Mistä terrorismi sikiää?

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Terrorismin takana piilee epätoivo

Väkivalta ulottuu lähes jokapäiväisesti tavalliseen kansalaiseen, koska se on helpoin ja tehokkain tapa saada sanomansa kuuluville. Turvattomat ja syyttömät siviilit ovat helpoin kohde normaalin toivonsa menettäneille ääriliikkeille, jotka huutavat "hätäänsä" julki kaikkein epäoikeudenmukaisimmalla tavalla.

Pelko ja jatkuva uhka ovat ottaneet sijansa erityisesti USA:n rinnalla seisoville maille (Irakin miehitys). Madridin ja Lontoon pommioperaatiot on suunnattu länsimaista markkinakulutusta vastaan ilmiönä, joka ei saa kannatusta miltään suunnalta; ainoastaan itse tekijöiltä ja ennenkaikkea tekijöiden takana olevilta voimilta, joita on vaikea hahmottaa. Takana saattaa olla vinoutunut intohimo idealismiin, jolla tavoitellaan uuden maailmanjärjestyksen ihanteita ilman länsimaista kulutusmaterialismia, jossa erityisenä uhkapiirteenä koetaan länsivaltojen tavoittelema ylivalta raaka-ainelähteisiin.

Itse pommien asettajat ja henkensä heittäjät ovat vain koneiston pieniä pelinappuloita, joille on onnistuttu iskostamaan päämäärä solisevista lähteistä jossain tuonpuoleisessa. Iskujen takana on huolellinen suunnitelmallisuus ja aatteen palo varustettuna riittävillä rahanlähteillä. Nämä rahanlähteet ovat asian varsinainen muutosvoima, sillä ilman rahaa noita väkivallan tekoja ei suoriteta. Attentaattien rahoittajat on saatava kiinni ja rahalähteet suljettava.

Liialliseen itsekkyyteen ja intohimoiseen ja osin sokeutuneeseen itsensä jopa vääristyneen minäkuvan korostavia henkilöitä esiintyy myös runsaasti "turvallisessa" markkinataloudessa. Maailman sivu on ollut henkilöitä, jotka haluavat jättää kuvansa historiaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla ja nuo tavat eivät aina ole olleet niitä hyväksyttävimpiä.

Tiettyä uskontokuntaa syyllistävä kansainvälinen "maaton" siviileihin kohdistuva silmitön vihanpurkaus on ilmiö, jonka aikaansaajana on jokin syy. Tämän syyn tutkiminen on ensiarvoista ja sen eliminoiminen poistaa myös 100 prosenttisesti tuomittavat syyttömien ja osattomien teloitukset.

Toinen merkittävä ongelma on köyhyyden tuoma katkeruus; maailman slummit ovat terrorismin sikiämispesiä itse toiminnan käsikassaroille, joita rajaton raha ohjailee ja manipuloi. Köyhän saamat lupaukset jostain hyvästä saavat epätoivoiset ihmiset toimiin, joita he eivät olisi aluksi edes hyväksyneet. Valitettavasti rahanvalta ja -voima lietsoo tässäkin tarkoitusperiä sangen tehokkaasti. Valtapiirit ovat aina käyttäneet niin luvallisesti kuin luvattomasti hyväkseen alunalkaen viattomia ihmisiä lupaillen joko maallista tai henkistä mammonaa.

Lopuksi on todettava, että vain ne harvat pommi-iskujen takana olevat voivat tahrata rauhaa ja normaalin elämän onnea tavoittelevan uskontokunnan. Pyhää sotaa ei ole turvattomien ja syyttömien siviilien teurastus. Pyhällä sodalla Koraani tarkoittaa aivan muuta. Islamilainen maailma on tuominnut pommiattentaatit. Uskontojen sanomaa voidaan viedä eteenpäin rauhanomaisin keinoin, eikä siten kuten kristityt operoivat muutama sata vuotta sitten mm. espanjalaisten voimin Väli- ja Etelä-Amerikassa Inkojen ja Atsteekkien aikana; tuolloin kristityn miekka sivaltsi yhtä raukkamaisesti turvattomia ja syyttömiä siviileitä. Sekin oli aikakautensa terrorismia.

Mielenkiintoista on se, että me kaikki astumme syntymän hetkellä viattomina ja puhtaina tähän maailmaan, ilman idealismin tavoitteita, ainoastaan valmiina elämään harmoniassa toistemme kanssa jatkaaksemme sukua ja puolustaaksemme itseämme..., mikä on mennyt pieleen?

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (70)

Vierailija

12.12.1984 Ajatolla Khomeni julisti pyhän sodan alkaneeksi ja piti seuraavan puheen:

"Jos sallitaan uskomattomien jatkaa osaansa Maanpallon tuhoamisessa, tulee heidän moraalinen rangaistuksensa, joka heitä vähitellen kohtaa, vielä pahemmaksi. Jos me sen sijaan surmaamme uskomattomat, pysäyttääksemme heidän aktiviteettinsa, teemme heille itse asiassa palveluksen. Sillä siten heidän lopullinen rangaistuksensa (helvetissä) tulee lievemmäksi.
Se, että sallitaan uskomattomien elää, on samaa kuin että hyväksyy heidän toimintansa. Se, että surmaa heidät, merkitsee samaa kuin että Allahin – Luojan käskystä suorittaa kirurgisen toimenpiteen.
He jotka seuraavat Koraanin lakia, tietävät että meidän tulee totella Qissasin sääntöjä ja että meidän tulee tappaa. Sota on siunaus ihmiskunnalle ja maailmalle. Allah itse kehottaa miehiä lähtemään sotaan ja tappamaan. Koraani sanoo: Menkää ja taistelkaa kunnes kaikki korruptio ja tottelemattomuus jumalaista lakia kohtaan on hävitetty.

Ne sodat, joita profeetta – siunattu olkoon hänen sielunsa – kävi uskomattomia vastaan, olivat jumalallisia lahjoja ihmiskunnalle. Sen jälkeen kun olemme saaneet voiton tässä sodassa ( tuolloin siis Irakia vastaan) tulemme käymään muita sotia ja taisteluja. Sillä tämä sota ei vielä riitä. Meidän tulee jatkaa taistelemista kunnes kaikki mädännäisyys ja tottelemattomuus islamin lakeja vastaan on loppunut koko maailmassa. Koraani sanoo: Sota – sota, kunnes voitto on saavutettu. Uskonto ilman sotaa on typistetty uskonto. Mikäli Isa – (Jeesus) - Allah Hänen sieluansa siunatkoon – olisi saanut elää hieman kauemmin, olisi Hänkin tarttunut miekkaan kuten Musa (Mooses) teki aikaisemmin.
Mutta Allah olkoon ylistetty, nuoret soturimme tottelevat hänen käskyjään ja lähtevät taistelemaan. He tietävät että uskomattomien tappaminen on ihmisen (siis muslimin) kaikkein jaloin tehtävä Allahin palveluksessa."

Islamilaisten mukaan liberalismi johtaa anarkiaan.Yleensä islamilaisterroristeja "ymmärtävät" vasemmistolaiset.Heille kelpaa islmamin usko mutta ei kristinusko.Mutta ainahan vasemmisto on tukenyt terroristeja,sillä jo 60 ja 70 luvuilla vasemmisto sanoi:
"Ei ne ole terroritekoja, vaan joukkojen poliittisen tietouden herättämistä"

Edit:
Eivät kaikki muslimit ole suinkaan terroristeja,
mutta lähes kaikki terroristi ovat kylläkin muslimeja"

Vierailija

....terrorismi, ihmisten välinen aggressio, sodat, valtiot,vallankumoukset ja muu tarpeeton pullistelu aiheutuu ihmislajille noin 6000 vuotta sitten tapahtuneesta sosiaalisesta onnettomuudesta, eli "ihmiskunnan kollektiivisesta mielisairaudesta".

Olemme joko puolihulluja tai täyshulluja. Kovasti ponnistamalla voimme hetken ajatella terveen tavoin, mutta terveitä emme ole.

Tämän takia "demokratia" on vaarallinen erehdys, joka antaa vallan järjettömille luontokappaleille, ihmisille.

USA:n yritys viedä "demokratiaa" Irakiin olisi huono vitsi jos se kerrottaisiin. Kun sitä toteutetaan reaalimaailmassa, se on tragedia.

Ei demokratiaa voida soveltaa maassa, jossa flagellanttien veriset rivistöt marssivat kaduilla uskovaisten kimittäessä jotain uskonnollis-poliittisia lauseita, joiden sisältöä en tiedä, mutta joissa luultavasti kehoitetaan tappamaan joku henkilö josta ei tykätä?

Aikooko Bush antaa vallan tälle kiihkoilijoiden joukolle? Saddaminkin kanssa olisi ollut helpompi sopia asioita.

Entäs Goerge W. Bush itse? Minkälaista on kansanvalta, kun tälläinen alamittainen keskinkertaisuus pääsee johtamaan maailman vimeistä supervaltaa? Meillä suomalaisilla ei muuten ole aihetta naureskella jenkkien valinnoille, ei todellakaan...!

Googeli-haku: "jhwe-virus"
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=jhw ... %3Dlang_fi

Vierailija
Cicero
...

Islamilaisten mukaan liberalismi johtaa anarkiaan.Yleensä islamilaisterroristeja "ymmärtävät" vasemmistolaiset.Heille kelpaa islmamin usko mutta ei kristinusko.Mutta ainahan vasemmisto on tukenyt terroristeja,sillä jo 60 ja 70 luvuilla vasemmisto sanoi:
"Ei ne ole terroritekoja, vaan joukkojen poliittisen tietouden herättämistä"

Edit:
Eivät kaikki muslimit ole suinkaan terroristeja,
mutta lähes kaikki terroristi ovat kylläkin muslimeja"

.................. Oikein hyvä kirjoitus muuten, mutta mikäli hypoteesisi vasemmiston taipumuksesta ylistää Islamia pitää paikkansa, sen pitäisi näkyä mm. tällä palstalla sellaisena ilmiönä, että samat henkilöt puolustelevat sekä kommunismia, Neuvostoliittoa etc., ja Islamia.

Rauhan Uskonto: I slam!

Vierailija
Ilkka Luoma
.... Attentaattien rahoittajat on saatava kiinni ja rahalähteet suljettava.
...

Ilkka Luoma

...................Turun sosiaaliluukku.

Vierailija

Se sikää - ihka omasta - elämänpelosta ... siis pahasta olosta. Kuten hyvästä olosta sikää - ei terrorismi - .

Vierailija
Ilkka Luoma
.... Attentaattien rahoittajat on saatava kiinni ja rahalähteet suljettava.
...

Ilkka Luoma

Michael Meacherillä on mielenkiintoista kerrottavaa tästä asiasta the Guardianissa. Kaikkihan tietävät CIA:n ja MI6:n värvänneen, kouluttaneen ja rahoittaneen näitä tyyppejä Afganistanin sodan aikaan, ja että 'Al-Qaida' tarkoittaa nimilistaa tai tietokantaa näistä muslimitaistelijoista joita värvättiin. Mutta:

According to a recent report by the Delhi-based Observer Research Foundation, a contingent was also sent by the Pakistani government, then led by Benazir Bhutto, at the request of the Clinton administration. This contingent was formed from the Harkat-ul- Ansar (HUA) terrorist group and trained by the ISI. The report estimates that about 200 Pakistani Muslims living in the UK went to Pakistan, trained in HUA camps and joined the HUA's contingent in Bosnia. Most significantly, this was "with the full knowledge and complicity of the British and American intelligence agencies".

As the 2002 Dutch government report on Bosnia makes clear, the US provided a green light to groups on the state department list of terrorist organisations, including the Lebanese-based Hizbullah, to operate in Bosnia - an episode that calls into question the credibility of the subsequent "war on terror".

For nearly a decade the US helped Islamist insurgents linked to Chechnya, Iran and Saudi Arabia destabilise the former Yugoslavia. The insurgents were also allowed to move further east to Kosovo. By the end of the fighting in Bosnia there were tens of thousands of Islamist insurgents in Bosnia, Croatia and Kosovo; many then moved west to Austria, Germany and Switzerland.

Samaan aikaan syytetään Irania Hizbollahin tukemisesta.

http://www.guardian.co.uk/comment/story ... 16,00.html

Vierailija
kalmankenkku
Tämän takia "demokratia" on vaarallinen erehdys, joka antaa vallan järjettömille luontokappaleille, ihmisille.

Älä huoli, ei meiltä mitään kysytä.

Vierailija
Torchi
Se sikiää epäoikeudenmukaisuudesta, jota kokee jokin kansanryhmä.

Se luo kasvualustaa, mutta ei yksinään riitä kansainvälisen terrorismin selittämiseen.

Vierailija
Torchi
Se sikiää epäoikeudenmukaisuudesta, jota kokee jokin kansanryhmä.

... mut siis kuka on luvannu ihmiselle tai kukille tai muille eläimille jne. ns. oikeudenmukaisuutta eli elämä on mitä on ja kyse on siks ain siitä, minkälaisena kukin elämänsä kokee.

Vierailija
qaz
Torchi
Se sikiää epäoikeudenmukaisuudesta, jota kokee jokin kansanryhmä.



... mut siis kuka on luvannu ihmiselle tai kukille tai muille eläimille jne. ns. oikeudenmukaisuutta eli elämä on mitä on ja kyse on siks ain siitä, minkälaisena kukin elämänsä kokee.

Eläin- ja kukkaterroristit onkin aika harvinaisia. Tarkoitin nimenomaan epäoikeudenmukaisuutta, jota kansanryhmä KOKEE. Ryhmä KOKEE tulleensa väärinkohdelluksi eikä tunne saavansa asiaan korjausta muuta kuin terrorismilla. Selvä?

Vierailija
blast from the past
Torchi
Se sikiää epäoikeudenmukaisuudesta, jota kokee jokin kansanryhmä.



Se luo kasvualustaa, mutta ei yksinään riitä kansainvälisen terrorismin selittämiseen.

Niin no tosiaan, täytyyhän ryhmän olla sen verta aloitekykyinen ja vahva, että alkavat viemään sitä terrorismiksi.

Vierailija
Torchi
qaz
Torchi
Se sikiää epäoikeudenmukaisuudesta, jota kokee jokin kansanryhmä.



... mut siis kuka on luvannu ihmiselle tai kukille tai muille eläimille jne. ns. oikeudenmukaisuutta eli elämä on mitä on ja kyse on siks ain siitä, minkälaisena kukin elämänsä kokee.

Eläin- ja kukkaterroristit onkin aika harvinaisia. Tarkoitin nimenomaan epäoikeudenmukaisuutta, jota kansanryhmä KOKEE. Ryhmä KOKEE tulleensa väärinkohdelluksi eikä tunne saavansa asiaan korjausta muuta kuin terrorismilla. Selvä?

Joop, voip kokea, mutta todellisuudentajuinen tajuaa, ettei ole ketään tai mitään, joka ANTAA oikeudenmukaisuutta/epäoikeudenmuiauuutta ihmiselle tai millekään muullekaan - eliölle/oliolle - joka tänne syntyy. Eli vastuunsa tunteva ihminen ymmärtää, ett kaik on ihka omista oloista lähtöisin ja esim. terroristiteot ovat vain naamioita väkivallanteoille... on mukamas hyvä syy lyödä, ns. itteensä meno kun ei kaikilta onnistu.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Ruoan hinnan noustessa, puhtaan veden vähetessä ja työn loppuessa - nousee epätoivo mittoihin, jolloin edessä on vain hätähuuto ihmisiltä, joilta on viety kaikki - hyväosaiset omistuksia varjelevat tahot usein kutsuvat tätä toimintaa terrorismiksi - ollen sitä ääripäässään, mutta olematta sitä toisessa päässään, kun omia etuja varjellaan kiihkomielisesti --- kuitenkin tällä meille kaikille yhteisellä pallollamme...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Terrorismi johtuu pienistä pippeleistä. On äärimmäisen harvinaista, että epätoivoinen, köyhä, neekerimuslimi tekisi terrori-iskun.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat