Hulluja halutaan välttää ja halveksia, mutta niitä kuitenkin

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Tehdään. Esim. Hulluja on helppo tehdä, otetaan kaikki pois ja annetaan olla. Tai sitten kuormitetaan mieltä likaa, eikä anneta aikaa palautua. Sitten myös kiusaamalla tai vainoamalla saadaan hulluja. On paljon muitakin konsteja koska ihmismieli keksii aina pahan tekoon konstit.

Sitte hulluja pelätään ja kohdellaan niin että ne olisivat itse aiheuttanut ongelmansa.

Työssäkin kuormitetaan ihminen, mutta ei tajuta että vain inhimillisen määrän voi tehdä hommia. Kuin mielenterveys ei näy, on helppo unohtaa koko asia ja haukkua vaikka työntekijää laiskaksi.

Sivut

Kommentit (16)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Kyllä ihan fyysisestikin sairaita molitaan tehottomuudesta, vieläpä paljon epämoraalisemmilla perusteilla. Vaikkapa suolistosairaille syötetään kortisonia vuosikausia, niin että paino nousee ja kasvot tulevat heleän punaisiksi. Voi helkkari jos joku typerys vielä vitsii niin terveellä ulkonäöllä sanoa itseään sairaaksi, vaikkei ole pystynyt nukkumaan kunnolla viikkokausiin!

Työnteon palvominen ja ihmisen tuotantotehokkuuden mukaan kasvatus pakkosyöttää ihmisille ennakoluuloja, joilla tämä tulkitsee aivan toisenlaiseksikin tarkoitetun kritiikin hyökkäyksenä itseä kohtaan ja kaikkea mitä tämä mielestään edustaa.

Minusta koko "edustaminen" on helposti turhamaista käyttäytymistä. On helpompaa olla ylpeä saavutuksistaan oikeassa ympäristössä, mutta samojen ominaisuuksien kritisointi on monille hiton vaikeaa. Jos ei osaa olla rehellisesti ja realistisesti ylpeä siitä mitä edustaa, kritiikki voi tuhota itseluottamuksen rippeetkin. Kyse on monisäikeisestä asiasta, jonka ytimessä ovat minusta ihmisen aivokemia, opitut reaktiot, arvojen vääristynyt ymmärtäminen ja ihan klassinen "torpparilogiikka". Ihminen on opetettu nielemään kaikki paska alas kritiikittömästi. "Bättre folk" voi siis paremmin, koska he uskovat itseensä ja ovat aidosti ylpeitä kokemistaan mutoksista ja edistyksestä. Kyse on aina lopulta opituista tavoista selittää tapahtumia sisältäpäin.

Minusta tässä "hullujenkin" kritiikissä on pitkälti kyse siitä, ettei hulluun voida luottaa. Rehellisyyttä sairaalloisuuksiin asti palvovassa kulttuurissamme varjopuolena sis korostu se, että hullu on automaattisesti luottamuksen rajamailla. Säännönmukaisuuksista erottautuminen ja arvaamattomuuden ennakkoluulo tekevät ihmisistä laumassa pelkääviä idiootteja.

On aina paha yleistää näitä asioita a loikata toisen housuihin, mutta ongelma on aina kaksisuuntainen. On olemassa ihmisiä, jotka pitävät hyvin surena heikkouden osoituksena mielen järkkymistä. He ovat usein kontrollifriikkejä ja luonnerasisteja, jotka pelkäävät itse nimenomaan kontrollin menettämistä ja sosiaalista häpäisyä.

Mutta eipä lokeroida enempää, reaktiosta seuraa reaktio, ogiikaltaan heikompi ihminen seuraa ja seraa, kunnes löytää uden "lääkkeen", joka auttaa hetkeksi, kunnes lääke ei enää toimikaa ja itsesääli jatkuu. Ehkä oman itsen ymmärtäminen toiminnassa, johtopäätöksissä ja reaktioissa on vastaus itsessään. Kuten Nietzsche sanoi, ihmisen tulee rakastaa ja vaalia heikkouksiaan, jolloin niistä kasvaa ihmiselle vahvuuksia. Tai sinnepäin...

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Mitä minä olen nähnyt, niin minusta ihan näkyvästi hulluja kyllä säälitään. Toisaalta kyllä myös vältellään, koska heitä pelätään. Kaikenlaiset epästabiilit ihmiset pelottavat. Eri asia ovatkin sitten nämä burn-out ja masennus-tapaukset, joihin edelleen jotkut suhtautuvat kuin ne eivät olisi mitään "oikeita" ongelmia laisinkaan.

Vaari
Seuraa 
Viestejä3297
Liittynyt22.3.2005

Voi tärinämies! Yksi vaihtoehto on, että täällä missä me kaikki yritetään enemmän ja vähemmän selvitä, toisille tulee vastaan ylipääsemättömiä ongelmia siinä, niin kuin sinulla.

Se ei tarkoita, että sinusta ollaan tekemässä hullua joidenkin muiden toimesta, tällä palstalla tai missä tahansa muualla missä kiusaat ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että saamasi palautteen perusteella sinun tulisi hakea apua ongelmaasi! Aikuisten oikeesti.

Sinusta ei tällä palstalla ole kukaan tekemässä idioottia. Ei kukaan muu kuin sinä itse, ja siinä olet onnistunut kiitettävästi tähän mennessä.

Kuormitus kuuluu elämään. Se ei ole kivaa, mutta se kuuluu asiaan, jos äitisi ei sitä sinulle sanonut kun olit kolme.

Se, että SINÄ tärinäsäälittävä tunnet kuorman päälläsi ei ole meidän vika. Sorry. Eikä peruskoulun opettajasi, bussikuskin, psykoterapeutin, johon tulet vielä ottamaan yhteyttä. Äitisi ja isäsi vika se kenties on, mutta voisitko ystävällisesti säästää meidät sukuusi liittyvältä tragedialta.

Apua on tarjolla., mutta ei Tiede.fi -palstalla, ystävä pieni hyvä hädässäsi.

Taavi

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Ihan karuja totuuksia Vaarilla, mutta...

entä jos "ei oo avohoitopaikkoja!"

...

Pikku masennuksiin ja pahoihin neurooseihin on hyvät kotihoidotkin. Lääkärissä harvoin hoidetaan kokonaista ihmistä, arvauskeskuslääkärit kirjoittavat vain mömmöreseptejä! Tärkeintä on unohtaa itsesääli TÄYSIN, koska se ei kehitä mitään muuta kuin pahanlaista -tusta. Oma keho ja mieli ovat yhtä ja jokainen ihminen on hyvä ihminen. On ymmärrettävä, että on piste, jossa paskanpuhujat ovat aina väärässä. Siinä vaiheessa auttaa vain rajaton usko itseen!

Rasvaista kalaa tai tohtori Tolosen EPA-kalaöljyä ruokaan, pilleri/mömmö/viunariippuvuudet veks ja tekemään sitä, missä tuntee olevansa hyvä. Hakemaan koulutukseen Keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat kivoja uusia, mielekkätiä harrastuksia Naisia!

Jos nuo ei auta eikä vieläkään mikään tunnu missään, ihminen on kuollut. Mutta onneksi lääkräit osaa tämän lajin kuolleita vielä herättää henkiin. Eikun rohkeesti valittamaan, että pää hajoaa ja tuli halu tappaa kaikki. Voi taata ettei hoitamisesta kieltäydytä!
EDIT: Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että kaiki lähtee itsestä. Haluista, toiveista ja tarpeista. Muilta ei kannata odottaa pelastusta, self-help is best help. Itsen muuttaminen viisaammaksi on todellisen viisauden alku.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide
entä jos "ei oo avohoitopaikkoja!"

Hallituksella on varasuunnitelma sitä varten: pakkoasutetaan kaikki hullut Itä-Suomeen ja annetaan niille töitä kunnan virkamiehinä. Se on aluepoliittinen, kustannustehokas ja työvoimapoliittinen kokonaisratkaisu.

Vierailija

Voi Jeesuksen Kristuksen vittu...

1. Onko kukaan teistä täysi-ikäinen? Epäilen.

2. Onko kukaan teistä koskaan nähnyt oikeata "hullua". Epäilen.

Mikä saa ihmisen spekuloimaan aiheesta, josta ei tiedä yhtään mitään?

Vierailija
Banquo
1. Onko kukaan teistä täysi-ikäinen? Epäilen.
Olen
Banquo
2. Onko kukaan teistä koskaan nähnyt oikeata "hullua". Epäilen.
Olen
Banquo
Mikä saa ihmisen spekuloimaan aiheesta, josta ei tiedä yhtään mitään?
En tiedä, nuo kysymykset esittäneenä voit varmasti itse vastata.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
Vaari
Voi tärinämies! Yksi vaihtoehto on, että täällä missä me kaikki yritetään enemmän ja vähemmän selvitä, toisille tulee vastaan ylipääsemättömiä ongelmia siinä, niin kuin sinulla.

Se ei tarkoita, että sinusta ollaan tekemässä hullua joidenkin muiden toimesta, tällä palstalla tai missä tahansa muualla missä kiusaat ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että saamasi palautteen perusteella sinun tulisi hakea apua ongelmaasi! Aikuisten oikeesti.

Sinusta ei tällä palstalla ole kukaan tekemässä idioottia. Ei kukaan muu kuin sinä itse, ja siinä olet onnistunut kiitettävästi tähän mennessä.

Kuormitus kuuluu elämään. Se ei ole kivaa, mutta se kuuluu asiaan, jos äitisi ei sitä sinulle sanonut kun olit kolme.

Se, että SINÄ tärinäsäälittävä tunnet kuorman päälläsi ei ole meidän vika. Sorry. Eikä peruskoulun opettajasi, bussikuskin, psykoterapeutin, johon tulet vielä ottamaan yhteyttä. Äitisi ja isäsi vika se kenties on, mutta voisitko ystävällisesti säästää meidät sukuusi liittyvältä tragedialta.

Apua on tarjolla., mutta ei Tiede.fi -palstalla, ystävä pieni hyvä hädässäsi.

Taavi

Mitä pahaa sinä on jos puhuu psykologiasta ja ongelmista jota on, ja niitä voi parantaa erinlaisella käytöksellä.

Vaari on vain niin tyhmä että ei tajua, mitä tänne kirjoittelen.

En kirjoitellut itsestäni, vaan yleisesti.

Kyllä elämä kuormittaa, ja sitten kuin kuormittaa liikaa tulee mielenterveysongelmia.

Kyllä niihinkin voi apua hakea, samanlailla kuin esim. syöpää. Syöpäkin kuuluu elämään, mutta siltikin siihen voi hakea apua että se parantuisi.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005
Rollerball
Banquo
1. Onko kukaan teistä täysi-ikäinen? Epäilen.
Olen
Banquo
2. Onko kukaan teistä koskaan nähnyt oikeata "hullua". Epäilen.
Olen
Banquo
Mikä saa ihmisen spekuloimaan aiheesta, josta ei tiedä yhtään mitään?
En tiedä, nuo kysymykset esittäneenä voit varmasti itse vastata.

Kyllä minä olen nähny ja tiedän asioita koska luen psykologiaa.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005
Banquo
1. Onko kukaan teistä täysi-ikäinen? Epäilen.

Onko "täysi-ikäinen" jotain syötävää?

Banquo
2. Onko kukaan teistä koskaan nähnyt oikeata "hullua". Epäilen.

Harva se päivä, eräs sukulainen sattuu kuulumaan tähän määritelmään. Polttaa tupakkaa kuin korsteeni, puhuu nopeasti ja varsin sekavia, käy miehensä kanssa vuorovedoin lataamassa akkuja kun lääkkeet jää tarpeeksi usein ottamatta. Ja ihan mukavia tyyppejä molemmat.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Neonomide
Seuraa 
Viestejä13269
Liittynyt23.6.2005

Juttelin juuri parisen tuntia herran kanssa, jota ei ihan terveeksikään voi sanoa. Pirun mielenkiintoinen tyyppi!

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide
Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että kaiki lähtee itsestä. Haluista, toiveista ja tarpeista. Muilta ei kannata odottaa pelastusta, self-help is best help. Itsen muuttaminen viisaammaksi on todellisen viisauden alku.

Juuri näin. Ongelma tuleekin siinä vaiheessa kun mielenterveysongelma on akuutti ja sillä ongelmaisella nupilla pitäisi sitten parantaa se sama nuppi ongelmattomaksi, paradoksaalista? Vähän sama kuin monen anorektikon (tahi bulimikon) kohdalla, ongelma kyllä tiedostetaan ja myönnetään, mutta sitä ei omin avuin saada kuntoon. Kuulostaa hullulta, mutta näin se on.

Vierailija
Neonomide
Tärkeintä on unohtaa itsesääli TÄYSIN, koska se ei kehitä mitään muuta kuin pahanlaista -tusta.
Mitä, että perisuomalainen harrastus romukoppaan? No leikki sikseen, ei ole aina ihan helppoa psyykata itseään unohtamaan sitä etenkään jos kommuuni on jo lähtökohdittain rempallaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat