Fantasiaan taipuvainen persoonallisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/fanta ... isuus.html

Törmäsin fantasiaan taipuvaisen persoonallisuuden määrittelyyn, ja mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä paremmin määrittely kolahtaa minuun. Nyt tulee pitkä juttu.

Kaikilla on pienenä näkymätön mielikuvitusmaailmansa. Minä tykkäsin leikkiä siinä maailmassa enemmän kuin muiden lasten kanssa. Olin ystävällinen toisille ja moni lapsi piti minusta. Useammin kuin kerran kysyin äidiltä, saanko valehdella jotain jos se-tai-se kaveri taas kysyy minua leikkimään. Olisin mieluummin ollut omien ajatusteni parissa.

Minulle ei tarvinnut keksiä tekemistä juna- tai automatkoille. Saatoin istua koko matkan hiljaa ja tuijottaa ikkunaa. Mikä vanhempien unelma.

Vanhemmat olivat kuitenkin myös huolissaan. Tästä minulle kerrottiin vasta aikuisiällä, mikä oli fiksu veto vanhemmilta. Vanhempia huoletti, että heidän lapsensa - toisin kuin rämäpäät isosisarukset - tallusteli pihassa, tuijotti vartin kantoa itsekseen mumisten ja siirtyi tuijottamaan 10 min voikukkaa. Tauluja oli kiva tuijottaa ja kuvitella tapahtumia niiden maisemiin. Taulua pystyi katselemaan tunninkin. Puhuin muille ihmisille vähän. Itsekseni juttelin kovasti niinkuin vieläkin. Välillä saatoin nauraa tai itkeä ilman päälle päin näkyvää syytä.

Minulle on luettu paljon ja minua on pienestä pitäen kannustettu kirjoittamaan tarinoita ja piirtämään. Kyselyikäisen tiedusteluihin isäni kertoi aina luonnontieteellisen syyn sijasta hurjan tarinan, joka upposi totena. Isäni oli tarinankertoja, keskustelija, kirjoittaja ja kirjojen lukija. Hän oli suuri idolini, ja minä olin isintyttö.

5-12 vuotiaana jouduin olemaan paljon yksin. Vanhemmilla oli avioeroprosessi. Isän uudessa perheessä vieraillessa tunsin itseni orvoksi. Äiti halusi käydä tansseissa ja hankkia harrastuksia. Sisarukset olivat kavereillaan. Minä uppouduin maailmaani.

Ala-asteella huomasin, että pelkästään sängyssä paikallaan maaten pystyy pyörittämään tarinaa päässään. Leikkiminen väheni iän myötä ja leikit muuttuivat kokonaan näiksi päässä pyöriviksi tarinoiksi. Niitä pyörittelen edelleen - joka yö ennen nukahtamista, pyöräreissuilla ja hölkkälenkillä. Luennolla ja töissäkin, jos muut antavat olla rauhassa. Aina, kun saan olla yksin. Tunnit sängyssä ennen nukahtamista ovat maailman paras asia. Usein toivon, etten vaipuisi uneen pitkään aikaan. Fantasiamaailma on niin kiehtova, etten koskaan saa siitä tarpeeksi.

Yleensä tarinoiden päähenkilö on vallan toista sukupuolta, eri näköinen ja luonteinen kuin minä. Samana aikakautena tarinoita on yleensä vain pari, joita vuorottelen. Sama tarina voi kestää vuosia. Luin teiniaikojen päiväkirjaa, ja muutama nykyinen tarina näkyy olleen jo silloin. Ilta toisensa jälkeen toistan saman tarinan samat kohdat yhä uudelleen ja uudelleen. Loppua tai alkua ei ole, vaan tarinat ovat tilannekuvauksia henkilöiden elämästä. Teen joitain pikku muutoksia, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Jos tarina on surullinen, itken oikeasti.

Hiljattain huomasin, että jotkut kuvitelmat liittyvät tunteisiini. Erästä kuvitelmaa minulla on tapana ajatella, kun olen stressaantunut ja tunnen ettei minua arvosteta. Kuvitelman surkean päähenkilön ajattelu lohduttaa. Sitä tarinaa eri variaatioina olen ajatellut päiväkirjan mukaan 12-vuotiaasta asti. Silloin taasen on hyvä olo, kun ajattelen menestyvän, pidetyn, ihanan ihmisen tarinaa. Suoria viittauksia omaan elämään näissä kuvitelmissa ei ole. En oikeastaan koskaan kelaa päässäni päivän todellisia tapahtumia, niinkuin olen kuullut monen muun tekevän.

Teininä minusta tuli sosiaalisempi ja aktiivinen. Olen puhelias ja minulla on ystäviä. Kumppani pitää vähän outona, että minun täytyy saada ajatella "uniajatuksia" itsekseni tai tulen ärtyneeksi. Hyväksyy kuitenkin, vaikkei ymmärrä. Hyviäkin kavereita saatan vältellä, esimerkiksi jos tulevat vastaan kun olen lenkillä ja on juuri tosi hyvä "filmi" menossa. Minun täytyy saada olla vähintään pari tuntia päivässä fantasioissani tai ahdistun. Olen kertonut piirteestäni vain poikaystäville. Tuntuisi kummalliselta puhua asiasta ystäville. Fantasioiden tarinoita en ole kertonut kenellekään. Ne latistuisivat.

Fantasiaan taipuvaisen persoonan määritelmässä korostetaan taipumusta yliluonnollisen kokemiseen, reikihoitouskoon ym. Minulla tällaista taipumusta ei ole vähäisessäkään määrin. Skeptikompaa ateistia saa hakea.
---
Jos jaksoit lukea tänne asti, niin: onko meitä enemmänkin?

Millainen persoonallisuus sinulla on? Mistä se juontaa juurensa?

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Itse pidän myös fantasioista, kunhan itse ymmärrän, että ne ovat fantasiaa. Monesti kyllä pätee vanha sanonta, että totuus on tarua ihmeellisempää. Oman persoonallisuuteni voisi kai parhaiten määritellä termein vittumainen skeptikko egoisti taivaanrannanmaalari. Ota sitten tostakin helvetin määritelmästä selvää, jos kykenet. Persoonallisuuteni on kai määräytynyt kuten kaikilla ihmisillä, eli koko elämän kokemusten, also psyykkisten ja fyysisten, yhteisvaikutuksena. Jos joku voi sanoa, mikä on muokannut hänen persoonallisuutensa, on kyseisen hyypiön elämä todennäköisesti ollut aika tapahtumaköyhää. Jo se, että pystyt kehittelemään jopa vuosia kehittyviä fantasioita, todistaa, että ÄO:si on selvästi suurempi kuin kengännumerosi.
Osa väitteistäsi tosin todistaa elämänkokemuksesi puutteen. Se asia tosin yleensä korjaantuu iän myötä. Lähinnä tarkoitan sun kahta kysymystä lopussa.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Törmäsin luulotautisuuteen taipuvaisen persoonallisuuden määrittelyyn, ja mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä paremmin määrittely kolahtaa minuun. Nyt tulee pitkä juttu.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sairauksista

Edit: Siksi en lukenut tuotakaan, varsinkaan psyyken osia, monen mielestä varmaan kanattaisi, mutta en lue, vielä. Ehkä huomenna.

Edit2: Alla olevan kävin lukemassa tässä välillä, mutta löytyi vain tuo:

Muokataan sivua Aivottomuus, Anenkefalia

Lierikki Riikonen

Vierailija

Dino, et usko miten hämmästynyt olen luettuani viestisi. Ennen sinua en ollut vielä koskaan tavannut ihmistä jolla olisi samanlainen sisäinen maailma kuin minulla on. Joitain asioita lukuunottamatta tarinasi oli kuin omasta elämästäni.

Olen myös ollut hiljainen lapsena, en tarvinnut montaa ystävää ja leikin mielelläni itsekseni. Tosin ainoa mielikuvitusystävä jonka lapsuudesta muistan oli jonkinlainen näkymätön koira. Tuo oma fantasiamaailma tuli kuvioihin oikeastaan vasta teini-iässä, vaikkakin tarkemmin ajateltuna joitain "oireita" siihen suuntaan oli jo aiemmin. Ala-asteelta saakka tapanani oli kirjoitella tarinoita - lähinnä itselleni mutta luin niitä myös kavereilleni. Uppouduin usein miettimään miten tarinat jatkuvat, kunnes huomasin että pelkkä tarinoiden kuvittelu riittää, en enää viitsinyt kirjoitella niitä paperille.

12-16-vuotiaana minulla oli useita, usein vaihtuvia kuvitelmia, joista jotkut saattoivat kestää vuodenkin. 16-vuotiaana jäin lopullisesti koukkuun fantasiamaailmaani. Näin tuolloin kolmena peräkkäisenä yönä unta, joka joka kerralla jatkui siitä mihin viimeksi jäi. Tuon jälkeen aloin päivällä kuvittelemaan tarinalle jatkoa. Ja kuvittelen edelleen, 11.5 vuoden jälkeen, samaa tarinaa. Se on kuin elokuva jonka näen pääni sisällä, tarinaan on hiljalleen näiden vuosien saatossa tullut lisää ja lisää ihmisiä, nykyään niitä on kymmeniä, jos ei lähes sata. Jokaisella henkilöllä on oma ulkonäkönsä, nimensä, historiansa, luonteensa. Pääni on täynnä näiden ihmisten välisiä suhteita, heidän asuntonsa pohjapiirustuksia, kaikkea mitä normaalimaailma pitää sisällään. Ja katselen tätä kaikkea tosiaan kuin elokuvaa, mitä nämä ihmiset tekevät, mitä puhuvat, mitä heille tapahtuu. Joskus päätän itse mitä seuraavaksi sattuu, mutta usein tapahtumat vain tapahtuvat ja minä seuraan sivusta.

Voisi sanoa että tuo on pahimman luokan saippuaooppera. Ehkä siksi en niitä televisiosta katselekaan. Uppoudun tuohon maailmaan päivittäin, töissä jos on hiljaista, kotona iltaisin, etenkin nukkumaan mennessä. Saatan istua paikallani parikin tuntia ja tuijottaa tyhjyyteen. Avomieheni tietää tästä eikä enää ihmettele. Nykyisin huomaan, että suurimmat tunteet koen noissa kuvitelmissa. Siinä missä oikea elämä tuntuu tylsän tasaiselta, omassa maailmassani riittää tapahtumia. Huomaan iloitsevani ja itkeväni kuvittelemieni henkilöiden kanssa.

Minulle on ehdotettu, että kirjottaisin kirjan tai useamman, kun on kerran niin hyvä mielikuvitus. Mutta en oikein osaa laittaa näitä tapahtumia paperille. Ehkä joskus yritän.

Oli hyvä kuulla etten ole ainoa kummajainen, vaan että meitä on ainakin kaksi.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Minä näin muutama vuosi nukkuessani elokuvia, jos hetkeksi heräsin pystyin jatkamaan katselua, niinkuin mainospätkien jälkeen. Ne olivat siis ihan oikeita elokuvia lopputekstit ja kaikki. Eikä aiemmin nähtyjä. Osa oli aika hyviä, harmittaa ettei muista niitä. Voisi tehdä elokuvakäsiksiä. Uniksi en niitä kokenut, vaikka tiesin että jollakin tapaa olivatkin.

Muistan ettää kaksospikkusiskoillani oli mielikuvitusystävät. Niillä oli nimetkin ja taisivat olla molemmilla samat. Niin ne niistä puhuivat kuin kuin oikeista ihmisistä: "Teki sitä, teki tätä". En ole koskaan kenenkään pojan tai miehen moista kertoneen harrastaneensa. Taitaa olla tyttöjen etuoikeus.

Lierikki Riikonen

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Mielenkiintoista, arvon neidit, mielenkiintoista. Tuosta tuli mieleen Lassi ja Leevi -sarjakuvien Lassi eli Calvin. Hänellä tuntuu olevan täsmälleen sama "oire". Iso osa hänen seikkailuistaan tapahtuu fantasiamaailmassa, pykälää tai paria vakavammin kuin tavallisella sen ikäisellä lapsella. Liekö sitten idea perua piirtäjältään Bill Wattersonilta.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vierailija

Koska oma persoonallisuus on subjektiivinen asia, sen määritteleminen objektiivisesti on ainakin hankalaa (jos ei peräti mahdotonta ).
Jotkut tosin väittävät, että ihmisellä on itse asiassa monta persoonallisuutta, eli olemme multipersoonallisia olioita.
Tätä kirjoittaessa tuli hieman jakomielitautinen olo.
PS: Älkää kuitenkaan lähettäkö valkotakkisia miehiä ovelleni.

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Muistaakseni rupesin pakenemaan sinne jo ala-asteikäisenä, liian vaativia ja arkaaisen jäykkiä aikuisia tai aikuisia, jotka silminnähden pelästyivät outouttani. Opin hyvin nopeasti salaamaan tuon sisäisen maailmani. Kuvitelmat vaihtelivat ja vaihtelevat edelleen. Yleensä esitän itse niissä pääosaa - tai pääosassa ainakin on henkilö, joksi itseni kuvittelen. Mielikuvitusmaailmani aikaperspektiivi vaihtelee: välillä seikkailen 1970-luvulla, välillä lähitulevaisuudessa. Mutta aina tuo maailma on onnellisempi ja ennen kaikkea helpompi hallita, kuin tämä todellinen maailma. Ja se tuo elämään väriä, joka usein harmaasta tosi elämästä puuttuu.
Nykyään en kerro näistä kuvitelmista kenellekään. Niitä tapahtumia sinänsä en haluakaan jakaa kenenkään kanssa - esim. kirjaa kirjoittaen - mutta ehkä sisäisestä maailmastani löytyy asioita, joista voin ihan oikeasti kirjoittaa ja julkaistakin mielikuvituksen tuotteeni.
Rahaa vain omakustannejulkaisuun tarvitaan ... ja sitähän saan runsain mitoin - mielikuvitusmaailmassani! (Todellisuudessa elän palkan, subventioitten ja hollantilaisten sekä espanjalaisten huijauslottovoittojen turvin.)

Vierailija
kimmosal
Oman persoonallisuuteni voisi kai parhaiten määritellä termein vittumainen skeptikko egoisti taivaanrannanmaalari.

Jotenkin kolahti ja löysin paljon itseäni Ainakin aloin täällä päässä hekottelemaan ko. adjektiiveille ja siinä sivussa itselleni... Skeptinen olen kyllä ja voin olla (olen) v... mainen, jos varpailleni tallotaan. Egoisti? Juu, sitä myös, mutta kukapa ei nykyisin olisi? Haaveilija taivaanrannanmaalari? Ilman tuota ulottuvuutta elämä voisi olla varsin tylsää.

Jo se, että kirjoittaa tämän otsikon alle kertoo tietyntasoisesta egoismista, narsismista, itsensä paljastamisen halusta, jne. Jatkan siis paljastuksia, joista kukaan muu paitsi minä itse, ei ole kiinnostunut.

Joku ylempänä totesi, että kaikki ihmiset ovat jollain tapaa monipersoonallisuuksia. Eläessäni oman pääni sisällä runsaat 36 iki-ihanaa/ inhaa vuotta, voin myöntää tämän todeksi. Se, että tänään määrittelen itseni skeptikoksi, ei välttämättä huomenna enää pidä paikkaansa. Huomenna saatan tuntea itseni varsin herkäksi ja haavoittuvaiseksi metsänneidoksi, joka mona lisamaisesti hymyää tähyten kohti taivaanrannan auroraa. Monta muutakin persoonallisuutta sisimpääni mahtuu, mutta ei niistä sen enempää. Johtuisiko tämä kaikki siitä hormoonikierrosta? Ei, se olisi liian yksinkertainen ja helppo selitys ihmisluonteen kummallisuudesta.

Nelivuotiaasta olen lukenut kirjoja niiden mielikuvitusmaailmaan uppoutuen. Minut kuulema väkipakolla patistettiin ulkoilemaan, etten olisi muuttunut kalvakkaaksi, pikkuvanhaksi tantaksi ennen aikojani. Kaippa minulla oli mielikuvituskavereitakin, ainakin minun on kerrottu leikkineen metsässä peikkojen kanssa. Sanaseppokin olin, kerroin ekaluokalla kavereilleni, että pidän hännällistä supikoirahattua talvella päässäni, koska minulle on tehty vaikea aivoleikkaus ja olen "siksi tällainen". Kaverini olivat uskoneet kaiken, ja kysyipä eräs luokkalainen vielä 6:lla luokalla siitä leikkauksesta lisää. Itse en enää mokomaa itseironista huumoripläjäystäni edes muistanut.

Ala-asteella olin kuitenkin varsin reipas täti ja keksin kaikkea leppoista jäynää luokassamme. Olin priimus ja sain siksi kaiken anteeksi. Mielelläni väittäisin itseäni oman tieni kulkijaksi, yksinäiseksi sudeksi, joka ei kuvia ja titteleitä kumartele eikä pyri linkittäytymään. Vahva luonne, ehdottomasti. Toisaalta hyvin herkkä, kiltti, ujokin, tunteellinen ja taiteellinen. Tässäkin kuvauksessa tuo kahtiajakautuneisuus korostuu.

Mikä sitten muokkaa ihmisen luonnetta? Perimä, kasvatus, kokemukset, elinympäristö, ihmisen oma sisin ja tapa käsitellä kokemaansa. Tämä onkin jo niin laaja psykoanalyyttinen paketti, että jätän syventymisvaiheen kokonaan pois. En halua riisuutua alasti teidän edessänne.

Vierailija
epäilijä
Koska oma persoonallisuus on subjektiivinen asia, sen määritteleminen objektiivisesti on ainakin hankalaa (jos ei peräti mahdotonta ).
Jotkut tosin väittävät, että ihmisellä on itse asiassa monta persoonallisuutta, eli olemme multipersoonallisia olioita.
Tätä kirjoittaessa tuli hieman jakomielitautinen olo.
PS: Älkää kuitenkaan lähettäkö valkotakkisia miehiä ovelleni.

Me Kunkku olemme ainakin persoonaltamme ehyt!

Vierailija

itselleni onpi fantasiamaailmoista kenties läheisin ollut kalastustamaailma: nytkinhän onpi hyvinkin pitkälti niin, että jo varhain aloin haaveilemaan erinäisistä vapaa-ajan...pääasiallisesti vapakalasteluihin liittyväisistä uroteoista sekä suoritusta- että välineystöpuolella... siihen aikaan ei ollut kalastustamarkkinoilla eikä kalastustavälineystöesitteissäkään esitteillä nykyänsä järvillä ja merillä vallallaolevia moottoroituja vapametsiä, vaan määrän sijasta panostettiin enänpi laatuun... parasta, mistä vannoutunut kalahenkilö saattoi hekumoida, oli ambassadeurin tahi cardinalin huippumallisto sopivan jäykillä...mieluiten jopa kokotoimisilla vavoilla ja täysin katkeamattomilla siimoilla varusteltuna... niissä oli paljon oikeita kuulalaakereita ja taka- sekä heittojarrut ja kultauksia eikä yhtään hapettuvaa osaa ja muovin määrissä oli säätelty siten, että sitä oli vain myyntipakkauksien kääreissä... kalliitahan net tietenkin olivat...pakko se onpi myöntää...mutta niistä sopi kylläkin haaveilla...ja kyllähän sitä tuli myöhemmällä iällä semmoisiin ryhdyttyä, koska met poikasina niin päätettiin, että heti, kun onpi varoja, niin semmoiset hankitaan ja hankittiin kanssa...ja heti, kun semmoisen sai omaan käteensä, alkoi tuntumaan siltä, että jumaliste nyt alkoi kalan kilohinta tippua... mutta täytyypi kyllä sanoa, että ei se sen jälkeen enään samalta tuntunnu...jotain oli ikäänkuin poissa...ei mitään tavoittelemisen arvoista...tietenkin jokin hirveän iso luupää onpi vieläkin vähän tavoittelemisen arvoinen, mutta eihän niillä ole semmoista vehjettä vastaan mitään mahdollisuutta, kun sitä vehjettä käytteleepi näinkin kokenut kalamies, joka tietääpi niksit ja ymmärtääpi olla alkamatta sinänsä toki kateutta herättävine vehkeinensä hosumasta, vaikka kuinka rajusti nykäisisi... eikä se ole abukaan enään entisensä...ei ne myydyksi tulemisensa jälkeen ole ole mitään uutta keksinny...paittiko muovien käytön...mutta se nyt ei välttämättä ole edistystä sinänsäkään... onpi toki myönnettävä, että kerran multa pääsi vuoksella yksi karkuun, mutta mä oli hätäpäissäni ostannu semmoisen tarjoustarapalan ja sehän nyt tiedetään näin jälkeenpäin, että ei missään nimessä kenenkään pidä ostaa tarjoustarapalaa...mutta se oli niin valtaisa...siis ei se tarjoustarapala, vaan se taimen, että sir hörhökin kehaisi mulle ensikerran kuulleensa kaikkien niitten kalastustavuosiemme aikana, miten "se räikkä" silloin huusi, vaikka "se" veti meitä perässämme vastavirtaan siittä kutostiesillan alitse kohti rautatiesiltaa...mutta se johtui vaan siittä, että mulla oli se räikkävipunen vahingossa väärässä asennossa, koska en tokikaan halua jatkuvalla räikkämelulla terrorisoida ynpäristöäni...ja kalastustakavereitteni hermostoja...

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Kas, sielunsiskoja lisää. Minä taas tykästyin niin paljon pikku päänsisäisiin kavereihini, että halusin kirjoittaa ne ylös, ja niitä kirjoituksia on ...öö... pal-jon! Unet auttavat myös sekä kehittämään tarinoita että synnyttävät uusia: monta kertaa sitä herää juuri kesken jännittävimmän juonikuvion ja sitten se vainoaa, kunnes siihen onnistuu keksimään jatkon.

Ja ei, yksikään niistä tarinoista ei tule poistumaan pöytälaatikosta - edes virtuaalisellaisesta. Romaanit kirjoitetaan erikseen.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat