Tupakan ajatus.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

(Lähes)Kaikilla hiukkasilla vastaparinsa peiliulottuvuudessa, täysin samassa kohtaa, paitsi, että tietenkin toisessa ulottuvuudessa. Kaikki on siellä päinvastoin.

Mustat aukot:
Niillä on valkoinen aukko toisella puolella. Kun ne imevät ainetta, aine tulee ulos toiselta puolelta. Paitsi, että vastaparikseen muuntuneena.
Mustat aukot syntyvät kun tarpeeksi painava massa luhistuessaan rikkoo ulottuuvuuksien rajat. Eli periaatteessa voisimme ajatella sen niin, että tarpeeksi painavan massa kahden paperiarkin päälle tekee niihin reiän. No, kysytte miksei jo tähti tee reikää? No sen paino levittyy suuremmalle aluelle. Vrt. korkokengät kohdistavat painon, niin, että lattiaan jää kauhiat painaumat, kun taas tavallisista kengistä ei.

Myöskin niiden suunnaton vetovoima selittyy näin. Jokaisella hiukkasella, tässä tapauksessa hiukkaskasalla on oma gravitaation määrä. Laajan kappaaleen, kuten tähden painovoima levittyy kauas. Mustassa aukossa gravitaatio taas on paljon pienemmässä tilassa, jolloin painovoima on paljon voimakkaampi, mutta vastaavasti paljon pienemmällä alueella. Vrt. edellisessä kipaleessa mainittu korkokenkäesimerkki.

Fotonit:
Fotonien määritelmäksi on ilmennyt niiden painottomuus. Tuntuu mahdottomalta, mutta ei ole. Tämä johtuu siitä, että fotoneilla ei ole vastaparia toisessa ulottuvuudessa. Tähän väliin perusasia: Kaksi hiukkasta aiheuttavat toisilleen painovoiman(siis toisella puolella puhallusvoiman). Siis tässä tapauksessa toisen puolen vastahiukkanen imee kaiken energian toiselta hiukkaselta, jopa negatiiviselle puolelle, jolloin puhallusvoiman sijasta negatiivinen enegia aiheuttaa vetovoiman.

Jatketaan fotoneilla. Kun fotonilla ei ole vastaparia, mikään ei voi antaa sille energiaa tai mikään ottaa siltä pois, tästä aiheutuu siis neutraali hiukkanen.

Lisää perusasiaa: Maailmassa ei ole pelkästään hiukkasia vaan myös energiaa, joka ei ilmene elektroneina tai muina sellaisina vaan hiukkasettomina aaltoina. Jokainen painollinen hiukkanen lähettää negatiivista energiaa, koska se yrittää päästä siitä eroon. Tämä negatiivinen energia kuitenkin, negatiivisuudessaan, vetää hiukkasia kohti. Miksi sitten valo taipuu painovoimassa, vaikka fotonit ovat painottomia? No, negatiiviset energia-aallot eivät vaadi painoa toimiakseen, ainoastaan ainetta. SIIS gravitaatio ei aiheudu aineesta vaan kahden aineen yhteisvaikutuksesta, tämän ja toisen puolen hiukkasten yhteisvaikutuksesta. Toisinsanoen, mitään gravitoneja ei ole.

Tässä vielä pieni (ehkä) selventävä kuva:

Kysymyksiä?

Sivut

Kommentit (17)

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
tupakka
Volitans
tupakka

Kysymyksiä?

Onkos tämä nyt se TOE?

En ainakaan tiedä sen olevan, mikä on TOE?

Theory Of Everything eli se haluttu Kaiken Teoria.

Vierailija

Ei, sillä kaiken teoria on Kaikkivaltias Jumala.

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005
aleksialeksi
Volitans
tupakka
Volitans
tupakka

Kysymyksiä?

Onkos tämä nyt se TOE?

En ainakaan tiedä sen olevan, mikä on TOE?

Theory Of Everything eli se haluttu Kaiken Teoria.

Ei, sillä kaiken teoria on Kaikkivaltias Jumala.

Jumala on metafyysinen käsite, josta ei ole mielekästä puhua fysiikan yhteydessä.

∞ = ω^(1/Ω)

Tuo aleksi on todennäköisesti trolli joka leikkii uskovaista ja saa mielestään aikaan hauskaa parodiaa. Se on muissakin topiceissa heittänyt
yhden lauseen todistuksia joilla kaikki tieteelliset ongelmat ratkaistaan.

Vierailija

Tuossa mustan aukon ominaisuuksien teoretisoinnissa on yksi pieni kompastuskivi, nimittäin tapahtumahorisontti. Voidaan toki luoda teoreettisia malleja, jotka käyttäytyvät tavalla, joka vastaa vallitsevaa käsitystä siitä miten mustat aukot käyttäytyvät, mutta se ei silti tarkoita, että jotain perustavanlaatuista olisi selvitetty. Informaatio ei välity tapahtumahorisontin takaa, siellä voisi kai periaatteessa olla mitä vain.
Tosin, nyt minulla on sellainen tunne, että saatoin puhua puutaheinää, mutta korjatkaa toki jos olen väärässä.

Vierailija
Jokainen painollinen hiukkanen lähettää negatiivista energiaa, koska se yrittää päästä siitä eroon. Tämä negatiivinen energia kuitenkin, negatiivisuudessaan, vetää hiukkasia kohti. Miksi sitten valo taipuu painovoimassa, vaikka fotonit ovat painottomia? No, negatiiviset energia-aallot eivät vaadi painoa toimiakseen, ainoastaan ainetta. SIIS gravitaatio ei aiheudu aineesta vaan kahden aineen yhteisvaikutuksesta, tämän ja toisen puolen hiukkasten yhteisvaikutuksesta. Toisinsanoen, mitään gravitoneja ei ole.

Olen jo monta kuukautta sitten yrittänyt ilmaista tuota asiaa hieman toisin, eli aineen olemassaolon (energian) vastavoima on gravitaatio, joka vallitessaan (esim. mustassa aukossa) kadottaa aineen, eli palauttaa sen alkutilaansa, eli ei miksikään. Tuossa sun teoriassa on turhan paljon perustelemattomia väitteitä, kuten millä perustelet että negatiiviset energia-aallot (=gravitaatio?) eivät vaadi painoa toimiakseen? Mitä se gravitaatio on siellä "toisella puolella"?

Siinä olen samaa mieltä että gravitoneja ei ole. Gravitaatio on luonteeltaan 0-ulotteinen, jos aikaa kuvataan 1-ulotteiseksi ja tilaa 3-ulotteiseksi.

0-ulotteinen voima tarkoittaa pyrkimystä kadota aika-avaruus koordinaatistosta, kutistua kasaan äärettömän pieneksi. Ikävä kyllä sitä ei ulkopuolinen kokija koskaan havaitse, koska siihen kuluu äärettömän pitkä aika, koska aika ei "mahdu", kuten ei tilakaan, 0-ulotteiseen mustaan aukkoon...

Vierailija

Hei, noita perustelemattomia juttuja on mahdoton perustella. Perustele itse, että tuoli on tuoli. Teoriani on vain teoria, eli pelkkä hypoteesi. Ihan vain yksi mahdollisuus. En ole fanaattinen ihminen joka tästä lähtien haluaa ehdottomasti uskoa tuohon teoriaan, kuten jukteri uskoo omaansa. 'Kysymyksiä?'-sanalla tarkoitin mahdollisia, miten tämä ja tämä toimii sinun teoriassasi. PISTE.

Vierailija

Kuulostaa ihan mahdolliselta teorialta. Siellä toisella puolella on sitten Alamuj, joka loi homman. Se ja tää toisen puolen hemmo on kavereita. Siellä toisella puolella ei liho jos syö suklaata ja grillimakkaraa. Haluun sinne.

Vierailija
Armitage
Jokainen painollinen hiukkanen lähettää negatiivista energiaa, koska se yrittää päästä siitä eroon. Tämä negatiivinen energia kuitenkin, negatiivisuudessaan, vetää hiukkasia kohti. Miksi sitten valo taipuu painovoimassa, vaikka fotonit ovat painottomia? No, negatiiviset energia-aallot eivät vaadi painoa toimiakseen, ainoastaan ainetta. SIIS gravitaatio ei aiheudu aineesta vaan kahden aineen yhteisvaikutuksesta, tämän ja toisen puolen hiukkasten yhteisvaikutuksesta. Toisinsanoen, mitään gravitoneja ei ole.

Olen jo monta kuukautta sitten yrittänyt ilmaista tuota asiaa hieman toisin, eli aineen olemassaolon (energian) vastavoima on gravitaatio, joka vallitessaan (esim. mustassa aukossa) kadottaa aineen, eli palauttaa sen alkutilaansa, eli ei miksikään. Tuossa sun teoriassa on turhan paljon perustelemattomia väitteitä, kuten millä perustelet että negatiiviset energia-aallot (=gravitaatio?) eivät vaadi painoa toimiakseen? Mitä se gravitaatio on siellä "toisella puolella"?

Siinä olen samaa mieltä että gravitoneja ei ole. Gravitaatio on luonteeltaan 0-ulotteinen, jos aikaa kuvataan 1-ulotteiseksi ja tilaa 3-ulotteiseksi.

0-ulotteinen voima tarkoittaa pyrkimystä kadota aika-avaruus koordinaatistosta, kutistua kasaan äärettömän pieneksi. Ikävä kyllä sitä ei ulkopuolinen kokija koskaan havaitse, koska siihen kuluu äärettömän pitkä aika, koska aika ei "mahdu", kuten ei tilakaan, 0-ulotteiseen mustaan aukkoon...

Kysyit mitä gravitaatio on siellä toisella puolella, no, 'puhallusvoimaa' siellä esineet hakeutuvat pois toisistaan, kun täällä ne taas hakeutuvat kiinni toisiinsa.

Vierailija
Echi
derz
aleksialeksi
Volitans
tupakka
Volitans
tupakka

Kysymyksiä?

Onkos tämä nyt se TOE?

En ainakaan tiedä sen olevan, mikä on TOE?

Theory Of Everything eli se haluttu Kaiken Teoria.

Ei, sillä kaiken teoria on Kaikkivaltias Jumala.

Jumala on metafyysinen käsite, josta ei ole mielekästä puhua fysiikan yhteydessä.

Tuo aleksi on todennäköisesti trolli joka leikkii uskovaista ja saa mielestään aikaan hauskaa parodiaa. Se on muissakin topiceissa heittänyt
yhden lauseen todistuksia joilla kaikki tieteelliset ongelmat ratkaistaan.

En ole trolli enkä leiki mitään.

Vierailija
tupakka
(Lähes)Kaikilla hiukkasilla vastaparinsa peiliulottuvuudessa, täysin samassa kohtaa, paitsi, että tietenkin toisessa ulottuvuudessa. Kaikki on siellä päinvastoin.

Mustat aukot:
Niillä on valkoinen aukko toisella puolella. Kun ne imevät ainetta, aine tulee ulos toiselta puolelta. Paitsi, että vastaparikseen muuntuneena.
Mustat aukot syntyvät kun tarpeeksi painava massa luhistuessaan rikkoo ulottuuvuuksien rajat. Eli periaatteessa voisimme ajatella sen niin, että tarpeeksi painavan massa kahden paperiarkin päälle tekee niihin reiän. No, kysytte miksei jo tähti tee reikää? No sen paino levittyy suuremmalle aluelle. Vrt. korkokengät kohdistavat painon, niin, että lattiaan jää kauhiat painaumat, kun taas tavallisista kengistä ei.

Myöskin niiden suunnaton vetovoima selittyy näin. Jokaisella hiukkasella, tässä tapauksessa hiukkaskasalla on oma gravitaation määrä. Laajan kappaaleen, kuten tähden painovoima levittyy kauas. Mustassa aukossa gravitaatio taas on paljon pienemmässä tilassa, jolloin painovoima on paljon voimakkaampi, mutta vastaavasti paljon pienemmällä alueella. Vrt. edellisessä kipaleessa mainittu korkokenkäesimerkki.

Eihän musta aukko varsinaisesti ole reikä vaan äärimmilleen kasautunutta massaa. Mielestäni malli mustasta aukosta kaareuttamassa tai rei'ittämässä"aika-avaruuden kangasta" (niin kuin se aina kaikkialla esitetään) on hieman harhaanjohtava, sillä samalla tavallahan avaruus kaareutuu mustan aukon joka puolelta. (ylhäällä, alhaalla, sivuilla, jokapuolella pitäisi olla tämä kaareutuva kangas. Eli korkokengän pitäisi painaa lattiaan lattian alapuoleltakin.) Eli missä olisi tämä toinen puoli, jolla olisi valkoinen aukko?

Jos mustan aukon vetovoima olisi pienempi, se ei olisi musta aukko, sillä fotonit voisivat karata sieltä ja näkisimme sen. Tähti ei siis "tee reikää" koska fotonit "karkaavat reiästä". Mustassa aukossa painovoima estää fotoneja karkaamasta.

Mustan aukon suunnatonta massaa on selitetty sillä, että kun esim. suuri aurinko räjähtää ja luhistuu mustaksi aukoksi, massa tiivistyy ja enemmän massaa on enemmän energiaa on enemmän painovoimaa, joka pusertaa ja painovoimakin on energiaa, joka taas on massaa josta tulee lisää painovoimaa, lisää energiaa ja lisää massaa... ?

Ehkä tyhmä kysymys, mutta voisiko valon taipumisen gravitaatiossa selittää se, että esim, avaruudessa planeetan gravitaatioalueella avaruus on kaareutunut eli kasaantunut, ja olisi "tiiviimpää"? Valohan taittuu aineen tiheyden mukaan, esim vedessä, lasissa ja ilmassa eri tavoin.

Vierailija
rattus

Nykyteoriassa musta aukko ei ole reikä, mutta tämä ei ole nykyteoria. Tuo aika-avaruuden kangas-juttu on vain yksinkertaistus. Me elämme kolmiulotteisessa maailmassa, tai oikeastaan tunnemme kolme, mutta oikeasti tilaulottuvuuksia on enemmän. Me emme ymmärrä näitä muita ulottuvuuksia. Kyllä avaruus kaareutuukin mustan aukon joka puolelta emme vain ymmärrä sitä. Ja tämä toinen puoli, jossa on valkoinen aukko on "toisella puolella". Kuvittele, että kun katsot peiliin siellä toisella puolella olisi se toinen puoli. Aina kun yrität päästä sisään peilikuvasi painaa sinua TÄSMÄLLEEN samalla voimalla takaisin. Valkoinen aukko on jossain, mitä emme ymmärrä, mutta ei tässä maailmassa. Vastaavassa universumissa, missä kaikki on nurinpäin, ns. toisella "värähtelytasolla".

rattus
Jos mustan aukon vetovoima olisi pienempi, se ei olisi musta aukko, sillä fotonit voisivat karata sieltä ja näkisimme sen. Tähti ei siis "tee reikää" koska fotonit "karkaavat reiästä". Mustassa aukossa painovoima estää fotoneja karkaamasta.

Olenko sanonut, että vetovoima pienenisi? En, olen vain sanonut, että se kohdistuu pienemmälle alueelle, mutta voimakkaammin. Kyllä, fotonit karkaavat reiästä, mutta toiselle puolelle aukkoa. Valkoinen aukko on siis täysin pimeän vastakohta. Täysin valoinen. Täällä on mahdotonta karata mustan aukon vetovoimasta, toisella puolella on mahdoton päästä sisään. Musta aukko voi vastustaa valonnopeuttaa, joten toisella puolella fotonit lähtevät matkaan yli valonnopeuden.

rattus
Mustan aukon suunnatonta massaa on selitetty sillä, että kun esim. suuri aurinko räjähtää ja luhistuu mustaksi aukoksi, massa tiivistyy ja enemmän massaa on enemmän energiaa on enemmän painovoimaa, joka pusertaa ja painovoimakin on energiaa, joka taas on massaa josta tulee lisää painovoimaa, lisää energiaa ja lisää massaa... ?

Tämä on siis nykyteoria, pelkkää selittämistä. Ei todisteita. Minun teoriassani suunnaton massa johtuu siitä, että kun tarpeeksi massaa on alunperin painautunut toisen maailman läpi, se jää siihen kiinni.

rattus
Ehkä tyhmä kysymys, mutta voisiko valon taipumisen gravitaatiossa selittää se, että esim, avaruudessa planeetan gravitaatioalueella avaruus on kaareutunut eli kasaantunut, ja olisi "tiiviimpää"? Valohan taittuu aineen tiheyden mukaan, esim vedessä, lasissa ja ilmassa eri tavoin.

Kuopalla oleva lasi suurentaa, myöskin kuopalla oleva avaruus suurentaa.

Vierailija

Jos kaikki siis "puhaltuu" toiselle puolelle, tilaan jossa grillimakkaraa syömällä ei liho,
mistä saamme "korvausilman"?

Energian säilymisen laki. Väitätkö sitä vitsiksi?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat