Pohjaveden saastuminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Käsittääkseni ihminen onnistuu saastuttamaan kovaa vauhtia pohjavettä, juomakelpoinen vesi sen kuin vain vähenee. (Tietolähde biologian opettaja ) Onko totta, ja jos on niin onko se uhka? Onko veden säästelyllä vaikutusta muuhun, kuin omaan vesilaskuun?

Kommentit (9)

Vierailija

Kyllähän hyvälaatuisen pohja- ja pintaveden määrä per asukas vähenee kovaa vauhtia monessa maassa, sekä köyhissä että rikkaissa maissa.
Tätä asiaa muuten kommentoi erittäin vaikuttavalla tavalla Jared Diamond uudessa kirjassaan "Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä." Terra Cognita. ISBN 952-5202-84-4. Siinäpä muutenkin oivan kirja jokaisen maapallolla elelevän luettavaksi. Jos ei kaikesta olekaan samaa mieltä Diamondin kanssa, niin panee ainakin miettimään asioita.

Vierailija

Kyllä on pilaamassa; esimerkiksi Kiinassa alkaa olla ongelmia pohjaveden alentumisesta liian käytön vuoksi samalla kun veteen pääsee koko ajan lisää mömmöjä.
Suomessa ( tässä tapauksessa onneksi) pohjavesiesiintymät ovat pienialaisia kallioiden rajaamia alueita. Näin saastumisetkin jäävät yleensä paikallisiksi vahingoiksi.
En kyllä ymmärrä, miten Kiinan vesitilanne paranisi sillä, että täällä pihtailisimme veden käytössä.
Pihtailulla emme pitemmän päälle edes alenna vesilaskujammekaan, koska pääosa vesilaitosten kuluista tulee kuitenkin verkoston ja ottamoiden ylläpidosta ja rakentamisesta eikä veden pumppauksesta ja käsittelystä.

Vierailija
Eskola
Käsittääkseni ihminen onnistuu saastuttamaan kovaa vauhtia pohjavettä, juomakelpoinen vesi sen kuin vain vähenee. (Tietolähde biologian opettaja ) Onko totta, ja jos on niin onko se uhka? Onko veden säästelyllä vaikutusta muuhun, kuin omaan vesilaskuun?

Veden säästelyn hyödyllisyys riippuu asuinpaikasta. Helsingin seudulla yksi ongelmista on veden liian vähäinen kulutus. Veden laatu heikkenee putkistoissa, kun virtaus on liian pieni. Vettä on lisäksi riittävästi saatavilla Päijänteestä, joten vesipula ei ole ongelma.

Monissa muissa kunnissa joissa käytetetään pohjavettä juomavetenä, kuivina vuosina on saattanut olla vesipulaa, jolloin on siirrytty väliaikaisesti pintavesien käyttöön ja puhdistuslaitteet eivät ole olleet ihan viimeisintä huutoa.

Keravalla taisi jätevesimaksut nousta, kun Sinebrychoff tehosti veden käyttöänsä. Vesilaitos kompensoi pienentyneen kulutuksen nostamalla hintoja.

Vierailija
Eskola
Käsittääkseni ihminen onnistuu saastuttamaan kovaa vauhtia pohjavettä, juomakelpoinen vesi sen kuin vain vähenee. (Tietolähde biologian opettaja ) Onko totta, ja jos on niin onko se uhka? Onko veden säästelyllä vaikutusta muuhun, kuin omaan vesilaskuun?

Puhtaasta vedestä kilpailee moni taho. Maatalous, teollisuus sekä yhdyskunnat. Teollisuus ja maatalous käyttää enimmäkseen pintavettä.

Pohjavesitilanteessa on suuria alueittaisia vaihteluja. Eniten ongelmia on maapallon kuivilla alueilla (hidas uusiutuminen) sekä alueilla, joilla väestönkasvu on voimakasta (liikakulutus). Liikapumppaus aiheuttaa mm. suolaisen veden pääsyä pohjaveteen. Kun pohjaveteen pääsee epäpuhauksia, sen on pilalla kauan aikaa, sillä uusiutuminen on todella hidasta. Lisäksi liikapumppaus voi aiheuttaa sen, että esiintymän yläpuolinen maakerrostuma painuu kasaan, kuten myös sedimenttikerrokset, jolloin esiintymän vedenpidätyskyky pienenee.

Suuria pohjavesiongelmia on mm. Kiinassa, Lounais-Yhdysvalloissa sekä Venäjällä ja Intiassa. Suomessakin esim. öljy- tai kemikaalirekan kaatuminen voi pilata tärkeän pohjavesiesiintymän pitkäksi aikaa. Edellyttäen tietysti, että maahan ja pohjaveteen pääsee onnettomuuden yhteydessä erilaisia mömmöjä.

Vierailija
happopää
Suuria pohjavesiongelmia on mm. Kiinassa, Lounais-Yhdysvalloissa sekä Venäjällä ja Intiassa. Suomessakin esim. öljy- tai kemikaalirekan kaatuminen voi pilata tärkeän pohjavesiesiintymän pitkäksi aikaa.

Tähän voisi vielä lisätä sen, että Yhdysvalloissa ja Pohjois-Afrikassa on ns. "fosiilista" pohjavettä, joka on syntynyt viime jääkauden aikasena pluviaalikautena (pluviaalikaudella ko. osisssa maapalloa oli nykyistä paljon sateisempaa). Pohjavettä pumpataan ihmisten käyttöön, mutta sitä ei tule mistään lisää. Ennen pitkää se loppuu.

Suomessa pohjavettä pilaa mm. teiden suolaaminen talvella. Salpausselkä, joka on pohjaveden syntyaluetta, on samalla myös sopiva valtatien pohja. Kun kartaa katsoo niin näkee, että tiet on rakennettu suoraan Salpausselän päälle. Happopää joi mainitsikin öljy- tai kemikaalirekan kaatumisen. Pohjavesialueilla kemikaalit imeytyvät hetkessä sedimentin läpi pojaveteen. Pilaantunutta pohjavettä ei pysty puhdistamaan.

Uudellamaalla ainakin yksi saha on pilannut (myrkyttänyt) pohjaveden. Puun sinistymisenestoaineet ja muut puunkäsittelykemikaalit ovat joutuneet pohjaveteen, koska saha on rakennettu hiekkakankaalle (pohjaveden syntyalueelle).

Kaatopaikat perustettiin aikoinaan joko hiekkakuoppaan tai suolle, molemmat ovat pohjavesialuetta. Kaivoksissa käytettävät kemikaalit pilaavat pohjavettä. Näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Vierailija

Aivan kuin olisitte sanomassa suurin pirtein että uhkaa juomakelvoton vesi lakko..
1 % on pohjavettä maailman vesistä joka on kyllä hyvin pieni osa, mutta se on kyllä loppumassa... ( olette aivan oikeassa) Kyllä ainakain järvien vesistä saadaan pumpattua pinta vettä puhdistamoon... Jos oikeen vaikeeksi meninisi sitten varmaan meri.... ( eikös mervedestä pysty poistamaan merisuolan.. )

Vierailija
Jari
Veden säästelyn hyödyllisyys riippuu asuinpaikasta. Helsingin seudulla yksi ongelmista on veden liian vähäinen kulutus. Veden laatu heikkenee putkistoissa, kun virtaus on liian pieni. Vettä on lisäksi riittävästi saatavilla Päijänteestä, joten vesipula ei ole ongelma.

Melkeinpä kyllä säälin helsinkiläisiä. Päijänteen vesi on toki koko ajan puhdistumassa ja on puhdistunut todella paljon viimeisten 10-20 vuoden aikana. Mutta tila jossa se oli ennen sitä.......

Kävin juuri viime keväänä Jyväskylän yliopistossa sellaisen vesistökurssin, jossa hieman seurattiin Päijänteen kehitystä. Ja veli kun asui Helsingissä aina valitteli miten vesi siellä maistui pahasti kloorille. Ei veden siis tarvitse vielä luonnossa pilaantua, riittää että ihmiset "puhdistavat" sen kemikaaleilla ennen kuin sitä päästetään hanoista :/

Pohjavesi saastuu muuten todella helposti. Riittää, että lähialueella rakennetaan jotain suurta niin että kalliota täytyy räjäyttää. Täkköin peruskallio suurelta alueelta tärisee ja mahdollisesti säröilee, jolloin pohjaveteen pääsee helposti sekoittumaan pintavettä tai muita mömmöjä. Varsinkin, kun ajattelee miten ihanan huonosti suurimmassa osassa rakennustyömaita huolehditaan ympäristöasioista (minunkin kotipuolen lähelle kun rakennettiin pari vuotta sitten, niin rakentajat tulivat meidän tontin puolelle metsään ojaan ulostamaan). Talossa on oma kaivo, joten todellakin huolettaa tuommoiset.

sipu250
Seuraa 
Viestejä399
Liittynyt23.3.2005
Fourdder
Jos oikeen vaikeeksi meninisi sitten varmaan meri.... ( eikös mervedestä pysty poistamaan merisuolan.. )

Kyllähän meriveden prosessointi juomavedeksi on aivan tavallista tekniikkaa ja laajalti käytössä. Ongelma on lähinnä kustannukset, ts. käyttäjät ovat Lähi-Idän öljymaissa ja teollisuusmaissa. Elikkä ei siitä tekniikasta oikein ole maatalouskäyttöön.

Mitä Helsingin vedenkulutukseen tulee, tein alkuvuodesta erinäisten kerrostalojen tilejä tutkiessani havainnon että aika tavallinen kulutus on noin 25 ämpärillistä/päivä/henkilö. Siis talokohtaisesti mitattuna. Omakotiasujana en mitenkään tajua miten sellaiset määrät saadaan kulumaan.

Tosin silloin kun vielä kävin kerrostalon saunassa, oli siellä kavereita jotka säätelivät suihkun täysille saunaan tullessaan ja laittoivat sen sitten pois päältä tuntia myöhemmin, saunavuoronsa loppuessa.

Vierailija
sipu250

Kyllähän meriveden prosessointi juomavedeksi on aivan tavallista tekniikkaa ja laajalti käytössä. Ongelma on lähinnä kustannukset, ts. käyttäjät ovat Lähi-Idän öljymaissa ja teollisuusmaissa. Elikkä ei siitä tekniikasta oikein ole maatalouskäyttöön.

Työmatkalla Saudi-Arabiassa jouduin juomaan merivedestä tislattua vettä. Täytyy kyllä todeta, että niin pahaa vettä en ole ikinä juonut. Vesi maistui lähinnä palaneille autonrenkaille.

Uusimmat

Suosituimmat