Koko yhteiskunnan tietoverkot

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Tiedon saanti ja sen käyttö ratkaisee monia yhteiskuntaongelmia

Suomi saa uuden liikenneministerin syyskuun lopulla. Ensimmäisen haastattelun myötä herää ajatus kansalaisesta, joka oivaltaa tiedon ja sen käytön merkityksen kaikille kansalaisille, myös meille tavallisille keskiarvosuomalaisille. Kilpailumaailma pelaa logistiikalla, materiaali- ja ihmisvirroilla. Kaikissa maissa on kolme tärkeää verkostoa: rautatiet, maantiet ja tietoliikenneverkosto. Junat kulkevat kaupunkien väliä ja autolla pääsee kotipihaan saakka. Tiedonkulku tulee myös saavuttaa kaikki "savut" koko valtakunnan alueella ja vieläpä "moottoritienopeuksilla".

Pakkautuva Suomi saa helpotusta nopeista ja turvatuista tietoverkoista. Ajantasainen tieto eliminoi turhaa liikettä. Turha liike lisää energian tuontitarvetta ja päästöjä. Työ voidaan oikeasti tehdä jo useasti etänä; ainoastaan sosiaalinen ja inhimillinen joukkuehenki vaatii aika-ajoin yhdessä oloa, jolloin on siirrettävä itsensä ryhmään, mistä toimintatsemppi ammennetaan.

Tämän päivän operaattorit raatelevat itseään hengiltä alenevassa hintahississä niin puheluiden kuin laajakaistojen osalta. Vakava tosiasia on se, että ilman voittovaroja ei synny tuotekehitystä. Tietoverkot ovat kehityksensä alkupäässä ja tulevaisuuden järjestelmistä (so. n. 10 vuotta!) meillä on vain kalpea kuva, siksi vauhdikasta kehitys on maailmalla. Näköpiirissä on jopa nykykaltaisten operaattoreiden kuolinkamppailu, kun julkisyhteisöt, harrastepiirit, kaupungit, suuryhtiöt ja kansalaisjärjestöt rakentelevat omia "laajakaistaratkaisuja", niitä voitaisiin kutsua alueellisiksi tiedonsaantipaikoiksi (WLAN/WIMAX). Pienimmillään kerrostalon juniorinörtti voi rakentaa hyvin edullisesti oman tietolataamon koko talon eduksi, saisipa jopa pientä taskurahaa harrastuksestaan.

Uusi liikenneministeri on tosi paikan edessä, kun ratkaistaan tietoyhteiskunnan olemusta Suomessa. Markkinatalous on yksityistänyt melkein kaiken. Nyt pieni pysähdys pohtien yhteiskunnan huomispäivän tiedontarvetta ja sen saannin ehdotonta turvaamista. Voi olla aiheellista miettiä itse fyysisten verkkojen ja linkkien ottamista valtion haltuun ja verkkojen tuotekehityksen yliopistojen ja korkeakoulujen piiriin.

Tiedonsaanti on elintärkeä ominaisuus uudessa yhteiskunnassa, jossa päämääränä on väestöhajautus, paikallishallintouudistus, uustyönjako, perus- ja jatkokoulutuksen tasokorotus ja fokusointi. Tietoyhteiskunnalla on myös merkitystä eläköityvän väestömme huolehdinnassa; nyt on jo olemassa järjestelmiä, joilla vanhuksemme saadaan elinyhteisöömme edes "sähköisesti", koska yksinäisyys ja erakoituminen lisää vauhtiaan vanhuusiässä (kaukoidän maissa useasti vanhukset ovat vireä osa ydinperhettä usean sukupolven kokemuspotentiaalilla; meillä vanhuksemme ulkoistetaan markkinahenkisesti laitoksiin ja vanhushoitoloihin erilleen ydinperheistä).

Tietoverkkoihin kohdistuu rajut paineet niin tekniikassa, hallinnassa kuin sovelluksissa. Radio, TV, internet ja muut sähköiset palvelut yhtenäistyvät ja "tiedon kuljetuskerros" on tulevaisuudessa kaikille sama. Nämä verkot ovat yhteiskunnan elinhermo ja logistiikan ydin. Näitä verkkoja ei voi jättää markkinatalouden raatelulle alttiiksi, nykyiset operaattorit jääkööt palveluntuottajiksi yhteiskunnan verkkoihin.

Uusi liikenneministeri ottakoon irtioton jämähtäneestä markkinarevityksestä. Paljon puhuttuja "viisasten kerhoja" voidaan nyt asettaa työryhmäksi, jossa pohditaan uuteen kuosiin tiedonvälitys, -tallennus, -jäsennys sekä niin viihteellinen kuin dokumentaarinen ohjelmatarjonta. TV, radio ja internet kulminoituvat yhteen ja tämän vaikutus säteilee koko yhteiskuntaan niin taloudessa, vapaa-ajassa kuin koko opetustoimessa.

Ilman tehokasta, kaikkien saatavilla olevaa tiedonvirtaa ei yhteiskuntamme pärjää kansainvälistyvässä työn uusjako maailmassa. Lopuksi on hyvä muistaa Suomen ainoan todellisen kansainvälisen voimapakkauksen Nokian visio maailmasta, jossa langat on "katkaistu" ja tiedonsaannin monitoimilaite on jatkuvassa yhteydessä "maailmanverkkoon", suoraan meidän jokaisen taskusta.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Kommentit (4)

salai
Seuraa 
Viestejä7095
Liittynyt17.3.2005

Hyvä aloitus. Miksi vapaa sana puolella, jota ehdotellaan yleensä hörhöille tai sitten käytetään hieman kevyempään huulenheittoon?

Tuossa laittelen konetta juuri 77-vuotiaalle äitille, toivottavasti saan valmiiksi, ettei taas myöhästy.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Kun operaattorit jakavat voittojaan omistajille ja maksaakseen vanhoja velkoja - jäi tuotekehitys jalkoihin, nyt valtiovalta haluaa säätää lain, että verkon miniminopeus on 1M/s. Kilpailutalous ei tuonut nopeutta, vaan lainlaatijan tulee siihen tarttua, jotta yhteydet vastaavat verkoista saatuja palveluita.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

tuota 1Mt ei yksikään operaattori voi saada täyteen ilman että 3g kattaisi koko maan. muista wimax yms ananasa_käärme verkoista puhumattakaan. kovin kuullostaa tämä 450 nmt verkossa pörräävä netti olevan kovin takkuisa.

menee muuan vuosi jotta tuo 1Mt täyttyy jokaiselle varmasti.

toisen polven pilkkuvirhe

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005
sinnipirtti
tuota 1Mt ei yksikään operaattori voi saada täyteen ilman että 3g kattaisi koko maan. muista wimax yms ananasa_käärme verkoista puhumattakaan. kovin kuullostaa tämä 450 nmt verkossa pörräävä netti olevan kovin takkuisa.

menee muuan vuosi jotta tuo 1Mt täyttyy jokaiselle varmasti.




....

Tänä päivänä yhden megan "myyntinopeus" on käytännössä on vain noin 300-700 k - ja sekin vain yhteen suuntaan. Myydyt nimellisnopeudet eivät juuri koskaan toteudu.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Uusimmat

Suosituimmat