Tiedeyliopistojen funktio, tiede vai innovaatiot?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kumpi seuraa kummasta?

Jos tiedeyliopistot eivät tee paikkansa pitävää uutta perustutkimusta, niin onko niillä mitään todellista omaa annettavaa myöskään "innovaatiojärjestelmälle", sillä kyllä firmoissa osataan ilman niitäkin maailman tiedelehtiä lukea...

Tiede ei suinkaan ole AINOA innovaatioden lähde, ja niistä muista edellytyksitä taas tiedeyliopistoissa tiedetä senkään vertaa...

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18773

Mitä mieltä: tiede- vai innovaatioyliopisto? Pistetään vielä pari muutakin vaihtoehtoa. Kaikkia alla olevia äänestysvaihtoehtoja löytyy maailmalta.

Sivut

Kommentit (106)

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Kylsä mitnä mieolstäsni pitä olla miin että jokisnite tietsdeylopipsit tkeee tismalleen oamn apakkansa muskaisesti ja se on tiede, tiede, tiedeme tiöä mikäån smuis.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vierailija
RJK
Kumpi seuraa kummasta?

Jos tiedeyliopistot eivät tee paikkansa pitävää uutta perustutkimusta, niin onko niillä mitään todellista omaa annettavaa myöskään "innovaatiojärjestelmälle", sillä kyllä firmoissa osataan ilman niitäkin maailman tiedelehtiä lukea...

Tiede ei suinkaan ole AINOA innovaatioden lähde, ja niistä muista edellytyksitä taas tiedeyliopistoissa tiedetä senkään vertaa...

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18773

Mitä mieltä: tiede- vai innovaatioyliopisto? Pistetään vielä pari muutakin vaihtoehtoa. Kaikkia alla olevia äänestysvaihtoehtoja löytyy maailmalta.

Kappas vaan, tuo linkki meni viestiketjun alkuun, jossa tarvitaan tunnukset, että sieltä löytää vaivattomasti asianomaisen viestin:

Pannaan tähän uudistettu versio koko "Pekkarinen lakkauttaa tieteen"- jutusta:

TIEDEYLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ: TIEDE VAI INNOVAATIOT?

Hallitus ja muut päättävät piirit ovat julistaneet Suomessa ´tieteen´ kirosanaksi. Tiedejärjestelmän sijasta hallitus julistaa rakentavansa maahan ”maailman parasta innovaatiojärjetelmää” tiedeyliopistojen perustalle.

Ennen kuin puhutaan mistään määräraha-, opintososiaalisista ja sivistyksellisen tasa-arvon kysymyksistä koulutus- tiedepolitiikassa, kaikkien kansalaisten oikeudesta paikkansapitävään tietoon jne., on selvitettävä tämän kyseisen peruslinjanvedon mielekkyys, ja sen onnistumisen mahdollisuudet ilman asianmukaisesti järjestyttyä valtion ylläpitämää julkista ja toimintakykyistä tiedejärjestelmää. Kenenkään ei nimittäin kannata satsata uppoavaan laivaan esimerkisi elämänuraa valitessaan, on sen kyytiin pääsy kuinka ”tasa-arvoista” hyvänsä tai erilaiset ”edut” vaikka suorastaan houkuttelevia.

Vaikka tiede on yhä keskeisempi tuotantovoima innovaatioiden, hieman yksinkertaistaen kaupallisesti menetyvien tuotteiden kehittämiseksi, niin se ei suinkaan ole ainoa tällainen tekijä, vaan tieteen merkitys innovaatioiden tuottamisessa vaihtelee (varsin tavallisesta) 0 %:sta tuonne 90 %:in tuotetyypistä riippuen korkeimpien prosenttien koskiessa välittömästi tiedettä itseään palvelevia tutkimusvälineitä. Uusi, mieluiten siis itse tuotettu muita paremmin paikkansa pitävä tieteellinen perustutkimustieto on ainoa innovaatiotoiminnan ”komponetti”, mitä nimenomaan tiedeyliopistot voivat innovaatioprosessiin tarjota.
Muita perustärkeitä innovaatioita tuottavia ilmiöitä ovat taide, esimerkiksi muotoilu ja innovaatioita hyödyntävät kulttuurihyödykkeet, markkinoiden kautta välittyvät haasteet ja tuotannollinen kokemus, joka ei ole kaikin puolin tieteellisesti ennakoitavissa. Noista innovaatiotoiminnan muista puolista (meidän) ”homenokkaisten” perustutkijoiden asiantuntemus on varmaan muuta yhteiskuntaa keskimääräistä huonompi, eikä suinkaan parempi...

Jos tiedeyliopisto ei tee kunnollista perustutkimusta, sillä ei ole innovatioprosessiin MITÄÄN TODELLISTA ANNETTAVAA, eikä se opi erottamaan muidenkaan tuottaman tiedon joukosta oikeaa väärästä. Sama koskee Suomen akatemiaa, ja sen mallin mukaan Suomen ehdotuksesta pystyyn ajettua EU:n ”European Research Coucilia”, jonka johtoon valittiin HY:n vararehtorina oikean ja väärän tutkimuksen erottamisessa toisistaan pahasti epäonnistunut biokemian professori Marja Makarow: Kansan ääni on aikaisemmin käsitellyt mm. HY:n ”peilisolututkimuksia”.

Peruskäsitteitä: mitä ovat tiede ja innovaatio ?

Taatusti asiantuteva ”Sovjetskaja Entsiklopedija” määrittelee tieteen seuraavasti, 1:

" Tiede, inhimillisen toiminnan alue, jonka funktiona on objektiivisten tietojen tuottaminen ja teoreettinen systematisoiminen todellisuudesta; yksi yhteiskunnallisen tajunnan muodoista; historiallisessa kehityksessä tiede muuttuu yhteiskunnan tuotantovoimaksi ja mitä tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi instituutioksi. Käsite tiede sulkee piiriinsä sekä uuden tiedon aikaansaamisen että tämän toiminnan tuloksen, kullakin hetkellä kootuksi tulleiden tieteellisten tietojen summan, joka kokonaisuuden ominaisuudessa käsittää (kulloisenkin) tieteellisen maailmankuvan. Termiä ´tiede´ käytetään myös merkitsemään eri tieteenaloja."

" Tieteen(alan) välittömät päämäärät ovat (sellaisten) todellisuuden ilmiöiden kuvaaminen, selittäminen ja ennustaminen, jotka muodostavat sen tutkimuskohteen sen löytämien lakien pohjalta, eli laajassa mielessä (se on) todellisuuden teoreettinen heijastaminen. "

” Ollen yhteydessä maailman käytännölliseen omaksumiseen tiede on tiedon tuotantona laatuaan aivan erityinen toiminnan muoto, joka olemuksellisesti eroaa toiminnasta materiaalisessa tuotannossa, kuten myös muista erityisesti henkisistä toiminnan muodoista. "

” Kun materiaalisessa tuotannossa tietoja vain käytetään ideaalisen työkalun ominaisuudessa, niin tieteessä niiden aikaansaaminen on pääasiallinen ja välitön päämäärä... "

" Erotukseksi toiminnan muodoista, joiden tulos on pääasiassa ennalta tiedossa, toimintaa nimitetään aiheellisesti tieteelliseksi vain siinä määrin kuin se johtaa uuden tiedon keksimiseen, ts. tieteellisen (perustutkimus)toiminnan tulos on periaateessa ennalta tuntemanton. Juuri tästä syystä tiede ilmenee voimana, joka "kumouksellistaa" muut toiminnan lajit. "

Innovaation Wikipedia määrittelee seuraavasti,2:
” Innovaatio eli uudennus on jokin uutuus, tavallisimmin jokin uutuustuote, esimerkiksi teollinen tai tekninen keksintö. Innovaatio voidaan ymmärtää ideana, käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät uutena. Innovaatiot jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan. On mullistavia innovaatioita ja vähittäisin muutoksin syntyviä innovaatioita. ”
” Innovaatiotoiminta sekoitetaan joskus virheellisesti tutkimustoimintaan. Pelkkä tutkimustulos ei kuitenkaan ole innovaatio ellei sitä pystytä kaupallisesti hyödyntämään. Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että tutkimusprosessi muuttaa rahaa tiedoksi, ja että innovaatioprosessi muuttaa tietoa rahaksi. Esimerkiksi Tekes (Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus) on määritellyt innovaation seuraavasti: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista."
Innovaatiotieto on siis bisnestietona salaista ja suojattua, esimerkiksi patentoitua, kun taas tieteellinen tieto ei määritelmällisesti voi olla kumpaakaan. Mitä innovaatioyliopisto sitten firmoille antaakin (kaikesta huolimatta...), niin muille yhteiskunnan tahoille se ei anna mitään, paitsi korkeintaan niiden firmojen välityksellä. Tiedettä tarvitsevat kuitenkin muutkin tahot: tavalliset kansalaiset, kansalaisjärjestöt, poliittiset päättäjät, oikeuselimet, muutkin yritykset kuin innovaatioyliopiston bisneskumppanit.
Mauri Pekkarinen lakkauttamassa tiedettä?

Tampereen teknillisen yliopiston lehti TTY&Co viime vuodelta haastatteli ohi asian menevällä otsikolla "Lisää yrittäjyyskasvatusta koulutusohjelmiin" jo silloisenkin Kepu-sosdem-hallituksen kuten nykyisenkin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista, jonka linajukset edustavat kaikkien europuolueiden linjauksia:

TTY&Co: " Suomalainen innovaatiojärjestelmä on toiminut hyvin. Maailman muuttuessa on katsottava kuitenkin, millaisiin uudistuksiin on tarvetta. Ensinnäkin on tukittava innovaatioketjun vuodot. Innovaatiojärjestelmämme kyllä tuottaa runsaasti uutta tietoa ja innovaatioita, mutta patenteista, uudesta tiedosta ja innovaatioista ei synny riittävästi tuotteita ja kasvavia, jopa kansainvälisiä yrityksiä, sanoo kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. "

Ei sanaakaan TIEDEjärjestelmästä, vain "innovaatiojärjestelmästä", eli tuotekehitysjärjestelmästä, ELI yhdenlaisesta SUUNNITTELUjärjestelmästä. Teknillisten korkeakoulujen nimenvaihto ja "tunnustautuminen" tiedeyliopistoiksi olivat siis huijausta. Jos Pekkarisen linjanveto pitää, ja sillä on kannatusta ko. yhteisöissä, niin TK, TTY ja LTY olisi muutettava virallisestikin ammattikorkeakouluiksi. Ne eivät pysty omin keinoin erottamaan oikeaa tietoa väärästä, mikä onkin nähty viime vuosien aikana.

Tarvitttaisiin KOKONAAN UUSI teknillisen alan todellinen yliopisto, joka erotettaisiin "innovaatiojärjestelmästä" katsomaan sen munausten perään, ja kansainväliseen yhteistyöhön oikeiden tieteentekijöiden eikä huijareiden ja disinformaattoreiden kuten M(assachusetts)I(nstitute of)T(echonologyn):n kanssa!

Tiedeyliopistojärjestelmän vaihtaminen "innovaatiojärjestelmään" on vastaavantasoinen yhteiskunnallinen muutos kuin olisi oikeusjärjestelmän korvaavinen pelkällä poliisijärjestelmällä ja siihen liittyen mm. Eduskunnan ja tuomioistuimien ja muun sellaisen "turhan" lakkauttaminen...

Ja innovaatioiden todelliseen syntymiseen tuo Pekkarisen muutos vaikuttasi samoin kuin tuo jälkimmäinen "reformi" järjestykseen: hölynpölytieteen pohjalta ei synny innovaatioita, eikä tyhjän viranomaisterrorin pohjalta "järjestystä"!

Perustutkimukselle vaatimus tulosten välittömästä liiketaloudellisesta sovellettavuudesta on asiaankuulumaton myllynkivi, jota yksikään suuriin teknisiin keksintöihin johtanut yksittäinen yhden tieteenalan tutkimustulos ei ole varmaan koskaan sen julkistamishetkellä täyttänyt. Lisäksi jos tutkimusta halutaan jarruttaa esimerkiksi ylipiston johtoon Pekkarisen mallin mukaan tulevien tieteellisesti asiantuntemattomien yritysten edustajien taholta pelossa että se hyödyttää kilpailijoita tai vaikka aatteellispoliittista syistä, niin jakamalla tutkimusprojekti riittävän pieniin pätkiin löytyy varmasti sellaisia pätkiä, joista ei varmasti erillisinä tule bisnestä, ja nuo lakkauttamalla voidaan torpata koko projekti.

TTY&Co: " Pekkarisen mukaan toinen tärkeä kehittämiskohde on innovaatiojärjestelmän muuttaminen tarjontalähtöisestä kysyntälähtöiseksi tiivistämällä entisestään elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön välisiä suhteita. ... "

Se mitä Pekkarinen tiedeyliopistoilta vaatii, on liike-elämän valmiiden ideoiden toteuttaminen (vaikka kaikki sellaiset markkinoilla tiedostetut ideat on varmaan toteutettu, joiden toteuttamisella tieteellinen perusta on olemassa. Sitaatti osoittaa, että Pekkarinen ei ymmärrä tieteestä eikä tieteelle perustuvista innovaatioista mitään. Pekkarinen sekoittaa tieteen tutkimusinsinöörin toimintaan, joka on yhdentyyppistä suunnittelua . 3. Lakkauttaessaan aidon tieteen hän tulee kyllä lakkauttaneeksi myös tutkimusinsinöörien kyvyn erottaa itse oikea tieto väärästä, ja johtaa yliopistojen asiakkaat, niin opiskelijat kuin firmatkin, täydelliseen avuttomaan riippuvuuteen jostakin enemmän tai vähemmän satunnaisesta ulkomaisesta "auktoriteettitahosta", ihan yhtä hyvin tiedemafiakeskuksesta kuin oikeastakin osaajatahosta. Tämäkin katastrofaalinen kehitys onkin ollut havaittavissa.

TTY&Co: " Olemme siirtymässä palkkayhteiskunnasta yrittäjyysyhteiskunnaksi. Yhä useampi yliopistosta valmistunut päätyy uransa jossakin vaiheessa yrittäjäksi.Kkaikenlaisten alojen koulutuksessa tulisi antaa perusvalmiudet yrityksen pyörittämiseen. "

Tiedeyliopistojen perustutkintoja ei tule rasittaa pakollisella yrittäjäkoulutuksella. Sitä on yhteiskunnassa tarjolla joka paikassa muualla vaikka kuinka paljon. Ja lisäksi on pilvin pimein palveluksiaan innokkaasti maksukykyisille tarjoavia yrityshallintokonsultteja sekä asiakkaitaan neuvovia yritystarhoja, -puistoja, -halleja, -maneeseja jne. Tämä yrittäjäkoulutus on sitä paitsi lähinnä syötti, jotta teollisuustutkijan ura kuulostaisi houkuttelevalta, vaikka teollisuuden tutkijat ja tuotekehittäjät tekevät tunnetusti ”orjakontrahteja”, jossa sitoutuvat olemaan käyttämättä missään muualla tässä työssä itse tuottamaansakaan tietoa. Vapaaehtoista yrittäjäkoulutusta tietysti voi olla, mutta sillä ei saa korvata tieteellisiä perusasioita. Ja monilla erityisteiteenaloilla kuten kauppatieteissä ja teollisuustaloudessa yritysjohtajakoulutus on entuudestaan tärkeässä asemassa.

TTY&Co: " Euroopan unionissa valmistellaan esitystä Euroopan uudeksi teknologiainstituutiksi. Pekkarinen pitää ajatusta kannatettavana: Tarvitsemme useisiin yliopistoihin, tutkimusinstituutioihin ja bisnekseen verkottuvan EIT:n. Soveltavalla tutkimuksella ja kehitystyöllä pitää olla siinä keskeinen sija. "

Mitenkähän tämä EIT suhtautuu "European Research Council":in, joka on Suomen "akatemian" suden mallin mukaan pystyyajettu erityisen "eurotieteen" rahoitusorganisaatio... Eli ei tieteellinen, vaan rahoituslaitos, joka ei ole tieteellisessä vastuussa kenellekään, joka joka rahoituspäätöksillään kuitenkin ohjaa valtio(ide)n tiedepolitiikkaa. Tuo kansallisten ja kansainvälisten ”tiedejärjestöjen”, joissa pyörivät kaikissa samat naamat, niiniluodot, raiviot, makarowit, enqvistit, kasvaa kuin kuplatalousyrittäjän yritysrypäs tai taistolaisteinitoimitsijan etujärjetöviidakko... On Tieteellisten seurain valtuuskuntaa, ”Kansainvälistä tiedyliopistojeliittoa” (johon kuuluu nimenomaan niitä ”innovaatioyliopistoja”), Euroopan tutkimussäätiötä, Euroopian teknologiaintituuttia, Skepsistä, Höpsistä... Kunnolliset tulokset vaan loistavat poissaolollaan: tiedettä ollaan tekevinään, mutta ”peilisolua” pukkaa...

Nykyinen Suomen akatemia on lakkautettava, ja se on korvattava esimerkiksi Venäjän/NL:n tai Ruotsin mallin mukaisella aidolla Tiedeakatemialla, joka on tieteellisin perustein ja tieteellisellä virkavastuulla toimiva tieteellinen, toiminnassaan kaikin puolin julkinen tiede-elin. 4.

1. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18762

2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Innovaatio

3. http://www.nakokulma.net/index.php?topi ... #msg166957

4. http://www.nakokulma.net/index.php?topi ... #msg302641

Vierailija

Mielipide: Huippuyliopisto syntyy Jari Kurrin reseptillä

Tiivistelmä:
Kirjoittajan mielestä huippuyliopiston kannattajilta on unohtunut se, ettei yliopistosta tule huippuyliopisto rakenteita yhdistelemällä, vaan auttamalla opiskelijoita oivaltamaan Jari Kurrin kiekkokoulun sääntö: "Kun olet oppinut jonkun taidon, harjoittele ja kertaa, harjoittele ja kertaa. Kirjoittajan mielestä tätä reseptiä noudattamalla huippuyliopistoksi kaavaillut yksiköt voisivat helposti ja ilman olennaisia lisäkustannuksia nostaa tasoaan. "Kustannuksia tuottaisivat tosin muun muassa professorien määrän lisääminen sekä uusien tutkimuslaitteistojen hankinta, mutta nämähän olisivat joka tapauksessa edessä huippuyliopistossakin", kirjoittaja toteaa ja kehottaa edistämään myös opiskelijoiden ja opettajien henkistä ja fyysistä hyvinvointia mm. koululääketieteenkin myöntämillä lisäravinteilla. "Huippuyliopiston ehkä satojen miljoonien eurojen perustamiskustannusten sijaan pätevä työryhmä voisi kehittää puoli-ilmaisen mallin, jolla eri korkeakoulujen vuorovaikutuskykyiset ja -haluiset osastot saatettaisiin yhteistyöhön. Rahoille löytyisi tällöin tärkeämpiäkin sijoituskohteita", kirjoittaja toteaa.

Media: Helsingin Sanomat (printed version)
Päivämäärä: 26.10.2007
Kirjoittaja: Pentti S. Varis, Espoo
Päälähde: -

Vierailija
P.S.V.
Mielipide: Huippuyliopisto syntyy Jari Kurrin reseptillä

Tiivistelmä:
Kirjoittajan mielestä huippuyliopiston kannattajilta on unohtunut se, ettei yliopistosta tule huippuyliopisto rakenteita yhdistelemällä, vaan auttamalla opiskelijoita oivaltamaan Jari Kurrin kiekkokoulun sääntö: "Kun olet oppinut jonkun taidon, harjoittele ja kertaa, harjoittele ja kertaa.




Tuo auttaa suurin piirtein kaikissa muissa asioissa maailmassa, paitsi kahdessa: tieteessä ja innovaatioissa. Ne kun eivät ole koskaan "vanhan kertaamista". Tuo tarkoittaa psykologisesta jonkin suorituksen automatisoimista, TIEDOSTAMATTOMAKSI tekemistä laadullisesti korkeammalla tasolla, jolloin tietoisuus vapautuu osin sen tempun suorittamisesta sen kehittämiseen entistä täydellisemmäksi.

Kirjoittajan mielestä tätä reseptiä noudattamalla huippuyliopistoksi kaavaillut yksiköt voisivat helposti ja ilman olennaisia lisäkustannuksia nostaa tasoaan.



Ammattikorkeakoulut kyllä.

Niiden kohtalonkysymys on, että niiden taso riippuu myös tiedeyliopistojen tasosta, johon ne voivat vaikuttaa lähinnä poliittisin keinoin ja josakin määrin palautteella, ja yhteistyökumppaneitaan valitsemalla. "Innovaatioyliopisto" ei ole hyvä yhteistyökumppani ammattikorkeakoulun kanssa, sillä se kilpailee tämän kanssa, ja panttaa siltä tietojaan. Kaikkein pahimmassa tapauksessa tieteellisesti epäpätevä "innovaatioyliopisto" johtaa ammattikorkeakouluyhteistyökumppania harhaan.

"Kustannuksia tuottaisivat tosin muun muassa professorien määrän lisääminen sekä uusien tutkimuslaitteistojen hankinta, mutta nämähän olisivat joka tapauksessa edessä huippuyliopistossakin", kirjoittaja toteaa ja kehottaa edistämään myös opiskelijoiden ja opettajien henkistä ja fyysistä hyvinvointia mm. koululääketieteenkin myöntämillä lisäravinteilla.



Heh... kas kun ei Altian "yleislääkkeellä"...

"Huippuyliopiston ehkä satojen miljoonien eurojen perustamiskustannusten sijaan pätevä työryhmä voisi kehittää puoli-ilmaisen mallin, jolla eri korkeakoulujen vuorovaikutuskykyiset ja -haluiset osastot saatettaisiin yhteistyöhön. Rahoille löytyisi tällöin tärkeämpiäkin sijoituskohteita", kirjoittaja toteaa.



Kirjoittaja on tuossa oikeassa.

Media: Helsingin Sanomat (printed version)
Päivämäärä: 26.10.2007
Kirjoittaja: Pentti S. Varis, Espoo
Päälähde: -
Vierailija

Eurohölynpöly-yliopisto perustettu?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007112 ... 6_uu.shtml

" EU päätti huippukorkeakoulusta
23.11.2007 20:21

Euroopan unionin kilpailukykyministerit vahvistivat perjantaina Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT:n perustamisen.

EIT on eurooppalainen vastine amerikkalaisille huippuyliopistoille kuten Massachusetts Institute of Technologylle MIT:lle.

- Päätös innovaatio- ja teknologiainstituutista on tärkeä. Sen avulla vahvistetaan EU:n kykyä muuntaa osaamisen tuloksia kaupallisiksi tuotteiksi, palveluiksi ja innovaatioiksi, arvioi kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk), joka edusti Suomea kilpailukykyneuvostossa

Euroopan teknologiainstituutin perustamisella yritetään vahvistaa eurooppalaista korkeakoulutusta sekä tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. EU:n vuosien 2008­2013 budjetista on tarkoitus varata instituutille 309 miljoonaa euroa. Muu rahoitus tulisi jäsenvaltioilta, yksityisistä lähteistä, oman toiminnan tuloista ja lahjoituksista.
STT "

MIT on USAN piilovaltiollinen disinformaatioylipisto, joka on erikoistunut tieteellisen ihmiskuvan väärentämiseen, Noam Chomskyn ja Steven Pinkerin "kotiluola":

http://human-brain.org/mitecs.html

Vieä jokin vuosi jopa Helssingin yliopistossakin saattoi aihellisesti irvistellä MIT:n hölmöyksille (ja härskiydelle):

http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku ... iID=147665

Nyt loppukin järki lienee poisnormalisoitu, Pekkarisen määräyksestä.

EU:n teknologiaprojektin lippulaiva on tukevasti karilla, kuten koko teknologiapolitiikkakin:

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=20981

” EU:n fuusioydin voimalasta ei tule kalua.

Ranskan Teknillisen tutkimuskeskuksen johtaja ja bisnis- ja hallinto(ammatti)korkeakoulun Ecole Superieurin (Ranskan ilmeisestikin arvostetuimman oppilaitoksen) teknisen fysiikan professori paljastaa Hesarin pääkirjoituspalstalla, että fuusioydinvoimalan kanssa on lähdetty soitellen sotaan: voimalaa on lähdetty rakentamaan, vaikka sen toimntaan saamiseksi välttämättömiä perututkimuskysymyksiä ei ole ratkaistu, ei edes polttoaineen valmitusta, joka on radioaktiivista puuhaa, vaikka itse vomalaprosessi ei sitä olekaan. Ei ole myöskään ratkaistu ongelmaa, miten saada aikaan fuusion käynnistämiseksi tarpeellinen miljoonien asteiden lämpötila. Polttokammion seinämille asettuu keskenään ristiriitaisia vaatimuksia: niiden on oltava huokoisia, jota reaktori ei räjähdä, ja toisaalta niiden on täydellisesti estettävä kaikenalinen prosessiin falskaaminen ulkopuolelle.

Projektin kustannukset ovat 50% suuremmat kuin CERNin, 500 mlj. euroa, ilmeisestikin vuodessa. Johtaja suosittelee rahojen siirämistä CERNille, muutta siellä on ihan samalaisia ongelmia: oli varsinainen jättijysäys, jos sen etsimä "jumalahiukkanen" Higgsin bosoni todella löytyisi!

EU:n tiede- ja teknologiapolitiikka näyttää nopeaan tahtiin rysähtävän täydellisesti kallioille. ”

Vierailija
RJK
RJK
Kumpi seuraa kummasta?

Jos tiedeyliopistot eivät tee paikkansa pitävää uutta perustutkimusta, niin onko niillä mitään todellista omaa annettavaa myöskään "innovaatiojärjestelmälle", sillä kyllä firmoissa osataan ilman niitäkin maailman tiedelehtiä lukea...

Tiede ei suinkaan ole AINOA innovaatioden lähde, ja niistä muista edellytyksitä taas tiedeyliopistoissa tiedetä senkään vertaa...

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18773

Mitä mieltä: tiede- vai innovaatioyliopisto? Pistetään vielä pari muutakin vaihtoehtoa. Kaikkia alla olevia äänestysvaihtoehtoja löytyy maailmalta.




Kappas vaan, tuo linkki meni viestiketjun alkuun, jossa tarvitaan tunnukset, että sieltä löytää vaivattomasti asianomaisen viestin:

Pannaan tähän uudistettu versio koko "Pekkarinen lakkauttaa tieteen"- jutusta:

TIEDEYLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ: TIEDE VAI INNOVAATIOT?

Hallitus ja muut päättävät piirit ovat julistaneet Suomessa ´tieteen´ kirosanaksi. Tiedejärjestelmän sijasta hallitus julistaa rakentavansa maahan ”maailman parasta innovaatiojärjetelmää” tiedeyliopistojen perustalle.

Ennen kuin puhutaan mistään määräraha-, opintososiaalisista ja sivistyksellisen tasa-arvon kysymyksistä koulutus- tiedepolitiikassa, kaikkien kansalaisten oikeudesta paikkansapitävään tietoon jne., on selvitettävä tämän kyseisen peruslinjanvedon mielekkyys, ja sen onnistumisen mahdollisuudet ilman asianmukaisesti järjestyttyä valtion ylläpitämää julkista ja toimintakykyistä tiedejärjestelmää. Kenenkään ei nimittäin kannata satsata uppoavaan laivaan esimerkisi elämänuraa valitessaan, on sen kyytiin pääsy kuinka ”tasa-arvoista” hyvänsä tai erilaiset ”edut” vaikka suorastaan houkuttelevia.

Vaikka tiede on yhä keskeisempi tuotantovoima innovaatioiden, hieman yksinkertaistaen kaupallisesti menetyvien tuotteiden kehittämiseksi, niin se ei suinkaan ole ainoa tällainen tekijä, vaan tieteen merkitys innovaatioiden tuottamisessa vaihtelee (varsin tavallisesta) 0 %:sta tuonne 90 %:in tuotetyypistä riippuen korkeimpien prosenttien koskiessa välittömästi tiedettä itseään palvelevia tutkimusvälineitä. Uusi, mieluiten siis itse tuotettu muita paremmin paikkansa pitävä tieteellinen perustutkimustieto on ainoa innovaatiotoiminnan ”komponetti”, mitä nimenomaan tiedeyliopistot voivat innovaatioprosessiin tarjota.
Muita perustärkeitä innovaatioita tuottavia ilmiöitä ovat taide, esimerkiksi muotoilu ja innovaatioita hyödyntävät kulttuurihyödykkeet, markkinoiden kautta välittyvät haasteet ja tuotannollinen kokemus, joka ei ole kaikin puolin tieteellisesti ennakoitavissa. Noista innovaatiotoiminnan muista puolista (meidän) ”homenokkaisten” perustutkijoiden asiantuntemus on varmaan muuta yhteiskuntaa keskimääräistä huonompi, eikä suinkaan parempi...

Jos tiedeyliopisto ei tee kunnollista perustutkimusta, sillä ei ole innovatioprosessiin MITÄÄN TODELLISTA ANNETTAVAA, eikä se opi erottamaan muidenkaan tuottaman tiedon joukosta oikeaa väärästä. Sama koskee Suomen akatemiaa, ja sen mallin mukaan Suomen ehdotuksesta pystyyn ajettua EU:n ”European Research Coucilia”, jonka johtoon valittiin HY:n vararehtorina oikean ja väärän tutkimuksen erottamisessa toisistaan pahasti epäonnistunut biokemian professori Marja Makarow: Kansan ääni on aikaisemmin käsitellyt mm. HY:n ”peilisolututkimuksia”.

Peruskäsitteitä: mitä ovat tiede ja innovaatio ?

Taatusti asiantuteva ”Sovjetskaja Entsiklopedija” määrittelee tieteen seuraavasti, 1:

" Tiede, inhimillisen toiminnan alue, jonka funktiona on objektiivisten tietojen tuottaminen ja teoreettinen systematisoiminen todellisuudesta; yksi yhteiskunnallisen tajunnan muodoista; historiallisessa kehityksessä tiede muuttuu yhteiskunnan tuotantovoimaksi ja mitä tärkeimmäksi yhteiskunnalliseksi instituutioksi. Käsite tiede sulkee piiriinsä sekä uuden tiedon aikaansaamisen että tämän toiminnan tuloksen, kullakin hetkellä kootuksi tulleiden tieteellisten tietojen summan, joka kokonaisuuden ominaisuudessa käsittää (kulloisenkin) tieteellisen maailmankuvan. Termiä ´tiede´ käytetään myös merkitsemään eri tieteenaloja."

" Tieteen(alan) välittömät päämäärät ovat (sellaisten) todellisuuden ilmiöiden kuvaaminen, selittäminen ja ennustaminen, jotka muodostavat sen tutkimuskohteen sen löytämien lakien pohjalta, eli laajassa mielessä (se on) todellisuuden teoreettinen heijastaminen. "

” Ollen yhteydessä maailman käytännölliseen omaksumiseen tiede on tiedon tuotantona laatuaan aivan erityinen toiminnan muoto, joka olemuksellisesti eroaa toiminnasta materiaalisessa tuotannossa, kuten myös muista erityisesti henkisistä toiminnan muodoista. "

” Kun materiaalisessa tuotannossa tietoja vain käytetään ideaalisen työkalun ominaisuudessa, niin tieteessä niiden aikaansaaminen on pääasiallinen ja välitön päämäärä... "

" Erotukseksi toiminnan muodoista, joiden tulos on pääasiassa ennalta tiedossa, toimintaa nimitetään aiheellisesti tieteelliseksi vain siinä määrin kuin se johtaa uuden tiedon keksimiseen, ts. tieteellisen (perustutkimus)toiminnan tulos on periaateessa ennalta tuntemanton. Juuri tästä syystä tiede ilmenee voimana, joka "kumouksellistaa" muut toiminnan lajit. "

Innovaation Wikipedia määrittelee seuraavasti,2:
” Innovaatio eli uudennus on jokin uutuus, tavallisimmin jokin uutuustuote, esimerkiksi teollinen tai tekninen keksintö. Innovaatio voidaan ymmärtää ideana, käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät uutena. Innovaatiot jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan. On mullistavia innovaatioita ja vähittäisin muutoksin syntyviä innovaatioita. ”
” Innovaatiotoiminta sekoitetaan joskus virheellisesti tutkimustoimintaan. Pelkkä tutkimustulos ei kuitenkaan ole innovaatio ellei sitä pystytä kaupallisesti hyödyntämään. Hieman yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että tutkimusprosessi muuttaa rahaa tiedoksi, ja että innovaatioprosessi muuttaa tietoa rahaksi. Esimerkiksi Tekes (Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus) on määritellyt innovaation seuraavasti: "Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista."
Innovaatiotieto on siis bisnestietona salaista ja suojattua, esimerkiksi patentoitua, kun taas tieteellinen tieto ei määritelmällisesti voi olla kumpaakaan. Mitä innovaatioyliopisto sitten firmoille antaakin (kaikesta huolimatta...), niin muille yhteiskunnan tahoille se ei anna mitään, paitsi korkeintaan niiden firmojen välityksellä. Tiedettä tarvitsevat kuitenkin muutkin tahot: tavalliset kansalaiset, kansalaisjärjestöt, poliittiset päättäjät, oikeuselimet, muutkin yritykset kuin innovaatioyliopiston bisneskumppanit.
Mauri Pekkarinen lakkauttamassa tiedettä?

Tampereen teknillisen yliopiston lehti TTY&Co viime vuodelta haastatteli ohi asian menevällä otsikolla "Lisää yrittäjyyskasvatusta koulutusohjelmiin" jo silloisenkin Kepu-sosdem-hallituksen kuten nykyisenkin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista, jonka linajukset edustavat kaikkien europuolueiden linjauksia:

TTY&Co: " Suomalainen innovaatiojärjestelmä on toiminut hyvin. Maailman muuttuessa on katsottava kuitenkin, millaisiin uudistuksiin on tarvetta. Ensinnäkin on tukittava innovaatioketjun vuodot. Innovaatiojärjestelmämme kyllä tuottaa runsaasti uutta tietoa ja innovaatioita, mutta patenteista, uudesta tiedosta ja innovaatioista ei synny riittävästi tuotteita ja kasvavia, jopa kansainvälisiä yrityksiä, sanoo kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. "

Ei sanaakaan TIEDEjärjestelmästä, vain "innovaatiojärjestelmästä", eli tuotekehitysjärjestelmästä, ELI yhdenlaisesta SUUNNITTELUjärjestelmästä. Teknillisten korkeakoulujen nimenvaihto ja "tunnustautuminen" tiedeyliopistoiksi olivat siis huijausta. Jos Pekkarisen linjanveto pitää, ja sillä on kannatusta ko. yhteisöissä, niin TK, TTY ja LTY olisi muutettava virallisestikin ammattikorkeakouluiksi. Ne eivät pysty omin keinoin erottamaan oikeaa tietoa väärästä, mikä onkin nähty viime vuosien aikana.

Tarvitttaisiin KOKONAAN UUSI teknillisen alan todellinen yliopisto, joka erotettaisiin "innovaatiojärjestelmästä" katsomaan sen munausten perään, ja kansainväliseen yhteistyöhön oikeiden tieteentekijöiden eikä huijareiden ja disinformaattoreiden kuten M(assachusetts)I(nstitute of)T(echonologyn):n kanssa!

Tiedeyliopistojärjestelmän vaihtaminen "innovaatiojärjestelmään" on vastaavantasoinen yhteiskunnallinen muutos kuin olisi oikeusjärjestelmän korvaavinen pelkällä poliisijärjestelmällä ja siihen liittyen mm. Eduskunnan ja tuomioistuimien ja muun sellaisen "turhan" lakkauttaminen...

Ja innovaatioiden todelliseen syntymiseen tuo Pekkarisen muutos vaikuttasi samoin kuin tuo jälkimmäinen "reformi" järjestykseen: hölynpölytieteen pohjalta ei synny innovaatioita, eikä tyhjän viranomaisterrorin pohjalta "järjestystä"!

Perustutkimukselle vaatimus tulosten välittömästä liiketaloudellisesta sovellettavuudesta on asiaankuulumaton myllynkivi, jota yksikään suuriin teknisiin keksintöihin johtanut yksittäinen yhden tieteenalan tutkimustulos ei ole varmaan koskaan sen julkistamishetkellä täyttänyt. Lisäksi jos tutkimusta halutaan jarruttaa esimerkiksi ylipiston johtoon Pekkarisen mallin mukaan tulevien tieteellisesti asiantuntemattomien yritysten edustajien taholta pelossa että se hyödyttää kilpailijoita tai vaikka aatteellispoliittista syistä, niin jakamalla tutkimusprojekti riittävän pieniin pätkiin löytyy varmasti sellaisia pätkiä, joista ei varmasti erillisinä tule bisnestä, ja nuo lakkauttamalla voidaan torpata koko projekti.

TTY&Co: " Pekkarisen mukaan toinen tärkeä kehittämiskohde on innovaatiojärjestelmän muuttaminen tarjontalähtöisestä kysyntälähtöiseksi tiivistämällä entisestään elinkeinoelämän ja tiedeyhteisön välisiä suhteita. ... "

Se mitä Pekkarinen tiedeyliopistoilta vaatii, on liike-elämän valmiiden ideoiden toteuttaminen (vaikka kaikki sellaiset markkinoilla tiedostetut ideat on varmaan toteutettu, joiden toteuttamisella tieteellinen perusta on olemassa. Sitaatti osoittaa, että Pekkarinen ei ymmärrä tieteestä eikä tieteelle perustuvista innovaatioista mitään. Pekkarinen sekoittaa tieteen tutkimusinsinöörin toimintaan, joka on yhdentyyppistä suunnittelua . 3. Lakkauttaessaan aidon tieteen hän tulee kyllä lakkauttaneeksi myös tutkimusinsinöörien kyvyn erottaa itse oikea tieto väärästä, ja johtaa yliopistojen asiakkaat, niin opiskelijat kuin firmatkin, täydelliseen avuttomaan riippuvuuteen jostakin enemmän tai vähemmän satunnaisesta ulkomaisesta "auktoriteettitahosta", ihan yhtä hyvin tiedemafiakeskuksesta kuin oikeastakin osaajatahosta. Tämäkin katastrofaalinen kehitys onkin ollut havaittavissa.

TTY&Co: " Olemme siirtymässä palkkayhteiskunnasta yrittäjyysyhteiskunnaksi. Yhä useampi yliopistosta valmistunut päätyy uransa jossakin vaiheessa yrittäjäksi.Kkaikenlaisten alojen koulutuksessa tulisi antaa perusvalmiudet yrityksen pyörittämiseen. "

Tiedeyliopistojen perustutkintoja ei tule rasittaa pakollisella yrittäjäkoulutuksella. Sitä on yhteiskunnassa tarjolla joka paikassa muualla vaikka kuinka paljon. Ja lisäksi on pilvin pimein palveluksiaan innokkaasti maksukykyisille tarjoavia yrityshallintokonsultteja sekä asiakkaitaan neuvovia yritystarhoja, -puistoja, -halleja, -maneeseja jne. Tämä yrittäjäkoulutus on sitä paitsi lähinnä syötti, jotta teollisuustutkijan ura kuulostaisi houkuttelevalta, vaikka teollisuuden tutkijat ja tuotekehittäjät tekevät tunnetusti ”orjakontrahteja”, jossa sitoutuvat olemaan käyttämättä missään muualla tässä työssä itse tuottamaansakaan tietoa. Vapaaehtoista yrittäjäkoulutusta tietysti voi olla, mutta sillä ei saa korvata tieteellisiä perusasioita. Ja monilla erityisteiteenaloilla kuten kauppatieteissä ja teollisuustaloudessa yritysjohtajakoulutus on entuudestaan tärkeässä asemassa.

TTY&Co: " Euroopan unionissa valmistellaan esitystä Euroopan uudeksi teknologiainstituutiksi. Pekkarinen pitää ajatusta kannatettavana: Tarvitsemme useisiin yliopistoihin, tutkimusinstituutioihin ja bisnekseen verkottuvan EIT:n. Soveltavalla tutkimuksella ja kehitystyöllä pitää olla siinä keskeinen sija. "

Mitenkähän tämä EIT suhtautuu "European Research Council":in, joka on Suomen "akatemian" suden mallin mukaan pystyyajettu erityisen "eurotieteen" rahoitusorganisaatio... Eli ei tieteellinen, vaan rahoituslaitos, joka ei ole tieteellisessä vastuussa kenellekään, joka joka rahoituspäätöksillään kuitenkin ohjaa valtio(ide)n tiedepolitiikkaa. Tuo kansallisten ja kansainvälisten ”tiedejärjestöjen”, joissa pyörivät kaikissa samat naamat, niiniluodot, raiviot, makarowit, enqvistit, kasvaa kuin kuplatalousyrittäjän yritysrypäs tai taistolaisteinitoimitsijan etujärjetöviidakko... On Tieteellisten seurain valtuuskuntaa, ”Kansainvälistä tiedyliopistojeliittoa” (johon kuuluu nimenomaan niitä ”innovaatioyliopistoja”), Euroopan tutkimussäätiötä, Euroopian teknologiaintituuttia, Skepsistä, Höpsistä... Kunnolliset tulokset vaan loistavat poissaolollaan: tiedettä ollaan tekevinään, mutta ”peilisolua” pukkaa...

Nykyinen Suomen akatemia on lakkautettava, ja se on korvattava esimerkiksi Venäjän/NL:n tai Ruotsin mallin mukaisella aidolla Tiedeakatemialla, joka on tieteellisin perustein ja tieteellisellä virkavastuulla toimiva tieteellinen, toiminnassaan kaikin puolin julkinen tiede-elin. 4.

1. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18762

2. http://fi.wikipedia.org/wiki/Innovaatio

3. http://www.nakokulma.net/index.php?topi ... #msg166957

4. http://www.nakokulma.net/index.php?topi ... #msg302641

Kauppakorkeaoulun tietojenkäsittelytieteiden emeritusprofessori Markku Jääskeläinen esittää Talouselämä-lehdessä aika pitkälle samoja näkökulmia kuin minäkin:

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1266481

" Huippuyliopisto huijaa teollisuutta
[Markku Sääksjärvi 22.11.2007]

Huippuyliopistohanke eli Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistäminen uudeksi kansainvälisen huipputason innovaatioyliopistoksi on problemaattinen. Hankkeen perustelut eivät nimittäin rajoitu akateemisen tutkimuksen tason nostamiseen.

Sekä teollisuuden edustajien vaatimukset että hankkeen epävirallinen nimi "innovaatioyliopisto" viittaavat päinvastoin odotuksiin tuottaa suoraan talouselämää ja teollisuutta hyödyttäviä uusia tuotteita ja palveluja.

Innovaatio tarkoittaa kaupalliseen menestykseen yltänyttä keksintöä. Innovaatio edellyttää siis pitkää askelta teoreettisen huippututkimuksen tuloksista niiden soveltamiseen ja kaupallistamiseen.

Kansainvälinen avoin tieteellinen tutkimus menee toiseen suuntaan.
Onko uskottavaa, että nyt kaavailluin hallinnollisin ja johtamisjärjestelyin syntyy sellainen uusi poikkitieteellinen yliopisto, joka kykenee sekä teoreettiseen huippututkimukseen että tutkimustulosten kaupallistamiseen elinkeinoelämän tarpeita varten? Kysymys on tärkeä, koska teollisuudesta itsestään on kaavailtu merkittävää rahoittajaa säätiömuotoiselle huippuyliopistolle valtion jäädessä taka-alalle.

Säätiörahoituksen ohella uudella integraatti-yliopistolla on kova paine ansaita rahaa eikä vain käyttää sitä. Perustutkimus on kuitenkin aina riskisijoitus. Siksi perustutkimuksen kustannukset eivät oikeastaan kuulu teollisuuden kannettaviksi. Yritysjohtajien sijoittaminen uuden yliopiston hallitukseen ei muuta tilannetta miksikään.

Viranomaisia huolestuttaa maamme yliopistojen kyvyttömyys ansaita omalla osaamisellaan eli hyödyntää tekemiään keksintöjä kaupallisesti. Vuoden vaihteessa voimaan astunut uusi keksintölaki laajentaakin merkittävästi yliopistojen valtaa. Laki antaa yliopistojen henkilöstön keksintöjen kaupallistamisessa ensisijaiset oikeudet yliopistoille itselleen.

Yliopistojemme odotetaan siis ansaitsevan yhä suuremman osan budjetistaan omalla spin-off-yritystoiminnallaan tai myymällä patenttioikeuksiaan. Tämä on kuitenkin väärä suunta, joka muuttaa yliopistot aikaisempien tutkimuskumppaniensa eli yritysten omien tutkimus- ja kehitysyksikköjen kilpailijoiksi.

Kansainvälinen tieteellinen tutkimus menee maailmalla yhä vapaamman tutkimustulosten levittämisen suuntaan. On merkkejä siitä, että huippututkimuksen avoimuus vain lisääntyy. Muun muassa kansainvälisten julkaisutalojen hallussa oleva tieteen tulosten kriittinen ja valikoiva jakelu kalliissa huippujulkaisuissa saa rinnalleen verkossa julkaistavien open access -tyyppisten tiedelehtien kanavan.

Yhä useamman tutkijan ja myös yrityksen on yhä helpompi päästä käsiksi uusimpiin tutkimuksen tuloksiin. Tämä kiristää nopeasti kilpailua huipputieteissäkin, ja tuloksiin pääsevät viiveettä käsiksi myös ne, jotka eivät ole itse rahoittamassa hankkeita. Pitää vain osata lukea ja ymmärtää tuloksia.

Kansainväliseen akateemisen tutkimuksen kärkeen tähtääviltä tiedeyliopistoilta ei ole tällöin järkevää vaatia sovelluksia eli patentoituja keksintöjä ja yritystoimintaa. Suomessa on muun muassa biotekniikassa ja tietotekniikassa saatu karvaita kokemuksia siitä, kuinka huonosti akateemisten tutkimusryhmien työtavat ovat todellisuudessa sopineet yhteen yliopiston omien spin-off-yritysten innovatiivisen toiminnan kanssa.

Tieteen tulosten avoin julkaiseminen verkossa kasvattaa tieteen eturintamaan pyrkivien ja innovaatioihin tähtäävien yliopistojen eroja. Siksi ei ole realistista uskoa, että edes Teknillinen korkeakoulu voisi yksinäänkään luontevasti muuntautua innovaatioyliopistoksi, vaikka osa tieteenaloista on hyvin soveltavia.

Toisaalta kauppakorkeakoulu pyrkii kehittämään omaa osaamistaan juuri teoreettisessa tutkimuksessa, mikä puolestaan on ristiriidassa yritysten odottaman käytäntöä palvelevan soveltavan tutkimuksen ja sen kaupallistamisen kanssa.

Suunnitelma uudesta laaja-alaisesta innovaatioyliopistosta on mielestäni teollisuuden, jopa kreatiivisen mediateollisuuden harhaan johtamista. Idea vain sattuu sopimaan valtion akuuttiin tarpeeseen keksiä uusia kustannusten jakajia liian kalliiksi paisuneelle yliopistojärjestelmälle.

Maamme talouselämää hyödyttää vain huippuyliopisto, joka on todellinen taitaja kyvyssään muuntaa globaalin huippututkimuksen tulokset käytännölle relevantiksi opetukseksi, siis opintojaksoiksi ja tutkinnoiksi. Tämän huippuyliopiston tulee myös pystyä kilpailemaan globaalisti lahjakkaimmista opiskelijoista. Tämä näkökulma on innovaatioyliopistoa koskevassa keskustelussa unohdettu.

***

Tekniikan tohtori Markku Sääksjärvi on Helsingin kauppakorkeakoulun tietojenkäsittelytieteiden emeritusprofessori (1983-2006). Hän on toiminut dosenttina Teknillisessä korkeakoulussa ja luennoinut myös siellä ohjelmistoinnovaatioista. "

Vierailija

Oulussa meinataan tiedeyliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdistää.

Varmasti tällöin opiskelijoiden mahdollisuus vaihtaa toisesta toiseen viede suorituksiakin mukaan helpottuu, myös yliopiston puolelta ammatillisempaan koulutukseen.

Mutta hämäräksi jää mikä uusi korkeakoulu on luonteeltaan, ja mitä kaikkia todistuksia se saisi kirjoittaa.

Aivan ensimmäiseksi en siirrä väikkäriäni Ouluun...

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /12/592739

Työryhmä yhdistäisi Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulun
18.12.2007 16:15

Perustutkimus ja osin soveltava tutkimus pysyisivät yliopistolla. Ammattikorkeakoulun kontolla olisi tuotekehitystyö.

Kansleri Risto Ihamuotilan johtama työryhmä esittää, että Oulun yliopisto ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu yhdistyisivät ensi vuosikymmenellä. Suunnitelmien mukaan yliopistosta tulisi ammattikorkeakoulun ylläpitäjä.

- Minusta tässä on erittäin paljon järkeä. Oulun yliopistossa on esimerkiksi teknistieteellinen ja kauppatieteellinen tiedekunta. Näiden tiedekuntien alkuopetuksesta vastaisi ammattikorkeakoulu, jolloin yliopistolle jäisi aikaa tutkijakoulutukseen ja tutkimukseen eli yliopiston varsinaiseen ydinosaamiseen, Ihamuotila perustelee työryhmän esitystä.

Hänen mukaansa yhteiselon malli sopii mainiosti innovaatiotoimintaan. Perustutkimus ja osin soveltava tutkimus pysyisivät yliopistolla. Ammattikorkeakoulun kontolla olisi tuotekehitystyö.

- Ammattikorkeakoulussa ei tarvitsisi tehdä jatkotutkintoja. Ne jotka haluavat jatkaa, voivat tehdä sen yliopistossa.

Ihamuotila korostaa, että hynttyiden lyöminen yhteen ei käy käden käänteessä. Siihen tarvitaan laajaa keskustelua ja lain muutoksia. Työryhmän tähtäin onkin vasta vuodessa 2015.

Oulun kaupunginhallitus nimesi viime kesäkuussa Oulu Triple Helix -työryhmän kehittämään Oulun tutkimus-, koulutus- ja innovaatioympäristöä. Triple Helix tarkoittaa yliopistojen ja korkeakoulujen sekä yritysmaailman ja julkisen sektorin yhteistyötä.

Työryhmän esitys julkistettiin ja luovutettiin Oulun kaupunginhallitukselle tänään.

Ryhmään kuuluivat muun muassa valtiosihteeri Raimo Sailas valtiovarainministeriöstä, johtaja Riikka Heikinheimo Tekesistä, Technopoliksen toimitusjohtaja Pertti Huuskonen, Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulun rehtori Lauri Lantto. "

Vierailija
RJK
Kumpi seuraa kummasta?

Jos tiedeyliopistot eivät tee paikkansa pitävää uutta perustutkimusta, niin onko niillä mitään todellista omaa annettavaa myöskään "innovaatiojärjestelmälle", sillä kyllä firmoissa osataan ilman niitäkin maailman tiedelehtiä lukea...

Tiede ei suinkaan ole AINOA innovaatioden lähde, ja niistä muista edellytyksitä taas tiedeyliopistoissa tiedetä senkään vertaa...

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18773

Mitä mieltä: tiede- vai innovaatioyliopisto? Pistetään vielä pari muutakin vaihtoehtoa. Kaikkia alla olevia äänestysvaihtoehtoja löytyy maailmalta.

Heikki Patomäki ja errät muut yliopistojen kehityksestä:

Alistumisen etiikka - eli kuinka helppoa onkaan päästä eroon tieteen vapaudesta ja yliopistojen itsehallinnollisuudesta
11.11.2007 klo 10:12

Tämä kirjoitus julkaistaan kolumnina suomenkielisen Le Monde Diplomatiquen sivuilla. Pidän sen pohjalta myös esitelmän Edistyksellisen tiedeliiton seminaarissa "Onko Suomen yliopistoilla tulevaisuutta"

26.11.2007. Seminaari alkaa klo 18 ja se pidetään Helsingissä tieteiden talolla. Kirjoitus huipentuu epäluottamuslauseeseen Helsingin yliopiston johdolle.

Alistumisen etiikka - eli kuinka helppoa onkaan päästä eroon tieteen vapaudestaja yliopistojen itsehallinnollisuudesta Suomen perustuslaissa turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus sekä yliopistojen itsehallinto. Lahjoitusvaroin perustetun Turun yliopiston seinällä lukee edelleen ylväästi "vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle". Suomessa on vuosikymmeniä hyväksytty, että kaikille yhtäläinen julkisin varoin maksettu koulutus ja tutkimus on oikeudenmukaisen yhteiskunnan, demokratian ja kriittisen järjenkäytön edellytys.

Uusliberalisaation myötä myös Suomen yliopistot ovat muuttuneet
perinpohjaisesti. Muutoksista huolimatta tähän asti koulutus on kuitenkin
pysynyt vielä maksuttomana. Tieteen vapauden on taannut muun muassa
professorien virkamiesasema, joka on suonut heille mahdollisuuden määrätä omat käytäntönsä ja mielipiteensä itse ilman pelkoa erottamisesta tai muista vakavista rangaistuksista (tosin varsinkin uusi palkkajärjestelmä on jo antanut esimiehille selvästi lisää valtaa palkita ja rangaista). Lisäksi monista yliopistoasioista päätetään edelleen vuonna 2007 kolmikantajärjestelmän mukaan demokraattisesti valituissa neuvostoissa.

Amerikan mallin matkiminen kuitenkin jatkuu. Seuraavaksi lakkautetaan
yliopistojen asema valtion virastona. Yliopistoilla luodaan oikeushenkilöllisyys. Tätä on tehokkaasti markkinoitu uudistuksena, joka lisää yliopistojen "autonomiaa".

Totuus on jokseenkin päinvastainen. On helppo osoittaa, että uudistus tarkoittaa vapauden, itsehallinnollisuuden ja tasaveroisten koulutusmahdollisuuksien periaatteista luopumista.

Ensinnäkin uudistuksen yksi perusidea on kaupallistaa yliopistoja. Valtion
virastojen kaupallista toimintaa on rajoitettu monin tavoin. Itsenäisinä oikeushenkilöinä yliopistot voidaan pakottaa - tai ne voivat itse innokkaasti syöksyä - koulutuksen ja tutkimuksen markkinoille. Kaikesta mitä yliopisto "tuottaa" voidaan tästä eteenpäin tehdä kauppatavaraa.

Kuka maksaa eniten opetuksesta?

Yksi merkittävä askel kohti Amerikan mallia on alkaa periä maksuja koulutuksesta. Päätös lukukausimaksuista ulkomaisten opiskelijoiden osalta on jo käytännössä tehty. Valtiosihteeri Heljä Misukka opetusministeriöstä teki asian selväksi pitäessään puhetta korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaarissa Kuopiossa elokuun 2007 lopussa:

"Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille mahdollistetaan myös tutkintoon
johtavan tilauskoulutuksen järjestäminen ja kokeiluluontoisesti
lukukausimaksujen perimisoikeus määritellyissä maisteriohjelmissa.
Tilauskoulutusta koskeva luonnos hallituksen esitykseksi on parhaillaan lausuntokierroksella ja tavoitteemme on, että lainsäädäntö astuisi voimaan jo ensi vuoden alussa. Jatkossa on panostettava enenevästi myös siihen, että saamme rekrytoitua Suomeen kansainvälisesti korkeatasoisia tutkijoita ja opettajia niin, että osaamisen kehittymisen myötä Suomen kiinnostavuus kansainvälisenä investointikohteena vahvistuu. Lisäksi vieraskielisten ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan on edistettävä eri keinoin."

Nämä ovat vasta "kokeiluluontoisia" uudistuksia. Pysyväluonteisuus edellyttää yliopistojen oikeudellisen aseman muuttamista. Niinpä samassa puheessa todetaan myös:

"Hallitusohjelman mukaan yliopistojen taloudellista autonomia lisätään
mahdollistamalla yliopistoista julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä tai
yksityisoikeudellisia säätiöitä. Opetusministeriö on jo käynnistänyt
yliopistolain ja muun keskeisen lainsäädännön uudistamisen yhdessä sidosryhmien kanssa. Tavoitteena saada esitys uudeksi yliopistolaiksi eduskunnan käsittelyyn keväällä 2009."

SITRAn raporteissa on jo jonkin aikaa esitetty lukukausimaksuja myös
suomalaisille opiskelijoille. Kuitenkin Helsingin yliopiston kansleri Kari
Raivio sai aikaan pienen myrskyn vesilasissa esittäessään samaa asiaa
toukokuussa 2007. Helsingin Sanomat uutisoi 14.5.2007:

"Yliopistojen rahoituspohjan laajentaminen on Helsingin yliopiston kanslerin Kari Raivion mukaan välttämätöntä, koska julkisen talouden ennusteiden valossa nykyisen laajuista ja tarpeeksi laadukasta yliopistolaitosta ei voida ylläpitää valtion budjettirahoituksella ja julkisella tutkimusrahoituksella. Uusien rahoitusmuotojen arviointiin Raivio kaipaa ennakkoluulottomuutta mutta myös realistisuutta. Hän esittelee niitä Elinkeinoelämän valtuuskunnan analyysissa, joka aloittaa Evan uuden julkaisusarjan."

Yliopistot ovat nyt kilpaa rakentamassa uusia englanninkielisiä maisteriohjelmia voidakseen luoda tarjontaa kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Myös Helsingin yliopiston keskushallinnon puolelta on kovat paineet rakentaa tarjontaa kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Julkisessa keskustelussamme Helsingin uudella ylioppilastalolla syyskuussa 2007 kansleri Raivio totesi avoimesti, että uusissa maisteriohjelmissa kyse on nimenomaan koulutuksen kaupallistamisesta.

Useimmat uudet maisteriohjelmat ovat mielivaltaisia byrokraattisia luomuksia, joiden ainoa pointti on luoda jollekin mahdollisuus rahastaa jo nyt järjestettävistä luentokursseista ja seminaareista. Luodaan uusia "paketteja" jo olemassa olevasta; rahaa saa vain hallinnolliseen koordinaatioon ja muuhun turhanpäiväiseen, ei itse opetukseen tai sisällön kehittämiseen. Opiskelijoiden ja hallinnon määrä opettajaa kohden tulee kaiken perusteella lisääntymään entisestään.

Raivio perusteli lukukausimaksuja myös "sosiaalisella oikeudenmukaisuudella". Raivion mukaan yliopisto-opiskelijoiden sosiaalinen tausta on erittäin vino ylempien sosiaaliluokkien hyväksi, ja sen vuoksi hänen mukaansa alemmat sosiaaliryhmät maksavat kohtuuttoman osuuden ylempien ryhmien lasten koulutuksesta hyviin ammatteihin.

Tämä on harhaanjohtava osatotuus. Ilmainen opiskelu, opintoraha ja valtion tukema opintolaina tasa-arvoistivat korkeakoulutusta merkittävästi 1970- ja 80-luvuilla. Tiedämme myös, että nyky-Amerikan malli johtaa eriarvoistumisen nopeaan syvenemiseen. Raivion versio "sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta" siis vain pahentaa ongelmaa, ei suinkaan ratkaise sitä. Ylemmät sosiaaliluokat voidaan kyllä saada maksamaan koulutuksestaan itse, mutta samalla luodaan yksi uusi merkittävä mekanismi, joka syventää mahdollisuuksien eriarvoisuutta.

Kuka maksaa eniten tutkimuksesta?

Uusimman Yliopistolainen (8/2007) lehden numeron kannessa julistetaan: "Tutkimus käy kaupaksi". Sisäsivuilla todetaan, että

"[.] kun yritysyhteistyö onnistuu, kaikki voittavat. Tutkimus saa rahoitusta, tutkija tieteellisesti kiinnostavan aiheen ja rahoittaja hyödyllisiä tuloksia."

Psykologian professori Göte Nyman toppuuttelee kaltaisiani epäilijöitä
neuvomalla tutkijoita pitämään puolensa. "Tutkijan on syytä olla sitkeä ja
tuoda esiin näkemyksiään."

Uskomattoman naiivia! Hierarkkisten valtasuhteiden ongelma palautetaan kysymykseen yksilöiden lujatahtoisuudesta. Aidosti vapaan tieteen ja yliopistojen itsehallinnon perusta on juridinen ja institutionaalinen, koska ilman vankkaa institutionaalista perustaa käytännöt korruptoituvat nopeasti. Siksi vapauden ja itsehallinnon periaatteet - joiden uskon olevan ensiarvoisen tärkeitä myös demokratian ja kriittisen julkisuuden kannalta - on kirjattuSuomen perustuslakiin.

Mitään perustuslaista tai vapauden ja itsehallinnon ideaaleista piittaamatta poliitikot, korkeimmat virkamiehet ja yliopistojen johto ovat nyt kilvan myymässä yliopistoja eniten tarjoavalle. Samalla he ovat huomaamattaan rakentamassa uutta luokkayhteiskuntaa, jossa merkittävä osa väestöstä ulossuljetaan korkeamman koulutuksen piiristä.

Yliopistolaitoksen sisällä tapahtuu kerrostuminen: vain osa yliopistoista on
enää oikeita yliopistoja, joissa opetus perustuu tutkimukseen, ja joissa opitaan tieteelliseen ajatteluun. Vapaan tieteen myötä menee myös kriittinen julkisuus, josta pian on jäljellä pelkkä muisto vain. Tätä on Amerikan mallin todellisuus.

Markkinoille meno ei suinkaan vähennä riippuvuutta valtiovarainministeriöstä. Suurin osa rahoituksesta tulee edelleen valtiolta ja tulosneuvottelut jatkuvat entiseen tapaan. Lopputulos on suorastaan nerokas yhdistelmä valtiollista alistamista ja markkinakuria.

Näissä olosuhteissa oikeushenkilöllisyys voi lisätä yliopistojen autonomiaa vain joidenkin itsensä pettäjien toiveunissa.

Samalla toisinajattelijoiden tulevaisuus näyttää yhä epävarmemmalta. Kun yliopistot erotetaan valtiosta niin professorit ja lehtorit menettävät asemansa virkamiehinä. Vuoden 2009 jälkeen heitä voidaan alkaa erottamaan ja rankaisemaan samalla tavalla kuin mikä tahansa yritys voi erottaa ja rankaista omia työntekijöitään.

Mikä uljas uusi maailma onkaan edessämme!

Alistumisen etiikka?

Kaikkein eniten minua ihmetyttää yliopistojen vapaaehtoinen alistuminen.
Yliopisto ovat itse mukana rapauttamassa tieteen vapautta ja yliopistojen
itsehallinnollisuutta. Johtava esimerkki on Helsingin yliopisto, jonka
rehtorina toimii maailmankuulu filosofi Ilkka Niiniluoto. Nuorena opiskelijana luin 1980-luvulla hänen kirjojaan; hänen laillaan myös minä katson olevani kriittinen realisti, joskin muutamissa olennaisissa suhteissa eri merkityksessä.

Niiniluoto argumentoi kauniisti monissa artikkeleissaan ja kirjoissaan, että
tieteen varsinainen arvo on totuus. Hän on myös korostanut tieteen
itseisarvoista luonnetta ja tutkijoiden emotionaalista suhtautumista yhteiseen hyvään, totuuteen. Mikä sitten on nykyisen alistumisen "etiikka"?

Miten esimerkiksi Niiniluoto voi pitää nykykehitystä - jonka toteuttamiseen hän rehtorina aktiivisesti osallistuu - yhteensopivana tieteenfilosofiansa kanssa? Eikö filosofia ole totuuden ja viisauden rakkautta? Miten hänen alistumisensa ja sopeutumisensa nykykehitykseen sopii yhteen kriittisen totuuden ihanteen kanssa?

Filosofian historiasta on helppo löytää monia esimerkkejä siitä, kuin totuuden ja viisauden rakastajat Platonista Heideggeriin ovat helposti kääntäneet oppinsa hierarkkisen vallan palvelukseen. Onko tästä kysymys myös Niiniluodon tapauksessa?

Yksi mahdollinen tulkinta on, että Niiniluodon versio tieteellisestä realismista on suhteellisen lähellä empirismiä siinä mielessä, että hän ymmärtää tieteen usein etsivän säännönmukaisuuksia, ja että hän on sitoutunut matemaattiseen logiikkaan pohjautuviin analyysimenetelmiin.

Kaikista päinvastaisista puheista huolimatta tämä tuntuisi sitovan Niiniluodon välineelliseen tieteenteoriaan - sellaiseen, joka alistaa tutkimuksen helposti vain teknologian välineeksi. Monet kriittiset teoreetikot ovat korostaneet, että tieteellis-teknisen järjen ja manipulaation kääntöpuolena ovat uudet sosiaalisen vallan ja kontrollin muodot. Onko tämä filosofi Niiniluodon alistumisen etiikan syvä ydin? Auttaako se ymmärtämään tapahtunutta kehitystä myös yleisemmin?

Vai onko kyse vain siitä monta kertaa kuullusta itse-oikeutuksesta, jonka mukaan jos emme itse osallistu huonoihin käytäntöihin niin muut tekevät sen joka tapauksessa ja saavat vielä enemmän tuhoa aikaan?

Niiniluoto johtaa Helsingin yliopistossa vuonna 2007 asetettua "Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvottelukuntaa", jossa on edustettuna ensisijaisesti elinkeinoelämän edustajia, ja jonka varsinaisena tehtävänä näyttäisi olevan vakuuttaa elinkeinoelämä siitä, että yliopisto on myötämielinen heidän ajatuksilleen ja intresseilleen - kunhan vain rahaa on tarjolla.

Sain lounaskeskustelussa ohimennen kuulla, että uuden neuvottelukunnan
kokouksissa heitellään sellaisia raimosailasmaisia raikkaita uusia ajatuksia
kuin että "yliopisto täytyy tästä eteenpäin alistaa ulkopuolisen johtokunnan
hallintaan ja samalla rehtorille pitää antaa diktaattorin valtuudet".

Pyysin lounasseuralaiseltani lupaa julkistaa tuon kommentin. Hän soitti
Niiniluodolle varmistaakseen, että neuvottelukunnan keskusteluja voidaan tällä tavalla julkistaa. Niiniluoto oli kuulemma suhtautunut ajatukseen "erittäin nihkeästi" ja ystäväni johtopäätös oli, että on parempi olla laittamattatällaisia julkisuuteen.

Toimin siis tässä ja nyt sekä Niiniluodon että ystäväni kehotusta vastaan.
Filosofi Niiniluodolle haluaisin aivan erityisesti korostaa, että perusteluni on moraalinen.

"Luottamuksellisuudelle" eli salailemiselle ei nimittäin yleensä ole muuta perustelua kuin julkisuutta kestämätön toiminta tai sellaisen valmistelu. Oikeutettuja poikkeuksia julkisuuden vaatimukselle voivat olla vain yksityisyyden suoja tai esimerkiksi diplomatian yhteydessä ihmisten suojelu välittömän väkivallan uhalta (tai rauhan edellytysten rakentaminen).

Yliopistopolitiikassa tällaisia perusteluja ei ole.

Moraalin perusideana on, että pyritään katsomaan asioita myös muiden
näkökulmasta ja toimimaan sellaisten sääntöjen ja periaatteiden mukaan, jotka ovat yleistettävissä. Filosofit Immanuel Kantista Jürgen Habermasiin ovat tienneet, että kumpikaan ehto ei voi toteutua, ellei järjenkäyttö ole julkista.

Kun alistumisen etiikkaan yhdistyy hallinnollinen salailu - eli järjenkäytön
julkisuuden tuhoaminen - ollaan jo varsin syvällä suossa, josta on yhä
vaikeampi nousta ylös.

Minä en kuitenkaan tätä kehitystä hyväksy. Tieteen vapaus, järjenkäytön
julkisuus ja yliopistojen itsehallinto ovat arvoja, jotka eivät ole myytävinä.

Siksi annan epäluottamuslauseeni Helsingin yliopiston johdolle.

Heikki Patomäki

Kommentit

Toni Malminen 11.11.2007 klo 11.43 | #

No jos tämä vanha yliopistomalli salli "toisinajattelun" niin kertokaa minulle miten monta uusliberalistisesti orientoitunutta tutkijaa Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiologian tai sosiaalipolitiikan laitoksille on palkattu viimeisen vuosikymmenen aikana? Tai miten monta naistutkimukseen äärimmäisen kriittisesti suhtautuvaa tutkijaa löyty Kristiina-Instituutista?
Tai ankaran kriminaalipolitiikan kannattajaa oikeustieteellisen tiedekunnan
rikosoikeuden laitokselta? Tai kehitysyhteistyön hyödyttömyyttä tutkivaa
ajattelijaa kansainvälisen oikeuden, kansainvälisen politiikan tai
kehitysmaatutkimuksen piiristä?

Oma arvaukseni on, ettei yhtään. Uudistusten vastustus näyttää minusta
perustuvan lähinnä pelolle siitä, että kohta etujoukko ei itse pääse
täydentämään rivejään samoin ajattelevien keskuudesta.

Tilanne on aika tavalla erilainen "markkinaorientoituneissa"
amerikkalaisyliopistoissa, joissa John Rawls ja Robert Nozick opettivat sulassa sovussa Harvardissa ja Martha Nussbaum ja Richard Posner Chicago Law School'issa (esimerkkejä voisi antaa lukemattomia).

Suomessa tieteen "vapaus" on vain tiedeyhteisön etuoikeus kontrolloida totuutta tukemaan hyvinvointivaltiota, tasa-arvotyötä ja uusliberalismin vastaista rintamaa. Ei ihme, että tämän vapauden menettäminen pelottaa Heikki Patomäen ja Juha Siltalan tapaisia kylmän objektiivisia tutkijoita, joilla ei ole mitään ideologista lehmää ojassa.

Heikki Patomäki 12.11.2007 klo 09.16 | #

Argumenttisi siis on, että Amerikan malli on parempi, koska se takaa
tasapuolisemmin myös markkinaoikeistoa, uuskonservatiivisuutta ja
anti-feminismiä edustavien tutkijoiden pääsyn yhteiskunta- ja
oikeustieteellisille aloille...?

Vaikka hyväksyisi tämän "tasapuolisuuden" määritelmän - missä sitten ovat esimerkiksi marxilaiset, poliittisen islamin edustajat tai post-strukturalistit? - niin argumentti on virhepäätelmä, sillä se perustuu
menettelytapojen ja lopputulosten sekoittamiseen.

Kun tutkijoita valitaan tieteellisten ansioidensa mukaan niin olennaisia
seikkoja ovat mahdollisuuksien tasa-arvo sekä ulkopuolisista vaikutteista
vapaat, tasapuoliset ja julkiset menettelytavat.

Jos uusliberalisoidulle valtiolle tai liike-elämälle annetaan tosiasiallinen
oikeus vaikuttaa tiettyjen suuntausten vahvistumiseen ja siten oikeus
"kontrolloida totuutta" - kuten Yhdysvalloissa on nähdäkseni laajalti
tapahtunut - niin on todennäköistä, että lopputulos on oikeistolaisempi kuin se muuten olisi.

Riippumatta siitä pitääkö tätä joku "tasapuolisena" vaiko ei niin ainakaan
totuuden kanssa tällaisella prosessilla ja sen lopputuloksella ei välttämättä
ole mitään tekemistä.

Ja siinäpä se ongelman ydin juuri onkin.

Jarkko Vuorinen 15.11.2007 klo 22.09 | #

"Jos uusliberalisoidulle valtiolle tai liike-elämälle annetaan tosiasiallinen
oikeus vaikuttaa tiettyjen suuntausten vahvistumiseen ja siten oikeus
"kontrolloida totuutta" - kuten Yhdysvalloissa on nähdäkseni laajalti
tapahtunut - niin on todennäköistä, että lopputulos on oikeistolaisempi kuin se muuten olisi."

Ei nyt välttämättä ihan niinkään - olettaen siis, että tarkoitit tällä USA:n
yliopistoja. Juuri edellä ketjussa mainittu Richard Posner pohti lokakuun 7.
päivä kirjoitetussa blogissaan

(Free Speech in American Universities /
http://www.becker-posner-blog.com)

sitä, miksi USA:n yliopistot ovat vasemmistolaisempia kuin USA:n väestö keskimäärin.

Posner oli muuten blogissaan sitä mieltä, että yliopistojen kaupallinen rooli on kasvussa myös USA:ssa. Yliopistot muistuttavat yhä enenevässä määrin suuria liikeyrityksiä ammattijohtajineen. Tähän on meillä vielä matkaa.

Heikki Patomäki 22.11.2007 klo 08.00 | #

Helsingin yliopiston johto ei suinkaan ole yksin innossaan lopettaa tieteen
vapaus ja yliopistojen itsehallinto Suomessa. On syytä korostaa, että ei ole olemassa mitään tieteellistä evidenssiä siitä, että nämä "uudistukset"
lisäisivät työn tuottavuutta tai tehokkuutta; sen sijaan on monia syitä epäillä että ne lisäävät kallista byrokratiaa ja vähentävät työn mielekkyyttä, monien muiden negatiivisten sivuvaikutusten lisäksi; ks. syksyn 2007 hallinto-opin kurssilla pitämäni luento_uudesta_julkisjohtamisesta.

Uudistus lisää ulkopuolisten valtaa yliopistoissa

Julkaistu: 21.11.2007 22:05

Marjukka Liiten

Helsingin sanomat

Suomen yliopistoissa on syksystä lähtien ollut ylimmässä päätöksenteossa myös muuta kuin yliopiston omaa väkeä.

Viimeistään yliopistolain muutos 2005 velvoitti nimeämään hallituksiin vähintään yhden ulkopuolisen. Enintään heitä voi olla kolmannes.

Valmisteilla oleva yliopistouudistus lisää ulkopuolisten osuutta yliopistojen
päätöksenteossa, mutta ennen kaikkea säätiönä toimivassa
innovaatioyliopistossa. Sen muodostavat Helsingin kauppakorkeakoulu,
Teknillinen korkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu.

Esimerkiksi Teknillinen korkeakoulu varmisteli elinkeinoelämän tukea
innovaatioyliopistolle valitsemalla hallitukseen nimekkäitä teollisuusjohtajia kuten Koneen pääjohtajan Matti Alahuhdan.

Taideteollisen korkeakoulun hallituksessa on nyt eniten ulkopuolisia eli kolme jäsentä.

Valtioneuvosto päätti iltakoulussaan keskiviikkona yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamisen ja innovaatioyliopiston perustamisen periaatteista.

Epäselvää on, saavatko ulkopuoliset vastedes jopa enemmistön yliopiston
strategisessa päätöksenteossa, jolloin niin sanottu kolmikantamalli väistyisi sisäiseen, opetusta ja tutkimusta koskevaan hallintoon.

"Kyllä viisautta on yliopistomaailman ulkopuolellakin", tunnustaa Turun
yliopiston rehtori Keijo Virtanen. "Kokemukset ovat erittäin hyvät, he ovat
päässeet hyvin sisälle", hän kehuu yliopiston ensimmäisiä ulkopuolisia
päättäjiä, jotka aloittivat helmikuussa.

Enimmäkseen hallituksiin on valittu kaupunginjohtajia sekä yritysten, pankkien ja kulttuurielämän vaikuttajia - myös jo eläkkeellä olevia.

Ministeri Kalevi Kivistö on paitsi Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen myös
Jyväskylän yliopistossa kaupunginjohtaja Markku Anderssoni varajäsen. "Hyvin olen kokouksiin ehtinyt", Kivistö sanoo.

"On tässä ollut paljon yhteisiä asioitakin kuten palkkausjärjestelmän
kehittäminen ja tuottavuusajattelu", Lapin yliopiston hallituksen jäsen,
maaherra Hannele Pokka sanoo.

Jarkko Vuorinen 23.11.2007 klo 09.04 | #

Mahtaako muutama yliopiston ulkopuolelta tuleva jäsen sittenkään pystyä
vaikuttamaan yliopisto-laivan kurssiin kuin korkeintaan pari piirua?

Byrokratiat ovat aika sitkeitä otuksia, jollaiseksi kai yliopistokin on
laskettava, eikä niitä niin vain muuteta. Eikä yliopistotyöstä saa
kellokorttityötä.

Edellä sanottu huomioon ottaen Heikki voinee olla aika rauhallisin mielin.
Tilannetta on kuitenkin seurattava.

Heikki Patomäki 23.11.2007 klo 17.10 | #

Kompassipiiru on 1/32 -osa täysympyrästä, eli 11,25°. Pari piirua on siis 22,5° tai väljästi tulkiten vähän enemmänkin.

Jos oletetaan että tämä realistiselta kuulostava ennusteesi koskee hyvin lyhyttä aikaväliä (pari kolme vuotta eteenpäin), niin voidaan laskea että
neljänneskäännökseen tarvitaan ehkä reilu 10 vuotta ja koko suunnan muutokseen vain pari vuosikymmentä.

Nämä ennusteet tietysti lähtevät liikkeelle siitä, että yliopisto olisi tähän
asti säilynyt kaupallisilta paineilta vapaana eli korruptoitumattomana totuuden etsimisen ja vapaan kriittisen tutkimuksen ja koulutuksen kehtona.

Kun tosiasiassa yliopiston suuntaa on jo käännetty merkittävästi - kuten
kirjassani Yliopisto Oyj esitän - niin verrattuna ideaaliseen tilanteeseen
suunnan täydelliseen muutokseen tarvitaan paljon vähemmän kuin 20 vuotta.

Tämä on tietysti sanaleikkiä, mutta sen takana on vakava ajatus siitä, että
monilla läheltä katsottuna näennäisen pienillä muutoksilla on vähänkään
pidemmällä aikavälillä kasautuvia ja asteittain yhä merkittävämpiä vaikutuksia.

Lisäksi minun on vaikea ymmärtää miten tällaisia muutoksia voidaan ylipäänsä toteuttaa ilman lainsäädäntöä perustuslaillisessa säätämisjärjestyksessä, onhan yliopistojen itsehallinnosta säädetty perustuslaissa (ks. kirjeemme oikeuskanslerille tässä samassa blogissa). Perustuslain säätäjillä on minusta ollut alunperin aivan oikea intuitio asian merkityksestä.

Jarkko Vuorinen 23.11.2007 klo 19.10 | #

Aivan loistava vastaus - älyn leikkiä! Nauroin ihan kippurassa lukiessani sitä. Kuten kommentistani varmasti huomasit, en ole merimies, enkä edes harrasta suunnistusta. Pitänee siis jatkossa miettiä käyttämieni kielikuvien vaikutukset loppuun asti. Ymmärsit kuitenkin pointtini - minä myös sinun. Tilannetta on seurattava.

Hesarin jutussa mainittu lista yliopiston hallitukseen valituista ulkopuolisista on muuten varsin mainio. Miltä kuullostaa esimerkiksi yhdistelmä eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja yliopiston hallituksessa? Mahtaa olla melkoinen visionääri tiedepoliittisia linjauksia tehtäessä - siis kaikella kunnioituksella kyseisiä henkilöitä kohtaan.

Luulen, että ulkopuolisilla voisi olla jotakin annettavaa lähinnä
yliopistohallinnon kehittämisessä. Yliopistohallintoa ei varsinaisesti voitane
pitää yliopiston vahvimpana osa-alueena. Tiedesisältöjen määrittely ei
mielestäni kuulu ulkopuolisille. Ideointi on aina tietysti tervetullutta.

Lähtökohtaisesti ei ole huono asia, jos akateeminen ongelma ja yritysmaailman ongelma kohtaavat. Useimmiten molemmat osapuolet voittavat. Tilanne kuitenkin muuttuu, jos tutkija ei osaa pitää tiettyä kriittistä etäisyyttä tutkimuskohteeseensa. Tämä ongelma koskee tietysti kaikkea ihmistieteissä tehtävää tutkimusta, liittyipä se yritysmaailmaan tai ei.

Heikki Patomäki 24.11.2007 klo 09.20 | #

Minullakaan ei ole mitään sitä vastaan, että akateemiset ongelmat ja
yritysmaailman ongelmat kohtaavat. Voidaan myös puhua julkishallinnon tai kriittisen kansalaisyhteiskunnan ja yliopiston "ongelmien kohtaamisesta".

En kuitenkaan ymmärrä miksi sen pitäisi tarkoittaa yliopistojen hallinnollisen autonomian menettämistä? Kenellekään ei ole tullut edes mieleen tarjota yliopistoille paikkoja yritysten johtokunnissa tai valtion korkeimmissa päätöksentekoelimissä tai yhdistysten hallituksissa, jotta nämä "ongelmat kohtaisivat". Kaikille on itsestään selvää, että automaattinen paikka johtoelimissä rikkoisi muiden kollektiivien autonomiaa vastaan.

Monilla Göte Nymanin kaltaisilla yksilöillä voi olla hyviä kokemuksia
vapaaehtoisista projekteista Nokian kaltaisten suuryhtiöiden kanssa. Ongelma on se, että Yliopistolainen-lehden juttua "Tutkimus käy kaupaksi", jossa Nymania haastateltiin, luetaan yliopistopoliittisesti siten, että se tukee käynnissä olevia institutionaalisia muutoksia, jotka nähdäkseni johtavat tieteen vapauden ja itsehallinnon menetykseen.

Yksittäisen tutkijaopettajat ovat olleet koko ajan täysin vapaita luomaan
projekteja yritysten kanssa; mutta ovatko tulevaisuuden yliopistolaiset vapaita tutkimaan asioita ilman ulkoista rahoitusta ja/tai esimiesten suostumista? Tilanne on jo nyt lohduton monissa osissa yliopistoa.

Ja kuka sitten on vapaa kriittisesti arvioimaan vaikkapa yritysten rahoittaman tutkimuksen tieteellistä pätevyyttä (esim. tupakkateollisuus ja öljyteollisuus ovat osoittaneet, miten häikäilemätöntä "tutkimuksen" tarkoitushakuisuus saattaa joskus olla; yhteiskuntatieteissä ongelma on vielä akuutimpi).

Yksilökokemukset eivät ole yleistettävissä silloin kun on kyse oikeudellis-institutionaalisista järjestelyistä, vaan niiden oikeellisuutta täytyy arvioida yleisten näkökohtien ja tendenssien sekä yleistettävissä olevien normatiivisten periaatteiden mukaan.

On myös selvää, että nykykehitys ei edesauta yliopistojen ja muun yhteiskunnan "ongelmien kohtaamista". Uusliberalistien projektina on tehdä yritysten ongelmista yliopistojen ongelmia. Kun yliopistojen itsehallinnon lopettamisesta eli tästä hetkestä on kulunut 10-20 vuotta niin yliopistolaisilla on jäljellä enää vain vähän mitään omia ongelmia, jotka voisivat kohdata kenenkään muun ongelmien kanssa. Se on yliopistojen loppu.

Miksi yliopistojen autonomiaa ei voi kunnioittaa?!? Ilmeinen vastaus on: koska yritykset ja uusliberaali valtio haluavat julkisesti tuettua
halpatuotantotutkimustuotekehittelyä ja koska vapaan yliopiston kultivoimasta kriittisestä järjestä - siis kritiikistä - halutaan päästä eroon. Ja opiskelijoista halutaan kuuliaisia teknokraatteja yritysten ja uuden
julkisjohtamisen palvelukseen.

Vaikka yliopiston nimeä tullaan varmasti käyttämään tulevaisuudessakin on sen sisältö vain tyhjä irvikuva vapaan yliopiston ideasta.

Jarkko Vuorinen 25.11.2007 klo 11.24 | #

Nyt taidamme puhua kahdesta eri asiasta ja erilaisin tieteellisin taustoin.
Puhutaan ensin tutkimuksen sisällöstä. Täsmennyksenä siis, että
yritysjuridiikan tutkijana olen havainnut, että yritysmaailmaa koskevalla
käytännön oikeudellisella ongelmalla voi olla myös akateemisesti kiinnostava teoreettinen merkitys, jota kannattaa tutkia, ei kuitenkaan aina. Valtaosa oikeustutkimuksesta on kuitenkin jotain ihan muuta kuin yritysmaailman ongelmien ratkomista. En usko, että esim. rikosoikeuden asema olisi kovin turvaton, vaikka se ei hyödytä suoranaisesti liike-elämää - välillisesti kylläkin. Ei tämä maailma pelkän liike-elämän ympärillä pyöri, vaikka joskus siltä näyttäisikin.

Tästä pääsemme ulkoisen rahoituksen osuuteen ns. liike-elämää hyödyttävässä akateemisessa tutkimuksessa, jollaiseksi kai minunkin tutkimukseni on laskettava. Jotain perspektiiviä aiheeseen antaa varmasti se, että suhteellisen lyhyen tutkimusurani aikana olen saanut rahoitusta yhdeltä yrityksen hallinnoimalta säätiöltä kongressimatkan verran, mutta esimerkiksi Suomen akatemialta kolme vuotta. Eikä tietääkseni tilanne ole kollegoillanikaan sen kummoisempi - olivatpa he sitten professoreita tai eivät. Yrityksiltä ei ole luvassa löysää rahaa, koska ne katsovat, että oikeustieteellisen yliopistotutkimuksen rahoituksesta vastaa valtio.

Tästä voi joku yliopiston ulkopuolinen vetää syyllistävän johtopäätöksen, että tässä on taas joku sosiaalisesti rajoittunut tutkija, joka ei osaa myydä
tutkimustaan. Mutta jokainen oikeustieteellisellä alalla toimiva tietää, ettei
tutkimuksia niin vain myydä, vaikka ne hyödyttäisivätkin jossain määrin
yrityselämää. Perusrahoituksen varassa tässä on elettävä, jota ulkopuolinen rahoitus voi joltain verraten pieneltä osin täydentää, mutta ei korvata. Näin ollen ei tarvitse myöskään murehtia, vaikuttaako ulkopuolinen rahoitus tutkimuksen suuntaan tai sisältöön, kun sitä ei käytännössä tipu. Teknisillä ja lääketieteellisillä aloilla tilanne on varmasti kokonaan toinen.

Oikeustieteellinen tiedekunta kerää jonkin verran tuloja asianajajien ja
tuomarien koulutuksesta, mutta edelleen tilanne on sama. Kerättyä saadaan summa, joka on tiedekunnan kokonaisrahoitus huomioon ottaen edelleen varsin vaatimaton. Näiltä koulutusmarkkinoilta on tuskin odotettavissa jatkossa muuta kuin matalaa kasvua. Tämän vuoksi sellaiset puheet tuntuvat ärsyttäviltä, joissa kaikki tieteenalat yleistäen väitetään, että ulkopuolisen rahoituksen merkitys tulee jatkossa huomattavasti kasvamaan - jopa niin, että se korvaisi joltain osin perusrahoituksen ja mahdollisesti vielä syyllistetään niitä tieteenaloja, jotka eivät pysty sitä hankkimaan. Se ei ole yksinkertaisesti realistista.

Ja jos ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen on vaikeaa oikeustieteissä, niin tuskin se voi paljon helpompaa olla yhteiskuntatieteissä tai humanistisissa tieteissä. Eli ei tutkimuksia niin kovin usein ulkopuolisella rahoituksella rakenneta saatikka tiedesisältöjä määritetä - ainakaan kaikilla aloilla. Tietysti jos lukukausimaksut tullaan jossakin vaiheessa sallimaan, ja tiedekunnat ryhtyvät tekemään liiketoimintaa niiden avulla esim. ulkomaisille opiskelijoille suunnatuilla maisteriohjelmilla, tilanne voi olla toinen. Kauhukuva olisi, jos joku neropatti tekisi päätelmän, että ulkopuolisen rahoituksen suuri määrä on merkki tieteen korkeatasoisuudesta ja tekisi tämän mukaisesti perusrahoitusta koskevia jakopäätöksiä. Se merkitsisi jäähyväisiä ihmistieteille.

Lopuksi näihin hallintoelinpaikkoihin. Mielestäni joitakin akateemisia on ollut ja on edelleen yritysten hallituksissa, kuten esimerkiksi Esa Saarinen.
Automaattisia paikkoja ei varmastikaan ole tarjolla. Mutta ei niitä
automaattisia paikkoja tulisi ulkopuolisille jakaa yliopistonkaan hallitukseen. Kuten aiemmin jo sanoin, muutama ulkopuolinen ei varmasti saa aikaan suurta vahinkoa - jos eivät nyt niin dramaattista parannustakaan. Asetan toivoni siihen, että ulkopuoliset kunnioittavat yliopistoa ja kohdistavat asiantuntemuksensa etupäässä niihin asioihin, jotka vastaavat heidän osaamistaan.Eläkkeellä olevan kaupunginjohtajan, johon aiemmin viittasin, ei pidä esiintyä tiedepoliittisen linjauksen mestarina, mutta hän voi olla pätevä vaikkapa henkilöstöhallintoon liittyvissä kysymyksissä. Jossain määrin on varmasti kyse myös siitä, että yliopistossa uskotaan liiaksi ulkopuolisten tuomaan viisauteen. On ainakin teoriassa mahdollista, että yliopistolaivan kurssi palaa kohti vanhaa, kun huomataan, että eivät ne ulkopuoliset tuoneetkaan niin paljon viisautta taloon.

Antti Pihlajasalo 2.12.2007 klo 21.27 | #

Toni Malminen kiteytti tärkeimmän, enkä näe, että hänen esittämäänsä kritiikkiin olisi vastattu.

Yhteiskuntatieteiden vapaus olisi mielenkiintoinen keskustelunaihe, jos siitä joskus todella ja avoimesti päästäisiin keskustelemaan.

Tällöin voitaisiin keskustella myös politisoitumisesta, ideologisoitumisesta,
aatteellisista hyväveliverkostoista, akateemisesta vasemmistolaisuudesta,
kulttuurirelativismista, moraalirelativismista, marxilaisuuden pitkälti
käsittelemättömästä perinnöstä, 1970-luvusta, kulttuurivertailujen
ignoroimisesta, sosiobiologian ja evoluutiopsykologian ignoroimisesta - ja
näitä esille tuoneiden ja tutkineiden stigmatisoimisesta (kuten Wilson,
Suomessa JP Roos),sosioekonomian suhteettoman keskeisestä asemasta, tyhjästä taulusta, jalosta villistä,monikulttuurisuudesta, kehityspolitiikassa tuetuista totaalisen epäonnistuneista sosialismikokeiluista (mm. Tansania)...

Omasta näkökulmastani on irvokasta kutsua nykyistä yhteiskuntatieteiden tilaa tieteen vapaudeksi.

Vertailun vuoksi, parjatussa Yhdysvalloissa tuotetaan paljon monipuolisemmin erilaisia kilpailevia teorioita ja näkemyksiä niin taloudessa kuin ihmistieteissäkin. Luonnontieteissähän maa pesee Euroopan vielä paljon selkeämmin. Kansainvälisessä vertailussa 37 maailman 50:stä tasokkaimmasta, ja 17 20:sta tasokkaimmasta yliopistosta ovat Yhdysvaltalaisia. Yksityinen raha voi olla uhka tieteen "vapaudelle", mutta vertailuotannan valossa kehitystä on vaikea nähdä kokonaisuudeltaan negatiivisena.

Heikki Patomaki 10.12.2007 klo 05.00 | #

Olen pitkalla matkalla ja tiiviin ohjelman keskelta vastaan nopeasti ensin
Jarkko Vuoriselle.

On tietenkin totta, etta ulkoinen rahoitus koskee eri tieteenaloja eri tavalla, ja etta ihmistieteissa suurin osa ulkoisesta rahasta tulee Suomen Akatemialta. Nykyolosuhteissa yhtaalta on paine laajentaa rahoitusta muualle ja kaupallistaa toimintoja; toisaalta jos tassa ei onnistuta niin voi tosiaan kayda asteittain niin, etta ihmistieteita aletaan pitaa turhina. Thatcherin projektina 1980-luvun Britanniassa oli lopettaa muut ihmistieteet kuin taloustiede. Monin paikoin Yhdysvalloissa vain taloustieteelliset lahestymistavat ovat hyvaksyttavia myos politiikan ja sosiologian tutkimuksessa.

Mika johtaakin minut vastaamaan Antti Pihlajamaelle. Mihin perustuu vaite, etta "Yhdysvalloissa tuotetaan paljon monipuolisemmin erilaisia kilpailevia teorioita ja näkemyksiä niin taloudessa kuin ihmistieteissäkin"? Verrattuna mihin?

Minulla on ollut professuuri kolmessa maassa ja vierailen myos Yhdysvalloissa vuosittain. Olen myos seurannut tarkkaan eri yhteiskuntatieteellisten oppisuuntausten asemasta kaytavaa kansainvalista keskustelua ja arvioin saannonmukaisesti taman aihepiirin kasikirjoituksia eri journaleille.

Yleistilanne on se, etta yhdenmukaistamisen paine on kova kaikkialla USA:ssa. On vaikea olla yhteiskuntatieteilija, jollei harrasta rationaalisten valintojen teoriaa tai muuten neoklassisen taloustieteen menetelmiin pohjautuvia suuntauksia. Maaramittaiset empiiriset tutkimukset ja aatehistoria kayvat myos (taloustieteesta myos jalkimmainen on jo eliminoitu, koska se voisi kuulemma antaa opiskelijoille vaaran kuvan, etta taloudesta voisi ajatella jollain toisellakin tavalla).

Ainoa oppiala, jossa tietamani mukaan on enemman moniarvoisuutta on
kansainvalisten suhteiden tutkimus. ISA-konferensseissa olen kerta toisensa jalkeen kuullut lukuisten ihmisten huokaisevan, etta tama on ainoa henkireika koko maassa. Monet ovatkin ajautuneet ISA-kuvioihin juuri siksi, etta muualla vapautta ei ole.

Mita tulee noihin vertailuihin olen ennenkin kasitellyt niita ja niiden
metodologiaa blogikirjoituksissani. Julkaisut englanninkielisessa Nature-lehdessa, Nobel-palkinnot (joista taloustieteen ns. Nobel-palkinto luotiin nimenomaan tukemaan amerikkalaisen ortodoksisen talousteorian asemaa) ja englanninkieliset sitaatti-indeksit tietenkin suosivat vertailuissa
amerikkalaisia yliopistoja.

Minua kiinnostaa enemman tieteen sisalto ja tieteelliset argumentit kuin
muodolliset ranking-listat. Tietenkin pitaa julkaista sellaisissa paikoissa,
jotka nakyvat maailmalla, ja toki Nature-lehdella on ollut merkittava rooli
tieteen historiassa, mutta tarkkaan tasmennetyt muodolliset hierarkiat eri
journeleiden tai muiden saavutusten valilla eivat vastaa minun kasitystani
vapaasta tieteesta.

Nykytiede on eraanlainen lapihyodykkeistetty "urheilukilpailu", jossa managerit keraavat parhaita mahdollisia tiimeja maksamalla yha korkeampia palkkioita "huipuille". Rahalla saa siis hyvia tuloksia tuottavia huippu-urheilijoita.

Kuitenkin pohjimmiltaan tieteessa on kyse - tai ainakin siina pitaisi olla kyse - totuuden tavoittelusta ja oppimisesta. Tasta teemasta enemman Yliopisto Oyj-kirjan luvussa viisi.

Jarkko Vuorinen 10.12.2007 klo 22.41 | #

Olen Heikki hieman eri mieltä kanssasi yhdenmukaistamisen paineesta USA:n tiedemaailmassa. Puhun taas oikeustutkimuksen näkökulmasta.

Kyllä esimerkiksi critical legal studies -tutkimussuuntausta edustavat Duncan Kennedy ja Martti Koskenniemi ovat suuria nimiä USA:ssa, vaikka he eivät missään tapauksessa edusta ns. main stream tutkimusta. Edellinen on Harvardissa professorina ja jälkimmäinen on ollut New York Universityssä vierailevana professorina.

Muutama vuosi sitten vierailin lyhyesti NYU Law Schoolissa. Tässä yhteydessä tapasin useita yliopiston opiskelijoita, jotka olivat lähes haltioituneita Martti Koskenniemestä ja halusivat hänen ohjattavakseen - eikä varmasti syyttä. Tietysti Harvard ja NYU eivät ole edustava otos koko USA:n yliopistojen tilanteesta.

Mitä sitten tulee palkkakilpailuun, niin olen kyllä tässäkin asiassa hieman eri mieltä kanssasi. Eikö se ole kaikkien kannalta hyvä asia, jos lahjakkaille tutkijoille tarjotaan hyvät edut ja tutkimusolosuhteet? Tutkijanuran alku kun on aikamoista taistelua nälkärajalla.

Toivottavasti matkallasi syntyy hyviä ajatuksia Suomeen tuotavaksi.

Heikki Patomaki 15.12.2007 klo 04.48 | #

Kiitos taas kerran hyvista huomioista!

Mahtuu Yhdysvaltoihin myos esimerkiksi Noam Chomsky ja Immanuel Wallerstein - molemmat tosin jo nykyaan elakkeella. Wallerstein esimerkiksi on kiintoisa tapaus. Vaikka han on yksi viitatuimmista yhteiskuntatieteilijoista ei hanella ollut paasya arvostettuihin ivy league-yliopistoihin ennen kuin vasta aivan elakeian kynnyksella. Sisapiiritiedon mukaan ainoa syy miksi Yale lopulta otti hanet oli se, etta joku yksityisista rahoittajista oli innostunut maailmanjarjestelmaanalyysista ja halusi hanet.

Isoon maahan mahtuu aina myos muutamia miljardooreja, jotka innostuvat toisenlaisesta ajattelusta. Sellaisten rahojen turvin esimerkiksi Amhurstissa pidetaan ylla kriittista poliittisen talouden tutkimusta. Pari sellaista laitosta tai keskusta tuhansien neoklassisten taloustieteilijoiden ja
mainstream politiikan tutkijoiden keskella on kuitenkin kuriositeetti, jonka
olemassaolosta vain harvat amerikkalaiset tutkijat edes tietavat.

Myos kriittisen lakitieteen liike on ollut vaikeuksissa. Itse asiassa varsinaista liiketta ei enaa edes ole. Harvardissa liikkeen ymparilla oli
aikanaan monia ankaria kamppailuja.

Tiedan monia tarinoita myos suoranaisesta painostamisesta ja jopa ajojahdista toisinajattelijoita kohtaan. Esimerkiksi kylman sodan loppuvaiheessa Richard Ashley kirjoitti joukon teravan kriittisia ja nakyvia esseita kansainvalisen politiikan teoriasta ja sen metafysiikasta. "Huippuyliopistojen" laitoksilla pyori pitkaan kiertokirje, jossa varoitettiin palkkaamasta "vaarallista" Ashleya.

Toisin sanoen, yksittaisten esimerkkien moninaisuudesta ja kriittisesta
ajattelusta ei pida antaa hamata. Vaikka muodollista sensuuria ei ole ja vaikka monilla amerikkalaisilla yliopistoilla on "liberaali" perinne, joka viela elaa joissakin paikoissa varsinkin jos rahoittajat niin suovat, niin kokonaiskuva on aika lohduton.

Amerikkalaiset ihmistieteet ovat hyvin yhdenmukaisia eli paaosin
nurkkakuntaisia, amerikkasentrisia ja perustuvat paljolti yksioikoiseen
empirismiin tai positivismiin (naiden oppisuuntien patevyydesta ei tassa
kannata nyt keskustella; riittaa vain todeta yhdenmukaistamisen paine). George W. Bushin kaudella on yleistynyt myos kaytanto, jossa opiskelijat raportoivat mahdollisista "anti-amerikkalaisista" luennoitsijoista. Tassa ollaan myos muodollisen sensuurin kynnyksella.

Kiintoisaa on minusta se, miten samainen uusliberalismi ei ole - ainakaan viela - saanut aikaan samanlaista lopputulosta Britanniassa. Osasyyna on tietenkin se, etta Thatcher epaonnistui 1980-luvun hyokkayksessaan yhteiskuntatieteita vastaan.

Vaikka USA-tyyppisia paineita on Britanniassakin, niin Britannia on edelleen myos monille amerikkalaisille tutkijoille toisinajattelun "turvapaikka" (niitakin on jotka ovat vaihtaneet kansalaisuutensa tasta syysta).

Hintana osittaisesta vapaudesta ja moninaisuudesta on tietenkin Britanniassa ollut se, etta melkein kaikki kriittinenkin tutkimus on taysin
"hyodykkeistetty" eika silla ole juuri mitaan merkitysta Britanniassa kaytavan julkisen keskustelun tai politiikan kannalta.

Viela kommentti huippupalkoista. Joidenkin yksittaisten tutkijoiden kannalta voi olla tietysti hyva, jos tarjolla on hyvia palkkoja ja tutkimusolosuhteita. Ongelma on kuitenkin kokonaisuus ja sen kehittyminen. Tutkimus ja opetus eriytyy ja suuri osa palkkahaitarin venymisesta ylapaassa koskee pikemminkin eriaisia hallintotehtavia kuin varsinaista tutkimusta. Ja koska palkkapotti kokonaisuudessa ei nouse, on tama lisays muilta pois.

Olen kasitellyt tata asiaa perusteellisemmin kirjassa Yliopisto Oyj eika ole
syyta toistaa kaikkea tassa; se riittakoon, etta olennaista on tarkastella
kokonaisvaikutuksia pitkalla aikavalilla aika yhden yksilon mahdollisuuksia
lyhyella aikavalilla. Jalkimmainen nakokulma johtaa helposti erilaisiin
virhepaatelmiin, joista koostumuksen virhepaatelma on ehka tarkein (se mika on yhdelle mahdollista ei ole mahdollista monille samaan aikaan).

Jarkko Vuorinen 19.12.2007 klo 10.21 | #

Tarinasi Immanuel Wallersteinin kohtelusta on uskomaton. Hän on muistaakseni yhteiskuntatieteiden sitaattitilastossa peräti kahdeksantena. Jos marxilainen tutkija pystyy tähän suoritukseen liberaalidemokratian ja markkinatalouden yhdistämisen varaan rakennetussa läntisessä maailmassa, suoritusta voidaan pitää loistavana ja Wallersteinin kohtelua käsittämättömänä.

Wallersteinin kohtelu on muuten myös loukkaus omaa älyäni kohtaan, mikä tietysti kokonaisuuden kannalta on varmasti pienin murhe asiassa. Ennen oikeustieteen tutkijaksi päätymistä opiskelin yhteiskuntatieteellisessä. Tuona aikana neljä kirjaa nousivat ylitse muiden ja ne tekivät syvällisen vaikutuksen nuoreen opiskelijapoikaan. Yksi kirjoista oli Immanuel Wallersteinin Historiallinen kapitalismi.

Kolme muuta kirjaa olivat Anthony Giddensin The Consequences of Modernity, Erik Allardtin Sosiologia I ja - yllätys, yllätys - Heikki Patomäen Maailmamme rajat. Kun otetaan huomioon se, että Giddens on edellä mainitun sitaattitilaston ylivoimainen ykkönen ja akateemikko Allardt yksi menestyneimpiä suomalaisia tutkijoita, et ole aivan huonossa seurassa.

Critical Legal Studies -tutkimussuuntausta ei tosiaan enää ole olemassa
yhtenäisenä liikkeenä. Toisaalta eikös se historiakin loppunut samoihin
aikoihin kun CLS hajosi? Edellisen lauseen voit ottaa joko provokaationa tai sarkasmina. Historian "loppumisesta" huolimatta CLS on mielestäni edelleen varsin käyttökelpoinen metodi ja käytän sitä itse vireillä olevassa
"yritysjuridiikkaa" koskevassa artikkelissani.

Palkkakilpailun kohdalla pysyn ainakin toistaiseksi kannassani. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että jos palkkapotin yhteissumma ei kasva, on huippututkijoihin suunnattu korotus pois muilta. Mutta yhtä varmaa on myös se,että jos palkkapotti pysyy samana ja se jaetaan mahdollisimman monen tutkijan kesken, kaikkien tutkijoiden taloudellinen asema muodostuu heikoksi. Tämän johdosta osa pätevistä tutkijoista voi myös siirtyä leveämmän leivän ääreen. Oikea sekoitussuhde on siis jossain näiden ääripäiden välillä.

Ongelma on siinä, että molemmat ehdot näyttävät toteutuvan yliopistomaailmassa. Sekä huippujen että ns. tavallisten tutkijoiden palkat ovat murusia verrattuna siihen, mitä yliopiston ulkopuolella maksetaan. Nyt puhujana on yritysjuridiikan tutkija ilman sitaatteja eli palkkaero ei varmastikaan ole yhtä suuri kaikilla aloilla.

Tunnen lähes henkilökohtaisen menetyksen joka kerta kun lahjakas graduntekijä tai tutkijakollega valitsee yksityisen sektorin. Mutta minkäs teet, jos yliopisto ei pysty tarjoamaan juuri muuta kuin pienen palkan tai
sosiaaliturvattoman apurahan ja pätkätöistä aiheutuvan jatkuvan epävarmuuden.Ei pidä olla niin naiivi, että pelkkä kutsumus ohjaa pätevät ihmiset tutkijoiksi.

Pahimmassa tapauksessa huonot edut voivat johtaa siihen, että lahjakkaat
ihmisiset eivät hakeudu yliopistolle tutkijaksi.Huono palkkataso ja verraten
alhainen sisäänpääsykynnys voivat puolestaan johtaa siihen,että tutkijaksi
päätyvät ne, jotka ovat hävinneet darvinistisen kilpailun yliopiston
ulkopuolisista työpaikoista tai eivät muuten sopeudu siihen. Tutkimus ei
kiinnosta heitä, mutta parempaakaan työtä ei ole saatavissa.Rehellisyyden
nimissä on todettava, että näitäkin ihmisiä on jatko-opiskelijoiden joukossa.

Summa summarum: yliopisto tarvitsee lisää rahaa sekä tutkijoiden yleisen
palkkatason parantamiseen että huipuille kohdistettaviin palkankorotuksiin.

Tässä kohtaa julistan joulurauhan mielenkiintoiseen ja ajatuksia herättäneeseen väittelyymme. Palataan asiaan joulun jälkeen. Hyvää joulua!

Jarkko Männistö 19.12.2007 klo 14.29 | #

Yliopistolaitoksen uudistusta koskevassa keskustelussa - myös tässä - huomio kiinnittyy huikean monimutkaisen järjestelmän yksityiskohtiin sen perusrakenteiden asemesta.

Monimutkaisessa järjestelmässä jonkin osan vaikutus koko järjestelmään on kuitenkin kovin vaikeasti ennakoitavissa. Ainakin minun on täysin mahdotonta päässäni mallintaa, mikä konkreettinen vaikutus Patomäen kuvaamilla suunnitteilla olevilla muutoksilla lopulta olisi tutkimuksen ja opetuksen vapauteen. Ehkä hänen huoleensa on aihetta, ehkä ei.

Olisiko keskustelu syytä palauttaa kysymyksen ytimeen eli siihen, mitkä ovat ne tekijät, jotka oikeasti turvaavat tieteen ja opetuksen vapauden yliopistossa?

Ainakin minun on vaikea nähdä, että yliopiston asema valtion laitoksena jotenkin automaattisesti turvaisi tämän arvon toteutumisen. Samoin yksityisissä yliopistoissa harjoitettava tutkimus ja opetus ei liene mitenkään automaattisesti vähemmän vapaata.

Jos esimerkiksi ajatellaan suomalaista yliopistoa tänä päivänä,vakinaiseen
virkaan nimitetyt professorit lienevät kutakuinkin ainoita, joiden osalta
mielipiteen vapaus aidosti toteutuu.

Akateemisilla pätkätöillä ja apurahoilla tutkimustansa rahoittavien eli
tutkimustyötä tekevien suuren enemmistön mielipiteen vapaus on vähintäänkin suhteellista. Mielipiteen vapauden rajat ovat riippuvaisia siitä, miten suvaitsevia oma työnohjaaja ja muut mahdolliset oppiaineen professorit ovat. Aloittelevan tutkijan ura ilman heidän tukeaan katkeaa alkuunsa rahoituksen puutteeseen. Tähän kai Toni Malminenkin ensimmäisessä kommentissaan viittasi.

Jos taas ajatellaan yksityistä yliopistoa, jonka on hankittava rahoituksensa
maksavilta "asiakkailta", tilanne voi olla päinvastainen. Tällaisella yliopistolla ei ole varaa syrjiä lahjakkaita tutkijoita heidän mielipiteistään riippumatta, olettaen että yliopiston "asiakkaat" pitävät kuulemastaan.

Eivätpä yksityisen yliopiston tutkijatkaan vapaita ole, mutta
"markkinakytköksen" ansiosta he voivat ainakin teoriassa olla julkisella
sektorilla toimivia kollegojaan vapaampia.

Entä jos kukaan ei ole valmis maksamaan lahjakkaankaan tutkijan työstä? Tässäkin keskustelussa on jo kannettu huolta siitä, miten ihmistieteet pärjäisivät, jos rahoitusta jaettaisiin markkinaehtoisesti, eli kysynnän mukaan.

On esitettävä kiusallinen kysymys? Pitääkö sellaista tutkimusta tukea
verovaroin, josta kukaan ei ole edes teoriassa valmis vapaaehtoisesti
maksamaan?

Kysymykseen vastaaminen vaatisi enemmän pohdintaa kuin tähän kommenttiin riittää tilaa, joten jätän asian tähän.

Palaan alussa esittämääni kysymykseen. Tutkimuksen ja opetuksen vapaus turvataan parhaiten luomalla yliopistoon oikeat rakenteet - on niiden perusta sitten julkinen tai yksityinen.

Siinäpä haaste meille kaikille ihmistieteilijöille, luoda sellainen yliopisto,
jossa opetuksen ja tutkimuksen vapaus toteutuu aidosti ja kaikille. Ensimmäinen askel tällä tiellä on tunnustaa itselleen, ettei valtion syli ole ainoa tai välttämättä edes paras paikka tehdä itsenäistä, kriittistä ja oivaltavaa tutkimusta.

Vierailija

On se hyvä että ihmiset osaavat tiivistää

No mutta siis tiedeyliopistohan sen pitäisi olla - ellei sitten maan tulevaisuutta ajatella, jolloin sille innovaatiollekin sijaa löytyisi. Mielestäni kumpi tahansa parempi - mutta tason puolesta metsään mentiin siinä vaiheessa kun tuo rahoitus sidottiin tutkintojen ja julkaisujen määrään. Hurjimmissa huhuissa jotkut henkilöt ovat siirtyneet työelämään kesken opintojen ja näiden perään sitten on huudeltu, että voitaisiinkos hoitaa tuo tutkinto kuntoon - ihmeellisesti sitten on opintoviikkoja alkanut tipahdella. Eikä tuo julkaisujen tasokaan aina niin päätähuimaava (hyvä että peiliin kehtaa katsoa...)...

Ja toinen totuus josta ei saa ääneen puhua tässä maassa on tuo korkeakoulutettujen tarve. Liika on kaikessa liikaa ja nyt sitten kun tuohon vähän herätään ja noita tarpeettomia kouluja pyritään sulkemaan niin ei kun vastustamaan. Mistä ihmeestä tuo johtuu? Eikö kuitenkin ois maan ja sen kansalaisten kannalta huomattavasti terveempää panostaa koulutukseen jota ihan aikuistenoikeasti tarvitaan, kuin kasvattaa työttömiä maistereita...

Vierailija
S.J.O.V
Liika on kaikessa liikaa ja nyt sitten kun tuohon vähän herätään ja noita tarpeettomia kouluja pyritään sulkemaan niin ei kun vastustamaan. Mistä ihmeestä tuo johtuu? Eikö kuitenkin ois maan ja sen kansalaisten kannalta huomattavasti terveempää panostaa koulutukseen jota ihan aikuistenoikeasti tarvitaan, kuin kasvattaa työttömiä maistereita...

Jossain vaiheessa ihmisille tulisi opettaa luovuutta. Mikäli ei löydy työtä, työllistäisivät itsensä. Innovoisivat vaikka liikeideoita, ja möisivät kalliilla M$:lle ja Googlelle.

Vierailija
S.J.O.V
On se hyvä että ihmiset osaavat tiivistää

No mutta siis tiedeyliopistohan sen pitäisi olla - ellei sitten maan tulevaisuutta ajatella, jolloin sille innovaatiollekin sijaa löytyisi. Mielestäni kumpi tahansa parempi - mutta tason puolesta metsään mentiin siinä vaiheessa kun tuo rahoitus sidottiin tutkintojen ja julkaisujen määrään. Hurjimmissa huhuissa jotkut henkilöt ovat siirtyneet työelämään kesken opintojen ja näiden perään sitten on huudeltu, että voitaisiinkos hoitaa tuo tutkinto kuntoon - ihmeellisesti sitten on opintoviikkoja alkanut tipahdella. Eikä tuo julkaisujen tasokaan aina niin päätähuimaava (hyvä että peiliin kehtaa katsoa...)...

Ja toinen totuus josta ei saa ääneen puhua tässä maassa on tuo korkeakoulutettujen tarve. Liika on kaikessa liikaa ja nyt sitten kun tuohon vähän herätään ja noita tarpeettomia kouluja pyritään sulkemaan niin ei kun vastustamaan. Mistä ihmeestä tuo johtuu? Eikö kuitenkin ois maan ja sen kansalaisten kannalta huomattavasti terveempää panostaa koulutukseen jota ihan aikuistenoikeasti tarvitaan, kuin kasvattaa työttömiä maistereita...

Työttömiä maisterita ei kannata kouluttaa.

Tiedeyliopistossa pitäisi tähtäin olla alun perin tohtorintutkinossa ja uudessa tiedossa, jota ilman pääsee ainoastaan lisensiaatiksi. Sitten jos yteiskunta ei pysty hyödyntämään kansainvälisen tiedeseulan (joka tosin falskaa varsinkin esimerkiksi "neurotieteissä"...) läpäisseitä tohtoreita, on vika myös yhteiskunnassa. Jos tohtorit lähtevät teollisuuteen, he lähtevät soveltamaan omia tuloksiaan. Jos tutkimus ei kiinnosta tai etene,eikä sopivaa löysää maisterintyötäkää, esimerkiksi rutiiniopetusta ole tarjolla, on oltava mahdollisuus ja kannattaa siirtyä yliopistosta ammattikorkeakouluun,ja saada siellä hyvitystä suorituksistaan yliopistossa. Teknillisestä yliopistosta teknilliseen opistoon siityneet tutut pärjäsivät siellä kautta linjan hyvin, ja olivat jonkin pienen innovaatiofirman pomoja siinä vaiheessa kun meikäläinen esimerkiksi vielä tappeli diplomityöohjelmien kanssa, että menevätkö ne yliopiston koneista kunnialla läpi vai eivät.

Silti jää monta saumaa päätyä maisteriksi: kuuluu jonkun muun tiimiin ja lähtee soveltamaan tämän tuloksia, ala on sellainen että siellä on paljon myös rutiinityötä, vaikka varmuuden vuoksi tarvitaankin tieteellinenkin koulutus.

Tiedeyliopistoja on liikaa, se on selvä, varsinkin kun osa niistä ei edes yritä tehdä tiedettä, eikävälttämättä edes TUNNISTA tiedettä, jos vanihgossa selisen kanssa joutuvat todella tekemisiin.

Mutta silti pitää olla myös "maakuntayliopistoja", ja kaikien yliopistojen pitää kilpailla keskenään, ja oikoa myös omia ja muiden virheitä.
Jos pimittelee omia virheitään, on määrärahoja raksittava, mutta jos pimittelee ja hyssyttelee vielä MUIDENKIN VIRHEITÄ, niin sitten ei juuri muu auta kuin TULTA NURKAN ALLE.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839
Liittynyt16.3.2005
Kosh
Kylsä mitnä mieolstäsni pitä olla miin että jokisnite tietsdeylopipsit tkeee tismalleen oamn apakkansa muskaisesti ja se on tiede, tiede, tiedeme tiöä mikäån smuis.
jösses, onpas Kosh ollut kovassa tuiskeessa.

tiedeyliopisto, perustutkimus ei ehkä ole mediaseksikästä mutta hittolainen, ilman sitä ei ole niitä mullistavia innovaatioitakaan senkään vertaa..

Vierailija
RJK

Työttömiä maisterita ei kannata kouluttaa.

Tiedeyliopistossa pitäisi tähtäin olla alun perin tohtorintutkinossa ja uudessa tiedossa, jota ilman pääsee ainoastaan lisensiaatiksi. Sitten jos yteiskunta ei pysty hyödyntämään kansainvälisen tiedeseulan......läpäisseitä tohtoreita, on vika myös yhteiskunnassa.

Tiedeyliopiston puolesta kannattaa taistella! Siitäkin huolimatta, että ilman todella tehokasta kampanjointia, se ei tuota tulosta.

Yliopiston perustarkoitus on uudessa tiedossa; ja sellaisena nähdään nimenomaan innovaatioyliopistotkin. Nyt huomattava osa uudesta tiedosta hautautuu vaan jonnekin, tai se ei ole relevanttia yhteiskunnassa.

Innovaatioyliopiston idea, niinkuin sen nyt ymmärrän, on juuri tehostaa uuden tiedon etsintää niille linjoille, mille yhteiskunnassa on tilausta. Tämä näin kauniisti sanottuna.

Oikeasti innovaatioyliopisto antaa vain lisää valtaa markkinavoimille, ja tuhoaa yhteiskuntaa pitkässä juoksussa, kaikesta yhteiskuntavastuun toitotuksesta huolimatta.

Vierailija

"Suomen yliopistohanke hämmästytti Euroopan korkeakoulujohtajia - - 'Minusta Saksan kehittämä eliittiyliopistomalli on kiintoisa', Winckler kehui. Siinä osa yliopistoista voi kilpailun ja näyttöjen perusteella saada enemmän rahaa. 'Jos täysin ulkoapäin sanellaan tai päätetään, mistä aloista tai yliopistoista tehdään huippuja, tulos ei välttämättä ole toimiva', Winckler arvioi. - - "
Uutinen

Jos rahaa ohjataan tiettyihin yliopistoihin automaattisesti, mikä takaa että ne yliopistot myös tuottavat vastaavaa hyötyä. Yhdysvalloissahan juuri tämä kilpailun puute on ollut ongelma, eikä oppimistuloksia ole saatu ratkaistua rahaa lisäämällä. Kun Yhdysvaltoihin on perustettu yksityisiä kilpailevia peruskouluja, niin ne ovat saaneet aikaan parempia oppimistuloksia mutta vähemmällä rahalla.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat