Kummallinen tunne

Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Okei, fysiologian ammattilaiset. Mielenkiintoinen kysymys:

Mistä johtuu omituinen tunne silmien välissä ja hieman siitä ylöspäin (ts. luultavimmin otsaontelossa), kun jokin esine asetetaan nenäluun eteen muutaman senttimetrin päähän? Tunne ei ole riippuvainen silmien aukiolosta eikä siitä, laittaako joku toinen esineen siihen vaiko itse. Suoraa kosketusta esimerkiksi kulmakarvoihin ei myöskään tapahdu.

Tunnetta voisi kuvailla jonkinlaiseksi paineeksi tai jännitykseksi, mutta tunne ei ole suoranaisesti epämiellyttävä. Parhaiten tunne ilmenee, kun nenäluun edessä oleva esine on ihan tavallinen sormi. Laajempia tutkimuksia en ole tehnyt; esimerkiksi tapahtuuko ilmiö samalla tavalla esineen ollessa esimerkiksi kynä, U-kirja, viivotin, makkara tai porkkana.

Omakohtaisesti olen testannut ilmiötä pikkusiskollani ja itselläni. Pikkusiskonikin tunsi JOTAIN, mutta koe keskeytyi, kun hän sanoi "hyi, vistoa, lopeta" ja jatkoi nettailuaan... Hän ei sen kummemmin alkanut tuntemusta kuvaamaan.

Mikä on tämä ilmiö? Jonkinlainen kaikuluotausjärjestelmä vai hä?

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Sivut

Kommentit (19)

Vierailija

Jaa, tiedän mistä puhut, senhän saa ihan keskittymälläkin aikaan. Intialaiset sanoo että siinä kohtaa on yksi Chakroista, mutta en sitten osaa tulkita että mitä se tarkoittais länkkärisilmin. Tuolla on jotain infoa siitä:

http://www.healer.ch/browchakra.html

Ja en siis sano että olis totuus, mutta ei paljoa muutakaan ole tullut vastaan...

EDIT: Koeta keskittyä siihen tunteeseen ilman mitään esinettä, vaikka makuulla ollessas, niin pitäis onnistua silleenkin. Niin, ja tossa vielä lisää "infoa", varmaan tota kohtaa tarkoitat:

http://www.crystalinks.com/thirdeyepineal.html

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Liittyne silmien lihaksiin, jotka pyrkivät tarkentamaan ja kohdistamaan kohteeseen. Tietoisesti estät sen. Tunne ei eroa paljokaan siitä jos laitat silmät vähän kieroon silmien ollessa kiinni (poistat siis hallitsevan näköaistimuksen kun kaikki on "vinossa") ja yrität unohtaa mahdollisen huimaavan tunteen.

Tunnetta tuskin on kun olet testin aikana silmät kiinni. Tai sokeilla.

EDIT:
Juu, nyt huomasin että mielestäsi silmien kiinni ololla ja aukiololla ei ole merkitystä. Itselläni mielestäni on. Kiinni ollessa ainakin sormen ollessa lähellä itse ainakin aistin lämmön päällimmäisenä.

Gravity sucks.

Vierailija

Mä saan kyl sen tunteen aikaan silmät kiinni ilman mitään esineitä täs tuolillakin. Voi se olla et osaan sit laittaa silmän lihakset jotenkin "kutittamaan", mut mun silmät on kyl ihan suorassa enkä yritä niitä väännellä mitenkään kenoon. Että olen vähän eri mieltä tosta aiheuttajasta, vaikka voinpi olla väärässäkin.

Vierailija

Kyl mää niimpal kauhiast hämmästelen, jos tehdään tuo testi valvotuissa olosuhteissa, silmälaput silmilläsi, ja joku muu tuo sormea silloin tällöin lähelle, niin ettet mistään voi aistein sitä havaita (sormi ei ole ollut pyllyssä, sormea ei tuoda niin nopeasti että ilmavirta tuntuu, tai niin lähelle että sen lämmön aistii), ja pystyt aina sanomaan kun sormi on siinä lähistöllä. Toistoja saisi olla ainakin pari tuhatta mielellään.

Vierailija
Armitage
Mä saan kyl sen tunteen aikaan silmät kiinni ilman mitään esineitä täs tuolillakin.

Omalla sormella? No kyllä sun aivot aika hyvin tietää että se sormi pojottaa siinä.

Edit: vai siis ilman sormea? joo, eli unohda koko juttu, vastasin liian hätäsesti...

Vierailija

Yhdyn samaelin mielipiteeseen, koska ei siihen tarvita esinettä, joskin se toimii hyvin "liipasimena" sille tunteelle.

EDIT: Ilman että siinä on mitään. Ilmaa lukuunottamatta. Pelkästään keskityn siihen tunteeseen niin se voimistuu. Helpotin tilannetta virkistämällä "muistijäljen" pitämällä aluksi sormea siinä, jolloin se tunne alkoi tulla, sen jälkeen vaan palautin mieleeni sen tunteen ja keskityin voimistamaan sitä, niin se alkoi tuntua yhä voimakkaampana, vaikka ei ollut siis mitään sormea enää siinä.

Vierailija
Armitage

EDIT: Ilman että siinä on mitään. Ilmaa lukuunottamatta. Pelkästään keskityn siihen tunteeseen niin se voimistuu.

Vois kuvitella tosiaan että se tunne on helppo synnyttää itse, vars. jos tietää/odottaa että joku on laittamassa sormea siihen. Tarvittaisiin muuten verrokkiryhmäkin, jolle vain sanottaisiin että näppiä tojotellaan siinä nenän eessä, mutta eipä mitään tuotaisikaan siihen. Mmm. Niin.

Vierailija

Pahus pahus.. Nyt kihelmöi jatkuvasti tossa silmien välissä.. Yhtä ärsyttävä fiilis kun jos joku biisi jää soimaan päähän silleen ettei siitä meinaa päästä millään eroon..

Enpä ole ennen huomannut, että tuon kihelmöinnin voi jopa psyykata. Aikaisemmin siihen on kuitenkin vaadittu joku (mikä tahansa) objekti nenänvarren lähimaastoon..

de Selby
Seuraa 
Viestejä1231
Liittynyt16.3.2005

Villi:

entäpäs jos otsaontelon jatkuva resonointi ympäristön matalaan taustahälyyn (sitä on lähes aina) auttaa akustisesti ihmistä havainnoimaan ympäröivää tilaa. Eikös monilla elikoilla ole tämän tyyppistä tilan ja avaruuden aistintaa kuulon ja näön lisäksi... kenties nisäkäsystävämme delfiinit... muistanen väärin.

No mutta esineen tuominen eteen, vaimentaa akustista resonointia ja siten tilan aistimisen tunnetta, ja aiheuttaa paineen omaisen aistimuksen - aivan kuin seinä olisi otsasssa kiinni l. tilaa ei enää ole.

Pitääpä testata illan mittaan. Ei tässä työpäätteellä ihan ilkeä, etteivät lähetä terkkarille asap.

EDIT: ja kohta tätä kommentoi E-Tila. Tuopista veto!

Gravity sucks.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

LOL todellakin...

Kohta koko tiedepalsta ihmettelee sormi ohtan edessä että mikä tässä on, ja sitten soitellaan valkotakkisia...

Saattaapi olla kyse infrapunasäteilystäkin. Mutta kumma juttu siltikin!

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005
de Selby

EDIT: ja kohta tätä kommentoi E-Tila. Tuopista veto!

Joo... "Tietenkin, koska otsa normaalisti laajenee tyhjempään tilaan niin kun edessä on jotain niin se ei enää laajene ja tuntuu painetta"

tai jotain

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija

Jos tämä kaikuluotaus toimisi, niin tuskin kukaan olisi koskaan kävellyt pimeässä ovea päin. Minä olen, joten ilmeisesti en ole kukaan, tai sitten en ole lepakko.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Ilmiö toimii lähinnä 20 mm säteellä...

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat