Hammastahnoissa haitallisia aineita

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Professori Jorma Tenovuo kertoo Hesarissa hammastahnojen vaikuttavista aineista. Golgate Total -tahnan sisältämästä triklosaanin hän kertoo sen tutkimusten mukaan lisäävän bakteerien vastustuskykyä antibiooteille. Aine on myös haitallista kaloille. Hän kirjoitttaa aineen vaikutustent olevan vielä niin avoimia, että käyttö pitäisi lopettaa kuluttajatuotteissa.
Edelleen hän kertoo Elmex-tahnan sisältämän amiinifluoridin muodostavan suussa hajotessaan nitrosamiineja, jos suussa on ravinnosta saatuja nitraatteja tai nitriittejä. Nitrosamiinit ovat syöpää aiheuttavia aineita. Hän ei toki suoraan väitä hammastahnan aiheuttavan syöpää, mutta tavallaan kehottaa varomaan ainetta. Omakin hammaslääkärini mainitsi jo pari vuotta sitten, ettei hän missään tapauksessa suosittele ostamaan amiinifluoridia sisältävää hammastahnaa.
Sinkkisitraattia ja pyrofosfaattia sisältäviä tahnoja ei hänen mukaansa saa missään nimessä käyttää lapsilla, joilla on puhkeavia hampaita, sillä niiden hammaskiille ei vielä ole kovettunut riittävästi.
Eräät tahnat voivat aiheuttaa hampaiden vihlomista, varsinkin jos hammaskaula on paljastunut. Tahnojen vaahtoava aine aiheuttaa joillekin kipeitä aftoja limakalvoille. Valkaisevat tahnat saattavat kuluttaa kiillettä valkaisun sivutuotteena.

Kysymys kuuluukin, voiko kuluttaja luottaa vapaasti myytäviin kosmeettisiin aineisiin ja uskoa niiden käytön olevan turvallista? Pitäisikö jonkun tahon puuttua harhaanjohtavaan markkinointiin tiukemmin? Voiko markkinoille edelleen tuoda uusia tehoaineista sisältäviä tuotteita ilman riittävää tutkimustietoa? Hammashoitajien ja lääkäreiden pitäisi valistaa ihmisiä, etenkin nuoria ja lapsia paremmin, jotta kuluttajat eivät jäisi aivan mainostajien armoille.

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija
Emmä2

Tähän voisi vielä lisätä että hammastahnoissa käytetyt fluoridit laskevat henkistä suorituskykyä, niitä ei kannata niellä ja suu pitää huuhdella hyvin hampaiden pesun jälkeen.
Suomessa kuluttajavirasto hoitaa kosmeettisten tuotteiden valvonnan, vastuu on tietysti valmistajilla.
Kosmetiikassa johon hammastahnatkin kuuluvat saa käyttää periaatteessa mitä tahansa aineita jotka eivät ole erikseen kiellettyjä.
Lisäksi on aineita joiden käyttöä on rajoitettu valmisteissa jotka joutuvat kosketuksiin limakalvojen kanssa.
Nitraatteja ja nitriittejä käytetään ainakin lihajalosteissa ja lihassa punaista väriä antamaan jolloin niistä tulee houkuttelevamman näköisiä, niiden käyttö pitäisi kieltää kokonaan.
Hammaslääkärien ja hoitajien koulutukseen ei kuulu kosmeettisissa aineissa olevien ainesosien haitallisuuden arviointi.
Kosmetiikka-asetuksessa edellytetään vastuuhenkilöltä ylempää korkeakoulututkintoa farmasian, dermatologian (ihotautilääkäri), toksikologian tms. alalta.

Vierailija

Ruotsissa hampaiden harjauksesta opetetaan aivan toisin kuin meillä Suomessa.
Neuvolasta jo saadaan kotiin kirjalliset ohjeet, että hampaiden harjauksen jälkeen hampaita ei huuhdella, syljetään vain tahna ja erittynyt sylki ulos. Muuten huuhdotaan myöskin fluori pois ja hampaisiin ei jää fluoria.
Ruotsissa asuvilla sukulaisillani on kaikilla erinomaiset hampaat. Itse teen samoin, en huuhtele hampaita harjauksen jälkeen.

Siksiköhän olemme kaikki hieman yksinkertaista väkeä?

Vierailija
MD

Aika uskomatonta jos ruotsissa niin neuvotaan tekemään, fluorin haitoista aivoille julkaistiin tutkimus muistaakseni n. 15 vuotta sitten.
Voi olla että joku unohti kertoa tästä ruotsalaisille..
Edit: tutkimuksessa oli kyse muistaakseni vain amiinifluoridista?

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005

Itseasiassa näin tuon samaisen ohjeen jossain hammaslekurilta saadussa lappusessa selvällä suomen kielellä muutama viikko sitten. Hieman ihmettelin.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Seuraavaksi kun käyn hammaslekurilla pitääkin udella mitä mieltä siellä ollaan. Huuhdellakko vai eikö huuhdella.

Vierailija
nm
Aika uskomatonta jos ruotsissa niin neuvotaan tekemään, fluorin haitoista aivoille julkaistiin tutkimus muistaakseni n. 15 vuotta sitten.
Voi olla että joku unohti kertoa tästä ruotsalaisille..

No mut hei.. Mikäpä korvaisi kauniin hymyn?

Vierailija
Juha

Minä ainakin huuhtelen suuni kunnolla hampaiden pesemisen jälkeen, hampaisiin ei silti ole tullut reikiä yli 20 vuoteen.
Suun happamuus vaikuttaa reikiintymiseen, lievästi emäksisessä kidassa hampaat eivät reikiinny yhtä helposti.
Varmaan sekin vaikuttaa etten ole syönyt karkkia kuin yhteensä ehkä kilon ko. aikana.

Vierailija

Fluori ja terveys
Fluori (fluoridi) on hampaitten ja luuston terveyden kannalta tärkeä hivenaine. Sen puutos aiheuttaa hampaissa karieksen vastustuskyvyn oleellista heikkenemistä ja muun luuston haurastumista. Liiallinen fluorin saanti puolestaan muodostaa helposti säröilevän ja lohkeavan hammaskiilteen. Eu:ssa talousvedenveden fluoripitoisuuden yläraja on WHO:n suosituksen mukainen 1,5 mg F-/l. Hampaitten terveyden kannalta optimaalinen pitoisuus on 0,8-1,2 mg F-/ l .

Fluorin esiintyminen

Suomen maaperässä esiintyy paikoitellen pohjavesiin liukenevaa fluoria pääasiassa Kymenlaaksossa ja eräissä Lounais-Suomen osissa. Fluoripitoisuudet ovat yleensä 1,5-2,5 mg F-/l, joissakin yksittäistapauksissa 3,5-4,5 mg F-/l. Näillä alueilla talousveden fluoripitoisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Hmm.. Tämä nyt kieltämättä hiukan hämmentävää.
Jos hyödyllinen kiintiö saadaan aikaiseksi jo sillä, että fluoria lisätään juomaveteen, miksi sitä sitten oikeasti suositellaan vielä hammastahnassa.

Sen lisäksi, että kyseinen uusi hampaiden pesuohje, joka rantautui perheeseemme muutama vuosi takaperin, perheen nuorimmaiselle on annettu hammashoitolasta mukaan Fludent 0,25mg natriumfluritabletteja annostuksella 1 tbl päivässä. Purkin kyljessä lukee kyllä selkeästi, että valmistetta ei tule käyttää seuduilla, joissa juomaveden fluoripitoisuus on riittävä.
Perheen teini on kantanut kouluhammashoitajalta samanlaisen purkin.

Oliskohan nyt sitten niin, että elämme alueella, jossa pohjavedestä fluorin saanti ei ole riittävää. Kuvittelisi äkkiseltään alueellisen terveydenhuollon olevan selvillä lapsiasiakkaitten fluorin saannista.

Tosin minä kyllä soitan vesilaitokselle ja tiedustelen asiaa sieltä.

Asiaa toki voisi tiedustella myös Hammaslääkäriliitolta, aika rapeasti mainostavat tätä fluorin autuutta hammastahnatuubien kyljessä.

Edit: Näinpä. Asumme alueella, jossa raakaveden fluoripitoisuutta ei keinotekoisesti lisätä ja fluori pitoisuus on 0,1 mg/l, joten hampaiden kannaltahan tämä optimaalinen kiintiö ei pelkällä vedenjuomisella täyty

Voiko ihminen hyvin, kun hänen hampaansa voivat hyvin

Vierailija

Fluori on myös haitallista, jos sitä saadaan liikaa. Hammaslääkärini kielsi ehdottomasti lapsien hampaiden lisäfluorauksen tableteilla eikä suositellut sitä aikuisillekaan koska juomavedessä on kuulemma fluoria riittävästi kun lapsilla käytetään aikuisten tahnaa kaksi kertaa päivässä. Ensimmäisen lapseni ollessa vielä vauva oltiin toisilla linjoilla. Silloin kehotettiin joka päivä antamaan fluoritabletti. Liika fluori aiheuttaa kuulemma kiilteen heikkenemistä ja on aivan yhtä haitallista kuin jos fluoria saa liian vähän.
Suo siellä, vetelä täällä...

Vierailija

Lähde:

http://www.tohtori.fi/eviva/fluori.php3

Lainaus:
"Yleistä

Fluoria on pieniä ja hyvin vaihtelevia määriä lähes kaikkialla, maaperässä, vedessä, kasveissa ja eläimissä, ja sisältyy näin ollen ruokavalioon. Fluoria on ihmisen elimistössä eniten luustossa ja hammaskiilteessä ja määrä on suhteessa kokonaissaantiin. Fluoria ei voida pitää välttämättömänä hivenaineena ihmiselle, mutta kylläkin suotuisana ja terveyttä ylläpitävänä.

Vaikutus

Fluorin vaikutus karieksen ehkäisyssä on hyvin tunnettu. Fluori muodostaa helposti komplekseja ja voi näin inaktivoida tai vähentää monien eri entsyymien toimintaa, esim. munuaisen rasvahappo-oksidaasia, suolen lipaasia ja maksan glukoosi-6-dehydrogenaasia. Se on myös kofaktorina adenyylisyklaasi- ja amylaasi-entsyymeissä. Lisäksi fluori edistää raudan imeytymistä.

Tarve ja saanti

Fluoria saadaan yleensä ravinnon kautta riittävästi. Pääasiallisia lähteitä ovat kunnallinen juomavesi (fluoripitoisuus 0,7-1,2 mg/l), tee ja meren elävät. Fluoria lisätään hammastahnoihin ja hammaslääkärit käyttävät paikallisesti fluorigeeliä, jota sivellään hampaiden pintaan. Käytössä on myös imeskelytabletteja, jotka sisältävät 0,25 mg fluoria.

Puutos ja yliannostus

Varsinaista fluorin puutosta ei tunneta, mutta vähäinen saanti korreloi hampaiden reikiintymiseen. Tässä tapauksessa suurin merkitys on veden pienellä fluoripitoisuudella, jolloin fluorin saantia pitäisi korvata muilla keinoilla.

Fluorimyrkytystila saavutetaan kun vuosikausia nauttii 20-80 mg:n päiväannoksia. Ylimäärä fluoria aiheuttaa laikkuja hampaiden kiilteeseen, luun kovettumista, nivelsiteiden kalkkiutumista ja mahdollisesti hermosto-oireita."

Joten ei ilmeisesti kovin helposti tule yliannostusta? Ilmeisesti valtaosa väestöstä saa tarpeeksi fluoria. Jos imeskelytabletissa on 0,25 mg fluoria niin ei sillä ilmeisesti millään kukaan yliannostusta pysty vetämään (olettaen että lähde on luotettava).

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005

Laikukkaat hampaat saa Helsingissä, kun pikkuipana pesee hampaat fluoritahnalla, nappaa fluoritabletin päivässä ja juo vesijohtovettä. On meinaan henk.koht. kokemusta aiheesta.

Ei ole reikiä lapsella ei, mutta ikävän näköisiä laikkuja kyllä.

DM
kettuuntuneena lapsille jaettaviin kemikaaleihin ja erittäin puutteelliseen neuvolan neuvontaan

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Tuntuisi aika oudolta, että fluoria lisätään juomaveteen, jos sillä olisi toksisia vaikutuksia alhaisilla pitoisuuksilla. Lisäksi fluoritabletit ovat reseptivapaita. Mikä tahansa on myrkyllistä tai vaarallista yliannoksina.
---------------

FLUDENT

Itsehoitovalmiste

Lääkemuodot:
Imeskelytabletti ja lääkepurukumi, joissa molemmissa on vaikuttavaa ainetta 0,25 milligrammaa. Tabletit on makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, ja niiden makuvaihtoehdot ovat piparminttu ja banaani.

Vaikuttavat aineet:
Natriumfluoridi.

Käyttötarkoitus:
Hampaiden reikiintymisen estäminen lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Lääkkeestä on apua myös mm. hammasleikkausten ja muiden vastaavien toimenpiteiden jälkeen sekä silloin, kun suuta kuivaa esimerkiksi sairauden tai lääkityksen vuoksi.

Vaikutustapa:
Annostus vaihtelee, mihin vaikuttaa mm. käyttäjän ikä ja paikkakunnan juomaveden fluoripitoisuus. Pakkauksesta käy ilmi yksityiskohtainen annostus. Hammaslääkäri arvioi usein lääkkeen käyttämisen tarvetta ja annoksen suuruutta. Valmistetta ei saa käyttää seudulla, jossa fluoria on juomavedessä riittävästi.

Lääkkeen ottaminen:
Tabletit pureskellaan tai imeskellään hitaasti. Mikäli koko vuorokausiannos otetaan illalla, ei sen jälkeen tule syödä eikä juoda muuta kuin vettä. Purukumeja käytettäessä vuorokausiannos sovitetaan tasaisesti koko päivälle.

Haittavaikutukset:
Annostusohjetta noudatettaessa haittavaikutuksia ei yleensä tule. Pitkäaikainen fluorin yliannostus voi aiheuttaa lapsille hammaskiilteeseen laikkuja.

Raskaus ja imetys:
Valmistetta voi käyttää myös raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä.

Säilytys:
Tabletit ja purukumit säilytetään kuivassa paikassa huoneenlämmössä, +15-+25 asteessa. Kelpoisuusaika pakkauksessa.

Pakkaukset:
Valmistetta saa 7x28 eli 196 tabletin läpipainopakkauksissa, 400 tabletin muovipurkeissa ja 90 purukumin pakkauksissa.

Lähde: Lääkeopas

http://www.laaketietokeskus.fi/page.php ... prodId=382

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13265
Liittynyt23.6.2005

Olisiko kroonisella suolistosairaudellani jotain tekemistä sen kanssa, että saan röyhtöilyoireita vesijohtovedestä, mutta en kivennäisvedestä? Reikiä ei ole ollut vuosikausiin, hammaslääkäriltä on tullut vain kehuja. Pesen hampaat ainoastaan aamuisin, päivän mittaan huuhtelen aina suun vedellä ruoan/juoman jälkeen, käytän täysksylitolipurukumia ja remineralisaatiotabletteja?

Hammasluu on luonnostaan keltaista ja myös vahvimmillaan tämän värisenä.

Itse olen käyttänyt jo vuosia spessuhammastahnoja kuten Yotuelia, jota saa vain apteekista. Pienin abraasiokerroin.

Kun kerran saarnaus aloitettiin, niin VAIN 100% ksylitolilla makeutetut purukumit ovat hyödyllisiä reikien ehkäisyn kannalta. Tietääkseni vain Xylident ja Xylifresh kuuluvat tähän kastiin.

Nuo fluoridien suhde henkisiin kykyihin... ei kai hammastahnan vahingossa nieleminen tarkoita samaa kuin lyijyn hankkiminen elimistöön? Kuulostaa aika hurjalta...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005
MD
Tuntuisi aika oudolta, että fluoria lisätään juomaveteen, jos sillä olisi toksisia vaikutuksia alhaisilla pitoisuuksilla. Lisäksi fluoritabletit ovat reseptivapaita. Mikä tahansa on myrkyllistä tai vaarallista yliannoksina. ...

Fluoria on käsittääkseni ihan luonnostaankin juomavesissä. Pitoisuuserot taitavat olla suuret alueittain.

Nykyisin noissa fluoritableteissa on varoitus:

Jos juomaveden fluoripitoisuus on yli 0,8 mg/l (0,8 ppm), ota yhteys hammashoitolaan tai hammaslääkäriin ennen hoidon aloittamista. Yliannostus voi ilmetä lapsilla laikkuina hammaskiilteessä.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat