Newton vastaan Einstein, Suomessakin ?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tuore palstan virallinen uutinen, ja minähän niitä seuraan. Britanniassa äänestys siitä, oliko merkittävämpi Isaac Newton vai Albert Einstein.
Ja noin suomnnetaan: Newton oli merkittävä PAINOVOIMASTAAN, nääs omena oli pudonnut päähän, ja Einsteinin kaava E = mc^ koskee myös vetovoimaa.

Newtonin energiakaava puolestaan on E = m½v^2. Ja tällä todisteltiin jo vanhan palstan aikana, että noilla kaavoilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa - - -. Sattuvat vain muuten muistutttamaan toisiaan.
Ja menneenä aikana kypäärpappeja miellytti kannatella nimenomana Einsteinia. Hän oli ratkaisu avaruuden ongelmaan, ja häntä virallisestikin palvottiin kevättalvella tiedepäivillä. Juuri silloin vanha palsta vaihtui täällä uudeksi.

Uusi vaihe, kypäräpääpapit ilmoittivat syvänä Uskonaan ja Toivcnaan,
että vetovoima on nimenomaan voima suorassa suhteessa massaan, eli tulkitsen, sen on jokaisesta massakipenestä lähtevä jousi. Ja tästä seuraa huomattava energian käyttö vetovoimaan, suurissa massoissa ihan suunnaton, sikäli kuin vetovoima ollenkaan on vaikuttavaa energiaa, he sanovat, että potentiaalienergiaa. Ja minä sanoin, että vetovoima nimenomaan on energiaa, ja sille kaava on sama E = mc^2. Vetovoiman
lähdemassasta tuleva energia, se se on suorassa suhteessa lähdemassaan. Lopulta keskustelu meni jankkaamiseksi. Kypäräpääpappi ei tunnusta mitään tosiasioita.

Vaan ruvetaanpa äänestämään, ja myös perusteluja voi esittää.
Vaan otetaanpa lisää pari vertailuehdokasta. Arkimedes, analyysin
kehittäjä antiikissa, poltiikassa tosin vanhoillaan notkahti vääriin päätelmiin ja väärälle puolen. Karl Marx puolestaan politiikan tieteiden ja
myös poliittisen talouden suuri edustaja, ei kuitenkaan mikään luonnontieteiden suuruus, joten Hegelin dialektiikkaankin ihan notkahti.
En sano, että tässä välttämättä olivat maailman suurimmat. Miksi
ei myös tulen keksijä, tai moottorilentokoneen Wrightin veljekset.
Rekisteröityjen ehdokkaiden määrän rajoitan kuitenkin neljään.
Ei minuakaan rekisteröity ehdokaaksi Suomen presidentivaaliin, eikä
rekisteröidä tähän äänestykseenkään.

Sivut

Kommentit (29)

hmk
Seuraa 
Viestejä849
Liittynyt31.3.2005

Tieteentekijöitä on melko vaikea asettaa merkittävyytensä mukaiseen järjestykseen, sillä uudet teoriat kuitenkin useimmiten nojaavat edellisten tutkijoiden tuloksiin. Jättiläiset seisovat toistensa harteilla.

Joten olkoon Google tuomarina:

"Max Planck"
13 400 000 osumaa

"Albert Einstein"
11 200 000

"Marie Curie"
3 710 000

"Charles Darwin"
3 200 000

"Archimedes"
2 520 000 (tosin kaikki osumat eivät viittaa itse henkilöön...)

"Galileo Galilei"
2 190 000

"Isaac Newton"
2 120 000

"Stephen Hawking"
2 080 000

"Niels Bohr"
1 940 000

"Linus Pauling"
791 000

"Richard Feynman"
723 000

En jaksanut tehdä kovin kattavaa seulontaa, joten listasta puuttuu varmasti kärkipään nimiä. Täydentäköön joku jos haluaa.

Edit: Lisätty Max Planck.

In so far as quantum mechanics is correct, chemical questions are problems in applied mathematics. -- H. Eyring

hmk
Seuraa 
Viestejä849
Liittynyt31.3.2005
SAMAEL
Dr. No 217,000,000. Google on puhunut.

Huomasit kai lainausmerkkien käytön?

"Dr. No"
1 240 000 osumaa

Pikkutekijä

In so far as quantum mechanics is correct, chemical questions are problems in applied mathematics. -- H. Eyring

MrKAT
Seuraa 
Viestejä2234
Liittynyt16.3.2005
hmk
Joten olkoon Google tuomarina:

"Albert Einstein"
11 200 000 osumaa

"Isaac Newton"
2 120 000


Google kerää myös hörhöisemmät jutut kuten Dr. No osoittaa
Akateemisempi tiedeviittauksia mittaavampi on:
Scholar.google.com joka antaa:

"Albert Einstein" 57 400
"Isaac Newton" 14 400
"Dr. No" 369

Homeopatia-skandaali A-talkissa: https://www.youtube.com/watch?v=qXLTz5LhHMU

Leone
Seuraa 
Viestejä4564
Liittynyt16.3.2005

Einsteinin vaikutus fysiikan muotoutumiseen on eittämättä ollut merkittävin. Tämä johtuu siitä, että fyysikot ihastuivat hänen pyrkimykseensä lähteä yksinkertaisista peruspostulaateista päämääränä niistä johdettavissa oleva matemaattinen struktuuri.

Tieteen kannalta on tosin harmillista, että kaikki hänen intuition perusteella valitut postulaattinsa eivät sitten loppujenlopuksi osuneetkaan oikeaan ja näiden setvimisessä lienee hommaa kymmeniksi ellei sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

Vierailija
hmk
SAMAEL
Dr. No 217,000,000. Google on puhunut.



Huomasit kai lainausmerkkien käytön?

"Dr. No"
1 240 000 osumaa

Pikkutekijä




MrKAT

Google kerää myös hörhöisemmät jutut kuten Dr. No osoittaa
Akateemisempi tiedeviittauksia mittaavampi on:
Scholar.google.com joka antaa:

"Albert Einstein" 57 400
"Isaac Newton" 14 400
"Dr. No" 369


"Doctor Who" sen sijaan kerää 7 740 000 osumaa. Scholar.google.com kerää Tohtorille 13600 osumaa. Siirtynee kärkisijoille.

Herra Tohtori
Seuraa 
Viestejä2613
Liittynyt18.3.2005

Newton kehitti differentiaalilaskennan... Einstein käytti sitä.

Capito tutto, perchè sono uno
Persona molto, molto intelligente...

-Quidquid latine dictum sit, altum viditur.

If you stare too long into the Screen, the Screen looks back at you.

hmk
Seuraa 
Viestejä849
Liittynyt31.3.2005
Zarathustra
hmk

Google kerää myös hörhöisemmät jutut kuten Dr. No osoittaa
Akateemisempi tiedeviittauksia mittaavampi on:
Scholar.google.com joka antaa:

"Albert Einstein" 57 400
"Isaac Newton" 14 400
"Dr. No" 369


"Doctor Who" sen sijaan kerää 7 740 000 osumaa. Scholar.google.com kerää Tohtorille 13600 osumaa. Siirtynee kärkisijoille.



Antamasi lainaus ei ole minun vaan MrKATin!
=>

MrKAT

Google kerää myös hörhöisemmät jutut kuten Dr. No osoittaa
Akateemisempi tiedeviittauksia mittaavampi on:
Scholar.google.com joka antaa:

"Albert Einstein" 57 400
"Isaac Newton" 14 400
"Dr. No" 369

Noin.

Ehdotukseni Googlen käytöstä oli tarkoitettu lähinnä kevennykseksi. Kuten MrKAT sanoi, Google Scholarilla voitaisiin hieman perus-Googlea paremmin tutkia henkilön tieteellistä merkittävyyttä, mutta silti tällainen hakukoneiden käyttö edellyttäisi ainakin että jokaisen osuman relevanssi tarkistettaisiin erikseen. Ja tokihan moderneista ja "populaarisista" tutkijoista kirjoitetaan netissä keskimäärin enemmän kuin vaikkapa heidän 1600-1800 luvuilla eläneistä virkaveljistään -- Google-lähestymistapa ei siis varmastikaan ole puolueeton. Ainoa etu lieneekin, että hakutulokset muodostavat kvantitatiivisen, täydellisesti järjestetyn joukon (tutkijoiden "merkittävyys" sen sijaan lienee korkeintaan osittain järjestetty).

In so far as quantum mechanics is correct, chemical questions are problems in applied mathematics. -- H. Eyring

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Mukavaa runoutta Arkokselta. Äänestin Marxia, tällä kertaa en ajatustensa vuoksi, kun kuvissa hähellä on komein parta.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Arkhimedes ehdottomasti... JOidenkin arvioidenhan mukaan, jos kaikki Arkhimedeen asiakirjat olisivat säilyneet yms. olisimme käyneet 1800- luvulla Marsissa.. Eli olisimme 200 vuotta nykyistä kehitystä etuajassa....
Mutta toisaalta Albert Einstein ansaitsisi ääneni... olenhan hänen suuri idoli..
Ja toisaalta Newton onhan hän klassisen fysiikan isä..
Marxia en tunne muutakuin nimeltä eli paha sanoa..

Jos Stephen Hawking olisi listalla äänestäisin häntä.. Minusta on todella kunnioitettavaa että noin sairas mies voi olla noin saak*lin älykäs...olikos se sairaus jokin amotrofinen lateraaliskleroosi.... (oikeinkirjoituksessa varmaankin isoja virheitä)

Vierailija

Google-haku: "Bach" (Johann Sebastian): 23 200 000

Sitten piti kokeilla: "Christ" (Kristus): 49 000 000

"Einstein": 47 200 000

"Newton": 54 700 000

Ja "Enterprise": 638 000 000

("USS Enterprise": 828 000)

Marxia en tunne muutakuin nimeltä eli paha sanoa..

No, Marxia saamme kiittää Leninistä, Stalinista, Neuvostoliitosta, Maosta, Castrosta, Kim Il Sungista, Kim Jong Ilistä ja koko joukosta muita enemmän tai vähemmän hilpeitä tyyppejä.

Vierailija

Saiko tulen keksinyt Googlessa yhtään osumaa? Emme kylläkään tiedä, kuka hän oli, ja siksi hän ei ole minunkaan äänestykseni rekisteröidyn ehdokkaiden joukossa. Hän teki keksintönsä kauan ennen, 700 000 vuottako sitten se olikaan, kuin lajiamme oli olemassakaan, joten hän oli
Virallisestikin ali-ihminen.

Rauta keksittiin Balkanilla toisen vuosituhannen lopulla eaa.

Höyrykone keksittiin antiikin Aleksandriassa. Se sai silloin merkitystä vain taidokkaana leluna, koska sitä ei otettu tuotannolliseen käyttöön. Silti
sillä oli tärkeä merkitys teolliselle kumoukselle Wattin valmiiksi saamassa muodossa.

Säkön keksimisessä lie ratkaisevaa ollut sähkömoottori ja dynamo
vuonna 1875. Sähköalallahan puuhaili myös Einsteinin perhe ennen Albertin teoreettista läpimurtoa 1905.

Moottorilentokoneen siis keksivät polkupyörämekaanikot Wrightin
veljekset 1903 lopulla. Suomessa von Wright perusti vanhasuomalaisen työväenliikkeen 1883. Sen punaisesta julistuksesta, punaisesta kuin kokoomusnaisen mekko, tuli äsken kuluneeksi sata vuotta. Sen kunniaksi myös SKP otti osaa.

Vierailija

Olipa vaikea päättää kumpi on suurempi vaikuttaja, Newton vai Einstein. Suuria fyysikkoja kumpikin. Päädyin kuitenkin Einsteiniin.

Oli muuten todella oksettavaa nähdä että joku helvetin marks on saanut enemmän ääniä Newton! Se kirottu pelle ei ollut mikään tiedemies, vaan pelkkä ääliö, jonka käsittämättömien typerien ja luonnonvastaisten oppien seurauksena on jo yli 100 000 000 laskettua kuollutta sekä valtavat ympäristö tuhot. Uskomatonta että vielä nyky-Suomesta löytyy tarpeeksi tyhmiä ihmisiä antamaan äänensä SILLE! Ihmisten typeryys, hulluus ja sokeus on asia joka ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä Luulisi että tuon kommunismin ihanuus on jo nähty...

Vierailija

E = m½v^2 Ei ole Newtonin kaava, vaan Gottfried Leibniz tms. En oo ihan varma oliko se toi mut watever.

Tai sit tää kirja on pielessä pahemman kerran.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat