Tuoksuista...

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

... aistimuksista ja aivojäljistä

Isommat tunteet on jo näköjään purettu – omanikin - vakumoinnista, ryöstökalastuksesta, pohjoisen ja etelän kulttuurieroista ja -yhtäläisyyksistä, ym. joten uskaltaudun taas tänne mukaan pelkäämättä kenenkään verenpaineen nousua.

Huomion arvoista on, että niin avotulella kuin avoimella keskustelullakin on oma ihmeellinen arvonsa. Ne antavat aromia niin ruumiin kuin sielunkin ruokiin ja juomiin - joskus karvasta, kirpeätäkin – ja lopputulos ei aina miellytä, mutta kaikesta oppii jopa vatsan- tai psyykenväänteitten kautta.

Luin nyt illan mittaan läpi useammankin niistä ketjuista joiden aihepiiristä ymmärrän jotain, ja haluan toistaa toisaalla lausumani: täällä keskusteluissa ihmiset kasvattavat sekä itseään että toisiaan. Linjalta Helsinki – Pohjoinen Pirkanmaa – Lappi, joihin minulla on siteitä eri tavoin ja eri ikä- tai kulttuurikasvukausinani, on tullut keskusteluitten kautta enemmän näkemystä nykyajasta kuin mistään omista reissuistani ja resursseillani menneeseen, nykyiseen tai tulevaankaan. Joka paikkaan ei itse ehdi eikä siihen ole varojakaan. Kirjat toisaalta ovat taiteellisia luomuksia, fiktioita ja kirjoittajiensa keino ansaita toimeentulonsa. Netti tarjoaa osallistujilleen ja kirjoittajilleen monikulttuurista näkökulmaa, jota yksikään arvonsa tunteva lehti ei varmaan enää voi peruuttaa vaikka toimituskuntaa kuinka naurattaisi.

Toisessa threadissa keskustellaan siitä miksi Tiede-lehti pitää yllä tällaista keskustelupalstaa – siitä tuo äskeinen viite.

Avotulella keitetystä kahvista minulle on jäänyt hajujälki jonnekin aivojen sopukoihin. Se oli aikaa ennen koulunkäynnin aloittamista 50-luvullla Sputnikin laukaisemisen aikoihin. Isoäiti kuljetti pikkuista valokuvan mukaan siinä kuuluisassa jenkkikassissa metsätyömaalle missä hänen poikansa – silloin koulutustaan vastaamattomassa työssä - oli tekemässä halkomotteja hankikannon aikaan. Faijani veisti kannon viereen nuotion, ja miltä se kahvi tuoksuikaan!

Olen koettanut lukuisia kertoja seuranneitten vuosien aikana toistaa, kokea uudelleen tuota tuoksua. Ei toimi Primus-kaasulla, ei mökillä täällä eteläisessä Suomessa, ei Trangian alumiinivekottimilla eikä Nuuksiossakaan. Ei vaikka näreitä heittäisi nuotioon.

Mutta keväällä sitten tärppäsi! Tässä se aistimuspointti:

Pihkaisia kuusenjuuria ja kuivia oksia, avotuli ja tinattu kuparipannu, ulkoilma ja vastajauhettuja papuja. Ah sitä auvoista oloa.

49
jenkkikassissa kannettu

p.s. myös vaikenemisella on arvonsa, ja kummallisilla makumieltymyksillä on taustansa

Kommentit (4)

Vierailija

Ollessani pieni tyttö kummivanhempani kuskasivat minua mökilleen harmaalla pakettiautollaan. Istuin heidän välissään ja kikatin jännityksestä ja onnesta. Tie oli kuoppainen ja se pölysi, tomun tuoksu tuli autoon sisälle asti. Tupakoitsijana kummisetäni söi jatkuvasti Sisu-pastilleja, ja niiden tuoksu yhdistyi hiekan lämpimyyteen. Olin alle kymmenvuotias kun kummisetäni kuoli yllättäen, enkä sen jälkeen haistanut Sisujen tuoksua miltei kymmeneen vuoteen. Kummitätini kuoli myös kahdeksan vuotta myöhemmin, hänkin lyhyen sairauden jälkeen. Sitten eränä päivänä lukiossa ollessani haistoin tutun tuoksun ilmassa ja ihmettelin , miksi minulle tuli niin kovin surullinen olo. Siten muistin - aurinko, auton unettava hurina, rakkaan ihmisen lämpö ja turva molemmilla puolilla, uimaan pääsemisen odotus, syksyisin metsästä kerättyjen mustikoiden maku jo valmiina suussa. Kun pääsin kotiin, itkin - patoutunut suru tuli tuoksun kautta ulos ryöppynä.

Tuoksut jättävät minuun voimakkaita muistijälkiä, mutta joskus tuoksu on tuttu ilman mielikuvaa siitä, miksi. Tuntuu kuin ne olisivat jälkiä aiemmasta, menneestä ja kadonneesta elämästä. Toisesta maailmasta tai toisenlaisesta todellisuudesta. Kummallista sinänsä.

Vierailija

Hajurata, poiketen kaikista muista aistiradoista, päätyy talamukseen, tunnekeskukseen eikä cortexiin. Siksi hajumuistot liittyvät niin voimakkaasi tunteisiin, ja päinvastoin

Uusimmat

Suosituimmat