Fortum optiot vahingoittivat kansalaisluottamusta

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Etla/ Eva:n Sixten Korkman totesi terävästi Fortumin optioiden vahingoittaneen kansalaisten luottamusta

YLE:n AamuTV haastatteli Etla/Eva:n toimitusjohtajaa Sixten Korkmania, joka elinkeinoelämän edustajana totesi palkansaajien luottamuksen rapautuneen Fortumin optioista, jotka laaja kansalaiskeskustelu on yksimielisesti tuominnut. Onpa sangen mielenkiintoista, että vasta nyt tapahtui herääminen pääomalinnakkeessa, kun eduskuntakin nosti räpylät pystyyn. Korkmanin oikeusvaltio toteamuksen jälkeen hän olikin valmis hautaamaan asian ja luullen kantaneensa elinkeinoelämän osallistumisvastuun kiusalliseen koko kansaa puhuttaneeseen asiaan.

Tosiasissa jo elinkeinoelämän asiantuntijatkin tietävät, ymmärtävät ja näkevät Fortum optioiden ehdottoman kohtuuttomuuden ja vastaamattomuden itse toimenpiteisiin ja "ansaitun" palkkion väliseen suhteeseen. Kuinka suuren optio-oikeuden presidentti Kekkonen olisi ansainnut kaikista niistä "liike-elämäjunailuistaan", mitä hän teki lähinnä Neuvostoliiton kaupan ja suomalaisen valtio-omisteisen yhtiöjärjestelyiden osalta? Jos tämä Kekkosen ja Liliuksen välinen operaatio rahallistetaan yhteismitalliseksi, ei Suomen valtion budjetti olisi enään riittänyt Kekkoselle.

Sixten Korkman ei oivaltanut mainita pientä seikkaa, joka kertapyyhkäisyllä olisi palauttanut luottamusta elinkeinoelämän ja työnantajien pääoma- ja kvartaalitalouskäytäville; se olisi ollut maininta vapaaehtoisesta ja osittaisesta luopumisesta optioihin. Tämän maininta olisi välittömästi nostanut kansalaiskeskustelun uudelle portaalle vastuunkannosta ja ymmärryksestä, jossa työt tehdään ja suunnitellaan yhdessä. Mutta Korkman jätti lauseen sanomatta, vaikka ymmärsi luottamusongelman jo syntyneen ja romuttavan avaukset laajasta palkanalennuskeskustelusta, jonka päämääränä olisi ollut kilpailukykymme nostaminen meneillään olevassa kansainvälisessä työn uudelleen jaossa.

Herää kysymys ymmärrystasosta ja yksisilmäisyydestä. Oikeusvaltio toteamus ei riitä loppuun käsittelemään hiertävää ongelmaa; kyseessä on laajempi luottamukseen liittyvä kysymys. Kekkosen aikana Liliuksen kaukainen edeltäjä vuorineuvos Uolevi Raade sai menestyksistään lämmintä kättä, vuorineuvoksen tittelin sekä vallan vailla vertaansa. Kekkosen myllykirje olisi jo ennen koko kohua eliminoitunut koko huutavan räikeyden ja tuolloinkin elimme oikeusvaltioissa, jossa kansa valitsi eduskunnan ja Kekkonen loput.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (45)

Vierailija

Mielestäni tuommoinen ahneus on sietämätöntä, mitä he muutenkin rikkaina ihmisinä edes tekee uusilla "ansaituilla" miljoonilla?

Alkaa epäilyttää että oikeamielisyys on tosiaankin kuollut Suomesta, jos sitä on ikinä ollutkaan.

Vierailija

Tätä aihetta en avannut minä. Edistystäkin. Vaan minun käsitykseni mukaan toisella ja kolmannella vaihtoehdolla ei ole välttämättä mitään eroa.

Mikä johti Fortumin optioiden perusteena olevaan loistavaan tulokseen, oli korkea öljyn hinta. Tätä ei ollut otettu huomioon, eikä näytä otettavan huomioon vieläkään. Myös valtion kassaan kilahti puolitoista miljardia.
Täsäs onkin kaikkia yhteisesti hyödyttävä asia, ei korppi korpilta silmää noki.

Öljyn hinnasta seurasi sekin, jostaten itse Sixten Korkmanm aamulla kertoi, mainitsematta syytä, että kukaan ei nääs asiassa menettänyt. Nääs
valtio omistaa Fortumista vain puolet, ja saa optioista 25 miljoonaa enemän kuin olisi saanut ilman niitä. Sinänsä muut omistajat jäivät menettämään. Mutta Fortumin kurssi lie hyvä ja voittoa jaetaan.

Kun mm. sosiaalitukea, työttömyystukea tai opintotukea havaitaan joillekin jaetuksi väärinm perustein, se peritiään nopeasti ja säälimättä takaisin. Suomessa onkin ihan eri laki johtavalle kerrokselle ja alimmalle kansalle.

Tämä on sitä työn yhteisyyttä, josta Sauli Niinistö eilen kauniisti kertoi.
- Tähänkään kohtaan hän ei ottanut kantaa.

Dresden
Seuraa 
Viestejä1191
Liittynyt16.3.2005

Mutta ajatelkaapa pojat ja tytöt, mitä eilinen Iltasanomat tiesi kertoa:
Epärehellinen tuenhakija tienaa ääritapauksissa tuhansien eurojen tulot antamalla väärät tiedot viranomaisille!
- Enimmillään se voi olla nelinumeroinen määrä euroja, minkä voi saada pelkästään jo pelaamalla työttömyysturvan kanssa. Nostaa ansiosidonnaista ja käy samalla töissä, sanoo oikeustieteiden lisensiaatti Veikko Leskelä Kelan sisäisestä tarkastuksesta. Työmarkkinatuen ja asumistuen yhdistelmällä pääsee Leskelän mukaan alle tuhannen euron tuloihin.
Olisi toivottavaa, että kansa suuntasi enemmän moraalisen paheksuntansa tällaista rosvo- ja huijarimeininkiä vastaan, ja hyvin harkitsevaisesti - jos ollenkaan - ilmaisisi mielipiteensä Fortumin johtajien mitättömistä optioista, joista se ei selvästi mitään ymmärrä. Kysehän on vaivaisista 500 miljoonasta eurosta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että valtion tuki yliopistoille on noin 1,3 miljardia euroa ja kotimaiselle elokuvallekin 15 miljoonaa euroa vuodessa. YLEn vuosibudjettikin on 300 miljoonaa! Suhteellisuuta ystävät, suhteellisuutta...

Die Lust zur Zerstörung ist eine schaffende Lust. - Jules Elysard

Vierailija
Dresden
Mutta ajatelkaapa pojat ja tytöt, mitä eilinen Iltasanomat tiesi kertoa:
Epärehellinen tuenhakija tienaa ääritapauksissa tuhansien eurojen tulot antamalla väärät tiedot viranomaisille!
- Enimmillään se voi olla nelinumeroinen määrä euroja, minkä voi saada pelkästään jo pelaamalla työttömyysturvan kanssa. Nostaa ansiosidonnaista ja käy samalla töissä, sanoo oikeustieteiden lisensiaatti Veikko Leskelä Kelan sisäisestä tarkastuksesta. Työmarkkinatuen ja asumistuen yhdistelmällä pääsee Leskelän mukaan alle tuhannen euron tuloihin.
Olisi toivottavaa, että kansa suuntasi enemmän moraalisen paheksuntansa tällaista rosvo- ja huijarimeininkiä vastaan, ja hyvin harkitsevaisesti - jos ollenkaan - ilmaisisi mielipiteensä Fortumin johtajien mitättömistä optioista, joista se ei selvästi mitään ymmärrä. Kysehän on vaivaisista 500 miljoonasta eurosta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että valtion tuki yliopistoille on noin 1,3 miljardia euroa ja kotimaiselle elokuvallekin 15 miljoonaa euroa vuodessa. YLEn vuosibudjettikin on 300 miljoonaa! Suhteellisuuta ystävät, suhteellisuutta...

Viestisi lie tarkoitettu vitsiksi. Ja sen lähteen Iltasanomien tapa on vitsailla juuir tämmöisille asioilla. Se huomasi ulostaa juttunsa juuri kun nuo optiot ovat yleisön puheen aiheena.

Tämäkin on tukea: valtion radiossa ja TVssä kerrotaan tarkkaan, missä hyvin ansaitsevat muusikot ovat keikalla, mitä muuta tehneet, mitä jossakin heidän yhtiöyhtyeessäkin tapahtuu, samoin ahkerasti jääkiekkoilijoiden touhut, kun joku jossakin NHLssä on saanut edes syöttöpisteen, ja mitä Formulassa tekee Kimi, Kimi, ja ketkä ovat saaneet pestin tulevalle rallikaudelle Ford-talliin jne.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Minua son jo pitemphän naurattanu, niin tuo herrojen rosvous.
Olkhonki että se on tehty makamistens lailliseksi.
Saapa nähhä mitä se siittä seuraa, ku näitten samaisten kihojen hommia
Irakin öljyhommista alethan tutkimhan ?
Elikkä mitä se mie pijän , niin ei seuraa mithän.
Voi voi venäjällä senthän tuommoset panhan, entisten uraanikaivosten päälle eläviksi hälyttimiksi , tarkotan että hälyttimiksi sätteilyn varalta.
Sinne siperijhan se pitäs nuokki optiomiljunäärit , panna opintomatkalle.

Dresden
Seuraa 
Viestejä1191
Liittynyt16.3.2005

Olihan tuo edellinen viestini vitsi, mutta ei oma keksimäni. Surkuhupaisaa on, että tällaisiin vitseihin törmää päivittäin. Mitäpä arvelisit, Arkos, jos Iltasanomilla olisi valittavana kaksi otsikkoa:
Saatananpalvojat nuijivat marsun hengiltä!
ja
Stora-Enso irtisanoo 500,
niin kumpi näistä loistelisi seuraavan päivän lööpeissä?
Irakin lahjusskandaalia käsittelevässä raportissa on mainittu muitakin suomalaisia yhtiöitä kuin Fortum. Näistä ainakin Kone ja Orion ovat jo johtajiensa suulla ehättäneet lausumaan toimineensa "hyvässä uskossa". Ja miksipä me emme heitä uskoisi.

Die Lust zur Zerstörung ist eine schaffende Lust. - Jules Elysard

Paul M
Seuraa 
Viestejä8558
Liittynyt16.3.2005

Muistaako joku Valco-kohelluksen. Sen kuvaputkitehtaan. Poliittisella väännöllä tuhottiin 400 miljoonan markan hanke. Nyt puhutaan 500 miljoonan euron potista ja vaietaan kuoliaaksi.

Meno on kuin venäjällä. Jukosin tapahtumat olivat siellä erään veijarin sopivaa sooloilua. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista vähän aikaa. Mutta siellä osattiin ymmärtää etteivät asiat ole oikealla tolalla.

Paljonko on Suomen valtion budjetti? Tai valtion velka?

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Siis voihanko ihan vittuilematta sanoa , että Fortumi on periny
viime aikoina tuoteestaan ylihintaa 500 miljoonan euron verran .
Rahat siis nuo 500 miljoonaa euroa, kuuluttas oikeastaan
fortumin asiakkaille , eli meille suomen kansalle.
Vai onko siihen olemassa mitään lakia , minkäverran monopoliasemassa oleva yritys saa tuotteistaan periä ylihintaa. ?
Eipä sillä eikä sen vuoksi, ei tuommosella rahalla ole koskhan siunausta.

Vierailija

Siis on ihan sama onko se oikein vai väärin, ei se mielestäni oikein olekkaan. Mutta jos sopimuksen mukaan he saavat ne rahat niin kyllä ne niille kuuluu. Ensi kerralla reilumpia sopimuksia eikä purnata tästä enää.

Vierailija

Ihmisen ahneudella ei ole äärtä ei rajaa. Noi Fortumin käppänät saa ihan vapaasti nussia fyrkat tavallisilta hookkaneilta, eikä kukaan perään itke,tana. Auta armias, jos joku tavallinen kansalainen saa euronkin liikaa. Ei muuta ku käräjille heti ja linnaan, mieluummin elinkaudex, jos euron nussimisesta sais semmosen tuomion antaa. Isojohtaja nussi muutaman miljoonan ylisuuren liksansa lisäx, ei voi tehhä mitään, kun siitä on sovittu. Saatana vaikee duunikin niillä läskikasoilla on, kun välillä joutuu golfin pelaamisenkin työkiireiden takia lopettamaan.

Voihan tosin niille maxaa, jos ne vaikka osais irtisanoo muutaman ihmisen, säästösyistä tottakai. Pantais kerrankin yx pääjohtaja kengän kuva perseessä maantietä mittaamaan, muttei se onnistu, kun sille pitäis antaa muutama miljoona kultaisena kädenpuristuksena. Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei olis elämää.

Vierailija

Siis jokainen suomalainen antoi fortumilaisille 100 euroa, ihan muuten vaan. Kansaneläkkeitä kun korotettiin justiinsa suurella metelillä 5 e/kk, niin johan se tulee maksettua parissa vuodessa se jokamuorin velka Liliukselle.

Minun eläke kun nousi peräti 90 senttiä kuukaudessa tämän vuoden alussa, niin minulta menee kahdeksan vuotta, että saan tuon sata euroa kokoon. Toivottavasti heille ei tule vaikeuksia sen takia

Mummo
kettuna pihlajan alla

Dresden
Seuraa 
Viestejä1191
Liittynyt16.3.2005

Tuo kansaneläkkeen viiden euron korotus astuu voimaan muistaakseni ensi vuoden syksyllä, kun taas varallisuusvero poistuu kokonaan jo vuoden alusta. Jällen yksi osoitus hallituksen ja eduskunnan arvoista.

Fortumin optioista lausui Matti Korhonen eduskunnan talousvaliokunnassa jotenkin niin, ettei suostu uskomaan että niille ei voi mitään tehdä. Ettei voi olla siten, että eläkkeitä ja lapsilisiä voidaan leikata, mutta kohtuuttomuutta ei voida kohtuullistaa. Lienee paremminkin kysymys halusta kuin voimisesta.

Die Lust zur Zerstörung ist eine schaffende Lust. - Jules Elysard

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Nykku olen kopara kipeänä ollu jonku aikaa, niin mieki päätin sivistää itteäni.
Mie lainasin kirjastosta kaksi kirjaa, nimittäinki sen jokamiehen sivistys sanaston, vuojelta 1951 Werner Söderström Oy.
Ja sitte vähäsen vanhemman, Karl Marx Pääoma.
Jotensaki nuo on minulta jäänhet lukematta, mutta nyt olen senkin aukon
sivistyksessäni täyttäny.
Niin että ,, eiku khöm khöm,, meinaa sivistys noussa tukkaan.
Siis niihin harvhoin karvhoin jokka siittä on vielä jäljellä.
Mutta nuista ku on puhe nuista optioista, se jo se Marxin Kalle niistä puhu .
Kalle vain ei aavistanu mithän Forttumin tulevasta olemassaolosta.
Siksi se tyyty vain sanomhan että :Kapitalismi lahjoo olemassaolevan sivistyneistön puolellensa. Niin että Kalle oli selvillä jo sillon, ylimääräsistä osakeanneista,ja ylisuurista palkoista ja palkkioista, elikkä optioista.
Elikkä ku sen Kallen kirjotuksia ku lukkee ja seuraa maailman menoa.
Son molemmissa tietty yhteneväisyys.
Ihan niinko maailmaa johettas Kallen aatoksien ja teorioitten mukhan.
Ihan prikulhens se niin mennee.
Muuten hyvä mies mutta oli rietas kommunisti.
Muuten ei siinä Pääomassa puhuttu kommunismista mithän ??
Eikä siinä ollu valtionomistuksestakhan juuri mithän.
Miksikä sitä Kalleriepua Haukuthan Kommunistiksi ??
Mitä muita yleissivistävää lukemistoa suosittelisitte ?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat