Kansasin kouluissa ei enää tarvitse uskoa evoluutioon

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/ ... 1981562270

Kansasin kouluissa ei enää tarvitse uskoa evoluutioon
Julkaistu 0:34
Päivitetty 1:15

Kansasissa Yhdysvalloissa on päätetty, että osavaltion kouluissa ei ole enää pakko esitellä evoluutioteoriaa ainoana tieteellisesti todistettuna vaihtoehtona koululaisille niin kuin tähän asti.
Osavaltion opetuksesta päättävä lautakunta päätti tiistaina äänin 6–4, että evoluutioteorian lisäksi oppilaille saa opettaa myös kilpailevia teorioita.

Käytännössä tämä on voitto niin sanotun älykkään suunnitelman teorian kannattajille.
Teorian mukaan biologinen elämä ja varsinkin ihminen ovat niin nerokkaita mekanismeja, että niiden synnyn selittämiseksi on oltava olemassa tietoinen luova äly. Teorian kannattajat esittävät älykkään suunnitelman teorian puhtaasti tieteellisenä oppina, joka ei liittyisi mitenkään mihinkään uskontoon.
Esimerkiksi presidentti George W. Bush on puhunut teorian puolesta.
Kiistassa ei ole pelkästään kyse tieteellisen tiedon ja uskomusten suhteesta, vaan myös kirkon suhteesta valtioon. Yhdysvalloissa nimittäin uskonto ja valtiovalta on erotettu toisistaan jo perustuslaissa.

Lautakunnan uusia ohjeita käytetään, kun kehitetään testejä, joiden avulla mitataan koulujen opetuksen tasoa. Opetuksen sisällöstä päättävät itsenäisesti koulujen johtokunnat.
Jotkut opettajat ovat jo kertoneet olevansa huolissaan siitä, että heitä painostettaisiin nyt opettamaan vähemmän tieteeseen perustuvaa evoluutioteoriaa ja enemmän älykkään suunnitelman teoriaa tai suoranaista kreationismia.

Kansasissa on kiistelty samasta aiheesta ennenkin. Vuonna 1999 osavaltio poisti koulujen ohjeista viittaukset evoluutioon. Kun lukuisat tutkijat puuttuivat asiaan ja valta vaihtui vaaleissa, ohjeet palauttivat pari vuotta myöhemmin evoluution jälleen arvoonsa. Vuosien 2002 ja 2004 vaaleissa johtoon on jälleen valittu konservatiivisempaa väkeä.
Tieteen piirissä evoluution olemassaolo on todistettu pätevästi jo kymmeniä vuosia sitten, mutta riitely asianmukaisesta opetuksesta jatkuu edelleen myös muissa Yhdysvaltain osavaltioissa.
Esimerkiksi Pennsylvaniassa odotetaan päätöstä jutussa, jossa oppilaiden vanhemmat ovat haastaneet oikeuteen koululautakunnan, joka yritti ujuttaa älykästä suunnitelmaa mukaan koulun opetukseen.

HS–AP
.

Muokattu: 9.11.2005

Sivut

Kommentit (45)

Vierailija
ergaster
Kiistassa ei ole pelkästään kyse tieteellisen tiedon ja uskomusten suhteesta, vaan myös kirkon suhteesta valtioon.

Ja minkähän kirkon? USA:ssa on varmaan satoja eri kirkkokuntia.

Vierailija

Kirjoitit:
Ja minkähän kirkon? USA:ssa on varmaan satoja eri kirkkokuntia.

Eipä tuossa artikkelissa niitä kirkkokuntia erikseen ilmoitettu.

PS:

Muokkaukseni aloitusviestissä koski vain linkkiäni ko.HS:n artikkeliin

Vierailija
Samum anker
Ja minkähän kirkon? USA:ssa on varmaan satoja eri kirkkokuntia.

Ylipäätään "kirkon" instituutiona. Riippumatta siitä ovatko kyseessämetodistit, baptistit, katolilaiset tms. Rukouksia on himoittu julkisiin kouluihin jo siitä lähtien kun ne sieltä poistettiin; samoin seksuaalikasvatusta halutaan ajaa entisestään heikompaan asemaan jne. jne.

Vierailija

Jos halutaan tietää asioista hyvin,
pitää tietää molemmat teoriat. Eli sekä evoluutioteoria
että id-teoria. Ei voi olla ainakaan niin, että
toista ei opeteta etenkään jos se toinen on
hyvin perusteltu ja perinteinen teoria.

Vierailija

Tämähän on hieno uutinen FSM-, ID-, SD- ja hattivattiteorioitten kannalta. Nyt voidaan "tieteellisenä" vaihtoehtona opettaa mitä vaan, kunhan se on evoluutioteorian vastaista. Nyt jokainen meistä voi nousta barrikadeille huutamaan:"Minä loin maailman perjantaina!"

Nähtäväksi jää osoittautuuko tämä tieteenrappio myös Jumalan alennukseksi. Jumala on vain inhimillisen mittapuun mukainen kehnohko älykäs suunnittelija. Ei kaikkivoipa Jumala. Sitä saa mitä tilaa. Tervetuloa keskiaika.

-JPJ

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Tervetuloa juu (joskin vain tuonne merten taakse) keskiaika. Ja tervemenoa USA:n teknillis-tieteellinen edistyksellisyys ja maailmanlaajuinen johtoasema.

Hivenen vain pelottaa, mikäli rappioilmiö leviää punaniskojen peruskouluja laajemmaltikin koko yhteiskuntaan, että kyseisellä poppoolla on maailman ylivoimaisesti voimakkain armeija ydinaseineen päivineen. Piankos ne päättävät että "pahan akselin" juonia koko evoteoria ja esim. Eurooppa on sen kourista vapautettava vaikka väkisin. Puhumattakaan "pahan akselin" tyyssijasta eli islamilaisesta maailmasta.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Dredex
Jos halutaan tietää asioista hyvin,
pitää tietää molemmat teoriat.

Ei, vaan kaikki. "Vaihtoehtoisia" teorioita lienee ääretön määrä. Joko pitää voida vaatia tiukasti tieteellisyyttä, tai sitten pitää voida opettaa ihan kaikkea ympäripyöreää uskontolässytystä. Ei ID-opilla ole mitään erityisasemaa uskonnollisena maailmanselityksenä. Jokainen luomisteoria on yhtä pätevä vaihtoehto. Minä vannon Sotkan munan nimeen, onhan se sentään omaa kulttuurihistoriaamme, eikä mitään idän halpatuontia.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Olenkin ihmetellyt kaikenmaailman ID- teorioita. Jokainen lukenut insinoorikokelaskin tietää, että Jumala loi taivaan ja maan. Se on jo taulukkokirjassa todistettu. Differentiaaliyhtälöosassa.

Päivänselvä asia. Ei epäilystä.

Lierikki Riikonen

Vierailija
ergaster

Kansasissa Yhdysvalloissa on päätetty, että osavaltion kouluissa ei ole enää pakko esitellä evoluutioteoriaa ainoana tieteellisesti todistettuna vaihtoehtona koululaisille niin kuin tähän asti.
Osavaltion opetuksesta päättävä lautakunta päätti tiistaina äänin 6–4, että evoluutioteorian lisäksi oppilaille saa opettaa myös kilpailevia teorioita.

Onkohan tämä enää mikään uutinen? Mulla on semmoinen käsitys, että USAn raamattuvyöhykkeellä on runsaasti sellaisia piirikuntia, joissa eliöiden kehitystä, elämän syntyä jne. on opetettu kieroutuneesti. Toisin sanoen darwinismiin perustuvan evoluutio-opin vastaisesti. Sama uskonnollisfundametalistinen didaktiikka koskee myös esim. seksuaalikasvatusta. Poikkeuksellista tuossa uutisessa on ilmeisesti se, että päätös on tehty oikein osavaltiotasolla.

Oikeustoimia odotettavissa myös Kansasissa?

Vierailija

Niinnno, pakko on kuulema vain kuolla, peruskoulun suorittamisesta USAssa en ole varma. Hienoa että turhista pakoista voidaan luopua. Sellainen on tutina että tämä "evolehmän" pyhyys alkaa pikkuhiljaa hälvetä ja voidaan ottaa ihan reilusti nännistä kiinni.

Vierailija

Sikäli kuin asiaa tunnen näyttäisi uutisessa olevan sammakko:

"Teorian mukaan biologinen elämä ja varsinkin ihminen ovat niin nerokkaita mekanismeja, että niiden synnyn selittämiseksi on oltava olemassa tietoinen luova äly."

ID- teoria tunnistaa älyn, ei sen enempää. Evoluutioteoria taas rajaa luovan älyn lähtökohtaisesti pois, tällöin sitä ei voida tunnistaakaan.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005
Kosh
Minä vannon Sotkan munan nimeen, onhan se sentään omaa kulttuurihistoriaamme, eikä mitään idän halpatuontia.

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, sotkanmuna-tarina on itäistä tuontia, joskin pohjoisempaa kuin monoteistiset jumalat... En taas voinut olla nillittämäti, anteeksi.

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä4706
Liittynyt26.3.2005
Pikku Gen
Kosh
Minä vannon Sotkan munan nimeen, onhan se sentään omaa kulttuurihistoriaamme, eikä mitään idän halpatuontia.



Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, sotkanmuna-tarina on itäistä tuontia, joskin pohjoisempaa kuin monoteistiset jumalat... En taas voinut olla nillittämäti, anteeksi.

Kyllä Taika-Jim on kaiken takana. Olen itse nähnyt sanomalehdistä kuinka hän osaa tehdä mitä vain.

Vierailija
Justus8
tyhmä kysymys, mutta miksi evoluutio rajaa älykkään tekijän jo lähdössä pois?

Ei kai se rajaa sitä sanallisesti, mutta sellainen on evoluutiossa tarpeeton. Evoluutio ei myöskään ota kantaa elämän syntyyn, se käsittelee vain eliöiden kehittymistä, selittää sen. Tukena sille ovat mm. fossiilit ja eristyneet alueet jossa samasta lajista kehittyy lukuisia eri variaatioita.

ID-teoria on uudistettua kreationismia. Kreationismi on törkeää itsekkyyttä, kuvitellaan että joku kaikkivoipa on suunnitellut ja luonut maailman Ihmistä varten muutaman tuhat vuotta sitten. Kyllä eläimet ja kasvit kehittyvät ihan itsekseenkin, eivät ne apua tarvitse. Sopeutuvat ympäristöön ja kehittävät parempia keinoja lisääntyä ja hankkia ravintoa. Aikaa kuluu, mutta sitä riittää. Elämän kehitys alkoi n. 3.7 miljardia vuotta sitten. 200 miljoonan vuoden päästä meret kuivuvat kun aurinko rupeaa kirkastumaan ja elämä muuttuu aika hankalaksi ellei rakenneta isoa varjoa eteen. Ihminen on ollut maan päällä n. 2 miljoonaa vuotta. Siinä skaalassa on aika tyhmää kuvitella että Jumala loi maan ja Loimaan 6000 vuotta sitten kun kerran Raamatuissa niin sanotaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat