesken taistelun ovat olleet erittäin riskialttiita.

Panssaripuvut eli "rintaraudat" sekä kypärät olivat yleisessä käytössä 1700-luvullakin. Kyseessä taisi olla kompromissi liikkuvuuden ja lähitaistelussa tarvittavan suojauksen välillä. Jos selvisi muskettitulesta lähitaisteluun asti niin panssariasu oli etu.

Katselin aikoinaan Budapestissä museossa tuollaista rintahaarniskaa. Siihen oli osunut kuula, siinä oli pari senttiä halkaisijaltaan oleva pyöreä lommo. On se ollut aikamoinen posahdus haarniskan kantajalle. Kyseisen haarniskan käyttäjä on mitä ilmeisimmin jäänyt henkiin mutta ilman alla olevia pehmusteita luoti olisi murskannut rintalastan. Lommo oli pari senttiä syvä.

Tämä nyt on enimmäkseen mutua mutta minusta hieno aihe keskustella.

Vierailija
Kyseisen haarniskan käyttäjä on mitä ilmeisimmin jäänyt henkiin mutta ilman alla olevia pehmusteita luoti olisi murskannut rintalastan. Lommo oli pari senttiä syvä.

Erittäin epämukava isku No jäipähän henkiin edes vähän pidempään.

Vierailija
msdos464
Kyseisen haarniskan käyttäjä on mitä ilmeisimmin jäänyt henkiin mutta ilman alla olevia pehmusteita luoti olisi murskannut rintalastan. Lommo oli pari senttiä syvä.



Erittäin epämukava isku No jäipähän henkiin edes vähän pidempään.

Älä muuta sano. On taatusti ollut sellainen isku ettei ole pystyyn pompannut ihan heti. Ideana on ollut kai se että kyseinen soturi on ollut käytettävissä seuraavassa lihamyllyssä.

Vierailija
Andy
Ajattelin käsitellä muutamia entisaikaiseen sodankäyntiin liittyviä myyttejä ja väärinkäsityksiä.

1) Muskettiaikana sotilaat taistelivat pystyssä ja yhtenäisissä riveissä, koska herrasmiehen ei sopinut piileskellä rähmällään.

Asia ei tietenkään ollut näin. 1500-1800-luvun sotataito oli sangen pitkälle kehittynyttä verrattuna esim. keskiajan vastaavaan. Sotilaat taistelivat pystyssä, koska muskettia ei voi ladata makuuasennossa. Rivistöt olivat käytössä siksi, että tulesta saatiin paras teho irti yhteislaukauksilla. Lisäksi pistinrivistöt suojasivat sotilaita ratsuväen rynnäköiltä. Nykyaikaiseen tyyliin musketeilla taistelevat joukot olisi murskattu ratsuväkirynnäköllä maanrakoon sen jälkeen, kun nämä olisivat ampuneet ainokaisen laukauksensa. Kyseessä oli sen aikaisilla aseilla tehokkain mahdollinen taistelutapa.

2) Sotanorsut olivat antiikin aikana ylivoimainen aselaji.

Norsut olivat melko kehnoja taisteluneuvoja, koska niillä oli tapana pillastua huomattavasti hevosia helpommin. Niillä oli etunsa etenkin ratsuväkeä vastaan taistellessa, mutta mm. Aleksanteri Suuri löi useita intialaisia armeijoita siksi, että näiden omat norsut talloivat taisteluryhmityksen pilalle. Hannibalin menestys ei johtunut norsuista vaan taktisesta neroudesta ja roomalaisten tuolloin kehnosta johtamistavasta (joukoilla oli kaksi ylipäällikköä, jotka komensivat vuoropäivin :shock: ).

3) Ritarien ylivalta taistelukentillä loppui tuliaseiden keksimiseen.

Näin ei ollut, vaikka tapahtumat sattuivat samaan aikaan. Sydänkeskiajalla jalkaväki koostui pääosin aseistettujen maaorjien hajaparvista, jotka panssaroidut yksittäistaistelijat tuhosivat helposti. Ritarien ylivalta loppui, kun jalkaväkeä alettiin 1400-luvulla käyttää järjestäytyneinä yksiköinä, joiden keihäsrivistöt pysäyttivät ritarien rynnäkön.

4) Ritari oli haarniskassaan täysin liikuntakyvytön ja tarvitsi nosturin päästäkseen satulaan.

Haarniska painoi n. 30 kg, mikä jakaantui koko vartalon alueelle ja oli nivelöity suurella taidolla. Liikkuminen oli oleellisesti helpompaa kuin nykyisessä sotavarustuksessa täyspakkauksen kanssa. Ritarit kykenivät helposti nousemaan satulaan ja jopa taistelemaan jalan miekoin ja tapparoin. Haarniska oli kuitenkin kuuma ja pitkät juoksumatkat olivat mahdottomia, siksi ritarit liikkuivat pääosin ratsain. Väärinkäsitys lienee syntynyt myöhäiskeskiajalla pelkkään turnajaiskäyttöön tehdyistä jopa 60kg painavista panssareista.

5) Mongolit olivat raakalaiskansa, joka voitti vihollisensa pelkällä lukumääräisellä ylivoimalla ja raakuudella.

Tsingis-kaanin joukot olivat äärimmäisen raakoja ja julmia, mutta sotataidon he hallitsivat. Joukot oli jaettu alayksiköihin ja niitä ohjattiin lippu- sekä torvimerkein. Monenlaiset väijytys-, saarrostus- ja ylläkkötaktiikat kuuluivat vakiomenettelyihin. Menettely oli täysin ylivoimainen verrattuna saman aikaiseen eurooppalaiseen taktiikkaan, joka perustui lähinnä mahdollisimman suuren sotalauman yhtaikaiseen rynnäkköön. Siksi mongolien kanssa taistelleet puolalaiset ja saksalaiset armeijat murskattiin täydellisesti.

Alamme aika alusta, roomalaisista. Jos kohta Hannibalin sodassa oli syytä varoa Hannibalia, muita puunilaisia jo vähemmän, roomalaiset, lopullisesti
keisariaikana, toteuttivat ammattimaisen raskaan jalkäväen. Jos Caesar
myös marssiuorityuksista kehuskeli, tämä aselaji kutenkin oli varsin kestävä. Ratsuväelle se hävisi vain päällikön mokasta, joita kyllä sattui.
Jalustimet ja raskas ratsuväki sinänsä olivat sodankäynnin edistysaskel, vielä enemmän kuitenkin oli kyse jalkaväen rappiosta.

Ei Hannibalkaaan käyttänyt Rooman sodassaan norsuja, niitä tuli Alppien yli vain kaksi. Siinä sodassa Roomalle meriherruus oli tärkeä, vrt. Raamattu, Neptunus itse oli antanut käskyn, että puunien meren oli väistyttävä Rooman kuljetusten tieltä. Norsuja Roomassa käytettiin kuoleman näytäntöihin amfiteattereissa.

Mongolit kentällä oikeastaan yhdistivät arabilaisen keveyden ja nopeuden ja eurooppalaisen raskaan ratsuväen. Tämän kurittomuudelle ja myös
liikkeen hitaudelle ja vähäisyydelle oli mongolijoukkojen nopea järjestynyt kestävä liike. Hevonenhan on samaa rotua, joka saapui Suomeen hakkapeliittoihin mennessä näiden käyttöön. Jako mongoleilla kolmannes jousimiehiä lähinnä ensi portaana ja kaksi kolmannesta
keihäsmiehiä. Nahkaisen haarniskankin omaksiuivat myöhemmin suomalaiset - sitä tosiaan voitiin vahventaa teräslevyin.

Mongolit olivat omaksuneet kiinalaisilta piiritystaidon. Ruutiakin he käyttivät raketteina ynnä katapultein singottuin räjähteinä. Ollessaan jossakin alivoimaisia tai muuten varautuen he sulkeutuivat vaunulinnnoihin. Tämän taktiikan omaksuivat Ziskan tshekkiläiset hussilaiset, vrt. myös USAlaiset intiaaneja vastaan.

Mongolien kyynärän ( josta tulee venäläinen arsina) ratsumiesten jousesta englantilaiset kehittivät jalkaväelleen oman jousensa, josta tulee myös pituusmitta jaardi. Sen etu erilaisiin varsijousiin oli nopea ammunta.
Juuri näillä lyötiin ranskalaisia kurittomia ritareja. Ongelmaa koetettiin ratkaista vahvistaen panssaria, ja sitten oli käytäv panssaroimaan hevosia, kun nuolet suunnattiin niihin. Lopulta ratkaisuksi löytyi kevyen ratsuväen railakas rynnäkkö.

Sveitsiläisten ammattimainen jalkaväki ensiksis torjui ritareita keihäasein, ja tästä seurasi heidän lyhyehkö sotilaallinen valtakautensa. Ratsuväen
arvostaa alas myös Niccolo Macchiavelli. Suuntaus oli jo tuolloin ammattijalkaväkeen.

Eurooppalaiset keksivä käyttää ruutia tykeissä. Valurauta ei ollut ihan hyvää materiaalia, vaan käytettiin myös pronssia ja josksu jopa metallilla vahvistettua puuta. Vasta 1700-lvun lopppuolella tulevat teräksiset tykit, ensiksi Ranskassa. Pitkään tykkein suuruinm merkutys oli linnoitusten piirityksessä. Ja tämä johti näiden rakentamkisessa muutoksiin. Jo Olavinlina Suomessa oli tarkoitettu kestämään tykkitulta. Taistelukentälle tykit olivat pitkään liian raskaita mööpeleitä. Tykkiväki pitkään oli palakattuja sotaväkeen kuulumattomkia käsuitytöläisiä. Tykiiläistä tehtiin kai ensikis sotilaista hollantilaisten laivoissa, josa myös yhdistettiin navigoijan ja laivurin vallat kpateenin yhden henkilön vallaksi. Maalla
tykistö tuli ensiksi sotaväen aselajkiksi Kustaa II Aadolfin armeijassa
lie 1620-lvun alussa.

Musketin etuna oli sen päästämä pamaus, ruudin haju, ja nuoliin verattuna myös ampumatarvikkeiden keveys. Nämäkin sytytettin vielä
30-vuotisessa sodassa tuliluntulla. Lukoja käytetiin tuolloin jo kevyen ratsuväen pistooleissa, joita hakkpeliitoilla oli kullakin kaksi.
Muskettimiehet olivat arkoja jalkaväenkin hyökkäykselle. Ruotsinmaan armeijassa päädyttiin suhdelukuun 50:50 keihäs- ja muskettimiesten kesken. Tämä jako oli vielä Kaarle XIIN armeijassa ainakin Suuren Pohjan sodan alussa. Venäläiset käyttivät jo pistimiä, jolloin myös jalkaväki oli jälleen yhtenäinen aselaji.

Kehitystä jalkaväen ampuma-aseissa 1700-luvun lopulla olivat rihlatut
kiväärit, jolloin myös ampumamatka nousi, ja siirtyminen ennalta
pakattuihin patruunalaukauksiin, josta tulinopeus kasvoi huomattavasti.
Täten ensiksi raskalaiset ja myös Suvorovin venäläiset samaan aikaan
voivat sekä ampua kiivaasti että käydä pistimin päälle kiivaasti.

Piiritysten yhteydessä jo uuden ajan alussa kaivauduttiin ja suojauduttiin.
Kentällä vielä niinkin myöhään kuin Waterloon taistelussa brittien sotilaat seisoivat ylväästi pystyriveissä, eikä paljoa jäänyt heistä Napoleonin vanha kaarti, joka myös huusi Merde! eli Paskaa anatutumiskehoituksille.
Maastoutumisen varsinaisesti keksivät Euroopassa saksalaiset sotilaat
Ranskan sodasa 1870. Sitä esiintynee kyllä myös Amerikan kansalaissodassa.

Vierailija
msdos464
Kyseessä oli sen aikaisilla aseilla tehokkain mahdollinen taistelutapa.



Luulisin että heidän olisi silti kannattanut mennä vaikka kukkulan taakse piiloon asetta ladatessaan. Tai komentaa eteen "kilpimiehet" joilla olisi ollut kilvet, joilla suojata aseitaan lataavia sotilaita. Olisiko ollut mahdollista? Sen aikaisten aseiden lävistyskyky taisi kuitenkin olla melko heikko?

Kun ensin olisi pitänyt saada jostain se kukkula. Luonnollisesti esimerkiksi linnoituksissa suojauduttiin vallien taakse, mutta normaalissa kohtaamistaistelussa ei ollut yleensä aikaa tehdä kenttälinnoitteita.

Kilpimiesideassa on huonoina puolina mm. kilpien hirvittävä paino ja se, että armeijassa olisi puolet porukasta miehiä, joilla ei ole tulivaikutusta viholliseen. Jos olisi ylimääräisiä miehiä, kannattaisi näillekin antaa musketit ja pistää heidät ampumaan vihollista.

Suhtaudun myös epäillen niihin manöövereihin, joita tarvittaisiin kilpimiesten pujottamiseksi muskettijoukkojen lävitse.

Vierailija

Kilpiä, vaan ei juurikaan kypärää, käyttivät venäläiset ensimmäisen maailmansodan lähinnä asemasodassa. Kilpi oli osa myös Sokolovin/Maximin konekivääriä m/1910, ja se oli vielä Gorjunovinkin konekiväärissä m/1938. Kilpiä käytettiin myös murrettaessa Mannerheim-linjaa Suomen sodassa 1940. Sitenkin, että ps-vaunut vetivät kilvin suojattuja jalkaväen rekiä. Kun kypärä puna- ja neuvostoarmeijassakin tuli yleiseksi ja pakolliseksi, kilvet jäivät sodan jälkeen pois käytöstä.

Haarniskathan ovat palanneet luotiliiveinä, ja kilpiä käytetään taas mellakantorjunnassa tai päinvastoin poliisitorjunnassa.

Vierailija

Kypärä ja nämä kk-kilvet tai panssarireet eivät olleet toistensa vaihtoehtoja. Kypärä ei suojaa luodeilta vaan ainoastaan tykistön yms. lennättämiltä kiviltä. Saksalaiset yrittivät 1915 kehittää luodeilta suojaavan kypärän. Se onnistuikin. Paino vain oli niskalihaksille mukavat kahdeksan kiloa.

Luotisuojakilvet jäivät pois sotakäytöstä, koska olivat painavia ja rajoittivat liikkuvuutta. Panssarireet toimivat lisäksi huonosti metsämaastossa, kuten jokainen Tekan kyydissä ollut varmaan hyvin ymmärtää.

Vierailija

Eräässä kirjassa ritareiden valta-aseman murentajaksi tarjottiin yhä tehokkaampia ja kehittyneimpiä jalkajousia. Ne lävistivät todella paksunkin haarniskan. Kuulemma itse paavi oli kauhistunut aseiden tehokkuudesta ja kieltänyt jalkajousien käytön kristittyjen välisissä sodankäynnissä. Korjatkaa,
jos olen väärässä

Vierailija
Balthasar
Tuohon ritarien (panssaroidun ratsuväen) lopulliseen häviöön pidetään yleisesti syynä Agincourtin taistelua vuonna 1415.

Brittien jousiampujat saivat aikaiseksi sellaisen nuolisateen että se vastasi nykyaikaisen konekiväärin tulitusta. Tämän muistan eräästä tv-dokumentista.

Olikos tuo se taistelu, josta on peräisin englantilaisten käyttämä käsimerkki, jossa pelkän keskisormen sijaan pystyssä on etu- ja keskisormet toisistaan hieman erotettuina (Aikoinaan ainakin Liam Callagherin valokuvista tuttu näky). Englantilaiset jousimiehet heiluttelivat jousen virityssormiaan ranskalaisille, josta tuo loukkaus on sitten kehittynyt.

Vierailija
ArKos itse
Musketin etuna oli sen päästämä pamaus, ruudin haju, ja nuoliin verattuna myös ampumatarvikkeiden keveys.

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta muskettien suurin etu oli kuitenkin niiden käytön helppous. Hyväksi jousimieheksi oppiminen kesti 7 v, mutta kuka tahansa pakko-otettu talonpoika voitiin opettaa käyttämään muskettia puolessa vuodessa. Ja ammattimaiselle jousisoturille piti tietenkin maksaa enemmän.

Vierailija
Hyväksi jousimieheksi oppiminen kesti 7 v, mutta kuka tahansa pakko-otettu talonpoika voitiin opettaa käyttämään muskettia puolessa vuodessa.

Miksi se muka oli niin vaikeaa? Oliko tähtääminen vaikeampaa? Kun eiväthän ne musketitkaan mitään kovin hyviä olleet... Mitä siinä jousessa oli niin paljon oppimista?

Vierailija

Sotajousen virittäminen vaatii paljon voimaa. Mene jousiammuntakerhoon koettamaan, niin huomaat, ettet jaksa virittää kilpajousia, ellet ole normaalia riskimpi kaveri. Lisäksi jousella ei voi tähdätä samoin kuin kiväärillä, kun lentorata on niin kaareva. Kiväärillä riittää, kun pitää pyssyn suht vaakatasossa vihollisrivistöä päin. Jousella pitää arvioida kulmaa ja etäisyyttä hyvin tarkasti, tai nuoli menee yli tai jää lyhyeksi.

Tuo varsijousipanna (jota ei koskaan toteutettu) on peräisin 1200-luvulta, jolloin haarniskat olivat vielä rengaspanssaria.

Tarina kertoo, että ranskalaisilla oli tapana katkaista sormet vangiksi saamiltaan jousimiehiltä. Taistelun jälkeen englannin jousimiehet sitten näyttivät V-merkkiä (victory) ehjiksi jääneillä sormillaan. Voi olla legendaakin.

Jousiaseiden vertaaminen konekivääriin on kyllä ihan absurdia, ellei nyt verrata kaikkia niitä 5000 jousimiestä yhteen konekivääriin. Tämän huomaa jo siitä, kuinka eurooppalaiset niittivät afrikan jousin ja keihäin aseistettuja joukkoja kuin viljaa 1800-luvun siirtomaasodissa. Tappiosuhde oli tyypillisesti 1/1000.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat