Tuleva USA vs Kiina konflikti

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

On vain ajankysymys, kunnes USA:n ja Kiinan suhteet ottavat suunnan kohti huonompaan. Washigtonissa ei ensinnäkään tulla enää kovin kauaa katsomaan Kiinan nykyistä nousua hyvällä, olipa se rauhanomainen tai ei. Toiseksi, miksi ihmeessä Bekinginkään pitäisi katsoa hyvällä Washigtonin nykyistä Lähi-Idän politiikkaa?

Kysymys on vain, milloin konflikti tulee? Periaatteessa Kiinan pitäisi voittaa kyseinen konflikti, koska se on(pian)taloudellisesti ja maantieteellisesti edullisemmassa asemassa kuin Washigton. Siis PERIAATTEESSA!

EU ja Venäjä ovat tämän tulevan konfliktin villejä kortteja. EU ensinnäkin tarvitsee hyviä USA suhteita, vai tarvitseeko? Voimakas Unioni yhteydessä Venäjän kanssa voisi periaatteessa järjestää oman puolustukensa ilman USA:nkin apua. Siis taas jälleen PERIAATTEESSA!

PERIAATTEESSA Yhdysvaltojen pitäisi romahtaa, jos se menettää hyvät suhteet sekä Kiinaan että Eurooppaan, koska sen enempää taloudellisesti kuin poliittisesti kyseinen maa ei kestäisi sellaista! Nyt täytyy kuitenkin ottaa huomioon pari asiaa;ensinnäkin, USA:n markkinat ovat todellista MANNAA Kiinalle! Kiina on varmasti valmis joustamaan PALJON, että se voi jatkaa kauppaa Washigtonin kanssa. Mutta kuinka paljon?

Järkevintä olisi nyt lisätä USA:n ja Kiinan välistä intergraatiota nimen omaan kaupan alalla, ja ulottaa se myöhemmin myös politiikkaan. Tämä hyödyttäisi kumpaakin osapuolta, ja olisi siis JÄRKEVÄÄ! Kysymys vain kuuluu, voittavatko hysteeriset tunteet niin sanotun "comen sensen" Yhdysvallat pitäisi ensinnäkin painostaa hyväksymään Kiinan, EU:n, Venäjän ja Intian vaalima niin sanottu "moninapainen maailmanjärjestys" mikä sinänsä on sangen epätodennäköistä, koska mikään Imperiumi historiassa ei ole ikinä vapaaehtoisesti luopunut vallasta.

EU:n ja Kiinan suuri dilema on juuri USA:n vauraudessa. Kiina-USA kauppa on Kiinalle elintärkeää, mutta toisaalta tuleva konflikti lymyää jo taivaanrannalla. Kiinan vaurastuessa myös sen asevoimat kasvavat ja modernisoituvat. Washigton vastaa tähän ärhentelemällä, ja alkamalla kehittää omaa ohjuskilpeään. Ja entä jos Kiina(EU:n ja Venäjän tuella)kykenee murtamaan tuon kilven?

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin USA:n kaataminen. Moni eknonomisti on sitä mieltä, että USA tulee kaatumaan joka tapauksessa. Mikään talouden ja hyvinvoinnin kasvukausi ei ole ikinä jatkunut ikuisesti. Toiseksi, USA kuluttaa mm kolme kertaa enemmän öljyä kuin EU, vaikka maiden väestö, poliittiset, tekniset ja taloudelliset olosuhteet ovat aika pitkälle samanlaiset.

Kun katsomme lyhytaikaisten voittojen yli pitkälle tulevaisuuteen, USA:n kaatuminen on lopulta sekä Euroopan että Kiinan etu. Ensinnäkin, USA ei luultavasti ikinä tule suostumaan siihen, että jotkut muut hyötyisivät sen kaupasta enemmän kuin se itse. Toiseksi, USA ei välttämättä tule luopumaan nykyisestä "imperiumistaan" vapaaehtoisesti. Jos USA "kaadettaisiin" nyt lisääntyviin taloudellisiin kuluihin ja poliittisiin levottomuuksiin, olisi maailma paljon parempi paikka elää. Haluaisimmepa sitä tai emme, USA on uhka maailmanrauhalle! Syynä on heidän taloudellinen ja poliittinen järjestelmänsä. Heillä ei ole keskusjohtoista taloutta kuten Kiinalla. USA:ssa suuryhtiöt hallitsevat sekä taloutta että politiikkaa. Luonnon kunnioittaminen ei ole ikinä kuulunut Amerikkalaiseen kulttuuriin. Pikemminkin jenkit ovat ylpeilleet nimen omaan sen "kesyttämisellä" eli Suomeksi sanoen raiskaamisella

USA:n luonnonvarat ovat kuitenkin pääosin nyt loppuunkulutettu, ja niin sanottu "kulutuskulttuuri" voi maassa paremmin kuin koskaan aiemmin. USA on siis uhka maailmanrauhalle, haluausimmepa sitä tai emme!

Kysymys kuuluukin, mitä tälle ongelmalle pitäisi tehdä? Yksi vaihtoehto on, että EU ottaa kylmemmän kannan USA:aan. Nato vähitellen haudataan, ja sen sijaan lisätään poliittista ja taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa. EU, Venäjä ja Kiina muodostavat USA:aa vastaan niin sanotun "kolmiliiton"

Intia on kuitenkin pakan todellinen villikortti! Se on piakkoin Aasian väkirikkain maa, ja johtaa erityisesti informaatioteknologiassa. Maantieteellisesti sen asema on jo suotuisa imperilialismille, ja nyt Washigton on mennyt tekemään heistä "stragedisen" kumppanin yrityksissään hillitä Kiinan vaikutusvaltaa.

Nyt täytyy muistaa, että Kashmirin solassa on vuodesta 1998 vallinnut niin sanottu "kauhun tasapaino", kun Intia ja Pakistan tekivät kumpikin samana vuonna alueella ydinkokeita. Vielä tuolloin nämä ikivanhat kilpailijat olivat vielä suhtkoht tasaväkiset.

Sitten tuli Globalisaatio, Intian taloudellinen nousu, sekä syyskuun ja Lontoon terrori-iskut. Intian vastavoimalla Pakistanilla ei nyt mene kovin hyvin. Maasta on tullut nyt tyypillinen muslimimaa, joka on sisäänpäinkääntynyt eikä vedä esim ulkomaisia investointeja. Samaan aikaan Intian talous sen sijaan kukoistaa, ja Washigton on tämän lisäksi tehnyt runsaita asesopimuksia Intian kanssa mm niin sanotusta "ohjuskilpi" teknologiasta.

Vanha "kauhun tasapaino" on siis nopeasti muuttumassa Intian eduksi, ja samaan aikaan terrori ja sekasorto lisääntyvät Pakistanissa ja Kashmirin solassa. Tavalla tai toisella Intia tulee murskaamaan Pakistanin! Se on tässä vaiheessa viimeistäänkin täysin selvää! Kysymys vain kuuluu, voiko Washigton pitää itse luomansa Aasialaisen hirviön kurissa? Intialla on näet laajenemisella paljon paremmat maantieteelliset ja poliittiset edyllytykset kuin Kiinalla. Voimakkaalla, Amerikkalaisten rakentamalla laivastolla se voisi alkaa käytännössä itsenäisesti toimia Lähi-Idässä ja Afrikassakin! Intia on piakkoin maailman väkirikkain ja innovoivin maa, ja tuskin ottaa käskyjä vastaan Washigtonista. Toisaalta samaan aikaan USA tuntuu juuttuneen Iraqiin ja Afganistaniin määräämättömän pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen.

USA:n murskaaminen edellyttää, että Lähi-Idän tilannee muuttuu entistä toivottomammaksi. Periaatteessa EU, Kiina ja Venäjä voisivat avoimesti alkaa tukemaan Irania USA:aa vastaan. USA saattaa ehkä olla maailman mahtavin valtio, mutta mahdottomuuksiin sekään ei silti yksin kykene! Luultavasti USA joutuisi tuolloin perääntymään Lähi-Idästä kokonaan.

Vai onko USA:n "romahdus" sittenkin itsestäänselvyys, eräänlainen selviö? Taloudellinen ja poliittinen romahdus saattaisi myös saada aikaan suuria etnisiä levottomuuksia, ja esim armeijan vallankaappauksen.

Maailma menettäisi tuolloin maailmantalouden ehdottomasti voimakkaimman kasvuveturin ja maan, joka on uskomattoman paljon edistänyt ihmisten henkilökohtaista vapautta! Silti USA on uhka maailmanrauhalle, ja EU:n Venäjän ja Kiinan on aika avoimesti liittoutua sitä vastaan, koska tämä ele on edessä jossain vaiheessa jokatapauksessa. Se on nyt viimeistäänkin täysin selvää!

Kommentit (7)

Vierailija

Usan ja Kiinan välille voi todellakin tulla konflikti, koska maiden kulttuurierot ovat syvässä kontrastissa keskenään, kuten myös moraaliset arvot.
Epäilen, että nämä kaksi ydinasevaltaa ovatkin tällä hetkellä sotilaalliselta iskukyvyltään lähellä toisiaan. Kiinalla lienee mittava ydinarsenaali, kenties jopa mittavampi kuin Usalla. Kun kaksi kovaa ydinasevaltaa kohtaavat, niin merkittäväksi tekijäksi vahvistuu se kumpi saa ensin tuotua suuren määrän ydinräjähteitä mahdollisimman lähelle vihollisen maaperää.

Vierailija

Peking P:llä.

"Luonnon kunnioittaminen ei ole ikinä kuulunut Amerikkalaiseen kulttuuriin. Pikemminkin jenkit ovat ylpeilleet nimen omaan sen "kesyttämisellä" eli Suomeksi sanoen raiskaamisella"

Luonnon hyväksi käyttäminen on ongelma kaikkialla, se ei ole pelkästään yhdysvaltalaisille ominainen tapa. Kuinkahan paljon luonnon tilasta välitetään Kiinassa, varsinkin nyt kun talouden kasvua koetetaan pitää yllä monin keinoin?

Vierailija
xuefang
Peking P:llä.

Eikös se nykyinen virallinen pinyin-järjestelmän mukainen nimi ole Beijing?

Peking on vanhan englanninkieleen perustuvan Wade-Giles-järjestelmän mukainen muoto ja tietääkseni sen käyttö on lopetettu kaikissa virallisissa yhteyksissä.

Vierailija

Kyllä pinyin järjestelmän mukaan se on Beijing, kuten kiinalaiset sen itsekin lausuvat. Minusta Peking nimitys on kuitenkin kovin juurtunut suomeen ja onhan monilla muillakin kaupungeilla ns. suomennoksensa.

Jos Suomessa sanotaan Beijing, niin miksi ei sitten sanottaisi myös Stockholm?

Puhut muuten asiaa. Itseäni vaan häiritsee nimitys Peking, vaikka se ei väärin olekaan. Peking on yhtä lailla sovinnaisnimi kuin Tukholmakin. Tukholma vaan kuulostaa enemmän siltä alkuperäiseltä nimeltä kuten monet muutkin vastaavat, toisin kuin Peking. Mutta kuten sanottu, kyseessä on lähinnä henkilökohtainen kärsimys.

Itse kyllä käytän mieluummin muotoa Beijing. Ei sitä muiden pakko ole käyttää jos ei halua, halusin vaan tuoda sujuvasti offtopicina asian esille.

Vierailija
Toinen tuleminen
On vain ajankysymys, kunnes USA:n ja Kiinan suhteet ottavat suunnan kohti huonompaan. Washigtonissa ei ensinnäkään tulla enää kovin kauaa katsomaan Kiinan nykyistä nousua hyvällä, olipa se rauhanomainen tai ei. Toiseksi, miksi ihmeessä Bekinginkään pitäisi katsoa hyvällä Washigtonin nykyistä Lähi-Idän politiikkaa?

Kysymys on vain, milloin konflikti tulee? Periaatteessa Kiinan pitäisi voittaa kyseinen konflikti, koska se on(pian)taloudellisesti ja maantieteellisesti edullisemmassa asemassa kuin Washigton. Siis PERIAATTEESSA!

EU ja Venäjä ovat tämän tulevan konfliktin villejä kortteja. EU ensinnäkin tarvitsee hyviä USA suhteita, vai tarvitseeko? Voimakas Unioni yhteydessä Venäjän kanssa voisi periaatteessa järjestää oman puolustukensa ilman USA:nkin apua. Siis taas jälleen PERIAATTEESSA!

PERIAATTEESSA Yhdysvaltojen pitäisi romahtaa, jos se menettää hyvät suhteet sekä Kiinaan että Eurooppaan, koska sen enempää taloudellisesti kuin poliittisesti kyseinen maa ei kestäisi sellaista! Nyt täytyy kuitenkin ottaa huomioon pari asiaa;ensinnäkin, USA:n markkinat ovat todellista MANNAA Kiinalle! Kiina on varmasti valmis joustamaan PALJON, että se voi jatkaa kauppaa Washigtonin kanssa. Mutta kuinka paljon?

Järkevintä olisi nyt lisätä USA:n ja Kiinan välistä intergraatiota nimen omaan kaupan alalla, ja ulottaa se myöhemmin myös politiikkaan. Tämä hyödyttäisi kumpaakin osapuolta, ja olisi siis JÄRKEVÄÄ! Kysymys vain kuuluu, voittavatko hysteeriset tunteet niin sanotun "comen sensen" Yhdysvallat pitäisi ensinnäkin painostaa hyväksymään Kiinan, EU:n, Venäjän ja Intian vaalima niin sanottu "moninapainen maailmanjärjestys" mikä sinänsä on sangen epätodennäköistä, koska mikään Imperiumi historiassa ei ole ikinä vapaaehtoisesti luopunut vallasta.

EU:n ja Kiinan suuri dilema on juuri USA:n vauraudessa. Kiina-USA kauppa on Kiinalle elintärkeää, mutta toisaalta tuleva konflikti lymyää jo taivaanrannalla. Kiinan vaurastuessa myös sen asevoimat kasvavat ja modernisoituvat. Washigton vastaa tähän ärhentelemällä, ja alkamalla kehittää omaa ohjuskilpeään. Ja entä jos Kiina(EU:n ja Venäjän tuella)kykenee murtamaan tuon kilven?

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin USA:n kaataminen. Moni eknonomisti on sitä mieltä, että USA tulee kaatumaan joka tapauksessa. Mikään talouden ja hyvinvoinnin kasvukausi ei ole ikinä jatkunut ikuisesti. Toiseksi, USA kuluttaa mm kolme kertaa enemmän öljyä kuin EU, vaikka maiden väestö, poliittiset, tekniset ja taloudelliset olosuhteet ovat aika pitkälle samanlaiset.

Kun katsomme lyhytaikaisten voittojen yli pitkälle tulevaisuuteen, USA:n kaatuminen on lopulta sekä Euroopan että Kiinan etu. Ensinnäkin, USA ei luultavasti ikinä tule suostumaan siihen, että jotkut muut hyötyisivät sen kaupasta enemmän kuin se itse. Toiseksi, USA ei välttämättä tule luopumaan nykyisestä "imperiumistaan" vapaaehtoisesti. Jos USA "kaadettaisiin" nyt lisääntyviin taloudellisiin kuluihin ja poliittisiin levottomuuksiin, olisi maailma paljon parempi paikka elää. Haluaisimmepa sitä tai emme, USA on uhka maailmanrauhalle! Syynä on heidän taloudellinen ja poliittinen järjestelmänsä. Heillä ei ole keskusjohtoista taloutta kuten Kiinalla. USA:ssa suuryhtiöt hallitsevat sekä taloutta että politiikkaa. Luonnon kunnioittaminen ei ole ikinä kuulunut Amerikkalaiseen kulttuuriin. Pikemminkin jenkit ovat ylpeilleet nimen omaan sen "kesyttämisellä" eli Suomeksi sanoen raiskaamisella

USA:n luonnonvarat ovat kuitenkin pääosin nyt loppuunkulutettu, ja niin sanottu "kulutuskulttuuri" voi maassa paremmin kuin koskaan aiemmin. USA on siis uhka maailmanrauhalle, haluausimmepa sitä tai emme!

Kysymys kuuluukin, mitä tälle ongelmalle pitäisi tehdä? Yksi vaihtoehto on, että EU ottaa kylmemmän kannan USA:aan. Nato vähitellen haudataan, ja sen sijaan lisätään poliittista ja taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa. EU, Venäjä ja Kiina muodostavat USA:aa vastaan niin sanotun "kolmiliiton"

Intia on kuitenkin pakan todellinen villikortti! Se on piakkoin Aasian väkirikkain maa, ja johtaa erityisesti informaatioteknologiassa. Maantieteellisesti sen asema on jo suotuisa imperilialismille, ja nyt Washigton on mennyt tekemään heistä "stragedisen" kumppanin yrityksissään hillitä Kiinan vaikutusvaltaa.

Nyt täytyy muistaa, että Kashmirin solassa on vuodesta 1998 vallinnut niin sanottu "kauhun tasapaino", kun Intia ja Pakistan tekivät kumpikin samana vuonna alueella ydinkokeita. Vielä tuolloin nämä ikivanhat kilpailijat olivat vielä suhtkoht tasaväkiset.

Sitten tuli Globalisaatio, Intian taloudellinen nousu, sekä syyskuun ja Lontoon terrori-iskut. Intian vastavoimalla Pakistanilla ei nyt mene kovin hyvin. Maasta on tullut nyt tyypillinen muslimimaa, joka on sisäänpäinkääntynyt eikä vedä esim ulkomaisia investointeja. Samaan aikaan Intian talous sen sijaan kukoistaa, ja Washigton on tämän lisäksi tehnyt runsaita asesopimuksia Intian kanssa mm niin sanotusta "ohjuskilpi" teknologiasta.

Vanha "kauhun tasapaino" on siis nopeasti muuttumassa Intian eduksi, ja samaan aikaan terrori ja sekasorto lisääntyvät Pakistanissa ja Kashmirin solassa. Tavalla tai toisella Intia tulee murskaamaan Pakistanin! Se on tässä vaiheessa viimeistäänkin täysin selvää! Kysymys vain kuuluu, voiko Washigton pitää itse luomansa Aasialaisen hirviön kurissa? Intialla on näet laajenemisella paljon paremmat maantieteelliset ja poliittiset edyllytykset kuin Kiinalla. Voimakkaalla, Amerikkalaisten rakentamalla laivastolla se voisi alkaa käytännössä itsenäisesti toimia Lähi-Idässä ja Afrikassakin! Intia on piakkoin maailman väkirikkain ja innovoivin maa, ja tuskin ottaa käskyjä vastaan Washigtonista. Toisaalta samaan aikaan USA tuntuu juuttuneen Iraqiin ja Afganistaniin määräämättömän pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen.

USA:n murskaaminen edellyttää, että Lähi-Idän tilannee muuttuu entistä toivottomammaksi. Periaatteessa EU, Kiina ja Venäjä voisivat avoimesti alkaa tukemaan Irania USA:aa vastaan. USA saattaa ehkä olla maailman mahtavin valtio, mutta mahdottomuuksiin sekään ei silti yksin kykene! Luultavasti USA joutuisi tuolloin perääntymään Lähi-Idästä kokonaan.

Vai onko USA:n "romahdus" sittenkin itsestäänselvyys, eräänlainen selviö? Taloudellinen ja poliittinen romahdus saattaisi myös saada aikaan suuria etnisiä levottomuuksia, ja esim armeijan vallankaappauksen.

Maailma menettäisi tuolloin maailmantalouden ehdottomasti voimakkaimman kasvuveturin ja maan, joka on uskomattoman paljon edistänyt ihmisten henkilökohtaista vapautta! Silti USA on uhka maailmanrauhalle, ja EU:n Venäjän ja Kiinan on aika avoimesti liittoutua sitä vastaan, koska tämä ele on edessä jossain vaiheessa jokatapauksessa. Se on nyt viimeistäänkin täysin selvää!

Ei helvetti,en hullumpaa tekstiä ole lukenut sitten kommunistisen manifestin.Koko ajatus maailmasi perustuu täysin toiveajatuksiisi.Voit ehkä joillekin olla se "asiantuntija" jonka kirjoituksia siteerataan.Minuún ei noi sinut päättömät kirjoitukset vetoa koska ymmärrän näitä asioita sen verran sinua paremmin.

Uusimmat

Suosituimmat