Osuustoiminta on sinivalkoisen pääoman takuumies

Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Osuustoiminta toimii sinivalkoisen pääoman takuumiehenä

Mannerheimin omistuksessa ollut Kirkniemen kartano saneerattiin edesmenneen vuorineuvos Aarnion toimesta. Aarnion suvun luopuessa kartanosta, löytyi sille kansallisesti ja hoidollisesti pysyvyyden ja kotimaisuuden takuumies osuustoiminnasta. Kartanon maiden lähellä sijaitsee yksi vesistöystävällisimmistä paperitehtaista; se käyttää paperikiloa kohti ennätyksellisen vähän eli 8,4 litraa vettä, palauttaen sen puhtaana kiertoon.

Kaupunkilaiselle oli tarjolla rautaisannos suomalaista historiaa; sinivalkoisen pääoman kertomus kestävyydestä ja kasvusta Suomen yhdeksi merkittäväksi metsäteollisuuden yhteenliittymäksi. Vierailutapahtuman lopuksi saimme bussiin uunituoreen ilmoituksen myös suomalaisen pääoman tehneen suuria muutoksia varmentaakseen kilpailukykyään globaalissa työn uudelleen jaossa. Toivottavasti yhtymään valittu uusi johtaja pystyy hyödyntämään sen osaamisen, mitä tämä osuustoiminnan metsäkeskittymä pitää sisällään, säilyttäen kotimaisen päätösvallan turvaamaan suomalaisen työn ja osaamisen jatkumista ja kehittymistä.

Metsäteollisuuden osuustoiminnan historia on tukevasti ja juurevasti mullassa kasvattaen suomalaisten yksityishenkilöiden omaa metsää omien tuotantolaitosten jalostukseen. Yli 130.000 jäsentä on vahva perusta säilyttämään omistuksen Suomessa ja suomalaisten päätännässä. Suomi on menettänyt suuret määrät kansallista omistustaan ja päätösvaltaa ulkomaille; olemme jääneet rengeiksi monissa yhtiöissä, joilla oli merkitystä Suomi-kuvan nostossa maailmalle.

Osuustoiminta voisi kohdata uutta tulemistaan omistusmuotona, koska näyttäisi siltä, että osuustoiminta pitää omistuksen Suomessa. On vain muutamia aikoja kun kaksi vahvaa osuustoiminnan linnoitusta SOK ja Osuuspankki vahvistivat asemiaan turvaamaan kotimaista osaamista, omistusta ja päätösvaltaa. Maaton mies on juureton vaikuttaja. Meneillään olevat yt-neuvottelut koskevat kaikkia yhtiömuotoja, mutta olisi kuitenkin parempi, jos nuo neuvottelut voidaan käydä suomalaisessa omistuksessa. Tehtaan vienti suomalaisomisteisena pois maastamme on kuitenkin vaikeampi päätös, kuin nyt ulkomaalaisten hallitsemissa laitoksissa.

Osuustoiminta voisi nostaa kansallisen omistuksen habitusta takaamaan oma otteemme päätöksiin ja tuotantoon. On todettava, että kyseisellä tehdasvierailulla seikkaperäisesti puun kulkua esitelleet metsäalan ammattilaiset olivat silmin nähden ylpeitä omasta laitoksestaan; kerronta ei ollut kerskaa, vaan insinöörimäisen tarkkoja lukuja ilman ylisanoja. Tuli tunne luottamuksesta ja vakaudesta sekä ennenkaikkea pysyvyydestä, mitä nyt Suomessa tarvitaan turvaamaan sinivalkoinen pääoma ja päätösvalta.

Osuustoiminta voisi yhdistää toimintojaan entisestään muodostaen vahvan vaikuttajan suomalaiseen teollisuus-, pankki- ja liike-elämään säilyttäen taloudellisen itsenäisyyden ja ylpeyden suomalaisuudesta. Historiassa aikaisempi Kirkniemen kartanon isäntä C.G.E. Mannerheim yhdisti suomalaisuuden vaikeina vuosina 1939-1944 säilyttäen ylipäällikkönä sotilaidemme kanssa itsenäisyytemme. Tehkööt osuustoiminnallisuus nyt saman suomalaiselle pääomalle turvaten päätösvallan Suomeen.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (16)

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Osuustoiminta on huomista yrittäjyyttä - jossa kansalainen kohtaa aidosti omaa etuaan ilman liiallista ahneutta. Kaukaa löytyi alustus, jossa juuri nyt sopivasti esiintyy Metsäliitto ja M-Real --- sillä tämä taho lyö lopullisen niitin perinteellisen metsäteollisuutemme arkkuun. Tylyä, mutta vääjäämättä edessä. Kuinka radikaalin toimialamuutoksen kykenee ainut metsästä elävä sinivalkoinen pääoma tekemään? Tuo kysymys ratkaisee monia Jouko Ahosen kiperiä huomisen ja tämän päivänkin painajaisia.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Metsäliitto ei ole tehnyt vielä kaikkia tarpeellisia toimenpiteitä, jotka ovat sille taloudellisesti pakollisia, varautukaamme todella suuriin muutoksiin - tehtaat siirtyvät osaksi Venäjälle...

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija

Osuustoiminta nyt vain ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen. Osuustoiminnasta on päästävä eroon. S-tilien tilalle S-pankit. Asiakasomistajuuksista tehdään vain muotisanoja, muistoksi asiakasomistajuuksille.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005
OzziXX

.....

Ehkä juuri modernisoituna osuustoiminta tuo kansalaiskuluttajien luottamusta markkina- ja työnantajamekanismeihin?

Mm. Metsäliitto on viimeinen suomalainen metsäsektorin merkittävä sinivalkoinen pääomalinnoitus...

Ainakin se saattaa kuullostaa kivalta näennäisesti omistaa jostain yrityksestä merkityksetön osa.

Mm. Metsäliitto on viimeinen suomalainen metsäsektorin merkittävä sinivalkoinen pääomalinnoitus...

Skeptisesti kysyn: Kuinka kauan? Tietääkseni EU:n liittymisehdoissa annettiin pois mahdollisuus pitää Metsäliiton kaltaiset yhteenliittymät vain kansallisina. Päätösvalta ja rahat saattavat Metsäliitossakin olla pian jossain päin Eurooppaa.

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Putin tarjosi metsäteollisuudellemme mahdollisuutta Venäjälle jo 5 vuotta sitten, ei oikein kalvannut.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Metsäliitto ylläpitää osin tappiollista ja suurikustannuksista kemiallista metsäteollisuuttaan pystyssa kotimaassamme omistajien varoilla, ollen jakamatta sellaisia osinkoja ja voittoja kuin muut alan yhtiöt - pitkällä tarkastelujaksolla. Silti on on odotettavissa, että syntyy valtava irtisanomisaalto tuosta viimeisestä sinivalkoisesta metsälinnakkeesta. Metsäliitossa voisi nähdä jopa kansallista velvollisuutta ja vastuunkantoa työntekijöistään...?

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Suomen viimeinen sinivalkoinen metsälinnake - Metsäliitto/ M-real peräänkuulutti pääjohtajansa Kari Jordanin suulla paperitehtaiden joukkoseisottamista niukkuuden aikaansaamisen nimissä. Historiallinen esitys - katsotaan kuinka se puree, vai kiihdyttääkö se irtautumista puun käytöstä paperiksi, joka on muuten "ympäristörikos".

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

HooFoo
Seuraa 
Viestejä813
Liittynyt30.9.2006
OzziXX
Osuustoiminta nyt vain ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen. Osuustoiminnasta on päästävä eroon. S-tilien tilalle S-pankit. Asiakasomistajuuksista tehdään vain muotisanoja, muistoksi asiakasomistajuuksille.

Mikäs hiton vika siinä on, että työntekijät omistavat osuuden työpaikastaan tai isommassa osuustoiminta-yhtiössä moni ei-työntekijä omistaa pienen siivun? Eikös omistaminen tähänkin asti ole ollu kapitalismin oppien mukaista?

Eikö se sovi kapitalismin suureen aatteeseen, että kaikki rupusakki rupee leikkimään kapitalistia ja SUURkapitalistin rahamassi ja valta-asema rupee ohenemaan?

Osuustoiminta-lehti
Joka kymmenes
Vertailuryhmänä työssämme on Talouselämä-lehden TE 500 -lista. Sieltä löytyi tänä vuonna yhteensä 46 ot-yritystä eli 9,2 % kaikista. Siis melkein joka kymmenes Suomen suurimmista yrityksistä edustaa osuustoimintaa.
Mukaan olemme laskeneet myös osuustoiminnan piiriin ostetut yksityiset kilpailijat, joita on riittänyt. Työnjako niissä on useimmiten, että osuustoiminta omistaa, ohjaa ja asettaa tavoitteet. Jos osakeyhtiön omistuksesta yli 50 % kuuluu osuuskunnalle, laskemme firman osuustoimintayritykseksi.
Linkki

Vai onko niin, että SUURkapitalistia v***ttaa kun ei pääse lihavia, terveitä yhtiöitä pumppaamaan täyteen ilmaa parilla tempulla ja pistämään niitä lihoiksi, eikä pääse miljonäärien TOP10 kultapoikakerhoon?

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

HooFoo
Seuraa 
Viestejä813
Liittynyt30.9.2006

Vai onko niin, että SUURkapitalistia v***ttaa kun ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen, että ihmisten yhteistoiminta liike-elämässä voi polkea suohon yksityisen hyödyn maksimoinnin eli ahneuden dogmin kaikkea pyörittävän näkymättömän käden jumaluudesta.

Puhdasoppisessa kapitalismissa on uskonnollisia piirteitä kuten kommunismissakin. Molemmat pitäis päästää jo kärsimyksistään, ottaa terveet osat talteen ja polkea loput märännykset jo menneitten aatteiden suohon.

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

HooFoo
Seuraa 
Viestejä813
Liittynyt30.9.2006
OzziXX
Osuustoiminta nyt vain ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen. Osuustoiminnasta on päästävä eroon. S-tilien tilalle S-pankit. Asiakasomistajuuksista tehdään vain muotisanoja, muistoksi asiakasomistajuuksille.

Tarkoitatko tällä myös kenties sitä, että neljä viidesosaa Suomen aikuisväestöstä on väärässä ja kapitalismia pitää suojella tällaiselta harhaoppisuudelta ja osuustoiminta pitää lain voimalla julistaa laittomaksi...?

"Osuustoiminta-lehti: Kuusimiljoonaisen<br /> osuustoiminnan ääni Suomessa ":3m8sh6fp kirjoitti:
Suomalainen osuustoiminta ja keskinäinen henki- ja vahinkovakuutustoiminta kattaa yli kuusi miljoonaa jäsenyyttä tai omistaja-asiakkuutta. Aikuisväestöstä neljä viidesosaa on osuuskunnan jäseniä tai keskinäisten yhtiöiden asiakkaita. Joka kymmenes suomalainen suuryritys on osuustoimintataustainen.

Perinteistä osuustoiminta-aktiivia ihmetyttävät keskenään kilpailevat osuuskunnat. Keskinäistä kilpailua on lähes kaikilla osuustoiminnan merkittävillä toimialoilla; kaupan, pankin, vakuutuksen ja elintarvikejalostustuksen alalla. Ihmetystä ovat vielä lisänneet eräiden osuuskuntien tekemät liittoutumiset osuustoiminnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tämä on kuitenkin nykyaikaa. Osuustoiminta on ennen kaikkea käytännöllistä toimintaa jäsenten hyväksi. Nimenomaan jäsenen hyväksi. Jäsenten muistaminen on osuuskunnan menestymisen ydin. Tälle rakentuu samalla osuustoiminnan arvopohja.

.....
Hyvä esimerkki vaikuttamisen ja yhteistyön tarpeesta on osuuskuntien maksaman osuuspääoman koron verotus. Siinä osuuskunnat joutuivat huonompaan asemaan kuin osakeyhtiöt. Asian korjaustarve on laajasti tunnustettu – ja siltä pohjalta, mikä merkitys osuustoiminnalla on suomalaisessa talouselämässä, verotuksen korjaamisen olisi pitänyt olla läpihuutojuttu.

Kuten lihavoidusta osasta huomaamme, osakeyhtiöitä ja suurkapitalisteja suositaan ja suojataan jo reilulta kilpailulta epäreiluilla toimilla, kun rassut ei muuten pärjää....

Vaalimatematiikkaa: Jos et äänestä, niin äänestät sitä jota eniten vastustat.
Kopiointi + muuntelu + valinta => universaali evoluutio
Reality, not faith, has still the best resolution and interface

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005
HohoFoo
Vai onko niin, että SUURkapitalistia v***ttaa kun ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen, että ihmisten yhteistoiminta liike-elämässä voi polkea suohon yksityisen hyödyn maksimoinnin eli ahneuden dogmin kaikkea pyörittävän näkymättömän käden jumaluudesta.

Puhdasoppisessa kapitalismissa on uskonnollisia piirteitä kuten kommunismissakin. Molemmat pitäis päästää jo kärsimyksistään, ottaa terveet osat talteen ja polkea loput märännykset jo menneitten aatteiden suohon.

....

Metsäliitto on hyvä esimerkki osuustoiminnasta ja sen moraalista - se on sinivalkoinen ja se ei ole vielä saneerannut suuria joukkoja pihalle.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Nyt StoraEnson ja UPM:n jälkeen odotamme Metsäliiton vuorineuvos Kari Jordanin uutisia - lienevät synkkiä - ?

Missä mennään suomalainen metsäteollisuus? - Metsäliitto on Suomen viimeinen sinivalkoinen linnoitus, vähän on ulkoistettu ja yt-neuvoteltu ulos (toistaiseksi), ...onko tämä Suomen ensimmäinen suuri metsäruumis - henkilökunta odottaa M-Real uutisointia pelon vallassa---

http://www.uusisuomi.fi/raha/34655-upm- ... ment-82079

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Vierailija
HohoFoo
OzziXX
Osuustoiminta nyt vain ei sovi kapitalismin suureen aatteeseen. Osuustoiminnasta on päästävä eroon. S-tilien tilalle S-pankit. Asiakasomistajuuksista tehdään vain muotisanoja, muistoksi asiakasomistajuuksille.

Tarkoitatko tällä myös kenties sitä, että ...

Kun tuo Ilkka nyt tämän esille nosti niin vastaan..

Tarkoitan samaa kuin sinä siinä edellisessä viestissäsi. Sarkasmi ei vain aina toimi nettikeskusteluissa..

Ilkka Luoma
Seuraa 
Viestejä5605
Liittynyt9.9.2005

Metsäliitto on metsänomistajien yhdistys, joka ajaa suomalaisen puun etua, kasvua ja omistajiensa varallisuutta.

Metsäliitto omistaa M-Real OyJ:n enemmistön. M-Real ei ole vielä suuria muutoksia ilmoittanut. Näitä tietoja odotetaan pelolla, on myöskin mahdollista, että M-Real Oyj fuusioidaan johonkin suurempaan.

Metsäliiton pääjohtajana on Kari Jordan, Savonlinnan poika pankkimaailmasta - toisinpäin kävi kun teollisuusmies Voutilainen siirtyi kuopatun KOP - pankin johtoon (aikoinaan).

Kuinka pitkälle kestää Metsäliiton pinna,. kun M-Realia saneerataan? Kuinka kauan kestää sinivalkoisen pääoman isänmaallisuus olla antamassa työtä kriittisellä toimialalla - paineet kasvavat, tuotekehityskin unohtui, vaikka mm. Kirkniemen paperitehdas kuluttaa ulkoista vettä vähiten maailmassa yhtä paperitonnia kohden.

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat