Joka kuudes suomalainen nuori on sosiaalipummi

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Suomalaisista nuorista aikusista lähes 17 % elää toimeentulotuen varassa. Tuet ovat jo muodostuneet osalle uraputkeksi - työpaikoista ja kouluista ei olla niin kiinnostuneita.
Kun vanhempi väki ei kehtaa aina mennä pummaamaan itselle rahaa sossusta tai kelalta, niin nuorille tämä pummin elämä on itsestään selvä valinta, jota he eivät edes tajua hävetä: osa jopa ylpeilee sillä.
Leila Palviainen Sossusta sanookin:" Moni tottuu saamaan rahaa tekemättä mitään, ja sille tielle jäädäään helposti."
Kartsa,41, tekee pimeitä hommia ja nostaa sossusta samaan aikaan rahaa. Hän olikin viime talvena kolme kuukautta etelässä nauttimassa "työnsä" hedelmistä. Kartsa oli myöskin puolitoista vuotta Keski-Euroopassa sosiaalipummina ja sieltä hänelle jäi pummina olemisestaan peräti säästöjä.
(IS 25.10)

Sivut

Kommentit (46)

Vierailija

Ilta-Sanomissa tänään ollut juttu oli tarkoitushakuinen ja vääristävä.
Juttu antaa kuvan, kuin toimeentulotukea voisi nauttia ilman mitään velvoitteita. Tämähän ei missään tapauksessa pidä paikkansa.
Joudut tietenkin olemaan työkkärin työnhakija jos aiot saada toimeentulotukea. Tämä taas merkitsee että jos kieltäydyt koulutus- tai työllistämispaikasta jonka työkkäri sääntöjensä mukaan joutuu hankkimaan pitkäaikaistyöttömälle melko nopeasti, joudut karenssille ja toimeentulotuen perusosa tippuu 20%. Jos toistamiseen kieltäydyt tarjotusta työstä toimeentulotuen perusosa tippuu 40%. On helppo laskea miten sen jälkeen toimeentulotuella ruhtinaallisesti toimeentuleva nuori elää. Jo toimeentulotuki sinällään kattaa vain minimaalisen toimeentulon ja jos se vielä tippuu 20-40% niin tällä ei tulla toimeen, ei takuulla. Valheellisesti väitetään miten toimeentulotuella loikoillaan ja eletään, mutta se ei ole vastikkeetonta, vaan ravaat koko ajan työkkärissä ja sossussa, jossa teet kaiken maailman urasuunnitelmia ym. Tuttavapiiristä tiedän että kieltäytyminen toistuvasti tarjotusta työstä ei vähennä toimeentulotuen perusosaa 40%, vaan sosiaalivirkailijat poistavat koko toimeentulotuen lain vastaisesti, erilaisiin porsaanreikiin vedoten. En sano että toimeentulotuella pitäisi voida elellä tekemättä mitään, mutta se on räikeä vale että nuoret tai muut voisivat vain ottaa toimeentulotuen kuin Manu illallisen, ja elellä sillä ilman huolen häivää ja velvotteita.
Tämä sosiaalipummikeskustelu on taas oikeiston huono-osaisten vastaan masinoimaa kamppanjaa, joka aina vähän väliä nostetaan tapetille.
Nämä etelänlomailijapummien tarinat ovat pelkkää legendaa, kun hyväosaisten sosiaalitukia hyväksikäyttävä jälkikasvu levittää legendaa, miten toimeentulotuilla eletään herroiksi. Toimeentulotukea joskus todella tarvinnut näkee heti kirjoituksen asiavirheistä ettei juttu voi pitää paikkansa

Vierailija

Minusta olisi parasta, että kaikki toimeentulotuen saajat ja vastaavat joutuisvat pakkotöihin, vaikka luomaan paskaa maalle. Monella iäkkäällä sikalan omistajalla on suuri ongelma, heidän sikansa paskovat niin paljon, että he eivät kipeine selkineen jaksa itse kaikkea paskaa luoda. Tähän tehtävään sopisivat parhaiten toimeentulotuella nautiskelevat työnpakoilijat, itseasiassa se on ainoa työ, mitä tuollaiset ansaitsisivat vessan siivoamisten lisäksi. Toimeentulotukien saajien pitäisi mielestäni olla kahdeksan tuntia joka arkipäivä luomassa sian paskaa. Eräskin tuttuni, joka on vanha mies, ei enää jaksa luoda eläintensä paskaa, mutta hänellä ei ole rahaa palkata täydellä palkalla ketään luomaan sitä; tähän ongelmaan ratkaisuksi sopisivat parhaiten toimeentulotuella nautiskelijat.

Vierailija

Sosiaaliturvaa, maataloustukiaisia ei tarvita jos valtio on järkipohjalle perustettu. Maa takaisin kansalle, valtion tehtävä turvata riippumattomuus ja alueellinen päätäntävalta - eli eut ja sitäkin ylempänä oleva valtaeliitti pois meidän niskavilloista. Valtio irti yritysmaailmasta, valtion tehtävä ei ole talouskasvun promootio.

Simppeliä. Ikuiset oikeutemme takaisin; Vapaus ja rauha, sekä maa takaisin kansalle. Ruokaa, asunto ja lämpöä jokaiselle.

Jos ne turvataan ensisijaisesti, niin globalisaatio voi rauhassa toimia vapaana. Ei etuisuuksille ja sosiaaliturvalle!!

Vierailija
Ruokaa, asunto ja lämpöä jokaiselle.

Emmehän me muuta elääksemme tarvitsekkaan. Eikö tämän pitäisi riittää toimeentulotuilla ratsastavillekkin?
Perustetaan maalla tyhjinä oleviin aittoihin toimeentulotukiaisille varattuja asuntoja, yhteen aittaan voisi helposti laittaa 30 tuilla ratsastajaa. Aittaa voitaisiin talvisin lämmittää suurilla kaminoilla, ja ruokaa olisi kaikille riittävästi, mutta se ei olisi kovin hyvää.

Vierailija

Oikeastaan riittää että luontokappaleelle palautetaan synnyinoikeutensa asua maalla jonne on syntynyt, ilmaiseksi.

Maa kaiken tarjoaa

Työttömyyttä on nykysenkaltaisessa järjestelmässä väkisin, sillä perustellaan tukiaisia ja sosiaaliturvaa. Jos valtion tehtävä olisi turvata jokaiselle ensimmäiset asia ensiksi, niin ei tarvitse tukiaisia. Valtion työllisyys olisi vain poliisi-posti-sairaala ja kirjastolaitosten työllistämää, loppu olisi vapaan yritysmaailman sanelemaa, jota toisaalta sanelisi kysynnän ja tarjonnan laki.

Vierailija

Samalla voisimme käyttää oikeaa nimeä työttömistä pakkotyöllistetyistä, tämä sana on orjat. Ja koska yhteiskunta ei nyt pitäisi enää huolta epäonnistujista, huono-osaisistaan, niin miksi ihmeessä enää pitää yllä yhteiskuntajärjestystäkään. Annetaan jokaiselle mahdollisuus onnistua viidakon lakien voimalla, sillä miksi huono-osaiset noudattaisivat lakeja ja asetuksia, kun niistä ei ole mitään hyötyä? Viidakon lait voimaan ja omaisuuden uusjako muuttaa kummasti käsitteitä menestynyt tai vähäosainen.

Vierailija

Gideon ei ole mitään sen parempaa kuin orjapiiskuri.

Kyllä,juuri tätä sanaa sinusta on oiekutettua käyttää ja vieläpä se on ainoa oikea.

Toimeentulotuki on niin olematon,että sillä ei voi vaatia ketään tekemään mitään tai lähes mitään, EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA LUOMAAN LANTAA 8 TUNTIA.

Työssäkäyvät "kunnonkansalaiset" saavat työstään paljon suuremman korvauksen ja paljon vähemmällä vaivalla, ja tämä korvaus riittää tyydyttämään myös heidän muita tarpeita kuin vähimmäisruoka ja lämpö.
Ja näitä muita tarpeita kaikilla ihmisillä on - voimakkainakin - ja jos toimeentulotuen eteen ei toisaalta tarvitse tehdä mitään niin toisaalta näillä ihmisillä on hyvin ankeat olot kun ei saa hankittua elämään mitään huvia.
Mutta tällaiset seikat sinä tietoisesti sivuutat.

Olen tämän ennenkin sanonut ja sanon taas.
Jos tulee tilanne jossa ihmisiä orjuutetaan Gideonin kuvaamalla tavalla, niin suositelen näille ihmisille rohkeutta päättää kurjuutensa itsemurhaan,mikä vapauttaisi orjat kärsimyksistään,mutta jättäisi Gideonin kaltaiset orjapiiskurit nuolemaan näppejään.

Mites on Gideon?
Sopisiko näistä tyoimeentulotukiaisista myös arpoa koekaniineja Mengele-tyylisiin ihmiskokeisiin,joista toki olisi oikeaa hyötyä lääketieteelle,mutta jotka moraalittomina jätetään tekemättä.

Rehellinen vastauksesi?

Vierailija

Jos nyt vaivautuisit vastaamaan,niin voit taas sen jälkeen mennä pumppaamaan rautaa ja imemään itseesi niitä ajatusmalleja/ideologioita joita niissä piireissä on tapana ajatella.

Minun on mentävä lukemaan recursiivisista functioista ja muuta yliopistotason syventävää juttua,jotka luovat pohjan tieteelle,jonka ansiosta taas maailma on kyennyt nousemaan ajasta jolloin työt teetettiin korvauksetta sille varatulle ihmisjoukolla,eli orjilla.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1462
Liittynyt16.3.2005

Onkohan niin että sosiaalityöntekijät tekevät itsensä tarpeelliseksi jakamalla näille pummeille rahaa ja etuuksia liian avokätisesti?
Kun on luukulla jonoa niin täytyyhän jonkun olla palvelemassa, eihän sovi asiakasta jättää ilman huolenpitoa, jono kasvaa ja oma työpaikka turvataan.
Onko niin että kun rahahana on auki niin rahat täytyy myös käyttää siihen varattuun tarkoitukseen?
Jos et käytä ja mieluummin ylitä budjettia niin seuraavana vuonna rahoitusta voidaan pienentää koska tarve on vähentynyt.

Nämä ajatukset ovat peräisin työpaikkamme kahvitauolla virinneestä keskustelusta ko. aiheesta, mitä mieltä ovat foorumin asiantuntijat?

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Vierailija

Siis ihmiskuntahan on aikalailla orjina, sydämen sykkeet käytetään markkinatalouden rytmiin, koska valtion tehtävä on talouskasvun promootio. Ja kuka omistaa suurimman lohkon markkinataloudesta? Eliittivalta.

Homman nimi on se, että jos maa annettaisiin takaisin kansalle, ja riippumattomuus ulkoisesta sekä alueellinen päätäntävalta palautettaisiin valtion toimiksi ikuisten ihmisoikeuksien turvaamisen ohella, niin ei tarvitsisi enää sosiaaliturvaa koska jokaisella on tällöin maata/asunto, ruokaa ja lämpöä. Nykyään valtio tuntuu olevan vain yritys jossa ihmiset ovat töissä, kolmannen persoonan "hän" kun sen tulisi olla ME.

Ei se yrittämistä ja globaalia kauppaa estä; mutta meidän etu on valtion turvaama eikä enää mikään eliittivalta tai muu riisto pääse riistämään jos yrittäminen kulkee aina meidän ehdoilla, tai me on yksilökilpailumaailman perusta. Ja yritysmailmahan toimisi tällöin aidosti kysynnän ja tarjonnan lain sanelemana.

Ketään ei syrjitä, jos homman nimi on ME; kukaan ei ole orjana "hänelle", niinkuin nykyään olemME. Mitä yritän selittää tässä lyhyin sanoin; systeemi kusee ja on perseestä, se tulisi resetoida. Se on kone johon meidän mankeloidaan pattereiksi. Sano ei mielenhallinnalle ja propagandalle, sano joo vapaudelle. Jep, moi..

Vierailija

Tuo nyt on täyttä paskaa.

Samantien jokainen omaan poteroonsa hampaisiin asti aseistautuneena, ja jos joku toinen astuu miinakentälle niin paras vielä ampua päälle varmuuden vuoksi.

Ameriikassahan tällaisia onkin.

Dresden
Seuraa 
Viestejä1191
Liittynyt16.3.2005

Ns. sosiaalipummeista päästäisiin nopeasti eroon, jos jokaiselle heistä annettasiin pieni kätevän kokoinen käsiase, hiukan panoksia ja opetettaisiin kullekin lahjan saajalle aseenkäytön alkeet. Tämän jälkeen he voisivatkin sitten hankkia toimeentulonsa itse.
PS. Rauhaisia mengele-unia vain kaikille, hakaristiin ja kypärään katsomatta!

Die Lust zur Zerstörung ist eine schaffende Lust. - Jules Elysard

Vierailija

Pitää vielä oikein erikseen kysyä,että miksi Gideon ja eräät muut syystätaitoisesta(=Ei halua vastata,koska ei osaa.)täysin sivuuttivat Pösilön erittäin asiapitoiset ja asialliset tekstit.

Vierailija
Dresden
Ns. sosiaalipummeista päästäisiin nopeasti eroon, jos jokaiselle heistä annettasiin pieni kätevän kokoinen käsiase, hiukan panoksia ja opetettaisiin kullekin lahjan saajalle aseenkäytön alkeet. Tämän jälkeen he voisivatkin sitten hankkia toimeentulonsa itse.
PS. Rauhaisia mengele-unia vain kaikille, hakaristiin ja kypärään katsomatta!

Todella fiksu, käytännöllinen ja realistinen ratkaisumenetelmä. Tuo aivan uuden näkökulman tähän keskusteluun ja vie sitä eteenpäin. Tuo "mystinen" sosiaalipummi, sana jonka kaikki suomalaiset tietävät merkitsevän jotain saastaista ja alempiarvoista. Suuri osa näihin sosiaalipummeihin kuuluvista on mm. mielisairaita tai muuten työkykynsä menettäneitä ihmisiä. Siihen kuuluu myös opiskelijoita jotka joutuvat esim. kesällä nostamaan toimeentulotukea kun eivät saaneet töitä ja ovat opiskelleet. Tai jonka opiskelu on saattanut kestää oletettua pitempään. Ylipäätään tuo koko Iltasanomien juttu on tehty tahallaan provosoivaksi. Katsokaa nyt nuorisoa! Tämmöinen tämä uusi pullasukupolvi nyt on prkl!
Kiitoksia Gideonille kun osasit aloittaa tämänkin ketjun.

Vierailija

Ilta-Sanomista:

Pitkäaikaistyötön Sami, 38, on elänyt koko ikänsä erilaisten yhteiskunnan tukien varassa. Tai ei ihan.

22-vuotiaana Sami paiski töitä kirjastossa kolme kuukautta.

- Ja olin siihen perään vielä toiset kolme kuukautta apumiehenä Rajavartiostossa kesällä 1990, Sami tarkentaa.

Yhteenlaskettua työhistoriaa tulee juuri ja juuri vuosi. Sami ei ole eläkkeellä, vaan tavallinen työnhakija. Erilaisia työllisyyskursseja hän on kolunnut ahkerasti. Ei vain ole napannut.

- Jotain mukavaa työtä voisi ottaakin vastaan. Esimerkiksi ympäristönhoitoalalta. Mähän kävin sen kurssinkin, hän muistelee.

Sami elelee poikamiehenä perimässään omakotitalossa.

- Mä saan peruspäivärahaa. Niillä pärjäillään.

Sami 38wee ja työtä tehnyt vuoden! Jutusta ei käy ilmi että samilla olisi mitään työn tekoa haittaavia henkisiä/fyysisiä vammoja, joten mikä mättää? "Ei vain ole napannut"?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat