karkaisu

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olenko huono ihminen jos kysyn, että mitä tapahtuu atomitasolla siinä tilanteessa kun terästä karkaistaan ja päästetään...
Olen kyllä kuulut sen seppien suusta, mutta eivät osaa sanoa sitä muuten kuin "se kovetetaan, ja hieman pehmitetään että saadaan leikkaavuutta"
Kertokaa ja valaiskaa

Sivut

Kommentit (37)

luonnonystävä
Seuraa 
Viestejä215
Liittynyt18.3.2005

Lainaus Wikipedian Terästä käsittelevältä sivulta:

Teräksen rakenne

Ferriitti on raudan tilakeskeinen kuutiollinen (BCC) kiderakenne, joka on vakain huoneenlämmössä. Vain ferriittinen teräs on ferromagneettista.

Yli 723°C:n lämpötilassa kiderakenne muuttuu austeniittiseksi – pintakeskeiseksi kuutiolliseksi (FCC) muodoksi, joka pystyy liuottamaan itseensä 2,1 % hiiltä.

Jäähdytettäessä hitaasti ylikyllästeinen austeniitti muuttuu ferriitiksi ja hiilen ylijäämä muodostaa sementiittiä, Fe3C, joka muodostaa ferriitin kanssa lamellimaisen kaksifaasisen yhdisteen nimeltä perliitti. Sementiitti on karbidi, joka on kovaa, mutta erittäin haurasta.

Nopeampi karkaisu muodostaa bainiittia, joka myös muodostuu sementiitistä ja ferriitistä, mutta ei ole lamellaarinen. Nopeimmat jäähdytykset aiheuttavat austeniitin lohkeamisen martensiitiksi, jolloin ylimääräinen hiili jää metallin kiderakenteeseen muodostaen siihen liukuesteitä, jotka estävät kiderakenteen muutoksia mekaanisten voimien vuoksi. Martensiittiset teräkset ovat kovia ja lujia, mutta myös hauraita.

Teräksen ominaisuuksia voidaan muokata vielä karkaisun jälkeen lämpökäsittelyillä kuten päästö ja nuorrutus, jolloin osa teräksestä uudelleenkiteytyy ja kiteeseen jääneet ylimääräiset atomit erkautuvat raerajoille. Päästö vähentää teräksen kovuutta, mutta lisää sen sitkeyttä.

Linkki:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ter%C3%A4s

Pohtija
Seuraa 
Viestejä883
Liittynyt16.3.2005

Pystyisiköhän raudan kyllästämään hienonhienolla timanttipölyllä ? Hiiltähän sekin on... Palaakin vasta siinä 1000 asteessa...

Saisiko karkaisu aikaan timantinkovia liukuesteitä metallin kiderakenteisiin ?
Timangiterästä !

"Perhosten liihottelu voi näyttää epämääräiseltä haahuilulta, mutta se on harhaa. Ne tietävät tarkkaan, mitä tekevät."

Heksu
Seuraa 
Viestejä5462
Liittynyt16.3.2005

Luonnonystävän wikipediasta kopioima artikkeli on kyllä täyttä faktaa, mutta varmasti asiaan perehtymättömälle aikamoista hepreaa. Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen ymmärrettävä prosessi, jos asia esitetään yksinkertaisemmin. Alla samma på svenska kansantajuisemmin ilmaistuna. Tosiasiassahan kyseessä on hyvinkin mutkikas juttu, mutta periaate menee osapuilleen seuraavasti:

Teräs koostuu periaatteessa raudasta ja hiilestä. Kun teräs on sulaa, siihen voi liueta suuria määriä hiiltä samaan tapaan kuin sokeri liukenee veteen. Kun teräs jäähtyessään kiteytyy, tilanne muuttuu ratkaisevasti. Kidemuotoiseen rautaan liukenee huomattavasti huonommin hiiltä kuin sulaan. Huoneenlämmössä raudan kiteet muodostuvat kuution muotoisista "kopeista", joiden nurkissa on rauta-atomit. Kunkin kopin keskelle mahtuu yksi hiiliatomi. Kun sula teräs kiteytyy, sulaan liuenneet hiiliatomit jäävät koppien sisään nalkkiin, mutta hiiltä jää runsaasti yli. Ylimääräinen hiili muodostaa rautakiteiden väliin grafiittia.

Kun teräs lämmitetään hehkuvaksi, lämpövärähtelyn seurauksena raudan kiderakenteen kopit laajenevat suuremmiksi. Koppeihin tulee lisää tilaa, ja tilanne muuttuu myös sikälii, että korkeammassa lämpötilassa hiiliatomit eivät enää viihdy koppien keskelle jäävässä tilassa, vaan asettuvat mieluummin koppien sivutahoille. Kuhunkin koppiin mahtuu tällöin useampi hiiliatomi. Hehkuvassa teräksessä teräskiteiden välissä olevan grafiitin hiiliatomit alkavat liueta rauta-atomien joukkoon, koska tilaa on tullut lisää, ja hiiliatomit asettuvat kiltisti omille paikoilleen koppien sivutahoille. Jos teräs jäähdytetään hitaasti, hiiliatomit ahdistuvat puristuksesta. Osa atomeista palaa takaisin koppien keskelle ja ylimääräiset atomit vaeltavat takaisin grafiittisuomuihin.

Jos jäähdyttäminen sensijaan tapahtuu riittävän nopeasti, ylimääräinen hiili ei ehdi palata takaisin grafiittisuomuihin. Seurauksena raudan kidehilaan jää runsaasti ylimääräistä hiiltä. Ylimääräinen hiili turvottaa kidehilaa, jolloin kiteistä tulee suurempia. Lisäksi kidehilan sisäinen jäykkyys lisääntyy, koska kidehilan tasot eivät pääse liukumaan yhtä hyvin ylimääräisten hiiliatomien vuoksi.

Karkaisussa teräskappaleen pinta jäähtyy yleensä nopeasti, ja sisäosat hitaasti. Seurauksena kappaleen pintaan muodostuu kerros, jonka kidehilassa on mainitulla tavalla nalkkiin jääneitä hiiliatomeja. Seurauksena kappaleen pintaan muodostuu voimakas puristusjännitys, joka ilmenee lisääntyneenä kovuutena.

Vierailija
Temppeliherra
Olenko huono ihminen jos kysyn, että mitä tapahtuu atomitasolla siinä tilanteessa kun terästä karkaistaan ja päästetään...
Olen kyllä kuulut sen seppien suusta, mutta eivät osaa sanoa sitä muuten kuin "se kovetetaan, ja hieman pehmitetään että saadaan leikkaavuutta"
Kertokaa ja valaiskaa

Edellisten yritelmien jälkeen kokeillaan kuvata homma atomitasolla:

Lähtötilanne (huoneenlämpötila): rauta muodostaa hilan, jonka
yksikkökopissa on kuution kulmissa rauta-atomi, samoin keskellä
(=tilakeskeinen kuutio). Hiili on normaalisti jossain tämän
hilan epäjatkuvuuskohdissa Fe3C-yhdisteenä.

Karkaisu: rauta-hiili-seos kuumennetaan, jolloin raudan hilarakenne
muuttuu semmoiseksi, jossa kuutiollisen yksikkökopin kulmissa on rauta-
atomit ja samoin jokaisen kuution kyljen keskellä (pintakeskeinen
kuutio). Tässä hilarakenteessa kuution kulmien väli on huomattavasti
isompi kuin tilakeskeisessä kuutiossa (hatusta: 2,8 nm vs. 3,5 nm).
Lisäksi rauta-atomien väleihin jää enemmän pieniä koloja kuin
tilakeskeisessä kuutiossa. Korkeassa lämpötilassa Fe3C liukenee
hiileksi ja raudaksi. Hiili sijoittuu näihin pintakeskeisen kuution
koloihin (ns. välisijapaikkoihin). Kun lämpötila nopeasti lasketaan,
muuttuu hilarakenne taas tilakeskeiseksi kuutioksi. Hiili ei kuitenkaan
ehdi diffundoitua pois, vaan jää välisijoihin. Nyt kun välisijapaikkojen
kokonaistilavuus on pienempi kuin pintakeskeisessä kuutiossa,
venyttävät nämä hiiliatomit hilarakennetta (rakenne ei oikeastaan
ole enää tilakeskeinen kuutio, vaan hiiliatomien jännitys venyttää
rakenteen tetragonaaliseksi). Tämä jännitystila estää ns. dislokaatioiden
liikkeen. Dislokaatiot ovat hilarakenteen virheitä, jotka liikkuvat
plastisen muodonmuutoksen tapahtuessa (jos ne eivät pääse liikkumaan,
ei plastista muodonmuutostakaan pääse siis tapahtumaan).

Päästö: karkaistu teräs kuumennetaan, jolloin hiili pääsee
diffundoitumaan välisijoista pois ja kerääntyy hilan epäjatkuvuuskohtiin
muodostaen taas karbidia Fe3C. Tällöin myös tuo jännittynyt
tetragonaalinen yksikkökoppi palautuu kuutioksi. Dislokaatiot
pääsevät taas liikkumaan helpommin (pienempi kynnysenergia
jokaiselle hilassa tapahtuvalle siirtymälle).

Edit: normaalisti päästössä ei siis kuitenkaan mennä niin pitkälle, että
kaikki hiili pääsisi pois noista tilakeskeisen kuution välisijapaikoista.
Seurauksena on päästölämpötilasta ja ajasta riippuva sopiva kovuus
ja sitkeys.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Pohtija
Pystyisiköhän raudan kyllästämään hienonhienolla timanttipölyllä ? Hiiltähän sekin on... Palaakin vasta siinä 1000 asteessa...

Saisiko karkaisu aikaan timantinkovia liukuesteitä metallin kiderakenteisiin ?
Timangiterästä !

Tuntuu kyllä siinä mielessä mahdottomalta että se muodostaisi yhdisteen raudan kanssa sulassa liuoksessa ja säilyttäisi timantti-kiderakenteensa. Muuttuisi siinä vaiheessa tavalliseksi hiileksi. Sulaa timanttia on vaikea kuvitella. Tarkoititkin toista asiaa.

"Hienonhienolla timanttipölyllä" saadaan aikaan rakenne jossa sintraamalla yhdistetään siihen muita jauhomaisia aineita. En kyllä tiedä käytetäänkö timanttia missään. Mutta vaikkapa kovametallilla on ulospäin metallimainem rakenne, vaikka se ei siinä mielessä metalli olekaan, että ainesosat, karbidit ja muut olisivat liuenneet lejeeringiksi. Hienonhienoja jauheita on liitetty toisiinsa "mekaanisesti" kovassa paineessa ja kuumuudessa.

Muita yleisiä sovelluksia ovat liukulaakerit joiden pääasialliset jauhoaineet ovat pronsseja tavallisesti. Sinraamalla saadaan rakenteeseen onkaloita, jotka voidaan täyttää voiteluaineella. Vaikkapa sianläskillä, varmaan parempiakin on. Kun laakeri käytössä lämpenee, läski sulaa hiljalleen, eikä ulkopuolista voitelua tarvita. Jäähtyessään vetäytyy takaisin koloihinsa. Voi olla kapillaari-ilmiöitä ja muita sellaisia syitä tähän. Käytetään esim. auton laturin laakereissa. Kansanomaisesti "puslissa".

Tuota karkaisua selitettiin jo. Siihen liittyy rauta-hiili olotilapiirros, josta asia selviää visuaalisesti, jos sitä osaa lukea, niitä on yksinkertaisista hyvinkin monimutkaisiin käppyröihin. En kuitenkaa heti ko. haulla löytänyt yhtään kuvaa. Yksinkertaisin opetetaan ulkoa jo ammattikoulussa metallilinjoilla. Aika laaja kirja on Miekkojan "Materiaalitekniikka" suomeksi. Tuolla on kuitenkin sanastoa, jossa perusasiat on lyhyesti selvitetty:

http://www.teknologiateollisuus.fi/file ... ja2004.pdf

Terästen karkenuvuus aiheuttaa myös ongelmia, vaikkapa hitsauksessa.

Lierikki Riikonen

Pohtija
Seuraa 
Viestejä883
Liittynyt16.3.2005
lierik
Tuntuu kyllä siinä mielessä mahdottomalta että se muodostaisi yhdisteen raudan kanssa sulassa liuoksessa ja säilyttäisi timantti-kiderakenteensa. Muuttuisi siinä vaiheessa tavalliseksi hiileksi. Sulaa timanttia on vaikea kuvitella. Tarkoititkin toista...

Tarkoitin sitä, että voisikohan timanttikin liueta austeniittiseen rautaan yli 723°C:n lämpötilassa hiilen tapaan ja kuitenkin säilyä timantti olomuodossa. Tulla hiilen tapaan osaksi raudan koostumusta ja toimia raudan kovettajana karkaistessa.

Eli jos vaikka upottaa 5~mm rautatangon 800°C lämmössä timanttijauheeseen (jolloin rauta alkaa "imemään" hiiltä sisäänsä) niin mitä rautatangolle ajan kanssa tapahtuu ?... Vai tapahtuuko mitään ?

"Perhosten liihottelu voi näyttää epämääräiseltä haahuilulta, mutta se on harhaa. Ne tietävät tarkkaan, mitä tekevät."

Vierailija
Pohtija
lierik
Tuntuu kyllä siinä mielessä mahdottomalta että se muodostaisi yhdisteen raudan kanssa sulassa liuoksessa ja säilyttäisi timantti-kiderakenteensa. Muuttuisi siinä vaiheessa tavalliseksi hiileksi. Sulaa timanttia on vaikea kuvitella. Tarkoititkin toista...



Tarkoitin sitä, että voisikohan timanttikin liueta austeniittiseen rautaan yli 723°C:n lämpötilassa hiilen tapaan ja kuitenkin säilyä timantti olomuodossa. Tulla hiilen tapaan osaksi raudan koostumusta ja toimia raudan kovettajana karkaistessa.

Eli jos vaikka upottaa 5~mm rautatangon 800°C lämmössä timanttijauheeseen (jolloin rauta alkaa "imemään" hiiltä sisäänsä) niin mitä rautatangolle ajan kanssa tapahtuu ?... Vai tapahtuuko mitään ?

Kyllähän se timantti rautaan liukenee. Se liukeneminen vaan
tuhoaa sen timantin kiderakenteen. Ei se hiili sinne rautaan
pieninä köntteinä liukene, vaan atomeina.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Meilläpäin se ennenvanhan käythin vikathet taotuttamassa, sillä
seppä Väisäsellä. Son yks tosi , sitä ei maailmassa ole ennen Väisästä , eikä
Väisäsen jälkhinkhän ollu semmosta vikathen karkasijjaa.
Soli Väisäsen karkasema vikate jus, eikä melkein. Se oli helppo terottaa
ja pysy pitkhän terävänä. Eikä se menny Väisäsellä kalittu vikate niin helposti poikki ku, jossakki muualla kallittu. Siellä se mekki joka vuosi kallittimma vikathet. Minun se panthin useasti asijalle, vikathet sanomalehthin
käärittyinä, ja hyvästi puojinarulla sijottuina vikathen teränippu kainalossa linjurhin. Soli muutenki hauska mies se seppä Väisänen.
Seku tiesi ja tunsi kaikki , se tiesi mistä se mieki olin tulossa.
Niimpä se minun ei tarvinnu jättää vikatheita viikoksi, niinku muitten
minulle se tako ne matkhan joka kerta.
Liekkö se isä sen jotensaki joskus lahjonu, poronlihalla tai jollaki muulla.
Kerranki se sitte mie hyppäsin linjurista, ja lähin viuhtasemhan syrjäkujia Väisäsen pajalle. Pajasta se kuulu kalke jo kauas.
Nykäsin oven auki astuin sishän, pajassa oli omituinen hajuns.
Sitä ei ossaa selittää, mutta tiijättähän tet mille haisee sekotus kuumenettuista rauvvoista ,ripaus kivihiilen katkua ja tulisien rautojen
veestä tai öljystä nostattammaa katkua. Niin pajassa haisee pajalle, ei se paha haju ole , paskase pahalle haisee.
Päivää sanoin , jopa käännähti mies nokisissa haalareishans,päivää poika
mitäpä se teillepäin kuuluu ? No mitäpä se , pitäs enviikolla alotella
heinänteko. Joopa joo son nyt ollukki hyvä kesä , meinnan se tullee heinää, näytäppä niitä vikatheita. No jopa on menhekki, on se tälläki
muutama kaulamätäs parturoitu. Ja tämäki , ei helskutti tavothinko nämä kaikki viimekesänä ? Kaikki muut paitti se minun lyhytteränen, sitä ei tavottu viimekerralla. Seppä auko varovasti ja tarkoin sanomalehtien mukhan käärityt vikathenterät näkösille. Panhampa käärhet talthen, panhan samhan pakethin takasi. Panhampa ne tuohon soimeintumhan.
Seppä nosteli vikathet ison ahjon laijalle lämpenemhän.
Sitte se veti ahjosta jonku ison rauvvan pajapihillä, varoppa vähän
että et polta vaatheitas. Se nosti pihillä rauvvan alasimelle, ja alko voitelemhan oikhein olan takkaa rautaa pajavasaralla.
Saa kutt i ku ovat tä mänki rau vva n saan het su jum han.
Seppä murahteli lyöntien sejasta. Nosti rauvvan pihillä ilmhan ja sihtas
no jopa oikeni, pittää vielä karkassa.
Tukki rauan ahjhon, ja uusia hiiliä päälle. Son tuommonen karkastava erilailla ku vikate, son oltava sopevan kova ja samalla sitkejä.
Eikä sitä saa liikaa kuumen taa, sopevasti . Mistä sen tietää millon son sopevan kuuma ? No väristähän sen näkkee, kuka näkkee.
No tuosta son vielä liian kylmä, siirrethämpä nuita lämpenee paremmin.
No kattothampa nuita vikatheitaki, joopa joo eiku panhampa kuumenemhan. Seppä pani vikathet ahjhon, samalla se käänteli
sitä isoa akselia. No joo oliskhan se nyt , tuumaili ja nosti sen
ahjosta. No on se vähän liikaa , kattothampa no kyllä se siittä.
Ahjon vasemmalla puolella oli semmonen puusta tehty iso
karkasuallas, siinä se oli se karkasuvesi, jos sitä vetenä saattaa pittää.
Ei se ainakhan juomakelposta vettä ollu , öljyläikkiäki siinä kellu ja
semmosta harmajaa karstaa, tai mitä se lieneekhän ollu.
Millon sie olet vaihtanu tuon veen ? Täh ? Ei sitä ruukata vaihtaa, ku
siihenki se kertyy sitä hiiltä, ja muitaki ainheita rauvvasta.Sen parempaa minkä vanhempaa,kuhan ny on vettä johon rauta uppoaa.
Ääähh varoppa nyt saatta räiskyä, sinne se työnsi sen akselin ja melkhein heti ylös. Se pitäs saaha tasasesti jähtymhän, eikä liikaa
sais jähtyä pinnasta, se löyhtyy jos liian äkkiä pinnasta jähtyy.
Taas höyry pöllähti ja tulikuuma rauta sihahti ,karkasu sammihon.
Kattothampa , no pittääpä käyttää vähä vasaraa tuohon.
Muutama napahus pajavasaralla, taas suhahus ja pajantuoksunen vesihöyry pöllähti.
Son vikate karkastava kokonhan erilailla, se pittää teränsuu karkassa
kovaksi ja selkäpuoli jätethän pehmeämmäksi,semmonen vikate se ei
niin helposti katkea. Seku rauta äkkiä jähtyy, se supistuu pinnasta
ja se supistuminen työntää tiivhimphän koko rauvvan massaa, seki tekkee rauvvasta osalthan paremman. Jos rauta karkashan harakansulan
färiseksi , son kyllä kovvaa mutta myrskää.
Met tehemmä nuista sinun vikatheista vähäsen parempia, karkashampa net sitte minun mallilla. No tämä akseli alkaa olemhan hyvä, no
tuosta se pittää vähäsen hivoa, jaa onkhan se liian kova?
Koetethampa viilalla, eiku hyvä son.
Joo mutta jos mie lähen muille asijoille, niin mihin aikhan non vikathet valmhit ? No tuleppa parin tunnin päästä, on tässä muitaki rautoja.
Mutta kyllä ne pitäs parissa tunnissa.
Menin ulos, ulkona pistin juoksuksi kohen kauppayhtiön kauppaa
ja karamellihyllyä.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Ahjoissa, ainakin ennen, on käytetty enemmän puu- kuin kivihiiltä. Sepän pajassa on usein pimeä, jotta karkaistavan teräksen lämpötilan pystyy erottamaan sen himmeästäkin hehkusta. On kehitetty myös sellaisia liituja, joilla lämpötilan voi aika tarkasti määrittää, niin karkaisussa kuin päästössäkin. Niillä vedetään viiru metallin pintaan ja muuttavat väriä kun niihin merkitty astemäärä saavutetaan. Päästölämpötilat ovat huomattavasti matalampia, kuin karkaisu, niille on eri sarjaa. Digimittarilla voi myös mitata. Jäähdytysaineena käytetään suolavettä, jotkut sepät käyttivät ”nuoren pojan kusta”, se teki hommasta salamyhkäisempää, jo mainitun pajan pimeyden lisäksi. Suolavesi jäähdyttää nopeammin, koska siihen ei muodostu lämpöä eristävää höyrykerrosta. Hitaampaan jäähdytykseen soveltuu öljy, silläkin saa korpinsulan väristä pintaa, jos haluaa. Paineilmaa voi käyttää vielä hitaampaan.

Tuo ”äkkiä pinnasta jäähtyminen” vastaa pintakarkaisua. Siinä kuumennetaan nopeasti vain raudan pintaosaa, joka nopeasti jäähdytetään. Näin pinnasta tulee kova ja kulutusta kestävä ja sisäosa jää pienempään kiderakenteeseen ja sitkeäksi. Seppä lienee pelännyt nopean jäähdytyksen aiheuttamaa halkeamavaaraa, eikä uskaltanut jäähdyttää liian nopeasti. Hiushalkeamat eivät edes näy paljaalla silmällä. Karkaisu lämpötila riippuu pääasiassa hiilipitoisuudessa. Sitä voi pajaolosuhtteissa tutkia kipinäsuihkun ominaisuuksista hiottaessa. Mitä enemmän "säkenöi", niin enemmän hiiltä ja karkenee helpommin. Viilalla voi tosiaan tutkia pinnan kovuutta karkeasti. Jollei ota ollenkkaan, on ainakin kovempi kuin viila. Harvoin tarvitaan sellaisia kovuuksia maasepän töissä. Itse tehdyissä metallintyöstöterissä ehkä. En ole hiiliteräksistä kokeillut. Sanovat vielä vanhemmat, että saa terävimmän terän mitä millään. Voi vaikuttaa joskus pinnanlaatuun. Terästä pehmeämmille metalleille kävisi varmaan ihan hyvin vähän aikaa.

Viikatteen kallihtemisessa myös takomisella on suuri merkitys. Siinä ”venytetään” terän pintaa molemmin puolin ohuiksi teriksi sitkeäksi jätettävän sisäosan päälle. Käsittääkseni yhdessä viikatteen teräversiossa onkin mikroskoopilla katsottaessa kaksi leikkaavaa terää vierekkäin. Näitä sitten teroitetaan liippaamalla viikatetta molemmin puolin. Siis erilailla kuin puukossa jossa on yksi leikkaava terä. Selkäpuoli jätetään, niin kuin sanot, myös sitkeäksi. Tapoja lienee niin monta kuin seppiäkin.

Lierikki Riikonen

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Joskus meilläki käytethin vikatheita muillaki sepillä.
Mutta niistä tuli milloin kovia , milloin liian pehmeitä.
Kova tahto helposti katketa, pehmeä ei pysyny terävänä.
Sen kuuli äänestä ku vikatetta liippas, onko se kova vai sopiva.
Jos vikatetta liipatessa liippaus sano haista vittun, haista vittun oli
vikate liian kovaksi karkastu. Jos taasen kuulu pehmeä ääni tihi tahi
tihi tahi, tihi tahi oli vikathen terä liian pehmeä.
Se piti liippaus kuulostaa,no jätämpä sanomatta ku tuo eellinenkhän
sana ei meinannu mennä läpi. Siipivikathella jänkkäniittyjen niitto oliki
sitte lähes taijetta. Isä soli siihen homhan oikhein kätevä, seku parturoi
kaulamäthäitä, soli mäthät ku oikeassa parturissa käynhet.
Se meilläpäin sanothin sitä kaulamätäsheinää sälttingiksi.
Soli sammaa heinää mitä se käytethin kenkäheinänäki.
Niin nutukhaissa ja kallokhaissa ku joskus oikheissa nahkakengissäki.
Lämpimämmäkki noli heinäkengät ku myöhemmin ylestyny sukkien käyttö kengissä. Mutta vähäsen sotkusempaa, sitä heinänkulmua tahto levitä laattioille.
Soli muuten semmonen asija ku, oikheilta luonnon niityiltä niitethin lehmille heinää, ne lehmäkki olthin hyväkuntosia ja tervheitä.
Mutta olihan se luonnonniityillä sikin sokin jos minkälaista kasvia.
Karvakorte se vain ei tahtonu kantturoille kelvata.
Son joku sanonu , että siihen kehittyy jotaki myrkkyä kun se niitethän.
Kyllä ne kantturat tuorhena niityltä syöthin karvakortettaki, mutta niitettynä se ei tahtonu kelvata.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä23104
Liittynyt16.3.2005
Pohtija

Tarkoitin sitä, että voisikohan timanttikin liueta austeniittiseen rautaan yli 723°C:n lämpötilassa hiilen tapaan ja kuitenkin säilyä timantti olomuodossa. Tulla hiilen tapaan osaksi raudan koostumusta ja toimia raudan kovettajana karkaistessa.

Timantti on hiilikide, jossa hiiliatomit ovat sitoutuneet toisiinsa kovalenttisin sp3 orbitaalien muoodstamin sidoksin siten, että naapuriatomit ovat aina säännöllisen tetraedrin kärkien suunnissa. Tuollaista rakennetta, jonka voidaan myös ajatella olevan kaksi sisäkkäistä pintakeskeinen kuutiohilaa (fcc), kutsutaan timanttihilaksi. Sellainen esiintyy myös eräillä muillakin IV-ryhmän alkuaineilla. Tuosta on myös olemassa muunnos, jossa nuo ali-fcc-hilat ovat eri alkuaineita. Sitä kutsutaan sinkkivälkehilaksi, ja se on monien tärkeiden yhdistepuolijohteiden kiderakenne.

Timantin makroskooppiset ominaisuudet ovat juuri tuon kiteen ominaisuuksia. Jos me puramme sen kiteen, vaikka sulattamalla tai repimällä hiiliatomit irti ja ymppäämällä ne yksittäin raudan hilaan, kyseessä ei ole enää timantti. Yksittäinen hiiliatomi on aina hiiliatomi, ei miloinkaan timantti- tai grafiittiatomi. Vasta se, että se on sitoutunut yllä olevalla tavalla neljään muuhun hiiliatomiin, ja että tuolla tavalla muodostettu kide on riittävän suuri, tekee hiilestä timantin.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Niin son ku Lierikki sano, käytti ne sepät puuhiiltä vishin enempi.
Sysiä niinku sanothin. Mutta kyllä ne kivihiiltäki käytethin.
Se saathin vishin kivihiilellä suurempi kuumuus, ku sysillä.
Ja palohan ne ahjossa pitemphänki.
Senki mie näjin ku Väisänen liitti takomalla katkenhen vikathen.
Se tako katkenhen kohan molemmat puoliskot , melko ohueksi.
Pani puoliskat vähän lomikkain, jotaki hiekkaa välhin , ja sitte vasaraa.
Välhin kuumennethin melkhein valkoseksi, ja taas tavothin.
Ei siinä nokka kauvoa tuhissu ku liitos oli valmis.
Eikä sitä paljhalla silmällä hoksannu, mistä soli terä liitetty.
Mutta sitä mien en tullu koskhan kysynheksi, miksikä se sitä hietaa pani siihen liitossaumhan ? Lierikki se saattas tietää, vai mitä ?
Ainaki se minusta ihan normaali hiekalle näytti, ties sitte jos olis ollu jotaki erikoishiekkaa.

Vierailija

Kun on päässeet nuo metallurgian tiedot vanhenemaan käyttämättöminä, mutta kuonan käyttö pinnan puhdistuksessa on muistinimukaan ihan hyvä idea pajahitsauksessakin. jos kuonan saa vielä emäksiseksi, kappaleen lujuusarvot paranevat vertaa hitsauspuikon päällyste

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
Aslak
Niin son ku Lierikki sano, käytti ne sepät puuhiiltä vishin enempi.
Sysiä niinku sanothin. Mutta kyllä ne kivihiiltäki käytethin.
Se saathin vishin kivihiilellä suurempi kuumuus, ku sysillä.
Ja palohan ne ahjossa pitemphänki.
Senki mie näjin ku Väisänen liitti takomalla katkenhen vikathen.
Se tako katkenhen kohan molemmat puoliskot , melko ohueksi.
Pani puoliskat vähän lomikkain, jotaki hiekkaa välhin , ja sitte vasaraa.
Välhin kuumennethin melkhein valkoseksi, ja taas tavothin.
Ei siinä nokka kauvoa tuhissu ku liitos oli valmis.
Eikä sitä paljhalla silmällä hoksannu, mistä soli terä liitetty.
Mutta sitä mien en tullu koskhan kysynheksi, miksikä se sitä hietaa pani siihen liitossaumhan ? Lierikki se saattas tietää, vai mitä ?
Ainaki se minusta ihan normaali hiekalle näytti, ties sitte jos olis ollu jotaki erikoishiekkaa.

Joo, kivihiili pitää vain ensin koksata, niinkuin puuhiiletkin miilussa. Muut aineet kuin hiili pitää erottaa. Pelkkä louhitun kivihiilen palaminen ahjonkaan avulla ei tuota tarpeeksi lämpöä.

Hitsausta kutsutaan kuvaannollisesti pajahitsaukseksi. Siinä raudanpalat kuummennetaan austenniittiseen tilaan. Lähes sulaksi. Sillä hiekalla lienee samoja merkityksiä kuin hitsauspuikon päällysteellä. Suojaa kuumaa terästä ilman hapen vaikutuksilta sulaessaan pinnalle. Kyllä sen täytyy sieltä välistä pois tulla taottaessa. Tulee parempi liitos ja on vielä "taikaa".

Taitaapa olla ensimmäinen rautametallien hitsausmenetelmä.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Tuleepa uutta tietoa kyläsepän tyttärenpojalle. Äitini isä oli kyläseppä, joka kuoli jo 60-luvun lopulla kärsittyään Alzheimerin taudista. Kalju mies jonka ystävällisen huumorin muistan, ja pimeän, matalan pajan, ja sen tuoksun. Muistelen nähneeni unta sekä paikasta että tuoksusta ihan viime vuosinakin.. Kulttuurihistoraa Aslakki varsinkin kertoo, ja valisti tässä miksi paja oli aina niin hämärä: jotta raudan hehku näkyisi. Enpä tuota ole tullut edes ajatelleeksi.

Ukki kulki aina mustissaan ja yski enemmän kuin minä - tupakkamies - nykyään. Kivihiiltä tuli kirkonkylältä juutti- tms. säkeissä tienposkeen, isot leimat kyljessä. Ahjosta pellon laitaan heitetyillä hiilenpaloilla piirtelin, opin kirjoittamaan nimenikin jo ennen kouluikää. Työtä en saanut seurata pentuna, pelottikin vähän, tietty. Mutta keskittyneesti mies teki työtään. Viime kesänä teroittelin rantalepikon karsintaa varten vesurin, jonka ukki oli takonut - terässä oli kyläsepän kaksikerrostekniikkaa nähtävissä. Ukin talikolla nostelin hänen takomallaan viikatteella niitettyä vesiruokoa rannalle, keitin kahvit sillä-mikä-se-nyt-onkaan-nimeltään se tanko joka kääntyy takkatulen ylle ja käytin hänen takomaansa keksiä katiskan nostamiseen. Sokerisakset, pari puukkoa, toinenkin vesuri, puulapio jossa rautainen terä, petkele, puukaira jne. - kaikki ihan käyttökelpoista edelleen, vaikka ikää enemmän kuin 49:llä.

Lisää muistoja, please!

49

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat