Naishormonit

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Estrogeeni treenin veroinen rasvanpolttaja

"Naishormonin näyttää vaikuttavan liikunnan tavoin elimistön energiankäyttöön.

Yhdysvaltain maatalousministeriön tutkijat ovat löytäneet estrogeenista uuden aiemmin tuntemattoman ulottuvuuden. Se aktivoi geenejä, jotka säätelevät elimistön rasva-aineenvaihduntaa. Riittävä määrä estrogeeniä lihaksissa, maksassa ja rasvasoluissa rokottaa rasvasolujen kokoa ja rasvakudoksen kokonaismäärää. Ilmiö huomattiin hiirillä, joille aiheutettiin hormonivaje poistamalla niiltä munasarjat. Puuttuvan hormonin korvaus paransi jyrsijöiden rasva-aineenvaihduntaa. Havainnot julkaisee lähiaikoina Journal of Biological Chemistry.

Ihmisen lihoessa rasvasolut sekä suurenevat että lisääntyvät. Kypsät rasvasolut eivät pysty jakautumaan, mutta kudoksessa olevista sidekudossolujen esiasteista kypsyy jatkuvasti uusia rasvasoluja. Vastaavasti laihtuessa solut kutistuvat ja niiden määrä vähenee.

Estrogeeni on tärkeä hormoni sekä naisille että miehille. Jo pitkään on tiedetty, että naisilla vaihdevuosien jälkeinen estrogeenikato kerryttää elimistöön ylimääräistä rasvaa ja voi johtaa insuliiniresitenssiin ja aikuisiän diabetekseen."

Mielenkiintoinen tutkimus. Voisiko hormonihoidoista olla apua liikalihavuuden hoitamisessa? Tätä keinoa on ehkä jo käytettykin?
Itse taidan olla pumpattu täyteen estrogeeniä, sillä paino on vuosikaudet pysynyt samana ilman mitään seurantoja tai ruokavalioita. Lucky me.

Kommentit (10)

Vierailija

Tuskinpa estrogeeni on kuitenkaan ainoa lihavuutta ehkäisevä tekijä. Miten sitten on mahdollista, että on olemassa myös lihavia naisia? Itse uskoisin, että aineenvaihduntaan vaikuttaa varsin moni tekijä.

Vierailija

Gillespie:

Jos aavistaisit edes osittain, miten rankkaa ja kuluttavaa on olla estrogeenejä täyteen pumpattu nainen, ymmärtäisit mainiosti, miten tämä ei voi olla vaikuttamatta rankkojen treenien veroisesti elimistöön...

Vierailija

Kliininen kokemukseni ei kyllä tue estrogeenin laihduttavaa vaikutusta.

Monelle postmenopaussiselle olen aloittanut hormonikorvaushoidon ja ylipaino on suuri ongelma. Monilla paino pyrkii nousemaan hormonikorvaushoidon myötä.

Eilen TV:stä tuli mielenkiintoinen ohjelma. 13 maassa on käynnissä tutkimusprojekti, jossa tutkitaan liikunnan terveysvaikutuksia, solutasolla mm. ja pyritään selvittämään liikunnan mekanismi millä se edistää terveyttä. Suomesta projektissa on mukana Kuopion liikuntalääketieteen osasto.

Tarkoituksena on kehittää tulevaisuudessa lääke, joka mimisoi liikunnan vaikutusta. Ko. lääkettä, mikäli sellaisen kehittäminen onnistuisi, tulisi ensisijaisesti käyttöön henkilöillä, jotka esim. vammautumisen seurauksena eivät pysty harjoittamaan liikuntaa.

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18361
Liittynyt16.3.2005

MD: "Tarkoituksena on kehittää tulevaisuudessa lääke, joka mimisoi liikunnan vaikutusta."

siis vissiinkin maksimoi liikunnan vaikutuksen?

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Vierailija

Ei vaan nimenomaan solu-kudostasolla vaikuttaa kuten liikunta ilman liikuntaa.

Ensin täytyy vain selvittää, miten liikunta vaikuttaa, sitä kun ei vielä tiedetä, muuta kuin että edistää terveyttä, lisää insuliinherkkyyttä ym. Mekanismit ovat tuntemattomat.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä23104
Liittynyt16.3.2005

Eikös estrogeenistä ole jotain haittaa? Joskus mietimme asiaa vaimon kanssa. Ovulaation aikoihinhan estrogeeniä kai erittyy reilusti, ja ainakin meillä sen vaikutus suhtautumiseen aviollisiin iloihin on valtava. No, minulle tuli tietysti heti mieleen, että hyvänen aika, tässähän on jotain paljon parempaa kuin vuosituhansia etsitty viisasten kivi ja nuoruuden lähde. Pistetään vain vaimo estrogeenihevoskuurille, ja jo riittää riemua talossa. Ikävä kyllä tuolla vain olisi ollut jotain hyvin tuhoisia sivuvaikutuksia. Niin se vain on, että tässä maailmassa kaikki mikä on tänään hyvää on huomenna pahaa.

Vierailija

Estrogeeni lisää rintasyöpäriskiä.

E-pillerit lisäävät laskimotukosriskiä, jos siihen on perinnöllistä taipumusta.
Ns. geenimutaatio, joka voidaan selvittää APC-resistenssi tutkimuksella.

E-pillerit (estrogeeni) voivat nostaa verenpainetta ja niitä ei tule käyttää verenpainepotilailla.

Tupakointi ja E-pillerit ovat huono yhdistelmä.

Nämä tulivat äkkiseltään mieleen.
----------
03.12.2003 - Tiedote 13/2003 Vaihdevuosien hormonihoitoa koskevia suosituksia täsmennetään: ei enää ensisijaishoito osteoporoosin ehkäisyyn

Euroopan lääkearviointiviraston (EMEA) lääkevalmistekomitean (CPMP) asettama hormonihoidon asiantuntijaryhmä on arvioinut uudelleen hormonihoidon hyötyjä ja haittoja mm. uusien Women’s Health Initiative ja Million Women -tutkimusten perusteella. Tärkeimmät johtopäätökset ovat:

Hormonikorvaushoidon hyötyjä voidaan pitää haittoja suurempina vaihdevuosioireiden hoidossa. Hoidossa tulisi käyttää pienintä tehokasta annosta ja hoidon tulisi olla mahdollisimman lyhytkestoinen.
Hormonikorvaushoitoa ei voida pitää ensisijaisena hoitona osteoporoosin ehkäisyssä.
Hormonikorvaushoitoa ei tule yleensä käyttää terveiden, oireettomien naisten hoidossa.
Hormonikorvaushoidossa käytettävien valmisteiden valmisteyhteenvedot päivitetään kaikissa EU:n jäsenmaissa näiden suositusten mukaisiksi.

http://www.nam.fi/ajankohtaista/ammatti ... e/hrt.html

Vierailija

Muutama vuosi sitten kohuttiin, että estrogeeni vaihevuosissa suojaisi sydän- ja verisuonitaudeilta. Nyttemmin tieto on kumottu ja estrogeenihoitoa suositellaan vain, jos vaihdevuosivaivat ovat ihan kamalia. Tämä näkyy notkahduksena estrogeenivalmisteiden myynnissä Suomessa. Ehkä tämänkin uutisen takana on ns. kaupallinen intressi.

Kuulin eilen myös tästä liikuntapilleristä. Mielikuvitusta kiehtovaa, mutta aikoinaan amfetamiinikin kehitettiin laihdutuslääkkeeksi.

Joten ainakin toistaiseksi on sekä liikunnan että avioliiton riemut hommattava luomusti.

Mummo

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Uusimpien tutkimuksien mukaan estrogeeni Er-beta reseptorit myöskin ehkäisee kuulovaurioita ja jopa korjaakin niitä.

Testeissä Er-beta reseptorien palautuminen äänitraumasta oli selvästi nopeampi sellaisilla joilla sitä oli enemmän kuin niillä joilla ei ollut.

Estradiol plays various roles in addition to its gender-specific ones, including having effects on the hearing (auditory) system.

In a new study, Barbara Canlon and colleagues at the Karolinska Institute in Stockholm, Sweden, investigated the role of estradiol-binding proteins, known as estrogen receptors, in response to auditory damage by examining hearing loss recovery in mice with deficiencies in various estrogen receptors.

They found that mice deficient in only the estrogen receptor ER-beta had reduced recovery from auditory trauma, and that treatment with ER-beta binding drugs protected mice from auditory damage.

Furthermore, not only was ER-beta found in the ears of both male and female mice, but levels of the nerve-protecting protein BDNF were reduced in mice that lacked either ER-beta or aromatase.

The authors therefore concluded that this identification of an auditory-protective role for the estrogen receptor ER-beta may enable the development of new treatments for hearing loss.

The journal article is entitled Estrogen receptor beta protects against acoustic trauma in mice.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Mistähän se johtuu jos nainen sairastanut rintasyövän, er 90% pr ---her2neu+ ja kun on käynyt hoidot läpi, leikkaus, sytot (cef) ja 30 krt sädehoito + tamofen tai aromataasi-inhibiittori (arimidex), niin suurin osa naisista pyöristyy eli lihoo vaikka syömiset on normaalia, makeat ja pullat ei kuulu ruokavalioon ja liikunta suhtkoht aktiivista ja säännöllistä?
Tätä on mietitty isolla joukolla, eikä olla päästy mihinkään tulokseen.

Lähinnä ajattelin MD:n ajatuksia tästä aiheesta. Ennenvanhaan oli mielikuva kaikista syöpäpotilaista laihoina ja huonokuntoisina (onhan nytkin, riippuu mikä syöpä on kyseessä). mutta mammacan läpikäyneistä ollaan"aika hyvässä lihassa" .

Uusimmat

Suosituimmat