aikamatkailussa ei ole paradokseja

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jos aikamatkailu on olemassa se ei luo oikeasti mitään paradokseja. Asiaa on helppo ajatella aikajanojen avulla. Oikeasti ei ole kuin "1" aikajana mutta on helppo selventää asiaa ajattelemalla niiden avulla. Eli ajatellaan että mies kehittää aika koneen, matkustaa (ja se matkustaminen on 'teleport' siihen aikaan mikä mahdollista) menneisyyteen ja surmaa vanhempansa. On siis yksi "perus" aikajana josta lähtee uusiaikajana sillä hetkellä missä mies tappaa vanhempansa. Jos hän palaa nykyhetkeen hän ei ole koskaan elänyt siinä 'aikajanassa', mutta kuitenkin on itse elossa.
Koska hän tulee itse toisesta aikajanasta. Jos hän haluaa palata oikeeseen aikajanaansa hänen tulisi matkustaa takaisin menneisyyteen hetkeen jolloin hän tappoi vanhempansa ja estää sitä tapahtumasta. Silloin syntyisi kolmas aikajana (tai oikeestaan kokoajan syntyisi äärellinen määrä aikajanoja mutta tämä on vain selkeyttääkseen). Sen jälkeen hän matkuistaisi nykyhetkeen ja maailma olisi taas normaali. Tosin olisi "pieniä" (niiden erojen suuruuksista on vaikea puhua) eroja johtuen siittä että hän oli käymässä menneisyydessä. Niitä olisi kuitenkin kohtuullisen vähän. Jos matkustaa taaksepäin niin kulkee sitä aikajanaa ylöspäin hierarkisesti.

Tein kaavion tuosta tapahtumasta.

Eli hetkestä yksi lähtee aikamatkaaja hetkeen kaksi ja tappaa vanhempansa. Sitten hän matkustaa nykyhetkeen joka on hetki 3 uudessa aikajanassa jossa hän ei ole elänyt/vaikuttanut/kukaan ei tunne häntä, mutta kuitenkin voi itse elää siellä. Jos hän haluaa takaisin normaaliin tilaan, hän matkustaa taas menneisyyteen eli hetki 4(periaatteessa sama aikajana/hetki kuin 2) ja estää itseään tappamsta vanhempiaan. Sitten hän menee nykyhetkeen joka onkin hetki 5, eli melkein täysin aikajana kuin mistä lähdettiin mutta pienoisilla eroilla (esim astunu jonkun ötökän päälle joka ei jatkanut sukuaan jne).

Tästä näkee että ei ole olemassa mitään paradokseja, teoriani selittää ne kaikki. Antakaa siis jotain aikaparadokseja ja selvitän jokaisen niistä.

Tosin itse en usko että voi mitenkään "teleportata" ajasta toiseen. Eteenpäin kyllä, mutta se on sama asia kuin syväjäädyttää ihmisen ja palaa henkiin siittä.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että missä se menneisyys on?
Eikös menneisyys jo mennyt ja nyt on nykyhetki eikä menneisyyttä
enää ole missään. Jos menneisyyttä ei ole enää missään, niin miten
sinne voi päästä?

Vierailija

Taitaa olla ihan sama teoria selitetty esim. Paluu tulevaisuuteen II-elokuvassa, kuten myös miljoona kertaa kaikkialta muualta kuultu, joten tuo "sinun" teoriasi ei todellakaan ole mikään uusi omaperäinen idea.

edit: Ja jos aikajanoja on kerran oikeasti vain yksi, niin mitä tapahtuu kun kaksi henkilöä matkustaa samaan aikaan menneisyyteen eri aikakoneilla? Kumman janasta tulee oikea? Kumpi häviää?

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Ei nyt ole nykyhetki... se meni jo

Aikaa ei ole olemassa, on vain joukko peräkkäisiä sijainteja kaikille maailman olioille, ja entropia määrää sen järjestyksen, missä ne ovat.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija

minun teoria on omani vaikka en ole ehkä se joka sen on joskus keksinyt. esim pythagora ei välttämättä ollut eka joka keksi nimeään kantavan kaavan mutta hän on todennäiköisesti myös itse keksinyt sen kaavan ilman muiden apuja. sitä paitti takaisin tulevaisuuten aikajana teoria on vähän erilainen.

Vierailija

No, kuka nyt haluaa paneutua ihan vakaviin ja "oikeisiin" aikamatkailua sääteleviin teorioihin, niin kehoitan tutustumaan esim. Igor Novikovin malliintamaan Hawkingin "kronologisen suojelun konjekstuurilakiin" ja miten Novikov tältä pohjalta "löytää" aikamatkailijoiden tekosia kovastikin rajoittavan "luonnonlain". Niin, lukekaapa itse ja kommentoikaa...

Vierailija

Biljardipalloteoria:

1) Lyödään biljardipallo kohti pussia jossa on aikakone. Laitetaan aikakoneen toinen pää niin, että pallo tulee sieltä päin vasta pussia kohti olevaa palloa.
Pussi on niin pieni, että siihen pitää osua täsmällisesti.

Joten, jos pallo menee pussiin, mikään siihen vaikuttava ei voi siihen osua menomatkalla, toisin sanoen, aikakoneen läpi menneen pallon radan täytyy syystä tai toisesta muuttua niin, että se ei voi osua vasta aikakoneeseen menevään palloon.

2) Pallo lyödään ohi pussista jossa on aikakone. Jostain tulee silti pallo2, ja osuu pallo1:een niin, että se kääntyy pussiin. Tällöin vaikutus on selvä, pallo1 tietää pallo2:sen osuneen itseensä, menee pussiin, hyppää ajassa, muuttuu pallo2:ksi ja osuu aikaisempaan itseensä pallo1:een.

Sama ihmisillä, jos kävelen aikakoneen läpi muistamatta törmänneeni itseeni, on mahdotonta mennä ajassa taaksepäin moikkaamaan itseä.

Tässä tapauksessa, jos menen niittaamaan vanhempani, minun täytyy törmätä bussiin tai liukastua esimerkiksi aikamatkailevaan biljardipalloon, eli epäonnistun murhassa.

EDIT: Meinasi mennä omaan piikkiin. Tämä oli tosiaan Novikovin yksi todistus paradoksin mahdottomuudesta. Innokkaana "biljardöörinä" tämä todistus upposi minuun kuin siili suohon.

Vierailija
Herra Tohtori
Ei nyt ole nykyhetki... se meni jo

Aikaa ei ole olemassa, on vain joukko peräkkäisiä sijainteja kaikille maailman olioille, ja entropia määrää sen järjestyksen, missä ne ovat.


Ei jaksa kirjoittaa viestiä tämmöisestä kukusta vaan allekirjoitan tämän täysin. Aika on harha joka muodostuu hiukkasten liikkeestä. Vauvat eivät esimerkiksi tunne aikaa. On ihan sama oletko 4 tuntia pois vai 4 minuuttia. He eivät ole oppineet tuntemaan aikaa.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005
teini
Jos aikamatkailu on olemassa se ei luo oikeasti mitään paradokseja.



Tautologia. Paradoksin määritelmän mukaan paradokseja ei ole olemassa, joten jos aikamatkailu on olemassa, se ei tietenkään luo paradokseja.

Olet siis onnistunut päättelemään "jos aikamatkailu on olemassa, se on olemassa". Onnittelut.

Tosin itse en usko että voi mitenkään "teleportata" ajasta toiseen. Eteenpäin kyllä, mutta se on sama asia kuin syväjäädyttää ihmisen ja palaa henkiin siittä.

Oikein. Menneisyyteen ei voi matkustaa, tulevaisuuteen voi "siirtyä" hidastamalla omaa liikettään aika-akselilla. Tämä on tehtykin testinä atomikelloilla, joista toinen laitettiin kiertämään maata. Aikaeroa syntyi, joten kellot eivät olleet liikkuneet samaa matkaa aika-akselilla, vaikka loppujen lopuksi olivatkin samassa ajassa ja paikassa.

Ja ei, nopeammin liikkunut kello ei ollut jäljessä vaan edellä, johtuen siitä että pienemmän gravitaatiokentän efekti ajan nopeuttajana vaikutti voimakkaammin kuin surkean pieni nopeusero. Eli käytännössä astronauttien aika kuluu avaruuslennoilla hieman nopeammin kuin meidän tallaajien täällä maan pinnalla.

... Aika on hauska aihe.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija
Herra Tohtori

Ja ei, nopeammin liikkunut kello ei ollut jäljessä vaan edellä, johtuen siitä että pienemmän gravitaatiokentän efekti ajan nopeuttajana vaikutti voimakkaammin kuin surkean pieni nopeusero. Eli käytännössä astronauttien aika kuluu avaruuslennoilla hieman nopeammin kuin meidän tallaajien täällä maan pinnalla.

... Aika on hauska aihe.

Nimenomaan, ja lisäksi tämä on ihan "jokapäiväisesti" huomioonotettava asia. Esim. satelliittinavigointijärjestelmissä satelliitin kello edistää maa-asemien kelloihin nähden heikomman gravitaation johdosta 45 ms/vrk. Koska satelliitin nopeus aikaansaa puolestaan noin 6 ms/vrk jätättämisen, niin GPS -järjestelmässä tehdään satelliittien kelloihin noin 39 ms/vrk kompensointi. Tämän lisksi järjestelmässä tehdään myös muutama muu relativistinen korjaus. Ellei näitä kompensointeja tehtäisi paikallaan olevan GPS -navigaattorin sijainti vaeltaisi vuorokauden aikana noin 10 km pieleen.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

45 millisekkaa, sehän on ihan perkeleen paljon!

Siis ihan oikesti, tuollainen aika on jo havaittavissa ihan selkeesti. Ainakin jos pelaa enemmälti pelejä verkossa ja vertailee vaikka 8 millisekunnin pingiä ja 45 millisekunnin pingiä niin kyllä siinä eron voi havaita.

Vastaavasti 45 ms vasteajalla varustettu näyttö olisi todella hidas.

En ollut tietoinen että tuo ero on niinkin ppienellä gravitaatiopotentiaalin erolla noin suuri. Ei muuta kun aikamatkustamaan vaan! Vuorokaudessa 45 ms, tuhannessa vuorokaudessa 45 sekkaa eli melkeen minuutti. Paitsi että se menis siinä vaiheessa niin päin ettäite vaan vanhenisi sen minuutin enemmän kuin maapallolla olijat.

Mmh. Jos menis istumaan sentrifugiin, niin vaikuttaisko keskeiskiihtyvyys samalla tavalla kuin gravitaatiokenttä? Eli kuluisiko aika silä sentrifugissa pyörivällä hitaammin?

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija

Siis tuossa lentsikkojutussa se aikaa kului saman verran kummallekkin mutta tapahtumat kuluivat eri nopeuksilla. Ja sitäpaitti ihminen ei itse edes huomaisi ajan nopeuteutusta, vaan huomaisi sen vain verrattaessa muihin asioihin.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Eipäs.

Atomikello mittaa nimenomaan ajan kulumista ajan määritelmän mukaan.

Cesiumatomi ehti värähtää n kertaa lentokoneessa ja m kertaa maassa, kun n>m, n,m e N.

Eri asia on se, että aika määritellään tapahtumien perusteella ja on tapahtumien järjestyksestä johtuva illuusio. Siinä mielessä olemme molemmat oikeassa. Tsekkaa vaikka sekunnin määritelmä SI-järjestelmästä.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Vierailija
Herra Tohtori
45 millisekkaa, sehän on ihan perkeleen paljon!

Siis ihan oikesti, tuollainen aika on jo havaittavissa ihan selkeesti. Ainakin jos pelaa enemmälti pelejä verkossa ja vertailee vaikka 8 millisekunnin pingiä ja 45 millisekunnin pingiä niin kyllä siinä eron voi havaita.

Vastaavasti 45 ms vasteajalla varustettu näyttö olisi todella hidas.

En ollut tietoinen että tuo ero on niinkin ppienellä gravitaatiopotentiaalin erolla noin suuri. Ei muuta kun aikamatkustamaan vaan! Vuorokaudessa 45 ms, tuhannessa vuorokaudessa 45 sekkaa eli melkeen minuutti. Paitsi että se menis siinä vaiheessa niin päin ettäite vaan vanhenisi sen minuutin enemmän kuin maapallolla olijat.

Mmh. Jos menis istumaan sentrifugiin, niin vaikuttaisko keskeiskiihtyvyys samalla tavalla kuin gravitaatiokenttä? Eli kuluisiko aika silä sentrifugissa pyörivällä hitaammin?

Pakko tuottaa pettymys, kyseessä oli lapsus yksiköissä. Siis kyseessä on mikrosekunnit eikä millisekunnit, siis +45 ys on gravitaation vuorokautinen vaikutus satelliittien kelloihin.

Tuo sentrifugitemppu kyllä toimii, mutta hidastava vaikutus kellon käyntiin tulee nimenomaan nopeuden ja suppean suhteellisuusteorian kautta eikä yleisen ja kiihtyvyyden myötä. Tätä on jopa kokeellisesti testattu. Eli mitä enemmän linkoat vaatteesi pykkikoneessasi sitä hitaammin ne vanhenevat ja kestänevät täten pitempään.

Vierailija
Landau
mitä enemmän linkoat vaatteesi pykkikoneessasi sitä hitaammin ne vanhenevat ja kestänevät täten pitempään.

taidanpa mennä koneeseen pyörimään , niin elää hieman pidempään

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005
Landau
Pakko tuottaa pettymys, kyseessä oli lapsus yksiköissä. Siis kyseessä on mikrosekunnit eikä millisekunnit, siis +45 ys on gravitaation vuorokautinen vaikutus satelliittien kelloihin.

Tuo sentrifugitemppu kyllä toimii, mutta hidastava vaikutus kellon käyntiin tulee nimenomaan nopeuden ja suppean suhteellisuusteorian kautta eikä yleisen ja kiihtyvyyden myötä. Tätä on jopa kokeellisesti testattu. Eli mitä enemmän linkoat vaatteesi pykkikoneessasi sitä hitaammin ne vanhenevat ja kestänevät täten pitempään.

Muh, todellakin pettymys . No, onhan tuokin kuitenkin aika iso aika verrattuna monien hiukkasten keskimääräisiin elinikiin verrattuna.

Mitenkäs muuten, onko gravitaatiokiihtyvyys samanarvoinen inertiakiihtyvyyden kanssa vaiko eikö olekaan? Jos on, niin silloin keskeiskiihtyvyyden tuolla rummussa tulisi hidastaa ajan kulumista samalla tavalla kuin gravitaatiokentänkin. Ainakin intuitiivisesti ajateltuna... Tietenkin on niin, että kiihtyvyyden ehkä mahdollisesti tulisi olla yhdensuuntainen, että se vaikuttaisi täsmälleen samalla tavalla kuin gravitaatio. Noh, en aio kokeilla.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat