Elämän sija on kaikilla, kuka määrää tasapainon?

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Hirvet intohimoistavat puolesta ja vastaan keskustelua

Luonnossa metsästysvietti koskee kaikkia elollisia, niin ruoan - kuin suvunjatkokumppanin etsinnässä. YLE 1:n AamuTV haastatteli vastakkaisia näkemyksiä onko hirviä liikaa vai liian vähän. Toisen mielestä metsästäjät itse itselleen kaatolupia myöntäen kasvattavat tietoisesti hirvikantaa ja oikea kanta olisi Joensuun Yliopiston professorin mielestä n. 25.000 hirveä. Toinen taas kertoi, että Suomessa on mm. Ruotsiin nähden liian pieni hirvikanta ja Suomen Maa- ja metsätalousministeriö antaisikin hirvien suvunjatkamisen jatkua vapaana ja kannan pysyvän n. 100.000 yksilössä.

Herää kuitenkin kysymys itse elämänoikeudesta. Missä määrin ihmisen pitää säännellä eläinkantoja puhtaasti omien näkökulmien puitteissa. Elämän harmoniassa kaikilla eliöillä on vastavoimansa. Hirvien luonnollinen harventaja susi on lähes loppuun lahdattu Suomesta. Karhujakaan ei ole meillä kuin nimeksi.

Hirviä kuolee runsaasti autojen alle, koska autokantamme on kasvanut viidessä vuosikymmenessä lähes kymmenkertaiseksi. Ajonopeudet ovat tiestön laadun parantumisen myötä kasvaneet kaksinkertaisiksi. Niin hirven kuin ihmisen reaktioajat eivät riitä huomaamaan yhteentörmäystä riittävän ajoissa.

Mikäli joltain lajilta puuttuu luontainen vihollinen, jää hirvikeskustelussa harventajan rooliin ihminen metsästysvietteineen ja metsästyksen apuvälineineen, koska juoksemalla emme hirveä kiinni saa, puhumattakaan sen surmaamisesta paljain käsin. Hirvikannan oikeaa määrää ei tiedä kukaan, koska ihminen on menettänyt tasapuolisen harmonian ymmärtämisen lahjan.

Hirvenliha on hyvää ja sitä on harvoin tarjolla kaikelle kansalle. Luonnossa on syöty kautta aikojen toisia lajeja ja näin ihminenkin saa syödä lajinsa verran hirvenlihaa, joka on kotoperäistä "tuotantoa" eikä sido ulkomaankaupasta saamiamme valuuttatuloja. Hirvet tömistelkööt metsissä kuten ovat tehneet tuhansia vuosia ja ihminen saakoot luonnon riistaherkkua erilaistamaan ruokapöytäämme vaikkapa muutaman kerran vuodessa.

Kaikille lajeille tulisi olla sijansa elinvoimaisena kantana ylläpitämään luonnontasapainoa lajikirjona rikastuttamassa evoluutiota.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat