Mellakka kielii patoutuneesta vihasta sekä muutostarpeesta

Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt9.9.2005

Mellakka on oire muutoshalusta ja patoutuneesta vihasta

Yhteiskuntatieteilijöiden hyvin ennustamat Pariisin mellakat alkoivat tai provosoituivat pienestä tapahtumasta, jossa ei välttämättä ole ilmaistun asian mukaista totuusarvoa. Mellakoiden aloitus on pienen ryhmän tapahtuma, jossa ei ole systematiikkaa. Nopeasti liiaksi patoutuneen vihan ja epätoivon johdattelemana mellakat saavat lisävoimaa johtajista, joilla voi olla jo missio tapahtumien kiihdyttämiseksi.

Ranskan vallankumouksesta on kulunut yhteiskuntahistoriallisesti lyhyt aika; sekin lähti liikkeelle muutoshalusta ja patoutuneesta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Yhteiskunta ei ole staattinen rakenne, vaan eri kansankerrokset kokevat mm. länsimaisessa demokratiassa tasa-arvon, tulonmuodostuksen ja ostovoiman sekä vaikuttamismahdollisuudet eri tavoin. Vallassaolija mielellään stabiloi tilannetta puolustaessaan edustamaansa tapaa ja järjestelmää. Vastakkaisella puolella pahimmillaan syyttään kärsimään joutuneet tai tulonjaon hylkykuppiin joutuneet pienen kipinän sytyttämät saattavat ohjatusti, sopivan johtajan manipuloidessa, ryhtyä barrikadeille.

Koko vanhan EU:n alueella on suuret maahanmuuttajien ryhmät omine tapoineen ja kulttuureineen. Osa heistä on houkuteltu maahan tarjoamalla työtä, joka ei kelvannut alkuperäisasukkaille tai yksinkertaisesti omaa alkuperäistä väestöä on ollut kasvun talouteen nähden liian vähän. Mm. Saksassa on laaja turkkilaisyhteisö, joka tuli siivoamaan Saksaa. Nyt nämä uuskansallisryhmät kokevat mahdollista vääryyttä, kun Keski-Eurooppa on niin henkisessä kuin taloudellisessa lamassa ja yhteisöidentiteettikriisissä. Meneillään on maailmanlaajuinen työnuudelleenjakotaistelu.

Mellakka, joka kohdistuu viattomiin sivullisiin on ehdottomasti tuomittava. Mellakka, joka suoritetaan johdetusti, järjestelmällisesti ja sen kohdistuessa valtaa pitävään yhteisöön, on sallittu, kun sen sanoma on koetusta ja todistetusta vääryydestä johtuvaa ja muut "kevyemmät" vaikuttamiskeinot on jo käytetty. Väkivalta on ilmiö, joka on myös ehdottomasti huliganismiaatteena tuomittavaa. Mielenilmaus järjestäytyneenä on viimeinen keino herättää vallassaolijat huomaamaan epäkohdat, joilta useasti halutaan sulkea silmät keskittyen vain oman valtakoneiston ja maallisen omaisuusmassan suojeluun ja kartuttamiseen.

Maahanmuuttoryhmät, jotka ovat aktiivisesti ja tuloksellisesti osallistuneet tulomaansa yhteiskunnan ja talousjärjestelmän kehittämiseen nostaen mm. bruttokansantuotetta tekemällä alkuperäisille kelpaamattomia työtehtäviä, ovat oikeutettuja puolustamaan nyt asemaansa, kun alkuperäisväestö on heräämässä talouden harmaaseen arkeen ylisuurten palkkatyöpaikkojen karatessa uusiin kehittyviin maihin. Lähinnä oma keskieurooppalainen valkoinen mies haluaa heittää nyt työttömyyden uhatessa maahanmuuttajat takaisin kotimaahansa perustellen sitä alkuperäisena oikeutena väheneviin työpaikkoihin. Näin on syntynyt välirikko, jossa maahanmuuttajille jää vain barrikadeille nousu. Riippumatta mistään kansallisuusryhmästä, on rikollinen väkivalta ja huliganismi kiellettyä ja nuo ilmiöt on kitkettävä tarvittavilla toimilla pois.

Millään kansallisuusryhmällä ei ole mitään oikeutta aiheuttaa mitään väkivaltaa tai tuhoa syyttömälle ja osattomalle ulkopuoliselle. Valkoinen mies voi syyttää omaa ahneuttaan houkutellessaan aikoinaan maahansa halpatyövoimaa nostamaan tuotosta ja kulutusta, siis talouden kasvua eli omia voittojaan. Vanhan sananlaskun mukaan sitä niittää mitä kylvää.

Nyt on mm. Suomessa meneillään kansalaiskeskustelu yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta moraalista ja etiikasta. Loputon kasvuntavoittelu ja ostovoiman ahnehdinta kulkee vääjäämättömästi kohti loppuaan; kansalaisvoima on löytämässä vaikuttamismahdollisuutensa.

Ilkka Luoma

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (136)

Vierailija

Kirjoitin tämän jonnekin, ja teksti on näemmä lainattu jo eri nettisivuillekin:

Tätä kirjoitettaessa (3.11.) mellakointi Pariisin maahanmuuttajien asuttamissa lähiöissä on jatkunut jo toista viikkoa, ja huolimatta Ranskan viranomaisten päinvastaisista vakuutteluista, väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet. Autoja on poltettu edelleen kymmeniä per yö, ja poliiseja kohti ammuskellaan tuliaseilla. Emme ryhdy luettelemaan yksityiskohtia, sillä ne saa selville jo uutis-sivuiltakin. Tarkastelemme ilmiön syytä ja olemusta:

1. Toimijat: "Pariisilainen nuoriso" ja "asukkaat".

Näiden toimittajakunnan käyttämien sievistelyjen takana ovat yksinkertaisesti arabit, afrikkalaiset ja muslimit. Ranskan maahanmuuttaja-nuoret elävätkin sairaassa todellisuudessa, minkä tilanteen pääasiallisin syy on putoaminen kahden kulttuurin väliin.

He eivät ole pystyneet sosiaalistumaan vanhempiensa maailmaan, eivätkä ranskalaiseenkaan yhteiskuntaan. Kun arabeja oli Ranskassa nykyistä vähemmän, sopeutuminen ja sijoittuminen vielä jotenkin toimi. Tilanne nyt Euroopan rajojen avaamisen jälkeen muuttunut.

Euroopan suurkaupungeissa kasvavat ei-eurooppalaiset nuoret on jätetty sosiaalisesti heitteille. Arabikulttuurinkin normit rajoittivat ja sanktioivat täysin kusipäistä käyttäytymistä, mutta näihin nuoriin tämä sosiaalinen kontrolli ei ulotu. Täällä ei ole arabikulttuurin yhteisörakennetta, sillä vanhemmalla sukupolvella, joka elää henkisesti menneisyydessä t. islamilaisessa maailmassa, ja luukuttaa sosiaalia siinä kuin nuoremmatkin, ei ole otetta nuoriin ja nuorien esikuvat ovat muualla.

Ranskassa asuvat arabi- ja musliminuoret ovat kulttuurien väliin pudonneina vastustuskyvyttömiä viihteen ja mainonnan tarjoamille vahingollisille vaikutteille, ja varsinkin mustat afrikkalaiset elävät Euroopassa sairaan kulutuskeskeistä elämää, jonka he rahoittavat rikollisuudella, prostuutiolla ja sosiaalipetoksilla. Se todellisuus, josta he imevät vaikutteita ja jossa elämiseen he opettelevat, on viihteen virtuaalimaailma ja rikollinen alamaailma.

Arabimaailman ja mustan Afrikan perinteinen normisto on jo valmiiksi maksimaalisen naista esineellistävä. Naisten asema on siellä epävapaa, ja naisia koskevat rajoitteet ovat osa sortoa, mutta niiden vaikutus on ollut myös naisia suojeleva. Tämä tekijä puuttuu maahanmuuttaja-ghetoista.

Pariisin ja muiden Euroopan "monikulttuuristen" kaupunkien muslimitaustaiset tytöt ja nuoret naiset joutuvat valitsemaan joko huiviin kätkeytymisen tai puolivihamielisen poikajoukon jatkuvat yritykset ja huorittelun. Tästä syystä osa Ranskan muslimi-tytöistä vastustaa huivikieltoa kouluissa: Se on heille suojaväline.

Ruotsissa muslimitaustaisten poikien hyökkäykset, sekä sanalliset että fyysiset, -kohdistuen ruotsalaisiin tyttöihin- ovat johtaneet jopa mellakointiin, ja ovat tärkeimpänä syynä Ruotsin nopeasti nouseviin raiskaus-tilastoihin.

Muslimiyhteiskunnat ovat oppineet elämään sairaasti mieskeskeisen seksuaalinormistonsa kanssa: Naiset on piilotettu ja vangittu kotiin. Monikulttuuri-lähiöissä se ei onnistu. Siellä tytöt ovat vapaata riistää, -niin omat kuin ruotsalaiset/suomalaisetkin. Suomessakin muslimitaustaisten tai afrikkalaisten miesten toiminta suomalaisia naisia ja tyttöjä kohtaan on niin sikamaista, että se herättäisi yleisen paniikin jos siinä avoimesti kerrottaisiin. Ongelman koko laajuus ei ole suuren yleisön tiedossa.

Destruktiivinen käyttäytyminen naissukupuolta kohtaan ei ole ainoa epäsosiaalinen piirre suurkaupunkien maahanmuuttaja-nuorisossa, vaan heidän tapakulttuurinsa arvostaa korostetusti rikollisella tavalla hankittua menestystä ja tuomitsee sopeutumisen ja (ranskalaisen tai suomalaisen) yhteiskunnan tarjoamien koulutus- ja etenemismahdollisuuksien hyödyntämisen.

Maahanmuuttaja-nuori, joka on yhteistyökykyinen viranomaisten, nuorisotyöntekijöiden ja koululaitoksen suuntaan, on helposti porukan petturi.

Pariisin ja muidenkin Euroopan kaupunkien mamu-nuorison keskuudessa arvostuksen huipulla ovat ne, jotka eivät kouluttaudu, eivät käy palkkatyössä, ovat yöt "jossakin" ja joilla on aina rahaa. Siis rikolliset.
Tätä on se joukko, jonka tekosista olemme lukeneet uutisista viime päivinä.

2. Mellakoinnin kaksoistaktiikka

Tämän vaiheen muslimimellakointiin näyttää kuuluvan:

(A) "Spontaani" nuorten riehuminen, johon etsitään/odotetaan sopivaa syytä, -paremman puutteessa kahden pikkupojan kiipeily muuntajassa saa kelvata,

(B) "islamilaisen yhteisön" vastuullisten ja viranomaisten neuvottelut myönnytyksistä, joita Ranskan (tai myöhemmin Suomen...) viranomaiset tekevät muslimeille.

"Muslimiyhteisö" ei tietenkään ole millään muotoa mellakoinnin takana! Tälläiset johtopäätökset piilotetaan huolellisesti silmänkääntötempulla, johon osallistuu koko "vastuullinen" media Hesari, YLE, STT, jne., journalismia hemanuslaisittain soveltaen.

Clichy-sous-Boisin pormestari häpäisi itsensä osallistumalla islamistien valheelliseen spektaakkeliin, ns. "sovintomarssiin", jolla Ranskan viranomaisia sidottiin neuvottelujen ja myönnytysten kierteeseen. Kyllä porvarit ovat tyhmiä! Kuka tahansa jolla on solmio kaulassa voi selittää heille ihan mitä lystää.

"Neuvotteluilla" varmistetaan, että tuottoisaa mellakointi-asetta käytetään jatkossakin.

3. Hyödyntäjät: Jihadisti-verkoskot

Kriminaali-identiteetin vaihtoehto nuorelle maahanmuuttajalle on ääri-islamilaisuus. Nykyisin ne eivät sulje toisiaan pois, kuten "kenkäpommimies"-Reidin tapaus osoitti. Tapahtuneissa terroriteoissa on käytetty Muhammed Atta -tyyppisten fanaatikkojen lisäksi puolirikollisia surkimuksia ja vetelehtijöitä, jotka on kiireesti "pelastettu" Islamiin, laitettu pommi reppuun ja metrolippu käteen, ja "ins Allah!"

Fundamentalismistaan huolimatta al-Qaeda on siis pragmaattinen: Se maksimoi vaikutuksensa ja kontaktipintansa lähiöiden rikollis- ja jenginuorisoon, eikä vaadi heiltä puritaanista islamistista elämäntapaa, kuten kaadereiltaan. Aina ei edes heiltä.

Islamistisen terrorismin seuraava laajennussuunta onkin arabi-, afro- ja turkkilais-taustaisten jengien maailma. Heitä on kosiskeltu jo pitkään, ja pragmaattisesti.

Yritys laajentaa Pariisin mellakointia Tanskaan saattaa olla organisaation koepallo? Koe "virallisten" muslimien ja katu-ganstojen pelien yhteensovittamisesta.

Ei voi olla sattumaa, että tämänhetkinen mamu-nuorison mellakointi aloitettiin juuri Pariisista. Siellä arabi-enemmistöisten kortteleiden yrittäjät ovat jo kauan maksaneet "vallankumous-veroa" muodollisesti erinäisille hyväntekeväisyys-rahastoille mutta tosiasiassa pommitehtaille. Jihadistien ote sekä "maltillisten" islamilaisten seurakunnista että arkipäivästä on luja.

Pariisin kaduilla pyllisteleville "pariisilaisille" riehuva musliminuoriso on yhtä vastenmielistä, kuin "kansan kuokkavieraat" suomalaisille veronmaksajille. Siispä jengien rekrytoiminen pyhään sotaan länsimaista sivilisaatiota kohtaan tarvitaan erillinen operaatio. Sellaisesta onkin merkkejä.

4. Prognoosi: Mitä ensi vuonna?

Miten tämä kaikki sopii Bin Ladenin kakkosmiehen ja Irakissa tapahtuvan terrorismin johtajan Abu Musab al Zarqawin "Al-Aswaq"-lehden toimittajalle jordanialaiselle Fouad Husseinille avomielisesti kertomaan maailmanvalloitus-suunnitelmaan? Näyttää sopivan vallan mainiosti.

Sivistysmaiden turvallisuuspalvelut odottavat syksyksi 2005 jotain varsin kamalaa. On puhuttu ydin- tai säteilyase-iskusta USA:n maaperälle, ja USA:ssa onkin toteutettu eri viranomais-toiminnat yhdistävä harjoitus, jonka teemana oli "USA:n itärannikon suuressa satamakaupungissa (jo) räjähtänyt ydinase".

Tiedusteluelinten asioiden vuotamiseen käyttämät tavanomaiset "asioista perillä olevat" toimittajat ovat viitanneet varsin karmeisiin mahdollisuuksiin. Ja puhe on talvesta 2005 - 2006. Al Zarqavin aikataulun mukaan silloin ollaan siirtymässä vaiheesta 2. vaiheeseen 3: "Nousu".

Kun Bin Ladenin organisaatio toteutti Hampurin ja Ranskan solujen avulla 11.09.2001 -terroriteon New Yorkissa, muslimimaailma jolle signaali oli suunnattu, oli valmis vain ottamaan herätysviestin korviinsa. Kuten al Zarqavi esittääkin suunnitelmassaan: Vaihe 1: "Taistelukutsu".

"Spektaakkelimaiset terrori-iskut lännessä, syyskuun 11. 2001 tapaan, saavat vääräuskoiset aloittamaan sodan muslimeja vastaan. Tämä herättää muslimit ja saa heidät kerääntymään al-Qaedan lippujen alle. Tämä vaihe on hyvin perusteellisesti harkittu." Näin runoili al Zarqavi Fouad Husseinille.

George W. Bush on viimeistellyt tämän vaiheen sodallaan Irakissa, jolla samalla kaadettiin Lähi-Idän vahvin (ja brutaalein) sekularistinen johtaja.
Tänään, musliminuorten pitäessä Pariisia poikkeustilassa, eletään al Zarqavin 3.-vaiheen lähestymistä. Tätä askelmaa hän kuvasi näin:

"Miljoonat muslimit käyvät taisteluun Islamin vihollisia vastaan. Erityisen voimakkaita hyökkäyksiä tehdään Israelia vastaan. Uskotaan, että Israelin kärsimät suuret tappiot (tuho?) pakottavat maailman tunnustamaan al Qaedan suurvallaksi, ja neuvottelemaan sen kanssa."

Miljoona-armeijoja tulevalla globaalilla "kalifaatilla" ei vielä ole? -Vai onko??

Edellä kuvattu uuden maksimi-iskun pelko asettuu aivan toisenlaiseen valoon, kun tarkastellaan miten 11.syyskuuta 2001 ajankohdan islamilainen maailma eroaa nykyisestä.

Neljä vuotta sitten WTC:n tuhosta riemuittiin vain rajoitetusti. Perinteinen vasemmistokin oli oppinut pois kategorisesta USA-vihastaan (Tarjakin melkein..) ja isku herätti myötätunnon aallon amerikkalaisia kohtaan. Miten on tänään?

"Pariisilaiset" nuoret varmaankin itkevät ja sytyttävät kynttilöitä menehtyneiden amerikkalaisten tai eurooppalaisten muistolle? Vai sytyttävätkö he autoja ja poliisiasemia?

http://www.eurooppa.biz.ly/suomi/Joko-Pariisi-palaa.htm

Vierailija
kalmankenkku

"Muslimiyhteisö" ei tietenkään ole millään muotoa mellakoinnin takana! Tälläiset johtopäätökset piilotetaan huolellisesti silmänkääntötempulla, johon osallistuu koko "vastuullinen" media Hesari, YLE, STT, jne., journalismia hemanuslaisittain soveltaen.

Tiedän kyllä että luotettavina pidetyt mediat uutisoivat välillä asioita jos ei virheellisesti niin ainakin antaen vääränlaisen kuvan aiheesta. Eiköhän tämä ole itsestään selvää ottaen huomioon median luonteen. Tämä salaliitto johon mm. Hesari, YLE ja STT kuuluvat on kieltämättä minulle uusi tuttavuus. Onko sinulla todisteita näistä silmänkääntötempuista? Miten salaliittolaiset hyötyvät näistä silmänkääntötempuista?

Vierailija
Zarathustra

................"Salaliitto" on harhaanjohtava käsite, johon liittyvät mielikuvat eivät ole tästä maailmasta. Vältä siis sitä.

Jos lukija pitää jotakin mediaa "luotettavana", vastuu on lukijan. Häntä petetään aivan varmasti. Jos ei tänään niin huomenna.

Luotetettavan kuvan saaminen asioista uutisten välityksellä edellyttää media-kritiikkiä. Se on taito jonka voi oppia.

Pariisin useaan eri kaupunginosaan levinneen mellakoinnin uutisoinnin tarkastelu näyttää yhtä ja toista mielenkiintoista:

1. Vasta "kaupunkisodan" viidentenä päivänä suomalaisten lehtien sivuilla näkyi helposti löydettäviä mainintoja siitä, etteivät poliisia kivittäneet/ampuneet ja autoja/taloja polttaneet olleet "parisiisilaisia" ja "asukkaita" vaan "siirtolaisia".

Miksi sitä ei voinut heti kertoa?

Miten on mahdollista, että kaikki toimitukset olivat samassa salauksessa mukana?

2. Kun riehujien identiteetti lopulta paljastettiin, käytettiin vähän vanhentunutta sanontaa "siirtolaiset" nykyaikaisen "maahanmuuttajien" sijasta.

Kyseessä on selvä peli sanojen arvovarauksilla.

Kun halutaan vaikuttaa lukijoihin näiden tietämättä, käytetään usein tälläisiä konsteja.

Tämä salaliitto johon mm. Hesari, YLE ja STT kuuluvat on kieltämättä minulle uusi tuttavuus.

Mistä blokkasit tuon "salaliiton"? Viestistäsi saa sen käsityksen, että sellaisesta olisi ollut puhetta??

Viittasin edellä "hemanuslaisuuteen". -Siis siihen mahdolliseen selitykseen, että surullisenkuuluisan stalinistin Pertti Hemanuksen oppilailla, jotka tänään ovat toimittajia ja päätoimittajia, on yhä vanhat käskytykset aivopoimuissaan?

Tämä jengi opetettiin vääristämään uutisointia ideologisen perustein. Se ei ole "salaliitto" vaan Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos.

Muotoilen siis kysymyksen toisin. Miksi mm. Hesari, YLE ja STT toisistaan riippumatta pyrkivät kätkemään totuuden silmänkääntötempuilla? Miten Hesari, YLE ja STT hyötyvät tahallisesta totuuden peittelystä?

Vierailija

Kah, sama viesti kuin eräällä toisella palstalla. No, laitetaanpa sitten vastineeksi parin kirjoittajan juuri samaan viestiin naputtelemia vastauksia.

vandalismin ymmärtäminen ja hyväksyminen on jo alkanut...

> Mellakka, joka kohdistuu viattomiin sivullisiin on
> ehdottomasti tuomittava. Mellakka, joka suoritetaan
> johdetusti, järjestelmällisesti ja sen kohdistuessa
> valtaa pitävään yhteisöön, on sallittu, kun sen
> sanoma on koetusta ja todistetusta vääryydestä
> johtuvaa ja muut "kevyemmät" vaikuttamiskeinot on jo
> käytetty.

Uskomatonta paskapuhetta! Varmaan myös somalien katuryöstöt ja puukotuksenkin johtuvat koetusta ja todistusta vääryydestä!!!
Hallo! Onko sinulla kaikki kotona?
Suurin osa näistä <> menivät Ranskaan itse, ei heitä ole sinne kutsuttu.
Nyt he vihaavat ranskalaista ja eurooppalaista yhteiskuntaa ja sen arvoja ja huutavat "allahu akbar".

Ranska otti ne vastaan, elätti, majoitti, antoi mahdollisuuden koulutukseen (näin ei ollut heidän kotimaissaan!).

Väkivalta on ilmiö, joka on myös
> ehdottomasti huliganismiaatteena tuomittavaa.
> Mielenilmaus järjestäytyneenä on viimeinen keino
> herättää vallassaolijat huomaamaan epäkohdat, joilta
> useasti halutaan sulkea silmät keskittyen vain oman
> valtakoneiston ja maallisen omaisuusmassan suojeluun
> ja kartuttamiseen.

Ainoat epäkohdat on ettei niitä paskiaisia karkoteta Euroopasta kun kerran he vihaavat eurooppalaisia arvoja.

Olet hyvä esimerkki siitä, että metsään mennään kun ei haluta etsiä ilmiöiden oikeita syitä vaan halutaan kieriskellä aiheettomasti syyllisyydessä.

Kuinka sinunkin päähän voisi mennä se, että ongelmien syyt eivät ole sosiaalisia vaan etnisiä ja uskonnollisia?
Uskomatonta että löytyy aina niitä, jotka etsivät vääriä syitä.

> Ainoat epäkohdat on ettei niitä paskiaisia karkoteta
> Euroopasta kun kerran he vihaavat eurooppalaisia
> arvoja.
>
> Olet hyvä esimerkki siitä, että metsään mennään kun
> ei haluta etsiä ilmiöiden oikeita syitä vaan halutaan
> kieriskellä aiheettomasti syyllisyydessä.
>
> Kuinka sinunkin päähän voisi mennä se, että ongelmien
> syyt eivät ole sosiaalisia vaan etnisiä ja
> uskonnollisia?
> Uskomatonta että löytyy aina niitä, jotka etsivät
> vääriä syitä.

Valitettavan moni uskonnonvapaudesta nauttivissa länsimaissa kasvaneista ei näköjään kykene käsittämään, että etelän "kulttuurit" eivät ole likimainkaan yhtä sivistyneitä. Esimerkiksi islam on jo uskontona jämähtänyt täysin keskelle pimeintä ja julminta keskiaikaa sen lisäksi, että sen ote lapsesta saakka profeetan kätyreiksi aivopestyistä (lausetta "Allah on ainoa jumala ja Muhammed on hänen profeettansa" kuiskaillaan korviin sylivauvasta saakka) muslimeista on suorastaan saatanallisen väkevä, minkä mm. Lontoon terrori-iskut kiistattomasti todistivat.

Ja missä yhä viipyy "rauhanomaisten" muslimimaiden paheksunta Iranin presidentin Israelin hävitystä vaativaa lausuntoa kohtaan? Kaikki vähänkin sivistyneet maat olisivat (ja ovatkin) jo ajat sitten tuominneet Iranin ja Ahmadinejadin mitä jyrkimmin...

http://www.aonq09.dsl.pipex.com/picture ... _islam.jpg

Vierailija
Zarathustra
...

Muotoilen siis kysymyksen toisin. Miksi mm. Hesari, YLE ja STT toisistaan riippumatta pyrkivät kätkemään totuuden silmänkääntötempuilla? Miten Hesari, YLE ja STT hyötyvät tahallisesta totuuden peittelystä?

...................Jospa päätökseteko ei olekaan firman tai sen johdon?

1. Taistolais-koogeebee-Hemanus aivopesee oppilaitaan Tampereella.

2. Oppilaista poliittisesti sopivimmat saavat hyviä duuneja.

3. Oppilaat kuuluvat ensin taistolaiseen "Toimittajaliittoon", josta saadaan selväsanaisesti ja paperilla pumaskat miten pitää valehdella. Ohjeena on "yksi liiton juttu lehteen/radioon per päivä".

4. Myöhemmin käskytys korvautuu sumealla johtamisella eli toimintaohjeet imetään sosiaalisina vaikutteina "oikeassa seurassa" hengailemalla.

Eteneminen uralla edellyttää hengailua, sillä "sosiaalinen pääoma" ratkaisee, ei osaaminen tai näytöt.

Näin se menee, ei "salaliittona".

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

!968 alkoi mellakointi myös Ranskasta, ranskalaiset ovat historiallisten perinteidensä nojalla jo valmiita kääntymään sortajia vastaan. Silloisessa Euroopassa se johti monien ääriliikeiden syntyyn, Bader-Menhof Saksassa ja Punaiset Prikaatit Italiassa ja muualla. Lopulta johti myös Aldo Moron murhaan, vaikka oli (pää?)ministeri. Teollisuusjohtajia myös tapettiin. Kalma muistanee nimiä.

Liike levisi myös Suomeen. Ylioppilaiden Vanhan valtaukseen huipentuen. Meillä asiaan suhtauduttiin oikealla tavalla ja annettiin paineiden purkautua vallankumouslaulujen laulamiseen. Porukka sulautettiin keskiluokkaan mukavasti, missä olisi ranskalaisillakin opettelemista. Poikii jopa miljonäärejä, moneskohan Bror Whalroos oli verotettavien listalla nyt?

Siitä opittiin koko Euroopassa, ettei kovin rankasti kestä sortaa ketään. Mutta sen on taas unohtunut. Olen odottanut tuollaista purkausta jossakin, en toivonut. Yllätys ei ollut, että se alkoi Ranskasta. Siellä alkoi vallankumous ensimmäisenä silloinkin, kun kansa halusi yksinvaltijakuninkaista eroon.

Edit: Niin, suurin osa Ranskan Afrikkailaisperäisestä väestöstä on ns. ulkoranskalaista alkuperää, joiden vanhemmat, tai toinen heistä on muuttanut Ranskaan ihan ranskalaisina siirtomaa-ajoilla. Muutenkin Ranska on suhtautunut entiisiin siirtomaihinsa eri tavalla kuin muihin maihin. Puhuvat ranskaa ja on muotoutunut ranskalainen kulttuuriperintokin osaksi noilta ajoilta.

Lierikki Riikonen

Vierailija
lierik
!968 alkoi mellakointi myös Ranskasta, ranskalaiset ovat historiallisten perinteidensä nojalla jo valmiita kääntymään sortajia vastaan. ....

Olen odottanut tuollaista purkausta jossakin, en toivonut. Yllätys ei ollut, että se alkoi Ranskasta. Siellä alkoi vallankumous ensimmäisenä silloinkin, kun kansa halusi yksinvaltijakuninkaista eroon.

..................Ihanko oikeesti samaistat lähiöjengien riehumisen vallankumoukseen??

Sortaja on yhtä kuin poliisi joka ajaa murtomiehiä takaa??

Ei se ihan noin mene.

Vierailija
kalmankenkku
Zarathustra
...

Muotoilen siis kysymyksen toisin. Miksi mm. Hesari, YLE ja STT toisistaan riippumatta pyrkivät kätkemään totuuden silmänkääntötempuilla? Miten Hesari, YLE ja STT hyötyvät tahallisesta totuuden peittelystä?

...................Jospa päätökseteko ei olekaan firman tai sen johdon?

1. Taistolais-koogeebee-Hemanus aivopesee oppilaitaan Tampereella.

2. Oppilaista poliittisesti sopivimmat saavat hyviä duuneja.

3. Oppilaat kuuluvat ensin taistolaiseen "Toimittajaliittoon", josta saadaan selväsanaisesti ja paperilla pumaskat miten pitää valehdella. Ohjeena on "yksi liiton juttu lehteen/radioon per päivä".

4. Myöhemmin käskytys korvautuu sumealla johtamisella eli toimintaohjeet imetään sosiaalisina vaikutteina "oikeassa seurassa" hengailemalla.

Eteneminen uralla edellyttää hengailua, sillä "sosiaalinen pääoma" ratkaisee, ei osaaminen tai näytöt.

Näin se menee, ei "salaliittona".

Jos päätöstä ei tee firma tai sen johto, kuka sen tekee? Mikä taho hyötyy totuuden peittelystä ko. mellakoiden ollessa kyseessä?

Mitä tekemistä taistolaisilla on tämän aiheen kanssa? Kontrolloivatko taistolaiset mediaa?

Vierailija

"Mellakka kielii patoutuneesta vihasta sekä muutostarpeesta"

Mellakka kielii patoutuneesta (itse)vihasta sekä (elintapojensa) muutostarpeesta.

Vierailija
Zarathustra
Mitä tekemistä taistolaisilla on tämän aiheen kanssa? Kontrolloivatko taistolaiset mediaa?

Tottakai. Viis siitä, että esim. YLE:n kanavilla ollaan toistuvasti kritisoitu valtapuolueiden toimintaa. Ja viis siitä, että taistolaisuus on kuollut jo 1970-luvulla. Katsos kun uusnat- eikun "kansallisanarkistimme" on saanut päähänsä nipun kliseitä joltakin keskustelupalstalta, niin sen kummempaa dataa asiasta ei tarvita. Case closed.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005
kalmankenkku

..................Ihanko oikeesti samaistat lähiöjengien riehumisen vallankumoukseen??

Sortaja on yhtä kuin poliisi joka ajaa murtomiehiä takaa??

Poliisi lienee tässä toiminut riistäjäfasistien käsikassarana. Voin ymmärtää, että nälkiintyneet taistelevat työläisnuoret olisivat yrittäneet henkensä pitimiksi oikeellisesti napata leipäpalasta suurporvarin pohjattoman ahnehtimisen ja rehtien kansalaisten työn tulosten varastamisen avulla ryöstämästään suunnattomasta varannosta. Nälkä ajaa ihmisparan mitä epätoivoisimpiin tekoihin.

Koko Euroopassa pitääkin järjestää nuorten marttyyrien muiston kunnioittamiseksi vuotuinen suremis- ja muistelupäivä. Seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa on viimeistään otettava tämä tuleva palkallinen vapaapäivä esille myös meillä, vaikka olemme taaskin jonkinverran syrjässä ja myöhässä Euroopan sivistyneistön valtavirrasta.

Kristityissä kirkoissa tullee myös tuona päivänä viettää erityinen marttyyrienmuistorukouspäivä, jossa surullisin virsin ja anteeksipyytävien rukousten avulla pyydetään armahdusta ja pelastusta myös niille roomalassotilaiden seuraajille, jotka eivät tienneet mitä tekivät.

Taas kerran loistavaa ironiaa.

Vierailija
Ilkka Luoma

Millään kansallisuusryhmällä ei ole mitään oikeutta aiheuttaa mitään väkivaltaa tai tuhoa syyttömälle ja osattomalle ulkopuoliselle. Valkoinen mies voi syyttää omaa ahneuttaan houkutellessaan aikoinaan maahansa halpatyövoimaa nostamaan tuotosta ja kulutusta, siis talouden kasvua eli omia voittojaan. Vanhan sananlaskun mukaan sitä niittää mitä kylvää.

Nyt on mm. Suomessa meneillään kansalaiskeskustelu yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta moraalista ja etiikasta. Loputon kasvuntavoittelu ja ostovoiman ahnehdinta kulkee vääjäämättömästi kohti loppuaan; kansalaisvoima on löytämässä vaikuttamismahdollisuutensa.

Kuka tai mikä on asiaan syyllinen ja osallinen? Mistä lähtien väkivalta ja rikollinen toiminta ovat olleet hyväksyttäviä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja. Voinko minä oikeutetusti ilmaista huoleni suomalaisen tieteen ja innovaatioyritysten tilasta polttamalla öisin autoja?

Vierailija
Zarathustra
kalmankenkku
Zarathustra
...

Muotoilen siis kysymyksen toisin. Miksi mm. Hesari, YLE ja STT toisistaan riippumatta pyrkivät kätkemään totuuden silmänkääntötempuilla? Miten Hesari, YLE ja STT hyötyvät tahallisesta totuuden peittelystä?

...................Jospa päätökseteko ei olekaan firman tai sen johdon?

1. Taistolais-koogeebee-Hemanus aivopesee oppilaitaan Tampereella.

2. Oppilaista poliittisesti sopivimmat saavat hyviä duuneja.

3. Oppilaat kuuluvat ensin taistolaiseen "Toimittajaliittoon", josta saadaan selväsanaisesti ja paperilla pumaskat miten pitää valehdella. Ohjeena on "yksi liiton juttu lehteen/radioon per päivä".

4. Myöhemmin käskytys korvautuu sumealla johtamisella eli toimintaohjeet imetään sosiaalisina vaikutteina "oikeassa seurassa" hengailemalla.

Eteneminen uralla edellyttää hengailua, sillä "sosiaalinen pääoma" ratkaisee, ei osaaminen tai näytöt.

Näin se menee, ei "salaliittona".

Jos päätöstä ei tee firma tai sen johto, kuka sen tekee? Mikä taho hyötyy totuuden peittelystä ko. mellakoiden ollessa kyseessä?

Mitä tekemistä taistolaisilla on tämän aiheen kanssa? Kontrolloivatko taistolaiset mediaa?

Taistolais-stalinistit kontrolloivat oppilaitosta, joka suolsi ulos asenteellista toimittajakuntaa. Tämän joukon negatiivinen vaikutus tuntuu yhä.

"Toimittajaliitto ry.", johon kuului varsin suuri joukko nykyisiä päätoimittajiakin, vaati jäseniltään sitä yhtä liiton juttua per ilmestynyt lehti. Eli lehden omistaja-taho ja päätoimitus eivät pystyneet kontrolloimaan lehtensä sisältöä tältä osin. Taistolaisiin ei voinut puuttua poliittista syistä.

Kuten kirjoitin, tämä kankea ja helposti paljastuva mekanismi on korvattu kehittyneemmällä, eli tänään toimii "sumea johtaminen".

90-luvun alussa pidettiin tiettävästi jonkilainen kokous, jossa päätettiin että rikosuutisoinnissa ei mainita tekijän etniteettiä jos tämä on maahanmuuttaja. Tämä päätös pitää yhä jossainmäärin, mutta monet toimittajat ovat jo luopuneet siitä.

Niin kuka hyötyy mellakoiden etnisyyden peittelystä?

Ensin, tämä peittely on jo käynyt tehottomaksi, koska yleisö tietää jo. Sitä kuitenkin yritettiin noin viikon verran.

Hyötyjä, tai hyödyn yrittäjä, oli se poliitikkojen joukko joka on sitonut itsensä epärealistiseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat